Potut ja ryytit maahan

Voi sanoa, että viikko on ollut ihanteellinen.

Talvivalkosipulit 30 cm:n varrella, maa-artisokat tuuppaavat vartta ylös. Lipstikat jo puskana. Ranskalainen rakuuna tuuppaa ylös. Timjamit, mintut oraalla ja ruohosipulit röyhyävät.

Vatut perkeleenmoisia pitää kurissa, leviävät juurestaan. Kunnon multa ja palanut hevosen paska on ruutia, jos muistaa kalkitakin.

Siiklit ja Annabellet, palsternakat, kruunutillit, pavut, herneet ja sipulit maahan. Vielä lehtikaalia ja selleriä.

Tomaatit saavat vielä odottaa ulkoilmaa.

Viime vuoden sadosta enää kuivattuja yrttejä jäljellä, viimeiset itäneet maa-artisokat menivät maahan.

Kaupungissa on mukavaa, kun on samassa paketissa maalla ja metsissä ja viruttaa varpaitaan Pyhäjärvessä.

Auto eikä sähkötuoli tai tuulitunnelisukkula

Tässä autot minun makuuni.  Sen tulee olla kaunis, persoonallinen, edistyksellinen tekniikaltaan ja muotovalio kuten kuvat alla.

Näihin voisi lisätä vielä toiminnalliset Land Roverin, Jeepin tai Pajeron, työkaluiksi.

Alimpaan kastiin luokittelen nykyiset Mersut, Bemarit, Audit ja Volvot, joiden rattiin en kehtaa edes tarttua- naapuritkin nauraisivat, että sekaisin tuo on mennyt tuollaisessa egopeltikuoressa ja kalunjatkeessa.

No, sitten ovat nuo lusikkalaattikkojen kiillottajien tai säästöpossulaisten riisikuppien ja nuudelikippojen karvalakkimallit.

Vanhoissa autoissa muotokieli on upea ja persoonallinen, joka säväyttää.

Noista kaikkia olen ajanut ja omistanut paitsi tuo Karman.

Kuvahaun tulos haulle volvo amazon

Kuvahaun tulos haulle vw karmann ghia

”Sotasiipi” riekkuu täällä köyhää korvienväliään !

Kun on jo itsestään selvää, että Natoon haetaan rinta rinnan Ruotsin kanssa, niin se on siinä.

Ja, että Ukrainassa käydään sotaa hyökkääjää Venäjää vastaan, niin se on siinä.

Ja, että koko länsi tukee Ukrainaa joitakin sydämestään olevia rytmihäiriöisiä lukuun ottamatta ja se on siinä.

Minä menen kuokkimaan maata. Istutan pottuja ja viimeisiä itäneitä maa-artisokkia. Palsternakat ja sipulit. Talvivalkosipulit ovat jo 15 cm:n varrella. Ja raparperit. Yrtit ja kukkasipulit pukkaavat ylös.

IKH:n 30 kympin tarjouskottikärryt saivat muotonsa ja multatestinsä. Lapiot on terässään. Aggregaatti saatiin käyntiin ja lankkupöytä saa uuden hiotun pinnan. Vesitynnyrit saadaan kraanasta  täyteen  järvivettä alkavalla viikolla.

Maa voi hyvin, kun kasiaisia vilisee. Otan purkillisen talteen ja menen lähelle ongelle.

Ai niin, Tammelantorille on pakko mennä haistelemaan keväistä ilmapiiriä, kun kohta Pyynikin rantalenkki on kierretty ja kavuttu.

Tuomioja puhuu asiaa ja kannattaa Natoa

Se, että poliitikko ja historioitsija ovat samassa persoonassa, sekoittaa joskus ihmisiä käsittämään asiat suppeasti. Tuomiojan kääntyminen Naton kannattajaksi on pitkän pohdinnan tulos ja sen hän päättelee vuorenvarmasti olevan lopulta oikea päätös.

Sen sijaan moni huutokuorolainen on päätynyt natolaiseksi vain siksi, että luuli Venäjän olevan punainen paholainen.

Vieraskynä | Suomen Nato-jäsenyys ei muuta historiaa eikä maan­tiedettä, kirjoittaa Erkki Tuomi­oja: https://www.hs.fi/mielipide/art-2000008805852.html?share=9a2bb1e2f0d1a6ff0b9166f47f7fb45d

 

Tankoparsaa juuri nyt

Perinteinen Äitienpäiväherkku meidän köökistämme:

1. Paksuja tankoparsoja nippu, noin 10-12 kpl

2. Kuori puumainen alapää perunankuorimella ympäriinsä pois. Ja leikkaa alapäästä 1-2 cm . Voi kuhauttaa tai höyryttää niin, että vain paksut alapäät kypsentyvät n. 5 min. ( pystyasento vedessä).

3. Pane voideltuun uuniastiaan ja …

4. Päälle muruina aurajuustoa vahvassa kermassa.

5. Kuumaan 200 C uuniin 10-12 min. niin, että paistos lievästi ruskistuu pinnalta.

6.  Uunista ulos ja persiljasilppua päälle.

7. Juomaksi vaikka kylmää Riesling valkoviiniä, joka sitä tykkää.

6. Vaaleaa paahtoleipää tykö, jolla voi sipaista loput kastikkeet lautaselta.

Hullunhalpaa tuo kahvi !

Laskin piruuttani yhden kupin hinnan paketillisesta kahvia / 500 gr = n. 1 ltr poroja normaalilla jauhatuksella.

Yhdestä kahvipaketista tulee noin 50 normaalikuppia. Kupin hinnaksi tulee n. 10 c/ kahvikuppi. Tämä on siis noin-laskelma eli sinne päin.

Muuttujia ovat kahvipaketin hinta ja kahvin laatu, jne..

Melua siis ”tyhjästä”, jos hallin Aniitta-kahvilassa kupin saa 1€ ja muualla 2-3 €/ kuppi.

No, siellä muut kulut vaativat katetta, mutta moni kahvilanpitäjä unohtaa kahvin olevan vetoartikkeli muihin tillbehöreihin.

 

A-studion Nato-keskustelu oli tarpeen

1. Kontula kertoi, että liittymällä Natoon Suomi joutuu maailman hässäköihin ja on ydinasevaltion, Venäjän, strateginen ykköskohde.

Kontulan kumpikaan argumentti ei pidä paikkansa ja hän tietää sen itse, mutta vasemmistoliittolaisena ei voi pettää porukkaansa YYAn vankkaana tukijana.

2. Tuomioja toi esiin vaihtoehdon Ruotsin kanssa, jos historia olisi ollut se, että Ruotsi olisi pitänyt armeijansa kunnossa ja EU:n tuoman turvan. Hyvä, että toi esiin, mutta yhtälö on mahdoton, koska sitä ei ole eikä tule. Siis hyväksyy pitkin hampain Naton.

3. Häkkänen ja Halla-aho kertoivat Naton funktion ydinasepelotein olevan valmis organisaatio johto- ja tiedustelujärjestelmineen ja erityisesti pienten valtioiden  turva. Molemmat olivat realisteja siinä, että meillä ei ole todellisesti mitään muuta yhtä ja selvää vaihtoehtoa turvallisuustakteena kuin Nato, joka tarvitsee myös Suomea ja Ruotsia. Enempää asiasta ei tarvinne keskustella, sillä tämä on realismia ja muu on haihattelua ja pilvilinnoja.

Voiko Venäjä estää Suomea saamasta turvatakuita? 15 tulenpalavaa kysymystä Natosta https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008786383.html

Miten elämästä voi selvitä hengissä tähän ikään ?

Tällainen kauhukakara olisi jo erityishoitolassa näinä päivinä:

Ryömittiin kakarana joen jään ja lumikinosten välisessä onkalossa kymmeniä metrejä ennen kuin vuolas vesi tuli vastaa- takaisin. Seuraavana päivänä onkalo oli romahtanut.

Tehtiin mustaa ruutia ämpärillen, varastettiin dynamiittia sisältänyt kivipommi ja rakennettiin pommeja putkiin, hylsyihin ja sankkitussarit päälle. Sankkitussari oli vähällä räjähtää käsiin, kun yritimme tuikata reijästä syttymään. Syttyi vasta systyslangalla, jossa kivikasaan kätkettynä kivet lensiät kauas.

Löysimme karanaatin heittimen kranaatin käsin kaatopaikalta. Vein sen syttytin kiinni isän luokse keittiön pöydälle. Isä oli puolikauhuissaan ja ruuvasi sytyttimen irti. Kranaatti oli täynnä keltaista trotyyliä. Isä sanoi, että tämä oikeassa kädessä ja tämä vasemmassa kädessä ja heitä heti tuonne jorpakkoon. Enhän heittänyt, vaan valehtelin. Se räjäytettiin ns. ”kettuksilla” Siivikkalan- Vasamassa. Oltiin ”kilttejä” poikia. Miksi isä luotti, jäi kysymykseksi. ?

Putosin yksin ollessasi kalareissulla kelkan kanssa joen avantoon. Uin hyisessä veressä avantoa ympäri, en päässyt ylös kunnes kelkan kahva osui jalkojen alle ja pääsin ponnistamaan jäälle. Kipin kapin puoli kilomertiä kotiin.

Kerättiin käpyjä männyistä ja heijattiin puun latvaa niin, että hyppäsin toiseen puuhun.

Putosin rekiltä kisoissa rähmälleni maahan jättiläisen jälkeen tehdyssä merimiesvoltissa, jossa pidin tangosta sekunnin murto-osan liian pitkään kiinni ja varpaat osuivat tangon päälle. Ei vammoja- Mönkkonen samasta invatuolissa.

Ajoimme kilpaa Tirumph Herald vs. Opel  Teivaalan- Siivikkalan ympäri sata laudassa. Siivikkalan Vehosalon kurvissa Herald lähti tieltä poikittain  mäntyä kohti, mutta ovi kuskin puolelta meni vain ruttuun. Minä olin pelkääjän penkillä ja kuski oli ottanut ryypyt.

Joku vuosi sitten kyläillessämme vanhassa 2-kerroksisessa talossa, nukuimme yläkerran huoneistossa, johon vei uudet jyrkät puiset kierreporttaat. Lähdimme isäntien kutsusta alakertaan ammiaiselle. Portaissa ei ollut kaidetta. Pidin kiinni ylätolpasta toisella kädelläni ja astuin muutaman askeleen alas. Kaide pyörähti irti ja otteeni lipesi. Tulin kerien alas portaita n. 3 metrin korkeudesta, vaikeusaste 10, selkä ja pää edellä aina alas viimeiselle porrraslakulle. Joku vaisto pani kädet niskani ja pääni suojaksi. Hariat osuivat alaportaan paksuun lankuun ja se halkesi. Hetki siinä meni ja nousin ylös. Porukka ihmetteli suoritusta kauhistuneena ja, ettei henki mennyt.

Olen minä kerran ollut sairaalassa, jossa murtunut peukaloni operoitiin . Siinäkin voimistelutausta osasi ottaa molemmin käsin vastaan 1. rappusen liukkaan maton irrotessa. Yksi voltti etuperin ja suutelin otsallani mattoa ja käsi jäi alle.

Toivotaan, ettei onni käänny- koputan puuta !

Nykyään nämä nuoret vain seikkalevat kännykällään !