Presidentti Jussi Halla-aho?

Rakastan spekulointia ja pohdiskelua sekä taustasyiden miettimistä. Tällä kertaa päätin pohdiskella missä olosuhteissa ja millä keinoin Jussi Halla-aho voisi voittaa tulevat presidentinvaalit. Tämä on spekuloiva ja pohdiskeleva kirjoitus, jonka tarkoitus ei ole ennustaa, kannustaa tai vastustaa. Rohkaisen myös kommentoijia haastamaan itsensä ja miettimään parempia vastauksia kuin ensimmäisen sekunnin takapuolituntuma.

Presidentin kaksi puolta

Mutkia suoristaen, presidentiltä tarvitaan kahta asiaa. Maailmanpolitiikan osaamista ja kykyä yhdistää kansa, eli toimia ns. unilukkarina.

On vaikea kiistää Halla-ahon kykyjä ensimmäisessä osassa. Etenkin viime vuosien maailman kehitys on osoittanut, että hän on ollut määrätietoisen oikeassa, mitä tulee totalitaaristen diktaattorien kanssa leikkimiseen. Hän tuntee Euroopan ja venäjän syvästi, tiedon ja tunteen tasolla. Hän tiesi idän uhan varhain, eikä muuttanut mieltään vaikka sai aiheesta nenilleen rajusti. Hän vaikuttaisi myös ymmärtävän kauempaa idästä tulevan uhan. En tiedä onko hänellä miten syvää osaamista Yhdysvalloista tai Afrikasta, mutta ounastelen ettei osaaminen voi ainakaan kovin huonoa olla.

Sitten se toinen puoli. Myönnetään, että maamme presidenttien historiassa on ollut monia päteviä henkilöitä, joiden karisma on ollut pakkasella, mutta ei näin paljon pakkasella. Halla-aholla on yhtä suuri mahdollisuus lähestyä humaanisti toista ihmistä kuin keskiverto turnipsilla. Asiaa ei suinkaan auta se, että puolet kansasta pitää häntä ilmestyskirjan petona. Hänen aiemmat puheet ja teot ovat olleet niin kovia, että hän on tehnyt itsestään absoluuttisen vihollisen merkittävälle osalle kansaa. Tämä osa kansasta ei olisi valmis edes antamaan hänen puhua, saati että olisivat halukkaita kuulemaan häntä.

Lähtökohta on lievästi sanoen haastava. Onko se muutettavissa?

Mahdollista, mutta epätodennäköistä

Presidentinvaalikampanjoihin usein sisältyy merkittävä määrä vierailuja ja kohtaamisia eri yhteisöissä. Mika Aaltolan vierailuista herätysliikkeiden parissa on jo nostettu numeroa suuntaan ja toiseen. Vuosia sitten Pekka Haavisto vieraili Desucon-tapahtumassa ja herätti mielenkiintoa. Halla-ahon tarvitsisi löytää kalenterista aikaa melkoisen moneen aaterajat ylittävään kohtaamisen. Hänen pitäisi pystyä osoittamaan kykyä kohdata monenlaisia ihmisiä, monenlaisissa konteksteissa, monenlaisten aaterajojen yli. Jos on tarkoitus olla koko kansan presidentti, pitää olla valmis kohtaamaan koko kansa. Ilahtuisin yli ymmärryksen jos tällaista toimintaa näkisin, mutta en ole ihan vakuuttunut että hänellä olisi intressiä toimia muuta kuin omiensa parissa.

Yksi kulma on toki kampanjatiimissä. Aivan kuten James Hirvisaarella oli aikanaan eduskunta-avustajana vihreisiin kuuluva maahanmuuttajanainen, voisi Halla-ahon kampanjatiimissä oli poliittista diversiteettiä, eikä vain persujen ydintiimin ydinporukkaa. Pitäisi olla ihmisiä jotka avaisivat hänelle ajatuksia ja kulmia juurikin edellä mainittuun koko kansaan. En epäile etteikö persuilla, kuten muillakin isoilla puolueilla, olisi teknisesti pätevää porukkaa kampanjan ajamiseen. Epäilen vaan että heidän katsantakanta on liian kapea presidentin instituutiota ajatellen.

Molemmat edellä mainitut saattavat tuntua monelta Halla-ahon kannattajasta typeriltä ehdotuksilta. Hänellä on oma joukkue ja oma porukka, parempi suutarin pysyä lestissään. Tällä tavoin hän on voittanut lukuisat vaalit. Tässä on kaksi sudenkuoppaa. Ensimmäinen on presidentin instituutio, joka eroaa täysin puoluepoliittisista luottamusasemista. Toinen on lähtökohta, jossa hän on yksinkertaisesti aivan liian vihattu aivan liian monen suomalaisen mielestä. Harvalla muista ehdokkaista on noin rankkaa painolastia. Siksi strategian on oltava toisenlainen.

Kaikella todennäköisyydellä…

Edellä olevan spekulaation voi heivata pikareittiä ö-mappiin. Kuten totesin, spekuloin ja pohdiskelen, en neuvo saati komenna. Presidentinvaalit ovat vaan hemmetin kiehtova tilaisuus, etenkin kun ei ole toista kautta hakevaa ennakkosuosikkia mukana. Näissä vaaleissa on yksinkertaisesti niin erilainen kulma, erilaiset panokset ja erilaiset painotukset kuin missään muualla. On kaksitoista vuotta siitä, kun viimeks pääsimme nauttimaan tästä demokratian kruununjalokivestä. Aion nauttia tästä täysin siemauksin.

Kaikki todennäköisyys on kuitenkin siis sen puolella, että Jussi Halla-aho tekee perussuomalaisten tukemana erittäin perussuomalaisen presidentinvaalikampanjan ja jää viidennelle sijalle. Kampanjasta saatetaan silti saada vetoapua tuleviin vaaleihin, mutta mannerlaattoja ei siirretä. Fanittajat fanittaa ja vihaajat vihaa. Me muut tuemme popcorn-teollisuuden kasvua.

9 vastausta artikkeliin “Presidentti Jussi Halla-aho?”

  1. Hyvää pohdiskelua yleisemminkin kuin vain Halla-ahon kontekstissa.

    Stubbilla on hieman samankaltainen ongelma kuin Halla-aholla. Kannattajia on, mutta myös häntä inhoavia riittää.

    Presidentin ei mielestäni tarvitse olla ”koko kansan” presidentti. Olisi hyvä jos edes yli puolet kansasta hyväksyisi ja kannattaisi. Loppujen lopuksi riittää, että yli puolet äänestäjistä äänestää presidentiksi.

    Ei Halonenkaan ollut koko kansan presidentti – mutta valitettavasti sai hieman yli puolet äänistä.

  2. Ehdokas kerrallaan ruodittavaksi ja sitten se yhteenveto.
    Saksassa vastaava puolue halutaan lopettaa?
    Suomessa tämä populistinen äärioikeistopuolue tulee ehkä taas jakautumaan ja osa jäsenistä muuttunee sinisiksi kuivumaan?
    Ehdokas Halla-aho ei jatkoon vaikka osa asioista hyviä.
    – Tämä vai oma mielipide.

    1. Mielestäni persut eivät puolueena ole äärioikeistoa, puolueeseen toki kuuluu monenlaista ”sukankuluttajaa” – melkoisen vasemmistolaista ay-mafiaporukkaa, venäjämielisiäkin, voipi olla joku äärioikeistolainenkin, mutta sitä ei saa yleistää.

  3. Eilisessä politiikkaradiossa juuri ruodittiin. Yksi toimittaja katsoi persujen olevan ääriporukkaa, mutta hän oli yksin. Eipä persuja mitenkään silitelty siinä tokikaan mutta koettiin että salaliittoteorioita lähenevä pyhä viha ei edistä.

    Noinhan se on kuten Juhani yllä, että värikäs on poppoo heillä. Ajoin vähän turhankin värikäs.

    1. Minulla on sellainen käsitys, että persut ovat potkineet puolueesta pihalle niitä kaikkein ”värikkäimpiä”. Esimerkiksi Uuden Suomen Puheenvuorossa niitä ”värikkäitä” esiintyi perussuomalaisina, mutta myöhemmin ne samat tyypit esiintyivät jonkun muun ”puolueen” nimissä. Ja kyseessä ei ole yksittäistapaus vaan useita.

      1. Tämän palstan trollina taas hiippailee pientä fennokansaa vainoava Kallu Hurjalainen.

  4. Hmm…

    Jussi Halla-aho presidenttinä, mielenkiintoinen ajatusleikki.

    Jos kuitenkin lähdetään presidenttiehdokkuudesta ja pohditaan miksi Halla-aho saisi kannatusta?

    Nyt tiedolla olevista ja yhdestä näennäisesti kysymerkin takana olevista ehdokkaista, Halla-aho on ainoa joka ei kiellä biologisia faktoja.

    Halla-aho on myös ainoa, jonka päätä ei Yhdysvaltojen yliopistomaailmasta tuontitavarana toimitettu wokekultti ole sekoittanut.

    Halla-aho on tainnut olla ainoana oikeassa sekä Venäjän, että Kiinan suhteen ja uskaltanut sanoa sen ääneen.

    Halla-ahon näkemykset Suomen kyvystä olla sekä koko maailman sosiaalitoimisto, että ilmastonpelastaja, on kaikkein realistisin, vai osaako joku perustella faktojen pohjalta toisin?

    No esiin vain muutaman syyn miksi Halla-aho saisi kannatusta, jotka toki saa kumota.

    Yksi asia on varma, Halla-ahon ehdokkuus tuo väriä vaaleihin ja joku saattaa saada ihan juuri sitä mitä on tilannut, vaikka ei ehkä sitä haluaisi 🤪

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *