Venäjällä ei ole tarjota muuta kuin täysi antautuminen

”Nato ei ole havainnut muutoksia Venäjän ydinasekannassa

klo 22:31: Venäjä vaikuttaa pitäneen ydinaseiden käyttöä koskevan kantansa ennallaan. Naton viranomaislähde kertoo uutistoimisto Reutersille, että puolustusliitto ei ole huomannut muutoksia tämän suhteen.

– Emme ole nähneet minkäänlaisia muutoksia Venäjän ydinasekannassa, mutta Nato ja sen liittolaiset pysyvät valppaina, hän toteaa nimettömästi.

Brittilehti The Times uutisoi maanantaina, että Venäjän puolustusministeriön 12. direktoraatin operoima juna olisi lähtenyt liikkeelle kohti Ukrainaa. 12. direktoraatti vastaa nimenomaan Venäjän ydinaseista. Lisäksi uutisen mukaan Nato on tiedusteluraportissaan varoittanut jäsenmaitaan Putinin aikeista.

Läntinen diplomaatti kiistää The Timesin tiedot. Nimettömästi puhunut diplomaatti sanoo, että Nato ei ole lähettänyt tämänkaltaista varoitusta.

– Emme ole saaneet mitään varoitusta, hän sanoo.”  (IL)

Venäjän ydinasepeloite kertoo siitä että näillä alkaa normaali armeija olemaan alakynnessä, eivät tule ikinä käyttämään ydinasetta koska se Venäjä häviää ensimmäinsenä maailmasta.

Putin roistojoukkoineen ajaa itse itseään ansaan.

Tulee noutaja.

Eipä näilläkään alustoilla eräs ”Punainen” kehu enää yhtään tätä rakasta Venäjäänsä…eikä valkosipulireissut ole lööpeissä. Raukkamaista yleensäkin olla Venäjän puolella. Nyt nähdään kuinka näiden kannattajien jatkot on…

15 vastausta artikkeliin “Venäjällä ei ole tarjota muuta kuin täysi antautuminen”

  1. Tuskinpa asia ydinaseella miksikään muuttuu
    On muuten aivan eri juttu hakea valkosipulia Eestistä kun Venäjältä Eestissä käyn aina kun saan tilaisuuden koska siellä on paljonkin ystäviä kuoroporukoissa
    Mutta eiköhän tämäkin sotku selviä koska sitä en osaa sanoa ja Eesti ei ole Venäjää
    Asia on meillä Suomessa aika lähellä eihän Ruotsinkielisetkään ole Ruotsalaisia terv tepivaari

    1. Väittävät olevansa Suomessa asuvia ruotsalaisia, finländareita, niin kuin rotutohtori Freudenthal oli opettanut.

        1. Sinä et osaa tehdä oikeanlaista varsijousta 😅. Minä osaan. Mikäs seuraava hiekkalaatikko väittely tehdään

            1. Minullapa on isompi lapio hiekkalaatikolla, eikä sinun äiti tee niin hyvää kalakukkoa kuin minun! 🤣

              1. Ja meidän iskän kavereilla on se teidän iskän ketepillarin avain. 🤣

    1. Ihmetyttää se mitä venäläiset on harjoitelleet armeijoissaan kun eivät osaa yhtään mitään muuta kuin ampua ja pommittaa siviilejä…🤔

Vastaa käyttäjälle Heikki Karjalainen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *