Tekijä: Kalle Pohjola

Alusta asti näillä sivustoilla olleena; totean, että alkuajan odotukseni eivät todellakaan, eivät, edes täyttyneet, saatikka suunta olisi ollut mielestäni keskustelevaa, leimaamatonta, edes kantaa ottava ilman leimakirvestä. Ei, näin nähdäkseni ei tapahtunut.

Nimitteleminen, henkilöön käyvien argumenttien käyttö vastoin blogiohjeita; joillekkin sallittu toisilta kielletty; tasapuolisuus?

Toistaiseksi jätän niin avaukset kuin kommentoinnitkin joksikin aikaa. Katsotaan.

En halua kommentteja; Kalle kirjoittele, älä lopeta… niillä ei ole  mitään kantavuutta.

Minä nyt toistaiseksi olen hiljaa, en avaa, en kommentoi; lueskelen ja katselen mihin mennään.

 

 

Meillä ei vuosiin ole ollut joulupöydässä joulukinkkua. Nyt on. Tilasin Espanjasta ”Jamon Iberico” kinkun ”Ibérico Pata Negra ”  . Paino 7-8kg; siis ilmakuivattu kinkku, Iberian mustasta siasta.  Tämän valmistusajaksi oli merkitty 36 kk ja saapuu postitse joulupöytäämme koristamaan. Samalla tilasin myöskin kinkkutelineen oikeaoppisen ohuiden siivujen veistämiseksi, veitsiähän minulla on. Nyt tulee testatuksi mitä ne tammenterhot ja vapaa laidunnus sianlihaan antavat makua.

Siten ehkä huono kauppa, että tässä ei saanut samaan hintaan, ei nitriittejä eikä nitraattejakaan, ei sitten yhtään, eikä tuota kinkunlientäkään (suolavesi) mukaan kuulunut.

Nämä Iberian kinkuthan aluksi suolataan umpisuolauksessa ja sitten kypsytetään kuukausikaupalla, vähintään 16 – 18kk erityisissä kypsytyshuoneissa; syksyhuone ja talvihuone viileitä, kosteammassa keväthuoneessa taas kinkun pinta lievästi homeutuu ja kuivuu taas kesähuoneessa.

Kyllähän tuo vähän kirpaisi, Parman kinkun olisi saanut ehkä hieman halvemmalla mutta kun jouduin hieman mainoksen uhriksikin (Gordon Ramsay).

Budjetointia hieman keventää se, saneerasimme  joulupöytää ehkä turhuuksista. Kinkku, laatikot, savustettu hirvipaisti, monenlaiset kalat … jne, luonnollisesti pöytään kuuluvat.

Joululahjoja emme yli kymmeneen vuoteen ole ostelleet.

Laitan sitten kuvia kunhan kinkku suvaitsee saapua.

Nyt kun tämä talvilaji on nostettu keskustelun keskiöön. Lyhyt kertaus lajin historiasta.

Alunperinhän ampumahiihto oli puhtaasti sotilaslaji. Aina Esko Sairan aikaan, ei siviileillä ollut mahdollisuuksia. Asehan tuli olla puhdas sotilasase, ampumamatka 150m ja taulu n nyk. pistoolitaulu.

Osallistujat pääasiassa ammattisotilaita; saivat aseet ja a-tarvikkeet työnantajalta, harjoittelu oli työaikaa. Mene sitten siinä siviili tähän mukaan; joitain meni.

Sairan mitalin jälkeen laji muuttui nopeasti; ampumamatka lyheni 2/3 ja tietenkin taulut pienenivät. Aseeksi tuli pienoiskivääri erilaisine muutoksineen mm suoravetolukko. Väreilynpoistajat piipun päällä sallittiin jne.

Nykypäivän ampumahiihto on älykkään urheilijan laji. Et pärjää nopeasti runnovalla hiihdolla, et myöskään tarkalla ammunnalla.

Jokainen kilpailupäivä on erilainen, vaikka rata sama. Vauhdinjako, ennen ammuntaa rauhoittuminen, ammunnan rytmi. Osuman ”pyydystäminen” heikentää ampumatulosta. jne.

Jokaisen urheilijan on ennen kisaa aivan itse valittava suoritus ja sen strategia; lyhyt matka, ei varaa pummeihin, pitkällä matkalla hyvä hiihtovahti voi hieman kohentaa ammunnan epäonnistumista …seikkoja on monia kuten kilpailusuorituksista olemme nähneet.

Ampumahiihto on ainut urheilulaji, jota seuraan ja syynä on lajin suuri kilpailijan älykkyyteen perustuva strategia.

Viime kevättalvella kun sain yrittäjäeläkkeestäni tuloksen + pieni sotilaseläkkeeni. Totesinpahan; en turhaan eläkemaksuja ole maksellut. Kun lisätään vielä vaimoni kunnallisen puolen eläke. Toimeen tullaan. Perusteena se, että asumme omassa talossa, isoimmat remontit tehty, siis jäävät vain sähkö-, vesi-, kiinteistövero. Muut menot ovat kuin muillakin syrjäseutujen asukkailla.

Huomattavaa kuitenkin; ei etelälomia, harkitut vaateostokset, auto, ei vanha muttei uusikaan, luonnonvarojen hyödyntäminen ruuaksi, tarkka huolehtiminen siitä, koska auto pitää käynnistää. Lämmitykseen teen polttopuuta, uusiokäytän kaiken mahdollisen… näillä pärjää.

Ei se eläkeläisen elämä pelkkää kurjuutta ole mutta myönnän, luovuutta, olemassa olevan hyödyntämistä, yms tarvitaan.

Ei ne suuret tulot vaan ne pienet menot.

Taannoin ostin tämän Kobon e-kirjalukijan, aivan mainio laite, myöskin nimenomaan uutuuskirjojen hankkimisessa säästät ihan kohtuullisesti hankkimalla e-kirjan.

Ostin juuri tieto-Finlandia voittajan Seppo Aallon teoksen: Kapina tehtailla. Kirjana ostettuna olisi maksanut 27.90 mutta e-kirjana 14,90, siis kohtuullinen hintaero. Kirjastostakin olisi saanut mutta pitkä oli jono ja lukuaika vain 7vrk.

E-kirjanakin maksoi enemmän kuin normaalisti ostan mutta siksi mielenkiintoiselta teos tuntui alkuselailuna, että ostopäätös syntyi. Varsin hyvin muuten mainostettu ja esitelty myyntiartikkeli.

Kirja ei alkuvaikutelmalta vaikuta alkuunkaan sotakirjalta eikä sotaromaanilta, vaan näyttäisi olevan varsin puolueeton katsaus aikakauden historiaan ja aikajaksokin on pitkälle toistakymmentä vuotta, oikeastaan enemmänkin.

Siispä, ei kun lueskelemaan.

Olin moottoripyörällä menossa kohti etelää.. ei tiukaa määränpäätä, ainakin Unkari. Niin se siihen aikaan toimi retkilläni. Päätin yöpyä Prahassa.

Ajelin Prahan keskustaan, Olympijskaja camping kohteena, siis leirintäalue. Helposti löytyi. Asetuin leiriasentoon ja sitten päätin lähteä käväisemään kaupungilla. Kysäisin, millä ratikalla pääsen Kaarlen sillalle ja sain neuvon. Sinne sitten historian havinaan.

Ilta ei ollut ihan rutikuiva, olutvaahtojen kotomaassa kun oltiin. Kokeilla piti ja kokeiltiin. Saman numeroisella ratikalla sitten puolen yön maissa kämppärille.

Aamulla totesin; enpä taidakkaan lähteä vielä tänään. Samalla teltalleni marssi selkeästi paikallisen oloinen mieshenkilö ja kysyi saksaksi; olenko suomalainen? Myönsin syyllisyyteni. Kertoili heillä olevan suomalainen sauna, halusinko tulla tutustumaan? Minäpä myönsin haluavani nähdä saunan tsekkiversion.

Komea hirsistä veistetty uusi rakennus; menimme sisään. Heti ovella jo tuulahti saksalaistyyppinen järjestelmällisyys. Huoneentaulu, jossa kerrottiin enin löylyhuoneessa oleskeluaika  (10 min), sen jälkeen puoli tuntia toipumista lepohuoneessa, sitten pesuhuoneeseen peseytymään.

Menimme viimeiseksi löylyhuoneeseen. Se oli sähkökiukaalla lämmitettävä huone. Kiuas keskeisellä paikalla, ihan suomalaisen kiukaan näköinen mutta kiukaassa vain vähän kiviä, kiukaan pohjalla paljaat vastuslangat.

Kysäisin löylynheitosta johon mies silmät pyöreinä vastasi, ettei sellaista saa tehdä, vastukset palavat.

Seurasi omalta kohdaltani perusteellinen esitelmä sähkökiukaan rakenteesta, käytöstä (minä en muuten perusta sähkökiukaalle), toisena mahdollisuutena puukiuas. Mies kuunteli silmät pyöreinä ja alkoi tehdä muistiinpanoja, kysäisi mistä olisi mahdollisuus ostaa kiuas? Selitin, että tuostakin osaava sähkömies kyllä kiukaan rakentaisi; taas työselvitys, miten ja muistiinpanoja.

Kiittelin tutustumiskäynnistä ja samalla sain lupauksen ja kutsun saunan avajaisiin. Kyllä meillä suomalainen sauna tehdään, vakuutteli mies.

Loppukaneettina vielä, Eestissä varsin lähellä majapaikkaani sijaitsee KALMA, Kalamajan sauna. Puilla kertalämmitteinen iso yleinen sauna. Erikoisuutena eestiläisessä saunassa on tämä saunamyssy; löylyyn mennessä päähän laitettava esim puuvillasta tai villasta kudottu lierihattu, -myssy. Usein KALMA:ssa kylpenyt olen mutta myssy on jäänyt hankkimatta. Eestissä saunavarustukseen pesuvälineiden lisäksi kuuluuvat saunatossut, ”pefletti” ( minulla haapapäreestä tehty kestopefletti), pyyhe ja tietenkin se myssy. Muuten monet KALMA:n vieressä asuvat tulevat saunaan pelkkä kylpytakki päällään… kätevää.

Aika monessa maassa olen saunoskellut ja pannut merkille näitä maa- ja kulttuurikohtaisia erikoisuuksia. Venäläisessä banjassakin olen saunonut, tosin Eestissä, Narvassa.

Kun nyt minua kerittiin jo viinaturistiksikin tituleeraamaan; pitänee vähän selvitellä sitä, miksi siellä suhteellisen usein vierailen.

Asia ykkönen on se, että minulla on ympäri Eestiä melkoinen tuttavaverkosto, ollut jo vuodesta 1988, pitkin maata. Ystäviä kaikenlaisilta yhteiskuntatasoilta.

Eestissä käyn huollattamassa autoni, jo vuodesta 1995 asti, laadukas työ ja kustannusten hinta-/laatusuhde kohdillaan. Eestistä ostan pääasiassa rakennustarvikkeeni, kuten juuri uusimani harvia-kiuasjärjestelmäni. Asennustyön toki teki tuttavani mökkitalkkari.

Ostoskeskuksissa en vieraile; niissä kun ei minulle ole juurikaan mitään tarjottavaa.  Samoja kauko-idän rättejä kuin Suomen markkinoillakin intialaisten kauppiaiden tarjonnassa, laatua on turha etsiä. Toisaalta isot tavaratalot, esim Stockman, elävät turisteilla. Stockmanin tiedän kun alakerrassa on parkkitalo ja joudun läpikulkemaan Kliini32:selle.

Turisteilla elävät myöskin isot ostoskeskuksetkin, vaikkapa vuosi sitten avattu Nautica, kuin myöskin Narvamaanteen ostoskeskus T1. ûlemiste antaa kuvan asiakasvilkkaudesta mutta siellä et montaa eestiläistä tavallista eläjää tapaa pl ökyrikkaat.

Kalustettu vuokra-asunto nykyisin minulla on Põhja Puiesteen varrella, vanha talo ja siten edullinen, vuosittaiset kustannukset maksan ja silti asun halvemmalla kuin esim hostelleissa. Matkaa vanhaan kaupunkiin n 300m, tosin ei ole tullut käytyä kuin pari kertaa viimeisen 10 vuoden aikana.

Yksi syy on eestiläinen kulttuuri; parhaimmillaan sen olen kokenut juurikin maaseudulla, Prangli, Peipsijärvi, Kihnu ja Ruhnu.

Vielä kauppiaana ollessani toin mm kuivakalaa myyntiin (ei saa Suomesta), itse kun en riittävästi ehtinyt valmistaa. Tuon myöskin itselleni kalajalosteita; kilu-/räimerullid, würtsikilu, suitsukala, külmsuitsukala, … monia muita, joita, tai joiden veroisia Suomesta ei saa. Saaremaalta toin aikoinaan paljonkin katajatöitä, Viljandista toin muokattuja lampaantaljoja ja myin kauppiaskavereilleni.

Se mitä Matti mainitsi yltäkylläisistä aamiaisista Saaremaalla; alleviivaan. Nämä Bed und Früstyck- paikat ovat aivan saksalaisten veroisia.

Kun taas mennään Peipsille, Viljandiin… jne, on turha etsiä, eikä kannata, muuta kuin eestiläistä perinneruokaa etsiskellä; possua, juureksin, erilaisin kylmin ja lämpimin salaatein ja aitoa eestiläistä kotileipää.

Latvian Ikla ja Vaalga, ovat minulle käymättömiä paikkoja, vaikka Ikklan läheltä ajoinkin käydessäni Old Rigan tehtailla Latviassa viime kesänä. Sellainen viinaturisti minä.

Maalaiselämä, vaikkapa syksyinen,

aina voittaa kaupungin ahdistuksen.

Täällä sentään seassa sumujen,

löydät ehkä elämän tarkoituksen.

Kevät aikaa elämän uuden,

kesä kukoistamaan saa sen,

Kunnes syksy saattelee lepoon elämän,

lumi suojaa kipenen pienoisen,

joka kevättä oottaa elämää uutta,

vuodenaikojen tarkoituksenmukaisuutta.

Vain maalla voit kokea kaiken tään,

siinä elämän kokonasuuden nään.