Ihmetellä sopii vaikka ei se suuri ihme olekkaan

Kun Suomen tasavallan presidentti toivoi kansan yhteinäistymistä onnistuuko sellanen ei näytä siltä

Kun samaan aikaan nimitellään koko kansaa joksikin muuksi mitä se todellisuudessa on

Kun presidenttimme toivoi että reilun sata vuotta tapahtumat alkaa oleen menneen ajan asioita

Silti meillä on edelleen lahtareita ja punikkeja ja jos kehtaat olla erimieltä asioista olet varmuudella punikki

No eipä se lahtarinkaan nimike kovin häävi silti ole ja sitäkin kyllä käytetään eikä kaikki edes tiedä mitä nuot sisältää

ennenkuin sanot mitään onko kumpikaan kovinkaan suurelti onnistuneita nimityksiä

Suomi ei olisi Suomi jos noin asioita katsoo sinisten taikka punaisten lasien läpi mutta aina on niitä jotka eivät muuta näe kun oman napansa

Katsiotaan nyt mitä tuleva tuo tullessaan mutta joitakin asioita on niitä joita ei kaikki hyväksy mitenkään

Ja vaikka tuo riitely onkin meillä jatkuvasti päällä mutta saammeko siitä iloa aikaan tuskinpa noinkaan

Toivon kuitenkin että Suomalaiset kuuntelisi maamme presidenttiä suvaitsevaisemmasta  elämästä maassa

Joka on meidän kaikkien paras paikka asua ja elää kuten vanha kenraalimme aikanaan sanoi eikä suotta tepivaari soommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

9 vastausta artikkeliin “Ihmetellä sopii vaikka ei se suuri ihme olekkaan”

  1. Näin on, mutta Sanna Marin sanoi perussuomalaisten olevan rasisteja, niin hän sai siitä vain lisäsulan hattuunsa.

    1. Olikohan noinkaan ymmärrät kun katsot vaalitulosta terv tepivaari

  2. Presidentti toivoi kansan yhtenäistymistä, pääministeri kävi ihan Amerikassa asti suu vaahdossa pauhaamassa vastakkainasettelun välttämättömyydestä.

  3. Silti on olemassa vain yksi Suomen kansa jonka pitää katsoa eteenpäin eikä menneisyyteen terv tepivaari

  4. Tämä blogi avaus ei ole kenestäkään politiikosta vaan aivan siitä onko oikein nuot reilun sadan vuoden tapahtumien esiin kaivaminen

    Ne kun eivät kansaa yhdistä mitenkään vaan jakaa kansaa edelleen kahtia ja se ei ole lainkaan hyvä asia terv tepivaari

    1. Ennemminkin on kolme puoluetta, mitkä eivät kelpuuta demokratiaa ja kansan äänestystulosta eli se punavasurisakki.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *