Kaikissa suomalaisissa elää pieni tai suuri persu, mutta elää kuitenkin.

Minä voin jo sieluni silmin nähdä minkälaiset otsikot ja äänenpainainot kohdistuvat meihin perussuomalaisiin sen jälkeen, kun Orpo on saanut työnsä päätökseen, eli on lapsensa saanut uunista ulos ja pääsee esittelemään hallituksensa proknooseja ja olemmepa sitten mukana tai emme, niin sama kaiku on askelten.

Jos nyt käy niin, että perussuomalaisten omat keskeiset tavoitteet osoittautuvat Orpolle liian hapokkaiksi hyväksyä ja perussuomalaiset jatkavat oppositiossa, niin jo alkaa isänmaavastaisten viherhumppaosasto huutamaan kitapurjeet punaisena, että ei ollut persuista vastuunkantajaksi.

Ja käänteisesti, jos olemme osana Orpo I,  niin hallitusohjelman luettuaan samainen viherhumppaosasto laulaa internationaalisella nuotillaan, että persut tekivät takinkäännöllään  nopeuden suomenennätyksen, sillä niin vikkelään heidän nuttunsa nurin meni.

Toki, saa siinä Orpokin lunta tupaan hallitusohjelastaan, jos se alkaa sitä toteuttamaan perussuomalaisten kanssa.  Ja viherhumppaosasto asialla tietenkin, että nyt kokoomus on lähtenyt taantumuksen tielle, kun se on sinimustat fasistit ja punaniska rasistit ottanut kumppanikseen ja viemään suomea ihmisyyden ja solidaarisuuden helvetin esikartanoihin.  Nämä maailmanlopun profeetat ennustavat että, mailmanloppu tuli nyt persujen hallituksessa mukanaolon myötä entistäkin lähemmäksi.

Nämä minun blogini saatta rikkoa blogin henkeä, kun ne tuppaavat olemaan pituudeltaan pitkiä kuin nälkä vuosi, mutta en halua kuitenkaan nostella muiden lehtien otsakkeita ja viisauksia mukaan todistelemaan omaa nerouttani  vaikka sanonta kuuluukin, että lyhyestä virsi kaunis.

Mutta silti en kuitenkaan malta vielä pistettä laittaa tälle blogilleni.  Nimittäin, en ole koskaan pitkään politiikkaa seurannena huomannut sellaista ja niin voimallista itseruoskintaa mitä kepu nyt harrastaa vaalien jälkeen, se muistuttaa jo erehdyttävästi jonkinsorttista masokismin alamuotoa.

Vaaleissa perussuomalaiset saavuttivat loistavan tuloksen ja kävipä hallituksen osalta niin tai näin, niin tulevaisuus puolueella on entistäkin valoisampi ja sitä vasten peilaten, muiden puolueiden risukasoihin aurinko tulee olemaan entistäkin kitsaampi säteissään.

Monta asiaa jäi vielä sanomatta, mutta kun periaatteeni on ollut, että pullo….eiku blogi päivässä, niin siksi näihin tulee asiaa pääosin asian vierestäkin.

Ja joka tähän asti pääsee tätä blogia lukiessaan, niin pahoittelen jos tähän ”satuun” en heidän mieleistään onnellista loppua kyennyt rustaamaan.

 

13 vastausta artikkeliin “Kaikissa suomalaisissa elää pieni tai suuri persu, mutta elää kuitenkin.”

  1. Kyllä Arvi asiaa paljon oli saarnassasi, taattua kotikutoista lyriikkaa, toki paikoin aika ennalta arvattavaa, mieluusti näitä luen, oman viisauteni pohjalta joskus naureskellen kun olet harhateillä mutta aika usein myös ajatustesi juoksuun tyytyväisenä, että kappas kun sanoi kuin minun suullani.
    Sekin on mukava että et linkkejä viljele.

    1. Niilo,- Siis keneltä lähtee jalat alta, papilta, Orpolta vai Purralta, vai lähteekö ne oppositiolta.

  2. Lisään vielä sen verran, että Halla-ahon tulee sisäministerinä varustaa ja lisätä sisäistä turvallisuuttamme heti hallituksen aloitus metrillä, sillä vaikka jengit ja rikollisjärjestöt saataisiinkin kontrolliin ja kurin alle, niin niiden tilalle tulee vielä heitäkin suurempi uhka yhtyeiskuntamme kokonaisturvallisuudelle, kun punaperse paviaanit lähtevät komsomoleineen liikkeelle ja kiihottavat kansaa hysteriallaan laillista hallitusta ja esivaltaa vastaan.

    1. Täällä takarivin perukoilla elätellään vieläkin toivoa että kuninkaan tekijäksi valikoitunut Orpo jättäisi valitsematta perussuomalaiset hallitukseensa. Yllä oleva perus-perussuomalainen visiointi – Halla-aho sisäministerinä ”turvallisuutemme” lisävarustuksin varustettuna panemassa ”punaperse paviaanit komsomoleineen” kuriin ja järjestykseen herättää hieman pelkoa potentiaalisesti jokaisen kansalaisen tulevaisuudesta. Kynnys tulla määritellyksi ”paviaaniksi” madaltuisi sisäministeri in spe Halla-ahon saamien ”lisävarustusten” määrästä ja laadusta riippuen. Huoli itsestä ja läheisistä avartuu juhlavampina hetkinä huoleksi koko maasta ja kansasta jos Orpo tekee huonoja ratkaisuja. Vaikka tämä PB on valtakunnallisessa mielessä näkymätön ja vähäinen blogialusta, olisi kovin toivottavaa että Orpokin tuntisi täällä esitettyjä mielialoja. Samaa toivonevat – vastakkaisista syistä – myös tässä edustetut perus-perussuomalaiset.

      1. Pyydän anteeksi punaperse paviaaneilta, kun teitä vihersosialisteihin vertasin.

      2. ”Halla-aho sisäministerinä ”turvallisuutemme” lisävarustuksin varustettuna panemassa ”punaperse paviaanit komsomoleineen” kuriin ja järjestykseen herättää hieman pelkoa potentiaalisesti jokaisen kansalaisen tulevaisuudesta.”

        — Kuuntelin perjantaina kauniin dialogin kehitysavun merkityksestä ja mitä kehitysyhteistyö ylipäätään nykyään on, kun Laura Frimanin kanssa asiasta keskusteli World Visionin Suomen maajohtaja Annette Gothoni radio Helsingin taajuudella.

        Sitä taustaa vasten, että perussuomalaiset ilmeisesti toivoisivat esimerkiksi kehitysavun lopettamista kokonaan, on lohdullista kuulla älykkäitä tässä ajassa olevia kertomuksia siitä, miten suomalaisten tarjoamalla kehitysavulla ja kehitysyhteistyöprojekteilla on saatu vaikkapa afrikkalaisten yhteisöjen naisia parantamaan itse omaa asemaansa; sekä sen myötä rakentamaan paikalliskulttuuriinsa merkittäviä parannuksia suomalaisen vesi-osaamisen tuella.

        Se on nimittäin aidosti hienoa, miten kehitysapu ei enää ole sitä, mitä se ennen on ollut (eli valkoisen miehen systeemin istuttamista sellaisenaan toiseen kulttuuriin), vaan nykysuomalaiset naiset olivat käyneet paikan päällä ensin selvittämässä ja haastattelemassa noita äänettömiä, vaikutuskyvyttömiä vettä kantelevia kehitysmaiden naisia, saaden heidän omat äänet kuuluviin sekä naisia neuvomaan, miten he itse omassa kulttuurissaan haluaisivat ja kykenisivät hyödyntämään vaikkapa suomalaista vesi-osaamista — heidän omalla tyylillä, heidän omiin paikallisiin tarpeisiin istuen.
        Tällöin pienikin apu/ tuki sekä alkusysäys kantaakin pidemmälle kuin mitä edes oltiin osattu ajatella. 🙂

        Yritin kaivaa tuota kuunnelmapätkää eetteristä, mutta Friman taitaa vielä olla viikonlopun vietoissa, kun ei ole saanut sitä päivitettyä on-demandiin.
        Tällä välin voinee kuitenkin lohduttaa itseään Oscar Wilden lentävin ajatuksin siitä, että vaikka kaikki olisimme matkalla muta-ojaan, niin jotkut meistä näkevät myös tähdet taivaalla.

  3. Keitä nuot punaperseet sitten ovatkaan enpä tiedä kuka alkaisi Suomessa tuon lajin hommiin
    Mutta keitä hallitukseen sitten tuleekin sen on hoidettava Suomen asioita eikä luulotella yhtään mitään terv tepivaari

  4. Voihan olla niinkin että kokoomus ja perussuomalaiset joutuu tiukan paikan eteen kun tekevät hallituksen kaksin

    Se onkin sitten vähemmistöhallitus eikä se saa aikaan yhtään mitään

    SDP eestä voin sanoa ei ole järki mukana jos siihen mukaan lähtevät mutta kukaan ei sitä vielä tiedä varmaksi terv tepivaari

  5. Kulutusverojen korotuksia jo luvassa ja ne rasittavat eniten jopa persuja.
    Jakaantuuko ryhmä taas kahtia?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *