Mikä kirja teki sinuun vaikutuksen?

Olin parissakymmenissä ja varusmiespalvelus oli vastakkoin suoritettu, kun hain Motalan kaupunginkirjastossa lukemista. Olin viikon toista siukkakassalla Elecotroluxiltä ja tämän vuoksi luuhasin siellä kirjastossa. Suomenkielinen kirja-osasto oli melko suppea, mutta löysin Kestävyys- Shackletonin uskomaton matka Etelämantereelle-nimisen kirjan. Se lähti mukaani.

Luin kirjan lähes lennossa. Se kuulkaa niin sanotusti kolahti ja siitä lähtien Ernest Shackleton on ollut sankarini, tai siis yksi heistä.

Mikä kirja teki sinuun vaikutuksen?

 

29 vastausta artikkeliin “Mikä kirja teki sinuun vaikutuksen?”

  1. Ehkä paras on Heinrich Haapen ja Dennis Henshawn kirja Operaatio Barbarossa (alkuperäiseltä nimeltään Moscow Tram Stop). Suomenkielinen on ilmestynyt vuonna 1958.

    Erittäin hyvä on myös Hans-Ulrich Rudelin kirja Stuka-lentäjä.

  2. Takavuosina luin amerikkalaisen Gordon F. Sanderin Suomen talvisodasta kertovan tietokirjan ”Taistelu Suomesta 1939-1940. Se oli hiiskatin hyvin kirjoitettu teos.

    Myös saksalaisen Hans Metzgerin muistelmat Suomesta talvi-ja jatkosodasta valottavat paljon Suomen kohtalon vuosia. (Metzger toimi Saksan lehdistöavustajana Suomessa vuosina 1939-1944.) Metzgerhän oli äitinsä puolelta suomalainen ja osasi suomea hyvin. Niinpä hän pystyi tarvittaessa liikkumaan kuin ”kala vedessä” pääkaupungin anniskelupaikoissa ja kuppiloissa kuuntelemassa millä mielellä Suomen rahvas milloinkin oli.

  3. Luin Veskun elämäkerran joka pudotti hänen tähtensä monta pykälää. Mies on kokenut etevä lahjakas ja nössö jopa valtio on ollut pelastamassa veloista sillä suurien tulojen verot jäivät hoitamata.
    – Nyt uusintoina Uunoja ei jaksa katsoa – sori.

  4. Minäkin olin lukenut vaikuttavan kirjan armeija-aikani tienoilla – omassa tapauksessani, mikä oli ratkaisevaa, vähän ennen armeijaan astumista. Kirja oli tsekkiläisen Jaroslav Hasekin ”Kunnon sotamies Švejkin seikkailut maailmansodassa”. Tästä kirjasta muodostui minuille tärkeä opas kuinka säilyttää itsekunnioituksensa ja mielenrauhansa sotaväessä Aivan varhaisesta nuoruudesta saakka historiaa ja kirjallisuutta harrastaneena olin lukenut myös Pentti Haanpään armeijakuvauksia mutta en katsonut niistä olevan itselleni käytännön toimintaohjeeksi. Noiden kuukausien aikana lainasin paljon Svejkiltä, jopa osittain asetuin hänen nahkoihinsakin (soveltuvin osin). Svejk ei koskaan pullikoinut tai kapinoinut armeijalaitosta vastaan. Hän ei koskaan sanonut vastaan, myönteli nöyrästi käskynantojen edessä ja toimi sitten kuten hyväksi näki. Tämän mallin saatoin todeta täysin päteväksi ja toimivaksi myös 1960-luvun Suomen armeijassa. Uskoisin sen toimivan tänä päivänäkin. Selvisin ilman sielun vammoja Suomen armeijasta kuten Svejkin maailmansodasta. ”Lukeminen kannattaa aina” sanoi Jörn Donner.

  5. Populäärimusiikkia Vittulajängältä on Mikael Niemen v. 2000 julkaistu romaani, jonka tapahtumat sijoittuvat Ruotsin Pajalaan.
    Vaikka romaani sai hyvät arvostelut, en odottanut siltä paljoakaan. Kirja-arvosteluista tiesin, että se on suomalaisjuurisen Matti-pojan kasvutarina ja romaanissa käsitellään myös ”väärälle puolen rajaa” jääneiden suomalaistaustaisten pajalalaisten identiteettityhjiötä. Kirjaa mainostettiin hauskaksi.

    Kirja oli helkutin hyvä ja se o l i hauska.
    Romaanissa ilmentyi myös varsin hyvin ruotsalaistamispolitiikka koulussa ja muuallakin.
    ”Me emme olleet ruotsalaisia, emme olleet myöskään suomalaisia, me emme olleet mitään”, toteaa eräs kirjan nuorukaisista.
    Mitä tekee identteettityhjiöön joutunut väki? Se kehittää oman kielen. Näiltä pohjin on syntynyt Meän kieli.

    Populaarimusiikkia ruman nimiseltä jängältä oli minulle pitkästä aikaa Lukukokemus. Sen voisi lukea kolmannenkin kerran, koska edellisestä lukukerrasta on jo aikaa.

  6. Arvelisin, että vaikuttavin kirja on ollut sellainen, että se on aiheuttanut niin järisyttävän aivo-orgasmin, että on mennyt muisti.

  7. Monikin kirja on tehnyt vaikutuksen aikoinaan, mutta mikä olisi vaikuttavin? Todella vaikea sanoa. Sotakurjoista Onni Palasteen ”Rukajärven sissit” oli mielestäni sikäli vaikuttava että siinä pääsi ikäänkuin sotilaan pään sisään, eläytymään siihen miltä hänestä tuntui.

    Viimeksi eli juuri äsken luin kirjan ”Vakooja ja petturi”, taisi olla Ben Wallacen kirjoittama. Se kertoo tositarinan KGBn everstistä joka vakoili brittien laskuun.

  8. Niin, kriitikoiden ja lukijoiden maut eivät aina käy yksiin.
    Hyviä kirjoittajia on vaikka kuinka paljon, hyviä kertojia paljon vähemmän. Niin Kalle Päätalo kuin Laila Hietamieskin ovat hyviä kertojia.
    Päätalo on myös tehnyt Suuren kulttuuriteon Iijoki-sarjallaan.👨‍👨‍👧‍👦👨‍👨‍👧‍👦👨‍👨‍👦‍👦

    Entäpä Mauri Sariola? Kriitikot haukkuivat, lukeva yleisö tykkäsi. Sariolan paras romaani on minusta ”Ei loitsu eikä rukous”. Kirjan päähenkilöä mallaa Kittilän pitkäaikainen kunnanlääkäri Pekka Peltonen. Wikipedia-tietojen mukaan eräät kriitikot ovat löytäneet tästä romaanista viitteitä plagioinnista. Ihmettelen jos näin on.

    Romaanin päähenkilö mallaava Pekka Peltonen oli näet Sariolan tuttu ja ystävä. Peltonen tuli Kittilään lääkäriksi 1952. Mauri Sariola ”vähän järjesteli” opiskelupapereitaan ja tuli yhteen Kittilän pohjoiseen kylään luokanopettajaksi. Sariola ja Peltonen tulivat tuttaviksi ja ystäviksi.

    Peltonen (jo edesmennyt) on kertonut lehtiartikkelissa ajasta, kun hän nuorena kunnanlääkärinä totutteli työhönsä pinta-altaan Suomen viidenneksi suurimmassa pitäjässä. Hän kertoi myös kosteista ja railakkaan puoleisista illoista kahden ystävänsä kanssa: toinen oli Lompolon opettaja Mauri Mariola, toinen pitäjän metsänhoitaja, jonka nimi ei nyt tule mieleen.

    Oli kaunis kesäilta kun tämä kolmikko juhli kunnanlääkärin virka-asunnossa muistellen sotakokemuksiaan ja vähän muitakin kokemuksiaan. Viinakset loppuivat kesken kaiken, mutta miehet olivat vielä nuoria ja heitä janotti. Lääkäri-Pekka esitti tovereilleen: hän kirjoittaa pirtureseptin, jos toverit käyvät sen kanssa apteekkarilta pirtua. Sariola ja metsänhoitaja epäilivät: ”Tuskin apteekkari keskellä yötä mitään pirtua antaa.”
    Peltonen uhosi: ”Jos minä kirjoitan reseptin vaikka ladon oveen, sillä reseptillä irtoaa pirtua olkoon niin yö kuin haluaa!”
    Mauri Sariola tempaisi komeron oven saranoiltaan ja työnsi sen Peltosen nenän eteen. Peltonen kirjoitti komeron oveen pirtureseptin. Sariola ja metsänhoitaja ottivat ”reseptin” ja kantoivat oven harteillaan läpi kesäkuisen Kittilän narikan. Matkaa oli reilut puoli kilometriä yhteen suuntaan.
    Toveruksen saivat pirtua, joten juhlat ja muistelot saattoivat jatkua.
    Näin tämä pitkäaikainen kunnanlääkärimme kertoili.

  9. ”Vaikka koulu lopetettiin, niin itse rakennus ja tarinoita sen monista opettajista on jäljellä. Yhdestä entisestä sijaisopettajasta on myös konkreettisina jälkinä opettajainasunnon huoneen sisäseinä täynnä puukonheiton jälkiä. Puukonheitto ei kuitenkaan ole ollut oppiaine, vaan kevätlukukaudeksi 1952 kansankouluopettajan viransijaisuutta hoitamaan valitun Mauri Sariolan ajanvietettä. Liekö hänellä aika tullut pitkäksi? Muukin vapaa-ajanvietto lienee ollut, ainakin tarinoiden perusteella, värikästä. Kittilässä Sariola myös tutustui Kittilän silloiseen kunnanlääkäriin Pekka Peltoseen, josta tuli myöhemmin Sariolan Ei loitsu eikä rukous -kirjan Erkki Tuuloksen esikuva.”- Lainaus internetsivustosta ”Pulju-Lompolon kylä”.

  10. Mauri Sariola on suotta aliarvostettu kirjailija vaikka ei toisaalta mihinkään kansalliseen kärkikymmenikköön lukeudukaan. Tuotanto on erittäin lukuisa ja sangen epätasainen. Parhaimmillaan, silloin kuin ehti ja malttoi yrittää, hän on dekkaristina aivan Agatha Christien ja Simenonin veroinen. Heidän tapaansa hän oli vanhanaikaisen ”kuka on syyllinen”-dekkarin tekijä. Agenttitarinat yms. elvät olleet hänen alaansa. Mutta sitten on kymmenien tuotosten joukossa paljon huitaisemalla tehtyjä heikkoja leipäheittoja. Hän eli vekselistä vekseliin- kierteessä. Hän on itse sanonut omaavansa ruhtinaalliset tulot mutta suuriruhtinaalliset menot, joiden aiheuttajana ehkä enemmän kuin hulppea ravintolaelämä oli voittamaton uhkapelihimo. Hotelli Tornin kabinetit isojen poikien korttirinkeineen olivat hänelle tuttuja. Kerran meni korttipöydässä perheen asunto-osakekin.

    Teksteissään Sariola oli rikostapausten ohella hyvä ja eloisa maisemien ja miljöiden kuvaaja. Hän teki paljon ulkomaanmatkoja ja risteilyjä suosittuihin lomakohteisiin ja hyödynsi näitä kokemuksiaan kirjoissaan. Kirjallisuuden laji, jossa hän olisi loistanut dekkarien ohella olisivat olleet matkakertomukset. Sellaista ansiokasta kerrontaa on paljon matkoihin perustuvissa dekkareissa

  11. Ehkä John Fowlesin The Collector. Tai Donna Tarttin The Goldfinch. Nabokovilta kaikki lukemani…
    Viimeisin vaikuttava lukukokemus viime joulun aattona, keinovalon armottomassa helotuksessa, jonka lähteen olin siirtänyt lähestulkoon sängyn alle siten, että halogeenisäde osui juuri täydellisen aavemaisesta, hyvin dramaattisesta alakulmasta kirjaan. Kyseessä tuolloin mitäs muutakaan kuin Lovecraftin kertomuksia, kuten The Festival (suom. Juhlapäivä) vuodelta 1923.

    Ote kirjan esipuheesta:
    ”H.P. Lovecraft (1890-1937) yritti liittyä armeijaan ja lähteä maailmansotaan vuonna 1917. Äiti ja perhelääkäri estivät sotaanlähdön, ja Lovecraft todettiin palvelukseen kelpaamattomaksi. Tammikuussa 1919 äidin sairaus paheni ja hänet otettiin mielisairaalaan, jossa Lovecraftin isä oli kuollut 21 vuotta aikaisemmin. Äiti oli hoidossa kaksi vuotta hysterian ja depression takia. 63-vuotias äiti joutui sappileikkaukseen, joka vaikutti onnistuneelta, mutta kuusi päivää myöhemmin hän kuoli. Äidin kuolema oli kova isku, eikä se vapauttanut Lovecraftia, sillä kaksi tätiä riensi täyttämään äidin paikan.”
    Esipuheen laatinut Markku Sadelehto.

    1. Tikli kuvataiteessa:
      ”In Medieval Christianity, the goldfinch’s association with health symbolises the Redemption, and its habit of feeding on the seeds of spiky thistles, together with its red face, presaged the crucifixion of Jesus, where the bird supposedly became splattered with blood while attempting to remove the crown of thorns. Many of these devotional paintings were created in the middle of the fourteenth century while the Black Death pandemic gripped Europe. (Wikipedia)

  12. Mietin vielä, että oletteko Lasse Kallo sekä Heikki Karjalainen aivan varmoja, ettette valehtele täällä verkon turvalasin valoisammalla puolella?
    Ettei teihin molempiin eniten vaikuttanut teos sittenkin olisi Nietzscchen Zur Genealogie der Moral, Eine Streitschrift, vuodelta 1887, jossa hahmotellaan Herra-Orja moraalia valtapelien kautta:

    – Nietzsche defined master morality as the morality of the strong-willed
    – The essence of master morality is nobility
    – According to Nietzsche, masters create morality; slaves respond to master morality with their slave morality
    – The essence of slave morality is utility: The good is what is most useful for the whole community, not just the strong. Nietzsche sees this as a contradiction. Since the powerful are few compared to the masses of the weak.
    Jne.
    (wikipedia)

    Ettette vain näkisi fantasioissanne itseänne Pirkan blogien Herroina, näytellen muille puolustavanne demokratiaa, johon edes itse ette ehkä niinkään usko?

    Walt Disneykin ilmeisesti fantasioi ylemmyydestä, ja minulle on kerrottu tuon herran harrastuksiin kuuluneen mm. lasin takaa prostituoitujen katseleminen, kun lasin takana nuo ”alemmat” suttasivat ulosteella myös Herran silmien edessä olevaan lasiin, josta hän ilmeisesti sai jonkinlaista tyydytystä. Mene ja tiedä.

  13. Liisa Iso-Mörkötalo:”Mietin vielä, että oletteko Lasse Kallo sekä Heikki Karjalainen aivan varmoja, ettette valehtele täällä verkon turvalasin valoisammalla puolella?
    Ettei teihin molempiin eniten vaikuttanut teos sittenkin olisi Nietzscchen Zur Genealogie der Moral, Eine Streitschrift, vuodelta 1887, jossa hahmotellaan Herra-Orja moraalia valtapelien kautta. Jne.”

    Tuo oli aika hyvä. Sai ainakin minut nauramaan.
    En ole ennen uskonut, että feminatsilla on huumorintajua.😂

    1. Kuka teippaisi pissasuonen kun se nyt niin pulppuaa; tyhjenikö märkäkohtu ja kenen sisään nyt kiipeäsit, uuteen pussukkaan? Olivatko runoilijatkin synnytyslääkäreitä? Haluaisin kuulla Lasse sinun huutavan kuuhun asti: FEMINATSI! Annat vaan sen tulla. Kyllä se sieltä lorottaa. Ei minkäänlaista hätää. Maistuisiko oksatsepam vaiko ehkä titsanidiini?

    2. Anna minun tarjota kylkeä, jotta saat nyhtää muutaman sulan.

  14. Eikös ihan täällä PBssä korpifilosofi Arvi omin runokiemuroin peittoa nuo teidän ihanoimat viitekehyskaapuiset kirjallisuusfilosofinne.
    Arvi julkaisi jo vuosia sitten mm.Suomen pisimmän kaiken kattavan yhdyssanan.

  15. Helen Pluckrose ja James A. Lindsay ovat kuvanneet feminismin kehitystä ja esittävät sen kritiikkiä teoksessa Cynical theories (2020). Tekijät ilmoittavat edustavansa feminismin uuden aallon liberaalia kritiikkiä. Intersektionaalinen feminismi ei heidän mielestään edistä sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa vaan ajaa ryhmäetuja yksilöiden välisen tasa-arvon asemesta. Kirjoittajien mukaan vuosituhannen vaihteessa feminismissä tapahtui mullistus, kun sen aikaisemmat suunnat korvautuivat intersektionaalisuudella. Tällöin tuotiin esiin suuri joukko yhä pienempiä sorrettuja ja marginalisoituja identiteettejä, joille vaadittiin oikeutta. Asiaa alkoi mutkistaa se, että nämä ryhmät alkoivat joutua törmäyskurssille toistensa kanssa.” – Wikipedia-artikkeli otsikolla ”Feminismi”.

    1. Kovasti nämä komnentit ovat lainatekstejä aivan miuden suista kuin itse kommentoijan. Mutta viisaaltahan se kuulostaa.
      Ehkä kaikken kattavinta reaalifilosofiaa on pohtinut Pentti Linkola synkkyyksineen.
      Onnellisuus- ja ”aivoitusfilosofit” alalta kuin alalta ovat oma teoreettinen kulmakuntansa.

  16. Olen lukenut Harry Martinsonin omakohtaisiin kokemuksiin pohjautuvat merimiesromaanin ”Hyvästi Meri” ainakin kahdesti. Se vain on niin hyvä, runollinen, romanttinen, rujo, meripojan kovaa elämää merellä höyrylaivojen aikaan. Plantaasin työntekijänä Etelä-Amerikassa, kainalossa kaunis intiaanityttö, joka itkee silmät päästään eron hetkellä. Mutta kulkijan on jatkettava matkaansa. Nähtävä monta paikkaa, valitettavasti myös Intian satamakaupunki, lasten kärsimys ja aikuisten julmuus. Nähtävä myös ennen kotiinpaluutaan tyhjään viinapulloon vangittu salama, mikä pullo kiertää kädestä käteen eikä kukaan ole ihmettelemättä sitä.

    Ruotsalainen Harry Martinson (1904-1978, sai Nobelin v. 1974) osallistui Suomen talvisotaan ja kirjoitti kokemuksiinsa pohjaavan teoksen ”Verlighet till döds (1940).

  17. Pentti Raittila arvioi Lauri Hokkasen kirjaa Kenen joukoissa seisoin, Vasemmalle kaistalle 29.4.2021 kirjoittamassaan artikkelissa seuraavin kuvauksin:

    ”Oma näkökulmani on Lauri Hokkasen ikätoverin ja hänet myös 1970-luvulla joskus satunnaisesti tavanneen aikalaisen. Olen elänyt saman 70-luvun ja vähän pitempäänkin Hokkasen kanssa samassa poliittisessa liikkeessä. Kokemuksissamme taistolaisuudesta on paljon yhteistä, mutta myös merkittäviä eroja.”

    Ja

    ”Pääosin kerronta on luettavaa ja vaikuttaa luotettavalta, mutta lähdeviitteiden puuttuminen kiusaa historiasta kiinnostunutta lukijaa.”

    ”Hokkanen vyöryttää lukemansa materiaalin ja omat tulkintansa juurikaan kyseenlaistamatta lähteitään tai pohtimatta niiden relevanssia. Lukijan rooliksi jää uskoa tai epäillä. Itse voin uskoa Hokkasen vilpittömästi pyrkineen totuuteen. Mutta kun hänen julkilausuttuna lähtökohtanaan on itsetilitys Neuvostoliitto-nimisen ”ihmisteurastamon” kannattamisen harharetkestä, herää kysymys, missä määrin tuo lähtökohta on vaikuttanut lähdekirjallisuuden ja sieltä poimittujen faktojen ja tulkintojen valintaan, samoin haastateltavien valintaan ja heidän kertomustensa käyttöön kirjassa.”

    Ja

    ”Tulevan sosialistisen Suomen ihannemaana Neuvostoliittoa piti tuskin kukaan. Mutta sitä ei voinut sanoa julkisesti, koska sellaisen sanoja olisi voitu leimata neuvostovastaiseksi. Mutta eipä taida löytyä paljoa taistolaisnuorten dokumentteja, joissa tavoitteeksi mainittaisiin Neuvostoliiton mallin mukainen sosialismi. ”

    Ja

    ”Toisekseen ”taistolaisuus” on vielä yli neljän vuosikymmenen jälkeen käyttökelpoinen myyttinen leima, jota voidaan käyttää entisten taistolaisten nykyisten ajatusten mitätöimiseen. Taistolaiseksi leimaamalla torjutaan niin feministejä kuin uusien vasemmisto- ja ympäristöliikkeiden nuoria aktivisteja. Persujen Laura Huhtasaari leimaa kaikki ryhmät kokoomuksen keskivaiheilta vasemmalle kommunisteiksi. Muiden oikeistoryhmien hivenen älyllisemmässä nimittelyssä kommunisti ei ole vielä tarpeeksi paha leima, taistolaisuus ja stalinismi ovat tehokkaampia. Oikeiston politrukeille Hokkasen kirja antaakin vuosikausiksi sytykkeitä. Kirjaa ei pidä kuitenkaan tuomita sen hyväksikäyttäjien motiivien perusteella.”

    (https://vasenkaista.fi/2021/04/taistolaiset-neuvostoliitto-ja-lauri-hokkanen/)
    __

    Itse noita aikoja elämättömänä en voi kuin yrittää jotenkuten lähdekriittisesti saada objektiivista näkökulmaa kirjan aiheesta, jota Hokkasen ”itsetilittävää” kirjaa ennemmin lähestyisin kirja arvion kirjoittaneen Pentti Raittilan artikkelin lopussa olevien lukuvinkkien kautta, joihin listattu sekä tutkimuksia että kaunokirjallisuutta taistolaisuudesta kiinnostuneelle.

Kommentoi