Ne ”vanhentuneet maskit”.

Ihmettelen kun kukaan IS:n päivystävä desantti, ei ole huomioinut sitä, että Tampereen jakamat maskit ovat suojausarvoltaan aivan kurantteja, ainoastaan kumilenkit ovat ”hapertuneet” itse maskeissa ei sinällään vikaa.

Kaikille IS:ää päivystäjille; aika sama tilanne kautta maan.

Tämä hysteerinen reagointi ”uutisiin” on ainoastaan avaajan korvien välissä. Ei ole Tampere tässä asiassa Turkua, jos ei Helsinkiäkään, koko pääkaupunkiseutuakaan huonompi.

En sitten tiedä, miten hienosti Varkaudessa asiat ovat hoidetut, tuskin Marko Suutarikaan.

Suomalaista käsityötä ennen ja nyt.

Artikkelikuvassa käsityötä liki 80 vuoden takaa ja aivan tuoretta nykypäivää.

Kaksi puhdetyöpuukkoa, orijärveläinen tuohituppinen puukko ja visakoivusta valmistettu tuppi ja tuntemattoman tekijän visakoivupäinen puukko.

Puukkojen taustalla vaimoni virkkaama päiväpeite, ommeltuna yhteen. Päiväpeitteen tekoon meni vaimoltani yli 120 tuntia, puukoista vastaavaa tietoa ei minulla luonnollisestikkaan ole. Väittäisin kuitenkin, että kaikki kolme edustavat käsityötä parhaimmillaan.

Yleensä nuo puhdetyöpuukot ovat kammottavan rumia muotoilultaan; muutama vähän siedettävämpi kokoelmissani sentään on.

Korona 2020 ja politiikka.

https://yle.fi/uutiset/3-11300232

Tuosta YLE:n linkistä saa aika hyvän käsityksen koronaviruksesta ja -tilanteesta Euroopassa ja Suomessa. Tuo koronalinkki sisältää aika yllättäviäkin tietoja ja verrokkitietoa missä mennään.

Ei tarvitse linkitellä mitään ”lontoonkielisiä ja koko maapalloa käsittäviä linkkejä”, vaikka se saattaa joistain luoda linkittäjästä ”asiantuntijan” vaikutelman.

Minua ei nyt yksinkertaisesti kiinnosta koko maailman tilanne vaan Eurooppa ja Suomi ovat minun mielenkiintoni kohteina.

Tuossa aamusella kun noita tilastoja lueskelin; 11.8. tilanne oli mm se, että Eestissä koronatartuntoja/milj ihmistä on vain kolmannes Suomen tartunnoista. Noista luvuista myöskin ilmenee melko selkeästi, mihin suuntaan ollaan menossa (toinen aalto).

Asiallisesti noita lukuja katsellessa ei tarvitse kohkailla mistään koronatsunameista yms.

Noista lukemista kyllä pikkuisen ihmettelin sitä, että noihin korkean riskin maihin ylipäätään edes änkeydytään; lienee kait sekin hallituksen vika, se hallitus joillekkin kait sitten väärän värinen (mistähän se värikin muuten määritellään) lienee.

Kunnallispolitiikassakin tuolla kunnan/kaupungin hallituksellakin on oma värinsä ja siitä johtuen esim Varkauden Alkosta ei georgialaista Sarajishvili brändyä saa, vaikka se Alkon tuotteissa kyllä löytyy. Kaikkeen se politiikka, pikkukaupunkienkin politiikka, vaikuttaa.

No, poksahti tuo loppupuoli koronasta vähän ulos mutta olkoon.

 

Muutetaan maalle.

Vuosikymmeniä vanha illuusio mutta nyt jo toteutumistakin ainakin jossain määrin  ilmenee. Ihmiset alkavat arvostaa elämisen väljyyttä, luonnon rauhaa ja sanoisinko ainakin haja-asutusalueilla elämän seesteistä rauhallisuutta.

Tietenkin löytyy näitä; muinaisuskohörhöjä, korpisotureita, luontaistalousihmisiä yms. Valitettavasti se ei nyt vaan toimi. Et voi leikkiä esim intiaania, et talvisodan sotilasta, et elämää ”koskemattomassa” korvessa; leipää pitää saada ja leivän päälle särvintä. Järvet esim tarjoavat lisuketta mutta taitoakin pitää löytyä sen hyödyksi saamiseksi.

Maaseudulla, varsinkin haja-asutusalueella pitäisi ensisijaisesti löytää toimeentulon eväät.

Etätyöt lienevät vain osaratkaisu, jos sitäkään, taajamissa ehkä töitä löytyy, yhtälö ei ole vähintäänkään helppo.

Pitkät yhteydet vaativat auton jopa kaksi, palkat maaseudulla tietenkin pienemmät, tosin elämisen taso ylittää helposti elintason.

Jos haluaa tai ehkä osaa, luonto tarjoaa sieniä, marjoja, yrttejä yms, sekin lisää talouden saantoa. Joka tapauksessa, et voi läheskään kaikkea hyödyksesi käyttää. ilman ko osaamista.

Maalla asuminen/eläminen on kombinaatio erilaisista yksityiskohdista.

Yli 30 vuotta täällä Tammelan haja-asutusalueella, en vieläkään jaksa olla ihastumatta pieniin yksityiskohtiin. Esim ”meidän Mirrin” päivittäinen ilmestyminen syönnöksilleen, kanamme; ken onkaan saanut seurata untuvikon kehittymistä munivaksi kanaksi, se on minusta mielenkiintoinen projekti.

En sitten voi olla mainitsematta klo 07.30, kaksi kukkoa ja kaksi kanaa ulko-ovella vastassa; päättelivät kait, että pitää sitä ukkoa lähteä herättelemään kun ruokaa ei ole kuulunut.

Se tästä maalaiselämästä tällä erää.

Pakko tunnustaa.

Näin hellepäivinä kun meidän ”nurmikoitamme” olen ajellut, aiemmin olin sitä mieltä, kyllä se ”perässäkäveltävä” riittänee.

Kun mittari kävelee + 22 – 28 asteen lukemia; sanoisin, ajeluhalut kyllä hiipuvat.

Ihme kyllä, ruoho kasvaa näin kuivallakin ja leikattavaa riittää; se aamukaste.

Kyllä minä ajoleikkuriin olen mieltynyt, vastaanpyristelyistänikin huolimatta, periksi piti antaa.

Erityisesti nämä Husqvarnan turvajärjestelyt. Konetta ei saa käyntiin, ellet polje jarrua pohjaan ja leikkuupöytä ei saa olla kytkettynä. Peruuttaa et voi, ellei virtakytkin ole kytketty peruutus-asentoon.

Tärkeimpänä turvallisuuskysymyksenä pidän sitä; jos ”ratsupaikkojasi” nostat sentinkin, kone sammuu. Uskomattoman helposti jalkaterä saattaa osua leikkuupöydän alle ja ”tuhmia tulee”.

Edelleenkin minulla tuo akkuleikkuri on tarpeellinen ”katveisten” paikkojen siistimiseen.

Korpi.

Korpi on Suomessa kehitetyn metsätyyppiopin mukaan puustoinen suotyyppi. Korvet ovat ravinteikkaita soita, joissa on ohut turvekerros ja hapekas kasvualusta.

Korvissa kasvaa sekä kangasmetsien että soiden lajeja. Kasvisto muistuttaa tuoretta kangasmetsää tai lehtoa. Lehtoa eniten muistuttava korpi on lehtokorpi. Puustossa ovat valta­lajeina kuusi ja hieskoivuKenttä– ja pohjakerroksessa tyypillisiä lajeja ovat rahkasammaletkarhunsammalmetsäkortesuomuurain ja pallosara. …

Lainaus Wikipedia, hakusanalla korpi.

Monellekkaan ei välttämättä ole selkeä käsitys, mitä korpi tarkoittaa.

Meillä täällä Tammelassa löytyy useitakin upeita korpimaastoja, lähimmät täältä pihastani miltei kävelymatkan päässä.

Korpihilla nimi myös perustuu tuohon korpimaastoon.

Tuolla vajaan 10km:n päässä löytyy sitten suojeltujakin korpityyppejä, siis kauas ei tarvitse mennä jos korpeen aikoo.

Kaksi varsin hienoa kansallispuistoaluetta korpineen löytyy kaksi, suojeltuja korpialueita löytyy vaikka miten paljon. Siis korpea riittää niitä haluaville.

Uutinen ja kuinka sitä tulkitaan.

81 suomalaista ja muutama eestiläinen altistunut koronalle.

https://www.msn.com/fi-fi/news/other/kymmeni%C3%A4-suomalaisia-altistunut-koronavirukselle-virossa-81-osallistujaa-n%C3%A4ill%C3%A4-laivoilla-he-palasivat-suomeen/ar-BB17GOVX

Tämmöinen oli uutisteksti ja sitäkin on ehditty kommentoimaan … viro levittää covid-19 virusta Suomeen!

Noin en ymmärtänyt kyllä uutistekstiä. Kyseessä oli uutisoinnin mukaan Eestissä järjestetty yksityistilaisuus ns ”nyyttikesti” periaatteella.

Siis käsiteltiin ruoka-aineita yhdessä, osallistujia liki 20 eri paikkakunnalta Suomessa. Osalla suomalaisista  oli jo tilaisuuteen osallistuessaan koronan tyyppisiä oireita, n puolet pääkaupunkiseudulta. Siis eestiläisetkö levittävät virusta suomalaisiin?

Olin alkuviikosta kyllä Tallinnassa, (en tosin matkustanut noilla uutisessa mainituilla laivoilla vaan Tallinkin Starilla ja Megastarilla) mutta ei pieneen mieleenikään tullut lähteä kapakkaan tai muuhun yleisötapahtumaan. Havaintoni oli tallinnalaisista, että edelleenkin noudattavat varo-ohjeita ja tunnollisesti; kaikkialla on tarjolla käsidesiä, varoetäisyyksistä huolehditaan jne. Vaan toisin oli havaintosi suomalaisista ja nimenomaan nuorista ja nuorehkoista henkilöistä. Kovin harvat käsidesiä käyttivät, Helsingin päässä WC:t siivottomassa kunnossa käsidesistä puhumattakaan.

Lopuksi sanoisin; ei kannata kommentoida uutista ihan mielensä mukaan ja tarkoitushakuisesti.

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/jo-kahdessa-ravintolassa-korona-altistus-ylilaakari-oireisten-tulee-aina-hakeutua-testiin-mutta-naiden-erityisen-herkasti/a3a4f003-7ea0-4cd0-9d68-aac38b87f40a

 

Normaalin eläkeläisen elämää.

Lasken itseni keskimäärin normaaliseksi eläkeläiseksi.

Eläkesaantoni on n 1600€/kk. siinä saa olla melko tarkkana menojen suhteen. Mitään ”korpisoturielämää” ei voi edes kuvitella.

Kalastelen, kasvattelen ryytimaatani, koetan pitää vanhaa taloani edes hiukan ryhdissään. Vaimollani on vieläkin pienempi eläke, joten, ei paljonkaan matkailla.

Yhden auton käytäntöön siirryimme kun yritystoimintamme lopetin.

Kaiken kaikkiaankin toimeen tullaan, joskin vanhan, melko kookkaan talomme ylläpitokustannukset ovat melko korkeat. Toisaalta, molemmat olemme suhtkoht terveitä, vain iän tuomat ongelmat, joskin melko pienet.

Eläkeläisten kadehdinta on korkeinta n viisikymppisten ikäluokassa; me kun syömme tulevien sukupolvien eläkkeitä ”suurine” eläkkeinemme.

Kanojamme kasvattelemme, juurikaan myyntiin ei munia tule; kuluja ne kanatkin tuovat, toisaalta munien laatua ei voi edes verrata kaupan muniin.

Tyytyväisyys elämään on mielestäni hyvinkin perusteltua; me emme huolehdi esim USA:n presidentin, emme Puuttinin tai Pohjois-Korean vastaavien toimista.

Meille riittää rauhallinen elämä: Venäjäkään ei ole vielä Suomeen hyökännyt, missään päin Suomea ei sodasta ole tietoakaan, siis mitään ”korpisotureita” Suomessa tuskin tarvitaan.

Elämä haja-asutusalueella soljuu ilman sodanuhkia; pyritään vain tulemaan toimeen ja tekemään työuramme aina sinne eläketaivaaseen asti.

Täällä haja-asutusalueella ei mihinkään korpeen tarvitse lähteä; melkein pihapiiristä, sienet, marjat jne. Mihin korpeen sitten pitäisi lähteä?

Harvinaista herkkua.

Tulipa saatua harvinaista herkkua.  Tuttavani soitteli, ollessani Eestissä: kertoili kasvattaneensa ”vanhanaikaisen laskipossun”, nyt teurastettu mutta hänen perheelleen liikaa, olisi yksi ulkofile ja niskaa ja yksi potka, ylimääräistä, tarjosi edulliseen hintaan. Kerroin ostohalukkuuteni mutta voisin noutaa vasta6.8. ja niin  sovittiin.

Yllätykseni oli mukava, file sisälsi paksun silavan; ihan kuin ennen vanhaan. Savustin fileestä  eilen; n kilon verran, aikaa meni tuommoiset 6 tuntia; sitten vakumiin ja jääkaappiin.

Tänään ajattelin tarjoilla sinappikastikkeen keralla leivitetyt siivut filettä, parsakaalin ja voisulan kera. Ei varmaan kuulosta terveysruualta mutta ei ole tarviskaan.

Leivitteen tein ruisjauhoon, sekaan valkosipulimurskaa (tuoretta peipsijärveläistä), mustapippuria, suolaa ja ripaus hunajaa).

Sinappikastike;

  • 5 rkl sinappia, Maille
  • 2 valkosipulinkynttä (peipsiläistä, Venäjän punaista) murskattuna
  • 2 tl sokeria
  • 2 tl suolaa
  • 6 dl oliiviöljyä
  • 4 keltuaista
  • 1 rkl konjakkia/brädyä
  • 1 tl sitruunamehua
  • mustapippuria maun mukaan

Polttoainehinnat.

Joitain päiviä sitten täällä vaahdottiin polttoainehintojen kohoavan lähes 10snt/ltr.

Polttoainenetin mukaan hinnat ovat kohonneet viikonvaihtteen aikana n 3-5 snt/ltr. Siis vain alle puolet uhotuista lukemista.

Jos tarkastellaan polttoainehintoja 5-vuotisjaksolla, aika pienet korotukset kun näyttävät olleen.

Voivathan diilerit tietenkin hintoja kohottaa mielensä mukaan, vaan sitten se myyntivolyymi. Uskokaa tai älkää, kyllä tavallinen kansakin ajatella ja laskea osaa; kallis polttoaine vähentää polttoaineen kulutusta ja myyntiä, kyllä se raja jossain tulee vastaan, vuosien kokemus tältä sektorilta kun lienee olemassa.

Sillä vanhalla diesel volvollaan saa ajella vuosikymmenet, ennen kuin vetyauto tulee; täyssähköauton yleistymistäkin tovin saamme odotella.