Sähke suoraan Pukki kaalimaan vartijana -osastolta kertoo, että liikunnan vähentäjät valittavat liikunnan vähyyttä. Allekirjoittanut, näin vt. toimittajana, pyytää lisätä pöytäkirjaan että häntä w-tuttaa tämä asia melko paljon. Urheilu on tärkein syy siihen, että kansa liikkuu liian vähän.
Riitoja, vihaa, surua, huonoja esimerkkejä
Ensinnäkin pitää todeta, että jos joku haluaa tehdä uran urheilussa, siitä vaan. Jos joku haluaa ostaa lipun urheilukisaan ja nauttia siitä täysin siemauksin, siitä vaan. Urheilu on ura siinä missä moni muu, ja urheilu on viihdettä siinä missä moni muu. Ihminen voi myös päättää tehdä uraa muusikkona, tai hän voi vapaa-ajallaan käydä rokkikonsertissa. Niin urheilun kuin rokkikonsertin katsominenkin voi tehdä ihmiselle ihan hyvää aika ajoin.
Valtion tukemana urheilua tuputetaan kuitenkin jo lapsesta pitäen. Se on täynnä katastrofaalisia malliesimerkkejä. Toki maailmassa on monta haitallista asiaa, joita rajoitamme, joko hyvän kasvatuksen ja/tai lainsäädännön toimin: sokeri, alkoholi, yms. Ei kaikkea kivaa ja haitallista pidä kieltää, mutta ei sitä jukolauta tukeakaan pidä.
Koululiikunta on edelleen pitkälti urheilua ja sen pahinta mahdollista sanomaa: yksi on paras, muut ovat kasa (alitajunnan sensuroima). Teistä muista ei ole mihinkään! Katsokaa nyt Maija-Petteriä, hän osaa! Olisitte kuten hän! Ja nyt kasataanpa joukkueet, otetaanpa ensin ne parhaat pelaajat ja te jotka valitaan viimeisenä, hävetkää. Olette surkeita ihmisiä! Muutama vuosi tätä niin varmasti on jokaisella suuri into liikkumiseen aikuisiällä. Myös teillä, jotka olette aivan surkeita ihmisiä, ettekä yhtään niinkuin Maija-Petteri.
Sankarin rima on matalalla
Jokainen puoluejohtajakin sitä näyttää esimerkkiä: kyllä hyvä suomalainen istuu katsomossa juomassa kaljaa ja huutamassa lujaa. Kyllä jokainen päättäjäkin sen tajuaa: päästetään kaupallinen urheilu puoli-ilmaiseksi vuokralle parhaisiin paikkoihin parhaisiin aikoihin. Lasten harrastusseura maksakoon kovennettua vuokraa sitä kompensoimaan, ja tulkoon paikalle, siihen huonokuntoisimpaan tilaan, siihen aikaan kun se ei varmasti häiritse kaupantekoa.
Media ylistää ja nostaa jakkaralle niitä menestyneimpiä urheilijoita. Niitä, joille maksoimme että tuhosivat kehonsa jotta olisivat parempia nyrkkeilijöitä. Maksoimme heidän koulutuksen, heidän uran, heidän kulut, heidän viinat. Sitten joku heistä nousi huipulle ja siirsi veronsa Luxemburgiin. Uran jälkeen he tulevat sairaseläkkeelle takaisin Suomeen meidän maksettavaksi, siinä sivussa osallistuen politiikkaan, kertoen ylpeänä miten homot ei kuulu joukkueeseen, maahanmuuttajat ei kuulu Suomeen ja urheiluun pitää lapata sata miljoonaa lisää rahaa.
Sairautta kovalla rahalla
Urheilu on sairasta. Kuten kaljan juonti tai karkin mässäily. Ihminen on sairas ja kaipa sen pitääkin olla sopivassa määrin. Urheilu on politiikkaa – niin, koko urheilukisojen konsepti perustettiin osaksi politiikkaa vuosituhansia sitten. Se ei ole muuta ollut. Eikä sen tarvitse olla. Puolueita tuetaan 35 miljoonalla vuodessa. Se on vähän reippaasti. Urheilua tuetaan noin 200 miljoonalla vuodessa suoraan, moninkertaisesti enemmän välillisesti. Se on, anteeksi nyt vaan, helvetisti rahaa.
Jokainen euro urheiluun on euro pois liikunnasta, kansanterveydestä, positiivisista liikkumisen mielikuvista.
Jokainen julistus kaupallisen urheilun puolesta tukee järjestelmää, jossa jo pikkulapset opetetaan kilpailemaan verisesti tai olemaan surkimuksia.
EI. Meidän on lakattava maksamasta urheilun maksuja. Ne maksakoon jotka haluavat. Sanoman on muututtava. Olympiakomitean kaltaiset, uiguurien kansamurhaa tukevat, hiilivoiman puolesta lobbaavat, orjatyövoimalla rakennettuja stadioneja palvovat, ihmishirviöiden pyörittämät laitokset on työnnettävä laidalta alas. Mieluiten jo eilen.
Lasten urheiluharrastus on tullut niin kalliiksi että siitä putoaa varattomat.
Liikaa rahaa uhrataan pienelle joukolle eivätkä silti pärjää.
Penkkiurheilu on se asian toinen puoli sohva ja kalja.
– Millä saataisiin kuntourheilu ykköseksi ja kaikille?
Silloin kun itse vielä olin aktiivi urheilussa kustansin itse pyöräni joiden hinta oli silloin jo aivan pilvissä
Kunnon kisapyörä fillari maksoikin keskitason auton hinnan vähintään ja kun ei yhdellä pyörällä olisi tullut toimeen niitä piti olla vähintään kaksi niihin kahdet vanteet
Plus kaikki tilpehööri jotta ne olisi kunnossa
Niissä olikin melkoinen rahakasa kiinni mutta omasta lompsasta ne piti kaivaa
Mutta kun eräs tunnettu lääkäri minulle sanoi kun liikunnasta kysyin tuoko se minulle lisä vuosia
Ei se niitä tuo mutta kuoletpa terveempänä terv tepivaari
Viimeisen puolen vuoden ajan on liikunta jäänyt nyt vähälle kun tuo lonkka ei siedä mm kävelyä
Mutta kunhan saan sen kuntoon alkaa taas liikuntakin oleen hyvä juttu
Se vaan nuorien kohdalla onkin tosiasiaa kaikista ei tule NHL kiekkoilijoita terv tepivaari
Ei tule, vaan pirusti rahaa yhteiskunnalta pannaan sen pienen vähemmistön saamiseksi miljoonapalkkaisiksi – toisten kustannuksella.
On kyllä tosi tärkeä tuo mitä Niilo sanoo – ja yksi osahan tästä on juurikin urheilu.
Kas, lasten ”liikuntaa” järjestävät seurat ovat myös kaupallisessa urheilussa mukana, joten toiminnasta pitää jäädä kymmenyksiä sille puolen. Ja katteet kumppaneille. Ja kompensaatiot sille että kaupallinen toiminta saa tilat halvemmalla. Ja logot. Ja univormut. Ja lobbausrahasto.
Niilo niin kuin usein, ei toki aina, puhui hyvin. Mutta Teuvon tarina saattoi miettimään, hyvä Teuvo.
Hienoa jos ihminen itse löytää jotain sellaista mihin laittaa sielunsa (ja rahansa). Mutta taivastelu sillä että NHL ura jotenkin siihen että kansa löytää kuntourheilun on tuuleen huutamista.
Minä olen suuri kilpaurheilun ystävä, enkä häpeä yhtään.
Seuraan intohimoisesti niin jääkiekkoa, jalkapalloa, hiihtoa, yleisurheilua jne.jne.
Olen käynyt katsomassa Valioliigaa Briteissä useita kertoja, liiga pelejä Irlannissa, Skoteissa ja pari peliä sekä Espanjassa, että Saksassa.
Juuri nyt katselen HIFK-Tappara matsia ja olen myös katsonut jokaisen Pata matsin kauden aikana kuin myös viime kauden, sitä edellisen ja sitä…Patasydän on iso ja musta. Isomusta taasen on Ketolan Vellu.
Olen itse urheillut paljon ja nykyään liikun niin paljon kuin vaan paikat kestää, krooninen ja vääjäämättä etenevä sairaus kuitenkin rajoittaa joskus enemmän joskus vähemmän.
Edelleen kuitenkin aika moni nuorempiin on pirun paljon huonommassa kunnossa kuin tällänen äijänrähjä.
Pitää määritellä, mitä liikkuminen tarkoittaa. Likkumartomuus on selvä.
Tärkeintä on erottaa kilpailemalla liikkuminen ja sitä varten treenaaminen. Tai että se on jäänyt jotenkin päälle.
Liikkumista on kaikki liike, ulkoilu, kävely, happihyppy tavalla kuin tavalla. Rasittavuus taas on toinen juttu, kuka ja miksi liikkuu voimakkaasti rasittavasti, vai onko siitä hyötyä mihinkään.
Himoliikkujilla on poikkeuksetta vammoja nivelissä, luustossa ja korvien välissä.
Kannnattaako se ?
Entä liikkumisen tuoma mielihyvä tai muu ? Ruokatavat ?
Kannattaa aina mennä oman kuntonsa mukaan tai ohjattuna asiantuntijan neuvoin ml. lääkäri.
Kannattaa unohtaa se, että kyllä minä silloin sitä ja tätä nuorena.
Olet Heikki pitkälti oikeassa, mutta jos aina menee kuntonsa mukaan niin kunto vääjäämättä laskee ja kun ikää kertyy niin väistämättä joutuu tekemään enemmän töitä kunnon ylläpitämiseksi. Jos taasen haluaa parantuu kuntoaan niin liikunnan pitää olla rasittavaa ja rasituksen pitää lisääntyä kunnon parantuessa.
Kuten toit esille, ravinto on aivan oleellinen asia niin liikkuvalle kuin myös liikumattomalle ihmidelle
Riittävä lepo suhteessa rasitukseen on myös aivan ensiarvoisen tärkeää kuin myös valve/unirytmin säännöllisyys ja nukkuessa palautuminen on tehokkainta
Mika on harvinainen kaveri, vähän kuin koirastaan huolta pitävä lemmikinpitäjä. Mutta on hienoa että sellaisiakin on. Yksi sukulainen tulee myös mieleen, aivan urheiluhullu mutta eläkkeelle jäätyäänkin aivan täydessä kunnossa.
Heikin nostama pointti on tärkeä ja haastava. Nyrkkisääntö kait on että liikkumisen pitäisi olla monipuolista. Arjessa pitäisi tulla perusliikkumista ihan luonnostaan. Välillä pitää sitten muistaa haastaa lihaksia, ja välillä pitäisi ottaa kovempi tahti että vähän hengästyykin.
Kyuu, tosiaan lihaksia pitää haastaa ja keuhkoja tuulettaa.
Kyllä siinä kuitenkin on jotain aivan erityistä kun ajoin saa laitettua itsensä aivan sinne ” hämärän rajoille”.
Se on ne viimeiset kilometrit itsellekin tuttu laji. Maaliviivan toisella puolen voi sitten kytkeä lihaksiston pois päältä ja kerätä itseään maasta aivan kaikessa rauhassa.
Mutta enkös minä juuri puhu kilpailusta tässä? Toki. Kilpailu itsensä kanssa. Jokainen maaliin tullut palkitaan. Se on juuri sellainen jokamieslaji joka toimii.
Kokemuksia siltä ajalta kun omat lapset olivat urheiluseuroissa:
Jääkiekossa kilpailuhenki on kova. Pienimmissä junioreissa vielä mennään sopuisasti, mutta sitten kun ikää tulee joku 12 niin alkaa karsinta. Puhutaan, ettei ole väliä missä siinä iässä pelaa jne. mutta koko ajan karsitaan, alemmalla tasolla pelaavien joukkueiden kokoonpano muuttuu koko ajan kun pelaajia valitaan ylempiin joukkueisiin. Pahimmillaan joukkuehenki haisee, peleissä tavoitteena on että joku Ilveksen tai Tapparan E -juniori porukka voittaa jonkun Oriveden Fortunan vastaavan, ikään kuin sellainen merkitsisi jotain suurta. Junioreita saatetaan kohdella kuin ammattilaisia jotka pelaavat palkkansa eteen ja joiden onkin tehtävä siksi tulosta. Jopa ulkopuolisia pelaajia saatetaan ottaa mukaan jotta voitto varmistuisi; se taas syö joukkueeseen kuuluvien peliaikaa.
Ilveksellä touhu vaikuttaa silti olevan hieman reilumpaa. Tapparasta potkitaan ulos jo sellaiset pikkupojat jotka eivät mahdu parhaaseen joukkueeseen, Ilveksessä sentään tehdään eritasoisia joukkueita. Tapparalla on myös kaupunginosarjoissa joukkueet joihin on valittu koko kaupungin parhaat pelaajat. Siksi pelit Ilveksen kaupunginosajoukkueita vastaan päättyvät usein 13- 0 tai vastaavaa. Mitäköhän järkeä tuollaisessa peluutuksessa on? Parhaita poikia kuskataan autoilla ympäri kaupunkia löylyttämässä Ilveksen karsimattomia kaupunginosajoukkueita.
Hieman ylemmissä sarjoissa nuoria poikia ajelutetaan ympåri Suomea pelaamassa kuin konsanaan SM-liigassa. Onhan se tietysti kiva käydä pelaamassa vaikka Hifkiä vastaan, mutta kun ajattelee, kauanko siihen kuluu aikaa matkoineen, lämmittelyineen ja varusteiden pukemisineen ja riisumisineen niin miettii onko touhussa mitään järkeä. Pojat eivät ole mitään ammattilaisia vaan käyvät koulua, jääkiekko ei ole heidän työnsä ja harva siitä saa ammatin myöhemminkään.
Jääkiekon loputtua tympeän joukkuehengen takia poikani halusi Ilveksen sählyyn. Olisi sinne taitojensa puolesta päässytkin, mutta joukkueen kausimaksu oli niin suuri, että perheemme silloisilla tuloilla olisin joutunut ottamaan pankista lainan harrastuksen rahoittamiseen. Maksu oli ainakin kaksi kertaa jääkiekon hinta jeikä sekään olisi vielä riittänyt vaan lisäksi olisi vielä pitänyt osallistua talkoisiin.
Jalkapallossa meno oli keskimäärin asiallista, sellaista kuin pitääkin. Pelit pelattiin ja yritettiin voittaakin, mutta ei pelaajien kustannuksella. Loppufinasli peräti Tammelan stadionilla vaikka olivatkin kaupunginosajoukkueita.
Lopulta löytyi yleisurheiluseura Tampereen Urheilijat 38. Se osoittautui aivan upeaksi seuraksi. Kannustusta riitti, rohkaistiin kokeilemaan uusiakin lajeja, viesteihin tehtiin aina joukkueita vaikka kyseisille matkoille ei löytynyt spesialisteja. Maksut olivat myös edullisia eikä varusteisiinkaan uponnut paljoa rahaa. Miinuksena oli se että talviaikaan kun olisi tarvittu sisätiloja niin Messukeskus järjesti usein Pirkkahallin urheilukentällä jotain kissanäyttelyitä ja työnsi nuoret sivuhalleihin. Sillehän taas seura ei mahtanut mitään. Tampereen Urheilijoita voin todellakin kokemuksieni perusteella suositella.
Nämä siis menneiltä ajoilta kokemuksia vaikka kirjoitinkin osan preesensissä, mutta ei kauhean kaukaa.
TU-38 oli minun seura
Pyrinnön jälkeen, joissa juoksin pikamatkoja. Mukava porukka ja seura tavallisille nuorille.
Oliko Heikki sinun aikanasi seurassa Tapani Saari, joka juoksi kestävyysmatkoja.
Tapsa oli parhaita kavereitani Ylöjärveltä TU-38 :ssa. Tapsa juoksi kovia aikoja 800 mm. metrillä.
On Ikaalisista syntyjään kuten minäkin.
No, niin oli. Olimme samaan aikaan Ylöjärven yhteiskoulussa, touhuttiin Ilaalisissakin. Ja sitten juostiin ns. TU-38 kotikentällä, Tampereen kisakentällä.
Tapsa juoksi 800 m muistaakseni ihan 1.50 pintaan.
Kevyesti askeltava hintelä kaveri.
Eihän se jääkiakko nyt ainoa urheilun muoto ole kuitenkaan
Kun laskee NHL seurat ei niihin kaikki halukkaat pääse lukumäärä on harrastajien liian suuri määrä
Pidän lapsille ja nuorille paljon suurempana kaikki muodot jossa liikutaan omin kykyjen mukaan se luo pohjan sitten kun valitaan lopullista lajia terv tepivaari
Isävainaani tuhahti urheilusta: Eikö ole parempaakin tekemistä!
Se oli aikaa jolloin kaikki oma toimeentulo tehtiin omalla lihasvoimalla ns hyötyliikuntana,..
Minä en ole juossut sitten kaikkien hullujen vuosien jälkeen kuin joskus bussille tai ratikalle.
Nyt hengästymistä saa
vaikka päivittäin, kun nousee 120 -180 portasta ulkoa tai tallista.
Ensi kesänä uhkaan kokeilla taas tolpanvälejä Vasalan tyylillä, joka on minun juoksutyylini.
Noita laahustajia ja kaakertajia näkee ihan liian paljon.
Olen kyllä muuttanut vuosien aikana ruoka-ja juomakulttuuria paljon. Viinit ja oluet ovat jääneet. Hyvä ruoka ei.
Aamun hetki kullankallis. Nukkumaan ajoissa ja unta palloon 8-9 h.
Pieni ruokalepo 15 min.
Pitää Norppaa kompata siitä että TU38:sta on itsellenikin jäänyt todella hyvä kuva, semmoinen harvinainen timantti lajissaan, jossa on iloa ja riemua – ei huutoa ja törsäystä.
Itse pienen myös pesäpalloa pelailin kesät. Viimeisenä kesänä vaihtoivat linjaa, että parhaat pelaa eniten ja muut katsoo. Siihen se jäi. Kauan se oli sellaista että kaikille oli paikka.
Pesäpallo vaati kovia pikajuoksijoita, että sai joko juoksun tai kunnarin. Se oli mukava laji. Taitaa olla räpylä vielä jossakin nurkissa.
Kyllä liikunnan puutteeseen on oikeasti vain yksi syy ja se on Suomeksi Laiskuus tulee vielä hiki terv tepivaari