Junnila sanoo ”heippa vaan!”

Ministeri Junnilan oma päätös erota lapsellisten  juttujensa takia on oikea päätös. Näin pitää toimia kun itse möhlii.

Samaan aikaan Helsingin Vihreiden apulaispormestari Arhinmäki jatkaa spreijailuitaan ja ei eroa…

Kumpi teki oikein…

PS valitsee nyt neutraalimman ministerin tämän tilalle. 🇫🇮

26 vastausta artikkeliin “Junnila sanoo ”heippa vaan!””

    1. Jos vasemmiston sabotöörit olisivat pitäneet turpansa kiinni, niin vahinkoa ei olisi syntynyt.

  1. Vittu mikä yllätys, varttinatseus ei olutkaan ihan kosher länsimaisen demokratian ministeriaitiossa. Hyvä show tästä toki saatiin aikaan.

  2. Onko siis Helsingin Pasilassa tuhrittu silta personifikoitu tässä bloginavauksessa, jossa Arhinmäen rooli ulkopoliittisen suurennuslasin alla lienee melko yhdentekevä tähän toiseen nähden? Eikö elävän todellisuuden realismissa kumpikin ole toiminut sekä oikein että väärin, mutta suhteessa uransa kestoon persuministeri oli melkoinen failatur?

    1. Oikeistolaisessa maailmankuvassa osakeyhtiöllä tulee olla ihmisoikeudet — mutta että Pasilassa olevalla sillallakin?

      1. Anteeksi, korjaus: Vantaan Länsimäessä sijaitseva, Vuosaaren satamaan johtava alikulkusilta, jota en tiedä, vaikka lukuisia kertoja toki olen metrolla sekä autolla kulkenut Vuosaaresta ytimeen ja takaisin.

        1. Ehkä Arhinmäelle riittäisi sosiaalisena lynkkauksena sakkorangaistusten lusäksi se, että hänet kuljetettaisiin Tampereen uittotunnelin kahvilaan nauttimaan elävää hanurimusiikkia.

          1. Kahviosta grand touring saisi kernaasti jatkua Kangasalan lepokotiin, jonne Paavo saisi itsekseen jäädä pötköttelemään, matkaoppaan poistettua myöskin kaikki kuivamustekynät hänen lähietäisyydeltään.

          2. Uittotunnelin kohdalle kannattaisi ehkä rakentaa pumppuvoimala, jos sähkön hinta jatkaisi pomsahtelua nykyiseen malliin. Mutta pomsahtelu luultavasti vaimenee, kun kuluttajat alkavat käyttää hintavaihtelua hyväkseen.

  3. Marinin hallituksen jäljiltä jäi vain savuavat rauniot.

    ”Perussuomalaisten kansanedustaja Mauri Peltokangas kertoi torstaina SuomiAreenassa, että Suomen vaikea taloustilanne johti kevään hallitusneuvotteluissa voimakkaaseen priorisointiin. -Perussuomalaiset lähtee kuitenkin siitä, että jonkun on tehtävä myös vaikeita päätöksiä, jotta laiva saadaan käännettyä, ja että jonain päivänä asiat ovat paremmin.” – Ingressi Suomen Uutiset 29.6.2023.

    Vilhelm Junnila uhrautui ja erosi ministerinpostistaan, jotta suomalaisilla olisi toivoa. Miehen teko. (Ottaisi Turhinmäki mallia.)

    1. Päiväohjelmaa Arhinmäelle lepokotiin:

      ”Kudonta tarjoaa aikaa omille ajatuksille, vaikkapa kiinnostavalle äänikirjalle tai yhteisöllisen kokemuksen muiden käsitöistä kiinnostuneiden kanssa. Se on mahdollisuus solmia uusia tuttavuuksia, viihtyä ystävien kesken tai ottaa oma hetki rentoutua, mutta saada silti jotain konkreettista aikaan. Kangaspuilla on mahdollista tehdä monia kauniita ja käytännöllisiä tuotteita.”
      (Pirkanmaan taitokeskus)

      — Ja kun Paavo olisi saanut mitoiltaan min. 140x70cm eteismaton valmiiksi, saisi hän poistumisluvan eli pääsisi liftaamaan takaisin Pasilaan.
      Pasilassa hänen olisi vielä luovutettava kudelmansa jollekulle nuorelle narkomaanille ensivuokrakotiin paketissa, johon Paavo saisi nauhoittaa brändivahvisteeksi oman versionsa joko punaisten chilipaprikoiden ”sillan alla”- biisistä tai Hectorin ja Oscarin Savu-biisistä:

      ”Kaupungilla kulkee muukalainen,
      Joka aineen toimittaa.
      Sitä ostaa saa…
      Eilen osti eräs nuorukainen
      Muukalaisen tavaraa
      Viikkorahoillaan.

      Savukkeessaan poltti nuorukainen
      Vähän marihuanaa
      Viikkorahoillaan…
      Kaikki muuttui kauniimmaksi silloin,
      Kun savu syöksyi keuhkoihin.
      Hän vaipui unelmiin.

      Vaan takaisin
      Hän kuitenkin
      Joutui palaamaan…
      Hän takaisin
      Joutui niin
      Kovaan maailmaan…
      Hän uskoi unelmiin
      Ja valheisiin…”

  4. ”Axel Olof Freudenthal -mitali on Ruotsalaisen kansanpuolueen jakama mitali. Se on nimetty tunnetun kielentutkija-svekomaanin Axel Olof Freudenthalin mukaan. RKP jakaa mitaleja niille henkilöille, joiden se katsoo ansioituneen ruotsin kielen aseman edistämisessä erityisesti Suomessa. Vuonna 2006 jaettiin viisi Axel Olof Freudenthal -mitalia ja tuoreimmat kaksi mitalia jaettiin vuonna 2007. Tähän asti ainoa kultainen Freudenthal-mitali on myönnetty Elisabeth Rehnille. Hopeisia mitaleita on jaettu 16 ja pronssisia 29.” – Wikipedia.

    Ovatkohan rantaruottalaiset katuneet uskottavasti sitä, että ovat jakaneet ansiomitaleita johtavan rasistinsa kunniaksi?

    1. Oletko koskaan kokeillut, mitä klorin-pullollisella saa aikaan yksiväriselle räsymatolle? Itse olen jouduttuani lapsena matonpesuvuoroon, jolloin päädyin kesälaiturilla ”maalailemaan” kloorilla yhteen räsymattoon kuvioita, joiden valkaisutehoa kesäauringon porotus kenties tehosti, kun kuviosta tuli aika näkyvä, vaikka matto itsessään ei ollut kovinkaan tummasävyinen!

      Lopuksi mäntysuovalla viimeistelin mattoteokseni, joka edelleen on nähtävillä mökillämme.

  5. Että viattomat luontokappaleetkin kuten pesukarhu sotketaan päivänpolitiikkaan.
    Junnila itse sanoo Iltalehdessä pesukarhukuvalla varustetun kravatin olevan lahja hänen vaimoltaan, ja että hän halusi mennä elämänsä kovimpaan paikkaan vaimon antama kravatti kaulassaan.

    Ymmärrän että olemme olleet Ruotsin siirtomaa satoja vuosia ja että meillä on jokseenkin samanlainen juutalaiskristillinen perintö ja kulttuuri, mutta onko meillä ihan pakko toistaa kaikki Ruotsin tekemät älyttömyydet… Ruotsalaiset kun näkevät natsisymboleja joulutortuissakin!
    Ruotsilla on ehkä aihettakin vetää överiksi natsikammoisuudessaan, viittaan Ruotsin innokkuuteen 20 ja 30-luvuilla rotuhygienian toteuttamisen kanssa sekä Ruotsin hyvin toimineisiin kauppayhteyksiin natsi-Saksan kanssa toisen maailmansodan aikana…

    Asiasta voisi puhua pitempääkin, mutta riittäköön tämä.
    Olisiko liikaa toivottu, että tapaus Junnila saisi kansan vaatimaan esim. seuraavaa: Verorahoilla toimivan Ylen pitää nonstoppina tulevien natsidokumenttien lisäksi ruveta näyttämään myös muulloinkin kuin silloin töllöin kommunismin pahoista töistä kertovia dokumentteja. Kyseisen aatteen nimissä on sentään tapettu, rääkätty, sorrettu enemmän ihmisiä kuin minkään muun aatteen tai uskonnon nimissä. Luulisi siellä olevan aineistoa: Solzenitsynin ”Vankileirien saaristot”, ”Kommunismin musta kirja”, kaikkien aikojen lahtarin Mao Dze Dungin ”tempaukset” mm. Kulttuurivallankumous, – nämä päällimmäisinä mainiten.

  6. Suomi lienee amerikkalaisin maa maailmassa. Näyttää siltä, että liberaalivasemmistolainen turmelus ja konservatiivinen korjausliike rupeavat ottamaan mittaa täälläkin toisistaan samoin kuin Amerikassa (USA). Tapaus Junnila on vasta alkusoittoa, luulen ma.

    1. Haluatko kuulla, mikä on turmeluksen tyyssija? Yksi ihana sellainen voisi minun elämästäni olla se päivä, jona Aimo Räsäsen sekä edesmenneen Antti Majanlahden naamatauluja maalailtuani päädyin heidän kanssaan yökerhon lihatiskille, jossa minut juotettiin jumalaan ja sitten minä tanssin aika kuumaa tanssia kaksistaan Majanlahden kanssa Tampereen Gloria-yökerhon lattioilla!

      1. Kuumaa siksi, koska se oli niin lennokasta ja spontaania tanssilattian laidasta laitaan muita häiriten niin, että käkätimme molemmat ääneen liikkuessamme.

    2. Tuubassa itseään ketkuttavan siideri-jägermeister-kansan läpi loikimme ja pujahtelimme sukkelasti Majanlahden kanssa hyvinkin yllättävissä asennoissa!

    3. Tällä palstalla on ainakin kaksi väkivaltaa lietsovaa kirjoittajaa: Liisa ja Karjalainen. Eivät suostu ymmärtämään että monikulttuurisuuden lisääminen lisää väkivaltaa. Älyssä on vikaa, jos ei sitä huomaa.

      Mielestäni suomalaisilla ja Kenialaisilla on oikeus omaan valtioon, Liisan ja Heikin mielestä ei ole.

      Mokuttamisen tarkoituksena ei kuitenkaan ole väestön vaihto, vaikka se voi väestön vaihtumiseen johtaakin.

      Useat mokuttavat sulaa tyhmyyttään. Mutta kansainvälisellä eliitillä on tarkoituksena kansallisvaltioiden hävittäminen. Siinä samalla häviävät kyllä itsenäiset kulttuuritkin, haluttiin tai ei.

      Lukutaitoiset perehtykööt seuraavaan, lukutaidottomista ja tolloista ei ole niin väliä, juu:

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Peter_Sutherland

      1. Trollaati trollallaa vaan Savikivenkin aamuun. Liisa ei käy kirkossa, vaan paljastaa oman teinirakkaussymbolinsa myös sunnuntai-aamuisin viemäriputkelle. Ja tämän tehtyään lausuu uskottavasti kuin Joel Lehtonen jotakin siitä, miten putkessa on notko ja notkon notkelma, jossa vielä pikku lommo, jonka kodin putkimies saa tulla oikaisemaan ryhdikkääksi.

        Eikä Liisa tahdo kuin lohduttaa putken notkelmaa; antaa sille mitä se tarvitsee — Liisa kun ei jätä kylmäksi vaan antaa: vaikkapa pienen sinisen napin, jolla saadaan lerpattimeenkin sellainen militaarinen seisomaryhti, että se kelpaa jo Liisan neulan alle! 😇

      2. Tiesitkö, Markku, että neulallakin voi maalata — ja erityisen impressionistisen maalauksellista jälkeä tulee sellaisella lattanalla työvälineellä, joka on vajaa 4cm leveä pensselimäinen rivistö vierekkäisiä pikku neuloja!

        1. 😅 no ei vaineskaan, neljä millimetriä aikuisten oikeasti vaan, eikä polttele kuin ihan kevyesti kun sillä värittää-sudittelee; tiiän, koska kokeillut myös itse omaan nilkkaan.

      3. Tiesitkö, Markku, että neulottavaksi tuleminen on ihmisille yksi tapa suorittaa henkinen puhdistumis-riitti; prosessissa neulaa käyttelevä ikään kuin terapeuttisessa ominaisuudessa auttaa piikitettäväänsä työstämään vaikkapa jotakin psykologisia solmuja kuvalliseksi symboliikaksi, jonka ihollaan kantaminen voi olla vaihtoehto väkivallalle tai uskon että vaikka rasismillekin!

      4. Kivun käsittely neulan alla on yksi merkittävä osa terapeuttista prosessia.

      5. Mitä ”eliitin” itsetarkoitukselliseen ja dogmaattiseen vastustamiseen tulee, on sellainen parhaimmillaan ö-luokan journalistin oikeusmurhahapatusta, ei mitään sen ansiokkaampaa ehkä kummiskaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *