Ei bileet vaan epärehellisyys

Olen sen sanonut ja sanon taas: minua ei sen paremmin kiinnosta kuin häiritsekään Sanna Marinin juhlat. Hänen politiikassakaan ei ole mitään sellaista joka nostaisi korkeimman hälytystilan. Se, mistä häntä väkevästi moitin on epärehellisyys.

Politiikka saa muuttua

Pääministerinä olen valmis antamaan Marinille tyydyttävän arvosanan. Koronakriisissä tehtiin pahoja virheitä, mutta tilanne oli täysin uusi. On kohtuutonta vaatia täydellisyyttä, kun horisontissa näkyy terra incognita. Hoitajien huolestakaan hän ei ole paljoa piitannut, mutta jälleen kerran rehellisyyden nimissä eivät siitä ole piitanneet muiden puolueiden päättäjätkään valta-asemassa. Toki hänen demaripolitiikassaan on monta asiaa josta en markkinaliberaalina pidä, mutta demokratiassa valta vaihtuu kuten pitääkin. Osaan arvostaa päättäjää joka tekee omannäköistä politiikkaa määrätietoisesti, vaikken siitä politiikasta pidäkään.

Tanssimisesta puolestaan voin vain antaa kehuja. Jos jokainen päättäjä tanssisi samalla pieteetillä, olisi meillä parempia päättäjiä. Samaa voin sanoa hänen lihaskunnon esittelyistä, vain toivoen että se inspiroi monia muitakin ihmisiä pitämään itsestään huolta. Ei taatusti ole synti välittää terveydestään.

Itse rakennettu tarina

Se, mikä minua häiritsee, tiivistyy kahteen tapahtumaan. Ensimmäinen oli taannoinen tilaisuus Lahdessa, johon Marin kutsui lähimpiä kannattajiaan. Tilaisuudessa esitetty teatraalinen farssi oli todella ruma esitys. Nyt, kun tarpeeksi moni viestinnän tutkijakin komppaa esityksen fiktiivisyyden, uskallan seistä sen takana itsekin kunnolla. Marinin kaverit, Marinin tilaisuudessa katsomassa ammattilaisten käsikirjoittamaa fiktiota oli todella, todella masentavaa – tai dystooppisesti ajateltuna mestarillista. Tiettävästi harvaan teeskennelty itku kuitenkin upposi. Onneksi.

Toinen on Marinin asenne mediaan. Kaksinaamaisuus on aika räikeää, kun ensin itse järjestetään medialle bileinfoja ja juttua, sitten valitetaan että miksi media siitä uutisoi. Media on onneksi ollut aiheesta hereillä (1, 2, 3), eikä niellyt syytöksiä. Siitä on kaksi vaihtoehtoa tapahtuiko alkuperäisen videon vuoto Marinin aktiivisesta toimesta, vai ainoastaan hänen myötävaikutuksella, mutta joka tapauksessa hän on ainakin hyväksynyt videon päätymisen mediaan. Kaikki siitä eteenpäin on tullut suoraan häneltä. Hän on tehnyt kaikkensa jatkaakseen aiheen mediakäsittelyä ja kehtaa sitten valitella miten media käsittelee asiaa. Tuo on epärehellisyyttä.

Yksityisyyteen on oikeus

Kannatan ehdottomasti myös pääministerin oikeutta yksityisyyteen. Yksikään media ei ole tunkeutunut hänen kotiinsa tai hänen yksityisiin tilaisuuksiinsa. Media on nähnyt vain sen jonka hän on paljastanut. Jos hän olisi paljastanut vähemmän, olisi media kertonut vähemmän. Hänellä on ollut ja on oikeus yksityisyyteen, kuten kuuluukin. Hän on itse päättänyt vähentää tätä oikeuttaan, vaihtaakseen osan yksityisyyttään poliittiseen markkinapääomaan. Onneksi hänen perhe on pysynyt jutuista poissa eikä media ole tehnyt senkään osalta typeryyksiä.

Olen aina valmis kehumaan päättäjiä halki poliittisen kartan, sillä jokaisesta merkittävästä ei-kepulaisesta puolueesta löytyy hyviä ihmisiä ja ajatuksia. Rajanveto menee rehellisyydessä. Jos valehtelee, on epäkelpo päättäjä. Sanna Marin on viimeisen viikon aikana valehdellut toistuvasti. Se on yksinkertaisesti sopimatonta.

69 vastausta artikkeliin “Ei bileet vaan epärehellisyys”

  1. Jos tämä olisi mies …se olisi jo saanut potkut. Mutta koska nainen …

  2. Eipä saanut Sipiläkään potkuja vaikka vatuloi mennen tullen. Taksit pilattiin, työntekijöille keksittiin älytön kiky joka lisäsi aikaa työpaikalla mutta ei tuottavuutta ja turvapaikanhakijoita houkuteltiin pääministerin taloon asumaan mikä somessa aiheutti taatusti suuremman vahingon kuin Marinin tanssi tai edes ”ystävien” tissikuva.

    Mitä tulee epärehellisyyteen niin kaipaan kyllä syytösten tueksi enemmän todisteita kuin omat uskomukset.

    Politiikkaa tämä on ja Iltalehti on jo pitkään yrittänyt kampittaa Marinia milloin aamupaloilla tai muulla jotta voisi heittää lokaa. Syynä taas tuskin on muu kuin halu saada hallitus joka harjoittaa erlaista talouspolitiikkaa: kuka siitä sitten hyötyy, kannattaa kysyä kun pohtii kohun syitä. Toki Marinkin on tässä virheen tehnyt kun on työntänyt koipensa suoraan vallan vahtikoiraa teeskentelevän Iltalehden suuhun.

  3. Tämähän näyttää noudattelevan aika tarkkaan hallitus oppositio asetelmaa, tosin kepun kohdalla on niin kuin yleensäkkin, että en ole puolesta enkä vastaan, päin vastoin.

  4. Valehtelulle on kai aika vaikea löytää todisteita? Ko tasolla ei tietenkään kerrota kaikkea mutta ei ole valehtelua.

  5. Eiköhän tuo Marin käytös ja reaktiot ole verrattain tyypillisiä edustamalleen persoonallisuudelle . Joku niihin toki ihastuu ja jopa niistä sokaistuu, mutta jostainhan sekin kertoo.

    1. Sitä minä suuresti hämmästelen vielä hämmästelemisestä päästyänikin, että tämä Lahden performanssi upposi mediaan ja ”medianlukutaitoiseen” kansaan kuin kuumennettu naskali voihin.
      Tampereen näyttelijäopin laitoskin voisi hänet palkata reppaajaksi kisälleilleen.

    2. Minä taas otan rinnalle Purran ja Halla-ahon, joihin joku ihastuu, mutta myös kertoo ihastujan persoonalisuudesta,
      mutta minun mielestäni kammottaviin yltiönegatiivisiin persooniin.

      1. Niin molemmat mainitsemasi ovat avoimesti auenneet persoonallisuuksiensa ongelmallista osioista kun taasen Marinin kaltaiset eivät missään yhteydessä tunnista itsessään mitään ongelmaa ja jos jotain sattuu niin se on jonkun muun vika tai vaihtoehtoisesti he ovat salaliiton uhreja tai vainon kohteita.

        Toki on niinkin että tällä alustalla aika harva sokeaa henkilöpalvontaa harjoittaa, mutta ehkä joku.

      2. Ajassa 28.8.2022 11:24 tapahtui jälleen kerran, mitä useissa blogeissa tapahtuu – HK harhautuu Perusuomalaisiin
        .
        Aihe oli : ’Se, mistä häntä väkevästi moitin on epärehellisyys’. (ei siis myöskään biletys)

        HK :” Minä taas otan rinnalle Purran ja Halla-ahon, joihin joku ihastuu, mutta myös kertoo ihastujan persoonalisuudesta,
        mutta minun mielestäni kammottaviin yltiönegatiivisiin persooniin.”

  6. Henkilö on ok, mutta avustajien pr julkisuuskuvan prändääjä on epäonnistunut ja saanut palautteensa kenties?

  7. IIkävin seikka kesän keississä oli se, että Sanna kävi rupsauttamassa nahkansa Italian auringossa. Välimeren maissa oli säteilyvaroitukset tapissansa.

    Roimassa säteilyssä on se hyvä puoli, että hyppykuppabakteerit menehtyvät ilmalentonsa aikana.

  8. Norppa esitti hyvän haasteen, mutta sen verran vastaisin että en ole yhden ensimmäistä Iltalehden juttua aiheesta katsonut. Yle, Aamulehti, Suomen Kuvalehti, siinä ovat medialähteeni.

    Heikin kommentti sen sijaan meni henkilöön, ja se on blogin sääntöjen vastaista joten kommentin poistin.

    Ja Niilo muistutti että avustajilla todellakin on osuus. Siitäkin on mediassa puhuttu. On esitetty teoria, että Marin on ottanut hieman liian ”jeesmiehiä” avustajikseen, kun avustajien pitäisi olla niitä jotka uskaltavat sanoa suoraan jos näyttäisi pilviä kerääntyvän taivaalle.

    Minä en vaadi potkuja, koska minä en asiasta päätä. Mutta minä totean että hän on epärehellinen ministeri, johon en enää luota. Viikko sitten pidin häntä vain vähän tasapaksuna ja saamattomana.

    1. Jos epärehellisyys on mainittu, pitää kertoa, mitä ovat ja missä tilanteissa.
      Ministeri ei saa valehdella, mutta
      kaikki saavat jättää jotain kertomatta.
      Eli mitä tässä tapauksessa on epärehellisyys?

  9. Iltalehti suvaitsee Suomen suvereniteettia vaalivaa PS-puoluettakin.
    Miten kauan tilanne säilyneet, jos Sanoma omistaa Alma-mediankin?

  10. Epärehellisyys siis on
    1. Lahden teatterinäytös
    2. Median syyttäminen asiasta, jonka hän on itse aiheuttanut

    Ei tämä nyt mitään nuorisosäätiö- tai sipilä-tason valehtelua toki ole, mutta kuitenkin kroonista epärehellisyyttä.

    Ja kyllä minä sen olen edelleen valmis sanomaan, että tämänkin jälkeen Marin on valovuosia edellä Sipilää, jos noista kahdesta pitäisi valita niin ihan missä tahansa tilanteessa valkkaisin Marinin päättäjäksi. Sipilä veti riman niin alas että pelottaa.

  11. Kyllä kansa tietää
    *
    https://keskustelu.suomi24.fi/t/17540669/sanna-piti-nolon-teatteriesityksen

    Sanna piti nolon teatteriesityksen

    Anteeksi pyydellään vain sitä että videot vuosi julkisuuteen. Kun anteeksi pitäisi pyytää sitä että hän itse niissä videoissa esiinty päätähtenä vaikkei pääministerin kuuluisi koskaan tehdä tuollein. Tottakai jotkut alkkikset puolustaa marinia koska ovat itse samanlaisia juhlijoita mutta normaali kansa ei tuollaista johtajaa halua maalleen.
    *
    Lahden torilla se vasta teatteriesitys oli. Otan opikseni.

    *
    IS: Sanna Marin puhui Lahdessa – murtui kyyneliin: ”Viikko ei ole ollut helppo elämässäni”

    Rankka työviikko, rankka biletysviikko, häpeä vai mikä?

    *
    Ei se ollut teatteria vaan aito tunteenpurkaus kun tajusi ettei voi enää ottaa entiseen malliin. Suru on kunniavieras.

    1. 3.0 sukupolvi – tietää kaiken muita paremmin, on aina oikeassa, haistattaa eri mieltä oleville????

    1. ”Täällä näyttää olevan noita päästään tiktokkeja, ylilautoja ja suomi24 höyrypäitä.”

      Olethan sinä täällä -korvaa kaiken
      *
      Aito kuva Kesärannasta ei kelpaa HK: lle – varmaan asenne kysymys

    2. Niin sinähän se olet ihan paras muita höyrypäiksi moittimaan ja kerta toisensa jälkeen itsesi muiden yläpuolelle asettamaan niin osaamisessa, älykkyydestä, sivistyksessä ja ihan millä tahansa muulla osa-alueella.
      Pääasia tietenkin on, että itse uskot ylemmyyteesi se ikään kuin kuuluu kuvaan, mutta älä kuitenkaan usko yhtä varmasti siihen, että muut olisivat vakuuttuneet asiasta.

        1. Yleisesti?????
          Se näyttää tarkoittavan ylimielisesti ja toisia aktiivisestri mollaten.

        2. Niin, kun tarkoitan juuri sinua niin miksi en silloin osoittaisi sitä juuri sinulle ? Vai ihanko vakavissaan leikit, että haukkumalla kaikkia muita idiootiksi ja milloin miksikin se, että et oikeasti tarkoita ketään menee läpi ?

          Vai onko niin, että todellisuudessa keskustelet ainoastaan keskenäsi ja näin ollen osoitat kaikki moitteet ja päivittäiset ala-arvoiset nimittelyt itsellesi ?

          1. No niin, kun täällä voi suoraan sanoa sen, että minulla on mielipiteei Marin tapauksessa, niin olen sitä mieltä. Minua siitä ei tarvitse haukkua.
            Jos pidän toisia mielipiteitä idiootimaisina jonkin tiktokin jne. perusteella niinkuin täällä pers…porukalka rasisteina yleisesti on, niin sille idiotismille ja niiden kannattajille en voi mitään.
            Tässä ei mennä henkilötasolle.

            1. Ihanko totta?
              Sitten voinen vastaavasti sanoa, että Marinin sokeat kannattajat edustavat täällä idiotismia , ylimielsyyttä ja suvaitsemattomuutta sen äärimmäisessä muodossa.

              1. Eikä tässäkään mennä henkilötasolle…….

            2. Oletko siis jopa niin ylhäinen et ymmärrä puhuvasi henkilöistä kun nimittelet esim. Kaikkia Persuja yhteiskunnan syöviksi, rasistiksi, lukutaidottomiksi idiootiksi jne.jne.jne.

              Miten noin yleisemmin koet muiden ihmisten aseman ja arvon suhteessa itseesi?

              1. Juuri niin, persuja ja puoluetta voi haukkua mennen tullen. Jos samaistuu sinne rasistien joukkoon, niin osui ja upposi.
                Samaistun mielelläni jokaiseen taavi tallaajaan, mutta kierrän kaukaa vaaliteltat jne. ettei vain tauti tartu vasta-aineista huolimatta.
                Tämä menee jo naaranappien tasolle mutta menkööt. Saa ainakin nauraa lopun iltaa kun itkette itsesäälissänne.

    3. Kun asiaperusteet loppuvat, alkaa tavanomainen ylimielinen mollaaminen – mikä yllätys…………….

    4. Juu, niin puhut yleisesti pitkin nenän varttasi.

      HK: ”Täällä näyttää olevan noita päästään tiktokkeja, ylilautoja ja suomi24 höyrypäitä.”

  12. HK on olut, oman kertomuksensa mukaan, jonkinlaisen pomottajana (m.m.) Seiskassa ja Kuvalehdessä, josta tosin tuli pikaiset potkut.

    Hmm – ihmetelen – minkälainen pomo , kiva, vai?

    1. Mikään noista ei pidä paikkaansa, lopeta sonnan syöttäminen, jos et lehtiorganisaatioista ja lehdistä mitään ymmärrä.
      Julkaisuyksikössä, jonka johtaja olin, kuului mm. Seura-lehti ym. liiketoiminta matkatoimistoineen lopetettiin siinä muodossaan. Piste.
      Seiskassa en ole ollut päivääkään töissä huolimatta siitä, että sen konsepin toinen luoja olin. Siirryin sanomalehtiin Yhtyneistä.

      1. Saithan kuitenkin korvauksen Seiskan luonnista, vai mitä? – eihän kukaan mitään ilmaiseksi tee

      2. Seiskan konsepti on lähtöisin Tanskasta. Mitä siis j-h.k teki seiskassa.?
        .
        Onhan tyhjätoimittajakin toimittaja.

        1. Suomen Seiskan konsepti luotiin täällä ihan Helsingissä. Painotalon kilpailutin. Kustannuslaskelmat / budjeit tein. Se oli oman työinvestointi mahdolliseen tulevaisuuden kustannustoimintaan.

          Tanskan malli sopi kuvioon, jolloin yksi ja paras kustannus-rahoituskonsepti sopi Allers Tanskalle.
          Silloinen Tanskan tj. Fleming lähti mukaan ja kävi kosimassa minua vielä mukaan Parkkosen aisapariksi, vaikka olin jo sanomalehdistössä töissä.
          Vieläkö haluat oppia lisää kustannusmaailmasta ?

          1. Lehti perustuu tanskalaiseen 7 TV-Dage-TV-lehteen.

            *********************************************************
            https://fi.wikipedia.org/wiki/Seiska_(lehti)
            .
            Seiska (aiemmin 7 päivää) on Aller Median julkaisema suomalainen juorulehti ja viihteellinen aikakauslehti, joka perustettiin vuonna 1992. Seiskan levikki oli vuonna 2012 170 867.[1] Lehti ilmestyy kerran viikossa eli yhteensä 52 kertaa vuodessa. Seiskan vastaavana päätoimittajana on huhtikuusta 2020 lähtien toiminut Jari Peltomäki.[2] Lehti perustuu tanskalaiseen 7 TV-Dage-TV-lehteen.

            *
            TV-Dage – Kansikuvat kertovat paljon
            .
            https://www.google.com/search?rlz=1C1JZAP_fiFI959FI959&sxsrf=ALiCzsYpDqSVDOVPUo99svm5KVmKdv45SQ:1661774973478&q=TV-Dage&tbm=isch&chips=q:tv+dage,online_chips:14.03+2022:F18sCbtQGIE%3D&usg=AI4_-kR2NfnZnLpceoVFbfhynh9Yn21OiA&sa=X&ved=2ahUKEwiEofaXguz5AhVs-yoKHb2qBd4QgIoDKAN6BAgqEBQ&biw=960&bih=468&dpr=2

            1. Varmasti osia on, kun varsinkin itse
              tanskalaisomisteinen lehti on ottanut mallia myös luomastamme konseptista, jossa on kaksi kansisivua, etusivu oikein päin ja takasivu käänteinen.
              Myös lehden ilmestymisnopeus tuotantoon nähden oli suomalainen ihmetys, jne. toimitustekniikka.
              On näitä konseptisovelluksia pitkin maailmaa.
              Suomessa olimme ensimmäinen tällä mallimme.

              Toisen sovelluksen hävisimne Hesarille, jossa kävin ottamassa mallia Saksassa AutoBildistä, joka piti vain kääntää Suomeksi. Hesari nappasi sen, koska saivat vihiä asiasta.

              Nyt saa riittää tämä keisi.

              1. Maailmassa ilmestyy tuhansia juorulehtiä.

                Uskonpa, ettei kukaan näiden lehtien pyörittäjistä katso luoneensa juorulehti-konseptia.

              2. Tuo oli niin briliantti uusi idea, että joku kustantaja varmasti palkkaa tuollaiset välkyt kehittämään täysin uuta Tarzania !

  13. En lähde inttämään enää jo sanottua, kunhan korostan että jutussani on lähdelinkit ja kommenteissa tarkennukset käyttämistäni lähteistä.

    Mutta korostan erityisen vahvasti että minä en käytä tiktokkia, instagramia, facebookia tai muitakaan näistä. En käytä niitä lähteinä. Kelpuutan vain JSN:n alaiset mediat. Pidän itse asiassa paheksuttavana poliitikkoja jotka käyttävät näitä virallisesti. Instagram on liitetty nuorten naisten mielenterveysongelmien pahenemiseen ja tiktok puolestaan on kiinalaisen vallankäytön väline. Niitä ei pidä tukea.

    Kuten Ville Niinistö muistutti, Marin puhuu kovasti vihreistä arvoista, naisten oikeuksista ja vaikka mistä, mutta toimii niitä vastaan. Puhe on halpaa.

    1. Minä pidän plussana sitä kun vihreä poliitikko haukkuu Marinia. Juuri siksi itse pidän Marinista kun häb ei osoittautunutkaan sellaiseksi hörhöksi kuin pelkäsin vaan realistiksi.

      1. Norppa, tämä oli hyvä !
        Tarkoitit varmaan Ville Niinistöä. No, hän kun ei pääse enää otsikoihin muuten, niin näin hän sai aasinsillan teemoihinsa.

  14. ”Juuri niin, persuja ja puoluetta voi haukkua mennen tullen. Jos samaistuu sinne rasistien joukkoon, niin osui ja upposi.
    Samaistun mielelläni jokaiseen taavi tallaajaan, mutta kierrän kaukaa vaaliteltat jne. ettei vain tauti tartu vasta-aineista huolimatta.
    Tämä menee jo naaranappien tasolle mutta menkööt. Saa ainakin nauraa lopun iltaa kun itkette itsesäälissänne.”

    Kyllähän tässä tosiaan saa nauraa, kun kommentti kommentilta ainoastaan vahvistat sitä mikä jo aiemmin suoraan todettu, mutta sekin oikeastaan ikään kuin kuuluu kuvaan, niin siinä vaan aina käy.

  15. On kapeakatseista leimata kaikkia tietyn puolueen kannattajia. Mutta se on täysin sallittua. Elämä vaan tuppaa menemään kovin kapeaksi.

    Jokaisella puolueella, aattella, kerholla, seurakunnalla on olemassa joku tarina, joku tarkoitus. Sen ymmärtäminen avartaa maailmaa, vaikka – ja etenkin jos – olisi siitä täysin eri mieltä.

    Koitan itsekin ymmärtää demarien markkinointilinjaa. Se on vaikeaa ja esim. Stillerin ohjelmassa tätä analysoivat monet todella fiksut ihmiset tulematta selkeään lopputulemaan. Demareiden kannatus tulee eläkeläisistä joita on paljon ja jotka äänestävät ahkerasti. Markkinointi tuntuu olevan suunnattu kuitenkin nuorille aikuisille, joita on vähän ja jotka äänestävät laiskasti.

    Noh, vaaleissahan se nähdään.

    1. Jos jollakin puoleella on kapea ihmiskäsitys, Euroooppakäsitys, ja Suomi ensin-käsitys, ei se ole kovin marittelevaa laaja-alaisuutta kuvaa. Kaikki muut Suomen puolueet sen sijaan ovat toista ”maata”.

      Stillerin ja Saukkomaan osuus oli erinomainen. Ohjelma käsitteli monipuolisesti asiaa. Kiitin Harria (fb-kaveri ) tästä osuudesta, kai tästäkin joku narisee).

      1. HK: ” Jos jollakin puoleella on kapea ihmiskäsitys,”

        ’kapea ihmiskäsitys’ – onpa ihmeellinen leimaus

        ’kapea Eurooppa käsitys’ – niin no Venäjä on toki Eurooppaa, mutta kyllä mielestäni ihan eriporukkaa. Mielestäni EU:n yhteisvelat lisää etelän maiden halua vastuuttomaan talouteen.

        Suomi-ensin käsitys on varman yhtä hyvä kuin Italia-ensi käsitys Italiassa.

        HK : ”Kaikki muut Suomen puolueet sen sijaan ovat toista ”maata”. – täysin perusteetonta leimausta, näkisin.
        *
        HK . ”Stillerin ja Saukkomaan osuus oli erinomainen” – pelkkä (tyyli) luokittelu – mikä niissä oli erinomaista?

        1. Nämä ovat kokoomuksen, kepun ja sdpn persujen määritelmiä, miksi he eivät persuja kelkkaansa ota, vaikka kokkarit vaalitemppuna pitää valeporttia raollaan.

          Kuuntele radio Yle 1 ohjelma.

          1. HK -Taidat taas keksiä.
            Hei heikki katso MTV3:n ohjelma – en kero mitä

      2. Omaa uskoaan jakavia on kiva kiitellÄ – ja Samalla pääsee osooittamaan sitä kaikkien tuntemistaan…….

  16. Jokaisella puolueella on kapea ihmiskäsitys. Kysymys on vaan siitä mitä kapeaa kulmaa he halaavat enemmän. Persuilta, demareilta, vihreiltä, kokkareilta, saati sitten pikkupuolueilta, on tullut jäätäviä lausahduksia joissa toteutuu klassinen: kun yhteen suuntaan kumartaa, toiseen pyllistää.

    Siksi meillä on monipuoluejärjestelmä. Kukaan ei ole yksin oikeassa, eikä kukaan ei-kepulainen puolue ole yksin väärässä.

  17. HK : Kaikki muut Suomen puolueet sen sijaan ovat toista ”maata”.

    Heikki – ei se nyt näin yksinketisesti mene.
    *
    Esimerkiksi tässä tapauksessa:

    https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009026805.html

    Hallituspuolueet täysin eri mieltä päästöoikeuksien lisäämisestä – Tällaisia toimia eri puolueet ovat ehdottaneet sähkön kallistuessa.
    *

    *
    Päästöoikeuksien lisääminen tai päästökaupasta luopuminen kokonaan

    Ehdottaneet: Sdp, kokoomus, perussuomalaiset

      1. Samaa voitaneen sanoa sinun , Heikki, mielipiteestä.

        Muuten et varmaan tajunnut viestiä – eduskunnassa ei ole selvä jakoa kananotoissa – hallituspuolueet/ oppositio

  18. https://www.bbc.com/news/world-europe-50712230

    Sanna Marin: Finland prime minister who loves to party

    In more than two years as Finnish Prime Minister, Sanna Marin has frequently been a target of criticism for her apparent love of partying.

    But things came to a head when a video of her at a party singing, dancing and drinking circulated on social media and she was forced to deny that she had taken drugs.

  19. HK: ”Minä kuulun 3.0 sukupolveen henkiseltä olemukseltani.”

    No oletpas ajasta perässä – viimeisin päivitys on 17.3

  20. Joku ruotsalainen yritys painoi Sannan kuvaa wc-paperiin. En tiedä pitäisikö tulkita kunnianosoituksena, vai…..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *