Avainsana: presidentinvaalit

Viikkojen ajan on kuultu presidenttitenttejä ja vielä loppukiri jatkuu. Itse vilkaisin vain paria ja nekin jäivät kesken, koska ne ovat mielestäni täysin turhia. Ei siksi etteivätkö osaavat toimittajat tekisi hyvää työtä, vaan siksi että vastauksilla ei ole loppupeleissä mitään merkitystä.

1. Ei presidentin toimialaa

Leijonaosa kysymyksistä ja siten vastauksista koskevat aiheita joita presidentti ei voi työssään käsitellä. Vastaukset ovat siis sinänsä mitättömiä, ja perustuvat melko kaukaa haettuun teoriaan siitä, että presidentti voisi pelkällä olemassaolollaan ja metaforiikallaan liikuttaa yhteiskunnan voimia. Jotkut toki toivovat presidentin myös menevän pidemmälle, mutta muistimme on lyhyt. Haluaisimmeko oikeasti uuden Koiviston konklaavin? Eiköhän sen jäljiltä pystytettyjä hautakiviä ole tässä maassa jo tarpeeksi. Marinin hallitus myös muistutti, etteivät nykyhallitukset enää katsele ylitseen kävelevää presidenttiä.

2. Lupauksilla ei ole väliä

Eduskuntavaaleissa annettuja lupauksia katsotaan tarkkaan ja lupausten pettäjät nostetaan tikun nokkaan herkästi. Sanansa syönyt puolue menettää nopeasti voimiaan ja ottaa seuraavissa vaaleissa turpiin. Presidentin lupaukset sen sijaan unohtuvat heti. Medialla ei ole edes käytännössä mahdollisuutta ripittää presidenttiä petetyistä lupauksista, useistakin syistä: Ensinnäkään presidentin kritisointia ei tässä maassa ole viime aikoina suvaittu ja niin tekevät toimittajat löytävät itsensä nopeasti poistumasta kassan kautta. Toisekseen presidentti voi piiloutua valtaoikeuksien rajallisuuden taakse, tai vedota kritiikin olevan venäjän propagandaa ja kriitikon olevan putinin taskussa. Kukaan toimittaja tai muu näkyvä henkilö ei halua tuota riskiä ottaa.

3. Puoluepeli sotkee

Presidenttiehdokkaat pyrkivät aktiivisesti kosiskelemaan muiden puolueiden kannattajia joukkoihinsa. Olemme jo nähneet miten pahimmille poliittisille kilpakumppaneillekin on luvattu kuu taivaalta punaisella matolla. Tämä on odotettua käytöstä johon media rohkaisee, täysin tietoisena että edelliset vuosikymmenet samainen henkilö on ollut täysin eri linjalla. Koska ilmiö myydään nimenomaan kampanjan aikaisena korupuheena, siihen liittyy voimakkaan implisiittinen viittaus lupauksen hetkellisyydestä. Presidenttiehdokkaan oletetaan etenkin kisan lopussa olevan kaveri kaikkien kanssa, mutta presidentiltä tätä ei odoteta. Niinistö ei ole ollut kaveri kaikkien puolueiden kanssa, eikä Halonen, eivätkä edeltäjät.

Millä sitten on väliä?

Ihminen (tai vaikka koirakin) voi värjätä hiuksensa toisen värisiksi ja pistää kovat meikit naamalle. Kun uudet hiukset kasvavat ja meikki pestään pois, alla on kuitenkin sama tyyppi. Jos haluat tietää mitä presidenttiehdokas oikeasti ajaa, katso hänen historiaa ajalta ennen kampanjaa. Katso kenen kanssa hän on tullut toimeen ja kenet tai ketkä hän on sulkenut pois. Onko hän todennut tahoja joiden kanssa ei tulla toimeen? Minkälaisia ehdottomuuksia hän on sanonut? Onko hän tehnyt työnsä loppuun asti vai onko taipumusta paeta maailmalle heti kun tulee vastoinkäymisiä? Miten hän on suhtautunut kritiikkiin? Missä seurueissa hän on viihtynyt vain kampanjan aikana ja missä myös silloin, kun seura ei ole ollut vain tapa kerätä ääniä?

Toinen aliarvostettu asia on katsoa rahoittajia. Presidentinvaalit voitetaan rahalla eikä millään muulla. Katso mistä rahat tulevat. Katso etenkin yrityksiä. Yksi harvoja asioita mihin presidentti voi vaikuttaa ovat viennin edistämismatkat. Hän voi päättää mitkä firmat pääsevät mukaan ja mitkä nostetaan esiin, sekä mitkä pakotetaan jäämään kotiin. Tuollaisen matkan kärjessä ollut firma pärjää rahoituskierroksilla, mediassa, markkinoinnissa ja yrityskaupoissa. Matkalta pois jätetyn liikevaihto voi ottaa pahan osuman. Nokian tai UPM:n kokoisia firmoja ei tällä kaadeta, mutta puolta pienemmälle presidentin halaus tai hylkäys voi olla ratkaiseva.

Tai kuten se on sanottu lyhyemmin: katsokaa mies eikä nuttu.

Paljon on paneeleja, haastatteluja ja julistuksia. Vaikka parhaat haastattelijat osaavatkin kaivaa kontekstia, on lähtökohdassa pehmoilun makua. Mielestäni näin haastavaan asemaan valittavalta henkilöltä pitää kysyä merkittävästi vaikeampia kysymyksiä. Ehdotan muutaman.

Halla-aho ja Haavisto: miten koko kansan presidentiksi?

Vaalien kaksi polarisoivinta ehdokasta pitäisi laittaa vastaamaan aivan konkretian tasolla tähän tärkeään kysymykseen. Maassamme on hurja määrä ihmisiä jotka eivät ikinä voisi sietää Halla-ahoa ja ei-aivan-niin-hurja-mutta-silti-hurja määrä joilla on sama ongelma Haaviston kanssa. Konkretiaa peliin ehdokkailta, mitä he tekisivät että koko kansa voisi kokea heidät omakseen.

Harkimo: syvällinen, ei pinnallinen venäjä-selvitys

Harkimo on kovasti kertonut että heti kun venäjä seitsemännentoista kerran rikkoi tarpeeksi törkeästi kansainvälisiä lakeja niin hän alkoi heti meinaamaan pohtia yhteistyön lakkauttamista. Hänen koko elintaso, poliittinen ura, puolue ja tämäkin vaalikampanja on kuitenkin tehty venäjän rahoilla. Kokeeko hän syntiä luksuselämän elämisestä verirahoilla? Tai jos hän ihan oikeasti katuu toimiaan, onko harkinnut rikoksilla saatujen tulojen lahjoittamista Ukrainan armeijalle? Onko hän tehnyt mitään tekojensa hyvittämiseksi kuin pari hutiloitua muka-anteeksipyyntöä? Onko mitään sanoja kovempaa?

Essayah: kytkökset kiinalaisiin

Olin yllättynyt kun sain kuulla miten syvästi ja absoluuttisesti urheiluvaikuttajista moni vihaa Essayahia. Yksi monista kuulemistani syistä ovat mittavat kytköt Kiiinaan. Hän käytti paljon aikaa ja rahaa puolustaakseen kiinalaisten toimia olympiamaailmassa, orjatyövoimalla tehtyjä urheilijoiden tarpeita, yms. Hän on kiitettävästi tuominnut esimerkiksi venäjän ja hamasin terroriteot, mutta ei sanaakaan kaukoidän kavereista. Tästä sopisi haastaa kunnolla.

Stubb: tunnetko uhrejasi?

Stubbin pitkä ura koulu- ja työpaikkakiusaajana on tuttua. Hän on joskus pitänyt pientä teatraalisuutta klassisilla ”pahoittelen jos” -lausahduksillaan. Häntä ei ole kuitenkaan vaadittu tilille. Tästä pitäisi kiristää ruuvia ja todella selvittää millä tavoin hän haluaisi tehdä tiliä väärinkäytöksistään. Kas, jos ihminen ei koskaan joudu vastuuseen teoistaan, ei ole mitään syytä miksei hän voisi jatkaa niitä vastakin. Pääministerinä hän aiheutti diplomaattisia selkkauksia käytöksellään, presidenttinä ne voisivat olla pahempia. Jos toimittaja pistäisi kovat peliin, nyt olisi vielä hyvää aikaa nöyristyä ja viisastua.

Urpilainen: pyhä paavo

Urpilaista on kritisoitu siitä, että hän näkee kaiken EU-silmälasein. En pidä tätä järin pahana syntinä. Sen sijaan hän on aivan viime kuukausinakin äänekkäästi puolustellut edeltäjänsä Paavo Lipposen toimia. Tämä pääministeristä putinin sylikoiraksi muuntautunut entinen suuruus ei mielestäni ole komissaarimme varauksettoman rakkauden ja ymmärryksen arvoinen. Tästä ongelmasta voisi haastaattelija vetäistä pari täsmäkysymystä. Onhan se hienoa että kunnioittaa mentoriaan, mutta rikoksia ihmisyyttä vastaan ei pidä hyväksyä, vaikka tekijä on paras kaveri. Kysymyspatteristo olisi kivulias, mutta tarpeellinen.

Ja paljon muuta…

Koville kysymyksille olisi tilaa enemmänkin, mutta pointtini toivottavasti tuli selväksi. Raja kulkee siinä, että presidenttiehdokkaan perhettä ja henkilökohtaisuuksia ei sovi sörkkiä. Kaikki sen ulkopuolella on kuitenkin pelissä ja panokset ovat kovia. Arvon toimittajat, hakekaa kaapista metaforinen haarniskanne ja varautukaa kunnon turnajaisiin. Nykyinen toimintanne on asiallista ja tyylikästä, mutta musiikkilaji on väärä ja volyymi turhan hiljainen.

Arvon toimittajat, saisinko hieman jytää pressatentteihini, kiitos.

Sanovat, että ehdokkaita ei voi jakaa suhtautumisella venäjään – kaikki ovat samalla linjalla. Näin toki pintapuolisissa puheissa on, mutta pinnan rapsuttaminen kannattaa. Itse näen jaon kolmeen: kaksi neutraalia ja yksi negatiivinen ryhmä.

Tyyppi 1: kova kovaa vastaan

Tämä tyyppi tietää prikulleen miten sotaisa, diktatuurilla hallittu venäjä toimii. He ovat yötä päivää valmiina vastaamaan kaikkeen kovaan mitä itärajan väärältä puolelta tulee. Vaikka putinin uhkuisi ja puhkuisi, he eivät puhurissa taipuisi. Tähän listaan kuuluvat Mika Aaltola ja Jussi Halla-aho.

Tyyppi 2: realistinen, mutta toiveikas

Tämä tyyppi ei hetkeäkään kuvittele venäjän nykyhallinnossa mitään hyvää, mutta heillä on vahvaa toivoa tulevaisuuteen putinin jälkeen. He haluaisivat joku päivä olla rakentamassa siltoja uudestaan, mutta hyväksyvät että ensin on venäjällä paljon muututtava. Tähän listaan kuuluvat Pekka Haavisto, Li Andersson ja mahdollisesti Sari Essayah. Viimeisestä en ole ihan varma.

Tyyppi 3: putinin salarakas

Puhukoot mitä sontaa tahansa, teot ja historia paljastavat kaiken tarpeellisen. Stubb, Rehn ja Harkimo kaveeraisivat aivan mieluusti putte-possun kanssa, jos vain reaalipoliittinen tilaisuus tulisi.

Jottei presidentinvaalien valinta olisi liian helppoa, on hyvä ajatella hetki myös presidentin taustaryhmiä. Presidentin asema nostaa myös lähipiirin ja tukijoiden asemaa korkeammalle. Ketä siis presidentin lähipiireihin kuuluu, ketkä saavat valinnasta bonusta? Tässä kaksiosaisen jutun jälkimmäinen osa, ensimmäinen löytyy täältä.

Huhtasaari ja hyppypotkut

Laura Huhtasaari on mielestäni puhunut asiallisesti väkivaltaa ja vihaa vastaan. Yhtä kaikki, perussuomalaiset tarvitsevat puolueena kipeästi myös selvästi rajan yli menevien kiihkoilijoiden äänet. Persuissa on ihan oikeasti Suomesta huolissaan olevia rehtejä aktiiveja. Toisaalta on myös aivan liikaa oman käden oikeuksiin luottavia ääri-ilmiöitä, jotka enemmän tai vähemmän salassa toivovat lopullista ratkaisua mukakristillisiä arvoja uhkaaville vähemmistöille. Nostaisiko Lauran asema kaduille myös uuden aallon odinisteja? Entäpä sitten niiden vastustajat, joilta ei heiltäkään väkivaltafantasioita puutu?

Haavisto ja vihreän sävyt

Pekka Haavisto on mielestäni todella hyvä ihminen – ymmärtäväinen, rauhallinen ja keskusteleva. Vihreissä hänen kaltaisiaan on paljon, mutta ei suinkaan enemmistöä. Vihreiden takana on laajaa tukea ryhmittymille ja järjestöille joille rauha tai väkivallattomuus mahdu sanavarastoon. Moni vihreä osallistuu myös verkossa aktiivisesti äärimmäisen ikävään vihakampanjointiin ”väärää mieltä” olevia vastaan. Saako tämäkin vihreän sävy lisää voimia Haaviston menestyksestä?

Kyllönen ja pyöräteline

Merja Kyllönen on outo yhdistelmä äärikaupallisia intressejä (esim. ministeriaikojen vakoilusuunnitelmat) ja toisaalta rakkautta nykyvasemmistolaista aktivismiin. Toisaalta, sitähän se äärivasemmistolainenkin aktivismi on, kun sovitaan iPhoneilla Facebookissa että pistetään italialaiset muotivaatteet niskaan ja lähdetään kaupungille vastustamaan kansainvälistä kapitalismia ryöstämällä ja hajottamalla pienyrittäjien liiketiloja. Kun vasemmistoaktiivi herää vasaratilaansa, nauloilta näyttävät niin poliisit kuin porvaritkin. Tarviiko tuo väki vielä lisää nostetta?

Paavo Väyrynen ja…

Nyt löysi tämä blogaaja voittajansa. Väyrynen on onnistunut karkottamaan ympäriltään lähes kaikki poliittiset ystävät. Toki tilalle on tullut uusia mutta mitä ja ketä he ovat, Herra yksin tietää. En osaa yhtään arvata ketkä saisivat Paavon uudesta tulemisesta nostetta, mutta jotenkin ounastelen että mies ei lopulta päästä ketään rinnalleen, niin tärkeää hänellä on olla oman päänsä oma vahti.

Jottei presidentinvaalien valinta olisi liian helppoa, on hyvä ajatella hetki myös presidentin taustaryhmiä. Presidentin asema nostaa myös lähipiirin ja tukijoiden asemaa korkeammalle. Ketä siis presidentin lähipiireihin kuuluu, ketkä saavat valinnasta bonusta? Jaan jutun kahteen osaan, tässä ensimmäinen.

Niinistö ja vaikea raha

Presidenttimme Sauli Niinistö on saanut hyvät pisteet kansalta varsin siistillä pelillä ja oikeilla teoilla. Hänen rahoituksensa lähteistä kuitenkin paljastuu rahan nuiva puoli. Veronkierto on vahvoilla ja rehellinen veronmaksu etäällä. Eipä hän juuri ole kipeästä aiheesta puhunutkaan, vaikka toki selvä on että Sipilän niskaan tämä ongelma lähinnä kaatuukin. Yhtä kaikki, taloudellinen yhteen hiileen puhaltaminen ei ole taustavoimissa vahvoilla.

Haatainen, veto-oikeus ja kassakaappi

Tuula Haataisen hajuton ja mauton kampanja ei oikein anna pohjaa tutkia ehdokasta itsessään, eivätkä hänestä tunnu pitävän edes demarit. Sen sijaan taustavoimissa on suuri, mahtava ja punainen SAK. SAK on järjestänyt hänelle markkinointitilaisuuksia ja onpa perheessä laitoksen taustaa vahvastikin edustettuna. SAK:lla on yksi maamme mahtavimpia verottajalta piilotettuja rahastoja sekä täysin epädemokraattinen veto-oikeus isoon osaan eduskunnan toimia. Saisiko tämä rikas ja lain yläpuolelta vaikuttava kabinetti yllättävää nostetta Haataisen myötä?

Torvalds ja erivapaudet

Nils Torvalds on edustanut RKP:ssä outoa linjaa, esittäessään jopa pientä ymmärrystä kielipolitiikan uudistajien suuntaan. Se on toki hienoa show’ta, sillä päätöksissään hän on ehta kuppikuntansa kannattaja. Taustalla on myös suomenruotsalaisten karmivin eliitti. On säätiöitä, on veronkiertoa, on segregaatiota, on lasten eristämistä, on rokotevastaisuutta, on väkivaltaa ja rotuoppiakin. Mikään palanen hänen taustavoimissaan ei kestä päivänvaloa enkä rohkene edes ajatella miten vahvaksi ne voisivat nousta Torvaldsin vanavedessä.

Vanhanen ja pimeä maaseutu

Oli lautakasatapauksesta mitä mieltä vaan, se kuvastaa Matti Vanhasen tyyliä. Jätän nyt tässä väliin omat henkilökohtaiset kokemukseni miehen ikävistä teoista ja keskityn siihen mitä iso media on kertonut. Sieltä ja täältä on tullut omalle elämälle pientä nostetta ja maisemat vaihtuvat nopeasti heti konjakkipullojen määrän laskiessa. Sen sijaan miehen takana oleva organisaatio on miestä väkevämpi, kattaen vaikkapa Suomen ennätyksen suojatyöpaikoista ja kikkailuviroista pitkin maakuntia. Aivan toinen asia on kepun läheinen suhde maaseudun äärikristillisten liikkeiden kanssa – naisvihaa, väkivaltaa, lasten seksuaalista hyväksikäyttöä – siitä on pienet kepulaiset tehty. Voisiko ääni Vanhaselle olla myös ääni ultrakonservatiivisille ääriuskonnoille?

Jatkuu…

Parin päivän sisään toinen osa, jossa sitten Huhtasaari, Haavisto, Kyllönen ja Väyrynen.