Uusia ydinvoimaloita Suomeen

Vihdoin ollaan herätty horroksesta!

”Fortum käynnistää selvityksen edellytyksistä uusille ydinvoimaloille

Julkaistu: 17.10. 8:11 (IS)

Selvitettävänä ovat sekä pienydinvoimalat että perinteiset suuret ydinvoimalat.” (IS)
Eli nyt olisi saatava kaksi tai kolme oikeaa isoa ydinvoimalaa! Vaikka sieltä Etelä-Koreasta! Ei mitään pienydinvoimaloita vielä koska ne on raakileita!
Koneen pyörimään tämän puolesta ja vauhdilla!

12 vastausta artikkeliin “Uusia ydinvoimaloita Suomeen”

  1. Kannatan että selvitellään mahdollisuuksia ydinvoiman lisärakentamiseksi koska sisimmältäni olen vihreä. Suomen vihreätä puoluetta en äänestä koska en hyväksy että vihreyden varjolla harrastetaan vahvasti vasemmistolaista politiikkaa. En tykkäisi myöskään vahvasti oikeistolaisen politiikan harrastamisesta, vihreän puolueen tulee mielestäni keskittyä vihreyteen maalaisjärjellä.

    1. Ei kaupunki-virhettä saa ymmärtämää maalaisjärkeä, koska kaupungissa ei todellinen luonto häritse.

  2. Ei asia on aikataulut kun pelkkään ”huhhailemiseen” eli päätöksiin menee vuosi kaksi ja rakentamiseen …en edes kehtaa sanoa kuinka paljon …🤔

    No, 🐱 kissa on nostettu pöydälle!

    1. Suomi on byrokratian, selvittelyjen ja työryhmien luvattu maa. Hiljaa hyvää tulee sanoo sananlaskukin. Mutta kohtuus pitäisi olla kaikessa sanoo toinen sananlasku.

      1. Keskisuomalainen tietää kertoa juuri nyt:

        ”Kaksivuotinen selvitys keskittyy Suomen ja Ruotsin markkinoille. Selvityksessä tutkitaan kuitenkin myös ydinvoiman mahdollisuuksia muualla Euroopassa, mikä koskee erityisesti vedyn teollista käyttöä.

        Hankkeet yhteistyönä eri toimijoiden kesken
        Fortum arvioi, että ydinalan tulevaisuuden hankkeet toteutetaan todennäköisesti erilaisilla yhteistyöjärjestelyillä energiamarkkinoiden epävarmuuden vuoksi.

        Luontevia kumppanuuksia voi löytyä esimerkiksi ydinvoima- ja kaukolämpöyhtiöiden, teollisuuden sähkön- ja lämmöntuottajien, start-upien sekä vakiintuneiden ydinvoimatoimijoiden välillä.”

        Nyt vain rattaat pyörimään!

      2. Eli perustetaan taas joku työryhmä, palkataan ”nimihenkilö” älyttömällä palkalla siihen johtajan tittelillä, avustajia, tutkijoita komppanian verran ja suunnitellaan, fiilaroidaan ja visioidaan.

  3. Tampereella Pekka Paavola ehdotti pienydinvoimaloiden sijiottamista Tampereelle jo 50 VUOTTA sitten ja näin pitkään se on kestänyt, että asiat ovat taas tapetilla.
    Minä ehdotin STUKin pääohtajalle Tiippanalle, että tuodaan ydinmurtaja tai sukellusvene Katajanokalle. Siinä se.
    Ei oikein niellyt ideaa, kuitenkin perustellen turvallisuusriskein.

  4. Fortum avaa pelin, mutta ei toivottavasti pelaa yksin. Lintilä sanoi jo hyväksi jutuksi – se toki huolestuttaa, mutta toivotaan parasta.

    1. Olen esittänyt Suomen Ydinvoima Oyj:n perustamista rakentamaan kolme uutta ydinvoimalaa (APR1400): Loviisa 3, Olkiluoto 4 ja Vaasa 1.

      Osakkaiksi TVO, Fortum, Solidium ja jokunen suuri sähköä paljon kuluttava yritys.

    2. Lintilä sönkkää siinä välissä. Nyt rattaat pyörimään ja politikointi vähemmälle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *