Tekijä: Helsingin heppu

Kun amerikkalaiset sotavoimat valtasivat ja miehittivät Saksan alueita vuonna 1945 ne pakottivat (länsimaisen sivistyneesti) erään suuren tuhoamisleirin lähellä olleen kaupungin tavallisia asukkaita kiertokäynnille leirin tiloihin joissa siellä harjoitetut hirveydet avoimesti olivat tuoreeltaan todettavissa. Kiertokäynneistä on elokuvamateriaalia. Näkyy miten asukkaat vaieten kohtaavat näkemänsä, järkytystäkin on nähtävissä. Mutta hieman myöhemmin sanovat ei uskovansa kauheuksien aitouteen. Syyttävät amerikkalaisia propagandalavastuksesta. Nämä kansalaiset olivat aivan tavallisia arkipäivän saksalaisia useimmat ilman natsitaustaa. Eivät varmasti olleet tienneet leirin hirmuisuuksista tarkemmin. Eivät suostuneet uskomaan mitä heille oli omin silmin näytetty. Pitivät tätä vihollispropagandana. Nämä kelpo saksalaiset samoin kuin tämän päivän putinismiin uskovat kelpo moskovalaiset ja pietarilaiset ovat todistamassa kirjaimellisesti paikkansa pitäväksi ja yleispäteväksi suuruuden ja imperialismin ajan englantilaista sanontaa ”Right or wrong, my country”. Muu maailma tekee pahan ja korjaamattoman virheen jos antaa heidän pysyä uskomuksessaan naiiviuttaan kuvitellen että ihmisten silmät avautuvat kunhan heille vain kertoo ja näyttää totuuden.

SDP:ssa  oli aikaisemmin vankka perusta puolueen paikallisissa perusjärjestöissä. Ne pitivät puolueen pystyssä  –  itse asiassa ne olivat puolue. Niiden merkitys ilmeni mm. siten että puolueen ylempien elimien toiminta rahoitettiin perusjärjestötasolta tulevilla pienillä rahavirroilla. Koska sillä joka pitelee kukkaron nyörejä on aina kaikissa organisaatiossa todellinen määräysvalta, oli se SDP:ssa menneinä vuosikymmeninä perusjärjestöillä. Asiat muuttuivat. SDP:ssa muutos ajoittui vuosiin 1970-luvulta alkaen, jolloin puolue nousi rakettimaisesti maan mahtavimmaksi. Tätä henki puoluejohtaja Sorsan mahtipontinen leukailu puoluekokouksessa jossa valittiin Urho Kekkonen (taktisista syistä) SDP:n ehdokkaaksi vuoden 1978 presidentinvaaliin. Puolueella oli olemassa aiempi puoluepäätös siitä että tähän vaaliin nimetään ehdokkaaksi sosialidemokraatti. Sorsa viittasi tähän puoluepäätökseen sanoen että siksipä nimeämme ehdokkaaksemme sosialidemokraatti Urho Kekkosen. Kekkonen kuunteli tätä vaieten, vaan mitä lienee miettinyt.

Asema valtakunnan mahtipuolueena mahdollisti järjestää puolueen toiminnan rahoitus muutenkin  kuin perusjärjestöjen pennosten virralla. Täst edes rahoituksen kulku puolueen sisällä muuttui päinvastaiseksi. Nyt puoluetoimisto rahoitti perusjärjestöt kun se ennen oli tapahtunut toisin päin. Samalla vaikutus- ja määräysvalta puolueessa siirtyi perusjärjestöiltä puoluetoimistolle joka rahoitusta säätelemällä vähitellen kuihdutti ja sitten käytännössä tuhosi niiden toiminnan.

Tämän kehityskulun viimeisin vaihe on ollut panna kaikki munat samaan koriin  –  perustaa puolueen kannatus vankan perustason asemesta yhden taitavan ja valovoimaisen huippujohtajan varaan. Tähän on tultu välivaiheen kautta jossa puolue-elimet, puoluetoimistoa ja puoluesihteerin istuinta myöten on ulkoistettu alan  arvoja noudattavalle mainostoimistolle  tehokkuutta tavoitellen.

Täydestä syystä puolueessa pelätään yhden superkeulakuvan romahtamista jolloin ei ole enää perusjärjestöjä tukena.

 

Ennen vanhaan oli virkamieslainsäädännössä pykälä että virkamiehen tulee virassa ja sen ulkopuolella käyttäytyä asemansa mukaisesti.  No, ehkä tuo pykälä ei enää ole voimassa, vai onko sittenkin. Ja ministerit eivät ole virkamiehiä, vai ovatko sittenkin.

Pääministerilläkin on juridinen oikeus tehdä mitä tahansa mikä ei ole laitonta. Voi tietenkin osallistua vaikka epämääräisiin ”bileisiin”. Toinen asia on onko mikä tahansa sinänsä sallittu sopivaa.

Voi myös kysyä onko tällainen omalta kannalta poliittisesti viisasta. Ehkäpä hyvinkin on. Voi olla että SDP, joka on ulkoistanut jokapäiväiset käytännön poliittiset linjanvetonsa  mainostoimistolle huolestuneena nuorempien sukupolvien kannattajien hiipumisesta laskeskelee olevan nuoria ”bilettäjiä” houkuttelevaa luoda pääministerille tällaista imagoa. Samuel Oinoa tai Valte Mäkistä tämä tällainen ei olisi houkutellut. Juurakon Huldakin sanoi tuomari Soratien asiaa tiedustellessa että hän ei käy tanssimassa. 

Seuraavan hallituksen pohja muovautuu. Kaksi suurinta ja neljänneksi suurin koska kolmanneksi suurin on tehtävään kypsymätön ja epävakaa. Se on enemmistöhallitus, vahvasti porvarillisen maan ja eduskunnan mukaisesti porvarienemmistöinen jossa vasemmiston edustus on voimakkaasti mukana. Ideaalikoostumus ei automaattisesti takaa ideaalista toimintakykyä – hyvin paljon jää riippumaan henkilöratkaisuista.

 

Kokoomuksen erämaavaellus oppositiossa päättyy. Toisaalta muistetaan Johannes Virolaisen ivalliset sanat kokoomukselle sen saatua suuren vaalivoiton 1970 eduskuntavaalissa ”mitä aiotte tehdä voitollanne”. Ja niin tapahtui että kokoomus ei tehnyt voitollaan mitään kun presidentti Kekkonen ei päästänyt sitä seuraavinakaan vuosina hallitukseen. Toisaalta nykyisen perustuslain mukaan presidentti ei enää päätä hallituksesta vaan eduskunta. Kuitenkaan missään ei ole säädetty että suurimman puolueen edustaja muodostaisi hallituksen pääministerinä. Olisi jo korkea aika tervehdyttää kansanvaltaa siten että eduskunta politikoimalla päättäisi pääministerin tuijottamatta automaattiseti ja mukavuudenhaluisesti puolueiden suuruusjärjestykseen. Luonnollisesti tällöinkin pääministeri voisi tulla suurimmasta puolueesta.

 

Suomen valtiollinen järjestelmä on edustuksellinen demokratia. Korkein valta kuuluu Suomen kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Kansa valitsee eduskunnan jäsenet eduskuntavaalissa. Vaalissa valitaan siis edustajat käyttämään kansan puolesta korkeinta valtaa maassa edustuksellisesti. Minkään yksittäisen nimetyn kysymyksen ratkaisemiseksi ei eduskuntaa valita vaan käyttämään valittujen edustajien oman harkinnan mukaista valtaa. Äänestäessään edustajansa eduskuntaan kansa ei samalla äänestä mm. eduskunnan nimeämän pääministerin henkilöstä tai puolueesta, vaan äänestää edustajansa päättämään tästä harkintansa mukaan. Eduskuntavaali ei voi olla mikään suora pääministerin vaali. jollaiseksi se käytännössä muodostuu jos politiikan toimijjat eduskunnassa ja puolueissa asennoituvat “on sovittu”-hengessä siten että pääministeri valitaan automaattisesti suurimmasta puolueesta. Terve kansanvalta edellyttää tässä kuten kaikessa muussakin politiikkaan enemmän politikointia. Eduskunnan suorittamassa pääministerin nimeämisessä ryskäköön eduskunnan saleissa ja vallan kamareissa raikas politikoinnin meno sen sijaan että asia katsottaisiin suoraan eduskunnan kokoonpanoa  –  vaan ei tulevan pääministeri henkilöä  –   koskeneiden vaalien tilastotiedoista

Olen seuraillut Pirkan Blogeja jonkin aikaa. Pidän palstaa mukavana.  Olen pari kertaa tehnyt palstalle avauksenkin. Avauksen tekeminen olemattomilla ATK-taidoillani onnistuukin. Olen myös aina  joskus yrittänyt kommentoda muiden avauksiin. Mutta tämä on jäänyt aina vain yritykseksi. Tähän ei ATK-osaamiseni riitä. Jokaiseen kommentin lähettämisyritykseeni tulee näytölle teksti: ”Kertakäyttöavaimen varmistus epäonnistui”. Kirjoittelisin tänne mielelläni aina joskus, mutta kommentointien epäonnistumisen takia lopetan turhautuneena vaan ei suivaantuneena  yhteydenpitoni tähän. Tiedän että syy on omassa osaamattomuudessani, ei palstassa.  Syvällisempi paneutuminen ATK-tekniikkaan saattaisi tuoda ratkaisun, mutta kiinnostukseni suuntautuu mieluummin painettuun kirjallisuuteen.

Elävän demokratian kannalta olisi hyvin tärkeää saada murrettua se maan tavaksi tullut harhaluulo että suurimman puolueen edustajasta tulisi muka automaattisesti pääministeri. Politiikkaan on saatava enemmän politiikkaa hallinnoinnin ja lainluvun asemesta. Puolueet ja poliittiset tahot on saatava neuvottelemaan, avoimesti kiistelemäänkin jos niin halutaan sanoa,  hallituksen muodostamisesta puhtaalta pöydältä eduskunnan käsittelyn jälkeisen äänestystuloksen mukaisesti ilman mitään ennakkoasetelmia. Tietenkään ei ole mitenkään pois suljettua että neuvotteluissa päädytään suurimman puolueen  edustajaan pääministeriksi, mutta mukavuus- ja helppokäyttöautomaatti se ei saa olla.  Hallituksen muodostamista edeltävien eduskuntavaalien tuloksesta ei vielä sinänsä voi johtaa hallitusratkaisua. Eduskunta päättää asiasta absoluuttisen itsenäisesti ilman edeltävään vaalitulokseen vetoamista  –  ilman että siitä muodostuisi eduskunnan rajoittamatonta tässä ja nyt päätösvaltaa  painostava tekijä..  Oleellista on että toimitaan eduskunnan reaaliaikaisen enemmistön tahdon mukaisesti ja että muodostettava hallitus nauttii sen (eduskunnan) luottamusta.  Kaikenlainen lobbaaminen asian tiimoilta on täysin sallittua ja hyväksyttävää kaikille. Avainsana ei saa olla ”on sovittu” vaan ”to agree to disagree”

Historia ei toista itseään. Mutta menneisyydestä voi ja on syytä ottaa oppia. Olisi hyvä kaivaa naftaliinista jo vanhentuneeksi ja kertakäyttöiseksi luultua Paasikiven ajattelua.

1940-luvulla voittoisan sodan vahvistama Neuvostoliitto teetti vaikutuspiiriinsä joutuneissa Itä-Euroopan valtioissa keskenään samanlaiset kaavamaiset ystävyys- ja yhteistyösopimukset luodakseen länsirajoilleen kuuliaisen turvallisuusvyöhykkeen. Saman sisältöistä sopimusta NL tarjosi myös Suomelle ja kutsui Suomen johdon neuvottelemaan asiasta Moskovaan. Tämän johdosta Suomessa panikoiduttin. Laaja käsitys oli että ”Finis Finlandiae” oli tullut.

Kokenut vanha ja viisas presidentti Paasikivi ei lamaantunut. Hän ryhtyi toimiin joilla saavutti kaikkein komeimman ulkopoliittisen voittonsa. Historian ja valtiofilosofisen tuntemuksensa perusteella hän analysoi järkiperäisesti venäläisten pyrkimykset ja tavoitteet Suomen suunnalla ja tajusi että NL:n keskeinen ja ainoa tavoite oli sotilaallinen turvallisuus maan luoteisosissa. Hän kieltäytyi itse matkustamasta Moskovaan ja lähetti sinne parlamentaarisesti kootun valtuuskunnan. Hän hylkäsi Itä-Euroopan maiden sopimusten mukaisen kaavamaisen sopimusluonnoksen ja kirjoitti itse uuden. Siinä hän huomioi tämän venäläisten tärkeimmän ja ainoan pyrkimyksen mahdollisimman vähän Suomelle epäedullisella tavalla. Osoittautui että hän oli osannut ennakoida venäläisten tarpeen ytimen. Stalin hyväksyi muitta mutkitta satelliittimaiden sopimuksista oleellisesti poikkeavan Paasikiven sopimustekstin sellaisenaan.

Kun nyt Turkki asettaa Suomelle osin mahdottomia vaatimuksia ja tilanne vaikuttaa lukkiutuneelta, kannattaisi tutkia Paasikivan luovan ja oma-aloitteisen toiminnan ja ajattelun historiaa. Olisiko sieltä soveltuvin osin löydettävissä väyliä edetä asiassa kaikenlaisen tunnepitoisen uhoilun ja uhriutumisen asemesta.

 

Politiikan tutkija Johanna Vuorelan  mukaan Suomessa on edessä tietynlainen ulkopoliittisen identiteetin uudelleenrakentaminen, johon vielä ei ole ryhdytty.

Itse asiassa ulkopoliittisen identiteetin uudelleenrakentaminen ei ole tarpeen. On vanha hyväksi koettu pohja jolle rakentaa. Tämän linjan syntysanat lausui presidentti Mannerheim loppuvuodesta 1944 ja hänen seuraajansa Paasikivi linjan loi ja seuraajat jatkoivat sitä. Eräs Paasikiven keskeinen ajatus  –  maksiimi  –  oli että Suomen politiikka ei enää koskaan saa mennä Venäjää vastaan. Suomen liittyminen Natoon ei ole sinänsä tämän kanssa ristiriidassa ellei Suomi omasta toimestaan  sellaiseen asioita johda. Tässä mielessä presidentti Niinistön peili-kielikuva ei ollut paras mahdollinen vaikka harmiton olikin. Tosiasioiden tunnustaminen on edelleenkin viisauden alku. Se ei Nato-ratkaisun jälkeenkään muutu miksikään naapuri-suurvallan serviiliksi myötäilyksi tai joidenkin sen kehon osien nuoleskeluksi.

Kuten Erkki Tuomioja  totesi maantiede (1300 km + merialueiden kulkuyhteys)  ja historia eivät muutu miksikään Suomen Nato-päätöksen myötä. Suomella on edessään vaikea tehtävä rakentaa Nato-jäsenenä niin hyvät ja toimivat suhteet Venäjään kuin se näissä olosuhteissa on mahdollista liittosuhdettaan ja lojaalisuuttaan Natoon mitenkään loukkaamatta. Siinä on luovan ulkopolitiikan vaativa paikka, mikä on ennenkin Suomelta onnistunut.

Historian ymmärtäminen tulevan luomisessa on tärkeää. Katse on ulotettava paljon kauemmas taaksepäin kuin Suomen itsenäistymiseen ja edeltäneisiin ”sortovuosiin”. Mikä ja millainen on Venäjä ja miksi se on sellainen. Venäjä syntyi  Bysantin valtakunnan vaikutuksessa ja sen omatekoisena seuraajana (omassa itseymmärryksessään ”kolmas Rooma”). Kehitys erosi lännestä kun Rooman valtakunta jakautui 395 jkr. Länsi-Rooma seuraajineen kulki läpi skolastiikan, renessanssin, valistuksen ja parlamentarismin. Venäjä jäi sivuun näistä kaikista kokien pitkän mongolimiehityksen ja sen vaikutuksesta despoottisen yksinvallan mikä jatkuu yhä.

Idän Venäjän pyrkimys lukea Suomi etupiiriinsä ja siitä vastavaikutuksena syntynyt Suomen päätös liittyä lännen Natoon on viimeisin näytös 1000-luvun alkupuolella Rooman ja Ruotsin contra Bysantin ja Novgorodin kilpailusta Suomen alueesta, minkä ensin mainittu voitti. Kilpailu ei liene päättynyt. Kun Uuno Kailas runoili että ”edessä Aasia, itä, takana länttä ja Eurooppaa, varjelen vartija sitä, hän ei suin surminkaan sälyttänyt kuvaannollisen vartijansa niskoille lännen ja euroopan suojelemista  –  vaan ainoastaan Suomen varjelemista lännen ja Euroopan oleellisena osana. Tämä varjeleminen on nyt edellyttänyt Suomen liittymistä Natoon ja edellyttää onnistuakseen jatkossa asiallisten ja toimivien suhteiden luomista ja ylläpitämistä Venäjään niissä rajoissa kuin se lojaalina länteen kuuluvana Nato-maana on mahdollista. Suomelle on elintärkeää säilyttää länsimainen identiteettinsä sekä myös tulla toimeen naapurisuurvalta Venäjän kanssa. Tämä kaikki ei ole mitenkään mahdotonta. 

 

Kommunistinen Neuvostoliitto nimettiin lännessä ”Pahan valtakunnaksi”. Kuitenkin Venäjää odotti vielä suurempi paha Vladimir Putiniin henkilöityneenä. Neuvostoliiton paremmuuden nykyiseen Putinin Venäjään voi tiivistää ja sisällyttää yhteen faktaan. Neuvostoliitossakin johtaja oli diktaattori, mutta hänen valtansa oli kuitenkin teoriassa ja aina joskus käytännössäkin rajoitettu puolueen politbyroon toimesta. Tämä saattaa tuntua vain näennäiseltä vallanjaolta mutta se poikkesi oleellisesti millään tavoin rajoittamattomasta Putinin yksinvallasta. Tähän eroavuuteen kaatuukin Putin, mutta ehtii vielä ennen sitä käyttää kontrolloimatonta ehdotonta yksinvaltaansa paljoon tuhoisaan. Politbyroo suitsi impulsiivisen Nikita Hruštšovin toimia mm. Kuuban ja Berliinin kriisien aikana ja lopulta erotti hänet. Putinia ei voi kukaan tai mikään erottaa. Siksi väistämätön ratkaisu tuleekin olemaan väkivaltainen. Oman kammottavan lisänsä Putinin toimintaan tuo hänen ilmeinen vakava sairautensa minkä  seurauksena on toteutunut hyökkäys Ukrainaan ja jo näköpiirissä oleva putinismin ”Götterdämmerung”. Tästä syystä hänet olisi demokraattisissa valtioissa ja jopa entisessä kommunistisessa Neuvostoliitossakin jo siirretty syrjään, mutta nyky Venäjällä se ei ole mahdollista.

Venäjä on väläytellyt mahdollisuutta mm. Saimaan kanavan vuokrasopimuksen irtisanomiseen mikäli Suomi liittyy Natoon. Tasavallan presidentti Kekkonen runnasi läpi sekä Suomen sisäisesti että Venäjään päin  Saimaan kanavan vuokraamisen 60-luvun alussa. Vastustusta oli molemmilla tahoilla. Kekkosen motiivina oli enemmän kuin kanavan taloudellinen hyöty tyydyttää vielä niinä aikoina maassa voimakkaasti esiintyneitä toiveita ja vaatimuksia luovutetun Karjalan saamisesta takaisin. Evakot olivat vielä voimissaan. Varsinkin Kekkosen puolueessa Maalaisliitossa heidän vaikutuksensa oli suuri. Kekkonen järkeili että kanavauoman lisäksi Suomi saisi vuokrata myös kanavan ja valtakunnan rajan välisen maakaistaleen sekä kanavan päätepisteen Viipurin ja siitä muodostuisi alku laajemmallekin Karjalan palautukselle. Mutta venäläiset eivät suostuneet kuin itse kanavaan. Tähän Kekkosen ja seuraajien Karjalan palauttamishankkeet hyytyivät. Vuosikymmenien mittaan vuokratusta kanavasta on muodostunut jonkinlainen yya-symbooli, itsetarkoitus.

Nyt evakot ja palautusjärjestöt ovat jo poissa (viimeisenä poistui Heikki A. Reenpään ProKarelia järjestörypäs). Karjalan Liitto voi hyvin ja jatkaa arvokasta työtään karjalaisen kulttuurin vaalimisessa. Se ei ole milloinkaan ollut mikään palautus- vaan kulttuurijärjestö ja tähän tyytymättöminä muutamat vielä voimissaan olleet Akateemisen Karjala Seuran (AKS) valajäsenet halusivat perustaa militantimman ProKarelian silloin kun Neuvostoliitto hajosi ja papparaiset uskalsivat ottaa nyrkin pois housun taskusta ja tulla esiin piiloistaan. Nyt sitten heidänkin junansa on lopullisesti mennyt.

Saimaan Kanavan taloudellinen merkitys on marginaalinen. Nostalgiamerkitystä ei enää ole, ei myöskään mitään ulkopoliittista ystävyysmerkitystä. Kanava olisi vallan hyvin korvattavissa uusin liikenneyhteyksin.  Nykyinen vuokrasopimus on voimassa vuoteen 2062 ja se on sanottavissa irti jomman kumman toimesta kesken sopimuskaudenkin määräaikaa noudattamalla. Mikäli Venäjä irtisanoisi vuokrasopimuksen,  ei Suomen kannattaisi panna vastaan. Mikäli Venäjä ei irtisanoisi,  kannattaisi Suomen tehdä se.