Tekijä: Kalle Pohjola

Minä nyt kun en juurikaan noista sotajutuista ja sodanihannoinnista perusta mutta meille kun tulee tuommoinen julkaisu kuin Kenttäpostia, uusinta numeroa kun katselin, siellä oli kuva Kollaanjoelta; kenttähartaus ja pappina sukulaiseni Antti Rantamaa, takanaan kuuluisa A Juutilainen, Marokon kauhu. Antti Rantamaa  kun on sukulaisiani ja tuon kuvan olen pikkupojasta lähtien tunnistanut.

Nyt se oli lehden tavanomaisen kuvantunnistuskilpailun vaikeimpia rasteja. Totta kait sen tunnistin, muut sitten olivat ”niin ja näin”.

Muuten kun lehteä selailin , en voinut olla tuntematta; aika alkaa menemään lehden sanoman ohi.

Veteraanit ovat kuolleet ja ns ”sotaveteraaneja”, siis jälkeen -26 syntyneitä kun en veteraaneiksi osaa laskea, alkaa aika ohittaa lehden kohderyhmät.

Nykypäivin kun edes isän/äidin  kautta kosketuspintaa sotatapahtumiin ei juurikaan ole kuin sotaromaanien välittämänä.

Sota on  aina tuomittavaa ja kansakunnan suuri onnettomuus; sankareita siellä ei ole, vain häviäjiä.

Puheet torjuntavoitoista, lienevät synonyymeja hävitylle sodalle, kuten Suomen jatkosotaseikkailut osittavat.

Kaikki kunnia todellisille sotaveteraaneille, sen he ansaitsevat.

Nämä aamuiset blogiavaukset ovat hyvin vähien blogistien avauksia, saatikka sitten kommentteja.

Eikös tuo liene siten, että aamuisin ihmisellä järki juoksee kirkkaimmillaan, jos ylipäätään juostakseen on.

Juuri siksi kommentoin, teen avauksia aamuisin.

Kun ihminen herää siinä 04.00 – osaa huomioida vuodenaikojen vaihtelut valoisuuden suhteen ja se jos mikä stimuloi.

Pian lähestymme talvipäivän seisausta; alkaa valon lisääntymisen aika.

Tämän tassuvoiteen oikeastaan kehittelin koirien tassuongelmiin mutta kun hain  siihen komponentteja, equdorilainen ystäväni, mainitsi, älä unohda calendulauutetta, kertoi miten tehdään ja taas yksi komponentti lisää.

Nykyinen resepti;

rypsiöljyä                       2dl

mehiläisvahaa            n 200g

kuusenpihkaa            1dl

keitetään juoksevaksi vesihaudekattilassa.

Lisätään hunaja        1dl

calendulauutetta 2dl

Juoksevan lämmin seos purkitetaan, annetaan jäähtyä ja siirretään viileään pimeään komeroon värillisissä purkeissa.

Vuosien varrella eläimille myynti on vähentynyt, nykyisin loppu.

Tutuille ihmisille tätä teen.

 

Se rokulipäivä oli nimittäin eilen. Maanantai-iltapäivällä kun tulimme saunasta, ulkorapuilla Pikkumirri onnistui kompastuttamaan minut ja niin sitä mentiin betoniin päistikkaa. Minulla on tuommoisissa tilanteissa haastava tapa laskeutua naamapuoli edellä ja kun betonille pysähdytään vaikuttaa se muutamaksi päiväksi vanhankin miehen julkisivuun; vauhtiviivoja tuli ja kun vielä kyynärpää edellä.

No, muutamat vauhtiviivat tämän ikäisen miehen kasvoissa korkeintaan lisäävät katu-uskottavuutta mutta se kertonee katsojalle; ikämies ja harrastelee noin vauhdikkaita lajeja..

Yöllä sitten huomasin pahempiakin oireita, vasen käsi ei toiminut ja särky oli melkoinen.

Aamulla sitten näihin tilanteisiin hyväksi katsomani hoitokuuri. Ruhjeihin itse valmistamaani ”tassuvoidetta”, kolmen tunnin välein Pamol ja yötä vastaan kolmen tunnin välein kaksi Trampalgiinia.

Määräsin itselleni koko päiväksi vuodelepoa ja muutamaan kertaan ”hölväsin” tulehtuneen kyynärnivelen Perskindolilla.

Ruokailun jälkeen sitten kun menin ruokailun vastaiseen toimenpiteeseen WC:hen, piti toimituksen jälkeen kutsua vaimo apuun; yrittäkäähän itse laitella yhdellä kädellä luukkuhaalarit päällenne ja kun vasen käsi roikkuu toimettomana kuin poikki ammuttu sorsan siipi ja kipu oli melkoisen mittava.

Jo eilen iltasella alkoi jo tuntua siltä, että alkaisikohan helpottaa.

Loppukaneettina vielä, en saunassa nauttinut miestä väkevämpää kun saunan jälkeen oli vielä lähtö autolla kylille, vaan suunnitelmat kyllä muuttuivat.

On tieteellisestikin todistettu, että ihminen kaipaa myöskin pimeyttä.

Täällä meidän pikkukylässämmekin näkee, ainakin tuolla keskustaajamassa jos vaikka minkälaista valohärpäkettä.

Minä taas nautin pimeydestä aamu- ja iltahämärästä. Meillä ei ole minkäänlaisia valohärpäkkeitä, eikä tule.

Aamuhämärä on rauhoittava; elän siis vieläkin. Iltahämärä myöskin puhuttelee siitä, että kaikki loppuu joskus.

En tosiaankaan kaipaa ”jouluvaloja”, en edes itsenäisyyspäivänä sytytä kynttilöitä, ainoastaan liputan.

 

Laitan tähän reseptin, miten basturmia tehdään, jos jotain saattaisi kiinnostaa.

Lihaksi käy lähes mikä liha hyvänsä, mielestäni parasta tulee naudanlihasta sekä sian sisäfileestä.

BASTURMA.

1 kg

Umpisuolaus

3vrk suolaus

1vrk kylmä vesi

 

Maustetahna

43g        fenugreek

14g        suolaa

43g        paprikajauhe

43g        valkosipulijauhe

43g        mustapippuria

14g        maustepippuria

14g        kuminaa

Haaleata vettä lisätään vähitellen sekoittaen.

Lihat, jotka ovat sivellyt tällä maustetahnalla, ripustetaan ilmavaan, viileään paikkaan koukkuun roikkumaan. Sopiva aika on n puolitoista – kaksi viikkoa.

Ei tuon tekeminen paljon taitoja vaadi mutta sopiva maustetahna antaa kyllä paljonkin liikkumisvaraa.

Tärkein asia valmistuksessa on ehdoton puhtaus.

No, nytten sitten selvisi, ettei edes pientä palaa joulukinkkua pöytäämme tule.

Meille riittää tuo huolella valmistamani basturmi. Kalaa sitten pöydästä löytyy jos missä muodossa. Normaalit laatikot tietenkin, italiansalaattia teen, rosolliakin.

Nämä kaikki kun on valmistettu pieninä

erinä; ei sellaista ”pakkopullaa” kuin kinkkua ole runsaan viikon aikana. Kinkkua tosin saa valmiina kaupasta, jos siltä tuntuu.

Meidän joulupöytämme on kahden vanhan yhteinen ja yhdessä suunniteltu; kyllä sitä kelpaa aattoiltana makustella, vaikkapa kynttilöiden valossa.

Käsityö on kulttuuriperintöä, joka säilyy vain vaalimalla – Uudesti syntynyt villasukka todistaa perinnön elävyydestä

Aamun uutisointia.

Villasukan kerrotaan palanneen muotiin. Minä olen sitten ollut muotitietoinen jo kymmeniä vuosia; syys- ja talvisaikaan en muuta käytäkkään kuin vaimon neulomia villasukkia.

Eipä tulisi mieleenkään vetää jotain tehdastekoista sukkaa jalkaani.

Siksi vanhoillinen olen, että rekikoirayrittäjänä vielä käytin flanellisia jalkarättejä; maailman paras ”eräsukka”, kuivuu nuotion loisteessa puolessa tunnissa kuivaksi.

Mutta se villasukka, se on maailman paras kylmän ajan sukka; ei hikoa, sillä pärjää parikin päivää vaihtamatta, mikä teollinen sukka tähän pystyy.

En laisinkaan lähde siitä ajatuskuviosta, että olisin hankkinut kissanpennun. Ei kuvio lähde siitä kuten kertonutkin olen, kissanpentu hankki minut.

Kehitystä kun olen seuraillut; kissa ei suinkaan kiinny paikkaan, jossa saa ruokaa.

Ainakin nuorelle kissalle on mielestäni oleellista tuo henkilöön kiintyminen eri muotoineen.

Olen jo paljonkin kuvaillut meidän Pikkumirrin toilailuja, sen kiintymistä minuun henkilönä; uskokaa tai älkää, se hivelee ihmisen perustarvetta, olen tärkeä jollekkin.

Pikkumirri seurailee minua kaikkialle kun menen; se siis osoittaa, että olet tärkeä henkilö minulle.

Mirri, vaimoni mukaan vanha Mirri, on aivan eri asia; fyysistä kontaktia siihen en ainakaan vielä saa.

Varsin vähän kissoista tiedän aina opin ehkä uutta.

Minusta mielenkiintoinen asia on, että varsinaiset kissaihmiset eivät täällä ole olleet kommentoimassa.