Ukraina sotii koko Euroopan puolesta

Ukraina on jätetty yksin, muilta mailta tulee lähinnä myötätuntoa. Kuitenkin on koko Euroopan kannalta ratkaisevaa miten Ukraina pystyy vastustamaan Venäjän hyökkäystä.

Jos Ukrainan vastarinta sortuu nopeasti, Putinin käsitys Venäjän mahdista vahvistuu edelleen ja uho sekä uhkailu on entistä röyhkeämpää. Odottakaas kun Putin ehtii lukemaan suomalaisten poliitikkojen kommentit. Ja mitä sanottavaa hänellä mahtaa olla Suomen ja NATO:n yhteisistä harjoituksista ja isäntämaa sopimuksesta? Omassa maassa Putin  voi esiintyä ”voittajana” ja hehkuttaa Suur-Venäjän syntyä,  nationalistinen kiihkovenäläisyys juovuttaa suuren osan venäläisistä Putinin tukijoiksi.

Mutta jos Ukraina pystyy torjumaan Putinin hyökkäyksen ja aiheuttamaan Venäjälle merkittäviä tappioita on Putinilla kädet täynnä Ukrainaa pitemmäksi aikaa ja uhoaminen muihin suuntiin jää vähemmälle. Myös omassa maassa propagandan läpi alkaa tunkea ikävä todellisuus omista ja veljeskansa ukrainalaisten uhreista. Putin olisi pitänyt pysäyttää estämällä koko sota riittävällä tuella Ukrainalle mutta nyt voimme vain toivoa että ukrainalaiset onnistuvat vaikka heidät jätettiin yksin.

18 vastausta artikkeliin “Ukraina sotii koko Euroopan puolesta”

  1. Venäjän kansan asenteilla on väliä. Ne ovat yksi asia joka voi tätä venettä keinuttaa.

    Jos ruumisarkkuja tulee paluupostissa tarpeeksi eikä rauhanaatetta saada nujerrettua, voi tulla haastavaa. Pitää ottaa joukot Ukrainasta takaisin koska ei ole enää kaupungeissa tarpeeksi joukkoja lahtaamaan omia siviilejä.

  2. Otsikko kertoo kaiken ja siitä voi päätellä maailman johtajien kyvyttömyyden, kun antavat yhden sortaa heikompaansa.
    Mitkään pakotteet ja rukoukset eivät tässä tilanteessa auta.

  3. Minä olen ehdottanut pitkän aikaa lukemattomia kertoja, että Venäjä potkittaisiin pellolle SWIFTistä – vaan ei ole vieläkään potkittu, kun mm. Saksa vastustaa sitä.

    Se sattuisi ryssiä rahakukkaroon, vaan ei.

    Olen ehdottanut, että lopetettaisiin keskustelut, neuvottelut ja sopimusten tekeminen Venäjän kanssa – vaan esimerksi Ranskan presidentti haluaa edelleen jatkaa.

    1. Saksalaiset vastustavat Swift-yhteyksien katkaisemista.
      Ei ihan yllätä.

  4. Nyt tarvittasiin kokeneen ammattisotilaan perusteltu lausunto siitä, ettei ryssä hyökkää…

  5. Venäjää johtaa pari sarjavalehtelijaa.

    Järjellä ajatellen Ukraina ei voisi mitenkään uhata suusta ’hampaisiin asti’ aseistautunutta Venäjää.

    Historia toistaa itseään – muistellaan vaikka miten Stalin selitteli hyökkäyksiään pieniin naapurimain.

    ************************************************************************
    Sairasmielisen miehen puhetta.

    Sergei Lavrov sanoo uutistoimisto Interfaxin mukaan, että ”kukaan ei ole aikeissa miehittää Ukrainaa.”

    *************************************************************************
    https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/d1bb461a-3a68-4b40-8f1a-87b77e85bea5

    Lavrov: ”Kukaan ei ole miehittämässä Ukrainaa”

    klo 12:30: Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov sanoo uutistoimisto Interfaxin mukaan, että ”kukaan ei ole aikeissa miehittää Ukrainaa.” Lavrov sanoo Venäjän pyrkivän ennemminkin demilitarisoimaan Ukrainan.

    .

  6. Eräs kollega omaa paljon kontakteja Venäjälle, koska hän opiskeli siellä aikanaan. Hän kommentoi, että sodan vastainen asenne on vielä voimakkaampaa kuin mitä näemme mediassa. Venäjän kansa on ylpeä maastaan ja vihaisia Natolle, mutta he eivät millään voi hyväksyä veljeskansan murhaamista.

  7. Sarjavalehtelijaa. Buahhahhaa!

    Vähän totuuden siementä P:n puheissa kuitenkin lienee.
    Uskoisin U:ssa olevan ”natseja”, jotka ovat katkeiria bolshevismin aikaisista tapahtumista. Myös Venäjän Rodina -puolueessa on ”nstseja”, jotka kantavat kaunaa juutalaisia kohtaan bolshevismin aikaisista tapahtumista ja nykyisen juutalaisen oligarkian vallasta.
    Ukrainalainen natsisto vainosi maailmansodan aikana juutalaisia, mutta keskittynee nykyään enemmän venäläisvihaan. Kun venäläismielinen presidentti pantiin luopumaan vallasta, ammuttiin mielenosoittajia ja ambulansdimiehistöjä takaa päin. Jäi vaikutema, että asialla olivat natsit, jotka yrittivät saada vauhtia vallanvsihtoon provokaation avulla.
    Muuslta Euroopasta on ollut natsahtavia vapaaehtoisia sotimassa separatisteja vastaan.
    Natsahtava aines on ollut opportunistista ja enemmistö heistä on kannattanut liittymistä unioniin saadakseen selustatukea, vaikka olisivatkin unioniin sopeutumattomia.
    Mutta Putin tuskin ilmiölle mitään mahtaa. Pyrkiessään kitkemään harvoja natseja tullee venäläisvastaisuus lisääntymään kautta Euroopan. Todennäköisesti on odotettavissa natsioikeudenkäyntejä Putinin maineen puhdistamiseksi.

    ”Ei natseja Helsinkiin, ei minnekään!”
    Nyt on vaarana, että tänne tulee sopeutumattomia natseja pakolaisina, joista voi aiheutua ongelmia siinä, missä jihadisteistakin, joskin eri tavalla.

  8. Natsipuheet ovat Putinin propagandaa. Ukrainaa johtaa demokraattisesti valittu presidentti ja hänen puolueensa joka myös sai vaalivoiton. Kaikenlisäksi Zelensky on juutalainen. Putin taas itse täyttää kaikki fasistin määritelmät, ei natsin mutta fasistin.

  9. Toivoa antaa ukrainalaisten luja puolustustahto. Vapaaehtoisille on jaettu aseita ja molotovin cocktaileja ja he valmistautuvat kohtaamaan venäläiset Kiovassa. Kaupunkisota antaa puolustajalle paremmat mahdollisuudet kun taisteluita käydään mies miestä vastaan.

  10. Ukrainan presidenttistä Volodymyr Zelenskyi’sta tulee mieleeni unkarilainen poliitikko Imre Nagy, joka toimi maansa pääministerinä loka-marraskuussa vuoden 1956 kansannousun aikana.

    Venäläiset hirttivät Unkarin pääministerin Imre Nagy’n

    Tämä oli venäläinen tapa vuonna 1961 hoitaa vallanvaihto naapurimaassa.

    ************************************************************************
    https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/0cca7f21-3069-45ec-aa1f-c449eb6b6efc

    25.2.2022

    Huoli Ukrainan Zelenskyistä: Ruotsin pääministeri pelkää, että edellinen tapaaminen jäi viimeiseksi

    Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi ymmärtää olevansa Venäjän armeijan ”ykköskohde”.

    ***************************************************************************
    Imre Nagy

    Imre Nagy oli unkarilainen poliitikko, joka toimi maansa pääministerinä loka-marraskuussa vuoden 1956 kansannousun aikana.

    Kohtalo

    Nagy sai turvapaikan Jugoslavian lähetystöstä. Hän lähti sieltä 22. marraskuuta, kun Kádár oli kirjallisesti myöntänyt hänelle vapaan poistumisoikeuden. KGB:n miehet kuitenkin pidättivät hänet ja hänet kuljetettiin Romaniaan, josta hänet myöhemmin palautettiin takaisin Unkariin. Kesäkuussa 1958 hänet tuomittiin salaisen oikeudenkäynnin jälkeen kuolemaan ja teloitettiin hirttämällä yhdessä Pál Maléterin ja Miklós Gimesin kanssa. Nagyn ruumis haudattiin ensin vankilan pihalle, vuonna 1961 kaikessa hiljaisuudessa, väärällä nimellä Rákoskeresztúrin hautausmaan laidalle. Hautapaikka pysyi pitkään salassa. [Wikipedia]

  11. Venäläisten mies– ja aseylivoima ukrainalaisiin verrattuna on niin suuri, että kyllä sota jossain ajassa päättyy ukrainalaisten tappioon.

    Sota on varmasti tehnyt selväksi sen, että ukrainalaiset eivät haluaisi olla jälleen venäläisten hallinnoimina.

    Sitkeät urainalaiset rajavartijat olivat valmiita kuolemaan – mieluummin kuin antautumaan venäläisille.

    ************************************************************************
    https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008642405.html

    UKRAINALAISET rajavartijat ja sotilaat Mustanmeren Käärmesaarella eivät antautuneet torstaina venäläiselle sotalaivalle ja kaikki 13 kuolivat, ilmeisesti kun alus avasi tulen.
    .
    JULKAISTUN äänitiedoston perusteella sotalaivalta ilmoitettiin, että se on venäläinen taistelualus, ja vaadittiin, että saaren rajavartijat laskevat aseensa ja antautuvat, jotta verenvuodatus vältetään. Muussa tapauksessa taistelualus avaa tulen. Sota-alus toisti vaatimuksen kaksi kertaa.

    Ukrainalainen rajavartija keskusteli äänitiedoston perusteella pienen hetken kollegojensa kanssa ja vastasi sitten:

    ”Venäläinen sotalaiva, haista vittu!”

    Tähän äänitiedosto loppuu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *