Tapio_KK ja Heikki Karjalainen.

Kun kirjoitukseni Putkisen opetuslapsen toimesta poistettiin, kuten arvasinkin.

Sanottakoon edelleenkin; kun on vuosia seuraillut AL:n ja tämän sivuston kirjoitteluita, vääjäämättä omaksuu eri blogistien/kommentoijien ilmaisutyylin. Ei sen taakse piiloutua voi.

Oma käsitykseni on, ettei H Karjalaisella kyllä mitään yhteyttä tähän Tapio_KK:n kanssa liene.

Kuten jo aiemminkin olen ilmaissut; blogisti, joka poistaa asiallisen kommentin, on jo hävinnyt depatin.

Vähennä lihaa.

On muuten aivan asianmukainen kirjoitus; olen pyrkinyt noudattamaan, siis … syömällä, ei vain näytä onnistuvan vaikka kuinka hyvin yritän, tänäänkin.

Eilen valmistin mielisalaattini (coleslaw-salaatti) jääkaappiin maustumaan, rubbasin paahtopaistimöhkäleen ja tässä aamupäivän aikana sitten paistelen pihvejä ja lounaalla sitten vähennetään lihaa. Kuvia hieman myöhemmin. Ehkä.

 

G Alafusoff

Nyt sitten taas uutisoidaan eläköityneen kenraalikuntaan kuuluneen upseerin (muuten kenraalikunta ei koskaan siirry reserviin), ovat tiedotusvälineet taas herätelleet samanlaisia russofobioita kuin Paraisten helmi.

Siis vain uutisankka.

Jos tosiasioihin olisi hiukankaan perusteita, olisivat jo oikeuskäsittelyt ja niitä paljolti puineet uutiset vähintäänkin totuuden todentamiseen velvolliset .

Kiinnitin huomiota muuten tämänaamuisen asiaa  koskevaan kommenttiin ja sen poistoon. Muuten aivan asiallinen kommentti. Ken ei hyväksy kommentteina vastakommentteja, … on jo hävinnyt  keskustelun argumentoinnin.

Lankkupihvi.

Lankkupihvi eli naudan flank steak; osoittautuikin hieman vaikeaksi tuotteeksi näissä supermarketeissakin.

Paikallisessa Prismassa kysäisin tuotetta; ei kuulu valikoimiin oli vastaus. Sitten Citymarkettiin, sattui sitten itse kauppias olemaan siinä; joten kysyin. Niin onkos se jokin puualustalla kypsennettävä liha? Kun sitten mainitsin; naudan kuve, liki oli vastaus, ei kuulu valikoimiin mutta päällikköpä lausahtikin, kyllä saa tilauksesta. Kysyin minimitilausta, vastasi n kilo. Tyydytti minua ja tilauksen tein.

Flank Steak on yksi maukkaimmista naudanlihatuotteista, mureaa, maukasta; ei vaadi erityistä maustamista. Suola, pippuri, yrtit kuten timjami, rosmariini, vakosipuli; siinä repertuaari.

Lankkupihviä siis odottelen.

 

Karjalanpiirakkaa vähän eri moodilla.

Vaimon tämän aamun tuotantoa. Juuri söin maistiaiset; karjalanpiirakkaa puolukkatäytteellä.

Ei tarvitse, ei voita, ei mitään päälisiä; on vaan uskomattoman hyvää.

Meillä käytetään piiraiden täytteenä ohraa (perinteinen), puolukkaa, porkkanaa, perunaa ja lanttusurvostakin.

Kainuussahan vastaava tunnetaan rönttösenä, siihen laitetaan täytteeksi puolukka/perunasurvosta.

Herkkua sekin mutta tämmöinen lähituotannon tuotos, se herkku vasta onkin.

Nuo kaupan paistopistepiiraat ovat kyllä kaukana aidosta; pastakoneella tehtyjä, voidellaan jos yleensäkkään voidellaan, halvimmilla öljyillä ja sen mukainen makukin sitten. Eestissä joskus tullut maistettua aamiaispöydässä, ei kyllä lukeudu suosikkeihini.

Pandemia??

Nyt sitten taas panikoidaan, kuten monesti ennenkin.

Muka syntyy pandemia; maailmanlaajuinen koronavirus.

Olen selvinnyt parista pandemiasta (aasialainen ja honkongilainen), myöskin tästä viimeisestä sikainfluenssasta, ei ehditty pandemiaksi julistaa;  kertaakaan en ole kuollut, jos en panikoinutkaan muutamien tämänkin palstan kirjoittajien tapaan.

Ylläpitäjä jo mainitsikin, influenssoja, perusterveelle ihmiselle ei kaiketi ihmeenpää vaaraa.

”Maailman parasta näkkileipää”.

Näin voisin tituleerata. Tammelalainen maineikas Marttiinin leipomo lopetti Jaskan ikäännyttyä ja sittemmin edesmennyt.

Kainuusta sitten tuli yrittäjä, joka alkoi valmistaa samoissa tiloissa korppujauhoa. Ei kaksinen menestys mutta sitten alkoi valmistaa spelttijauhosta tehtyä näkkileipää.

Johan kolahti; tammelalainen spelttinäkkäri alkaa valloittaa ”maailmaa”.

Minun suosikkilistassani ylivoimainen näkkileipä.

Tämmöiset pienyritykset ovat mielestäni yritysmaailman helmiä.

Korpisotilaille.

Erittäin hyvä vihkonen kaikille sivustojemme korpisotilaille.

Painotalo Auranen Forssa; koottu Suomen Sotilaasta 1944.

Kun tätä vihkosta noudattaa, ei tarvitse pussikeittoja pakissa lämmitellä.

Nykypäiväänkin soveltuvia ruuanvalmistusohjeita sotatilassa ja soveltuu arkiruuantekoonkin.

Kukahan onkaan tutustunut ruuan keittämiseen ilman kattilaa, pökkelöpaistiin, savimiina, jankki, … paljon muuta sotilaselämään rakastuneille.

Oletko huomannut? Käteinen on lähes kadonnut muutamassa vuodessa, mutta digitaalisuus vaikeuttaa rahan hahmottamista

Tämmöiseen uutiseen tänä aamuna törmäsin, mikään yllätys se ei ollut.

Jo 80 – 90-lukujen taitteessa huomasin pankkikorttimahdollisuuden vaikutukset ostokäyttäytymiseen. Ei oikein kaikkien osalta tuo kortin ja käteinen / ostohalukkuus; ei, se ei ihan selvästi liene kaikille sama asia.

Kun eleltiin sitten tuonne seuraavalle ja sitä seuraavalle vuosikymmenelle; korttiostosten määrä varsinkin ns heräteostoksissa selkeästi kasvoi; kauppiaana tuon huomasin ja panin merkille. Sama koski ainakin osittain nettikauppaa.

Ei sen euron vaikutus talousvaikeuksiin merkittävä todellakaan ollut, vaan korttiostokset, pikavipit,  yms.

Kyllä minä aloin lainarahalla kauppiasurani; 50 000 :- lainasin kuorma-auton ostoon sekä varaston hankintaan. Lisäksi yritykseni tilillä oli 20 000:- limiitti. Sillä vaan lähdettiin alkuun ja kohtuullisestikkin pärjättiin. On aina helppo syytellä muita talousvaikeuksistaan; peiliinkin voisi joskus vilkaista.

Vanha totuus; suu säkkiä myöden.