Ampumarata

Orpo haluaa 1000 ampumarataa! Juttu Seuralehti viimeisin numero.
Nyt tulee mieleen Suojeluskunta-ajat!
Onko oikeistomme ajanut turvallisuutemme uhan alle?
Nyt jäi epäselväksi pitääkö itse hankki ase
ja ehtiikö asevalmistajat valmistaa
sillä kaikki liikenevät on voitu lähettää tositoimiin.
– Saattaa olla että Orpo asettaa työryhmän ja lisäksi tarvitaan velkamääräraha
jolla voidaan lunastaa sopivia alueita…
– Onko taustalla jotain vakavaa jota emme tiedä?
Ameriikassa on ase kaikilla ja harjoittelevat kuka missäkin.

31 vastausta artikkeliin “Ampumarata”

  1. Itse asian sisältöön kannattaisi uhrata ajatus ei niinkään minun näkemykseen.
    Amerikan tuttavaperheeni osti pojalleen 20 v lahjaksi kiväärin.
    Tietyt henkilöt hakeutuvat aseharrastukseen ja sitä kautta toteuttavat asioita jotka eivät edistä maanpuolustusta.
    Toisaalta pienen maan tulisi järjestää puolustuksensa joka mökistä ns Sveitsin malli.
    On myös hyvä huomioida kansakuntamme jakautuminen.

    1. Niilo, meinaatko, että vasemmistolaiset, jotka suu vaahdossa julistavat vastakkainasettelun ilosanomaa suunnittelevat aseellista kapinaa?

      Tai niin no, kyllä turkulainen vasemmistoaktiivi ja silakkaliikkeen perustaja jotain asekoulutuksesta haaveili sosiaalisessa mediassa.

  2. Niilo ei sitten ole tietoinen siitä, että Suomessa on ajettu ampumaratoja massiivisesti alas kaikenlaisten ympäristötekosyiden ja myöhemmin radan läheisyyteen tunkeneiden mökkiläisten meluvalitusten takia.

  3. Mielestäni Niilolla on ihan pointti tässä: on naiivin sinisilmäistä ja yksioikoista ajatella, että aseiden lisääminen lisäisi kansallista turvallisuutta. Minulla on lähi- ja tuttavapiirissä ihmisiä, joilla on aseenkantolupia ja jotka myös työkseen sekä harrastuksina operoivat aseiden kanssa, ja juuri hiljattain eräs kertoili, kuinka yksityisellä radalla, jossa hänkin oli käynyt Suomessa harjoittelemassa, oli eräs itsemurhakandidaatti käynyt ampumassa itseään päähän.

    Lisäksi tämä yhtäsoittoinen sodasta uutisointi on mielestäni omiaan normalisoimaan väkivallan läsnäoloa ihmisten arjessa siten, että tällaisen seurauksia tulisi myös miettiä.

    1. Lissukka ei erota toisistaan aseiden lisäämistä ja ampumataidon ylläpitämistä ja lisäämistä toisistaan, mutta se ei yllätä.
      Ei aseita tarvitse lisätä, jos ihmiset haluavat parantaa ampumataitoaan, mutta ampumaratoja pitää olla sopivasti, että se olisi mahdollista kohtuuvaivalla ja turvallisesti.

      1. Ja kukahan Jupukka on kertomaan minun erottelukyvystäni yhtään mitään. Ehkäpä kannattaisi hillitä reviirivietin ajamaa hyökkäävää öyhöttämistä ja kokeilla fiksumpaa kommunikaatiotyyliä, niin ei tarvitse ajautua kanssasi älyttömään riitelyyn.

        Kyseisellä mainitsemallani radalla oli käsittääkseni se tilanne, että sieltä sai aseen käyttöönsä ihminen, jolla ei edes ollut lupia, jos oikein läheisen kertomaa käsitin.

        Tämä oikeistoradikalistinen sotavouhotus menee jo todella karsean huonon huumorin puolelle, kun sodasta tehdään kaiken yliampuva ja ylipaisunut prioriteetti, jonka nimissä puolihullut voivat radikalisoitua umpihulluiksi ilmeisestikin. Omassa tuttavapiirissäni tosiaan ihan tasapainoisia rauhanturvaajanakin ulkomailla komennuksia tehneitä ihmisiä, joilla ei ole sotakiimaa eikä hyökkäävää öyhötystä päällä 24/7.

        1. Vai että ihan oikeistoradikalistinen sotavouhotus?
          On mennyt lissukalta puurot ja vellit sekaisin, mutta ei voi mitään.
          Se, että ryssän rikollisen sodan takia ihmiset ymmärtävät, että riski on olemassa ja haluavat siihen varautua, ei todellakaan ole oikeistoradikalismia, vaan tervettä järkeä.
          Se, että yksi mielipuoli on joskus tehnyt jotain rikollista, ei ole syy mollata muita eikä tehdä ampumisesta rikollista.
          Se, että harrastaa ampumista, ei todellakaan yarkoita, että olisi sotakiimaa eikä hyökkäävää öyhötystä päällä 24/7.
          Se kuvitelma on vain sinun korviesi välissä.

      2. Tuttavapiirissäni on esimerkiksi kilpa-ammuntaa radoilla aktiiviharrastavia, jotka reissaavat myös ulkomailla kilpailemassa, ja joiden tarinoita olen kuunnellut; eikä heidänlaisten kaikkien kohdalla olekaan vaaraa ampumataidon lisäämisen suhteen.

        Ihmisiä on kuitenkin hyvin monenlaisia.

  4. Juu ei ole kysymys minun mielipiteestä vaan ajatus mitä kaikkea ko lisäys aiheuttaa hyvässä ja pahassa?

  5. Ampumaratojen sijaan ohjatut kertausharjoitukset olisivat parempi vaihtoehto?

    1. Kun on tarpeeksi hyviä ampumaratoja, niin niissä voidaan järjestää ohjattua tilanneammuntaa – kuten mm. Varkauden Reserviläiset järjestävät lähes joka viikko.

    2. Mitenkäs ei-reserviläiset ml. naiset sitten pääsevät mukaan?
      Kaikki eivät myöskään ole innostuneita kaikesta reserviläisampumisesta, vaan helle riittää esim. kiväärillä tai pistoolilla suoritettu harjoittelu.

      1. Esimerkiksi Varkauden Reserviläisissä voi myös naiset ampua esimerkiksi pistoolilla tai rynkyllä. Se on ihan oma valinta millaisiin ammuntoihin osallistuu ja millaisiin ei.

  6. Täyttäessäni 15 v sain aseen kantoluvan isän aseeseen ja sillä sitten harjoittelin pilkkaan ampumista sekä orava ja jänisjahtia. Siihen aikaan oli vähintään haulikko joka mökissä ja ammuskelua esti vain kalliit panokset. Intissä ammuin 1 luokan ja silloinen komentaja panosti nimenomaan ammuntaan ja sissitoimintaan.

    1. Jokaisen sotilaan pitää osata ampua – jo ihan itsensä turvallisuudenkin vuoksi.

      Sissitoiminta on edelleen erittäin tärkeä sodankäyntitapa. Pienillä joukoilla suuria tappioita vihollisille – vähäisin omin tappioin.

  7. Noinhan sen pitää olla ja vaikka ei muita vaaroja olisikaan aina pitää osata ampua vaikka ei muuta kun ruokaa pöytään
    Ei siinä aina ole kyse ihmisten tappamisesta vaan elossa säilymisen ehdoista terv tepivaari

    1. Sieniä eikä kasvisruoan raaka-aineita tarvitse ampua, vaan raaka-aineet kasvatetaan sekä kerätään esimerkiksi. Sodan ei kannata kokonaan antaa sokaista itseään eloonjäämis-kamppailujen mielikuvissa sekoiluun. Alkoholisoituneet sekä narkomaanisoituneet suomalaiset naapurit ovat suurempi vaara itselleni kuin mitä venäläiset.

      1. Mökilläkin valvontakameroihimme on tallentunut utelias naapuri, jolle emme vielä ole keksineet sopivaa tapaa ilmoittaa, ettemme toivo tai tarvitse häntä kutsumatta toikkaroimaan pihallemme. Suomalaiset narkomaanit kolmessa aallossa täällä kaupungissakin tyhjensivät koko taloyhtiön kaikkien asukkaiden häkkivarastot. Kyllä suomalaisista aloitan aina itse ensimmäisenä kritiikkini, koska he eniten elämääni aiheuttavat haittaa sekä mielipahaa.

      2. No ei kannata sotkea asiaa joka koskee kaikkia tiellä liikkuvaa jo leivän saantiin asti jos hirviä ei harvenneta lainkaan
        Onneksi sitä tehdään ja kyllä siitä lihaa saa muutkin kun hirvimiehet terv tepivaari

        1. Teiden suojaksi on mahdollista tulevaisuudessa kehittää aivan muunlaisia esteitä sekä rakenteita, jotka takaavat liikenneturvallisuuden — enkä kovin montaa pyöräkolaria tiedä, jossa pyöräilevä ihminen olisi törmännyt kuin korkeintaan cityjänöseen, jonka eräs puolihullu eksäni laittoi sitten pataan, koska leikki oman elämänsä erämiestä ja urho kakkosta.

          Vanhentuneiden ajattelumallien kylväminen nuorison niskaan on epä-eettistä ja pahansuopaa, johon täytyy saada kertakaikkinen loppu.

    2. Olen seurustellut muslimimiehen kanssa, joka ei syönyt lihaa, sekä suomalaisen vegaanin kanssa, joka teki elämästäni helvetin; siinäkin kontekstissa suomalainen oli tuhannesti toista karseampi terroristi.

      1. Kyllä muslimi lihaa syö lammasta jonka tappaa kiduttamalla se vaan ei saa olla sikaa joka kuulemma on saastunut elukka terv tepivaari

        1. Minun muslimipoikaystäväni ei syönyt lihaa, vaan opetti minut keittämään herkullista turkkilaista kaffetta. Muslimeita on hyvin monenlaisia, kuten meitä suomalaisiakin. On absurdin mustavalkoinen vitsi yleistää toisen kulttuurin edustaja stereotyyppisesti tietynlaiseksi jonkun koulukirjaopin/ suomalaisten kulttuuristen ennakkoluulojen/ persupropagandan ja rasismin pohjalta.

          1. Kaikissa maissa on myös kasvissyöjiä joka ei sitten kohdistu poistaen muslimit niistä
            Mutta valtaosa syö lihaa kunhan se onkin lammasta ja halal lihaa terv tepivaari

    3. Lisäksi Suomi on täynnä papparasisteja, joille koiralenkillä näytän täällä Suomessa hitler-tervehdyksen, koska niin täällä voi tehdä loukkaamatta ketään toisin kuin Saksassa, jossa jopa lapset tajuavat arvoista enemmän kuin mitä täällä aikuiset.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *