Mitä kysyisit amerikkalaisilta?

Jos lukee maamme valtamediaa, Yhdysvallat koostuu joukosta asehulluja mielipuolisia republikaaneja sekä joukosta taivaallisia, virheettömiä demokraatteja. Jos vähänkin enemmän tietää, ymmärtää siellä olevan myös reilusti harmaan sävyjä. Kuulemmeko todellisia ääniä sieltä?

Oletko utelias?

Itsellä on perheen puolesta puolikas jalka tuossa maassa ja lokakuun puolella on taas aika vierailla siellä. Kohteeni ei ole missään suurissa kaupungeissa joista suunnilleen kaikki medianäkyvyys tulee. Viihdyn sydänmailla, haja-asutusalueilla jossa sen paremmin netti kuin sähkökään ei tule vakaasti ja varmasti. Alueilla, jossa ruoassa on sydäntä ja makua, ei trendejä ja pelleilyä. Yhdysvallat on minulle jo pitkään ollut ennen kaikkea juuri tätä seutua, jossa naamiot riisutaan ja ihmiset tulevat esiin sellaisina kuin ovat.

Koska näitä ihmisiä tulen tapaamaan yhden jos toisenkin, ajattelin tarjota blogaajatovereille tilaisuutta. Mitä sinä kysyisit amerikkalaisilta? Naton tulevaisuus? Bensan hinta? Uuden sisällissodan vaara? Trump? Biden? Yang?

Lupaan yrittää parhaani etsiä paikallisia jutusteluihin ja välittää kysymyksiä. Ainoa raja on, että lähtökohdan pitää olla kunnioittava. Minulle Suomi on kotimaa, mutta Yhdysvallat läheinen ystävä. He tekevät kaikkea pöhköä meidän mielestä, kuten me teemme vaikka mitä pöhköä heidän mielestä. Ei se mitään, ystävät saavat olla pöhköjä, mutta kunnioituksen tulee säilyä.

Passi, hammasharja ja kosanderi

Osana tätä kunnioitusta varmistan, että vien sopivia tuliaisia. Eräs kohde siellä on juutalaisperhe, joten katsoin mikä suomalaisuutta kuvaava tuote olisi varmasti kosher. He tulevat saamaan putelin Koskenkorvaa, joka on sertifioidusti kosher-tuote (juu, oikeesti). Moni muu sen sijaan joutuu tyytymään Fazerin ja Kultasuklaan tuotteisiin, sillä niin paljon kuin siellä makuja onkin, suklaata jenkit eivät osaa tehdä. Suomalainen suklaa viedään käsistä. Lisäksi mukana on tyrnirouhetta, kuivattua kuusenkerkkää ja muita makuja, joista kehtaamme olla ylpeitä.

Lentomatkustaminen on ahdistavaa ja ikävää, se on laji josta en ole koskaan pitänyt. Stressiä lievittää se, että matka sujuu Finnairin siivillä, jossa palvelu on ankeaa mutta turvallisuus loistavaa. Helpotusta tuo myös se, että ensi kertaa moneen vuoteen saan kunnon root beeriä. Jotkut asiat ovat sen matkan arvoisia.

28 vastausta artikkeliin “Mitä kysyisit amerikkalaisilta?”

  1. USAssa on myös se toinen puoli.
    Tavalliset ihmiset.
    Yli puolet eivät tavallisesti äänestä.
    Äänestäminen on myös tiukasti rajoitettu.
    Köyhyys ja eriarvoisuus rajoittavat sekä äänestämistä että osalistumista.
    USAssa raha ratkaisee. Ratkaisevasti
    Ehdokkaat ovat vain ja ainoastaan miljoonikkoja tai miljardöörejä.
    USAssa on vain kaksi puoluette, joita voi äänestää. Muita ei ole.
    Kaksi puoluetta ovat molemmat hyvin oikeistolaisia: Demokraatit tai rebuplikaanit.
    Näissä puolueissa ei ole ollut perinteisesti yhtään mitään eroja.
    Demokraatit ovat se sotaisampi puolue, joka ei häikäile tappaa.
    Rebuplikaanit konservatiisisempi puolue, joka ajaa enemminkin kansallista etua, piittaamatta muusta maailmasta.
    Demokraatit edustavat uusliberaalia ajatusmallia.
    Tapot ja murhat sekä sodat ovat jokapäiväisiä…

    1. HT: ” Äänestäminen on myös tiukasti rajoitettu.” – kerro miten?

    2. HT: ” Demokraatit ovat se sotaisampi puolue, joka ei häikäile tappaa.”

      ’ei häikäile tappaa’ – Mitä s ryssät ovat tehnet viimeisen puolen vuoden aikana Ukrainassa?

    3. Markku eikös Kyuu pyytänyt sinuakin kertomaan että mitä kysyä heiltää

  2. USAn kansa on hienoa. Neuvokasta. Ahkeraa.
    En heitä tuomitse. Päinvastoin.
    He eivät ole syyllisiä USAn johdon sotiin sekä väkivaltaisuuksiin maailmalla. he eivät tiedä mitä maailmalla tapahtuu. Ja miten USA niihin liittyy.
    Suomi on on ottanut mallia juuri USAsta, miten manibulointia ja kansan kiihottamista tehdään.
    Suomesta sanottiin jo vuosikymmeniä, että Suomi on maailman toiseksi eniten USA.
    Huono juttu.
    Näin kuitenkin on.
    Emme ole kuten muut pohjoismaat.
    Muut maat eivtä kuulu EMUun, vaikka EUhun kuuluvatkin.
    Suomi hukkuu, kun muut pohjoismaat kelluvat.
    Tyhmyys kuuluu Suomen hallinnon kuvioihin.

    1. HT : ”He [kansa] eivät ole syyllisiä USAn johdon sotiin sekä väkivaltaisuuksiin maailmalla. ”

      Mitäs HT sanoisi ryssistä?

      Näinkö? – Syyllisiä Venäjän sotimiseen maansa rajojen ulkopuolella (Afganistan, Ukraina, Tšetšenia, Georgia..) eivät ole tavalliset kansalaiset, vaan Kremlin Putinin johtamat sotahullut,

  3. Voisiko tästä olla kiva tehdä joku videon pätkä, jos aika ja ihmiskontaktit sallivat? Olisi kiinnostavaa nähdä miten ihmiset itse vastaisivat/reagoisivat kysymyksiin.

    Minua kiinnostaisi tietää, että mitä amerikkalaiset itse pitävät länsimaisen arvomaailman/ kulttuurin hyvinä ja ei-niin-hyvinä heijastumina omassa ikäpolvessa ja nuorimmissa?

    Myöskin että millaisia tulevaisuudennäkymiä he kokivat omassa nuoruudessaan ja nyt arvioivat tämän päivän nuorimmille sukupolville?

    Mitä amerikkalaisuus heille tarkoittaa — ja millainen suhde heillä on vaikkapa itä-Aasialaisiin arvoihin?

  4. Missä on Suomi ?
    Mitä kieltä siellä puhutaan?
    Mikä on Nokia?
    Kuka on Kimi Räikkönen ?
    Entä Suomen pääministeri ja presidentti ?
    Millainen sää Suomesss on ?
    Koska tulet käymään?

  5. Mielenkiinnolla seuraan ja itselläkin on siellä perhetuttu jonka kanssa vaihdamme ajatuksia kääntäjän välityksellä joka ei välttämättä tulkkaa kaikkia oikein. Tuttavani ovat parempiosaisia Trumpin vakaita kannattajia eikä heidän päätään siinä käännä se on Amerikka ensin. Ei heitä huoleta Putinin sota sanovat että Trump pärjäisi hänen kanssa?

  6. Mitä mieltä he olisivat demokratiasta missä on monia puolueita

  7. Kysymys:
    Miksi demogratiaa vastustetaan?
    Onko teillä riittävä sosiaaliturva?
    Miksi ostatte Kiinalaista halpakrääsää?
    Mikä on kantanne Ukrainan puolustamiseen?

  8. USA:ssa on kyllä muitakin puolueita kuin demokraatit ja republikaanit mutta vaalijärjestelmä jossa vain eniten ääniä saanut menee läpi estää pienpuolueita menestymästä. USA:n kommunistipuolueen puheenjohtajahan oli joskus juuriltaan suomalainen ”Gus” Gustav Hallberg. Presidentiksikin taisi joskus olla tarjolla henkilö kahden valtapuolueen ulkopuolelta.

    Oma kokemukseni amerikkalaisista perustuu aika vähään, mutta sen perusteella he ovat hyvin reippaita, kovia tekemään työtä, avoimia mutta joskus liiankin suorapuheisia ja tulisia mihin ei Suomessa olla totuttu.

    Kysymyksiä ei nyt heti tule mieleen, vastaus riippuu myös varmaan paljon henkilöstä.

    1. Oma arvioni amerikkalaisista samansuuntainen, ovat myös kovia urheilemaan ja oman onnensa seppiä luonnoltaan. Rahan valta ongelmana demokratialle siellä kyllä on. Maailman poliiseja hyvässä ja pahassa.

  9. Yksi tuttavani joka asui kauan kaliforniassa sanoi että amerikkalaiset ovat kohteliaita mutta pikkaisen kaksinaamaisia kun puhuvat takanapäin pahaa.

  10. Vähän myöhässä mutta kiitos, tässä on ideoita.

    Sen voin tarkentaa että teoriassa köyhyys ei rajoita äänestämistä, mutta de facto -vaikutus on monella alueella. Äänestyskäytännöistä tehdään sellaisia, jotka suosivat ihmisiä joiden työajat ovat joustavampia, vastaavasti tehden siitä vaikeampaa niille joiden työehdot ovat tiukat. Vaatii jo onnea selvitä hengissä esim. amazonin varastolla työvuorostaan, saati että pääsisi äänestämään.

    Ja kun ei riitä että äänestää vaan pitää myös rekisteröityä ja sitä varten hommata tietynlaiset henkilötunnisteet yms…

  11. Kysyisin amerikkalaisillta ”Mitä helvettiä tässä maassa oikein tapahtuu”? Tiedän että Amerikka on nykypäivän Rooma, josta säteilee muihin länsimaihin niin hyvät kuin huonotkin asiat, mutta kuitenkin.
    Muutama vuosi sitten Hollywoodin rikkaat akat saivat liikkeelle Me-too kampanjan, jonka seurauksena valkoinen kristitty mies ei ole saatanasta seuraava, vaan itse saatana. Nyt kun katsoin (viikko sitten, tuli eilen uusintana tv:stä) Louis Therouxin dokumentin Amerikan somesotureista, näin leegion vihaisia nuoria valkoisia miehiä, jotka olivat (kuulemma) liian äärioikeistolaisia jopa oikeistosiiven republikaanien riveihin.
    Heitä johti 22-vuotias mies, joka osasi vitsailla ja saarnata vähintään yhtä voimallisesti kuin amerikkalaiset tv-evankelistat.
    Nämä kaverit vihasivat naisia, homoja, vähemmistöjä, eivätkä juurikaan salailleet tätä puolta eivätkä sitä, että kannattivat täysin rinnoin valkoista ylivaltaa.

    Onko käynyt niin, että kun vasemmistovetoinen liberalismiporukka on tarpeeksi kauan huutanut sutta, niin susi sitten tulee ja vastaa kutsuun. Jos ei ole hyvä asia kaiken maailman Me-too-hommelit, BLM-polvistelut, Wokepoke-jutut, valkoisen kristityn miehen potkiminen – niin ei ole myöskään hyvä homma tämä mikä nähtiin Therouxin ohjelmassa.
    Uskoisin ja toivon että tuollainen nuorten vihaisten miesten liike tulee jäämään marginaaliin, mutta eipä noista koskaan tiedä.

    Tulee mieleen filosofi Hegelin salaperäinen Maailman henki ”Järjen viekkaus”, joka Henki tai Olemus käyttää ihmisen intohimoja hyväkseen ja johtaa asioita tiettyyn suuntaan.
    Niin tai näin tuon Hegelin Maailman hengen kanssa, kyllä filosofit ovat ja ovat olleet paljolti vastuussa siitä mitä maailmassa on tapahtunut ja tapahtuu. Sokrateesta ja Platonista Marxiin ja Nietzscheen asti.

  12. Kysyisin myös amerikkailaislta että, uskotteko, että ku-klux-klanilaiset maskulliinit ovat levittäytyneen Eurooppaan äärioikeistolaisiin, jota johtaa trumppilasten salaliitto kaataakseen naisjohtoiset valtionpäämiehet ?
    Niihin ei tarvita yhtään antiikin filosofia, koska harva Amerikassa tuntee niistä yhtäkään paitsi ainoan johtotähtensä Ayn Randin.

    1. Muista Heikki, että jos kirves joskus lentää sinua kohden, niin todellakin toivon, että onnistut väistämään, sillä kun vastuun teosta kantaa Plato, joutunee syyttäjä lausumaan tuomion tähtitaivaalle, vieläpä sydänyössä, mikä on ongelmallista; eihän Kelloportinkadun saleissa liene kattoikkunoitakaan:

      https://www.kansallisgalleria.fi/fi/object/598038

      Tuomio, jonka syyttäjä saattaisi lukea:
      https://poets.org/poem/corona

      (Anteeksi Kyuu ohi aiheen)

  13. Vähän harmittaa että täällä ei ole vaihtoehtoa vasemmistolaiselle politiikalle. Yhdysvalloissa on sentään oikeistolainen puolue.

    1. ” … täällä ei ole vaihtoehtoa” – jaa niku’ missä? – Pietarissa vai?

  14. Jaha, Ayd Rand on jälleen kerran kaivettu naftaliinista.

    Globalistit eivät ilmeisesti perusta vähääkään antiikin filosofeista sen enempää Amerikasssa kuin
    Euroopassakaan. Heille riittää Marx&Engels&Freud (kulttuurimarxilaiset naittivat Marxin ja Freudin saadakseen nykyisen kaltaisen kaaoksen aikaan) sekä tietysti Lenin-setä, joka asuu Venäjällä. Lisätään vielä joukkoon kivikova kommunisti Simone Beuavoir, joka teki feminismin eteen miehen työn (siis naisen työn), jotta kristittyä miestä voitaisiin potkia kuin koiraa ja jotta islamin miehet saisivat länsimaissa mellastaa mielensä mukaan: raiskailla herran (Allah) rauhassa kristittyjä naisia ja tyttöjä (niin ettei edes media uskalla kuin vihjailla heidän tekosistaan) sekä irrottaa puukolla kristityn naisen pään naisen muusta ruumiista. Allah akbur!

    Varmaankin eräs brittikirjailija katselee pilven reunalta ja tuumaa ”Taisin tehdä dystopiaromaanistani ”Vuonna1984″ sittenkin liian kesyn!”

    1. Mielenkiintoista. En ole (vielä) lukenut Orwellin romaania, mutta mielessäni näen sen näppäilevän Hobbesin ”bellum omnium contra omnes”, kaikkien sotaa kaikkia vastaan, mikä ehkä tämä Lassen tarkoittama ”kaaos”.

      Luulen saavani Lassen ajatuksesta kiinni siinä, että Nietzsche ilmeisesti johdatteli moraaliset käsitteistönsä pois antiikin klassisista ideaaleista, esittäen ihmisen moraalin alkuperäksi jotakin sisäsyntyistä tyypitystä, mistä minulle tosiaan vähän tuli mieleen tämänpäivän psykologian kiintymyssuhdeteoriat, kuten vaikkapa välttelevä kiintymyssuhdemalli:

      ” Tunneilmaisultaan köyhässä ilmapiirissä kasvanut lapsi oppii yleensä välttelevän turvattoman kiintymyssuhdemallin, jossa kaikenlaisten tunteiden ilmaisua pyritään välttelemään.
      Suomalaisessa kulttuurissa välttelevä kiintymyssuhde on kaikkein yleisin.”

      (https://www.terveyskirjasto.fi/odk00026)

      Mietin vaan kuitenkin, että saattaisiko tunneilmaisultaan köyhä, Stoalainen perheilmapiiri vaikuttaa siihen, miten lapsi sitten myöskään oppii kehittymään tunne-elämältään?
      Vai kiistetäänkö nämä psykologian teoriat, joiden mukaan varhaisilla kiintymyssuhteilla voisi olla vaikutusta siihen, miten myös aikuiset suomalaiset ihmiset vaiettujen ongelmiensa kanssa tuskailevat?
      Ei tietenkään asia ole mustavalkoisesti niin tai näin varmastikaan.

      Sinällään minusta hyvin mielenkiintoista rinnastavatko ihmiset sitten ”luonnontilan” evoluutioteoriaan, tai että miksi ihminen tarvitsee uskoa? Ehkä oion mutkia tässä, mutta kuitenkin…

      (Tämä kommentti kyllä varmasti kuuluisi yli puoliksi tuonne toisen blogin avaukseen, mutta kun nämä aiheet läikkyvät)

      1. Suosittelen todella lukemaan Orwellin 1984.
        Se kuvaa aika lähelle nykyistä etenemistä monessa asiassa.

  15. Suomen sivistyneet tuntevat nuo antiikin perusfilosofit ml. Aristotelekset, ja Pythagorat, mutta välttelevät idän filosofeja Budhlineen shintolaisuuksineen.
    Niiden luetteleminen ei ihmisyyttä yhtään paremmaksi tee, ei edes viisaammaksi ellei ole löytänyt omaa elämänfilosofiaansa hyvässä. Kirjaviisastelu häviää aina omalle kokemusviisastelulle.
    Niistä kokemusviusauksista taas voisi kysyä amerikkalaisilta hymyssä suin niin kuin hekin yleesänsä kyselevät.
    Pidän laajalla skaalalla amerikkalaisista. Miksi he kohtaavat aina ihmisen avoimesti katsoen, hymyillen ja kohteliaasti, miksi ?

    1. Heikin kokemusviissudesta tuli mieleen Georges Bataillen Sisäinen kokemus, jota myöskään en ole vielä lukenut — mutta kuinka kiehtovaa olisi jos tuon pystyisi jotenkin lataamaan aivoihinsa muistitikun kautta. Ladata vaan kaikki tieto käyttöönsä. Kuinka tehoton on ajan rajallisuudessa räpiköivä ihminen verrattuna koneeseen. Itse olen vieläpä tosi hidas lukija. Ja kun lukemansa prosessointiinkin vielä pitäisi varata aikaa!

  16. Olen tästä onkinut muutaman kysymyksen joita koitan setviä.

    Videointia mietin itsekin mutta se on kovin vaikea toteuttaa hirveän fiksusti, katsotaan.

    Uskoisin että tulen jotain saamaan näistä irti.

Vastaa käyttäjälle juhak Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *