No eihän tuo sinänsä ole edes uutinen. Jatkossa afganistanilaisten tyttöjen on alakoulun jälkeen opiskeltava salaa viranomaisilta.
YLE

Sopivan mansellismielinen blogialusta
No eihän tuo sinänsä ole edes uutinen. Jatkossa afganistanilaisten tyttöjen on alakoulun jälkeen opiskeltava salaa viranomaisilta.
YLE
Tuollainen osui silmään sairaalan lehtihyllykössä.
Saksan hävittäjät toisessa maailmansodassa
-Tarkkoja piirroksia ja ainutlaatuisia kuvia
– 40 mallia vuosilta 1939 – 1945
– Kaikki tekniset tiedot
Yksitasot, kaksitasot, suihku- ja rakettihävittäjät
Ostin veljelle joululahjaksi tuon.
Työnti täyteen lastattua ostoskärryä ja sanoi että on jo kolmas kauppa missä tänään käy ja on ostanut 3 auton peräkontillista ruokaa ja alkaa stressi helpottamaan….
Meinasin Kysyä onko sillä komppania ruokittavana, mutta pidin mölyt mahassani. Itse ostin vain reissumiestä ja purkin tomaattisilliä.
Lahden Talot antaa jokaiselle asukkaalleen radion jonka saa noutaa holman prisman neuvonnasta. Ajattelin huomenna noutaa sen ja annan sen velipojalle joululahjaksi koska minulla on jo radio. Muuten en ostele joululahjoja vaan kaikki rahani käytän elintarvikkeisiin.
Tuon aion kuitenkin katsoa koska aihe on tärkeä ja vakava.
Teemalta alkaa kohta oscar-palkittu elokuva Spotlight jossa toimittajat alkavat tutkia katolisen kirkon sisällä mahdollisesti tapahtuneita ahdisteluja ja hyväksikäyttöjä. Leffan on ohjannut Tom McCarthy vuonna 2015
Ulkonäöltä niissä ei ole huomattavaa eroa ja taitaa vain ammattikalastaja erottaa ne toisistaan. Ruotsissa kilohailia kutsutaan nimellä vassbuk joka on tietääkseni terävävatsa tai jotain sinnepäin kun en osaa ruotsia paljoa.
Maussa kuitenkin jonkin verran huomaa kun kilohaili on vähän rasvaisempi kuin silakka. Hyviä ruokakaloja molemmat, vaikka näin järvi-Suomen ihmisenä suosin noita enemmän muikkua.
Joka vuosi iltapäivälehdet kirkuvat kuinka talven tulo yllätti suomalaiset!!
Hei , come on, Elämme maailman pohjoisimmassa valtiossa, vaikka meillä on golf-virtaus vähän lämmittämässä ettei ole niin kylmää kuin Kanadassa ja siperiassa……. Mutta silti ??
Viime jouluna saatiin 6 kiloinen tuoresuolattu kinkku joka syötiin veljen kanssa joulupyhinä puoliksi ja hyvin riitti.
Mutta jos tänä jouluna joudun itse ostamaan, niin se on luultavasti harmaasuolattu pakastekinkku, kun on paljon halvempi.
Vietin eilen lauantai-illan pikkuveljelläni joka asuu Kalliolassa 10 kilometrin päässä Lahdesta valtatie 24:sta pohjoiseen päin. Asunnon valaistus kynttilöillä ja lämmitys takalla patterit pois päältä. Keitti minulle hyvät kahvit pehtooripannulla puuliedellä ja paistettiin makkaraa takassa. Ainoat pakolliset jotka veivät sähköä olivat jääkaappipakastin ja televisio.