Vuosikymmeniä vanha illuusio mutta nyt jo toteutumistakin ainakin jossain määrin ilmenee. Ihmiset alkavat arvostaa elämisen väljyyttä, luonnon rauhaa ja sanoisinko ainakin haja-asutusalueilla elämän seesteistä rauhallisuutta.
Tietenkin löytyy näitä; muinaisuskohörhöjä, korpisotureita, luontaistalousihmisiä yms. Valitettavasti se ei nyt vaan toimi. Et voi leikkiä esim intiaania, et talvisodan sotilasta, et elämää ”koskemattomassa” korvessa; leipää pitää saada ja leivän päälle särvintä. Järvet esim tarjoavat lisuketta mutta taitoakin pitää löytyä sen hyödyksi saamiseksi.
Maaseudulla, varsinkin haja-asutusalueella pitäisi ensisijaisesti löytää toimeentulon eväät.
Etätyöt lienevät vain osaratkaisu, jos sitäkään, taajamissa ehkä töitä löytyy, yhtälö ei ole vähintäänkään helppo.
Pitkät yhteydet vaativat auton jopa kaksi, palkat maaseudulla tietenkin pienemmät, tosin elämisen taso ylittää helposti elintason.
Jos haluaa tai ehkä osaa, luonto tarjoaa sieniä, marjoja, yrttejä yms, sekin lisää talouden saantoa. Joka tapauksessa, et voi läheskään kaikkea hyödyksesi käyttää. ilman ko osaamista.
Maalla asuminen/eläminen on kombinaatio erilaisista yksityiskohdista.
Yli 30 vuotta täällä Tammelan haja-asutusalueella, en vieläkään jaksa olla ihastumatta pieniin yksityiskohtiin. Esim ”meidän Mirrin” päivittäinen ilmestyminen syönnöksilleen, kanamme; ken onkaan saanut seurata untuvikon kehittymistä munivaksi kanaksi, se on minusta mielenkiintoinen projekti.
En sitten voi olla mainitsematta klo 07.30, kaksi kukkoa ja kaksi kanaa ulko-ovella vastassa; päättelivät kait, että pitää sitä ukkoa lähteä herättelemään kun ruokaa ei ole kuulunut.
Se tästä maalaiselämästä tällä erää.
