Jos oma pesäkään ei siisti ole, niin miksi sitä vaatii muilta.

Olen ollut sitä mieltä, että uhon jälkeen tulee tuho, mitä se sitten tarkoittaa suomen kohdalla, niin sen kysymyksen voi itse kukin itselleen esittää.

Massamme on heitetty romukoppaan kaikki vanhat ja hyvin toimineet kirjoittamattomat totuudet, että hoidetaan oma pesämme, eikä lähdetä muita neuvomaan oman pesänsä hoidosta, eikä olla tuomareina lukemassa lakia niille, jotka eivät meidän tapaamme noudata omissa ohjelmissaan.

Ja kun nyt näyttää että Natoon mennään, niin sellainen viha ja uhoa mitä nyt venäjän suuntaan esiintyy, niin on vastenmielistä, huolimatta heidän toimistaan Ukrainassa.

Nyt ihmetellään, että miksi Unkari panttaa ja istuu suomen Natoon liittymispapereiden  päällä, niin siinäkin taas oltiin tuomareina airueen kärjessä huutamassa ”ristiin naulitse”, kun Unkarin perustuslaki ja demokratia ei vastannut meidän ”totuuttamme”.  Sanotaan, että sitä niittää mitä kylvää ja taas se pitää kutinsa.

Ja vaikka meillä oman isä aurinkoisemme toiminnan kritisointi vastaakin pyhäinhäväistystä, niin teen sen silti.  Sillä itse tuunnen jollen myötähäpeää, niin syvää vastenmielisyyttää kuitenkin seuratessani Niinistön roolia toimia maailmalla Putinin henkilääkärinä ja kertoilla että koska hän huomasi Putinin työkalupakin hukannen hohtimensa, jos nyt tällainen kielikuva sallitaan.

Kysyisin että mitä ja ketä tällainen diplomatia palvelee.  Ei varmasti kenellekkään ole jäänyt epäselväksi venäjän ja Putinin sairas toiminta, mutta tekeekö se sitten Niinistöstä venäjä asiantuntijan, kun hän tomii lääkärinä ( puoskarina ) ja sentraalisantrana niissä pöydissä, jossa selkääntaputtelijoista ei ole puutetta.

Marin taas toimii venäjävihassaan niin sanoakseni henkilönä, jolla vielä on korvantaustat märkinä ja kun harkinta on tuntematon käsite hänen käsikirjassaan.  Pitäisi aina, siis AINA miettiä ensin mitä sanoo, että ei yht`äkkiä sano mitä ajattelee.

Toivottavasti seuraava pääministerimme toimii toisin kuin vielä virassaan oleva, sillä olipa nyt kuinka suuri saatana Moskovassa hyvänsä, niin kyllä sitä silti tulisi edes yksi silta jättää polttamatta, vaikka se nyt vielä mahdottomalta tuntuisikin.

Kaippa tämäkin kannaottoni monen mielessä sanoo ja neuvoo minua muuttamaan venäjälle, se onkin se ratkaisu kaikkeen.

7 vastausta artikkeliin “Jos oma pesäkään ei siisti ole, niin miksi sitä vaatii muilta.”

  1. Aikanaan Kekkonen käänsi takkinsa ja veljeili. Nyt Orban tekee samoi joten mikä me olemme arvostelemaan, mutta pitääkö kaiken lisäksi tukea Unkaria EUn varoistakin?

    1. Niilo,- Unkari katsoo oman perustuslakinsa noudattavan sitä linjaa ja tahtoa jonka se on demokraattisten vaalien kautta hyväksynyt itselleen ja katsoo myös EU.n tulkitsevat Unkarin perustuslakia heidän lainsäädäntä ja päätöksentekoaan vastaan. Unkarissa on perustuslaki tuomioistuin toisin kuin meillä.
      Suomessa kuitenkin Unkaristakin poiketen perustuslakia tulkitsee poliittiset päättäjät omien voimasuhteidensa sanelemana, niin kyllä siinä riippumattomuus on kaukana.

  2. Ryssän ymmärtäjiä on ja tulee olemaan aina jokunen, vaikka se tekisi mitä rikoksia.
    Sille ei mahda mitään, mutta onneksi tuo sakki on todella minimaalinen eikä siitä tarvitse piitata.
    Se. että persu vouhottaa ryssän puolesta, pilaa muiden persujen mainetta, mutta kukin tyylillään.

    1. Kiitos erittäin syväluotaavasta ja asiantuntevasta kommentistasi juha.
      Menin ihan sanattomaksi ja pyydän vielä anteeksi sitä, kun olen pilaamassa muiden perussuomalaisten maineen.

      1. Turha pyytää anteeksi, kun et sitä tarkoita.
        Onneksi kuitenkin persujen enemmistö ei ole samanlaisia kanssasi.

  3. Aikoinaan Unkari oli Suomen ystävyysvaltio. Muistan lapsuudesta Lahden Riihelästä kun unkarilainen televisioryhmä kävi kuvaamassa meidän koulun ala-asteen hiihtokisoja. Samoin kuin unkarilainen tyttökuoro kävi laulamassa meille jalkarannan koulussa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *