Venäläinen tapa

Venäläinen tapa on valehdella silmät ja suut päästä. Kukaan ei ymmärrä mitä ryZZä tekee tai on tekemättä. Me olemme Suomessa tähän tottuneet ja varsinkin Kekkosen ja KGB:n pelossa eläneet sukupolvet toimivat vieläkin niinkuin Kreml määrää, mm media joka uutisoi niinkuin Venäjä ja Kreml haluaa nyt uutisoida. Toistetaan sitä mitä roistot kertoo.

On menossa ns ”harmaa vaihe” josta kukaan ei saa mitään selvää, ainoastaan Putin ja muu roistojoukko ympärillä tietää missä mennään. Ei ole sattumaa että Putin ei eilisessä TV lähetyksessä maininnut koko ” Kokkia” nimeltä eikä ”Kokki” ole maininnut Putinia nimeltä kun syyllisiä haetaan.

Joko koko homma on teatteria tai sitten siellä on hallitsematon kaaos.

Olen jo laittanut julkisten väylien kautta Suomen PM:lle Orpolle pyynnön että Suomen PITÄÄ vahvistaa joukkoja rajoilla ja varautua johonkin yllättävään. Orpo (KOK) ei tee mitään.

Ei ole PM sen kummempi kuin punaisten Manna Sarin oli….🤔

27 vastausta artikkeliin “Venäläinen tapa”

  1. Olemmeko edelleen jonkin YYA-ajan varjossa. Baltian maat toimii parhaillaan nyt rajoillaan…Suomi jolla on 1340 km rajaa roistovaltio Venäjän kanssa, ei tee mitään. PM. Orpo (KOK) sanoo: ”seurataan tilannetta”….puoli yhdeksän uutisista vai?

  2. Se Prigozhinin ”kapina” voi hyvinkin olla ennakolta suunniteltua teatteria. Venäjä on aivan liian hyvä maskirovkassa.

    En syyllistäisi kuitenkaan pääministeri Petteri Orpoa (Kok) vielä mistään. Olen vakuuttunut siitä, että ulkoministeri Elina Valtonen (Kok) ja puolustusministeri Antti Häkkänen (Kok) hoitavat hommansa hyvin yhteistyössä NATO-liittolaistemme kanssa. Tuntosarvet ovat ulkona.

    Markon kannattaisi muistaa, että persut ovat nyt samassa hallituksessa Kokoomuksen kanssa.

      1. Rajoilla ei ole joukkoja ollenkaan, joten niiden vahvistaminen ei ole oikea terminologia. Rajavarijoillakin on vain pistoolit, eikä edes rynkkyjä tavallisissa partiotehtävissä – se on ihan perseestä.

        Liikekannallepano taas tilanteessa, kun Venäjän maavoimien joukot on lähestulkoon kaikki kiinni Ukrainan sodassa ei tunnu järkevältä – se maksaisi Suomen kansantaloudelle pikkusta vaille pirusti.

        On aivan helvetin huono asia, että Suomella ei ole Suojelluskuntia, ne nostaisivat Suomen puolustusvalmiuden aivan eri tasolle kuin parhaillaan on Suomen maavoimien puolustusvalmius. Suojeluskunnat ovat ”aina valmiina”, ilman että tarvitsee poliitikkojen päättää perustaa joukkoja reservistä.

        1. Tajusiko porukka että Putinin ”Kokki” eteni perjantain ja lauantain välisen yön aikana koska venäläiset upseerit on silloin kännissä. Silti vartiossa olleet joukot päästi nämä valtaamaan miljoonakaupungin…kuka uskoo että näin se homma toimii on jo hölmö tai ryZZä on vielä surkeampi kuin luullaan.

          Suomen pitäisi nyt pistää rajoille voimaa vaikka ”harjoitusten” varjolla jos ei muuten uskalleta sanoa että valmiutta korotetaan. Olen täysin pettynyt Orpon (KOK) tämänhetkiseen ulosantiin….

          1. Virossa on Suojeluskunnan lisäksi ollut jo vuosia käytäntö, että täysin yllättäen kutsutaan pataljoona tai pari pikaharjoitukseen per heti. Ensimmäiset perustamispaikalla tunneissa – eikä viikoissa kuten Suomessa.

            Se on jo rutiinia, eikä siihen kiinnitetä erityistä huomiota. Kutsutaan harjoituksiin per heti, ja miehet lähtevät perustamispaikkaan per heti.

            Sitäkään käytäntöä Suomessa ei ole, vaikka lainsäädäntö sen jo sallisi. Vaikkapa yhden prikaatin pikaharjoitus olisi jo ihan eri asia kuin, että ryssät saavat vapaasti huristaa vaikkapa Porvoon moottoritietä kohti Helsinkiä hyvin pitkälle ennen kuin kukaan herää miettimään, että mitähän pitäisi tehdä.

            1. Olen kirjoittanut erilaisia skenaarioita kuinka Venäjä voi ottaa haltuun osia esim Lapista tai Itä-Suomesta. En tiedä kuinka NATO-peloite toimii jos koko ”maailma sekoaa” eli WWIII

        2. Mikä on estämässä suojeluskuntien perustamista? Pariisin rauhansopimusko?

          1. Ei Pariisin rauhansopimus estä Suojeluskuntia. Sen sopimuksen sotilaalliset rajoitukset on jo kumottu heti kun neukkula kemahti.

            Suomen pitkä, syvä ja synkkä suomettuminen on suojeluskuntien perustamisen jarruna.

            Puolustusvoimat suomettui varsin hitaasti, mutta ei myöskään meinaa päästä suomettumisesta eroon.

  3. Teatteria tai ei, niin länsi on ymmällä ja Petteri ”lomailee” Islannissa joten kaikki hyvin?

    1. Ei eroa tällä hetkellä aiemmasta PM:stä. Ulkomailla ollaan vaikka tilanne idässä on riskialtis, ei puutu kuin somepostaus instassa…

    1. Jos olisin Petteri, reagoisin vaikka tarkoituksella huomiota herättävävästi, niin että nähdään että olemme hereillä rajojemme läheisyydessä näyttävästi PV:n toimesta.

      Vaikuttaa siltä että kravaatti kiristää eikä ole taipumusta ”Winston Churchill tyyliseen” toimintaan, vain voimakkaat johtajat muistetaan historiasta, ei hiljaisia tarkkailijoita…🤔

      1. On täysin varmaa, että Puolustusvoimain Pääesikunnan Tiedusteluosaston arvio Suomen poliittiselle johdolle on tällä hetkellä: ”Välitöntä hyökkäyksen uhkaa ei ole.”.

        Siten Petteri Orpolla, eikä Sauli Niinistöllä, ei ole perustetta kutsua reservistä joukkoja palvelukseen. Pikaharjoitus voisi toki olla silti paikallaan. Hyvällä johtajalla pitää kuitenkin olla joku peruste käskeäkseen jonkin rahaa maksavan toimenpiteen.

        1. Lue tämä. Ainut järkevä Kokoomuksen puolelta tällä hetkellä, tässä tilanteessa :

          Näin Venäjän sisä­poliittinen tilanne voi vaikuttaa Suomeen – Asian­tuntija listaa neljä vaihto­ehtoa https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009678108.html

          Sekä Pekka Toveri tietenkin, mutta jos nyt ei tehdä jotain voi rajamme vuotaa.

          Insta kuva ja Islantiin ei auta …

  4. ”Liettuan presidentti: Naton tulee vahvistaa itäisiä rajojaan
    Liettuan predidentti Gitanas Nauseda varoitti, että Naton tulee vahvistaa itäistä rajaansa, jos Wagner-johtaja Jevgeni Prigozhin siirtyy Valko-Venäjälle.

    – Jos Prigozhin tai osa Wagnerista päätyy Valko-Venäjälle epäselvin suunnitelmin ja aikomuksin, se tulee tarkoittamaan vain sitä, että meidän täytyy yhä vahvistaa itäisiä rajojamme, Reuters raportoi.

    -En puhu nyt vain Liettuasta vaan epäilyksettä koko Natosta, hän lisäsi.

    Hänen mukaansa Liettua on valmis käyttämään enemmän tiedustelukapasiteettiaan seuratakseen tilannetta Valko-Venäjällä. Hän uskoo, että Venäjän presidentti Vladimir Putin tulee kohtaamaan haasteita, mitä tulee hänen johtajuuteensa.” (IS)

    Mitä tekee Orpo (KOK), on Islannissa illallisella…

  5. Sanoisin, että on turha kiukutella siitä, ettei Suomeen ole pistetty hysteerisesti reservin kutsumista aseisiin tai jotain muuta liikekannallepanon tapaista.
    Uskallan väittää, että tilannekuva ja varautuminen ovat täysin kunnossa ja siksi presidentti voi turvalliseti hoitaa työtään jopa poissa Suomesta.
    Matka tänne vie pari tuntia ja ennalta valmistellut toimenpiteet voidaan tarvittaessa käynnistää puhelinsoitolla jo ennen sitä.

    1. Niin .. kun tällä lainsäädännöllä tänne alkaa marssimaan vaikka miljoona ”pakolaista” sanoen itärajalla ” asylum” ne on silloin Suomessa…

      Nyt rajat kiinni toistaiseksi ja edes pari tyyppiä enemmän rajoja vahtimaan…ei maksa paljoa…

      1. Rajat kiinni käsky pitäisi tulla sisäministeriltä (persu). Sisäministeri voi tietysti halutessaan pyytää virka-apua puolustusministeriltä (Kok), mutta silti johtovastuu on sisäministerillä kunnes vihollisen aseelliset joukot ylittävät Suomen rajan, sitten vasta asia siirtyy puolustusministerin tontille.

        1. Eiköhän se Orpo (KOK) ole kumminkin PM:n tehtävässä avainasemassa….mutta ei uskalla laittaa prosessia päälle

        2. Näin vuonna 2020:

          ”Petteri Orpo olisi valmis laittamaan poikkeustilanteessa rajat kiinni – kiistää takinkäännön: ”Minä jos joku tiedän, että sellainen työväline pitäisi olla” (IS 9.3.2020)

          Nyt kun on itse natsoineen se suurin …ei tapahdu mitään…

          Lähde:

          Petteri Orpo olisi valmis laittamaan poikkeustilanteessa rajat kiinni – kiistää takinkäännön: ”Minä jos joku tiedän, että sellainen työväline pitäisi olla” https://www.is.fi/politiikka/art-2000006433577.html

  6. Ei ryssä uskalla Suomeen hyökätä, varsinkaan nyt kun ollaan Natossa. Täällä tulee turpiin.
    Muuten olen Juhanin kannalla suojeluskuntien suhteen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *