Ääni PerusS on varmin tapa antaa Marinille potkun perseeseen.

Suomessa punaterrori lopetettiin vuonna 18 asein ja nyt se lopetetaan verettömästi, äänestämällä sunnuntaina jotain muuta puoluetta kuin solisalirattia.

Ja kaikista varmin tae tämän vasemmistohegemonian hävittämiseksi juuriaan myöden tapahtuu vain perussuomalaista äänestämällä, sillä jos esimerkisi äänestät kokoomusta, niin siinä on hyvin suuri vaara että aseveliakseli näkee päivänvalon Arkadianmäellä.

Joten ei ole kuin yksi varma äänestystapa päästä Marinista ja hänen kultistaan ja se on ääni perussuomalaisille, kaikki muut äänestystavat saattavat antaa nykymenolle jatkumon.

Marin johti historiallista ratikkakokousta Tampereella

Tämä kertoo rautahermoisesta pääminiateristä jotain, mitä kiitettiin laajasti kaikkialla.

Ilman hänen päättäväisyyttään Tampereen Hämeenkatu olosi hevospolku, jota kaikki tulisivat nauramaan turistinähtävyytenä maailmalta.

… mutta asiat menivät toisin Marinin johtaessa valtuustoa persujen yrittäessä vastustaa kaikin käytettävissä olevin keinoin ratikkapäätöstä.

… ja se nöyryytyksen ja röykytyksen muistavat aina.

https://yle.fi/a/3-9278458?utm_source=social-media-share&utm_medium=social&utm_campaign=ylefiapp

 

Äänestämällä punaisia…

”Äänestämällä SDP:tä varmistat että Suomeen ei tule sinumustaa hallitusta ja säilyt hengissä”

(Kuva ja teksti : Jaakko Laamakorva/ Twitteri)

Tälläinen. Oli pakko laittaa jakoon. Manna Sarin halusi kansan kahtiajakoa ja sitä se sai. Porukka pistää Twitteriin hulluna mitä erilaisimpia virityksiä eilisen MTV:n tentin jälkeen. Taitaa tavan kansa olla korviaan myöten täynnä sitä että Manna Sarin ajaa puolueet blokkeihin kuten Ruotsissa jo on.

Sitä saa mitä tilaa…moni ei Manna Sarinin toimista pidä enää pätkääkään!

Kusiaispesässä paniikki

  • AY:n omistamat  institutionaaliset sijoittaja-omistajat- rakentajat- asuntokoijarit ja Kojamot  lähtivät verolle pantaviksi ja Ay perässä.
  • Verolle pantaviksi kävelivät pörssiyhtiöiden ahneet osinkomaakarit, jotka yrittivät kähmiä firman varakassan tyhjäksi
  • Verolle pantiin yritysveroporsaat, jotka vievät purtilonsa piiloon ulkomaille.
  • Verolle pantiin kuitittomat ja kuittikauppiaat.
  • Ja firma saneeraa, järkeistää järjettömästi, heittää 55-65-v  inssit ja monttöörit takapihan sotu-kassaan. Taas kämppä myyntiin, muija pihalle, kamat kassiin ja kakarat Laihialle kiusattaviksi kitsaitten kouluun.

Se on sitä sinimustaa talous- ja työllisyyspolitiikkaa, jotka kauhukabinetti, tarjoaa kansalaisille.

Mutta kuinka ollakaan, joku uskalsi sohaista kusiaispesää pitkällä kepillä, heitti katalan kyyn pesään,  syökää perkeleet ja pitäkää kusiaislinnoituksenne ! Hyi helvetti !

Kusiaispesä alkoi kiehumaan ja polku pitkin metsän täyttyi pahanmakuisesta käärmeestä pettynyt armeija ahkeria ahertajia rakentamaan  uutta pesää aurinkoisen kuusen eteläisen kyljen alle. Ja työläiset kantoivat kuningattaren kuhnuriarmeijan saattelemana uudelle valtaistuimelleen.

 

SDP tippui 18,7% kannatuksellaan…

Tässä mennään Taloustutkimuksen mukaan. PS on noussut SDP:n ohi ja Kokoomus on nyt kärjessä. Tällä tuloksella tulisi selvästi porvarihallitus. En yksi että KOK haluaisi samaa sekasotkua seuraavaksi 4 vuodeksi SDP:n kanssa.

Tässä ei ole vielä Marinin kohuttua IKL puhetta mitattu, kuinka paljon se vie pois SDP:n äänestäjiä vaalipäivänä? Kaikki riippuu nyt nukkuvien puolueesta ja siitä kuinka moni hyppää todellakin pois SDP:n tuhoon vievästä punaisesta kelkasta, löytääkö nämä paremman vaihtoehdon PS tai KOK puolueesta…?

”YLEN kannatusmittauksessa kokoomus on yhä suosituin puolue 19,8 prosentin kannatuksella. Kisa kärkipaikasta on kuitenkin kova, sillä perussuomalaiset on toisena 19,5 prosentilla ja Sdp kolmantena 18,7 prosentilla.

Perussuomalaiset on kiilannut Sdp:n ohi toiseksi suosituimmaksi puolueeksi edellisen Ylen kyselyn jälkeen.

Mittauksen Ylelle teki Taloustutkimus, ja siihen haastateltiin yli 2 500 ihmistä maaliskuun aikana. Kantansa ilmoitti reilut 1 800 ihmistä. Virhemarginaali on kaksi prosenttiyksikköä suuntaansa koko aineiston osalta.”

Lähde:

Yle-gallup: Perus­suomalaiset ohitti Sdp:n https://www.is.fi/politiikka/art-2000009487010.html

Saatana asuu Moskovassa….ja Tampereella.

En eilen seurannut televisiosta suoraa lähetystä ns.pääministeri tentistä MTV-3.ta ja sen mitä aamutuimaan siitä otteita katselin ja kuuntelin jälkilähetyksinä ja vaikka Mika ja Marko onkin jo oman blogauksena tehneet kyseisestä aiheesta, niin ei kai lisä pahitteeksi ole, koska nyt valitaan sentään suomen seuraavaa pääministeriä.

Ensimmäiseksi tuli mieleeni sanonta, että kun saatana asuu Moskovassa ja kun Marinia kuuntelin ja vaikka en ”kallonkutistaja” olekkaan, niin itse pääperkele pitää kyllä majaansa Tampereella.

Uskomatonta, että meillä on pääministeri, joka fasisti ja rasisti vertailuillaan kiihottaa kansaa vihapuheillaan toisiaan vastaan ja en sitten tiedä onko omankaan koppani purut kaikki ihan kuivia, mutta minä en olekaan suomen johtava päättäjä, joten lienen mielipiteineni harmiton yhteiskunnan rattaissa.  Mutta kun pääministeri, jonka tulisi olla kokoava, ei erotteleva voima ja mielipidevaikuttaja maassamme, hän päin vastoin saattaa sisäisen turvallisuutemme suureen vaaraan ja hajaannuksen tielle ja sen sai jo Benkin kohdallaan karvaasti kokea vasemmistohihhulin hyökkäyksen muodossa.

En sitten tiedä että onko se vihapuhetta kun sanon, että jos niin onnettomasti kävisi että saatana Tampereelta saa jatkopestin, niin nykyisessä valossa hänen henkinen kapasiteettinsa tulisi ensin todentaa siellä missä alan asiantuntemus lepää, eli Niuvanniemi.  Tämä ei ole haitaksi vaan varotoimenpide välttyä nykyistä suuremmilta murheilta, niin hänen kuin koko yhteiskuntammekin katsannossa.

Jos Marin vähänkin tietäisi historiamme synkimmistä vaihesta, niin ennen kuin lähtee omaa kilpeään kiillottamaan ihmiskäsityksineen, niin taitaapa se hänen oman poliittisen kotinsa historia olla veren peittämää, niin vaikuttaa että hän hakee revanssia.

Jos on saatana Moskovassa meille ulkoinen uhka, niin vieläkin suurempi uhka meidän yhtenäisyydellemme ja sisäiselle turvallisuudellemme on nykyine pääministerimme ja herra varjele jos hänelle vielä toisen kerran annetaan avoin valtakirja toimia pyövelinä, niin hänen tekosistaan vastuun kantavat myös kaikki ne, jotka punaisia paholaisia äänestävät ja jotka eivät näe kuinka susi on piiloutunut lampaan vaatteisiin.

 

Manna Sarin väittää että porvarihallitus = IKL

Eli, jos PS ja Kokoomus perustaa porvarihallituksen on se Manna Sarinin mielestä sama kuin meillä olisi fasistinen IKL Suomessa…🆘🆘🆘!!!

Kysymys kuuluu: ”Kuinka paljon SDP:n PM:n pitää vielä pelotella lisää kansaa että saavat ääniä laariinsa?”

Tämä on punaisen PM:n tapa käsitellä mediaa. Eli luodaan vastakkainasettelua ja peloitellaan kansaa siitä kuinka käy jos et äänestä niinkuin minä käsken!

Ohessa illan tentistä lyhyt video:

 

Suomalainen autokanta mitä se on vielä nytkin

Aivan aluksi pitää sanoa että kanta on nytkin aika iäkästä en ihan tiedä sitä mikä on ikä nyt onkaan

Mutta taitaa sitten pyöriä tuossa n 20 vuodessa ja sen lisäksi Suomen autokanta onkin suurimmalta osin aivan karvalakki mallia

Kun ostaja onkin sitä mieltä ei mun autossa tarvii olla ilmastointia ollaan aivan hakoteillä

Kyllä meillä on kesä aikaan aika lämmintä ja millasta onkaan sitten istua vaikkapa Kuusamoon Tampereelta

Matkaa siinä kertyy n 700 km taitaa tulla hikinen olo tila itse olen nyt ajanut tuon matkan muutaman kerran

Vanhalla piti pitää vilvoittelu n puolivälissä nyt kun on ilmastointi olen sen ajanut muutaman kerra pysähtynyt vasta Kuusamossa

Muutenkin on aika lailla ihmeellistä ettei ilmastointia ole vielä n 10 vuotiaassa autossa

Sitä ilmastointia pitää vaan osata käyttää jotenka itse laitan ilmastoinnin tekeen lämmintä sisälle

Eipä ole kurkku ollut kipee aamulla kun herään niin se vaan on

Kun matkaa on vielä jäljellä n 25 km

No ostakaa vaan ilman se on halvempi malli ja sen kyllä huomaa kun ajetaan ikkuna auki suuriman osan pitkää matkaa

Eikä se ilmastointi uudessa autossa sitä hintaa nosta pilviin jälki asennus sitten nostaa melkoisen summan

Aamulla onkin sitten olkapäät kipeinä soommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast