Hallitus kaivaa verta nenästään: ”Tässä on todella yhteiskuntarauha uhattuna.” / HS

Hesarissa Marko Junkkarin monipuolinen kirjoitus asiasta, joka kannattaa lukea kokonaisuudessaan. Tässä on vain ote siitä ( tilaajille): Blogin alla linkki koko juttuun:

”Viime viikon torstaina SAK:n ja sen neljän liiton tiedotustilaisuuden jälkeen Teollisuusliiton puheenjohtajan Riku Aallon ilme oli vakava.

”Olen ollut aika pitkään näissä hommissa. Ja tämä on ensimmäinen kerta, kun minulla sellainen olo, että tässä on todella yhteiskuntarauha uhattuna”, Aalto sanoo.

Yhteiskuntarauhan järkkyminen ei kuulosta leppoisalta toritapahtumalta, jossa jaetaan makkaraa, munkkeja ja mehua sekä pyöritellään onnenpyörää, jossa kaikki voittavat.

Painoarvoa Aallon näkemykselle tuo se, että hän tosiaan on ollut pitkään ay-hommissa, lähes 30 vuotta. Liittojohtajana hän on toiminut vuodesta 2008. Ja nyt hän sanoo, että koskaan aiemmin tilannetta ei ole vedetty näin kireälle.

Aalto kertoo kiinnittäneensä huomiota tapaan, jolla työelämää koskevat uudistukset on kirjattu hallitusohjelmaan. Ohjelman muissa osioissa asioita selvitetään ja valmistellaan, työelämäuudistukset sen sijaan on kirjattu yksiselitteisesti –hallitus säätää, hallitus muuttaa, hallitus toteuttaa. Kirjauksiin ei ole jätetty juuri ehdollisuutta tai säätövaraa.

Hallitus tekee näin. Piste.

Hallitusohjelman mukaan osaa uudistuksista valmistellaan kolmikantaisesti työnantajan, työntekijöiden ja hallituksen kesken. Aallon mielestä kolmikantaneuvottelut ovat kuitenkin lähinnä teatteria. Lopputulos ja keinot ovat ennalta sovittuja eikä todellista neuvottelua ole tarkoitus käydä.

Hallituksesta on viestitty, että esityksiä voidaan rukata, jos palkansaajat esittävät vaihtoehtoja, joiden työllisyysvaikutus on sama kuin hallituksen esitysten.

Tähän mennessä ay-puolen vastaus kaikkeen on ollut lähinnä ”ei”.

”Tuntuu siltä, että hallituksessa ja työnantajapuolella ei ole mietitty ihan loppuun asti, kuinka pitkälle kannattaa mennä”, Aalto sanoo.

Yrittääkö hallitus painaa SAK:n kyykkyyn?

”Se yrittää pistää Suomen koko nykyisen työmarkkinajärjestelmän kyykkyyn”, Aalto vastaa.

SAK:n torstaisessa infossa Riku Aalto, Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine, PAM:n Annika Rönni-Sallinen ja Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT:n Ismo Kokko kertoivat jyrkin sanakääntein, mitä kaikkea ikävää hallitus on tekemässä. Mutta samalla liittojohtajat selvästi yrittivät pitää vähän sordiinoa päällä.

Liittojen on tarkoitus kolmen viikon aikana järjestää mielenilmaisuja eri puolilla Suomea. Kyse on esimerkiksi lyhyistä tunnin kestävistä ulosmarsseista ja toritapahtumista, joihin työntekijät osallistuvat vapaa-ajallaan, eivät kesken työpäivän.

SAK:n hallituksen varapuheenjohtaja Katja Syvärinen (vas), AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko, JHL:n Päivi Niemi-Laine, PAM:n Annika Rönni-Sallinen ja Teollisuusliiton Riku Aalto kertoivat tiedotustilaisuudessa 21. syyskuuta mielenilmaisujen aloittamisesta.

SAK:n hallituksen varapuheenjohtaja Katja Syvärinen (vas), AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko, JHL:n Päivi Niemi-Laine, PAM:n Annika Rönni-Sallinen ja Teollisuusliiton Riku Aalto kertoivat tiedotustilaisuudessa 21. syyskuuta mielenilmaisujen aloittamisesta. 

AKT:n Kokko arvioi puheenvuorossaan, että hallitus on tekemässä paikallista sopimista koskevilla linjauksillaan ”silmänkääntötempun”, jonka tarkoitus on käytännössä romuttaa työehtosopimusten yleissitovuus.

Työehtosopimus määritellään yleissitovaksi, jos tietyt ehdot täyttyvät. Sopimuksen pitää muun muassa olla valtakunnallinen ja edustava. Edustavuudella tarkoitetaan sitä, että kyseisen toimialan työntekijöistä vähintään puolet työskentelee työnantajaliittoon kuuluvissa yrityksissä. Jos ehdot täyttyvät ja sopimus määritellään yleissitovaksi, toimialan kaikkien työnantajien on noudatettava työehtosopimuksen määräyksiä riippumatta siitä kuuluvatko ne liittoon vai eivät.

Tähän asti monen yrityksen on kannattanut kuulua työnantajaliittoon, koska valtakunnallinen työehtosopimus on mahdollistanut paremmin erilaisten joustojen hyödyntämisen. Esimerkiksi työsopimuslain, työaikalain ja vuosilomalain joistain pykälistä on voitu joustaa, jos sopijapuolet ovat valtakunnallisia työnantaja- ja työntekijäjärjestöjä.

Orpon hallitus on kuitenkin muuttamassa lakia niin, että työlainsäädännöstä voi jatkossa poiketa myös yrityskohtaisella työehtosopimuksella.

Näin ollen työnantajilla ei Kokon mukaan ole enää entisen kaltaista syytä kuulua työnantajaliittoon, sillä ne saavat ”kaikki herkut” eli joustot muutenkin. Tämä puolestaan johtaa vähitellen yleissitovuuden romuttumiseen.

Kuten Kokon mukaan myös se, että jatkossa työpaikan luottamusmiehen ei välttämättä tarvitse olla ammattiliittoon kuuluvien työntekijöiden valitsema.

Yleissitovuus on palkansaajaliikkeelle kaikkein pyhin. Jos se romuttuu, ammattiyhdistysliikkeen merkitys ja valta vähenee entisestään.

Ammattiliitoilla on siis vahva motiivi vastustaa Orpon hallituksen uudistuksia.

Joukkovoiman käyttäminen kuitenkin edellyttää, että on joukkoja. Liittoihin kuuluvien työntekijöiden määrä on vuosien varrella jatkuvasti laskenut.

Vuonna 2015 Rautatietorille kokoontui 30 000 ihmistä poliittiseen mielenilmaukseen, jossa vastustettiin Juha Sipilän (kesk) hallituksen kaavailemia pakkolakeja. Koko maassa mieltään osoitti tuolloin 300 000 ihmistä. Taustakeskusteluissa työnantajaleirin edustajat veikkailevat, että ay-liike tuskin tällä kertaa onnistuu saamaan yhtä suurta ihmismäärää koolle.

Tai mistäs sen tietää.

Kovin vihaisia monet tuntuvat olevan etenkin ”potkulaista” ja ”sairaussakosta”.

Kaiken taustapiruna piilottelee Björn Wahlroos:

”Keväällä 2022 Paperiliitto oli peräti 112 päivää lakossa UPM:n tehtailla. Tuolloin Wahlroos sanoi, että asiat eivät tule muuttumaan ilman suurta rähinää. Ja se rähinä on parempi ottaa nyt, kun on vielä jotain pelastettavaa.

Wahlroosin mukaan tuo sitaatti edustaa hänen mielipidettään myös nykyisessä työmarkkinatilanteessa.

”Ellei Suomi pysty muuttamaan niitä erivapauksia, joita ammattiyhdistysliike on lainsäädännöllä onnistunut itselleen saamaan, tälle maalle ei käy hyvin”, Wahlroos sanoo. Näistä erivapauksista suurin on hänen mukaansa työehtosopimusten yleissitovuus.

Ovatko hallitusohjelmaan kirjatut työelämäuudistukset riittäviä, jotta – jos käytetään Orpon suosimaa kielikuvaa – Suomi-laiva ei uppoaisi?

”Siihen on lyhyt vastaus: Eivät.”

Nalleahan ei mikään koske. Hän on nyt eläkeruotsalainen ja loi omaisuutensa siihen aikaan, kun Suomessa oli pankkikriisi ja 500 000 työtöntä ja, jota hän itse oli sotkemassa ja kähmimässä omaisuudet isänsä luomin edellytyksin.

Suomen työelämä on mullistumassa niin poikkeuksellisella ryminällä, että entistä työnantajapomoakin kauhistuttaa: ”Haluan porvarillisen Suomen, muttei näin tyhmästi” – Politiikka | HS.fi

 

 

29 vastausta artikkeliin “Hallitus kaivaa verta nenästään: ”Tässä on todella yhteiskuntarauha uhattuna.” / HS”

  1. Hallituksen suurin ja hölmöin virhe oli jakaa ensimmäisenä verohelpotuksia hyväosaisille.
    Köyhätkin olisivat olleet tyytyväisiä jos kuorma olisi jaettu tasan eli vaikkapa 10% kaikilta yhteiseen velanhoitopottiin!

  2. Ei hallitus kaiva verta nenästään vaan yrittää mm. saada Suomen työmarkkinakoheesiot samalle viivalle Ruotsin ja Tanskan kanssa (jotta Suomi pysyisi hyvinvointivaltiona). Eikä Suomessa ole rasismia sen enempää kun muissakaan demokratioissa, todennäköisesti vähemmän. Vasemmisto vain hävisi vaalit. Totuttelisivat vain ajatukseen ja tulisivat jo pois sieltä 1800-luvun impivaarastaan marxeineen/leninineen ja tekisivät kuten Tanskan demarit: tulkitsisivat marxia ja kulttuurimarxilaisuutta tarvittaessa ”tanskalaisella” tavalla.

    1. Et ole seurannut tai edes ymmärtänyt mistä on kysymys. Suomi ei ole mikään Ruotsi tms. jonka työlainsäädäntö hoitaa työttömät kunnolla uusiin töihin ja turvaa heidän taloudellisen asemansa hädän tullen.
      Suomi on takapajula ja noudattaa viidakon lakeja.

      Sinulle on levinnyt tuo Marx-Lenin syöpä aivoissasi !

      1. Karjalaisen kommentista: ”Suomi ei ole mikään Ruotsi tms.”

        Eipä ole , ei.
        ”Suomessa laittomista lakoista ammattiyhdistyksille aiheutuneet rahalliset seuraukset ovat muihin Pohjoismaihin nähden pieniä. Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa voidaan määrätä laittomasta lakosta vahingonkorvaukset lakon yrityksille aiheuttamien vahinkojen suuruuden perusteella ja ilman ylärajaa. Suomessa on käytössä hyvityssakko, jolla on yläraja, 23 500 euroa. Tanskalainen liitto maksoi 2,7 miljoonan euron vahingonkorvauksen laittomasta lakosta. Myös työntekijä maksaa neljä euroa jokaisesta laittomasta lakkotunnistaan, työistuimen tuomion jälkeen jatketusta lakosta lähes tuplasti.” – Wikipedia.

        1. Ruotsi on edennyt niin pitkälle keskustelu – ja nuvottelukulttuurissa, ettei siellä tarvita lakkoja niin kuin Suomessa. Suomi on viimeisessä junanvaunussa vrt..muut Pohjoismaat ja Saksa.
          Olen tästä keskustellut naamatusten jo silloisen suurähettilään Heikki Talvitien kanssa siellä käydessäni delegation kanssa.

          1. Neuvottelevatko työmarkkinaosapuolet Ruotsissa luotiliivit päällä, turvamiesten ympäröiminä, vai miten?

            ”Dosentti Jukka Seppinen on syyttänyt Talvitietä neuvostomyönteisten virkamiesten suosimisesta ja siitä ettei Talvitie Seppisen mukaan pyrkinyt patoamaan KGB:n vaikutusta Suomessa. Kääntäjä-kirjailija Jukka Mallinen on taas syyttänyt Talvitietä, että hänen puheenjohtajakaudella Suomi-Venäjä-Seuran viemisestä Kremlin käsikassaraksi ja äänenkannattajaksi.

            Talvitie on kommentoinut mediassa Venäjän sotilaallista toimintaa Georgiassa 2008 ja Ukrainassa 2014 Helsingin Sanomissa arvosteltiin Talvitietä Krimin valtausta puolustelevaksi.” – Wikipedia.

            Ne jotka eniten mölyävät ”impivaaralaisuudesta”, ovat itse juuttuneet 1800-luvun marxilaisleninistiseen ”impivaaralaisuuteen”.

            1. Talvitie oli Ruotsin Suurlähettiläs ja edusti silloin Suomen valtiota diplomaattina. Älä sotke asioita hänen NL:n aikaansa suurlähettiläänä.
              Nyt puhutaan ay- neuvottelukulttuurista, hoka on ollut Ruotsissa aivan omaa luokkasnss. Ei mamuisra, ei ryssidä, vaan Suomen ja Ruotsin eroavaisuusesta poliittisessa nwuvottelukulttuurista.
              Johdat asiaa harhaan.

              1. Älä sotke itse asioita.
                Kansa on äänestänyt mm. Kokoomuksen ja PerusS. hoitamaan asiat kuntoon ja sillä sipuli.

  3. Kuka muistaa vaalitulosta, jossa edellinen oppositio sai kansaltä äänten enemmistön. Vain vaalimatematiikka hienoisesti sai aikaan Eduskunnan nykyisen enemmistön.
    Jos nyt pidettäisiin vaalit, kokoomus 17 %, persut 15 %, kd 3 % rkp 4 % = 39 %.
    Ans’ katsoa, mitä tästä seuraa !

  4. Vaikuttaa siltä että hallitus on unohtanut demogratian?
    Vastakkainasettelussa ollaan.

    1. Eikö levyllä voisi olla mitään uutta, kuin samaa monistettua paskaa. Holtitonta summitaista rahanpalvontaa ja kulutusta ylläpitää tämä täysin osaamaton äärioikeistolainen ns. hallitus.

  5. Heikki karjalainen:””Ruotsi on edennyt niin pitkälle keskustelu – ja nuvottelukulttuurissa, ettei siellä tarvita lakkoja niin kuin Suomessa. Suomi on viimeisessä junanvaunussa vrt..muut Pohjoismaat ja Saksa.”

    Ruotsi on edennyt niin pitkälle keskustelu – ja neuvottelukultuurissa, että poliisin avuksi tarvitaan armeijan apua taltuttamaan terrorismia, ja että Ruotsin ay-liikkeet ovat vissiin itse säätäneet itselleen niin kovat sakot laittomista lakoista että työrauha on maassa turvattu, toisin kuin Ay-mafian hallinnoimassa Suomessa.

  6. Minusta sitä voi kutsua monikulttuuriseksi helvetiksi.
    Demokratian vihaajat kutsukoon sitä orwellilaisella hämäyskielellä. Sota on rauhaa, vapaus on orjuutta, tietämättömyys on voimaa.

  7. Et siis hk kestä edes hypetyskohteidesi asiallista arvostelua?
    Ei yllätä.

    1. Kun sulla olisi edes hiukan asiaa vrt. Kallo ja Niilo, mutta kun ei. Poistan tuonkin, mutta antaa muiden nauraa ensin ”asiallesi”, loput ”asiat” voi jokainen löytää roskiksesta !

  8. Nämä on hauskoja luettavia nämä persurokotuksen saaneiden huru-ukkojen h”ajatelmat”. Alkutahdit lyödään Itä-Suomen suunnalta ennenkuin aamulääkkeet on otettu ja nämä pari-kolme mesimäyrää on niiiiiiiiin myötämielisiä. Olen muuten viettänyt Terälahdessa eräitäkin viikkoja työelämäni aikana. Olen kohdannut siellä Teiskon suunnalla miellyttäviä ihmisiä. Ilmeisesti siellä asuu joitakin joita voisi sanoa mulkuiksi….

        1. Se on katsos niin, että ei sulle mulkkuilla, ellet itse aloita.
          Niin, että katso vain peiliin ihan itse – poju.

          1. Laitappa osoite niin ostan sulle peilin josta voit nähdä mulkun joka ihailee itseään ja on rokotettu persupiikillä. Ettei vaan olis vielä pienet viikset nenän alla…sopis kuvaan..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *