Osmo Soininvaara liukkaalla jäällä – Maaseutu vastaan kaupunki

Osmo Soininvaara, jota olen pitänyt älykkäänä ihmisenä vihreän ideologian sameassa vedessä, on sekaantunut puolueensa puheenjohtajakisaan oudolla tavalla, – hän nostaa tikun nokkaan maaseutu vastaan kaupunki asetelman ollen kaupungin puolella niin kuin elitismiin kuuluukin.

 

Ilta-Sanomat otsikoi 4.6.2023 ”Osmo Soininvaara tylyttää nykyisin tapoja, joilla maalla asuvia tuetaan. Lista on loputon, hinta iso .”

 

Olisiko Osmo taantunut? Onko hän  turhautunut siihen, että vihreät eivät ole selkeästi ympäristöpuolue vaan kultturimarxilainen vasemmistopuolue, joka on yhdistänyt kommunismin maailmanhalaamisen ja natsien luonnon ja eläinsuojelun sekä dekatenssiliberalismin tendenssin sodomian hyväksyntää myöten. Kysymyksiä on paljon, vastauksia vähän.

 

16 vastausta artikkeliin “Osmo Soininvaara liukkaalla jäällä – Maaseutu vastaan kaupunki”

  1. Mielestäni Osmon ulostulot ovat viime vuosina tulleet yhä oudommiksi.

  2. On huono asia maallemme jos alamme asetella maaseutua ja kaupunkeja vastakkain

    Olipa asettelija kuka hyvänsä terv tepivaari

  3. https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/uutiset/e8bcbaaf-b488-4649-b45d-53c1e5aebc44

    Vihreiden konkaripolitiikko Osmo Soininvaaran mukaan Suomessa verot pysyvät korkealla maalla asuvien tukien vuoksi.
    ”Yksi selitys Suomen korkeaan verotukseen ja mataliin reaalituloihin on aluepolitiikka. Kaikissa teollisuusmaissa kaupunkilaiset tukevat maalla asuvia. Suomessa tähän kuluu rahaa enemmän kuin muualla, koska Suomi on Euroopan maaseutuvaltaisin maa”, kirjoittaa Soininvaara Talouselämä-lehden kolumnissaan.”
    ——————————————————-
    Miksei näinkin voi nähdä. Näinkn valtion ja sen ihmisten elämää voi tarkastella pelkästään talouden ja hyvinvoinnin kannalta. Entäpä turvallisuus? Suomella on Venäjän kanssa yhteistä maarajaa helvetin pitkä siivu. Kekkosen mielestä koko Suomi pitää pitää asuttuna.
    Mitä muuhun vastakkainasetteluun maaseutu vastaan (lue ruoantuotanto) kaupunki tulee, molemmat tarvitsevat toisiaan. Tämä tuli Suomelle erittäin selväksi kesällä1944, kun ryssältä loppui huumorintaju ja se päätti valloittaa Suomen, ennen kuin ryntäisi saaliinjaolle Berliiniin. Suomen asiat olivat heikosti. Suomen armeijalta puuttui paitsi moderneja aseita kuten panssarintorjunta-aseita ennen kaikkea ruokaa. Olimme Saksan varassa. Armeija marssii vatsallaan on kylmä tosiasia.
    Presidentti Risto Ryti uhrasi itsensä. Hän teki häviötä tekevän Saksan kanssa erillissopimuksen ja näin Suomi säilytti itsenäisyytensä ja suvereniteettinsa.

    1. Itse sitten joudun hiukan tuskaisena navigaattorin kanssa uusavuttomana pikku-pikku autollani maaseudulla tekemään tunnin kauppareissun auton seistyä viikon havunneulasissa niin, että männyn havut ovat järveltä puhaltavan tuulen seurauksena päätyneet autoni tuulettimiin siten, että kun kiihdytän maantiellä yli 80km/h nopeuteen, ujeltaa tuuletin helvetillisellä äänellä niin, että koira vetäytyy kauhuissaan kuskin penkin alle ja joskus jopa yrittää tunkea auton polkimiin!! Lasse voi vain kuvitella noita vaaranpaikkoja, joihin isäni ja äitini minutkin ovat välillisesti altistaneet ajamalla kyläkauppamme konkurssiin! Ikkunanpuitteet minulla ovat autossani sammaloituneet niin, että osa jo repsottaa — ja yhtenä talvena bensiini-asemalla kylmässä raaputin avaimella mielenhäiriössä myöskin oman autoni maalipinnan rikki yrittäessäni saada umpeen jäätynyttä tankkiluukkusta auki. On se hankalaa, kerrassaan!

      1. Toisaalta maalaisteillä körryytellessään on aikaa mietiskellä muistolansa raiteilla vaikkapa niitä näitä kun Saksassa sitä läheisensä kanssa vahaili syklaaminpunaisen, vihreästi nahkasisustetun 700-sarjan BMW:n leveitä vanteita oppien, ettei autoaan autopesuun viedessä kannata koskaan ottaa vahausta, koska vahaus sementoi lian maalipinnan ja vahakerroksen väliin.
        Samoin voi muistella lämmöllä kuinka tasapainoisen kauniiksi kehonsa treenannut rakas ystävä joskus käsin autoani omassa pihassaan pestessä kartutti yleissivistystäni myöskin sen suhteen, ettei lokinkakka kesä-auringossa tee auton maalipinnalle tyttöä eikä poikaa.
        — Ja miten kuitenkin näppärä pikku autoni on minulle vain kulkuväline, jonka koolla kuten en siisteydelläkään pyri kirkastamaan rinkeliä pääni yllä.

    2. Suomen ja Venäjän rajan pituus on 1346 km, maarajan pituus 1289,6 km.

      1. Meinaako Lasse, etteivät venäläiset nuoret osaisi kiertää perinteisen median kasvattien rajoituksia? Kyllä minä uskon siihen, että nuoret hyvinkin osaavat ja kunhan vanhat sotaisten katsomusten vielä elävät fossiilit on saatu hautojen rauhaan, eivät nuoret venäläiset sillä lailla tahdo lähteä hyökkäyssotiin kansainvälisiä ystäviä vastaan.

      2. Ajattelen, että jos suhtautuisimme nuoriin ystävällisesti, ei heille syntyisi sillä lailla varmaankaan syytä jatkaa isoisiensä harhoja, kun heillä on omat keinot päästä käsiksi tietoon ihan rajattomasti.

  4. Sodehan oli aikanaan sitä mieltä, etteivät eläkeliset enää tarvitse mitään ja siksi taitetulla indeksillä voi heiltä vapaasti varastaa muille.

  5. Kuvastaa perusVihreätä ajattelua joka asuu kivikylässä ja haluaa suojella luonnon koskemattomana. Ei ymmärrä perusajatusta mistä ruoka tulee.

  6. Kyllä Lapissa kasvaa. Kevättalvella 2005 kansainvälinen Greenpeace piti leiriä Inarissa saadakseen näkyvyyttä omalle metsäsertifikaattilleen, alkuperäiskansa-aatteella ratsastaen. Yksi GP:n älyväläys oli kun GP:n puolirikolliset varastivat ison pöllin Metsähallituksen pinosta, raijasivat sen Saksaan ja esittelivät sitä medialle: paha Suomen Metsähallitus hakkaa ikimetsiä sellukattilaan.
    Realistit tietävät, että tukkipuu on liian arvokasta sellukattilaan, mutta länsimaailman kaupunkilaisille voidaan propagoida mitä tahansa.

    No, Inarin metsurit järjestivät Greenpeacen kampanjalle vastareaktion ja GP:n joutui lähtemään Lapista häntä koipien välissä. GP:n Suomen ja Saksan metsävastaavat uhosivat, että GP ei unohda, mutta sinne menivät eikä ole takaisin tullut.
    Greenpeacen perustajajäsenen, sittemmin järjestön jyrkästi tuominnut kanadalaisen Patric Mooren mukaan järjestö on äärivasurien miehittämä.

  7. Kaikki Liisan kommentit, yhteensä neljä kommenttia, on poistettu. ”Hän tietää syyn”.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *