Muutama sana kommunisteista- ja liikkeestä.

Olen kuulunut liki koko elämäni kommunistiseen liikkeeseen.

Pioneereihin, nuorisoliittoon ja kommunistiseen puolueeseen.

Sehän on pioneeriliinan kolmen kulman merkityskin. Mutta ei siitä sen enempää. Joku jo saa kuitenkin paskahalvausta nykyisessä pioneeriliikkeessä tekstiäni lukiessa.

En enää ole ylpeä sanoessani olevani kommunisti.

Kommunistinen liike on hajotettu pieniin osiin. Puhun Suomesta, jossa kom.puolueita on 3, käytännöllisesti katsoen, ryhmiä enemmän. Venäjällä niitä on ainakin 8, ja lisäksi ryhmittymiä ainakin 15…

Tällaisella hajaannuksella ei mihinkään päästä, eikä asiaa viedä eteenpäin, eikä työväen luottamusta saaada.

Kommunistinen puolue oli alunperin se työkalu työväenluokalle- ja liikkeelle, jolla kommunistit tekivät työtä.

Nyt kommunistit ovat mitä ihmeellisimmissä kuppikunnissa, eikä kukaan nouse sieltä edes kurkkimaan, mitä on edessä.

Jokainen kommunisti on mukamas oikeassa, eikä liikahda sieltä mihinkään, ja leimaa muut opportunisteiksi, tai pahemmiksi.

Kommunistit näpertelevät omissa kuppikunnissaan, ja kuvittelevat olevansa vain ja ainoastaan oikeassa.

Lenin olisi nyt hyvä opettaja. Hän oivalsi ja neuvoi, että on koottava valveutuneimmat yhdeksi organisoiduksi puolueeksi. Kommunistiseksi puolueeksi. Vain organisoitu yhtenäinen puolue voi viedä työväenluokan eteenpäin, kapitalismia sekä porvaristoa vastaan.

Lenin myös osoitti teoriansa oikeaksi. Se perustui kokemukseen työväenliikkeestä aina Ranskan kommuunista lähtien.

Nyt kommunistinen liike näpelöi kukin omia muniaan…tuijottaen juuri niitä, omia muniaan.

Näperrellen vasemmistolaisin tunnuksin.

Kommunistinen liike on yhdistettävä!

Kukaan ei ole yksi oikeassa.

Ymmärrättekö!

Kommunistisella liikkeellä ei ole vaihtoehtoja. Kom.liike on osa työväenliikettä.

Kom.liike on itsekin syntynyt työväenliikkeestä. Onko tämä nyt niin vaikeaa ymmärtää?

Kom.liikkellä on yli sata vuotta kokemusta. Kom. liikkeellä on teoreetikot: Marx, Engels ja Lenin.

Senkin jälkeen on teoreetikoita, jotka ovat voineet analysoida kapitalistista yhteiskuntaa.

Mikä on ollut haittana?

Kapitalismi, tietenkin.

Kapitalismi, jonka tuotanto perustuu yksityiseen omistukseen, ja jota kapitalistinen yhteiskunta suojelee omalla väkivaltakoneistollaan.

Kommunistinen liike on kapitalismissa toimiva vallankumouksellinen puolue, joka on syntynyt kapitalismista. Ymmärrättekö?

Kapitalismi pyrkii hajottamaan tällaiset kriittiset puolueet ja ryhmät.

Suomessa (kin) se on onnistunut hyvin.

Kommunistiset puolueemme ovat varsin yksimielisiä, itseasiassa. Pilkku korkeintaan on väärässä paikassa (miettikää ja katsokaa tarkkaan).

Painopisteet ovat erilaisia. Ja ne nimenomaan kuuluvat samaan yhteen kommunistiseen puolueeseen.

Marx jo yli satavuotta sitten sanoi, että kaikki kehitys tapahtuu ristiriitojen kautta. KAIKKI!

Ei se ohita kom.puolueitakaan. Ymmärrättekö?

Kom.puolueella ja liikkeellä on historiallinen tehtävä.

Onko tullut mieleen, mikä se on?!

 

Tekijä: Markku Huhtala

9 vastausta artikkeliin “Muutama sana kommunisteista- ja liikkeestä.”

  1. Uskon, että jotkut hyväkkäät kommentoivat, ymmärtämättä, ja haluamatta ymmärtää, mistä on kyse.
    Sanon heti, että on kyse tuotantotavasta.
    Kapitalismi on yksityiseen tuotantotapaan perustuvat, ja sosialismi (sekatalous jossa osa kapitalismia ja osa kommunismia) joka perustuu yhteiskunnalliseen omistukseen.
    Sosialismin omistusmuoto on työväen omistus.
    Omistavan luokan yksityinen omistus puuttuu.
    Siksi joka ainoa päivä propagoidaan sosialismia vastaan.

    1. Sosialistisen tuotannon malliesimerkki: 5-vuotissuunnitelma.
      vaikka tuotteessa havattiin vika heti alkuun, sitä tuotettiin viallisena se suunniteltu 5 vuotta ja vasta seuraavaan 5-vuotissuunnitelmaan vika voitiin korjata.

  2. ”Lenin olisi nyt hyvä opettaja. Hän oivalsi ja neuvoi, että on koottava valveutuneimmat yhdeksi organisoiduksi puolueeksi.”

    Käytännössä Lenin opetti, että älyä omaavat on tapettava.

    Nykyään venäläisetkin ovat ymmärtäneet tuon äijän Venäjän ja venäläisten viholliseksi.

  3. Sinänsä Markku H on ihan oikeassa, turhat pikkuriidat hajottavat porukkaa, yhtenäisyydessä on voimaa. Vaan mitä se kertoo aatteesta jos se tosiaan on kuin jokisen eväät?

    Kapitalismi on joutunut keksimään itsensä uudestaan muutaman kerran. En toki sano että se on ollut aina muutos parempaan, mutta pakotettu muutos. Kommunismi ei ole kestänyt muutostarvettaan.

  4. Suurta kommunistista liikettä ei koskaan ole ollutkaan. Missään maassa eivät kommunistit ole nousseet valtaan kansan enemmistön tuella. Venäjälläkin Lenin päätti vain hylätä vaalituloksen kun bolshevikit saivat vain pienen osan äänistä. Se, että kommunistinen liike on pieni ei siis ole mitään uutta. Kommunistit vain menettivät monessa maassa valtansa kun heidän diktatuurinsa romahti. Kommunistit ovat myös aina olleet susia toisilleen ja taistelleet vallasta ja siitä kuka on ”oikea kommunisti”, Trotskista ja Stalinista alkaen. Kiistelykään ei siis ole kommunisteille mitään uutta, mutta koska ei ole valtaa ei voida vangita ja teloittaa ”vääräuskoisia kommunisteja”. On tyydyttävä vain mediassa haukkumiseen.

  5. ”Muutama sana kommunisteista- ja liikkeestä.”, no eipä niistä kyllä enempää ole kerrottavaa.

  6. Kommunistit hajaantuneet kuppikuntiin, kapitalismi antaa kuitenkin tasoitusta kun on sekin hajaantunut moniin puolueisiin ja kärhämiin puolueiden sisällä

  7. On hienoa kuulua eliittiin ja näyttää olevansa eiittiä.
    Kommunismilla on pitkä varjo ja jos Putin johtaa kommunismia, niin sitten on syytä vastustaa sitä aatetta.
    No tuleva hallitus poistanee rikkailta solidaarisuusveron ja köyhät kärsiköön.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *