Tämä päivä tulee ottaa yleiseksi demokratian voiton liputuspäiväksi.

Tämä päivä 18.5.2024 tullaan muistamaan päivänä, jolloin yhteiskuntamme demokraattinen päätöksenteko järjestelmä otti itselleen sen vallan joka sille kuuluu ja jonka se oli itselleen kansanvaltaisissa parlamenttivaaleissaan lunastanut.

Kysymys on siis poliittisia lakkoja rajoittavista laeista, jossa ulkoparlamentaariselle, vasemmistolaiselle  painostus ja pakottamiskoneistolle laadittiin lait, jossa heillä ei enään ole mahdollisuutta alistaa koko yhteiskuntaa oman vallanhimonsa välikappaleeksi.

Toki lakko-oikeus säilyy jatkossakin, mutta ne koskevat vain oman ammattiryhmän palkka ja muita uudistuksia, ei tavoitteena kaataa Suomen hallitus ja vaihtaa se punaiseksi, omaa norsunluutorniaan ja ”kummisetiään” puolustamaan.

Ja vaikka nyt monet jo haikailevat sinipunan perään, niin se täytyy kyllä kaikkien tunnustaa, että ilman nykyistä hallituspohjaa, jossa perussuomalaiset ovat kuskin paikalla, niin maamme ei voisi kuin katsella kateellisena muiden  pohjoismaiden nousevia kvarttaaleja  ja laulaa, että kauas pilvet karkaavat, niin minäkin…

Sehän on selvä, että ei se korporaatti taistelutta luovuta ja varmasti syksyn liittojen palkkaneuvotteluissa tullaan näkemään yhä lakkoja, mutta ne ovat rajatut koskemaan vain omia työehtosopimisen proknooseja, ei laittamaan koko maata toppiin kun niin ahtaajia ahistaa.

Tällä päivällä tulee olemaan pitkäkestoisia ja pysyviä vaikutuksia kilpailukyvyllemme ja kun hallituksen muutkin työ,-ja sosiaaliturvan uudistukset saadaan maaliin, niin jonot ainakin Kelan luukuilla lyhenevät ja yhä suurempi joukko ihmisistä on palkkatyössä tai yrittäjinä, jotta se kuuluisa köyhäkin saisi mahansa täyteen muualta kuin lakkokenraalien soppatykeistä.

Paljon saa lukea medioista, että näiden hallituksen tekemien työ,-ja sosiaaliturvauudistuksen seurauksena perussuomalainen puolue hajoaa.

Mutta voin kyllä rauhoittaa kaikkia pirun seinälle maalaajia, että varmasti hallituksen päätösten seurauksena lähtiöitä ilmenee, mutta kun  yksi heikko menettää uskonsa, niin kaksi  uskossaan vahvaa tulee tilalle, kunhan hallituskausi on loppuun kulunut.  Ja en nyt tarkoita uskolla muuta kuin uskoa perussuomalaisuuden voimaan Suomen ja suomalaisuuden puolustajina.

Se minua on sanomattomasti myös ilahduttanut, että nyt kun kepu on oppositiossa, niin johan on maaseutu asukkaineen, viljelijöineen ja yrittäjineen otettu yhteiskunnan kokonaisvaltaiseen suojeluun huoltovarmuuksineen ja osaava ministeri Esayja on käärinyt hihat ja lähtenyt puolustamaan hallitusohjelman kirjauksia  Suomalaisen maaseudun elintarviketuotantoa  pellolta pöytään.

Kaksi edellistä hallituskautta kepulla oli maatalousministerin pestit ja toki he ovat olleet lähes koko Kekkosen ajan Suomessa tällä aitiopaikalla ajamassa maaseutua viljelijöineen ahdinkoon ja teuraaksi.  Nyt on tahti muuttunut ja tietenkin nykyisen hallituksen toimesta, joka tekee ( tässäkin ) perussuomalaista politiikkaa, joten kaikki kiittävät jotka eivät pyörry.

Ehkäpä kepu voi istua mukana seuraavassa hallituksessa, joka myös tekee perussuomalaista politiikkaa, mutta kuten ollaan nytkin nähty niin voidaan kyllä kysyä, että mihin kepua oikein enään tarvitaan niin vastaan puolestani, sammuttelemassa viimeisiä valoja tupailloista ja ottamassa kurkihirrestä alas se heidän himmelinsä.

 

 

10 vastausta artikkeliin “Tämä päivä tulee ottaa yleiseksi demokratian voiton liputuspäiväksi.”

  1. Sama virsi, jota kukaan ei laula. Kirkko on tyhjä ja seinät kuuntelevat toisiaan. Suntio ryökii aikansa kuluksi, jos joku kuulisi.
    Kansa nauraa ja nauttii toreilla ja turuilla, liput liehuvat. Porukka piereskekee Eduskunnan ja Valtioneuviston portailla osoittaen niiden arvon.

    1. ”Punaliput liehuu menkää töihin, punaliput liehuu menkää töihin”……..
      Slovakiassa jo yksi sekopää ampui pääminiseriä kun hallituksen politiikka ei miellyttänyt.
      Pelkona on että pian tämä voi olla edessä Suomassakin, kun vasemmisto ottaa ne sirpit ja vasarat alas punalipustaan ja lähtee niillä hakemaan sisältöä elämäänsä, kun mikään ei enään tunnu miltään ja kukaan ei ymmärrä eikä kukaan ole ottamassa räkää pois heidän poskeltaan.

      1. Missäs ne teidän sini-mustat liput liehuu ? Ei teitä ole kun pahoissa unissa.
        Kansa nauraa ja naattii ja aurinko paistaa paitsi sinne politiikan umpipalloon.

  2. Arvin avaus, siis otsikko, ei muuta, kannatettavaksi.
    Liputuspäiväksi voitaneen ottaa, vaimoni syntymäpäivä kun on.

  3. Siinä olen arvin kanssa ihan samaa mieltä että eduskunta pitää valita vaaleissa ja mielenosoitukset sopii pitää toreilla, ei työpaikoilla.

    Vaan onko nykyhallitus ratkaisu talouden haasteisiin? Se on aivan liian varhaista sanoa. Aivan liian varhaista tuomitakin. Aika näyttää.

  4. Aina on yksi mahdollisuus kiertää nuot lakko kiellot jos isäntä ei miellytä terv tepivaari

  5. On aivan päivän selvää se, että poliittisten lakkojen rajoittaminen ei ollut ainoastaan erittäin järkevää vaan se oli aivan välttämätöntä, eikä vähiten demokratian uskottavuuden ja kunnioittamisen kannalta.

    Kun henkilö kannattaa rajoittamattomia poliittisia lakkoja niin samalla osoittaa täydellistä välinpitämättömyyttä ja suoranaista halveksuntaa Suomen peruslakia kohtaan, joka turvaa henkilölle oikeuden elinkeinon harjoittamiseen.

    Kun kannattaa rajoittamattomia poliittisia lakkoja, kannattaa sitä, että kun joku on politiikasta jonkun toisen kanssa eri mieltä niin se oikeuttaa häiritsemään tai jopa estämään niin omat kuin lainatut yritykseensä kinnittänyttä yrittäjää toimimaan ja hankkimaan elantonsa, eikä ainoastaan omaansa.

    80 vuotta vanhan työrauha lainsäädännön saattaminen tähän päivään oli hatun nostamisen arvoinen poliittinen toimi.

    P.s. Arvi, mites on kalastuksen laita, onko Ahti ollut antelias?

    Itsellä on ollut ilo tehdä ” työtä” kalastuksen parissa testaamalla uusia juttuja kaverien firmalle ja hyvin kyllä fisua tullut siinä ohessa.

  6. Tervehdys Mika ja kiitos kysymästä, kyllä on ahfen hyvin liikkunut ja käynyt pyydyksiin ja otinkin jo katiskatkin kuivalle maalle kun pakkanenkin jo pullistelee.Lähes joka päivä sitä tulee ruuaksi laiteltua eri muodoissa ja näyttää jo paskakin olevan pian jo kuin lokilla, joilla on rannalla ollut jo pari viikkoa ”ilmaiset lounaat”.
    Kireitä siimoja vaan sinne Poriin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *