Itäraja voi alkaa hyvinkin vuotamaan, vaarassa hybrdivaikuttaminen Suomea kohtaan…

”PERUSSUOMALAISTEN puheenjohtajan Riikka Purran mukaan Ukrainan sota ja Venäjän ajautuminen taloudelliseen nurkkaan ja hylkiöasemaan ovat lisänneet hybridioperaation riskiä itärajalla.

Purra vaatii hybridioperaatioiden varalta välittömiä lainsäädäntömuutoksia.

– Yksittäisiä rajanylityspaikkoja voidaan tarvittaessa sulkea. ” (IS 8.3.2022)

Kuva

Kirjoitin tästä jo itse aiemmin:

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/marko-suutari/joukkopako-venajalta-alkaa-mita-tekee-suomen-hallitus/

Loppui Punaisen Ristin tukeminen tähän

”Ukrainan armeija on näyttänyt vangittuja venäläisiä sotilaita tiedotusvälineiden edessä ja saanut heidät esittämään katumuksia hyökkäyksestään. Tämä on johtanut siihen, että hyväntekeväisyysjärjestö Punainen Risti antoi varoituksen vankien pahoinpitelystä.
Väsyneitä venäläisiä sotavankeja asetettiin lehdistön ja kameroiden eteen uutistoimisto AFP:n tilaisuuteen 4. maaliskuuta. AFP:n mukaan Kiova uhkaa luopua moraalisesta pohjasta Venäjän hyökkäyksen osalta.
– Sotavankeja ja pidätettyjä siviilejä on kohdeltava ihmisarvoisesti, Punaisen Ristin kansainvälinen komitea (ICRC) muistutti lausunnossaan.” (IL klo 18:02 07.03.2022)
Eli kun Venäjä hyökkää itsenäiseen valtioon, se voi tappaa siviilejä, se voi tuhota kokonaisia kaupunkeja mutta kun vastapuoli joka puolustaa omaa maataan laittaa nämä raukka paskat kameran eteen kertomaan miltä nyt tuntuu kun olet vanki niin se on kielletty lakien ja asetuksien mukaan.
Siviilejä saa siis pommittaa hengiltä ja ampua vaikka hyväntekeväisyyttä tekevän pormestarin mutta auta armias jo laitat nämä hyökkääjät kameran eteen niin olet rikollinen puolustaessa maatasi!

UKRAINALAISVIRANOMAISET: VENÄJÄ AMPUI HOSTOMELIN PORMESTARIN

”klo 21:12: Ukrainan viranomaisten mukaan Hostomelin pormestari on ammuttu hänen jakaessaan leipää kansalaisille. Juri Prylypko tapettiin väitetysti yhdessä kahden muun miehen kanssa. Hostomelin neuvoston lausunnossa sanottiin, että hän ”kuoli sankarina”, ja lisäsi, että hautajaisten järjestäminen välittömästi sodan vuoksi on mahdotonta.”
Lähde: Sky News (Suomessa tästä kertoi IS)
Punainen Risti haistakoon paskan.
Erittäin pettynyt tälläiseen meininkiin.

Pitäisikö koukata Pohjolasta ja auttaa Ukrainaa

”Yhdysvaltalaisvirkamies: Lähes 100 prosenttia Venäjän ennalta määritellystä taisteluvoimasta on Ukrainassa

Yhdysvaltalaisen puolustusvirkamiehen mukaan Venäjä on vienyt sotaan lähes 100 prosenttia Ukrainan ja Valko-Venäjän rajalle kasatuista taisteluvoimasta.”

Lähde: CNN

Siitä rajan yli että heilahtaa, ei taida olla muuta kuin pari sushukkasta ja jokunen ukko tuolla idässä. Hirvikärpäsiäkään ei ole näinä aikoina.

Tämä näin fiktiivisenä vitsiniä. Mutta miettikää mitä nyt tapahtuu silmiemme alla, Aatu vainaa olisi jo tuosta yli mennyt ja marssinut Moskovaan…?

Tälläistä tekee Venäjä siviileille nyt Ukrainassa

En kommentoi tätä enemmän mutta eräs  tuntuu täällä hyväksyvän Venäjän toimet. Siinä on koko perhe tapettu. Kuva ei herkille. Kuvaaja on palkittu Lynsey Addario The New York Times lehdestä.

Venäjä tekee parhaillaan juuri nyt sotarikoksia ja se tullaan siitä vielä rankaisemaan sekä kaikki tälläisen kannattajat joutaa hävetä!

Pelastakaa sakaramiina etenee eduskuntaan.

Kansalaisaloite jalkaväkimiinakiellosta irtautumisesta keräsi 50 000 nimeä, etenee eduskuntaan. Tälle asialle vauhtia. Ottawan sopimus oli myrkkyä Suomelle. Halosen ajan yksi pahimpia munauksia.

(Kuva :PV)

Kolme vaihtoehtoa yrittääkö Venäjä miehittää Suomen

Kaikki vaihtoehdot liittyvät siihen kuinka me hoidamme NATO jäsenyyden . Nyt ei enää puhuta YYA-aikaisilla Paasikivi Kekkosteluilla. Nyt puhutaan niinkuin ne asiat on. Se vaihtoehto missä emmitään ja siirretään NATO päätöstä ja puhutaan taas opitioista ajaa siihen että Venäjä hyökkää varmasti Suomeen, aika-ikkunaa siitä ei vielä ole mutta se on pahin.

Edelleen Suomessa voi syödä valkosipulia ja pistää pään lumihankeen mutta tälläiset päätökset on heikkojen päätöksiä.

Niinistö ja Biden kävi jo keskusteluita ja pitää muistaa että kaikkea näistä keskusteluista ei vuodettu julkisuuteen, eli olemme saamassa vastaavanlaiset turvatakuut kuin mm Israelilla ja Australialla on. Siitä matka NATO jäseneksi on jo vaivaton ja siinä vaiheessa ei Venäjä ehdi sylkäistä sotakonettaan liikkeelle.

Ukraina on antanut esimakua siitä kuinka heikko Venäjän armeija oikeasti on ja huonosti johdettu. 10 000 kaatunutta n 270 panssarivaunua ja muita tappioita jo sodan alkuviikkona on katastrofi. Eikä kaupunkitaistelut ole vielä edes kunnolla alkaneet.

Venäjä on ollut aina uhka Suomelle, Venäjä hyökkää Suomeen olen sanonut, se jarruttaa sitä jos NATO politiikkaamme toimii.

Suomea ja Ruotsia painostetaan Venäjän toimesta koko ajan

”Neljä venäläistä sotilaskonetta loukkasi Ruotsin ilmatilaa. Ruotsilla ja Suomella oli tänään yhteiset sotaharjoitukset Ruotsissa.” (2.3.2022 IL)

”ULKOMAISISSA medioissa ja somessa leviää tällä hetkellä väite, jonka mukaan Kreml on lähettänyt Suomelle ja Ruotsille kirjeet, joissa se vaatii mailta turvatakuita Venäjälle. Asiasta ovat kertoneet viime yönä ainakin venäläinen Eho Moskvy -radiokanava sekä Nexta-kanava.” (3.3.2022 IS)

Nämä ovat tyypillisiä epäsuoria painostuskeinoja juuri nyt kun on keskustelua NATO jäsenyydestä ja Venäjä on todennut ettei se käy minkäänlaisia diplomaattisia neuvotteluja länsinaapureiden kanssa varsinkin maiden jotka kuuluu NATO maihin tai harjoittaa yhteistyötä NATOn kanssa tai Yhdysvaltojen kanssa. On siis menossa kampanja jossa ärsytetään ja yritetään saada toinen aloittamaan jotain josta Venäjä saa taas syömähampaan omille tarkoitusperilleen.

Se että hävittäjät eksyivät alueelle jossa Suomi ja Ruotsi harjoittelee ei ole vahinko, sekä se että on disinformaatiota Venäjän tiedotuksissa siitä että Suomelle ja Ruotsille on lähetetty uudet kirjeet niiden entisten lisäksi ja näissä vaaditaan nyt turvatakuita. Ei pidä niellä kaikkea mitä mediassa nyt pyöritellään.

Somevaikkuttaminen on tällä hetkellä aikas kovaa tietyillä alustoilla…

Edelleen olen itse sitä mieltä että Venäjä hyökkää vielä Suomeen, olen ollut aika pirun pitkään. Nyt kaikki riippuu siitä kuinka Ukraina kestää, jos ei kestä, saamme varautua viisumivapaaseen vierailuun idästä…? Tämä on vain veikkaus, en ole ennustajaukko. Mutta hyvältä ei näytä. Mieluummin vietän kesää erämökillä kuin ”siellä jossain”…

Sotasiivestä hyvää päivää!

Ironista että eräs teki minusta blogin tuossa taannoin  pilaillen että kuvittelen minkään uhkan kohdistuvan Suomeen…toivottavasti täällä ihmiset on seurannut mitä maailmalla tapahtuu eikä syönyt pelkkää valkosipulia pimeässä.

Ohessa uusin blogini ja sieltä kaksi linkkiä vanhempiin, keskustelu alueella se 2019 vuoden blogini ..olisi pitänyt silloin vaihtaa vuosilukua? Toivotaan ettei toteudu.