Alla on se, mitä kirjoitin mm. Uuteen Suomeen siitä, mikä on soten todellinen ongelma, ja nyt sille tuli perusteltu tutkittu vahvistus:
”Suomen talouden yksiselitteinen ongelma on kansan ikärakenne ja siihen liittyvien sotepalvelujen kasvu ja sille ei voi muuta kuin hoitaa asia.
Eli tarkoittaa sitä, että ns. suuri ikäpolvi on repinyt selkänahastaan sen hyvinvoinnin, mikä nyt on jälkeläisillekin tarjolla, mutta ei itselle saatavissa nyt, kun sitä kipeimmin tarvittaisiin. Ja, heitä on paljon ja elävät ”pirulaiset” hyvällä peruskunnollaan pitkään.
Sote-kulut ovat kuntatasoilla edustaneet jopa 70-80 % budjeteista ja tietoisesti aina alibudjetoitu uskaltamatta ottaa härkää sarvista kiinni.
Syyt eivät ole siis ne sote-palkat ja palvelut, joita on pakko tuottaa ja heikoimmilla palkoilla ja vajaalla henkilökunnalla kuin muut. Paitsi he harvat, jotka pystyvät lompakollaan ostamaan mitä tahansa sairautensa voittamiseksi.
Eikä tulevaisuuden nuorempi sukupolvi pääse kunnollaan kehumaan, vaan pommi sielläkin odottaa.
Siksi meidän on pakko perustaa koko kansaa koskeva terveysvakuutusjärjestelmä, ja siihen liittyvät koko kansan ”neuvolatoimi” kontrolleineen. Muuta tietä ei ole. ”
—-
Otteita HS- jutusta, joka on tilaajille:
Yhä useampi ikääntynyt on muistisairas, eikä heille voi tuottaa hyvää hoivaa bulkkitavarana, sanoo tutkija Jari Pirhonen. Hän pelkää, että hyvinvointialueet ajavat vanhustenhoidon katastrofiin.
SUOMALAINEN yhteiskunta on arvoiltaan vinksahtanut, sanoo ikääntymisen yliopistotutkija Jari Pirhonen.
Hän on häkeltynyt suunnasta, johon vanhustenhoitoa viedään. Eri puolilla maata vähennetään kotihoitoa ja hoivakotien ympärivuorokautisen hoidon paikkoja. Samaan aikaan ikääntyneiden määrä kasvaa ja yhä useampi suomalainen elää viimeiset vuotensa muistisairaana.
”Hyvinvointialueiden suunnitelmat ovat katastrofi.”
Ympärivuorokautisessa hoivassa yhdeksällä kymmenestä asukkaasta on pitkälle edennyt muistisairaus. Pirhosen mukaan hoivakotipaikkoja ei voi vähentää, sillä muistisairaan on saatava apua päivin ja öin. Jos muistisairasta halutaan hoitaa hyvin, tärkeintä on aika, Pirhonen toteaa. Hyvä hoito jää toteutumatta, kun ihminen jätetään kuolemaan sosiaalisesti jo paljon ennen fyysistä kuolemaa.
Sosiaalinen kuolema voi näkyä näin: Tuttavat välttelevät. Hoitajat eivät pysähdy tai puhuvat ohi. Kukaan ei auta tekemään asioita, joista saisi elämäniloa. Muistisairas menettää paikan ihmisten joukossa.
JARI PIRHONEN tietää, mistä puhuu. Ennen kuin hänestä tuli tutkija, hän työskenteli lähihoitajana. Vuonna 2006 Pirhonen aloitti TE-toimiston ohjaamana hoitajaopinnot pilottiryhmässä, johon valittiin vain miehiä.
Mitä tahansa, kunhan ei vanhustyötä, hän ajatteli.
Toisin kävi. Harjoitteluissa Pirhonen ei tutustunut seniorien harmaaseen massaan vaan ihmisiin, joilla oli pitkä elämänkokemus ja roimasti huumorintajua. Hän muistelee erästäkin jouluaattoa, jolloin oli vielä opiskelija ja työskenteli muistisairaiden ryhmäkodissa. Edessä oli uusi työtehtävä: asukkaalle piti laittaa emätinpuikko. Pirhosta jännitti. Asukas makasi sängyssään ja tiiraili aikansa epävarmaa hoitajaa. Sitten hän auttoi Pirhosen hankalan tilanteen yli sanomalla, että kuule, on siellä suuremmatkin puikot heiluneet.
Valmistuttuaan Pirhonen teki parin vuoden ajan keikkaa hoivakodeissa. ”Rupesin miettimään, että tämä ei mene niin kuin Strömsössä. Hoivakodit on tehty ikäihmisiä varten, mutta he ovat niissä statisteja. Heidän arkeaan pyörittävät toisten tarpeet. Organisaation, hoitajien ja joskus läheistenkin.”
Säästöt saavat aikaan tuhansia henkilökohtaisia helvettejä.
YMPÄRIVUOROKAUTISEN hoivan paikoista aiotaan säästää korvaamalla niitä niin sanotulla yhteisöllisellä asumisella eli asumisyksiköillä, joissa saa tukea arkeen mutta ei hoitoa ympäri vuorokauden. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL arvioi, että joka kymmenes nykyisistä ympärivuorokautisen hoivan asiakkaista voisi siirtyä yhteisölliseen asumiseen.
Pirhonen kyseenalaistaa arvion—– ”niin minäkin ! ”