Orpon ja Purran pelastetaan Suomi punaisilta hallitus.

Taidan tässä aamutuimaan, riimin pienen  riipaista, muuten tulee  perjantaista, pitkä teille paastota.

Politiikan kiemuroita, lehdet ovat tulvillaan, vaalein jälkeen hallitusta, kaikki koittaa arvuuttaa.

Orpohan se kuskin paikkaa, pitää yksin hallussaan, rahastajan paikka auki, tyhjä kirstu odottaa

Persut tahtoo hallitukseen, ohjelma sen ratkaisee, umpeen lyödään Kelan luukut, ”turistit” jo kalpenee.

Hallitukseen taitaa koittaa, demaritkin tunkea, sinimustan vaihtoehto, sinipunan  saatana.

Kepukin nyt takkiansa, mietteissänsä kääntelee, hallituksen ”valkokaarti”, pöngän tarvii itselleen.

Ruotsalaiset ilman muuta, hallitukseen halajaa, kunhan saadaan  pakkoruotsi, koko kansaa kurittaan.

Hallituksen nimeks pannaan, keppiä ja porkkanaa, sillä saadaan suomi nousuun, puna väri haudataan.

Ilmaisia lounaita ei, enään maassa jaella, kakkua  nyt kasvatetaan, punaperseet lomalla.

Vihersiirtymä ei enään, yksi johda suomea, sinivalkoinen on vahti, suomineidon turvana.

34 vastausta artikkeliin “Orpon ja Purran pelastetaan Suomi punaisilta hallitus.”

  1. Orpo ja Purra syövät lupauksiaan kyllä valtaanpääsy on edellä saavat joukkoon siunaajan ja ruotsin kielen.

  2. Suomen upea historia tähän päivään saakka, nyt saavutettuna kansaivälisenä toimijana, EU:ssa, Natossa ja maailmankuulussa naisjohdossa pakittaa poliittiselle keski-ajalle, ellei jostain löydy laivallemme uutta kapteenia torjumaan raakalaiset impivaaralaiset merirosvot, jotka seipäin ja puunuijin yrittävät kaapata laivamme.

    1. Niilo ja Heikki,- Luulenpa että ennen kuin kukko on kolmasti kiekaissut, niin te kiellätte ”mestarinne”.

    1. Laiva ilman kapteenia tai sitten peräsimessä huono kapteeni niin karille mennään ennen pitkää

    2. Ettei vaan taas kävisi Heikki Marinin kohdalla kuten sinulle kävi Sipilänkin kohdalla kun heitä arvotat, ensin ylistät ja sitten haukut maan rakoon. Historia toistaa itseään, kunhan nyt annat vähän sykkeesi tasaantua, kyllä se siitä.

      1. Sipilä oli mies paikallaan ja erinomainen pelkäämätön johtaja, mutta päästi liikaa puhtaat markkinavoimat ja rahan hallitsemaan.

        Kyllä tuon tavan huomaa eriravoistumisena täällä Tampereellakin, Pyynkillä, jossa huristelee Jaguarit, Porschet, Mersut, Bemarit, Range Roverit, parit Maserratit. Volvoilla juuri ja juuri kehtaa ajaa saati kunnon ranskakaisella.

        Nissanit, Toyotat, Kiat, Skodat kuuluvat Lielahteen tai Tesomalle.

        Kirppareilla ja kierrärtyksissä on vielä kunnon tavaraa ja enemmän väkeä kuin Citymarketissa tai Prismassa.

        Leikataan vaan lisää..

      1. Liittyy jutussa mainittuihin mm. koronaan, elinkustannusten rajuun nousuun, sähkön hintoihin ja pientuloisten, pätkätöiden kasvun määrään.

        1. Hallitus on tehnyt arvovalintoja, uskoisin että se on perimmäinen syy

          1. Perusongelmat juontavat paljon pidemmälle kuin
            tämä hallitus mm kikyt jne..
            Mutta korona ja sota ovat lieveilmiöineen romahduttaneet monien talouden ml yritysten saneerausvimma.
            Entä pientuloiset eläkeläiset, laiskoja varmaan.

            1. Vasemmistohallituksella on ollut neljä vuotta aikaa myös korjata ”kiky vääryys”, vaan eipä tullut mieleen vasta kuin vaalipuheissa🤣🤣🤣
              Matti on aivan oikeassa, hallitus on tehnyt rahanjaossa arvovalintoja, ruoka-apu ei niihin kuulunut, eikä kuulu edelleenkään, Suomi Venäjä seura sen sijaan saa tänäkin vuonna 486 000 euroa.

              1. ”Pehmeää on persujen pettuleipäresepti !”

                Faktat ovat faktoja, vai voitko ne muuksi osoittaa?

              2. Jos hyväksytään se että ruokajonot ovat edellisien hallitusten aikaansaamia niin sitä että valtio (nykyhallitus) ei ole jakanut rahaa ruokajonojen ylläpitäjille ei millään logiikalla voi hyväksyä

            2. Kyllä minä Heikki ymmärrän ja kiittelen hallituksen monia suuria hyviä päätöksiä ja toimia mutta ei se tarkoita etteikö kestä arvostella ruohonjuuritason pienempiä tekoja tai tekemättä jättämisiä kuten tuet leipäjonoille.

      2. Leipäjonoja on ollut aina ja tulee olemaan vastaisuudessakin maassamme, olipa sitten nousu tai laskukausi ja yksi tekijä on kun palkallaan ei tule toimeen ja tonen tekijä on kun sosiaaliturva kilpailee käteen jäävän palkan kanssa.
        Ja nyt en ketään syyllistä enkä moralisoi kun sanon, että eiköhän ne monen elintavatkin ole syynä, kun muut ”elintarvikkeet” ovat nousseet leipää tärkeämmäksi.

    1. Ruokajonot ovat kasvaneet vasemmistohalituksen aikana joka muutoin edelleen jatkaa virkamieshallintona, miksi asiaa ei ole hoidettu?

      Kehitysapua on kyllä kasvatettu, laittomasti maassa olevien sosiaaliturvaa ja terveyspalveluita on parannettu jne.jne.

      Montako euroa vasemmistohallitus on ohjannut leipäjonoihin?

      1. Ei näy ”turisteja” leipäjonoissa ei, heille kyllä järjestyy seisova pöytä näiden kukkahattutätien tarjoilemina meidän kantasuomalaisten piikkiin.

        1. Arvi, eikä näy. Sen sijaan vasemmistohallitus loppumetreillä runnoi läpi kotouttamislain jonka mukaan kuntien velvollisuuksiin tulee turistien nouto esim. lentokentältä, asunnon varaaminen ja kalustaminen sekä avustajan osoittaminen ruokaostoksille jotka luonnollisesti veronmaksaja maksaa.

          1. ….ja aina kun mennään esim.lääkäriin, niin tulkki seuraa perässä kehdosta hautaan, eli tulee siinä lääkärissäkäynnille hintaa monin kertaisesti muuhun väestöön nähden.

            1. Ämmähallitus oli mielenvikainen. Fanittajat samaa kaartuva

  3. Kyllä elin aikaa ennen sosiaaliturvaa eikä ollut leipäjonoja, joten söin halvinta ruokaa kerran päivässä, jos nyt siihen sitten mennään niin palataan ajassa vuosikymmeniä taksepäin.

  4. Keskusta on neljä vuotta ollut tukemassa vasemmistohallitusta ja vaalitulos on sen mukainen.

    No nyt olisi mahdollisuus muodostaa hallitus, joka ajaisi huomattavasti ,”keskustalaisempaa” politiikkaa niin Saarikko haluaa puolueensa oppositioon hmm…?

    Kuinka vaikeaa se omien virheiden myöntäminen ja niistä oppiminen oikeasti voi kepuleille olla?

  5. Älyvapaata ns.analyysia. Korona ja sota kaikkine lieveilmiöineen varmaan olivat hallituksen tilaamia kansan kurjistajia.
    Räkättirastaat muuten ovat laumoineen taas nokkimassa laudoilla.

      1. Nyt ne leipäjonot vasta kasvavat Porista Helsinkiin, jos kokareiden leikkuupuimuri pääsee vauhtiin ja auta armias jos mersupersut pääsevät vielä kyytiin.

        1. Viljavaan maahan on vasemmistopropagandan siemen kylvetty ja kateus jo kukkii kun Mersutkin harmittaa.

          Voi voi sentään🤣🤣🤣

          1. Punademu-uskovaisuus ja hysteerinen persukammo – millähän tavalla persut ovat piikkarilla jotakuta potkineet?

        2. Ensin pitää tutkia ja sitten vasta hutkia sanoi Syyrakki tai oliko se joku muu mutta sanoi kuitenkin viisaasti

  6. Jokainen hallitus, jokainen ministeri, joka kerta, tulee syömään sanansa. Sipilä söi sanansa. Marin söi sanansa. Orpo tulee syömään sanansa.

    Se, mitä voidaan katsoa, on mitä he saivat aikaan mitattavilla suureilla – talous, työllisyys, terveys ja sitä rataa.

    Sen jälkeen voidaan pohtia oliko saatu tulos siitä maksetun hinnan arvoista.

  7. Juuri noinhan ne asiat pitäisi katsoa mutta kun ei vaan olekkaan kaikille päivän selvä asia terv tepivaari

Vastaa käyttäjälle Niilo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *