https://www.is.fi/politiikka/art-2000006610139.html
”Hus-pomon mielestä hallitukselle iski kesän alussa hyvän olon tunne. Käynnissä on linjariita siitä, miten koronakriisin toista kierrosta pitäisi hoitaa.
Ongelmana on myös se, että hallituksen sisällä hybridistrategiaa tulkitaan täysin eri tavalla.
Sisäministeriössä katsotaan, että sosiaali- ja terveysministeriö tarkastelee koronan hoitamista ainoastaan tartuntatautilain näkökulmasta.
– STM käsittelee lakia sillä näkökulmalla, että kun jossakin jotakin ilmenee, niin stop, kaikki pysähdyksiin. Ajatteluun pitäisi yhdistää kokonaisyhteiskunnallisia kysymyksiä, koska strategiana ei ole tällä hetkellä täysi tukahduttaminen. Silloin pyritään siihen, että pidetään yhteiskuntaa niin auki kuin voidaan. STM esimerkiksi esitti kategorista työmatkaliikenteen keskeyttämistä pakkokaranteenivivun kautta. ”
Hallitus munii, kuten on tiedetty.
Vain jotkut kehuvat hallitusta kritiikittömästi välittämättä siitä, että hallitus jätti valmistautumatta koronan toiseen aaltoon, kun kuvitteli hoitaneensa asian kuntoon.
STM vastustaa lähes kaikkea maskeista alkaen ja sooloilee muuten Kiurun johdolla miten sattuu.