Onneksi olen niin sivistymätön moukka, että olen immuuni pelolle.

Suomen sanotaan olevan maailman turvallisin maa mutta,  tällä kyllä kansalaiset  pelotellaan lähes hengiltä ja jos ei ihan henki lähde, niin kallonkutistajan pakeille kuitenkin.

Itse muistan lapsuudesta kun oli yleinen sanonta lapsille jota käytettiin tottelemattoman mukulan ojentamiseksi, että jos et ole kiltisti ja tee niinkuin sanotaan, niin mustalainen tulee ja vie sinut.

Tämä ei varmasti sanontona tuonut kenellekkään isompia traumoja myöhemmällä iällä eikä johtanut traumaperäisiin ongelmiin kenenkään kohdalla, olipa sen kohteena tai sen antajana.

Nykyään lapset pelotellaan ties minkälaisilla maailmanlopun ismeillä ja aivopestään ilmastohörhäjen ja puunhalaajien kulttiuskoon ja innostetaan heitä tekemään joko henkinen tai ruumiillinen joukkoitsemura, ettemme hukkuisi omaan paskaamme.  Ilmankos sitten mielenterveydestä on tullut kansantautimme, jota pilleripurkit hallitsevat ja eläkkeellä jäädään kolmenkympin kieppeissä, kun mikään ei tunnu miltään ja mistään ei saa kiksejä.

Taas on aloitettu kova pelottelukampanjointi Trumpista, kun näyttää siltä että hän nousee takaisin valkoisen talon isännäksi, niin se tietää tuhoa myös suomelle ja sama koskee Putinia, että pian hän tulee vapauttamaan suomen natseista.

Onhan näitä ja nyt kun hallitustunnustelut ovat ratkaisu vaiheessa, niin joka media pelottelee tuhon koittavan suomelle, jos perussuomalaiset pääsevät osaksi tulevaa hallitusta ja kuolemme kaikki joko viluun tai nälkään, puhumattakaan siitä että menetämme uskottavuutemme niiden silmissä, jotka meitä pitävät lypsävänä lehmänään.

Suomessa on tiukassa sanonta joka on äidinmaidossa, että herrojen pelko on viisauden alku ja se tuntuu vain voimistuvan, kun meille voidaan syöttää mitä utopistisimpia juttuja, että pysyisimme kiltisti siinä totuudessa, jota meille yhtenä totuutena markkinoidaan.

Tämä ilmaston muuttuminen  ihmisten toimin on ihmiskunnan suurin vedätys, kun maapallon normaalit syklit lämpötilavaihteluineen on saanut kaikki kansat pimempää Afrikkaa myöden hyppimään seinille ja kilpailevaan keskenään siitä, että kuka kenenkäkin paskat ruokkoo ja kuka saa tuprutella piippujaan ja kuka ei.

Nämä kaikki pandemiat ja ilmastohysteriat ovat vain talouden keino saada raha menemään rahan luo ja pelon kautta ihmiset tekevät mitä uskomattompia juttuja ja kuka uskottavimmin valehtelee, niin sitä toteemia kumarretaan ja uskotaan hyttysen paskan itämeressä olevan mailmanlopun enne.

Nytkin ollaan sananvapauden luvatussa maassa nähty, että ihmiset on peloteltu sulkemaan suunsa, ettei joudu tuomiolla väärästä sananvalinnasta, jonka joku kokee vihaksi, koska se ei noudata hänen omaksumaa linjaa totuudesta.  Viha ja rakkaus kulkevat käsi kädessä ihmisten tunneskaalassa, mutta nyt meidät kyllä rakastetaan hengiltä, kun viha, eli suomeksi sanottuna suuttumus kielletään.

Rasismikin tahdotaan poistaa maastamme, mutta ne jotka tällä meuhkaavat ja  suvaitsevaisuuttaan korostavat, niin ovat itse sitä toteuttamassa kaikkia niitä 600000 suomalaista kohtaan, jotka perussuomalaisille tukensa antoivat vaaleissa.

Yksi vastaus artikkeliin “Onneksi olen niin sivistymätön moukka, että olen immuuni pelolle.”

  1. Ainoa asia jota vähän pelkään on, että suvaitsevaisuus pääsee vielä seuraavankin nelivuotiskauden tekemään tuhojaan ja ”raiskaamaan” suomineitoa ja myymään häntä Brysselin namusedille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *