Trump ja Putin solmivat rauhan Ukrainan ylitse 24 tunnissa valtaan noustuaan.

Nyt kun eduskuntavaalit on taputeltu ja olipa tuleva hallitus sitten minkä värinen tai makuinen hyvänsä, niin maamme parlamentarismi kyllä kestää ja on toimintakykyinen kaikissa olosuhteissa.

Ja sitten ensivuonna on presidentinvaalit ja vaikka en olisi koskaan uskonut että lausun nämä sanat, että maamme nykyinen ulko,-ja turvallisuuspolitiikka kestää jopa  Pekka Haaviston presidenttiyden.

Mutta mutta….. sitten arvon plogistit, ensivuonna järjestetään niin venäjällä kuin Yhdysvalloissakin  presidentin vaalit ja sitten herääkin kysymys siitä, että onko maailma valmis kestämään myös Putinin ja Trumpin uudelleen valinnat.

Se on ainakin selvää, että Putin valitaan jatkokaudelle ja nyt näyttää entistä todennäköisemmältä myös Trumpin uudelleenvalinta Valkoiseen taloon isännäksi isännän paikalle.

Miksi pidän Trumpin valintaa lähes varmana, on epädemokraattisen puolueen emämoka asettaa Trump syytteeseen jonkun tusinahuorran hiljentämisestä.

Olisivat vain antaneet Trumpin meuhkata, mutta nyt hän ottaa kaiken irti tästä häneen kohdistetusta ajojahdista ja ”noitavainosta”, joten sitä saa mitä tilaa hyvät epädemokraattisen puolueen oikeus satraapit.

 

5 vastausta artikkeliin “Trump ja Putin solmivat rauhan Ukrainan ylitse 24 tunnissa valtaan noustuaan.”

    1. Näin oni
      Trumppeli myy Ukrainan rikolliselle murhamehelle alihintaan ja saa bisneksiä itselleen ryssän tuella.

  1. Jos Trumpista tulisi taas presidentti niin siinä vesittyisi osin NATOkin. Trumpin ystäväthän ovat tunnetusti diktaattoreita.
    Toivon todella ettei oikeudenkäynti koidu Trumpille hyödyksi, sekin pelko on.
    On se kumma ettei kumpikaan puolue USA:ssa löydä ehdokkaaksi kuin noita vanhoja pappoja joista toinen on puolihullu narsisti.

  2. En ole koskaan saanut mitään oivalluksia Trumpin vastustajilta. Joko uusin rokote on jo otettu?

  3. 34 syytettä 34 ärsykettä kohti valtaa – maailma on menossa raiteiltaan,,,

Vastaa käyttäjälle John Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *