11 vastausta artikkeliin “Tähtien yö”

  1. Onneksi meillä Suomessa voi vielä ihan rauhassa seurata vaikkapa tähtiä yössä ja samalla unohtaen maailman sodat ja pahuuden…

  2. Suomessa ”valosaaste” häiritsee tähtien ihailua. Ehkä ensi talvena tilanne paranee, jos aluesähköjä tai katuvaloja räpsäytellään poikki sähkön säästön merkeissä.

    Kaupin vesitornilla on ollut observatorio, jota valot häiritsevät. Varkaudesta löytyisi parempi.

    Itse olen köllötellyt selälläni heinikossa sotaväkiaikana Vekarajärvellä ja myöhemmin Padasjoella Virmailan saaressa Päijänteen keskivaiheilla.
    Taivasmaisemat olivat upeimmillaan.

  3. Tarpeeksi kaukana asutuksesta ei ole valosaastetta, tähdet näkyvät yöllä hyvin – ellei ole pilviä välissä. Suurella aukiolla, esimerkiksi järvellä näkyy melkoinen määrä tähtiä ja tähtikuvioita.

  4. Koittanut joskus Sastamalassa mökillä ottaa kuvia tähtitaivaasta. Ei ole ihan minun lajiani tuo kuvaus mutta kyllä siitä kivoja yritelmiä saa.


    1. Upeita kuvia, vaikka eivät juurikaan liity tähtiin.

      Melkein kaikki löytävät valosaasteen keskelläkin Otavan tähtikuvion, mutta kannattaisi joskus mennä ”korpeen” pilvettömänä aikana pimeällä. Etelä-Suomesta sitä ”korpea” ei vaan juurikaan löydy – aina on joku asutuskeskus tai valtatie valaistuksineen häiritsemässä.

      Jospa ensi talvena tulisi Suomen kattava Black Out sähköverkkoon. Tietysti kovalla pakkasella kun ei ole pilviä, eikä tuule. 🙂

  5. Noissa kuvissa on tähtiä kyllä, se ei vain näy tuossa pikkukuvassa. Isompia en viitsi leipätekstiin pistää, mutta esim. 1, 2, 3 on isompina versioina.

  6. Mun mielestä aika kiva blogi kommentteineen jotenkin, en saanut eilen ulkotulia sytytettyä laiturin nokkaan, mutta hyvä fiilis josta tuli mieleen kun joskus talvipakkasilla korvessa veljen luona sain käskyn katsoa taivaalle, mitä halkova Linnunrata on jäänyt ikimuistoisesti mieleen… ✨

  7. Edelleen aivan upeita kuvia, mutta minä en ole tarkoittanut valokuvien ottamista taivaalta, vaan ihan oikeasti valosaasteettomassa ympäristössä taivaalle katsomista ja eri tähtikuvioiden tunnistamista.

    Se voisi olla tärkeää myös suunnistusmielessä ainakin sota-aikana.

    Minkälainen tähtikuvio tai tähti kannattaisi ottaa kiintopisteeksi jos on tarkoitus liikkua johonkin suuntaan.

    Niin, on olemassa kompassi ja jopa GPS, mutta entäpä jos ne eivät olekaan käytettävissä. Joskus kompassi hourii ihan perusteellisesti ja joskus GPSää häiritään tai on patterit/akut tyhjinä.

    Minulla on joskus ihan oikea Garminin GPS mukana ja siihen vara-akkujakin. Oikeastaan aina maastossa minulla on ainakin yksi kompassi mukana, mutta …

    1. No isosta karhusta ainakin tietää sen, että se on oikeasti nymfi, jonka ylijumala Zeuksen mustis vaimo loitsi eläimen hahmoon, mutta paljaalla silmällä noiden hahmottelussa voisikin ollakin mielenkiintoinen rupeama… Mistähän aloittaisi? Ehkä jossain veneellä voisi nähdä taivaan esteettömämmin… Metsässä yöllä piiloutuisin kallioiseen koloon ja syöttäisin eväät mäyrille. Pureskelisin kivisiä katajan marjoja. Tärisisin pelosta ja karuudesta. Sitten nääntyisin onnellisena. Piirrellä raapustelisin kiveen viimeiset tunnot 🙂

  8. Kyllähän sitä on tullut istuttua katsomassa tähtiä. Tai ihan vaan pilvisenä yönä keskellä metsää katsomassa hiljaisuutta. Mutta kun olen koittanut (liian kauan, liian turhaan) opetella valokuvaamisessa uusia juttuja niin ajattelin että mikä jottei.

    Pitää muuten todeta että se valokuvaaminenkin on vähän eri laji kun on pakkasta vähän reilummin, kamera ja jalusta pitää asetella, säätää, sitten seisoa sen puolen minuutin valotusajan verran tikkuna paikallaan, toistaa, toistaa, toistaa…

  9. Lähellä Venäjän rajaa voi yön pimeydessä nähdä tällaistakin.

    Mikähän on venäläisten idea. Eikö maakaasun tuloa maasta pystytä säätämään?
    *
    .
    https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009033906.html

    Venäjä polttaa jopa 10 miljoonaa euroa päivässä taivaan tuuliin Suomen rajan tuntumassa – saattaa olla vasta alkua

    Venäjä näyttää soihduttavan maakaasua hukkaan lähellä Suomen ja Venäjän välistä rajaa. Kansainvälisen energiajärjestön pääjohtaja ennakoi määrien kasvavan lähikuukausina.

    Britannian yleisradioyhtiön BBC:n haastattelemien asiantuntijoiden mukaan kaasu olisi aiemmin matkannut Saksaan Nordstream-putken kautta.

    Saksan Britannian-suurlähettiläs puolestaan sanoo BBC:lle, että Venäjä soihduttaa kaasua koska ei pysty myymään sitä muualle.

Vastaa käyttäjälle Kyuu Eturautti Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *