Perussuomalaiset ovat vastuunkantajia, toisin kuin vasemmiston oman napansa ihannoijat

Ikävä olla nyt  ilonpilaajana niille, jotka jo hihkuvat onnesta perussuomalaisten pienestä kannatuksen muutoksesta eduskuntavaaleihin nähden.  Mutta itse katson, että kannatukseen ei ole juurikaan tullut merkittävää alenemaa huolimatta tästä valtavasta ajojahdista ja vihajournalismista jonka kohteeksi perussuomalaiset joutuivat sen jälkeen, kun heille hallitusvastuun ovet aukesivat.

Marinin aloittama kansan kahtiajakaminen hyviin ja pahoihin ja perussuomalaisten rasisteiksi leimaaminen ei tuottanut toivottua tulosta vaaleissa ja kansa äänesti väärin ja Marinilta tippuivat kintaat.

Kun ei persuäänestäjät hylänneet puoluettaan tässä rasisti, natsi ja fasistihysteriassa, niin ei ne hylkää myöskään hallitusohjelman kirjauksista ja sen viemisestä maaliin, koska tekemättä jättäminen ja jatkaminen entisellä Marinin mallilla, nyt vain Ison Antin vetämänä olisi se viimeinen naula hyvinvointivaltion ruumisarkkuun.

Ja vaikka nyt AY-mafia ajaisi kaikki tykkinsä parkkiin senaatintorille ja eduskuntatalon rappupieleen ja kiljuisi ja vaatisi lakkokenraaleineen ja nuorisokomsomoleineen Purran päätä vadille, niin persut kun on vastuuta lähtenyt kantamaan, niin se ei mölisevän ja ulisevan vasemmiston edessä peräänny hallitusohjelman tavoitteista, jolla tämä maa  nostetaan takaisin moraalis/taloudellisesta alhosta työn ja yrittämisen yhteiskunnaksi, jossa terve kansantalous kykenee parhaimmin huolehtimaan niistä heikompiosaisistakin, jotka vasemmiso on hylännyt kuvitellen, että utopiat kyllä tuo leivän pöytään ja jos utopiat loppuu, niin unelmat kuitenkin pitää suolenmutkan murinatkin hiljaisena.

Sen vielä sanon, että Suomen eduskunta on paikka jossa tehdään päätökset koko yhteiskunnan parhaaksi ja nyt ei pidä  kansan kokonaisetua lähteä vaarantamaan minkään, sanon minkään ulkoparlamentaarisen korporaation eikä muidenkaan pienten marginaaliryhmien painostuksessa, sillä he katsovat vain omaan napaansa ja jos näiden edessä lähdet peruuttelemaan, niin sen jälkeen autossasi hyvin todennäköisesti pakki on käytetyin vaihde.

Perussuomalaisten kannattajat ja heitä äänestäneet ovat valveutuneita ja kriisitietoisia ja tietävät, että parempi kerta rytinä kuin ainainen kitinä.

Sitä minä eniten ihmettelen, että nyt nämä oleskeluyhteiskunnan kasvatit ja kaikensortin ikuiset ylioppilaat ja taivaanrannan maalarit marssivat nyt punaisten lippujen hulmutessa ja vaativat etuuksiensa säilyttämista entisellään, tai jopa parannettavaksi, laittamatta tikkua ristiin sirkuksensa jatkumolle, kun yhä pienempi joukko joutuu heidän oikeutensa maksumieheksi vastuullisuudellaan.

Onhan tämä nyt aivan käsittämätön yhtälö, että maassa on lähes joka alalla työvoima pula ja samaan aikaan sadat tuhannet ovat ”kortistossa”, kyllä jos minä saisin päättää, niin nyt ei ole enään porkkanoiden aika, vaan pitää ottaa keppi lujasti vasemmasta kädestä oikeaan käteen, kyllä siinä marssimisetkin unohtuu, kun joutuu hikoilemaan muuallakin kuin ruokapöydässä.

Onhan tämä nyt vastuuttomuuden huippu ja moraalittomuuden huipennus, että tässä huonossa taloudellis/rahoituksellisessa taantumassa AY-mafia aikoo ja uhkaa laittaa Suomen kiinni, kun hallitus tavoittelee työelämään muutoksia, jotka verrokkimaissamme on ollut arkipäivää vuosi kymmeniä.  Olen aina sanonut ja sanon yhä, että suurin työllisyyden este on kolmikanta ja nytkin kuten näyttää, että AY on poteroissaan, niin silloin hallituksen tulee muuttaa työlainsäädäntö kaksituhatta luvulle, jos sitä ei tehdä, niin marssijoiltakin loppuu leipä.

 

23 vastausta artikkeliin “Perussuomalaiset ovat vastuunkantajia, toisin kuin vasemmiston oman napansa ihannoijat”

  1. Eihän tuosta persujen itkuvirsi enää kurjuuden sanomaa paremnaksi muutu.
    … ja tämä kaiken sekasorron aikaansaaja on täysi tumpunkutoja, verkonpaulottaja Orpo, joka souti itse persujen virittämmään harvaan ja jopa matalaan kampekaverkkoon.
    Suomi oli loistavassa kunnossa kaikin mittaren kriisivuosien jälkeen. Ja tapa nostaa velat saataviksi siten, että kansa pysyy kelkassa ja yritykset pärjäävät vientimarkkinoilla.
    Nyt kaikki usko on menetetty tämän karastrofihallitusksen hölmöilyyn !

    1. Ei muuta kuin kaikki marssimaan, kunhan muistavat mennä Kelan kautta vaatimaan raskaan työn lisää.

  2. Ottamatta kantaa lakkojen oikeutukseen niin melkoisia riskejä ottaa AY jos isommalla voimalla rupeaa hallitusohjelman vuoksi lakkoilemaan. Siinähän pakosta tulee kyseenalaistetuksi hallituksen ja eduskunnan vallan jako ja jos kansa kokee että sen järkyttäminen ei ole paikallaan niin seuraukset voivat olla arvaamattomia.

    Tuntuisi oikealta että AY lakkoillessaan pysyisi laillisuudessa ja työsuhdeasioissa mutta voihan se toisinkin olla mitä en vaan ymmärrä mutta onhan paljon asioita joita en ymmärrä maailmassa, pari mainitakseni atonaalinen musiikki ja se että jollain ei olisi rajoja niin kuin on avaruus

  3. Jos tämä vasemmiston ja AY.n toiminta ei ole kiihottamista kansanryhmää vastaan ( hallitus, ministerit ) niin mitäs se sitten on uhkauksin ryyditettynä.

    1. Tehän ette ymmärrä edes sitä, mikä on ay:n virallinen tehtävä. Se ei muuta tee kuin ajaa työntekijöiden asiaa. Ja siihen porukkaan tehystä jne. kuuluu niin kokoomuslaisia kuin persujakin.
      Hallitus tässä ajaa tuitoisesti Suomen asioita solmuun. Ja tämä tulee näkymään kansaivälisissä vienti- investointi ja lainojen korkoasioissa.

      1. Ymmärrän täysin että AY ajaa työtä tekevien oikeuksia ja etuja, siis yksinomaan työtä tekevien etuja. Edun ajaminen on hienoa, ongelmaksi se nousee jos etujen ajaminen överiksi.

      2. Väkivalta, taloudellinenkaan, parlamentarismia vastaan ei ole suotavaa.

  4. En itse näkisi, että se liittyisi mihinkään puoluepolitiikkaan tai puolueeseen, että Suomessa yleisesti liberalismin lisääntymien myötä tuntuu kansakunta yksilöineen menettäneen ammatillisen kunnianhimonsa sekä valuneen tällaiseen puolihuolimattomaan välinpitämättömyyteen sekä kaiken sallivuuteen, jossa harva yksilö pystyy itse perustelemaan edes sitä, miksi mikään ei ole niin justiinsa ja miksi kaiken kyllä ymmärtää eikä asioilla niin kuitenkaan ole väliä.

    Juuri luin Yleltä uutisen Helsingin koskelassa vuonna 2020 tapahtuneesta alaikäisten poikien tekemästä surmasta, johon liittyen uutisoitiin, että saattavat todennäköisesti päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan vain kolmanneksen vankeusrangaistuksestaan.
    Ja kuunnellessani juttuun liittynyttä rikosoikeuden professori Kimmo Nuotion haastattelua, jossa kovin ympäripyöreästi väisteltiin vastaamasta toimittajan kysymyksiin, mikä on Suomessa yleistä, hämmensi minua se, miten rikosoikeuden professorin asemassa oleva ihminen ylipäätään ei ole ollut kiinnostunut perehtymään psykologiaan sitäkään vähää, että voisi haastattelussa ottaa kantaa siihen, mitkä tekijät voivat selittää nuorten väkivaltaisia henkirikoksia.

    Ammatillinen kunnianhimo on niin rajoittunutta ja vähäistä, että selitetään vastaukseksi sitten sellaisia lauseita, kuten että väkivallan taustalla olevia tekijöitä pitäisi selvittää, kun hän itse ei vaan ole vaivautunut kiinnostumaan alastaan niissä määrin laaja-alaisesti, että olisi selvittänyt sen verran, että kykenisi haastattelussa antamaan valistuneemman vastauksen.

    Tällaista tämä lilluminen ja eteenpäin lipuminen hällä-väliä maassa on, kun mikään ei ole niin justiinsa ja kyllähän asioilla kuiteskin varmaan on tapana järjestyä ihan itsestäänkin.

    1. Seuraavaksi sitten muutamien vuosien päästä uutisoidaan ihan uutena juttuna, kuinka entiset nuorisorikolliset ja tulevat liivijengiläiset ja äärioikeistolaiset vastarintaliikehtijät toteuttavat jonkun aseella uhkaamisen, puukotuksen tai paloittelusurman omissa tiloissaan, josta poliisikin on ollut tietoinen, muttei ole puuttunut aisaan, koska on itsekin, hupsista keikkaa, rikollinen huumeparoni whatever.

        1. Varmasti Liisa olet totuuden jäljillä, mutta itse en lähtisi ketään osittelemaan sormella ( äärioikeisto ) sillä tämä pahoinvointi on ylisukupolvista ja se ei ole puoluesidonnaista, kaikki voivat katsoa peliin, kun rajat on unohdettu valtavan tavara,-ja mammonarakkauden tieltä.

          1. Varmasti näin on, että ilmiössä on kyse puolueiden rajat ylittävästä rappiomoraalista, jossa on turha osoitella sormella, vaikka samaan hengenvetoon onkin todettava, että itse jouduin viime viikonloppuna esimerkiksi kieltäytymään osallistumasta eräisiin syntymäpäiväjuhliin, koska juhliin oli kutsuttu myös palkkamurhaaja, joka ei todellakaan näytä rähjäiseltä hipiltä eikä ole ”kommunisti”.

            1. Entäs sitten vaikka olenkin äärioikeistolainen, olen kuitenkin lakeja noudattava ja kunnioittava veronmaksaja ja kansalainen ja jos kirjoitukseni ei sinun äärivasemmistolaisen pääkoppasi mukainen olekkaan, niin se ei tee sinusta parempaa kansalaista itseeni nähden.
              On se kumma että sinun kommentointisi tuppaa aina lähtemään toisen blogistin henkilökohtaisiin ominaisuuksiin viitaten, mutta kai se sitten on sitä paljonpuhuttua sivistystä joka itseltäni puuttuu.

            2. Kirjallisia ilmaisuja on monenlaisia, joista vain me älykkäimmät kykenemme ymmärtämään kirjoittajan idean. Pöljäistö ei ymmärrä ja rikollisuuteen taipuvat ymmärtävät tahallaan väärin.

  5. Lähinnä minua inhorealistisesti kiinnostaa, mitä tapahtuu suomalaiselle moraalille sekä kuinka alas se vajoaa, kun totuudesta piittaamattomat oikeistopopulistit pääsevät jylläämään libertarismissa oman mielivaltansa mukaan. Veikkaan että oikeistoblondit tekevät kaksin verroin pahempaa jälkeä liberalismissa kuin mitä yksikään äärivasemmistolainen supermädättäjä. Ihan siitäkin syystä, että ovat älyllisesti laiskoja ja kiinnostuneita enemmän rahasta ja ympäripyöreyksistään kuin faktoista.

  6. Vasemmistovetoisen tuholiberalismin kannattajat pelkäävät kuollakseen kansan näkevän lähivuosina, että tervehenkinen nationalismi on hyväksi ja että se on tullut jäädäkseen.

  7. Miksi nationalismi toimii, ja miksi se ei ole katoamassa – tähän kysymykseen vastasi amerikkalaisen kansainväliseen politiikkaan erikoistuneen älykkölehden Foreign Affairsin artikkeli hiljattain. Artikkelin kirjoittaja, Columbia Universityn sosiologian ja poliittisen filosofian professori Andreas Wimmer, väittää, että nationalismi ei suinkaan ole ääriaate, vaan ”olemme kaikki nationalisteja”.

    https://www.suomenuutiset.fi/nationalismi-hyvaksi-eika-katoamassa-minnekaan-professorit-puolustavat-kansallismielisyytta/

    1. Älyttömyyteensä sitoutuneiden Heikki ja Liisan kommentteja ei kaivata.
      ——-
      Nationalismia ymmärtävät proffat:

      ”Wimmer käsittelee myös semanttista vääntöä ’patriotismin’ ja ’nationalismin’ välillä, joka hänen mielestään heijastelee eroa ’kansalaisnationalismin’ ja ’etnonationalismin’ välillä. Kansalaisnationalismissa katsotaan, että kaikki kansalaiset muodostavat kansakunnan riippumatta heidän alkuperästään ja kulttuuritaustastaan, kun taas etnisessä nationalismissa kansallisen identiteetin määrittelevät pitkälti alkuperä ja kieli.

      – Yritykset vetää raja hyvän kansalaisnationalismin ja pahan etnonationalismin välillä jättävät huomioimatta molempien yhteiset juuret. Patriotismi on nationalismin muoto. Ne ovat ideologisia veljeksiä, eivät etäisiä serkkuja, Wimmer kiteyttää.”
      ——–
      Proffat ovat päätyneet samaan johtopäätökseen kuin minäkin joutilaissa päätelmissäni.
      ———-
      Viime aikoina on pälkähdellyt päähäni ongelmat RKP:n edustaman ruotsalaisen etnonationalismin ja PS:n edustaman kansallisen nationalismin välillä.

      Halla-aho on varmaankin pohtinut samaa ongelmaa, ehkä on siitä kirjoittanutkin jossakin.

      Jussihan lopetti edellisen PS:n nuorisojärjestön perusteenaan sen ”liiallisen etnonationalismin”.
      Jussi ei kai halunnut maahan toista etnonationalistista erkoopeetä, vaan halusi pitää PS:n yleisnationalistisena eli kansalaisnationalistisena puolueena?

      RKP on mielestäni liian etnonationalistinen, jolloin se on joutunut ristiriitaan Suomen yleisen edun kanssa eli ristiriitaan patriotismin kanssa.

      RKP:n Eva Biaudet on sveitsiläistaustaisenakin patriotismin väheksyjä. Yhden vartin patriootti Ahvenanmaan kansanedustajan tavoin.

      Muita RKP:n kansanedustajia voitaisiin pitää noin kolmen vartin patriootteina. PS edustaa melkein neljän vartin patriotismia KD:n tavoin. Ja kokoomus yltää patriotismissaan melkein noiden kahden tasolle.
      ——-
      Nykyisessä tilanteessa en pitäisi pahana, jos Suomeen syntyisi uusi fennonationalistinen puolue vastapainoksi ruotsalaisille etnonationalisteille. Jos maassamme sellainen puolue sattuisi jo olemaan, niin neuvoisin sitä fennonationalismiaan puolustamaan ruotsalaisen nationalismin rinnalla.

      1. Vijreät luokittelen nollapatrioottiseksi puolueeksi, ellei asteikkoa uloteta pakkasen puolelle.

        1. Tuuppaanpa vielä tähän kirjoitukseni eräältä PS-puolueen nationalismia vastustaneelta sivustolta, sillä olen laiska kirjoittamaan lisää:

          —————————-

          Meidän sivistyneiden velvollisuus ei ole vaieta, vaan pikemminkin meidän velvollisuutemme on tuoda valoa pimeyteen.

          Monet ovat luonteeltaan valoisia, mutta tyydyn tässä tiedon valon tuomiseen silläkin ehdolla, että monen päässä pimenisi biosulakkeiden savutessa.

          —–

          Nythän on niin, että Suomessa on 116 vuotta vaikuttanut puolue, jonka keskeisiä teemoja on ollut rotunationalismi ja etnonationalismi.

          RKP:n puolueohjelmaan oli kirjattuna 1950- luvun loppupuolelle asti pyrkimys ruotsalaisen rodun edun ajamisesta. Siihen asti RKP oli julkisen julkeasti rotunationalistinen puolue. Mutta ei ole kai tutkittu, miten rotunationalismi jatkui tästä eteen päin tai miten se jatkuu nykyhetkessä.

          Arvostettu etnologi (Uppsalan yliopiston kunniatohtori) Erik Allardt: ”Ei eri rotu, eikä eri kieli riitä etniseen erottautumiseen. Tarvitaan myös eri kulttuuri.”

          Julkisen julkeasti RKP harjoittaa Allardtin-Taxellin paradoksia:
          Maan säilyminen kaksikielisenä edellyttää pakkoruotsia ja kulttuurillista eristäytymistä.
          Tämän takia surulapset eristetään fennolapsista kehdosta aikuisikään asti.

          Allardtin-Taxellin paradoksi palvelee sekä rotunationalistisia että etnonationalistisia tavoitteita.

          SUPO ei luokittele RKP:tta äärioikeistolaiseksi, koska se ei harjoita väkivaltaa, vaan tyytyy vaikuttamaan eduskunnan kautta eli muiden puolueiden tukemana. RKP on ollut hallituksissa toteuttamassa rotu- ja etnonationalistisia tavoitteitaan sadan vuoden ajan.

          Taannoiset rotutohtorit saattoivat olla oikeassa sanoessaan, että fennoja vaivaa orjamoraali, kun sen sijaan germaaneja on siunattu herramoraalilla.

          ———-

          Ylimitoitettu ruotsalainen etnonationalismi ja harjoitettu rotunationalismi kallonmittauksineen hajoittaa kuitenkin kansallistunnetta ja kansallisnationalismia.
          Kansallisnationalismi antaa perustan patrioottisuudelle eli isänmaallisuudelle.

          Halla-aho on patriootti, eikä ilmeisesti halua rajata PS-puoluetta fennopuolueeksi. Jäsenkunnassa on eri etnisten ryhmien ihmisiä. Puolueen toiminta vaikeutuisi, jos se jakaantuisi erilaisiin etnisiin ryhmiin.
          Keltaihoiset turkkilaissukuiset fennot, germaanit, mustalaiset, saamelaiset, juutalaiset ja maahanmuuttajat ovat saman arvoisia, toisin kuin rotu- ja etnonationalistisessa RKP:ssa.

          ——

          Fennoilla on kuitenkin oikeus perustaa oma etnonationalistinen puolueensa RKP:n yleisesti hyväksyttyä tapaa noudatellen, kalloja mittaillen ja ihon keltaisuusastetta määritellen. Myös fennokulttuurin arvostus tulee jäsenehdokkailta testata mitä huolellisimmin.

  8. Aamunaloituksille voisimme ottaa mukaan lippuvalat amerikkalaiseen tapaan ja iltaisin aseharjoitukset itämaiseen tapaan.

    Pääasia, että suomalaiset lopettavat lälätyksensä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *