Persujen maahanmuutto

… on  90 % täyttä populistipropagandaa, joka menee uunoihin täydestä.

Katsokaa ympärillenne: hoitoala, sairaala-avustajat, siivoojat, taksi- bussikuskit, ravintolat, parturit, hieromalaitokset, rakennusmiehet ym..

”Nykyjulkisuuden valossa läntisen sivilisaation suurimmaksi uhaksi näyttää nousseen vierasrotuisten ja -uskoisten ihmismassojen ennennäkemättömän laaja vyöry kohti pohjoisia yhteiskuntia. Tänne päästyään tulijat asettuvat paikallisten veronmaksajien elätettäviksi, vievät kantaväestöltä työpaikat, asunnot ja opiskelupaikat, tehtailevat rikoksia, tuhoavat vierailla tavoillaan perinteiset paikallisyhteisöt ja ennen pitkää jättävät pohjoisten yhteiskuntien kantaväestön vähemmistöksi omissa maissaan.

Äärioikeistolaiset ryhmät ovat pitäneet jo pitkään maahanmuuton uhilla pelottelua tärkeimpänä keppihevosenaan. Aikaa myöten jotkut näistä ryhmistä ovat onnistuneet kasvattamaan merkittävästi kannatuspohjaansa ja myös eräät valtavirtapuolueet ovat alkaneet myötäillä heidän retoriikkaansa toivoen näin voivansa estää omien äänestäjiensä siirtymisen radikaalimpien puolueiden kannattajiksi. Suomessa olemme joutuneet todistamaan Kokoomuksen ja Perussomalaisten johdon näkemysten pitkälle menevää yhteensulautumista.

Tämän kehityksen seurauksena maahanmuutto on noussut vaalikampanjoiden hallitsevaksi teemaksi sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa. Ongelmaksi tässä asetelmassa on noussut se, että oletukset kansainvälisen muuttoliikkeen laajuudesta ja vaikutuksista on kasvatettu todelliseen tilanteeseen nähden täysin suhteettomiin mittasuhteisiin. Samalla yhteiskunnalliset vaikuttajat tekevät maahanmuuttajista syntipukkeja epäkohtiin, jotka ovat todellisuudessa olleet seurausta heidän huonosta politiikastaan.

Edes hieman syvällisempi perehtyminen kansainvälisiin muuttoliikkeisiin näyttäisi aika nopeasti, että muuttoliikkeitä on ollut ennenkin yhtä paljon kuin nykyisin, mutta varsinkin kaukaisiin maihin suuntautuva muuttoliike on ollut aina suhteellisen harvinaista. Myös muuttoliikkeiden vaikutukset sekä lähtö- että tulomaissa ovat pysyneet niiden kokonaiskehitykseen verrattuna suhteellisen rajallisina. Tässä asiassa ei ole syytä olettaa tapahtuvan mitään radikaaleja muutoksia tulevaisuudessakaan.

Entä mitä pitäisi ajatella niistä väkivaltaisista mellakoista, joita on koettu esimerkiksi Ranskan ja Ruotsin maahanmuuttajavaltaisissa lähiöissä? Eikö perusongelma ole ollut maahanmuuton sijasta se, että kummassakin maassa ryhdyttiin aikanaan rakentamaan pienituloisille tarkoitettuja huonosti suunniteltuja asuma-alueita, joiden ongelmien on annettu kasvaa aikaa myöten kestämättömiin? Kun näin on tapahtunut, alueilla ensin asunut kantaväestö on vaihtunut pienituloisiin maahanmuuttajiin. He ovat joutuneet kohtaamaan ympäröivän yhteiskunnan ennakkoluulot ja välinpitämättömyyden, jolloin pienetkin kipinät ovat riittäneet sytyttämään isoja roihuja.”

Ote US/ Antti Kasvio, Vaalikampanjoiden suuri puhallus

9 vastausta artikkeliin “Persujen maahanmuutto”

  1. Orpo posket punaisina väitti, ettei Suomessa ole laitaoikeistoa eikä äärioikeistoa. Mitenkähän nuo naiset, Le Pen, Melloni ja Purra ovat sekoittaneet Orpon pään ?
    Kyllä vallahimoon liittyvä neste on jo ylitynyt silinterihatun reunukset.

  2. Jos meillä on
    a) työpaikkoja, jotka toimivat vain maahanmuuttajien ansiosta
    b) pirusti työttömiä
    …niin meillä on ongelma johon maahanmuutto on korkeintaan laastari. Maahanmuuttajat kyllä tulevat noihin töihin huonoilla ehdoilla, mutta eivät pysy niissä. Miksi pysyisivät? Fiksuja ihmisiä, heti kun tilaisuus sallii niin kyllä he näkevät samat ongelmat mitä kotosuomalaisetkin.

  3. Pohjolan maat kipuilevat maahanmuuton ongelmissa mutta Tanska menee omia teitään. Jopa maan sosiaalidemokraatit ovat nousseet poteroistaan kamppailemaan segregaatiota ja rinnakkaisyhteiskuntia vastaan. Politiikka on mahdollisen taitoa ja maahanmuuttokriittisyys johtaa kiistatta vaalimenestykseen kautta Skandinavian.

    https://www.suomenuutiset.fi/tanskan-ja-ruotsin-puolueet-nayttavat-esimerkkia-maahanmuuttokriittisyys-johtaa-vaalimenestykseen/
    ————————————————-
    Tanskassa on vain 100 000 työtöntä, siinä missä Suomessa laaja työttömyys yltää 370 000 työnhakijaan. Työllisyysaste ylittää 80 prosenttia ja työttömyysaste on kolme prosenttia. Suomessa edellinen tunnusluku on pari prosenttiyksikköä matalampi ja jälkimmäinen neljä prosenttiyksikköä korkeampi.29.12.2023.

  4. Nykyään äärioikeistolaisia/laitaoikeistolaisia ovat kaikki Maosta oikealla olevat!

    Uuskommunistien höpinät kaikuvat kuuroille korville jopa Ruotsissa, Tanskassa ja Ranskassa.
    Konservatiivinen korjausliike on ottanut liberaalivasemmistosta niskalenkin ja hyvässä lykyssä kohta (EU-vaalien jälkeen?) päästään rakentamaan ihmisten maailmaa.

    1. Suomesta tässä on kysymys, ei muista maista. Mao on kuollut, mutta persuille hän elää.
      Maahanmuutto pitää Suomen rattaat pyörimässä nyt ja tulevausuudessa.
      Populismi elättää mv- mediaa kuten SU.

      1. Holtiton maahanmuutto heittää hiekkaa rattaisiin nyt ja aina. Iso-Antin pitäisi käydä Tanskassa ottamassa mallia Tanskan demareilta. Ei taida kuitenkaan uskaltaa, koska Suomen demarit (ne jotka eivät ole siirtyneet PerusS.) uskovat itsepäisesti että Lenin-Setä asuu yhäti Venäjällä.

    2. Vähän samoin ajattelen, yhä harvemmin kuulee puhuttavan oikeistosta ilman mitään etuliitteitä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *