Mikään ei kerro, että rehtori Mari Walls olisi mitään muuta kuin hölynpölytiedetantta…

Uuden Tampereen yliopiston tulevalla rehtorilla Mari Wallsilla on koke- musta, miten johtaa vanhoista organisaatioista yhdistynyttä uutta lai- tosta: hän on tehnyt sen peräti kahdesti: ensin Merikeskuksen johdossa ja sitten Luonnonvarakeskuksessa… Antti Mannermaa

 

https://www.aamulehti.fi/a/201342235

” Riitoja, kanteluja ja ulosmarsseja – Mari Walls astuu Tampereen uuden säätiöyliopiston rehtoriksi vaikeassa tilanteessa, mutta hänellä jos kenellä on kokemusta, miten siitä voi selvitä

Tampereen uuden yliopiston arki alkaa tä- nään 7. tammikuuta maanantaina. Tampe- reelle samalla synnytetyn –  herättämiin pelkoihin Walls suhtautuu rauhallisesti. Hän on kokenut yhdistymisen ennenkin. Uusi Tampereen yliopisto syntyi, kun Tampereen teknillinen yliopisto ja Tampereen yliopisto yhdistyivät. Uusi yliopisto omistaa Tampereen ammattikorkeakoulun osake-enemmistön.

tähtijuttu tilaajalle

9.12.2018 08.07 – Päivitetty 7.1.2019 10.08

Laura Kangasluoma

Saaressa oli tylsää.

Mari Walls, 57, vietti lapsuuden kesälomansa itäisellä Suomenlahdella kotkalaisen isänsä kotiseudulla,ja mökkisaaressa hän joutui keksimään itselleen tekemistä. Hän kahlasi rantavedessä tutkiskellen siellä uiskentelevia pikkukaloja, kierteli saaren metsikössä keräten kasveja ja huomasi innostuvansa. ”

Tässä on kaikki, mitä Aamulehti näyttää jutustaan ei-tilaajille.

Jos joku tilaaja kopsisi lisää ja kommentoisi, olisi hyvä.

Minä luin tuon jutun, mitään tuon syvällisempää tai fisionäärisempää siinä ei ollut – ei edes jotakin sellaista syvältä perseestä olevaa fisiota, kuten oli joskus ennen joillakin entisillä TTKK:n/TTY:n rehtoreilla heidän aloittaesssaan.

Walls on väitellyt tohtoriksi selkärangattomien indusoituvasta puolus- tuksesta. Vaikuttaa ilmeisltä, että sillä, ja tällä asialla ei ollut juuri mitään tekemistään hänen myöhempien hallinnollisten ”työ”tehtävien kanssa.  Tampereella kasvaneena vaikkakaan ei syntyneenä hän tietää, että mitä tahansa ei Tampereella ja Hämeessä edes tunnusteta (oikeaksi) työksi…

Miksi sitten epäillä tätiä hölynpölläriksi?

Sehän hänellä on toki aiva erinomainen tilaisuus – JA VELVOLLISUUSKIN! – myös todistaa vääräksi!

Maamme ”tiedettä” sanotaan moneltakin suunnalta viime aikoina (vuonna) johtaneen NOIN NELJÄN HÖLYNPÖLYTANTANTAN JUNTTA, johon joka tapauksesssa kuuluvat Helsingin yliopiston hallituksen puheenjohtaja TARJA HALONEN, TAMPEREEN YLIOPISTOSÄÄTIÖN nyt just eläköitynyt JOHTAJA MARJA MAKAROW sekä Opetus- ja kulttuuriministeriön kansaliapäällikkö ANITA LEHIKOINEN. Nyt kun ryhmän ohjus MARI WALLS korvaa Makarowin, neljäntenä on Ulkopoliiitiseninstituutin UPIn TEIJA ”Tiilipäinen” TIILIKAINEN (jota pidetään myös aivan tyhjänä bluffina). Siinä on ollut myös Ruotsiin takaisin siirtynyt TUULA TEERI. Ryhmän ohjuksena on toiminut myös ANNE ”Kankkulan-Prunnila” BRUNILA.

http://juhanikahelin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260822-yliopistot-vieraan-vallan-vanhoillisuuden-ja-latistumisen-keskuksia

” Yliopistot – vieraan vallan, vanhoillisuuden ja latistumisen keskuksia

 

Tuottaa tuskaa voittaa alakulo, minkä tapahtumat yliopistomaailmassa aiheuttavat. Kymmenen vuotta yliopistoja on ohjattu vieraan vallan alle. Tuo vieras valta on talouselämä.

 

Askelmia yliopistokaappauksen tiellä:

  • yliopistolaki 2010, vallan keskitys yliopiston hallitukselle, rehtorille  ja opetusministeriölle
  • säätiömuodon luominen
  • rehtorin vaalin siirtäminen yliopiston hallitukselle (bulvaanipiirteitä)
  • pääomittaminen, vivutus valtion pesämunalla, yritysmuotoinen sijoitusajattelu
  • suuryritysten ja rahavallan ujuttaminen yliopistojen hallintoon (esim. Risto Varma / Oulu)
  • yritysjohtamiseen pakottaminen, strategiointi, priorisointi ja muut sotatermit
  • tieteen politisointi perustuslain vastaisesti, Strategisen tutkimuksen neuvosto akatemiassa
  • tutkimusvapauden tuhoaminen valtion tutkimuslaitoksista (Metla, RKTL – > Luke)
  • työelämäprofessuurien luominen (viimeisin löytö: Tiina Raevaara / Turku)
  • mielivaltainen ja jopa laiton pakkovallan käyttö, mm. tapaus Tampere
  • eliittimyönteisten rehtorien valinnat, viimeisimpinä Jari Niemelä ja Mari Walls
  • Business Finlandin vivuttaminen yliopistojen sisään
  • tilauskoulutus, yliopistot yritysten ammattikouluiksi
  • lukukausimaksujen hivuttaminen

Tuoreet rehtorivalinnat, Mari Walls Tampereelle ja Jari Niemelä Helsinkiin ovat syvälle ulottuvan kaappauksen pintaa, mutta sellaisenaan kuvaavia.

Rehtorien valinnat bulvaanipiirteineen, salailuineen, omavaltaisuuksineen sekä lopputulosten huonous oikeuttavat päätelmän: rehtorin vaali on siirrettävä koko yliopistoyhteisön asiaksi.

 

… Onko maailmassa suurempaa kummaa kuin jokaikisen asian vääntä- minen sukupuolikysymykseksi. Yliopistoviisaat Anu Koivusesta, Jo- hanna Vuorelmasta ja Mari Kiviniemestä alkaen mittaavat tasa-arvon puutetta promillen kymmenyksillä. Muuta tutkittavaa maailmassa ei olekaan. Myös rehtori Niemelä oli keksinyt yhden esimerkin Tasa-arvos- ta yliopistossa. Valtakunnan yliopistojen rehtorien viraali koostumus ei ole hänen vastuullaan.

Naisten monitaitoisuuden todistaa se, että yliopistokaappauksen toi-meenpano-osasto koostuu vain naisista. Ylinnä heitä on neljä: Anita Lehikoinen, Marja Makarow, Tarja Halonen, Teija Tiilikainen. He valit- sevat rehtorin,eikä vain Helsinkiin.Tampereen valtausta tämä naiskaarti johtaa kuin Mannerheim 100 vuotta sitten, ammuttiin Raatihuoneen tytöt, paloi Tammela, tänään palaa yliopisto. Tampereen yliopistoa ei enää ole, on vain wallsilainen ammattikoulu, latteuksien latoja, hietarannan möyrijä.

Sota vaatii tietopohjan (näinhän rehtori Niemelä kertoi), maastokartoi- tuksen ja tiedustelun. Feministisen sodan päätiedustelija on Helsinki Demos. Niin terävää vastavakoojaa ei ole että löytäisi kaikki ne temput jotka Helsinki Demokselle valtion rahoilla annetaan. Demos paisuu kuin hiivapulla. Kaikista tempuista ei puhuta, kaikkea ei panna näkyviin, seminaarissa huolimaton vararehtori lipsauttaa.

Sota vaatii myös verkoston. Yhden silmun paljastaa uusin työelämä-professorilöytö, Tiina Raevaara (”sallikaa minun nauraa”) Turun ylio- pistoon. Signaali etsii lyhimmän reitin, niin myös Turun yliopiston hallituksen ja Helsinki Demoksen välillä. Feministinen sota on kuin jäävuori, muutama prosentti näkyy, valinnat tehdään pinnan alla. Tätä kutsutaan avoimeksi hallinnoksi ja Suomen menestystarinaksi.

Tamperelaista latteutta

Tämän tarinan synty on syvällä. Tiedättehän Luonnonvarakeskuksen, Luken. Miten se syntyi? Vuosikymmeniä valtiolla tutkittiin metsää, kalaa, vettä, maata. Aina ei tyydytty toistelemaan virallisia viisauksia. Tutkijoista osa on ketteriä (kuten meistä muistakin), ajattelivat aivoilla, asettivat omaperäisiä kysymyksiä. Näin oli Metlassa, RKTL:ssä, muuallakin. Ei, noin ei saa olla, päättivät ”me päättäjät”. Vyörytysavuksi löytyi Sixten Korkman ja pari luottohenkilöä ministeriöistä. Metla, RKTL ja muut nurin. Tilalle Luke. Luke tutkii vain olevaa. Pääjohtajaksi istutettiin varma tapaus, Mari Walls.

Pari vuotta sitten olin eduskunnan retkeilyllä. Luken tutkija kertoi että heitä on kielletty lausumasta aiempien laitosten (Metla, RKTL) nimiä. Huomatkaa: kielletty. Kieltäjänä oli Luke ja siis Luken pääjohtaja Mari Walls.

Mari Walls esiintyi myös eduskunnan Tutkas-seurassa. Ei, tuota en jaksa kuunnella. Olevien elinkeinojen toiveiden toistelua, ei irtautu- miskykyä, ei lennokkuutta (Jukka Korpelan sanoin: olevan toistelua). Latteaa empirismiä, siinä on suomalaistieteen ja suomalaisyliopiston huippu tänään, rehtoreista alkaen.

Tampereen yhdistetyn yliopiston rehtoriksi valittiin siis Mari Walls. Menettelytavoista on valitus- ja oikeusprosessit menossa. Oikeus- kansleri Tuomas Pöysti lehtitiedon mukaan kieltäytyy vastaamasta edeltävän rehtorin kysymykseen (eikö kieltäytyminen ole lainvastaista, virkavirhe, Pöystin pakkovalitutti Sauli Niinistö). Rehtorin valinnan pääjunailija lie ollut Marja Makarow Helsingistä.

Mari Walls – ajattelun ja sanomisen kieltäjä, sensuroija, olevien elinkei- nojen horisonttiin kiinnittyjä, lattea empiristi. Nyt siis yliopiston rehtorina. Sääli TTY:tä, sääli Tampereen yliopistoa, sääli meitä kaikkia, sääli maailmaa.  ”

Näin asoistalaajasti seurannut Tampereen yliopiston kasavatti Juhani Kahelin. Olen täysin samaa mieltä.

SKP, Feministitipuoluen ja Eläinoikeuspuolue vaaliliittoon Pirkanmaalla…

https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000005954983.html?share=153e454b23a8c0660a668ef8a01722db&fbclid=IwAR2VWblAF46Oa-lE1V1SQSNeFjyqTVlMsHCf0OlqrfAPXjoHPPt1y6yx3MU

Jos Pirkanmaalla äänestää feminististä puoluetta, voi käydä niin, että Arkadianmäelle lähtee parkkiintunut rasvanahkakommunisti

HS:n sunnuntaitoimitus tekee hajahuomioita viikon varrelta.

Pirkanmaalaiset äänestäjät saivat tällä viikolla uutisia.

Kolme pienpuoluetta, eläin­oikeuspuolue, feministinen puolue ja Suomen kommunistinen puolue, ilmoitti muodostavansa ”teknisen vaaliliiton” kevään eduskuntavaaleihin.

Tekninen vaaliliitto on kiertoilmaus, jolla annetaan ymmärtää, ettei äänestäjän tarvitse huolestua kuluttajansuojastaan. Että tämä nyt on vain tällainen tekninen asia.

Valtio-opin emeritusprofessori Jan Sundberg muistutti jo vuosia sitten, ettei ole teknisiä vaaliliittoja. Antamasi ääni voi aina hyödyttää ketä tahansa liiton listoilla olevaa ehdokasta. Lopputulos on arpapeliä.

Pirkanmaan vaaliliiton kolmikosta feministisen puolueen ja eläinoikeuspuolueen maailmankuvassa ei välttämättä ole valtavaa eroa, vaikka niiden pääagendat ovat hyvin erilaiset.

Mutta Skp – Suomen kommunistinen puolue. Se on asia erikseen. Sen mukanaolo tekee liitosta äänestäjälle parlamentarismin lottokoneen, joka arpoo yllätyspalkintoja liukuhihnalta.

Ainakin teoriassa on mahdollista, että jos Pirkanmaalla antaa äänensä 2010-lukulaiselle poliittiselle feminismille tai vegaanivetoiselle eläinoikeusliikkeelle, Arka­dianmäelle voikin lähteä parkkiintunut pirkanmaalainen rasvanahkakommunisti.

Jos taas äänestää vanhan liiton kommunismin puolesta – eli Marxin ja Leninin nimeen –, saattaa oma ääni pukata eduskuntaan jonkun nuoren polven vegaaniaktiivin tai feministisen puolueen tamperelaisen ääniharavan.

Vaaliliitosta huolimatta yhdenkin ehdokkaan läpimeno on kovan työn takana kaikilla kolmella puolueella. Vuonna 1996 perustetulla nyky-Skp:llä ei ole toistaiseksi ollut kansanedustajia. Vuoden 2015 vaaleissa se sai 0,25 prosenttia äänistä. Feministinen puolue ja eläinoikeuspuolue osallistuvat ensimmäisiin eduskuntavaaleihinsa.

Kun äänestäjän kuluttajansuoja on näin heikosti taattua, lähestytään sitä kriittistä pistettä, jonka Lenin aikoinaan tiivisti twiitin mittaiseen mietelmään:

Mitä täydellisempi demokratia on, sitä lähempänä on se hetki, jolloin se käy tarpeettomaksi. ”

Mitenkähän Hesari tuon Lenin-sitaatin ymmärtää? Eli tarkoittaa tyhistettyjen lukijoidensa käsitettäväksi?

Tällä kertaa, harvinaista kyllä, sitaatti on aito eikä väärennös.

Lenin tarkoittaa sillä, että valtiovaltana demokratiakin on aina jossakin määrin myös pakkovaltaa (diktatuuria, se ei ole demokratian, kansanavallan muodollislooginen, eikä myöskään dialektinen, vastakohta, vaan eri asia,joiden kesken kombinaatiot ovatmahdollisia), ja vasta valtio(valla)n lakkamisen myötä lakkaa demokraattinenkin valtiomuoto:


Democracy

a form of political organization of society based on a recognition of the people as the source of power, their right to participate in the resolution of state affairs, and the provision of a rather broad range of rights and liberties for citizens. Democracy in this connection is primarily a form of state. The term “democracy” is also used with respect to the organization and activity of other political and social institutions (such as party democracy and democracy in the organizations of production) and the appropriate social movements, policies, and currents of sociopolitical thought.

… In the historical context, socialist democracy as a political phenomenon will wither away together with the state and the entire political superstructure, in the conditions of the highest phase of communism. Socialist democracy will be replaced by a nonpolitical democracy as a form of organization of communist social self-government.

 

 

TEKOÄLY, IHMINEN JA YHTEISKUNTA, AVOIN SEMINAARI

Allekirjoittaneella ei ole mitään yhteyksiä järjestäjiin.  Haluan vain, että näistä keskusteltaisiin jo ennakkoon – ja sitten lisää!

Sami Pihlströmin Negatiivisen ajattelun opastakaan en ole vielä lukenut (koska olen mielestäni hyvä siinä ilmankin),vaikka se onkin päällimmäisenä luettavien pinossa…

.

https://www.filosofinenyhdistys.fi/wp-content/uploads/2018/12/Teko%C3%A4ly-ihminen-ja-yhteiskunta-2019.pdf

.

17.1. – 18.1. 2019, Tampereen yliopisto
.
Järjestäjät: Tampereen yliopisto, yhteiskuntatieteellinen tiedekunta /filosofia
.
Suomen filosofinen yhdistys (SFY)
.
” Torstai 17.1.
.
10.15 Avaussanat (Sami Pihlström) Pinni B 1096
.
10.30-11.45
.
Anna-Mari Rusanen: Tekoälytutkimuksen tiedolliset haasteet
.
Lounas
.
13.00-14.20 Pinni B 1096
.
Voiko kone ajatella?
.
Ilkka Niiniluoto: Syväoppimisen filosofiaa
.
Renne Pesonen: Onko tieteenfilosofialle väliä,
voiko kone ajatella?
.
Vaihtoehto, valitettavasti ohjelma on jaettu erikseen tieteen ja teknologian filosofiaan):
.
13.00-14.20 Pinni B 1097
.
Teknologian filosofia
.
Susanna Lindberg: Teknologian muutos,
teknologian filosofian muutos?
.
Juha Himanka: Fenomenologia ohjelmiston
suunnittelun lähtökohtana
.
Kahvitauko
.
14.45-16.45 Pinni B 1096
.
Voiko kone ajatella?
.
.
Voiko kone ajatella? Filosofisia ajatuskokeita.
.
Pii Telakivi & Valtteri Arstila: Tietoisen tekoälyn reunaehtoja
.
Arto Mutanen & Ilpo Halonen: Interrogatiivimalli ja Turingin testi
.
17-18.20 Pinni B 1096
.
.
Jaakko Lehtinen, Jaakko Kuorikoski ja Samuli Reijula
.
Vaihtoehto:
.
14.45-16.45 Pinni B 1097
.
Tekoäly työelämässä
.
Thomas Olsson: Tekoälyn ja ihmisälyn yhteistyön mahdollisuudet haastavissa tehtävissä: tapaus työelämän sosiaalinen sovittaminen
.
Lauri Lahikainen: Ihmisten korvaaminen koneilla työn filosofian näkökulmasta
.
Juho Rantala: Tekoäly ja algoritmiset toimijat uusliberaalin talouden tuottajina ja kuluttajina
.
17-18.20 Pinni B 1097
.
Mekanisoidun ajattelun historiaa
.
Markku Roinila: Varhaisia tekoälyhahmotelmia 1600/1700-luvun filosofiassa
.

Jani Sinokki: Relationaalinen malli kognitiosta

.

Perjantai 18.1.
.
9.30-11.30 Pinni B 1096
.
Moraalinen ja juridinen vastuu
.
Pekka Mäkelä ja Raul Hakli: Tekoäly ja moraalinen vastuu
.
Visa Kurki: Tekoälyt juridisina henkilöinä
.
Arto Laitinen: Oikeus selityksen ja oikeutuksen saamiseen
.
Vaihtoehto:
.
9.30-11.30 Pinni B 1097
.
Teknologian filosofia ja estetiikka
.
Jaana Parviainen: Kun tekoäly puetaan robottikuoreen
.
Kaisa Väänänen: Tekoälyn käyttäjäkokemus:
.
Täydellinen parisuhde vai vihollinen vuoteessani?
.
Mimosa Pursiainen: Tekoälyn esteettinen emansipaatio.
.
Yhteinen:
.
11.45-13.00
.
Antti Kauppinen: Osaammeko rakentaa moraalisia toimijoita?
.
Pinni B 1096
.
Lounas
.
Vaihtoehto 1
.
14.00-16.00 Pinni B 1096
.
Tulevaisuuden eettiset haasteet
.
Maija-Riitta Ollila: Tekoälyn etiikan tulevaisuuden haasteet
.
Ahteensuu, M., Musangamfura, M., Puumala, L. & Siipi, H.: Periaate-etiikkaa autonomisille asejärjestelmille?
.
Polaris Koi & Olli I Heimo: Koneoppimisalgoritmit mahdollistavat jo ihmisen parantelun
.
Vaihtoehto 2
.
14.00-16.00 Pinni B 1097
.
Tekoäly ja ihminen
.
Aku Visala: Miten yleisen tekoälyn synty voisi mahdollisesti vaikuttaa
käsityksiimme ihmisälystä ja sen erityisyydestä?
.
Petri Ylikoski: Humanistinen tulkinta ja koneoppiminen
.
Henrik Rydenfelt: Voiko tekoälyyn luottaa?
.
Yhteinen:
.
16:00-16:15 Loppusanat Pinni B 1096

YLE, HY: ”Kauhea pula” sekä ”tekoälyn” tuottajista (koodareista, TARJONNASTA) ETTÄ KÄYTTÄJISTÄ (asiakkaista, KYSYNNÄSTÄ)!

https://www.tiede.fi/keskustelu/78944/yle-hy-kauhea-pula-seka-tekoalyn-tuottajista-koodareista-tarjonnasta-etta?changed=1544887423

HY:n hallintoneuvoiston puheenjohtaja ja tekoälyapulaisprofessori…

HETKINEN (SANO PUTKINEN): MISTÄ NYT ON SE KAUHEA PULA – JA KENELLÄ?!

Minä kyllä luulen tajuavani, kun on pula vaikka rahasta, työstä, tiedosta, asunnoista, viinasta, naisista,miehistä tai vaikka huvittelumahdollisuuk- sista, mutta TÄSSÄ PULASSA on jotakin mikä ei istu tavallisiin kuvioihin …

Mitä sanovat (MARKKINA)TALOUSTIETIETEILIJÄT?

Minun tyhmästä päästäni ajatellen, kun ei ole kysyntää eikä tarjontaa, EI OLE ITSE MARKKINOITAKAAN!

”  Tekoälyn hyödyntäjistä suurempi pula kuin koodareista

https://yle.fi/uutiset/3-10551255

Bussikuskit ja kirjastonhoitajat pitäisi saada suunnittelemaan tekoälyä – ”meillä on huutava pula lähes kaikkien alojen tekoälykoulutuksesta”

Suomen ensimmäinen insinööritutkintoon johtava tekoälykoulutus käynnistyy ensi vuonna.

tekoäly

14.12.2018 klo 06:23

Tästä on kyse

Tällä hetkellä Suomessa ei pysty opiskelemaan tekoälyä pääaineena. Yliopistot tarjoavat kuitenkin kymmeniä tekoälykursseja.

Kajaanin ammattikorkeakoulu aloittaa Suomen ensimmäisen insinööritutkintoon johtavan tekoälykoulutuksen.

Asiantuntija uskoo, että tekoälyn ammattilaiset työllistyvät hyvin tulevaisuudessa.

Bussikuski, kirjastonhoitaja, lääkäri ja lakimies. Heidän kaikkien pitäisi tietää, kuinka tekoälyä hyödynnetään.

Tätä mieltä on Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen apulaispro- fessori Teemu Roos. Hän on muun muassa vetänyt Helsingin Yliopiston avointa tekoälykurssia (HS), johon rekisteröityi noin 100000 suomalaista.

Roosin mielestä tekoälykoulutusta ei pitäisi mainostaa vain insinööreil- le ja muille ”tietokonenörteille”. Tekoälyn pitäisi kiinnostaa kaikkien alojen ihmisiä, ja kaikilla pitäisi olla mahdollisuus opiskella sitä.

– Näkisin, että meillä on huutava pula lähes kaikkien alojen tekoäly- ja teknologiakoulutuksesta ja siihen pitäisi tarttua. On tärkeää, että meillä olisi mahdollisimman laajasti erilaisia ihmisiä miettimässä, mitä haluamme tekoälyllä tehdä, Roos sanoo.

Myös pääministeri Juha Sipilä julisti alkuvuodesta, että yli miljoona suo-malaista on koulutettava uudelleen seuraavan kymmenen vuoden aikana, jotta Suomesta tulee tekoälyn soveltamisen kärkimaa.

Tekoälyn hyödyntäjistä suurempi pula kuin koodareista

Tällä hetkellä missään Suomessa ei kuitenkaan pysty opiskelemaan tekoälyä pääaineena.

Muun muassa Helsingin yliopisto ja Aalto-yliopisto tarjoavat kymmeniä kursseja tekoälystä, joita voi opiskella esimerkiksi tietotekniikan tutkinnon ohella.

Opiskelijoiden, jotka eivät opiskele teknologiaa on tällä hetkellä vaikea opiskella tekoälyä, koska kursseille osallistuminen vaatii, että tekoälyn ja koodauksen perusteet ovat hallussa.

Asiantuntijan mukaan tekoälyn pitäisi kiinnostaa kaikkien alojen ihmisiä, ja kaikilla pitäisi olla mahdollisuus opiskella sitä.

… JA SENKÖ TÄYTISEN TAKIA ”KAIKKEA PITÄSI NIMITTÄÄ TEKOÄLYKSI”, MIKÄ EI KUMMINKAAN OLE SITÄ!!!??

Voidaan suorittaa esimerkiksi tilastotieteiden kurssia, ja se on sitten tekoälyä jos niin sanotaan.

Teemu Roos

Tietojenkäsittelytieteen apulaisprofessorin Teemu Roosin mukaan alalla on pulaa juuri muista kuin teknologisten alojen opiskelijoista, jotka pystyisivät omaksumaan tekoälyn periaatteet ja sitä kautta tunnistamaan sen mahdollisuuksia.

– Onhan selvää, että koodari, joka ei tunne varhaiskasvatusalaa, ja jolla ei ole omia taaperoita, ei tunnista kaikkia uusia mahdollisuuksia, jotka voisivat helpottaa päiväkotien arkea, Roos sanoo.

Suomen ensimmäinen tutkintoon johtava koulutus alkaa

Tähän voi olla tulossa muutos.

Nimittäin Kajaanin ammattikorkeakoulu kertoo tarjoavansa ensi vuo- den syyskuusta alkaen insinööritutkintoon johtavaa koulusta, jossa voi erikoistua tekoälyn kehittämiseen. Tämä olisi tiettävästi ensimmäinen koulutus Suomessa, jossa opiskelija voi keskittyä pelkästään tekoälyn opiskeluun.

– Koulutuksessa lähdetään siitä, kuinka teknologiaa ymmärretään ja kuinka sen päälle oikeasti tehdään lisäarvoa tuottavia palveluita, sanoo Kajaanin ammattikorkeakoulun rehtori Matti Sarén.

Muissakin Suomen korkeakouluissa on tekoälyn ammattilaisuuteen joh- tavia koulutuksia, mutta ei samaa mallia kuin Kajaanin ammattikorkea- koulussa. Osittain on myös kyse siitä, miten tekoäly missäkin määritellään.

Tietojenkäsittelytieteen apulaisprofessorin Teemu Roosin mukaan teko- älystä puhuttaessa törmää usein siihen, ettei tiedetä, mikä on tekoälyä.

– Onko esimerkiksi tilastotiede tekoälyä? Mielestäni se on ainakin hyvin lähellä sitä. On väärä kysymys, kuinka paljon koulutuksia on tekoälyotsikon alla, koska se miten koulutus nimetään ei ole niin merkityksellistä kuin se, mitä kyvykkyyksiä opiskelijoilla on.

Roos kertoo törmänneensä tapauksiin, joissa olemassa olevia koulutuk- sia markkinoidaan tekoälykoulutuksina, vaikka koulutus ei tarjoaisi uutta oppia.

– Koska tekoäly on niin pinnalla, trendinä on ollut, että olemassa olevaa koulutusta brändätään tekoälynä, vaikka vain jatketaan sitä, mitä ollaan aiemmin jo tehty. Voidaan suorittaa esimerkiksi tilastotieteiden kurssia, ja se on sitten tekoälyä jos niin sanotaan, Roos sanoo.

Kajaanin ammattikorkeakoulun rehtori Matti Sarén uskoo, että eri alojen tuottaman datan hyödyntäminen tekoälyn avulla on tulevaisuudessa iso bisnes. Mimmi Nietula/Yle

T.: TUOKIN LATTEUS ON KUULTU NOIN MILJARDI KERTAA…

Yleensä jonkin kansainvälinen tiedehanke , ensi lupaavasti edettyään, KATKEAA siihen, kun joku kaupallistaa oman osuutensa… Sellaista projekteista on mullakin kokemuksia.
”  Meillä on Suomessa ymmärrys kuinka asioita tehdään, mutta emme ole osanneet sitä kaupallistaa.

Matti Sarén

Supertietokone mukana koulun penkillä

Kajaanin ammattikorkeakoulun rehtorin mukaan heidän koulutukses- saan uutta on muun muassa opiskelijoiden käyttöön valjastettu super- tietokone, jota hyödynnetään opintojen aikana. Kyseessä on Euroopan ensimmäinen opiskelijoiden käytössä oleva supertietokone, joka vastaa teholtaan satoja kotitietokoneita.

– Tuomme supertietokoneen kapasiteettia uusien käyttäjien saataville. Uusilla käyttäjillä tarkoitan opiskelijoiden lisäksi yrityksiä, joilla tähän saakka on ollut haastavaa päästä supertietokoneitten käyttäjiksi.

Supertietokone hankittiin opiskelijoiden käyttöön yhteistyössä tieteen tietotekniikan keskuksen CSC:n kanssa. Supertietokone ehti olla tutkimuskäytössä viisi vuotta.

– Sillä pystytään ajamaan edelleen aika tehokkaita koodeja, vaikka se ei meidän tutkimuskäytössä ole enää sitä ajankohtaisinta ja uusinta teknologiaa. Tämä on opiskelijakäytössä erinomaisen hyvä alusta harjoittelulle ja opiskelulle, CSC:n toimitusjohtaja Kimmo Koski sanoo.

Uudessa tutkinnossa opetellaan muun muassa rakentamaan ja suunnit-telemaan tekoälyyn perustuvia palveluita. Insinööriopiskelijat voivat esimerkiksi poimia dataa teollisesta prosessista, peleistä tai liikuntasuorituksista ja miettiä kuinka datalla tehdään uusia palveluita.

– Kotihoidossa olevan potilaan sänkyyn voidaan asentaa liikesensori, joka kertoo onko potilas käynyt yöllä vessassa.

Insinööriopiskelijoiden tehtävänä on miettiä, kuinka liikesensorista saatu data kaupallistetaan. Data pitäisi esimerkiksi järjestellä niin, että kone oppii tietyn potilaan kohdalla vessassa ramppaamisen olevan riski diabetesta.

Tutkinnon tavoitteena onkin tuoda uudenlaista tekoälyosaamista Suomeen, ja sitä kautta saada kotimaisia palveluita markkinoille.

– Meillä on Suomessa ymmärrys kuinka asioita tehdään, mutta emme ole osanneet kaupallistaa sitä. Pyrimme antamaan eväät, jotta Suo- meenkin saataisiin lisäarvoa näistä datapohjaisista palveluista, sanoo Kajaanin ammattikorkeakoulun rehtori Matti Sarén.

Seksikkään tittelin omaaville ammattilaisille riittää kysyntää

Datatieteilijä on seksikäs ammatti. Titteli on keikkunut kysyttyjen am-mattilaisten listoilla jo pitkään ja alan ammattilaiset ovat monessa yrityksessä kovaa valuuttaa.

– Jos jokin oppilaitos profiloituu tälle alalle, ja koulutus on laadukasta, uskon opiskelijoiden työllistyvän tulevaisuudessa erinomaisesti, Yliopiston tietojenkäsittelytieteen apulaisprofessori Teemu Roos sanoo. ”

T.: Yhä jää hämäräksi, KENELLÄ TÄSSÄ SE KAUHEA PULA ON ja MISTÄ???

Kajaanin ammattikorkeakoulussa on otettu käyttöön supertietokone, jota uuden tekoälykoulutuksen insinöörit hyödyntävät koulutuksessaan. Mimmi Nietula/Yle

” Jos Kajaanin ammattikorkeakoulun tekoälyn insinööritutkinto on en- simmäinen laatuaan, kuinka voidaan varmistaa, että koulutus on laadukasta ja opiskelijoista tulee oikeasti tekoälyn ammattilaisia?

Koulun rehtori Matti Sarén uskoo laadukkuuden perustuvan yhteistyö- hön. Kaikkia sisältöjä ei tehdä Kajaanissa vaan koulu nojaa siihen, että maailmalta löytyy kumppaneita ja materiaaleja, joiden avulla opiskelijoista voidaan leipoa rautaisia ammattilaisia.

– Koulutusten sisältöjen tekemiseen käytetään Suomen kovimpia kave- reita, jotka tekevät alan liiketoimintaa suomalaisissa yhtiöissä. Haemme toimintamallia, jossa tämän nopeasti kehittyvän alan uusin osaaminen olisi tarjolla myös opiskelijoille, Sarén sanoo.

Sarén vilauttelee isoja kansainvälisiä tekijöitä, kuten teknologiayritys IBM, Microsoft ja virtualisointiin erikoistunut yritys VMware.

Yritysten kanssa aiotaan tehdä paljon yhteistyötä, ja tarkoituksena on, että opiskelijoiden projektit keskittyvät oikeisiin palveluihin ja oikeiden ongelmien ratkaisuun.

Tekoäly tulee olemaan joka paikassa ja melkeinpä jo on.

Teemu Roos

Tietojenkäsittelytieteen apulaisprofessorin Teemu Roosin mukaan tekoäly sopii mihin tahansa alaan ja juuri siksi kaikkien pitäisi ymmärtää sen mahdollisuudet.

Miten bussikuski, kirjastonhoitaja, lääkäri tai lakimies sitten voi tekoälyä hyödyntää?

Tekoäly voi tehdä diagnooseja sairauksista tai käydä läpi korkeimman oikeuden ennakkopäätöksiä. Lääkärin työn ydin voikin tulevaisuudessa olla diagnosoinnin sijaan potilaan kohtaamisessa.

– Tekoäly tulee olemaan joka paikassa ja melkeinpä jo on. Se ei tarkoita, että se olisi mitään mystistä mustaa magiaa vaan se on systemaattista datan hyödyntämistä ja asioiden automatisointia, Roos sanoo.  ”

T.: Sellainen ei ole ”tekoälyä” vaan tavallista ATK_teknologiaa.

Kannattaa muistaa:

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2014/08/terve-menoa-tarja-halonen-europuoskaritieteen-gangsterikummitati

https://hameemmias.vuodatus.net/search/query/?query=europuoskaritiedett%C3%A4

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2015/03/tahto-vaan-vai-absoluuttisen-vapaa-tahto-1

https://www.pirkanblogit.fi/2018/risto_koivula/kaikki-tutkijat-pelkki-hlynpllreit-suomen-akatemian-suuren-projektin-ptsseminaarissa/

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2018/11/ovatko-itameresuomalaiset-vallannet-maansa-kantapersermaaneilta

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2015/04/miksi-kukaan-maisteri-ei-hakenut-piraatti-petruksen-firmaan-ohjelmoijaksi

Miksi kukaan maisteri ei hakenut Piraatti-Petruksen firmaan ohjelmoijaksi?

Hakuilmoitus oli tämän näköinen: (Poistunut julkaisusta)

***
Ansioitunut ja osaava HUUHAAn metsästäjä Lauri Gröhn:

http://grohn.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/266611-turun-sanomat-hopsii-ohjelmoijapulasta

Turun sanomat höpsii ohjelmoijapulasta

29.12.2018 17:05 Lauri Gröhn

TS 29.12.2018

Ai että IT on ”tulevaisuuden ala”, kuva. Digimurros oli 35 vuotta sitten. 

Ohjelmistoalalla liikaa työvoimaa, liikaa yrityksiä 

21.12.2017 Lauri Gröhn

Ns. ammattilehdet höpöilevät vuosikymmenestä toiseen, kuva. Ohjelmistoalalla ei ole innovaatioita. Alalle on tyypillistä, että kymmenet, jopa sadat yritykset tekevät samoja päällekkäisiä keskinkertaisia b2b-ohjelmia. Ja ymmärtämättömät organisaatiot ostavat niitä ja niiden ylläpitoa. Ohjelmistoalalla ei ole puutetta työvoimasta, vaan puutetta terveestä järjestä ja ideoista, joista voisi kehittyä innovaatioita.

Eipä tulee mieleeni yhtään Ohjelmistoyrittäjät ry:n jäsenyritysten innovaatiota. Kertokaa, jos tiedätte!

Lisäys 7.2.

Ohjelmistoyrittäjät ry:n toiminnanjohtaja Rasmus Roiha alusti tänään Uudet teknologiat tilaisuudessa Turun yliopistossa. Kysyin kysymys- osiossa yhdistyksen jäsenten innovaatioita. Roiha sanoi että Siilasmaan virusohjelmisto. Voi ei. Virusohjelma lisensioitiin alkujaan islantilaiselta yritykseltä. Kysyin  muita. Roiha rupesi kenkkuilemaan todeten yleisölle minut tunnetuksi skeptikoksi.

Roihan kalvoissa  kerrottiin ohjelmisto- ja IT-yritysten kasvusta. Super- cell esiintyi niissä positiivisena häiriötekijänä. Mutta Supercell ei ole ohjelmistoyritys, vaan edustaa sisältöalaa. Neogamesin jäsen, tuskin ohjelmistoyrittäjien. Mutta käyrät saatiin komeasti kohomaan yhden onnenkantamoisen avulla.

Lisäys 11.9.2018:

”Olemme sekoittaneet useita ohjelmistoihin liittyviä käsitteitä infor-maatiotalouden, tekoälytalouden ja digitaalisen ohjelmistointensiivi- sen liiketoiminnan rakentumisen keskustelussa. Käsitteiden sekoittu- minen on vaarallista: sen tuloksena potilaan sairaudesta tehdään väärä diagnoosi, suoritetaan virheelliset hoitotoimenpiteet tai jopa iso täysin turha operaatio ja päälle määrätään kallista väärää lääkettä.” Mika Helenius:

https://www.linkedin.com/pulse/koodaripulan-ratkaisu-l%C3%B6ytynyt-mika-helenius?trk=portfolio_article-card_title

Supercell ei ole ohjelmistoyritys:

http://grohn.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/265254-supercell-ei-ole-ohjelmistoyritys

***

Mååses! Nysse tulee!

https://www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/euroopan-nopein-supertietokone-tulee-kajaaniin

Nyt musta tuli keltaliivi: Puoskari”tiede”-Marja Makarow Ranskan Kunnialegioonan ritariksi!

Näyttää Makaroowi olevan Macaroonin tyyppiä…

https://fi.ambafrance.org/Ranskan-kunnialegioonan-ritarimerkki-Marja-Makarowille

Ranskan kunnialegioonan ritarimerkki Marja Makarowille [fr]

Ranskan suurlähettiläs Serge Tomasi luovutti tiistaina 16. lokakuuta 2018 Ranskan kunnialegioonan ritarimerkin Biokeskus Suomen johtajalle, biokemian ja molekyylibiologian professori Marja Makarowille.

Puheessaan kunniamerkin luovutustilaisuudessa Ranskan suurlähettiläs luonnehti Marja Makarowia Suomen tieteen ja tutkimuksen avainhenkilöksi ja muistutti hänen olleen jo pitkään Ranskan instituutin ja suurlähetystön säännöllinen ja arvostettu yhteistyökumppani.

Taustaa:

” Naisten monitaitoisuuden todistaa se, että yliopistokaappauksen toimeenpano-osasto koostuu vain naisista. Ylinnä heitä on neljä: Anita Lehikoinen, Marja Makarow, Tarja Halonen, Teija Tiilikainen. He valitsevat rehtorin, eikä vain Helsinkiin. Tampereen valtausta tämä naiskaarti johtaa kuin Mannerheim 100 vuotta sitten, ammuttiin Raatihuoneen tytöt, paloi Tammela, tänään palaa yliopisto. Tampereen yliopistoa ei enää ole, on vain wallsilainen ammattikoulu, latteuksien latoja, hietarannan möyrijä. ”

http://juhanikahelin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260822-yliopistot-vieraan-vallan-vanhoillisuuden-ja-latistumisen-keskuksia

Yliopistot – vieraan vallan, vanhoillisuuden ja latistumisen keskuksia

11.9.2018 16:34 Juhani Kahelin

Askelmia yliopistokaappauksen tiellä:

– yliopistolaki 2010, vallan keskitys yliopiston hallitukselle, rehtorille  ja opetusministeriölle

– säätiömuodon luominen

– rehtorin vaalin siirtäminen yliopiston hallitukselle (bulvaanipiirteitä)

– pääomittaminen, vivutus valtion pesämunalla, yritysmuotoinen sijoitusajattelu

– suuryritysten ja rahavallan ujuttaminen yliopistojen hallintoon (esim. Risto Varma / Oulu)

– yritysjohtamiseen pakottaminen, strategiointi, priorisointi ja muut sotatermit

– tieteen politisointi perustuslain vastaisesti, Strategisen tutkimuksen neuvosto akatemiassa

– tutkimusvapauden tuhoaminen valtion tutkimuslaitoksista (Metla, RKTL – > Luke)

– työelämäprofessuurien luominen (viimeisin löytö: Tiina Raevaara / Turku)

– mielivaltainen ja jopa laiton pakkovallan käyttö, mm. tapaus Tampere

– eliittimyönteisten rehtorien valinnat, viimeisimpinä Jari Niemelä ja Mari Walls

– Business Finlandin vivuttaminen yliopistojen sisään

– tilauskoulutus, yliopistot yritysten ammattikouluiksi

– lukukausimaksujen hivuttaminen

– Tuoreet rehtorivalinnat, Mari Walls Tampereelle ja Jari Niemelä Helsinkiin ovat syvälle ulottuvan kaappauksen pintaa, mutta sellaisenaan kuvaavia.

Rehtorien valinnat bulvaanipiirteineen, salailuineen, omavaltaisuuksineen sekä lopputulosten huonous oikeuttavat päätelmän: rehtorin vaali on siirrettävä koko yliopistoyhteisön asiaksi. Opetusministeri Johannes Virolaisen vuonna 1968 lupaama yhtäläinen äänioikeus, mukaanluettuna yliopiston opiskelijat, on otettava välittömästi käyttöön. Yliopistolaki tältä ja monelta muulta osin muutettava välittömästi.

Helsingin yliopiston rehtori Jari Niemelän puhe lukuvuoden avajaisissa 3.9. huokui jäykistettyä ihmis-, yhteiskunta- ja maailmankuvaa.

 

Kansan_Ääni: Onko Tampereen Uudesta Yliopistosta tulossa roskapankkiyliopisto?

YK:n Yleismaailmallinen Ihmisoikeuksien Julistus 70 vuotta.

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2018/12/yk-n-yleismaailmallinen-ihmisoikeuksien-julistus-70-vuotta

HESARI VALEHTELEE YLEISMAAILMAAILMALLISESTA IHMISOIKEUKIEN JULISTUKSESTA MM.

– että Yleismaailmallinen Ihmisoikeuksien julistus ei olisi ylipäätään sitova kenellekään

– että Euroopan Ihmisoikeusopimus ja Euroopan Norsunraatoneu- voston (mm. ”94 miljoonaa tappamalla tapetttua kommnunismin uhria”…) asettama ”Euroopan Ihmioikeustuomioistuin EIT” olisivat ”se soveltamista”, vaiika ne ovat sen ”KILPAILIJOITA”…

– Hesari hautaa periaaatteellisen puolen tilpöhööritarkastelujen alle mm. Suomen paljuselleistä ja oikeudenkäyntiajoista. Niitä ei YK tarkastele, mutta niitä on tarkastellut EIT (viime kädessä progandamielessä), ja Hesari esittelee kuin muka ”YK:n orgaanina”…

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ihmisoikeuksien_yleismaailmallinen_julistus

70 vuotta sitten Pariisissa kirjoitettiin ihmis­oikeuksien aakkoset, joita ilman maailma näyttäisi toisenlaiselta

YK:n ihmisoikeusjulistus, kaikkien ihmisoikeus- sopimusten kivijalka, hyväksyttiin 70 vuotta sitten. Nyt ihmisoikeuksia jälleen kyseenalaistetaan.

Ihmisoikeusaktivisti Eleanor Roosevelt esitteli vuonna 1948 YK:n ihmisoikeuskomission luonnostelemaa ihmisoikeuksien julistusta. (KUVA: YK)

Päivälleen 70 vuotta sitten, joulukuun 10. päivä 1948, Pariisissa allekir- joitettiin asiakirja, jolla on ollut iso vaikutus siihen, miten Suomessakin kohdellaan lapsia, vammaisia, vankeja,sukupuolivähemmistöjä, paperittomia – oikeastaan kaikkia. Tuolloin YK:n yleiskokous hyväksyi ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen, jonka päälle on sittemmin rakentunut koko ihmisoikeussopimusten kehikko.

Kun valtioiden johtajat kokoontuivat YK:n yleiskokoukseen Pariisiin, toi- sen maailmansodan päättymisestä oli vain muutama vuosi. Se kuuluu julistuksen johdannossa:

”Kun ihmisoikeuksia on väheksytty tai ne on jätetty huomiota vaille, on tapahtunut raakalaistekoja, jotka ovat järkyttäneet ihmiskunnan omaatuntoa.”

Julistuksessa ihmisoikeuksien perusperiaatteet tiivistetään 30 selväsa-naiseen teesiin. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin Suomen-osaston toiminnanjohtaja Frank Johansson kuvaa vuoden 1948 julistusta ihmisoikeuksien aakkosiksi.

Julistuksen ensimmäisessä artiklassa määritellään ihmiskäsitys, jolle koko ihmisoikeusajattelu pohjautuu:

”Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.”

Heti perään täsmennetään, että ihmisoikeudet koskevat kaikkia, eivätkä ne ole riippuvaisia sen paremmin kansallisuudesta, rodusta kuin uskonnostakaan.

Seuraavissa artikloissa oikeudet määritellään: Kaikilla ihmisillä pitää olla sanan, liikkumisen, uskonnon ja kokoontumisen vapaus, samoin kuin oikeus yksityisyyteen, reiluun oikeudenkäyntiin, opetukseen ja riittävään toimeentuloon. Kaikilla on oikeus osallistua maansa hallitsemiseen vapaiden vaalien kautta. Orjuus, epäinhimillinen kohtelu ja syrjintä kielletään.

Perusasioita, mutta edelleen arkea vain rajatulle joukolle maailman ihmisiä. Samoin historiallisesti oli poikkeuksellista, että miehet ja naiset asetettiin tasavertaiseen asemaan. Yleiskokouksen isäntämaa Ranska oli antanut naisille äänioikeuden vain neljä vuotta aiemmin.

Ihmisoikeusliiton pääsihteeri Kaari Mattila pitää merkille pantavana sitä, kuinka vahvaksi vuoden 1948 julistus onnistuttiin muotoilemaan.

”Se on hyvin radikaali paperi edelleen.”

Julistus ei itsessään ole sitova, ja sen sisältö on hyvin yleisluontoinen, mutta vuosikymmenten mittaan julistuksen päälle on rakentunut sopimusten kehikko, jolla oikeuksia on täsmennetty ja tehty sitoviksi. ”

HM: Yleismaailmallinen Ihmisoikeuksien julistus on YK:n ns. yleiskokous- tason lakia, joka ensinnäkin itse on Peruskirjan mukainen, ja toisekssen sitoo alempia YK:n elimiä kuten Turvallisuusneuvostoa ja Sihteeristöä ja Kansainvlistä tuomioistuinta (ICJ) ai-van kategorisesti, ja periaatteessa myös jäsenmaita siten, että niiden kansainvälisten lakien pitää olla ihmisoikeuksien mukaisia, ja niitä on myös tulkittava sen hemgessä (eikä esiminkään ”Norsunraatoneuvoston”).

HS: ”Joka ikinen ihmisoikeussopimus rakentuu edellisten sopimusten päälle, ja ihmisoikeusjulistus on se kivijalka”, kuvaa Amnestyn Johansson. ”

HM: Tämäkään ei ole totta. Esimerkiksi Euroopan neuvoston, Halosen koomasta elvyttämän kylmän sodan proapgandajärjestön

Ensimmäinen sitova sopimus eli Euroopan neuvoston ihmisoikeusso- pimus tehtiin jo kaksi vuotta YK:n julistuksen jälkeen, vuonna 1950. Sopimuksen noudattamista valvomaan perustettiin Euroopan ihmisoikeustuomioistuin. ”

HM: SE EI TULKITSE YK:N YLEISMAAILMALLISTA IHMISOIKEUKSIEN JULISTUSTA; VAAN SIT ”IHMIOIKEUSSOPIMUSTA” JOKA ON OIKEUS-FILOSOFIALTAAN YK:STA JYRKÄSTI POIKKEAVA, eikä se ole demo-kraattinen peruoikeussopimus luonteeltaan, vaan ideologialataan oi- keistolaisnen, UUSLIBERALISTINEN ja niin halutaan sanoa ”perusva- paussopimus”. SE ON ITSE OLEVINAAN KAIKEN OIKEUDEN PERUSTA – ja lähtee – toisin kuin YK – sellaisesta aksioomasta, että kaikki oikeu- det (vapaudet) lähtevät yksilön, yksityien kansalaisen oikeuksista (vapauk- sista). YK:ssa mm. valtioiden ja kansallisuuksien oikeudet ovat yksityis- henkilöiden oikeuksia korkeammalla, myös lakihierarkkisesti Pruskirjassa, ja yksilöiden, kansalsitenkin oikeuksien katsotaan rakentuvan niille eikä päinvastoin. Monetkin Ihmioikeuksien julistuksen käsitteet, mm. omaisuus ja uskonto, määritellään konkreettisesti kansallisissa laeissa. Ei ole yleismaailmallista bisneslakia eikä avioliittolakia eikä kirkkolaiakaan…

keskiviikko, 3. lokakuu 2012

”Euroopan ihmisoikeustuomioistuin” EIT on lakkautusputkessa

Korkeimman oikeuden päätöksestä, jota äänestämällä perusteltiin EIT:n päätöksellä, ja vastaavien tilanteiden ja koko putiikin muissa EU-maissa aiheuttamista ongelmis-ta kirjoittaa Helsingin sanomien pääkirjoitustoi- mittaja Antti Blåfield ansiokkaassa kirjoituksessaan 22.6.2012:

Perusoikeudet jakavat tuomareita
… ”

HS: ” Lisää seurasi: YK:n lasten oikeuksien yleissopimus, kansalais- ja poliit-tisten oikeuksien yleissopimus, vammaissopimus, rotusyrjinnän vastainen sopimus, naisten syrjinnän vastainen sopimus… Ja sopimuksista periaatteet uivat kansallisiin lakipykäliin. ”

HM: Nämä pääasiassa ovat Ihmisoikeuksien julistuksen konkretisaatiota.

HS: ”On vaikea kuvitella, miltä eri maiden lainsäädäntö näyttäisi ilman ihmisoikeusjulistusta”, Mattila sanoo.

Vuoden 1948 ihmisoikeusjulistuksen päälle rakentunut sopimusten ke- hikko on vaikut-tanut siihen, kuinka Suomessakin kohdellaan ihmisiä. Kotimaista lainsäädäntöä on muutettu vastaamaan sopimuksia, ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on useaan otteeseen korjannut kotimaisten tuomioistuinten päätöksiä, jotka eivät ole riittävästi ottaneet huomioon ihmisoikeuksia. ”

HM: Norsunraatotuomioistuin on turha ja vahingollinen ja lakkautusputkessa.

HS: Ranskassa se onkin joutunut juridiseen konfliktiin YK:n Perukirjan kanssa, jonka Ranska on kirjannut kansalliseen perustuslakkina.

” lauantai, 19. elokuu 2017

Euroopan Norsunraatoneuvosto ja sen ”ihmis-oikeustuomioistuin” EIT vaativat Ranskaa noudattamaan ”lakejaan” YK:n lakien sijasta!

HS: ”Meillä Suomessa on oletus, että kaikki on hyvin, mutta kun vähän pintaa raaput-taa, ei se ihan niin ole”, sanoo Vammaisfoorumin pääsihteeri Pirkko Mahlamäki.

70 vuodessa ihmisoikeudet ovat levinneet ja vahvistuneet. Kylmän sodan päätyttyä edistys näytti vääjäämättömältä. Ei enää.

”Tällä hetkellä kaikki ihmisoikeudet ovat puolustuskannalla”, sanoo Amnestyn Johansson.

Uutiset Kiinasta, Venäjältä ja Turkista kertovat, kuinka sananvapautta ja poliittisia oikeuksia ajetaan yhä ahtaammalle. Myös Euroopassa vahvistuvat liikkeet, joiden tavoitteet kyseenalaistavat monet vuoden 1948 julistuksen periaatteista. ”

HM: ” EU:ssa perusoikeudet ovat äärimmäisen ahtaalla…

” Ihmisoikeusliiton Mattila sanoo, että kansainvälisesti uhattuna ovat muun muassa naisten seksuaali- ja lisääntymisoikeudet sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet.

Vammaisfoorumin Mahlamäki on huolissaan myös kotimaisesta keskustelusta.

”Meilläkin on yleistynyt sellainen puhe, että perustuslaki on este sille, että voidaan tehdä fiksuja uudistuksia.”

HS kokosi esimerkkejä siitä, kuinka 70 vuoden takainen julistus on vaikuttanut konkreettisesti myös suomalaisten elämään.

Vankien kohtelu

Vessattomassa paljusellissä vangit saavat yöksi muoviämpärin tarpeita varten. (KUVA: Mikko Stig/Lehtikuva)

Vessattomat paljusellit ovat Suomen vankiloiden häpeätahra, joiden käytöstä Suomi on toistuvasti saanut moitteita. Euroopan neuvoston kidutuksen vastainen komitea on yrittänyt parinkymmenen vuoden ajan saada Suomen luopumaan paljusellien käytös-tä ja takaamaan kaikille vangeille pääsyn wc:hen myös yöaikaan. Komitean mukaan paljusellit ovat nöyryyttäviä.

Epäkohta korjataan vuonna 2020, kun Hämeenlinnan uusi naisvankila otetaan käyt-töön. Sen jälkeen Suomen vankiloissa ei ole enää yhtään vessattomia paljusellejä.

Vammaisten oikeudet

Kesällä 2018 paljastui, että Pohjois-Karjalassa kehitysvammaisten laitosyksikössä käytettiin häkkisänkyjä. Euroopan neuvoston kidutuksen vastaisen komitean mukaan häkkisänkyjen käyttämistä voidaan pitää ihmisarvoa loukkaavana.

Pankki kieltäytyi myöntämästä verkkopankkitunnuksia näkövammai- selle henkilölle, sillä tunnukset eivät olisi olleet henkilökohtaisessa käytössä, vaan henkilön puoliso olisi joutunut avustamaan tätä tunnusten käytössä.

Ei käy, totesi yhdenvertaisuusvaltuutettu, ja lätkäisi pankille 50000 euron uhkasakon, mikäli pankki ei muuta tapojaan ja mieti, kuinka se järjestää sähköiset palvelut myös näkövammaisille.

Siinä yksi konkreettinen tapa, jolla vuonna 2015 voimaan tullut uusi yhdenvertaisuus-laki on parantanut vammaisten oikeuksia Suomessa. Laki puolestaan on seurausta YK:n vammaissopimuksesta, joka on osa ihmisoikeusjulistuksen päälle rakentunutta kehikkoa.

Vammaisfoorumin Mahlamäki sanoo, että tärkeintä vammaissopimuk- sessa kuitenkin on vammaisten itsemääräämisoikeuden vahvistaminen.

”Vammaiset eivät ole vain hoivan ja tukemisen kohteita, vaan vammai- sia on velvollisuus kuulla heitä itseään koskevissa päätöksissä.”

Sananvapaus ja oikeudenkäyntien kestot

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on toistuvasti moittinut Suomea liian pitkistä oikeudenkäynneistä. (KUVA: Samuli Ikäheimo/Lehtikuva)

Vuoden 1948 julistuksen välilliset vaikutukset näkyvät myös niissä lu- kuisissa langet-tavissa päätöksissä, joita Suomi on saanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta (EIT). EIT valvoo Euroopan ihmisoikeussopimukseen liittyneiden maiden toimintaa. Suomi liittyi sopimukseen 1989, ja sopimus tuli täällä voimaan vuonna 1990.

Sen jälkeen Suomi on saanut EIT:ltä enemmän langettavia päätöksiä kuin muut Pohjoismaat. Vuosina 1994–2017 Suomi sai 188 tuomiota, joista 140 oli langettavia.

EIT on puuttunut Suomessa muun muassa liian pitkiin oikeudenkäyn- teihin sekä sa-nanvapauden rajoittamiseen. Tuomioistuin on myös vah- vistanut suomalaisten oikeus-turvaa: EIT:n päätöksen ansiosta kotietsinnän lainmukaisuuden voi nykyisin viedä tuomioistuimen tutkittavaksi. ”

HM: EIT:N JUTUILLA EI OE TEKEMISTÄ YK:N IHMISOIKEUKSIEN JULISTUKSEN KANSSA!

HS: Tästä on kyse

Historiallinen julistus

 Tänään tulee kuluneeksi 70 vuotta siitä, kun YK:n yleiskokous hyväksyi ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen.

 Julistus koostuu 30 artiklasta, joissa selitetään yleisellä tasolla, mitä kaikille ihmisille kuuluvat ihmisoikeudet tarkoittavat.

 Julistus ei itsessään ole oikeudellisesti sitova, mutta se on pohja, jolle kansainväliset sopimukset ja kansalliset lakipykälät rakentuvat. ”

LAIT OVAT AINA SOPIMUSTEN EDELLÄ, JA NE MM. OVAT VOIMASSA, VAIKKA NIITÄ EI NAUDATETTAISIKAAN, TOISIN KUIN SOPIMUKSET!

Ovatko ”itämeresuomalaiset vallannet maansa kantapersermaaneilta”?

Itäinen perimä näkyy uralilaisia kieliä puhuvissa miehissä. (KUVA: Kimmo Taskinen / HS)

HAISTAPASKANTIETEILIJÖIDEN RAISKAAJAKAANITEORIA ON TÄYSIN UFOLOGINEN!

On huomattava, että tämä ei ole ”perinteinen” hitleristis-hirohito- istinen pseudoteoria, sillä heidän tarkoituksensa EI ollut ”vallata alempien rotujen naisia”, vaan nimenomaan tappaa aivan erityisesti heidät pois ”rotua pilaamasta”!

Se poikkeaa kuitenkin tuota toisesta teoriasta VAIN ”ARVOILTAAN”, ei perusolettamuksiltaan ”ihmisluonnosta” (jollaista ylihistoriaalisena ei ole…). Se ei ole niiden vastainen, vaan se on NURINKÄÄNNETTY!

Se voidaan suit sait käden käänteessä kääntää taas alkuperäisin päin: ”Kaanilaiset on tapetteva!”…

Gennettisiltä isälinjoiltaan uralilaisempia kuin virolaiset (34%) latvialai- sia (38%) ja liettualaisia (42%, suomalaiset 61%) näille tiedehuijareille ei ole lainkaan olemassa sen enempää kielellisesti kuin geneettisesti- kään; he ovat ”sekundaryssiä” (mikä sikäläisten vaskistienkin kannattaisi pika pikaa noteerata…).

TÄSTÄ HAISTAPASKANTIETEEN HOURULALLATUKSESTA ON SAATANA TULTAVA LOPPU!!!

Kantagermaanit ovat todellinen muinainen kansa, joka on asunut luul- tavimmin keski-Euroopassa, ilmeisesti Tonavan alueella suurin piirtein meidän itäbalttilaisen (= voimakkaasti SU-vaikutteisesti balttilaisen) vasarakirveskansamme aikalaisina. On luultavaa, että kantagermaanit eivät kuuluneet indoeurooppalaisen SOTAVAUNUKANSAN kokoonpa- noon, johon taas kuuluivat mm. kelttiläis-romaaniset ja indo-iranilaiset heimot ja osa Volgan ”vasarakirveskansasta” (mm. hevosjumalatar Ratainycia eli ”Rattaiska” oli heidän jumaluutensa, ja IE-kielten kuuluisa sotavaunusanasto on nykyisissäkin balttikielissä VASARAKIRVESLAI- NOJA) ja niiden kelttiläis-romaniset ja slaavilaiset ja skandinaaviset germaanikielet sekä gootti vilisevät vasarakirveslainoja.

Sen sijaan KANTAPERESERMAANIT on SEPITETTY ”KANSA”; joka olisi muinoin, ennen suomalaisugrilaisia ”Kaanin-äpäröitä” muka asuttanut Viroa, Etelä-Suome ja Pohjois-Ruotsia.

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2015/12/suomalaisten-ja-germaanisten-kielten-varhaisimmista-lainakosketuksista-ajalaskun-alun-aikaan

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2015/12/suomalaisten-ja-germaanisten-kielten-varhaisimmista-lainakosketuksista-ajalaskun-alun-aikaan-2

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2014/09/yha-vaan-suomen-muinaiskielista
https://www.pirkanblogit.fi/2017/risto_koivula/suomessa-ei-ole-ollut-koskaan-kantapersermaaneja/

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2017/04/tri-janne-saarikiven-hy-on-todistettava-etta-suomessa-puhuttiin-ennen-ajanlaskun-alkua-vain-taysin-tuntemattomia-kielia-30

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2017/09/kantapersermaanilainat-witusta-saamelaiskulttuurin-ensyklopediassa

”Teorian” kehittäjä lienee tallinnalaisyntyinen Alfred Rosenberg, Sak- san natsipuolueen perustaja ja yksi ideologi, jolta Nürnbergissä putosi tuosta haistapaskan-teoriantekeleestä aiheellisesti pää.

Tuo kusetus on sivuluonne täällä Hesarin viikon historiapierussa.

Mutta juuri se on kuitenkin se pääasia…

https://www.hs.fi/tiede/art-2000005912508.html

Suomalaisten juuret löytyivät Siperiasta – alkuperäisasukkaat toivat mukanaan kantauralin kielen

Yhteinen perimä kertoo, että esi-isämme toivat kielen tullessaan ja is- kostivat sen uu-sille alueille. Yhteinen perimäaines puhuu sen puoles- ta, että alkuperäinen kantauralin kieli levisi ja haarautui ihmisten mu- kana. Samaa todistaa se tutkijoiden huomio, jonka mukaan uralilais- kansojen geneettiset erot ovat sitä suurempia, mitä suurempia ovat kielelliset erot.

… Kieli voi levitä myös lainana niin, että ihmisyhteisöt omaksuvat jon- kin toisen yhteisön kielen ja luopuvat entisestä. Tästä ei voi olla kyse uralilaisten kielten leviämises-sä. Niiden puhujat todella veivät kielensä uusille asuinsijoilleen.

Poikkeuksen tutkimuksessa muodostavat nykyiset unkarilaiset, kai- kista suurin urali-laisten kielten puhujien ryhmä. Uralilaisia kieliä puhuvia ihmisiä on 20–25 miljoonaa, joista Unkarissa asuu tätä nykyä kymmenisen miljoonaa.

”Nykyiset unkarilaiset muistuttavat geneettisesti eniten lähinaapurei- taan Itä-Euroo-passa eivätkä jaa paljoakaan geenejä muiden uralilaisten kansojen kanssa. Heiltä puuttuvat siperialaiset ainekset, jotka muilla uralilaisilla kansoilla on”, kertoo tutkimusta johtanut Kristiina Tambets Tarton yliopiston perimäntutkimuksen instituutista.

Kiinnostavaa on,että vaikka unkarilaisilla ei juuri ole yhteisiä geneetti- siä erityispiirtetä kieliperheen muiden jäsenten kanssa, he puhuvat yhä uralilaista kieltä. Uralilaiset saivat siis istutettua kielensä hallitsevaan asemaan uusilla asuinalueillaan itäisessä Keski-Euroopassa, vaikka heidän geneettinen jälkensä lopulta katosi.

Kyse voi olla siitä, että muuttajat edustivat tavalla tai toisella hallitsevaa kulttuuria. ”

K.: Unkarilaiset tulivat nylyisille alueilleen hunnien mukana tai perässä 300-luvulla j.a.a. He tulivat idempää kuin ensimmäinen eurooppalainen kansa, jonka kimppuun he iskivät, eli Donin alueella vaikuttaneet iranilaiskieliset alaanit. Alaaneista länteen olivat germaaniset, vahvasti vasarakirves- ja sen mukana myös jossakin määrin SU-vaikutteiset (itä)gootit.

TÄTÄ SAMAA AJETAAN NYT KUIN KÄÄRMETTÄ PIIPPUUN MYÖS MUKA ”ITÄ-MERENSUOMALSITEN JA SAAMELAISTEN TAUSTANA” – ei ehkä juuri hunneja, mutta joitakuita muita…

HS: ”Muuttajaryhmä ei ollut välttämättä kovin suuri, mutta heillä oli arvovaltaa ja heidän kieltään alettiin puhua seuraavissa sukupolvissa”, Tambets selittää.

K.: Unkarilaset tulivat idästä – mutta he olivat mennet sinne ”lännestä”, Volgan alueel- ta, mahdollisesti vasarakirveskansan ja skyyttien ”tieltä” – jotkut muut kuten Suomen vasarakirveskansa olivat silloin lähteneet länteen. On siis syytä olettaa,  että unkarilaiset eivät olleet silloinkaan mitään ”umpi-itäisiä” – koska sitä eivät olleet itse hunnutkaan, vaikka he olivat tuleet Kiinasta.

HS: Tutkimuksen tekoon osallistunut Outi Vesakoski Turun yliopiston biologiaa ja kielihistoriaa yhdistävästä hankkeesta sanoo, että Unkarin uralilaiset ovat ilmeisesti olleet ratsastajakansaa.

”Lainasanojen perusteella he ovat vaellelleet edestakaisin nykyisen uralilaisalueen eteläpuolella. Heidän siirtymisensä Keski-Eurooppaan on hyvin dokumentoitu. Siellä he onnistuivat tekemään niin suuren vaikutuksen, että heidän kielensä jäi sinne pysyvästi”, Vesakoski sanoo.

Vaikka nykyunkarilaisten perimästä ei löytynyt itäisiä aineksia, kuva voi muuttua, jos pystytään saamaan dna:ta muinaistutkijoiden kaivauksilta. Kaiken järjen mukaan Unkarin alueen muinais-dna:ssa voisi näkyä geneettisiä yhteyksiä kielisukulaisiin.

HS:  ” Pohjoisempana Itämeren rannikolla uralilaiset saivat niin ikään kielensä iskos-tettua uusille alueille. Täällä suomen, viron, vepsän ja karjalan kieli ovat melko uusia tulokkaita.

”Nykykäsityksen mukaan itämerensuomalaiskielten esimuodot tulivat hieman ennen ajanlaskun alkua Itämeren rannoille. Ihmisiä täällä on asunut tuhansia vuosia kauemmin,mutta emme tiedä, mitä kieltä he puhuivat”, Tambets kertoo.

 

K.: HEWOWWITTUA!

Suomen kampakeraaminen kansa on 7000 vuotta sitten tuonut tänne SU-kielen, joka on ollut nykykielistä lähempänä unkaria kuin suomea.

He ovat tuoneet myös tattarinviljelyksen – 1000 vuotta ennen kuin trattbägarit – kantagrmaanien kaverit sittemmin – vehnänviljelyksen Ruotsiin!

Juuri he toivat N1c-haplon, kampakeramiikan, ja maalasivat Astuvansalmen kalliomaalaukset:

http://www.helsinki.fi/hum/ajankohtaista/2013/01/0128b.htm

Maanviljely levisi Suomeen Itä-Aasiasta jo 7000 vuotta sitten

Siitepölytutkimusta ja arkeologiaa yhdistävä tutkimushanke ”Kouvo- lan seutu muinaisuudessa, korpea vai kaskenkaatajia” on selvittänyt vuosina 2010 – 2012 nykyisen Kouvolan pohjoisosan esihistoriaa ja maankäyttöä jääkaudelta 1200-luvulle jKr. Hankkeen tuloksena on syntymässä uudenlainen näkemys suomalaisen maatalouden alkutaipaleesta.

Tutkimusalue sijaitsee Kouvolan pohjoisosassa, Jaalan Huhdasjärvel- lä. Alueen maatalousasutuksen on aiemmin oletettu syntyneen vasta historiallisella ajalla, viimeistään 1500-luvulla. Arkeologiset löydöt kuitenkin osoittavat, että alueella on elänyt yhteisö, joka on ylläpitänyt kalmistoa 600-luvulta 1100-luvulle jKr. Tutkimuksen ensimmäisenä tavoitteena oli selvittää, harjoittiko yhteisö maa- vai erätaloutta. Toise-na kysymyksenä olivat maanviljelyn alkuvaiheet – onko Huhdasjär- veltä löydettävissä yhtä vanhoja maanviljelyn tuloksia kuin läheltä, Repoveden kansallispuiston alueelta muutama vuosi sitten löydettiin.

Saadut tutkimustulokset muuttavat käsitystä maanviljelyn alkuvai- heista niin kivikau-den kuin rautakauden osalta. Varhaisin metsänrai- vausvaihe ajoittuu kivikaudelle 5300 – 4000 eKr. Ensimmäisenä vil- jelykasvina oli tattari 5300 eKr., ja noin 4200 eKr. ilmestyvät ensim- mäiset merkit ohran viljelystä. Nämä viljelyn merkit ajoittuvat kivikaudelle, samaan aikaan saviastioiden valmistustaidon omaksumisen kanssa (varhaiskampakeramiikka). ”

HS: ” Se tiedetään, että nykyisen Suomen alueelle uralilaiset kielet olivat jo aiemmin tulleet saamelaiskielinä, mutta Suomessa oli väestöä jo ennen saamelaiskieltenkin puhujia. ”

Tuosta ei ole mitää näyttöä!

Saamelaikielet eivät ole olennaisesti vanhempia kuin itämerensuomalaisetkaan!
Molemmilla on sama alkuperä kampakeraamisesta ja vasarakirves- kielestä, mutta ilmeisimmin eri paikoissa!

” HS: ” Itämerensuomen kantamuodon tuojat saapuivat Volgan alu- eelta ilmeisesti reittiä, joka seuraili Daugava-jokea nykyisessä Latviassa. Näin todistelee Tarton yliopiston arkeologian professori Valter Lang, joka on julkaissut tänä vuonna kirjan Läänemeresoome tulemised eli Itämerensuomen saapuminen.

Helsingin yliopiston itämerensuomalaisten kielten professori Riho Grünthal kuvaa kirjaa arviossaan Elo-lehden arviossaan käänteentekeväksi.

Grünthalin mukaan Langin tulkinta Suomen kielihistoriasta on uusi ja vallankumouk-sellinen. ”

”Kyse ei ollut germaanisia kieliä puhuvan väestön kulkeutumisesta kantasuomen alueella, vaan päinvastaisesta prosessista!”

K.: ”… Eli että ”itämerensuomalaiset valtasivet Hitlerin (olemattomien) kanta-arjalaisten alueita” … pitäisiköhän vielä ”PALAUTTAAKIN”…?

Haistapaskantieteilijät ovat valtaamassa myös Tartton yliopistoa… Riehu järjestää…

 

HS: ” Suomeen suomen kielen kantamuoto on Langin mukaan saapu- nut Virosta roo-malaisella rautakaudella. Se ulottuu vuodesta 500 ennen ajanlaskun alkua vuoteen 400 jälkeen ajanlaskun alun. ”

K.: Hewowwittua!!!

Iträmerensuomalainen kielimuoto ON SYNTYNYT TÄÄLLÄ – balt- tilaisen vasara-kirveskielen vaikuttaessa (suomalais-)ugrilaiseen kampakeraamiseen kieleen.

Kantapersermaaneita ei näkynyt eikä kuulunut PIERUNHAJUAKAAN mailla halmeilla!!!

HS ” Kantasuomen puhujat levittäytyivät Suomenlahden ylitse Varsinais-Suomen alueelle.

Virossa ja Etelä-Suomessa on saatettu puhua monia eri kieliä ennen uralilaisten tuloa, muun muassa esigermaania ja nyt jo hävinneitä muinaiskieliä. Hallitsevaksi kieleksi muodostui lopulta kuitenkin idästä tulleiden siirtolaisten puheenparsi. ”

K.: TUOLLAISISTA EI OLE ENSIMMÄISTÄKÄÄN NÄYTTÖÄ – JOTEN SELLAISA EI OPIDÄ OLETTAAKAAN!!!!

HS: ” Langin ajatusta kantasuomen saapumisesta tukee isälinjassa periytyvä Y-kro-mosomin haploryhmä, joka näyttää kulkeutuneen idästä länteen samaa reittiä kuin kielikin. ”

HEWOWWITTUA SE SIIHEN AIKAAN VASTA OLE KULKEUTUNUT!!!!
Kampakeraaminen kulttuuri on iät ja ajat tiedetty N-haplo-valtaiseksi!!!

HS: ” Volgalta Keski-Venäjältä on pitkä matka Suomenlahdelle. Uralilaisten kielten puhujien asuinalueet muodostavat karttakuvassa Itämerelle päin lähes yhtenäisen alueen. Ketjun katkaisee kuitenkin suuri valkoinen alue Karjalan itäpuolella ja Moskovan pohjoispuolella.

Valkoisella alueella ihmiset puhuvat venäjää, mutta he ovat silti uralilaiskielten puhujien sukulaisia, vahvistaa Tambetsin ja kumppanien tutkimus.

Pohjois-Venäjältä saaduista geeninäytteistä löytyi samaa siperialaista ainesta, joka yhdistää suomen sukukielten puhujia.

”He todella ovat itämerensuomalaisten kielten puhujien sukulaisia, koska he geneettiseltä profiililtaan muistuttavat näitä”, Vesakoski selittää.

Kielihistoriasta on arveltu, että siellä on tapahtunut kielenvaihto venäjään väestöpohjan pysyessä entisellään.

Muun muassa sikäläiset paikannimet viittaavat siihen, että siellä puhuttiin alle tuhat vuotta sitten länsiuralilaisia kieliä. ”

K.: Ihan vapaasti…

Valter lang, uusi alfredrosenbergilainen hölynpölypuoskaritieteilijä.

HS: ” Uralilaisessa perimässä näkyy myös sukupuoliero. Itäinen yhteys on paljon vahvempi miehissä kuin naisissa.

Ural-vuorten länsipuolella asuvilla uralilaisten kielten puhujilla on Länsi-Siperiaan viittaava Y-kromosomilinja, joka löytyy puolelta suomalaisista ja saamelaisista miehistä sekä 40 prosentilta virolaisista miehistä.

”Tätä ei löydy äitilinjoista. Ne ovat samanlaisia kuin muillakin eurooppalaisilla”, Tambets kertoo.

Geenit näyttäisivät antavan kuvan, että uralilaiset kielet toivat idästä miehet, jotka sitten ottivat vaimoikseen paikallisia naisia. ”
K.: Näin tapahtui varmaan silloin 7000 vuotta sitten…

Tosin SU-kansojen naapurit eivät varmaan ole kovin palhjon silloisten alkuperäisten naisten heimojen jälkeläisiä…
Naiset ovat vaan vaihtuneet enemmän kuin miehet.

Myös latvialasissa ja liettualaisissa näkyy eritääin vahva uralilainen vaikustu nimenomaan miehissä.

HS: ”Ei voi sanoa, että vain miehiä tuli, mutta he jättivät selvimmät merkit itsestään”, Tambets sanoo.

Yhden Y-kromosomin hallitseva asema perimäaineistossa näyttää kertovan myös kieltä levittäneiden yhteisöjen sosiaalisesta rakenteesta.

”Tämä kromosomin hallinta jatkui useamman kuin yhden sukupolven ajan. Se osoit-taa, että sen aikaisessa yhteiskunnassa oli sosiaalisia tekijöitä, joiden ansiosta kro-mosomia kantavat miehet onnistuivat lisääntymään paremmin kuin muut”, Tambets kertoo.

Sosiaalinen rakenne saattoi esimerkiksi olla sellainen,että jonkin tietyn suvun miehet olivat johtavassa roolissa ja saivat siksi eniten jälkeläisiä. Tämä on vain arvailua, sillä geeneistä sitä ei voi pitävästi päätellä.

Myös Lang hyväksyy ajatuksen, että uralilaisia kieliä länteen levittäneet yhteisöt olivat miesvaltaisia. Se ei vielä kerro miesten välisistä hierarkioista.

Suomen kielen esimuotojen saapumisen ajallisista vaiheista geenien ja kielen haarautumista käsittelevä tutkimus ei kerro mitään.

Ennestään tiedetään kielitieteellisen päättelyn perusteella, että kantauralin ensim-mäinen jakautuminen suomalais-ugrilaisten ja samojedikielten välillä tapahtui 6000 – 4000 vuotta sitten. ”

K.: Se tapahtui jo 7000 vuotta sitten, kun jotkut lähtivät Suomeen!

 

 

Ensimmäiset kampakerramiset esi-isämme ovat saattaneet olla vaikkapa tämän näköisiä:

HS: Arvio itämerensuomalaisten kielten saapumisesta tänne pari tuhatta vuotta sitten perustuu arkeologisiin ja kielitieteellisiin todisteisiin.

Uusi Genome Biology -lehdessä julkaistu tutkimus yhdisti geeniaineis- tot uralilaisten kielten sanastotietokantaan, jonka ovat koonneet ja julkaisseet Turun ja Tampereen yliopiston tutkijat. Tietokannassa on annettu numeerinen arvo perussanojen välisille etäisyyksille eri uralilaiskielten välillä.

”Perussanat ovat niitä, jotka esiintyvät kulttuurista riippumatta. Jokai- sessa kielessä on sanat kuu, vesi, ruoka,äiti ja maha. Lumi ja korppikotka taas eivät ole perussanas- toa, koska niiden tarkoittamia asioita ei ole kaikkialla”, Vesakoski selittää.

Tietokannassa samaa alkuperää olevat sanat kuten suomen ja viron sanat kuu saa-vat arvoksi ykkösen, kun taas eri lähteistä juontavat äiti ja ema antavat arvon nolla.

”Aineistosta saa tehtyä puumallin kielten erkaantumisesta. Puumallista saadaan mitattua eri kielten etäisyydet toisistaan: kuinka erilainen suomi on virosta, pohjois-saamesta tai komisyrjäänistä”, Vesakoski kertoo.

Tutkijat osoittivat, että geneettisiin etäisyyksiin perustuva uralilaisten kansojen sukupuu korreloi selvästi kielellisen sukupuun kanssa.

Tambets muistuttaa, että vaikka uralilaisten kielisukulaisuus on selvä, yhteinen perimäosuus on kuitenkin pieni.

”Ihmiset ovat kaikkein lähintä sukua maantieteellisille naapureilleen. Sen näkee jo ulkonäöstä. Siperiassa asuvat uralilaisten kielten puhujat muistuttavat muita Siperian asukkaita ja Euroopassa asuvat muita eurooppalaisia”, Tambets sanoo.

Pieni osa perimää kertoo kuitenkin kiehtovaa tarinaa kielten puhujien yhteisistä juurista ja historiasta. ”

 

Haploryhmä N1 on ARKTINEN, ei välttämättä sen ”itäaasialaisempi” kuin muutkaan europidit

Jos se sitten kuitenkin ON itäaasialsien , niin ”so what”?

Se on ollut vallitseva haplorymä pohjoisessa Euraasiassa 7000 vuotta.

https://www.eupedia.com/europe/Haplogroup_N1c_Y-DNA.shtml

Haplogroup N1c is found chiefly in north-eastern Europe, particularly in Finland (61%), Lapland (53%), Estonia (34%), Latvia (38%), Lithuania (42%) and northern Russia (30%), and to a lower extent also in central Russia (15%), Belarus (10%), eastern Ukraine (9%), Sweden (7%), Poland (4%) and Turkey (4%). N1c is also prominent among the Uralic speaking ethnicities of the Volga-Ural region, including the Udmurts (67%), Komi (51%), Mari (50%) and Mordvins (20%), but also among their Turkic neighbours like the Chuvashs (28%), Volga Tatars (21%) and Bashkirs (17%), as well as the Nogais (9%) of southern Russia.

N1c represents the western extent of haplogroup N, which is found all over the Far East (China, Korea, Japan), Mongolia and Siberia, especially among Uralic speakers of northern Siberia. Haplogroup N1 reaches a maximum frequency of approximately 95% in the Nenets (40% N1c and 57% N1b) and Nganassans (all N1b), two Uralic tribes of central-northern Siberia, and 90% among the Yakuts (all N1c), a Turkic people who live mainly in the Sakha (Yakutia) Republic in central-eastern Siberia.

Distribution of haplogroup N1c in Europe

Phylogeny of N1c

If you are new to genetic genealogy, please check our Introduction to phylogenetics to understand how to read a phylogenetic tree.

Note that N1c was known as N3 and N1c1 as N3a in the official phylogeny prior to 2008.

N1c (L729)

N1c1 (M46/Page70/Tat)N1c1a (M178): found in Siberia (Khakass-Daurs)N1c1a1 (L708): found in Siberia (Anayins)N1c1a1a (P298): found in Siberia (Yakuts)N1c1a1a1 (L392, L1026): Finno-Ugric branch; found throughout north-east EuropeN1c1a1a1a (CTS2929/VL29): Baltic-Finnic branchN1c1a1a1a1 (L550): West Finnic branch; found around the Baltic Sea and in places settled by the VikingsN1c1a1a1a1a (L1025)

N1c1a1a1a1a1 (M2783): found especially in Balto-Slavic countries, with a peak in Lithuania and Latvia

N1c1a1a1a1a2 (Y4706): found mostly in Finland and Scandinavia

N1c1a1a1a2 (CTS9976): East Finnic branch; found among the Chudes (Karelia, Estonia)

N1c1a1a1a2a (L1022)

N1c1a1a1a2a1 (Z1936): Finno-Permic branch; found in the Volga-Ural region and among the Karelians and SavoniansN1c1a1a1a2a1a (Z1925): found in Finland, Lapland, Scandinavia, the Volga-Ural and the AltaiN1c1a1a1a2a1a1 (Z1933)

N1c1a1a1a2a1a1a (Z1927): found among the Karelians

N1c1a1a1a2a1a1b (CTS8565): found among the Savonians

N1c1a1a2b (L1034): Ugric branch; found in and around Hungary and in Central Asia (Kazakhstan)

N1c2 (L666): found in Russia

N1c2a (M128)

N1c2b (P43): found in the Volga-Ural region

N1c2b1 (P63)

N1c2b2 (L665)

Totuuteen pyrkivienkään eurotieteilijöiden kaaliin ei mahdu, että väestö tai kultturi voisi koskaan levitä pohjoisesta etelään

 

Origins & History

Haplogroup N is a descendant of East Asian macro-haplogroup NO. It is believed to have originated in Indochina or southern China approximately 15,000 to 20,000 years ago.

Haplogroup N1* and N1c were both found at high frequency (26 out of 70 samples, or 37%) in Neolithic and Bronze Age remains (4500-700 BCE) from the West Liao River valley in Northeast China (Manchuria) by Yinqiu Cui et al. (2013). Among the Neolithic samples, haplogroup N1 made up two thirds of the samples from the Hong-shan culture (4700-2900 BCE) and all the samples from the Xiaoheyan culture (3000 – 2200 BCE), hinting that N1 people played a major role in the diffusion of the Neo-lithic lifestyle around Northeast China, and probably also to Mongolia and Siberia.

Ye Zhang et al. 2016 found 100% of Y-DNA N out of 17 samples from the Xueshan culture (Jiangjialiang site) dating from 3600–2900 BCE, and among those 41% belonged to N1c1-Tat. It is therefore extremely likely that the N1c1 subclade found in Europe today has its roots in the Chinese Neolithic. It would have progressively spread across Siberia until north-eastern Europe, possibly reaching the Volga-Ural region around 5500 to 4500 BCE with the Kama culture (5300-3300 BCE), and the eastern Baltic with the Comb Ceramic culture (4200-2000 BCE), the presumed ancestral culture of Proto-Finnic and pre-Baltic people. ”

HM: Ei ole selvää, että N1c-haplo olisi Kiinasta: se on aivan hyvin voinut myös mennä pohjoisilta alueilta sinne eikä päinvastoin!

Uusin tutkimus antaa tähän yllärin:

KIINALAISET OVAT ITSEKIN ARKTISTA ALKUPERÄÄ!

https://www.tiede.fi/comment/2437085#comment-2437085

”  Muinaiset beringiläiset olivat ”kiinalaisia” – tai sitten kiinalaiset ovat muinaisia beringiläisiä!

https://www.nytimes.com/2018/01/03/science/native-americans-beringia-siberia.html?smid=fb-share

In the Bones of a Buried Child, Signs of a Massive Human Migration to the Americas

” Beringia refers to Alaska and the eastern tip of Siberia, and to the land bridge that joined them during the last ice age. Appearing and disappearing over the eons, it has long been suspected as the route that humans took from Asia to the Western Hemisphere.

There has been little archaeological evidence, however, perhaps because early coastal settlements were submerged by rising seas. Thanks to her unique position in the Native American family tree, Xach’itee’aanenh T’eede Gaay has given scientists a clear idea how this enormous step in human history may have happened.

Her ancestors — and those of all Native Americans — started out in Asia and share a distant ancestry with Chinese people. In the new study, the scientists estimate those two lineages split about 36,000 years ago.

The population that would give rise to Native Americans originated somewhere in northeast Siberia, Dr. Willerslev believes. Archaeological evidence suggests they may have hunted for woolly rhino and other big game that ranged over the grasslands.

” There is little evidence of agriculture or domesticated animals in Siberia during the Neolithic, but pottery was widely used. In that regard it was the opposite develop-ment from the Near East,which first developed agriculture then only pottery from circa 5500 BCE, perhaps through contact with East Asians via Siberia or Central Asia.

Mazurkevich et al. 2014 confirmed the presence of N1c in the Comb Ceramic cul-ture with a sample from the Late Neolithic site of Serteya II in the Smolensk region of Russia, near the Belarussian border, which dates from the middle of 3rd millenium BCE.

The Bronze Age Indo-European Fatyanovo–Balanovo culture (3200-2300 BCE) pro-gressively took over the Baltic region and southern Finland from 2,500 BCE (see His-tory of haplogroup R1a).The merger of the two groups,Indo-European R1a and Proto-Uralic N1c1, gave rise to the hybrid Kiukainen culture (2300-1500 BCE). Modern Baltic people have a roughly equal proportion of haplogroup N1c1 and R1a, resulting from this merger of Proto-Uralic and Northeast Indo-European populations.

Tässä nähdään tilanne, kun kampakeraaminen Kaman kulttuuri, N1c, saapui mm. Astuvansalmelle 7000 vuotta sitten.

Yksinkertaisin selitys on paras?

Vaikka lähes kaikki tuunetut naisvaltaiset kulttuurit (kuten jukagirit) kuuluvat arktisiin kansoihin, niin yksikertaisin selitys paleoliittiselta kaudelta periytyvälle vallitsevalle isälinjalle on asutushistorialtaan jatkuva, ”miesvaltainen” (patrilokaalinen) yhtei-sö, jossa naiset vaihtavat ryhmää ja asuinseutua paljon enemmän kuin miehet.

Tässä ei ole mitään ”miessovinistista” eikä ”patriarkalistista”,sillä samaan aikaan eri- näiset merkit saatavt viitata siihen, että Suomen itäbalttilainen vasarakirveskulttuuri, toisin kuin sotavaunukansan  osana ollut vasarakirveskulttuuri, olisi ollut naisvaltaista!

Se oli monissa suhteissa korkeatasoisempaa kuin kampakeraaminen kulttuuri, erityisesti maanviljelyksessä, mutta ei välttämättä kaikissa suhteissa.

Tällaisia seikkoja ovat:

– vasarakiveskansa ei näytä heimona olleen missään poliittisessa val- lassa muiden yli, ei ”herrakansaa” vaan raivaajakansaa, vaikka se on tullut myöhemmin ja kulttuurisesti kehittyneemmältä alueelta. Sen sotiminen ja tehokas aseistus oli puolustuksellista (ennen kuin keksittiin sotavaunut, mihn Suomen vasarakirveskansa ei osallistunut, toisin kuin Volgan; vasarakirveskansa piti yli kaiken kiinni muokkaamistaan maa- ja vesialueista.

– vasarakirveskansan keramiikka on keittiötyövälinepyyppistä, kun taas kampakeramiikka on varastointi- ja kuljetustyyppistä: mm. suurikoisempaa. Ero pikemminkin sen kun kasvoi vaan, ja molemmat ehkä käyttivät molempien keramiikkaa.

– vasarakirveskansa näyttäisi menneen Suomessa erityksissä ”omista” jossakin määrin ”takapakkia” joissakin miehisiksi mielletyissä suhteissa: esimerkiksi komeim-mat rakennukset ovat vanhimmalta ajalta ja silloisen kultturipiirin itäisimmiltä alueilta.

– patrilokaalinen miesvaltainen naapurusto, ja liikkuva väestö (saame- laiset?) vain vahvistaa tätä mahdollisuutta, sillä naapuriheimot tekivät heimoyhteiskunnassa useinkin tasan päin vastoin erilaissa perusratkaisuissa, kuten perhesysteemissä. Heimot myös jakautuivat usein jonkin peruerimielisyyden takia, joka sitten jatkui ja jatkui heimorona, ja saatettiin tehdä yhteistyössä molempia ratkaisuja, jos uudestaan taas ystävystyttin.

Kiina vislasi poikki ihmisen geenimanipulaation maassa

ERITTÄIN HIENO PÄÄTÖS TIETEELLISESTI JA MORAALISESTI KESTÄVÄLLÄ POHJALLA OLEVALTA VALTIOVALLALTA!
.
.
«Перешли грань»: ученые поплатились за ГМ-детей
.
Правительство Китая запретило редактировать геном эмбрионов
.
Отдел «Наука» 29.11.2018, 18:20
.
Власти Китая запретили ученым, якобы модифицировавшим геном эмбриона человека и получившим устойчивых к ВИЧ детей, продолжать эксперименты. Однако по-прежнему остается неизвестным, действительно ли экспериментаторы изменили ДНК.
… ”
.
Taustaa:
.
.

” Maailman ensimmäiset geenimuokatut lapset syntyivät

Monet tutkijat kutsuvat kokeilua vastuuttomaksi.

Kiinasta kuultiin maanantaina uutinen, joka jää tieteen historiaan. Hyvässä tai pahassa.

Tutkija Jiankui He ilmoitti luoneensa maailman ensimmäiset geeni- muokatut ihmislapset. He kertoi uutistoimisto AP:lle muokanneensa kahden ihmisalkion geenejä niin, että tuloksena syntyi kaksi tervettä tyttölasta, joista toinen on immuuni hi-virukselle.

Tuntemattomassa paikassa pari viikkoa sitten syntyneet kaksosty- töt ”Lulu” ja ”Nana” ovat ensimmäiset ihmiset, joiden geenejä on peruuttamattomasti muunneltu alkiovaiheessa.

Koe perustuu geenisaksiksi kutsuttuun crispr-cas9-menetelmään, joka on mullistanut biotekniikan. Siinä soluun ruiskutetaan dna:ta leikkaava proteiini ja pätkä rna:ta, joka ohjaa leikkurin oikeaan paikkaan. Näin voidaan muuttaa yksittäisten geenien toimintaa hyvinkin tarkasti.

Geenimuokkaus tehtiin osana tavallista koeputkihedelmöitystä. Lasten äidin munasolu hedelmöitettiin maljassa isän siittiöllä. Sitten soluun ruiskutettiin cas9-entsyymi yhdessä crispr-molekyylien kanssa. Ne poistivat kehittyvien alkioiden perimästä geenin, jota hi-virus tarvitsee tarttuakseen elimistöön.

”Kun Lulu ja Nana olivat vasta yksi solu, tämä leikkaus poisti oven, jonka kautta hi-virus tarttuu. Ennen kuin istutimme solut äidin kohtuun, avasimme koko geeniperimän ja näimme, että leikkaus onnistui kuten piti”, He selittää videolla, jolla hän kertoo kokeestaan.

”Syntymän jälkeen avasimme jälleen Lulun ja Nanan koko geeniperi- män. Varmistui, ettei mikään muu geeni muuttunut kuin se, joka estää hiv-tartunnan. Vauvat ovat yhtä terveitä ja turvassa kuin muutkin lapset”, He vakuuttaa.

Kiinassa on jo aiemmin tehty saman kaltaisia kokeita ihmisalkioilla, mutta alkioita ei ole siirretty kohtuun.

Geenimuokatun ihmislapsen luomista on pidetty teknisesti mahdolli- sena, mutta äärimmäisen tuomittavana, sillä riskejä ei tarkasti tiedetä.

He on ilmeisesti tehnyt kokeensa luvatta ja salassa. Kiina suhtautuu tutkimusetiikkaan löyhästi, mutta Shenzenin yliopisto, jossa He toimii apulaisprofessorina, irtisanoutui kokeesta ja ilmoitti olevansa ”järkyttynyt”.

https://youtu.be/th0vnOmFltc

Myös suuri joukko kiinalaisia tutkijoita tuomitsi ihmisalkion geenien muuntelun. Yli sata tutkijaa on uutistoimisto Reutersin mukaan allekirjoittanut avoimen kirjeen, jossa koetta luonnehditaan perustelemattomaksi, vaaralliseksi ja vahingolliseksi kiinalaiselle tutkijayhteisölle.

”Kansainvälisen transgeeniteknologiayhdistyksen kautta on paikan päältä Kiinasta tullut tieto, että ihmisessä ilmeisesti on tosiaan tehty ensimmäinen crispr-korjaus ja lapset ovat syntyneet”, vahvistaa crispr-tekniikkaa hiirillä hyödyntävä dosentti Satu Kuure Helsingin yliopistosta.

Tiedeyhteisö ei ole vielä voinut perehtyä Hen kokeeseen tarkemmin. Hän julkisti kokeensa suoraan medialle juuri ennen kuin geenieditointia ja sen riskejä pohtiva alan konferenssi käynnistyi Hongkongissa.

Tässä vaiheessa kokeesta tiedetään vain se, mitä He on haastatteluissa ja julkaisemallaan Youtube-videolla kertonut. Lisäksi AP:n haastattele- mat ulkopuoliset tutkijat ovat ilmeisesti saaneet nähdä jonkinlaista alustavaa dataa.

He värväsi kokeeseen seitsemän kiinalaista pariskuntaa, joille tehtiin hedelmöityshoitoja. Pariskunnat saivat Hen mukaan päättää, ottavatko he tavallisen koeputkihedelmöityksen vai haluavatko he kokeilla geenimuunneltua alkiota.

Kaikilla isillä oli hiv. He perusteli koetta vanhemmille sillä, että he voivat saada lapsia, jotka ovat ikuisesti suojassa hiviltä.

Lopulta 16:n alkion geenejä muokattiin. Muokkauksen kohteena oli hyvin tunnettu ccr5-geeni, josta ihminen perii yhden kopion isältä ja toisen äidiltä. Molempien geenien vaimentaminen tekee ihmisestä lähes immuunin hiv:lle.

Toisen tytön kohdalla geenistä onnistuttiin ilmeisesti vaimentamaan molemmat kopiot. Toisella hiljentyi vain toinen kopio, joten tämä tyttö voi yhä saada tartunnan.

Ilmeisesti kävi myös niin, että geenimuuntelu onnistui vain osassa tämän tytön soluista. Geeni on siis vaiennettu osassa soluista ja osassa se toimii yhä.

”Tämä on arpapeliä. Tällä hetkellä lapset ovat ilmeisesti terveitä, mutta tulevaisuudesta ei tiedetä”, Kuure kommentoi.

On olemassa ihmisiä, joilta luonnostaan puuttuu toinen tai kumpikin ccr5-geeni. Tällainen mutaatio liittyy luultavasti Euroopassa riehuneisiin isorokkoepidemioihin.

Kaksosiin tehty muutos ei siis periaatteessa eroa piirteestä, jonka osa ihmisistä saa luonnollisesti. Tällaista geeniteknistä parannusta ei kuitenkaan ole koskaan aiemmin tehty ihmiseen. Länsimaissa vasta tutkitaan tekniikan turvallisuutta eläimillä ja aikuisilla.

On esimerkiksi mahdollista, että geenieditointi voi aiheuttaa syövän myöhemmin.

”Hiirillä on nähty, että syöpään liittyvät geenit voivat aktivoitua ja kor-jausmekanismit menevät sekaisin. Hiirellä tämä näyttää korjautuvan, mutta emme tiedä, mitä ihmiselle tapahtuu. Hiiri elää niin paljon lyhyemmän ajan, että syövän kehittymistä ei ehkä ehditä nähdä”, Kuure selittää.

Hänen mielestään tekniikkaa pitäisi ensin tutkia huolellisesti ja edetä varovaisesti.

Kokeessa alkioilta ei parannettu mitään vakavaa perinnöllistä sairaut- ta, johon he olisivat ilman hoitoa sairastuneet. Tytöt olisivat syntyneet normaaleina ja terveinä ilman hiviä joka tapauksessa. He saattavat nyt olla immuuneja hiville, mutta samalla on otettu riski vakavista sivuvaikutuksista. ”

https://www.bbc.com/news/world-asia-china-46382662#

’Gene-edited babies’: China halts work of He Jiankui

  • 29 November 2018

    Prof He says there is a potential second pregnancy

    China has halted the work of the scientist who claims to have created the world’s first genetically edited babies, and says it will investigate.

    He Jiankui caused outrage earlier this week when he told a genome summit he had altered the genes of twin baby girls so they could not contract HIV.

    His statement has not been confirmed, but if true breaks tight rules around the use of gene editing in humans.

    Prof He’s university said it was unaware of his experiment.

    The Southern University of Science and Technology in Shenzhen said earlier in the week he had been on unpaid leave since February, and it would be investigating the claims.

    On Thursday, China’s science ministry said it had ”demanded that the relevant organisation suspend the scientific activities of relevant personnel”.

    The National Health Commission has already said Prof He’s work ”seriously violates China’s laws, regulations and ethical standards” and would investigate the claims.

    What the scientist claimed?

    Prof He announced that he had altered the DNA of embryos – twin girls known as Lulu and Nana – to prevent them from contracting HIV.

    Speaking to the Human Genome Editing Summit at the University of Hong Kong, he said the girls were ”born normal and healthy” and they would be monitored over the next 18 years.

    He said he had funded the experiment himself and confirmed his university had not been aware of it.

    Prof He also explained that eight couples – comprised of HIV-positive fathers and HIV-negative mothers – had signed up voluntarily for the experiment. One couple dropped out, but there was ”another potential pregnancy” of a gene-edited embryo in its early stages.

    He said his study had been submitted to a scientific journal for review, though he did not name the journal. He was also evasive about other details, including the names of ”some experts” he said had reviewed his work and offered feedback.

    Why is his work controversial?

    The Crispr gene editing tool he claims to have used is not new to the scientific world, and was first discovered in 2012.

    It works by using ”molecular scissors” to alter a very specific strand of DNA – either cutting it out, replacing it or tweaking it.

    Gene editing could potentially help avoid heritable diseases by deleting or changing troublesome coding in embryos.

    But experts worry meddling with the genome of an embryo could cause harm not only to the individual but also future generations that inherit these same changes.

    Hundreds of scientists, both in China and around the world, swiftly condemned his claims.

    Professor Julian Savulescu, an ethics expert at the University of Oxford, said if true ”this experiment is monstrous”.

    ”Gene editing itself is experimental and is still associated with off-target mutations, capable of causing genetic problems early and later in life, including the development of cancer,” he told the BBC. ”This experiment exposes healthy normal children to risks of gene editing for no real necessary benefit.”

    Many countries, including the UK, have laws that prevent the use of genome editing in embryos for assisted reproduction in humans. Scientists can do gene editing research on discarded IVF embryos, as long as they are destroyed immediately afterwards and not used to make a baby.

    China allows in-vitro human embryonic stem cell research for a maximum period of 14 days, China’s Deputy Minister of Science and Technology Xu Nanping clarified. ”

Milloin talvisota olisi viimeisintään vielä voitu välttää?

Aiheesta on Alpo Rusin ilmeisimmin melko hyvä kirjoitus Usarissa, uusin aikaisemman dogmin tarkistuksin. Rusi on sivunnut asiaa aikaisemminkin.
.
Tämäkin on mielenkiintoinen kysymys, että erityisesti KEIDEN se sota olisi pitänyt pystyä välttämään: valtiomiesten? poliitikkojen? sotilai- den? Rusin mielestä diplomaattien – tai – huh – toimittajien:  Suomi nimittäin hänen mukaansa toimi ennen talvisotaa jo melko pitkään ”tiedollisesti” SAKSAN TEHTAILEMIEN VALEUUTISTEN VARASSA – jopa joidenkuiden suomalaisten silmäätekevien kuten ulkoministeri Holstin omasta toininnasta.

Mää en osaa tätä kauheasti kommentoida, joten lainaan aika pitkiä pätkiä:

http://alporusi2014.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264445-rudolf-holstin-ero-heikensi-diplomatian-edellytyksia-valttaa-talvisota

Rudolf Holstin ero heikensi diplomatian edellytyksiä välttää talvisota

.

Ulkoministeri Rudolf Holsti (1881-1945) erosi 17.11.1938.Hän oli toimi- nut ensimmäisen kerran ulkoministerinä vuosina 1919-1922 ja vaikut- tanut keskeisesti nuoren tasavallan ulkopolitiikan muotoiluun sekä toimeenpanoon. Tämän jälkeen hän oli lähettiläänä Tallinnassa ja Riias- sa sekä Kansainliitossa Genevessä. Hänen toinen ministeriytensä oli seurausta pääministeri Kyösti Kallion häntä kohtaan osoittamasta ar- vostuksesta.Kallio halusi ennen muuta parantaa suhteita Neuvostoliit- toon, kun Euroopan turvallisuustilanne oli vakavasti uhattuna syksyllä 1936.

Holsti teki merkittävän vierailun Moskovaan helmikuussa 1937, mitä Saksan Helsingin lähettiläs Wipert von Blücher ei katsellut hyvällä. Kirjeessään Kaliforniasta presidentti Risto Rytille 11.10.1942, jonka tämän blogin tekijä sai elokuussa haltuunsa Kanadasta, Holsti katsoo Blücherin olleen ”kavalin lähettiläs”, jota hän oli urallaan koskaan koh- dannut. Holsti selitti vuonna 1935 tehtävässään aloittaneen Blücherin saaneen ”Helsingin poliittisissa” ja ”seurapiireissä  johto-aseman” ennen kuin hän itse aloitti hallituksessa lokakuussa 1936. ”Siitä lähtien Blücher alkoi vainota minua sekä edessä että etenkin takanapäin”.

Saksalainen professori Michael Jones on vahvistanut Holstin näkemyk- sen vuonna 2008 ilmestyneessä väitöskirjassaan.Jones osoittaa, miten Blücher  sai kampanjalleen tukijoita ei vain ulkoministeristä, vaan myös maan hallituksesta ja mediasta. Natsi-Saksa kävi hybridisotaa ennen kuin käsite lanseerattiin 2000-luvulla. Suomi taipui.

Holstin eron taustalla olikin ennen muuta natsi-Saksan pari vuotta kes- tänyt operaatio hänen kaatamisekseen.  Blücher riemuitsi eron jälkeen Berliiniin kirjoittamassaan raportissa,että ”aktiomme onnistui täydelli- sesti”. Vakiintunut historiankirjoitus Suomessa syyttää kuitenkin Hols- tia itseään erosta, ”diplomaattisesta harha-askeleesta”, joka maksoi hänelle ulkoministerin postin. Hänen katsottiin loukanneen Saksan ”valtakunnankansleria” Adolf Hitleriä diplomaatti-illallisilla Genevessä aiemmin 26.9.1938. Eron yhteydessä tosin leviteltiin myös huhuja, että Holstilla olisi ollut kiistaa verottajan kanssa, sekä epäselvyyksiä  nautti- mastaan kaksoipalkasta. Molemmilta syytöksiltä putosi pohja hieman myöhemmin eron jälkeen, minkä tämän blogin tekijä on äskettäin voinut asiakirjojen kautta varmistaa.

Hitler piti aiemmin samana päivänä ennen Holstin ”harha-askelta” 26. 9. kiihkoisan ja äärimmäisen hyökkäävän puheen Urheiluhallissa Ber- liinissä, mikä radioitiin kaikkialle Saksaan. Jokainen voi halutessaan katsoa ja kuunnella puheen Youtuben kautta. Holsti ei kuitenkaan esit- tänyt illallisilla halventavia kommentteja Hitleristä, mikä tosin olisi ollut jopa ymmärrettävää, vaan ainoastaan käänsi Ranskan entisen päämi- nisteri Poul Boncourtin pyynnöstä Hitlerin puhetta englannista rans- kalaisille vieraille. Irlantilaisen Kansainliiton neuvoston puheenjohtaja Eamon De Valeran isännöimän illallisen jälkeen oli kokoonnuttu kahville, jossa yhteydessä vasta Hitlerin nimi tuli esnimmöistä kertaa esille ja vain Holstin käännöksen kautta. On siiten mahdollista, että joku on tahallisesti kuullut Holstin moittineen Hitleriä. ”

RK: Kappas vaan, että Irlannin vallankumousjohtaja de Valera oli peräti Kansainliiton puheenjohtja tuolloin, eräänlainen ”maailmanjohtaja”, kunKL pyrki maailmanhallitukseksi – toisin kuin seuraajansa YK.

Rusi:”Suomen Berliinin lähettiläs Aarne Vuorimaa meni Saksan ulkomi- nisteriön valtiosihteerin, SS-kenraalimajurin arvossa toimineen Ernst von Weizsäckerin virittämään ansaan. Valtiosihteeri ei koskaan pal- jastanut lähdettään 1.11. tapaamisessa Vuorimaalle, vaan viittaisi aino- astaan ehdottoman luotettavaan lähteeseen. Vuorimaa lähetti 7.11. sa- laisen raportin saamistaan tiedoista, joiden uskottavuutta hän ei mitenkään kyseenalaistanut.  Raportissa oli myös lauseita, jotka viittasivat lähettilään antipatioihin omaa ulkoministeriään kohtaan. Holstin oma versio – jonka sisältö saatiin tutkimuksen käyttöön Kanadasta alkukesästä 2018 – kumoaa täysin Vuorimaan välittämät tiedot. Presidentti Kyösti Kallio luotti täysin Holstiin, mutta oli sairas, eikä jaksanut puolustaa ministeriään, joka oli myös saanut lievän sydänkohtauksen paineen keskellä.

Holstin ero tapahtui Suomen kannalta huonoon aikaan. Sitä edelsi ”kris-tallisirpaleiden viikko”, kuten Saksassa yöllä 9.-10.11. käynnistettyä juu- talaisiin kohdistunutta vainoaaltoa on nimitetty. Vuorimaa raportoi salaisessa kirjelmässä ulkoministeriölle tapahtumista heti 11.11.:

”Saksan valtion suhtautuminen juutalaisiin on siksi tunnettua, ettei siitä kannata paljon kirjoittaa”.  Lähettiläs katsoo että ”jyrkät toimet on tar- koitettu saamaan juutalaiset pois Saksan valtakunnasta tavalla tai toi- sella”. Hän selostaa asiallisesti kristalliyön tapahtumien taustan ja ker- too tuhoista eri puolilla Berliiniä sekä uskoo maailman yleisen mielipi- teen tuomitsevan väkivaltaisuudet. Näin tapahtui, mutta Suomi alkoi lähestyä Holstin eron jälkeen kuitenkin natsi-Saksaa, harjoittaa hänen seuraajansa Eljas Erkon kaudella ”puolueettomuutta Saksan hyväksi”.

Kirjeessään Rytille 11.10. 1942 Holsti valittaa, että Suomessa ei ole seu- rattu kansainvälistä tilannetta – osin siksi, että usein tiedot saadaan Saksan virallisen uutistoimituksen DNB:n kautta väritettyinä. Suomi oli tämän päivän narratiivia mukaillen suursodan seurannassa pääosin valeuutisten varassa. Tämä onkin ehkä vajavaisesti tutkittu jatkosodan historiaa koskeva yksityiskohta. Holsti varoittaa presidenttiä vuoden 1918 tilanteesta,jolloin kohtalona oli jäädä sodassa hävinneiden puolel- le. Hän pelkää näin tapahtuvan, mikäli Suomi ei pääse eroon sodasta ajoissa. Hän ei viittaa vuoteen 1939, jolloin nojautuminen Saksaan oli ainakin osasyynä talvisotaan, kun Saksan petti elokuussa siihen naiivisti luottaneen Suomen solmimalla liittosopimuksen Neuvostoliiton kanssa. ”

RK: Saksa ei vain ”pettänyt Suomea” Molo-Ribbellä, vaan LIETSOI AK-TIIVISESTI TALVISOTAA SEKÄ SUOMESSA ETTÄ MYÖS NEUVOSTO-LIITOSSA. Se oli yksi syy ehdottaa koko huijaus”sopimusta” ja tehdä se.

Rusi on itsekin kirjoittanut aiheesta tuonut esiin asiaan liittyviä tietoja:

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2014/12/sodanaikainen-luotettava-lahde-saksa-yllytti-nl-a-hyokkaamaan-suomeen-1939

” Iltalehdessä 31.08. 2012 Suomen Sveitsin ja Vatikaanin suurlähettiläs Alpo Rusi kertoo löytäneensä dokumentin elokuulta 1942, jossa Suo- men silloinen Vatikaanin suurlähettiläs G.A. Gripenberg, joka oli vast- ikään siirretty sinne Lontoosta, ja jonka tehtävä oli tunnustella rauhan- solmimismahdollisuuksia, sai tietää ranskalaiselta kardinaali Eugéne Tisserantilta (1884-1972), että Saksa oli ennen talvisotaa yllyttänyt Neuvostoliittoa hyökkäämään Suomeen ja Romaniaan kardinaalin tul- kinnan mukaan siksi, että ”Saksa saisi vihaiset liittolaiset sivustoilleen”.

(Todellinen syy oli, että Hitler oletti hyökkäyksen johtavan NL:n sotilaal- liseen konfliktiin Englannin kanssa. Talvisodan kuluessa Hitlerille selvisi, että Englantia kusettamalla se ei onnistu. Sen sijaan hän oletti vielä kut- suttuaan Molotovin ”neuvottelemaan” Berliiniin joulukuussa 1940, että NL olisi kusetettavissa hyökkäämään Persiassa englantilaisten kimp- puun. Stalin oli uskomattoman taitavasti onnistunut leikkimään ”tyhmää” …)

Tisserant kertoi myös kuulleensa saksalaisten upseerien olleen Kan- naksella 1940 kertomassa NL:lle Suomen puolustusjärjestelyistä, joita saksalaiset olivat täällä olleet mukana tekemässä, ja aseista, joita he olivat Suomelle toimittaneet. Tisserant ennusti lähes nappiinsa linjan, jolle Sak- san hyökkäys NL:on tulisi pysähtymään, mutta hän arvasi Saksan häviön vuotta aikaisemmaksi kuin tuli toteutumaan. Jos Suomi olisi hyökännyt Leningradiin, USA olisi julistanut Suomelle sodan. Rusin mukaan Suomi sai Gripenbergin kautta USA:an yhteyden, jota kautta onnistui vakuuttamaan, ettei Suomi hyökkää Leningradiin. ”

Jo ehdotuksessaan Molotov-Ribbentrop-”sopimuksesta” Hitler antoi sen muodolla Stalinin ymmärtää, että Suomi oli edellisenä vuonna toi- mittanut ”Jartsevin”/Rybkinin ehdotuksen ”etupiirijaosta Itämeren alu- eella” heti sellaisenaan Hitlerille. Stalin oli esittänyt Suomelle ”etupiiri- jakoa in the Baltic Region”, sotilasliittoa ja aluevaihdoksia Leningradin turvallisuuden takaamiseksi. On hyvin todennäköistä, että Stalin esitti näitä myös Virolle, ja että Viron johto luuli kyseisen tarjouksen (kuulu- misesta SUOMEN ”etupiiriin”) yhä olevan voimassa NL:n ehdottaessa myöhemmin tukikohtia.

http://users.cyberone.com.au/myers/sudoplat.html

” ” On April 8, 1938, the NKVD rezident in Finland, Boris Rybkin, was summoned to the Kremlin where Stalin and other members of the Politburo, in a formal way,  entrusted him with the mission of acting as informal envoy of the Soviet government in Finland. Rybkin donated money, on Stalin’s orders, to the formation of the Small Farmers party, which propagated a neutral stand for Finland. Rybkin was ordered to offer the Finnish government a secret deal, sharing interests in Scan- dinavia and economic cooperation with the Soviet Union,on the con- ditions of their signing a pact of mutual economic and military assis- tance in case of aggression by third parties. The pact was to guaantee Finland eternal safety from attack by European powers and mutual economic privileges for the two countries on a permanent basis. Inclu- ded in the proposals was a division of spheres of military and economic influence over the Baltic areas that lay between Finland and the Soviet Union. ”

NL teki myös Englannille ehdotuksen ”yhteistä toimista Suomen sak- salaissuuntauksen kääntämiseksi käyttäen englantilaismielisiä ainek- sia maan johdon piirissä”. Mutta englantilaiset ilmoittivat, että ”ei siellä ole sellaista meidän väkeä”.

Tuolloin NL pyrki todella saamaan Suomen vaikka kuinka epäluotetta- vaksi liittolaisekseen Saksaa vastaan keski- ja itä-Euroopassa käytä- vän alueellisen sodan varalta sen sijaan, että Suomi olisi ollut Saksan liittolainen, eli ”rauhoittamaan Suomen ilmansuunnan” tuollaisen sodan varalta. ”

Rusi: ” Max Jakobson on teoksessaan Diplomaattien talvisota (1954) vihjannut, miten Holstin ero 1938 tulkittiin Moskovassa ”Saksan diplo-maattiseksi voitoksi”. Tässä hän ei ollut väärässä. Suomen ulkopoliit- tinen johto siirtyi Eljas Erkon käsiin, joka ei ymmärtänyt, että suurvallan intressi on usein ristiriidassa pienten valtioiden oikeuksien kanssa. Hitlerin natsi-Saksa ei välittänyt Suomen oikeuksista, vaan laskelmoi kylmästi, kuten 1918, Suomen roolia omien poliittisten intressiensä näkökulmasta.

Olisiko Suomi taitavammalla Saksan-politiikalla voinut välttää talvisodan 1939 on kysymys, johon tuskin saadaan vastausta.

Professori Stephen Kotkin on tuoreessa Stalin -teoksessaan Waiting for Hitler arvioinut, että ”Suomi taisteli 1939 sodan jonka se olisi voinut välttää”.

Kotkin on perustanut näkemyksensä lähinnä arvioon Holstin ja Neuvos- toliiton tiedustelun NKVD:n edustajan Boris Jartsevin ja Holstin keväästä lokakuuhun 1938 eri vaiheissa käymiin neuvotteluihin, joista tietoja saatiin yksityiskohtaisemmin vasta sotien jälkeen, vaikka hallituksen ylin johto niistä oli tietoinen ja niihin myös osallistui. ”

RK: MILLÄ TAVALLA ”HALLITUKSEN YLIN JOHTO OSALLISTUI JARTSEV-NEVOTTELUIHIN, Alpo Rusi?

Ainakaan hanketta NL:n puolelta johtaneen Pavel Sudoplatovin mukaan EI NIIN YHTÄÄN MITENKÄÄN!

Suomen pankin, EKP:n ”huarakonttorin” pääjohtajan Liika-Erkin arvostelu kirjasta on ensinnäkin puhdasta paskaa: Neuvostoliitto mm. saavutti talvisodassa mitä ilmeisimmin aika tarkkaan juuri sen mitä oli hakemassakin. Hinta oli mikä oli, se on sitten toinen juttu.

Rusi:  ” Suomen strateginen asema Leningradin puolustuksessa oli toissijainen verrattuna Baltian maihin, kuten kenraaliluutnantti Oscar Enckell kirjoitti muistiossaan marraskuussa 1939. Tämä olisi tullut soveltaa diplomatiaksi, missä ei onnistuttu. J. K. Paasikivi ehdotti 30. 10. 1939 presidentti Kalliolle kesken Moskovan neuvottelujen Erkon erottamista ja Väinö Tannerin nimittämistä ulkoministeriksi.

Ehdotus oli siinä mielessä ”keskeneräinen”,että ainoastaan Holstilla, joka oli Genevessä Suomen edustajan Kansainliitossa, olisi ehkä ollut vielä tässä vaiheessa riittävästi poliittista pääomaa tai luottamusta saada aikaiseksi kompromissia Neuvostoliiton kanssa, kun esillä olivat kysymykset Hangon ja Suursaaren luovutuksesta tai vuokaamisesta sekä Repolan ja Porajärven palautukset, joita vastaan raja olisi kannaksella siirretty lännemmäksi. ”

RK: Näin saattaisi hyvinkin olla.Holsti oli kaunan pullistestellut Hitler- (Rib-bentrop-) salaliittoa vastaan, mikä titysti kirkastui vasta, kun se paljastui.

Sen sijaan Erkon vaihtaminen Tanneriin ei auttanut mitään, sillä nimen- omaan hänelle jos kenelle Stalin oli juuri raivostunut. Taustalla oli Chur- chillin antama väärä ”oivallus” Mannerheimista ( joka oli kääntänyt Suo- men valkoiset Keskuvaltojen puolelle) ja oikea tai väärä tieto Tanneris- ta, jokta taas oli 1917 vastustanut ankarasti Kerenskin ”maakuntavaa- leihin” osallistumista (ehdottomasti AIHEESTA!). Ja Englannin Hyppy-Heikkihän se Kerenski oli.

Rusi: ” Mikään ei viittaa Holstin julkaisemattomissa muistelmissa siihen, että hänkään olisi ollut valmis hyväksymään Neuvostoliiton maksimaa- lisia ehdotuksia. Erkon jatkossa antamat neuvotteluohjeet olivat joka tapauksessa epäonnistuneita, eikä niiden pohjalta neuvottelijoilla ollut asiallisesti mitään liikkumavaraa.

Ulkoministeri Eljas Erkko oli 29.11.1939 illallisilla ystävänsä eversti G. Taucherin luona. Ulkoministeriön poliittisen osaston päällikkö Aaro Pakaslahti pilasi kuitenkin ystävysten illallisen. Itsekin Kansallisteatte- rista illalla ministeriöön hälytetty Pakaslahti yritti useita kertoja puhe- limitse saada turhaan yhteyttä ministeriin. Lopulta kiusaantunut Erkko saapui ulkoministeriöön Ritarikadulle keskiyön tuntumassa. Pakaslahti kertoi ministerille Neuvostoliiton katkaisseen diplomaattisuhteet.

”Hänen todellisen mielentilansa kuitenkin saattoi aavistaa siitä lähes täydellisestä neuvottomuudesta, joka kuulsi hänen reaktioistaan”.

Dramaattinen kuvaus on luettavissa Pakaslahden vuonna 1969 ilmes- tyneistä muistelmista Talvisodan poliittinen näytelmä. Seuraavana päi- vänä alkoi Talvisota, ”Erkon sota”, kuten J. K. Paasikivi sitä tuohtuneena kuvasi. ”

Ukraina ampui alas Malesian MH-17-matkustajakoneen v. 2014 provokaatiomielessä?

Yhä enemmän näyttää tältä.

Venäjän julkaisena aineisto näyttää mm. seuraavalta:

https://www.youtube.com/watch?v=zAFZbjyoqok&feature=youtu.be

Tässä on todisteita, joita voidaan väärentää, kuten puheita ja videoku- vaa, mutta myös sellaista, jonka väärentäminen on nykyisin aika pitkälle mahdotonta käryämättä, kuten käytetyn ohjuksen kappaleita sarja- ja valmistusnumeroineen ja paperisia toimitustietoja muiden silloisten sellaisten (1986) joukossa. Käytetyn ohjuksen tyyppinumero ja valmis- tusajakohta on tiedetty koko ajan myös Suomessa, sillä Suomella on ollut samoja ohjuksia, ja täällä on tehty laboratoriotutkimuksia. Suomi on toimittanut tietonsa tutkimusta johtavalle Hollannin poliisille.

”Länsi” leimasi Venäjän syylliseksi valtiona.

Ukrainan separatisteja vastaan on esitetty toisarvoisempia todisteita, jotka oli yhdistettävissä tähän, kuten että silloinen komentaja olisi tweetannut Venäjän Facebookiin VKontakteen, että ”Ukrainalainen kul- jetuskone pudotettu!”. Lännen tarkoitus oli väittää, että Venäjä taiste- lee alueella nykyaikaisimmin ilma- ja ohjustentorjuntaohjuksin, ja on ampunut matkustaja koneen kuljetuskoneena.

Tutkintalautakunnan todistelu perustui ohjustyyppiin, jonka olisi pitänyt muka olla ”Venäjän armeijan standardi”. Ukrainan aumeijan standardi se olisikin ollut sen uusimmissakin itäisissä ohjuksissa.

Sattuu kuitenkin olemaan niin, minkä jälkeenpäin pystyy tarkistamaan, että Venäjä on omissa ohjuksissaan, joiden päätehtävä on ohjustentor- junta, ottanut jo 1990-luvun alkupuolella käyttöön erilaisen ns. taiste- lukärjen (bojevaja golovka, b. tšast´), sen osan joka mm. sirpaloituu ja tuottaa tuhoa kohteessa. Malesialsikoneen pudottanut ohjus ei ollut mitään käytössä olevaa tyyppiä, päin vastoin kuin raportit väittävät. Myös lavetit ja erityisesti OHJAUSTUTKAT ovat erityyppisille ohjuksille erilaisia – eikä näillä venäläisten uusilla laveteilla olisi tuon vanhan ohjuksen laukaisemisessa ollut kuin laukaisutelineen merkitys.

PItetään tähän vuodelta 2009 Stanislav Jeltsin -nimisen asteknologin linkki noihin BUK-ohjustyyppeihin, josta artikkelikuva venäjäksi (käännän, jos joku kysyy). Pistetään kuvatkin vielä:

Tämä on ilmatorjuntaohjus BUK 9M38:n [«БУК» (с ЗУР) 9М38] alkupe- räinen laukaisulavetti, joskaan nuo ohjukset eivät ole tällä kertaa BUKeja, minkä näkee siivekkeistä. Tässä kuvassa on samaa lavettia käyttävä ЗМ9МЗ («Куб»):

BUK 9M38, valmistettu 1980 – 1986, poistettu käytöstä valmistaja Almaz-Altayn dekomissoinnilla viimeistään 2011, on se ohjusmalli, joka pudotti heinäkuussa 2014 malesialaisen matkustajakoneen kapinal- listen hallitsemalla itä-Ukrainan alueella. Ulkoisesti  BUK 9M38 on samannäköinen kuin BUK 9M38M1.

Taistelukärki on 9N314M,jossa kuutiomaisia srapnelleja,joiden tehtävä on läpäistä panssareita, ja ns. perhosmaisia (russettimaisia, tiimalasi- maisia, perhosmaisia), venäjäksi ”dvutavr” eli ”kaksilaippa(poikkileik- kaus)”, joka kimpoilee vihaisesti ja pitkään ja joka suuntaan vaikkapa ajoneuvon sisällä. Taistelukärki on tuo osa kolme, eli se ei ole aivan kär- jessä, mutta se on se osa, joka tuhoaa. BUK räjäjähtää magneettisesti ennen osumistaa kohteeseen, jonka pitää ola metallia. Tämä BUK on yhtä tuhovoimainen kuin muutkin. Ero on tutkalla tapahtuvassa ohjausjärjestelmässä.

Tässä nähdään lavetteineen perustarkoitukseltaan ohjustentorjunta- ohjus BUK 9M38M1, 1983 – , joka kelpaa myös ilmatorjuntaan., ja yksi tutka. Tätä on edelleenn käytössä mm. sekä Venäjällä että Ukrainassa, joskin niillä on erilaiset taistelukärjet srapnelleilleen. S. Jeltsinin selvitys koskee tätä mallia. 

TOSIN KUIN ”TUTKIMURAPORTIT VÄITTÄVÄT, TÄSSÄ RAKETTITYY- PISSÄ EI OLE EIKÄ OLE AINAKAAN 20 VUOTEEN VENÄJÄLLÄ OLLUT 9N314M-TAISTELUKÄRKEÄ EIKÄ PERHOSSRAPNELLEJA: NE OVAT AIVAN TURHAA PAINOLASTIA OHJUSTENTORJUNTAOHJUKSESSA.

Mistään sellaisesta ei myöskään mainita tavuakaan vuodelta 2009 olevassa rakenneselvityksessä.

BUK 9M38 ilmatorjuntaohjus ja BUK 9M38M1 ohjutemtorjuntaohjus ovat tämän näköisiä. Kuvassa myös osumaohjuksen kappaleita.

Tässä mielenkkitoisessa kuvassa nakyy samalla lavetilla sekä uusin BUK 9M713M1-2 -ojustentorjuntaohjus, 1997 – , joka on helposti erotettavissa lyhyistä melko korkeita siivekkeistään, vasemmalla,  ja BUK 9M38M1 oikealla, ja kaksi lavettitutkaa. Tuolta lavetilta voidaan ampua vaikka yhtä aikaa kaksi melko erilaista torjuntaohjusta samaan kohteeseen – ja miksei eri kohteeseenkin. Taustalla näkyy myös laukaisupönttö, jos oikein olen tulkinnut, joita on myös Syyriassa. Taustalla näkyy myös lavettinosturi.

”Sankarillisesta” Bellingcat-”Peltikissa”-ryhmästä seikkaperäisemmin täällä:

Aiheellisia kysymyksiä Bellingcat-”Peltikissalle”…

Englannissa majaileva (hölynpöly)tomittaja Eliot Higginsin luoma net- tisivusto Belllingcat väittää ratkaisseensa kaikki suuret kansaiväliset rikosmysteerit Malesialaisten Boing-matkuatajakoneiden putoamisis- ta ja katoamisista Syyrian kaasuiskuihin ja Englannin loikkariagenttien myrkytystapauksiin.

Yhteistä kaikille ”Koristekissan” ”saavutuksille” on kolme seikkaa: muka ARMOTON ”moukantuuri”, näennäiset ”perstuntumaselviöt” (muual- ta hyvinpedattu disinformaatio) ”todistusmentelmänä”, paikkoihin ja tilanteisiin ja henkilöihin nähden uskomattoman edistynyt NASA-ta- soinen informaatioteknologia,erityisesti vakoilusellainen – ja huijaus-

… ja ennen kaikkea muuta aina sama ”syyllinen ja suurroisto” – PUTIN!

Mutta katsotaanpa vaikkapa mitä Suomen Kuvalehti asiasta runkk… kirjoitti:

https://suomenkuvalehti.fi/jutut/ulkomaat/eurooppa/mh17-rikostutkinta-julki-bellingcat-ryhma-paljasti-koneen-tuhoajan-jo-kaksi-vuotta-sitten/

MH17-rikostutkinta julki – Bellingcat-ryhmä paljasti koneen tuhoajan jo kaksi vuotta sitten

SK:n arkistoista: Suomalainen oli mukana selvittämässä syyllistä.

Eurooppa 28.9.2016 11:50

Venäläisiä Buk- ja Tugunska-ilmatorjuntaohjuksia esiteltiin Žukovskin ilmailunäyttelyssä 2007. © Itar Tass / Lehtikuva

Hollantilaisjohtoinen tutkijaryhmä julkaisee tänään raporttinsa Ukrainassa heinäkuussa 2014 alasammutun malesialaisen matkustajakoneen kohtalosta.

Etukäteen vuotaneiden tietojen mukaan raportti osoittaa, että Malaysian Airlinesin lentoa MH17 ammuttiin uuden mallin Buk-ilmatorjuntaohjuksella, jota käyttää vain Venäjän armeija. Asian selvittämiseksi tutkijaryhmä suoritti salaa ohjuskokeita Suomessa Puolustusvoimien käytöstä poistetuilla Bukeilla.

Samankaltaiseen lopputulokseen päätyi myös Bellingcat-ryhmä, joka julkaisi ensimmäiset tuloksensa jo syksyllä 2014.

Toimittaja Teppo Tiilikainen haastatteli Bellingcatin suomalaisjäsentä Veli-Pekka Kivimäkeä helmikuussa 2016. Jutusta paljastuu, miten pikkutarkasti ryhmä kokosi MH17-palapelin.

Paikalliset asukkaat tutkivat malesialais- koneen pirstaleita itäukrainalaisessa Hraboven kylässä 17. heinäkuuta 2014.

Paikalliset asukkaat tutkivat malesialaiskoneen pirstaleita itäukrainalaisessa Hraboven kylässä 17. heinäkuuta 2014. Kuva AP / Lehtikuva

Matkustajakone. Räjähdys ilmassa. Ei henkiinjääneitä.

Heinäkuun 17. vuonna 2014 oli aurinkoinen kesäpäivä. Veli-Pekka Kivi- mäki istui illansuussa tyttärensä kanssa tietokoneen ääressä ja selaili hajamielisenä uutisvirtaa, kun Twitteristä alkoi tulvia tietoja Itä-Ukrainassa sattuneesta lentoturmasta.

Kivimäki terästäytyi. Malesialaisen lentoyhtiön vuoro MH17 oli noussut Amsterdamin lentokentältä 13.12 Suomen aikaa. Se oli lentänyt runsaat kolme tuntia kohti Kuala Lumpuria, kun Dnipropetrovskin lennonjohto oli menettänyt siihen yhteyden. Kone oli ilmeisesti räjähtänyt, ja kaikki siinä olleet 283 matkustajaa ja 16 miehistön jäsentä olivat saaneet surmansa.

Tarkempia tietoja tippui pikkuhiljaa. Kone oli tyyppiä Boeing 777-200ER. Sen kerrottiin pudonneen lähelle Torezin kaupunkia, joka sijaitsee Itä-Ukrainan separatistien hallitsemalla alueella vain 30 kilometrin päässä Venäjän rajasta. Alustavat tiedot viittasivat siihen, että kone oli ammuttu alas tahallisesti.

Traaginen lentoturma käynnisti nettipalstoilla valtavan huhujen ja syy- tösten vyöryn. Jopa Kivimäen kaltaisen uutisnarkomaanin oli vaikea löytää totuutta niiden seasta.

Ukrainan sisäministeriön mukaan kone oli tuhottu venäläisvalmiste- isella Buk-ohjuksella. Venäjän tukemat kapinalliset taas syyttivät tapahtumasta Ukrainan armeijaa. He väittivät, että heidän omat ilmatorjunta-aseensa yltävät vain neljän kilometrin korkeuteen.

Kivimäki jatkoi uutisten selaamista. Hurjimpien väitteiden mukaan Ukrainan kapinallisten komentaja Igor Strelkov olisi kehuskellut venäläisessä Facebookissa eli VKontaktessa, että kapinalliset olivat tuhonneet Ukrainan armeijan kuljetuskoneen Torezin lähistöllä.

Viesti poistettiin pian. Se jätti kuitenkin elämään epäilyksen, että kapi- nalliset olivat luulleet malesialaista matkustajakonetta Ukrainan armeijan kuljetuskoneeksi ja ampuneet sen vahingossa alas.

Ukrainan viranomaiset eivät olleet sulkeneet Donetskin ja Luhanskin ilmatilaa sotatoimien vuoksi, vaikka alueella oli ammuttu alas useita sotilaskoneita. Turvallisen lentokorkeuden alaraja oli kuitenkin nostettu yli kymmeneen kilometriin, jota MH17 myös noudatti.

Veli-Pekka Kivimäki valmistelee väitöskirjaa sosiaalisen median käyttämisestä tutkimustyössä.

Veli-Pekka Kivimäki valmistelee väitöskirjaa sosiaalisen median käyttämisestä tutkimustyössä. Kuva Ari Heinonen

 

Veli-Pekka Kivimäki, 37, työskentelee Microsoftilla hankepäällikkönä. Hän on koulutukseltaan viestintätekniikan ja tuotantotalouden insinööri. Hän valmistelee parhaillaan Maanpuolustuskorkeakouluun väitöskirjaa, jonka aihe liittyy sosiaalisen median käyttöön tiedon hankinnassa.

Kivimäki määrittelee itsensä uutishulluksi nörtiksi. Hän seuraa jatkuvasti Twitteriä tietääkseen, mitä maailmalla tapahtuu. Ukrainan kriisiä hän on seurannut alusta alkaen erittäin tarkasti.

Malesialaiskoneen alasampumisen jälkeen hän ryhtyi keräämään netistä MH17:ään liittyviä videoita ja valokuvia. Boeingin pirstaleet olivat levinneet laajalle alueelle. Nettiin tulvi valtavia määriä silminnäkijöiden kertomuksia ja paikallisten asukkaiden lataamaa kuvamateriaalia.

Kivimäki oli erityisen kiinnostunut koneen kappaleista. Hän keräsi kuvia ja videoita ja koosti niistä omilla kommenteillaan höystetyn nettigallerian.

Löydökset tukivat Ukrainan viranomaisten versiota tapahtumista. Koneen etuosan vauriot vaikuttivat ohjuksen aiheuttamilta. Kaikki viittasi siihen, että malesialaiskoneen oli todellakin pudottanut venäläisvalmisteinen Buk-ilmatorjuntaohjus, jonka kantama yltää jopa 22 kilometrin korkeuteen.

Koneturman kimpussa oli samaan aikaan muitakin harrastajatutkijoita. Kivimäki törmäsi Twitterissä englantilaiseen bloggariin Eliot Higginsiin ja ryhtyi vaihtamaan tietoja tämän kanssa. Higgins on erikoistunut konfliktianalyyyseihin ja oli tutkinut aiemmin Syyrian sotaa.

Higgins kiinnostui Kivimäen löydöksistä ja pyysi suomalaista parin viikon kuluttua mukaan löyhään nettifoorumiin, jossa puitiin MH17:n alasampumista ja Ukrainan tapahtumia.

Kivimäki suostui heti. Hän oli kuullut Higginsistä ja tiesi tämän keräävään rahaa Bellingcat-nimisen tutkimusryhmän toimintaan.

Pikkuhiljaa Kivimäki ajautui yhä tiiviimpään yhteistyöhön Higginsin kanssa ja huomasi ennen pitkää olevansa Bellingcatin jäsen.

”Keskustelimme aluksi Twitterin ja sähköpostin kautta”, Kivimäki kertoo. ”Varsinainen MH17-tiimi muodostettiin vasta lokakuussa.”

 

Bellingcat on erikoistunut niin sanottuun geopaikannukseen. Menetelmä perustuu netistä löytyviin valokuviin ja videoklippeihin, joissa näkyviä kohteita paikannetaan kartalta muun muassa Googlen avulla.

Kivimäen mukaan geopaikannus on tehokas keino esimerkiksi uutisväärennöksiä paljastettaessa. Konflikteista ja katastrofeista levitetään usein tarkoitushakuisia kuvia, jotka on tosiasiassa otettu jossain aivan muualla tai muuna ajankohtana kuin tekstissä väitetään.

Bellingcatin Ukraina-ryhmään kuului aluksi kuusi ihmistä. Heidän apunaan oli hollantilainen toimittaja Jeroen Akkermans. Hän teki useita tutkimusmatkoja Itä-Ukrainaan ja onnistui löytämään hajonneen Buk-ohjuksen osia. Bellingcat on käyttänyt niitä todistusaineistona raporteissaan.

Kullakin tutkijalla oli tiimissä oma erikoisalueensa. Venäläisenglantilainen Iggy Ostanin ja amerikkalainen Aric Toler osaavat venäjää, joten he pystyivät lukemaan venäjänkielistä sosiaalista mediaa. Kivimäen vastuulle tuli Buk-ohjusten käytön selvittäminen, sillä on saanut armeijassa tulenjohtokoulutuksen.

”Meillä oli Hyrylässä bukkeja, joten tiesin, mistä oli kysymys”, hän sanoo.

Kivimäki tutki Boeingin hylystä otettuja kuvia ja videoita selvittääkseen, minkälaisia vaurioita se oli saanut. Myöhemmin hän ryhtyi etsimään materiaalia, jonka perusteella voitaisiin selvittää ohjuksen ampuneen lavetin reitti Itä-Ukrainassa.

”Kaivoimme videoita Youtubesta ja kuvia Instagramista”, Kivimäki kertoo. ”Käytimme hyväksi myös venäläisen VKontakten keskusteluryhmissä julkaistua kuvamateriaalia.”

Kun klikkaat kuvan oikean ylänurkan nuolia, näet kartan kokonaan.

Kun klikkaat kuvan oikean ylänurkan nuolia, näet kartan kokonaan. Grafiikka Hannu Kyyriäinen ”

RK: Tässä on vertailun vuoksi Saman linjan reitit edellisiltä päiviltä-

Kone oli Ukrainan lennonjohdon ohjauksessa. Se ei ollut ainakaan edellinä päivinä lentänyt sotatoimialueen yläpuolella.

SK: ” Tutkimus oli pikkutarkkaa palapelin kokoamista. Kivimäki analysoi kuvissa ja videoissa näkyvien teiden ja maaston muotoja, kauppojen ja bensa-asemien mainoskylttejä sekä bussipysäkkejä. Hän vertaili niitä satelliittikuviin ja muuhun kuvamateriaaliin. Lavetin liikkeistä saatiin tietoja myös saattueeseen kuuluneiden autojen rekisterinumeroiden perusteella.

Kuvamateriaalia seulomalla selvisi, että Venäjän Kurskista sijaitsevasta ilmatorjuntaprikaatista oli lähtenyt kesäkuussa liikkeelle sotilassaattue, jonka tarkoituksena oli osallistua Ukrainan rajan tuntumassa järjestettyihin sotaharjoituksiin. Saattueeseen kuului useita Buk-lavetteja.

Saattueesta löytyi kesäkuun lopulta useita havaintoja Venäjän puolella. Tutkijoita kiinnosti erityisesti vaalean Volvo-merkkisen rekka-auton lavalla kuljetettu lavetti. Sama rekka löytyi myös myöhemmin Itä-Ukrainassa kuvatusta materiaalista.

”Googlen ja venäläisen Yandexin palvelujen avulla voi hypätä maan pinnalle tutkimaan ympäristöä”, Kivimäki sanoo. ”Sinne on kuvattu myös ukrainalaisia kaupunkeja.”

Tutkimusryhmä sai kuvia seuraamalla selville, että Ukrainan rajan yli tuotua ohjuslavettia kuljetettiin heinäkuun 17. päivän aamuna Donetskista H21-maantietä pitkin kohti itää. Vaalea rekka kuvattiin puolen päivän aikaan Torezissa, josta se jatkoi matkaansa kohti Snižnen kaupunkia.

Uutistoimisto AP:n toimittaja näki lavetin Snižnessä. Kuvien ja muiden sosiaalisesta mediasta löytyneiden tietojen perusteella pystyttiin päättelemään, että ohjuslavetti ajettiin pois kuljetusrekan kyydistä kaupungin ulkopuolella sijaitsevalla pellolla kolme tuntia ennen malesialaiskoneen alasampumista.

Seuraavana päivänä valkoinen Volvo kuvattiin Luhanskissa matkalla kohti Venäjää. Sen kyydissä oli taas Buk-lavetti – josta puuttui ainakin yksi ohjus.

Venäjän puolustusministeriö väitti, että Luhanskissa kuvattu video olisi peräisin Krasnoarmeiskista Ukrainan hallituksen valvomalta alueelta. Bellingcat osoitti ministeriön todisteet väärennöksiksi. Australialaiset tv-toimittajat kävivät myöhemmin todistamassa, että videossa näkyvä paikka oli kapinallisten alueella Luhanskissa.

Kivimäen mukaan ohjuslavetti tunnistettiin matkan varrella kahden tuntomerkin avulla. Lavetin kyljessä oli yksilöiviä vaaleita maalijälkiä ja sen alareunan kumihelmassa oli repeämä.

 

Bellingcatin perustaja Eliot Higgins, 37, on brittiläinen bloggari ja kansalaisjournalisti. Hän asuu Leicesterissä ja hänellä on Twitterissä lähes 40 000 seuraajaa.

Higgins ryhtyi pitämään blogia Syyrian sodan alkuvaiheessa jäätyään työttömäksi kansalaisjärjestöstä, joka järjesti asuntoja Syyriasta tuleville pakolaisille. Hän keskittyi sodassa käytettäviin aseisiin ja analysoi niitä netistä keräämänsä kuvamateriaalin avulla.

Higgins ei ole itse milloinkaan käynyt sota-alueella. Hän korostaa olevansa myös aseiden asiantuntijana täysin itseoppinut. Hänen raporttinsa herättivät kuitenkin kiinnostusta. Perinteinen media ei ole pystynyt seuraamaan Syyrian sotaa yhtä tarkasti paikan päältä, koska se on yksinkertaisesti liian vaarallista.

Higgins paljasti sosiaalisesta mediasta kaivamiensa valokuvien ja videoiden avulla, että Vapaan Syyrian armeija oli saanut käyttöönsä ilmatorjunta-aseita, ja että Syyrian hallituksen joukot käyttivät hyökkäyksissään rypälepommeja. Myöhemmin hän kaivoi geopaikannuksella esiin Isisin sieppaaman ja myöhemmin surmaaman amerikkalaistoimittajan James Foleyn mahdollisen olinpaikan. Hänen tietojensa avulla on selvitetty myös aseiden salakuljetusrinkejä.

Higginsin tunnetuin uutisvoitto koskee Syyrian Ghoutassa elokuussa 2013 tehtyjä kaasuiskuja, joissa kuoli satoja ihmisiä. Hän koosti Youtubeen ladatuista videoista todistusaineiston, joka osoitti, että tuhoisan iskun olivat tehneet presidentti Bašar Al-Assadin joukot. Asiaa ei kuitenkaan ole pystytty todistamaan yksiselitteisesti.

YK:n tutkijat selvittivät myöhemmin, että iskuissa oli käytetty sariinia. Lopullinen analyysi tehtiin Helsingin yliopiston kemian laitoksella Verifinin laboratoriossa.

 

Malesialaiskoneen alasampumisen jälkeen Higgins laajensi seuranta-aluettaan Ukrainaan. Aika ei kuitenkaan tahtonut enää riittää ja hän päätti kerätä ympärilleen tutkijaryhmän. Tässä vaiheessa hän kutsui Kivimäen mukaan.

Bellingcatin ensimmäistä Ukraina-raporttia oli laatimassa kuusi tutkijaa. Nykyisin ryhmään kuuluu parikymmentä ihmistä, joista yksi on palkattu Googlen myöntämän mediarahoituksen turvin täyspäiväiseksi työntekijäksi. Samalla tutkimuskohteita on laajennettu.

Bellingcat on kartoittanut Venäjän puolelta Itä-Ukrainaan tehtyjä raketti- ja tykistöiskuja. Kivimäki osallistui tutkimukseen analysoimalla kuvamateriaalia venäläisten sotilasajoneuvojen liikkeistä Itä-Ukrainassa. Hän onnistui löytämään kuvia myös venäläisestä rynnäkköpanssarivaunusta, joka oli lähetetty Ukrainan puolelle.

Syyriassa sodassa Bellingcat on keskittynyt Venäjän ilmaiskuihin. Venäjä sanoo pommittavansa terroristien asemia. Kivimäki ja kumppanit ovat pystyneet kuitenkin osoittamaan satelliittikuvia vertailemalla, että suurin osa iskuista on kohdistunut muualle kuin Isisin kohteisiin.

”Selvityksemme loka–marraskuulta osoittivat, että 40 prosenttia venäläisten esittämistä väitteistä oli vääriä”, Kivimäki sanoo.

Bellingcatin nimi tulee ikivanhasta englantilaisesta sadusta Belling the Cat, jossa hiiret yrittävät panna kissan kaulaan kellon kuullakseen hyvissä ajoin sen lähestyvän. Kivimäen mukaan nimi symboloi tehtävän vaikeutta.

Bellingcat on tuottanut MH17:n alasampumisesta tähän mennessä 60 artikkelia ja kaksi raporttia. Ne ovat herättäneet laajaa kiinnostusta, ja Kivimäki on käynyt esitelmöimässä ryhmän toiminnasta myös viranomaisille.

Malesialaisen matkustajakoneen jäännöksiä Torezin kaupungin lähellä Itä-Ukrainassa 18. heinäkuuta 2014.

Malesialaisen matkustajakoneen jäännöksiä Torezin kaupungin lähellä Itä-Ukrainassa 18. heinäkuuta 2014. Kuva AFP / Lehtikuva

 

Tutkimusten edetessä tulkinta heinäkuun 17. päivän tapahtumista on tarkentunut. Alkuvaiheessa koneen alas ampumisesta syytettiin Itä-Ukrainan kapinallisia, erityisesti kapinajohtaja Igor Strelkovia. Nyt näyttää varmalta, että syylliset löytyvät Venäjän asevoimien 53. ilmatorjuntaprikaatista.

Bellingcatin ensimmäinen raportti osoitti yksiselitteisesti, että malesialaiskone pudottiin Venäjältä tuodulla Buk-ilmatorjuntaohjuksella. Viime tammikuun alussa Bellingcat kertoi tunnistaneensa joukon 53. ilmatorjuntaprikaatiin kuuluvia sotilaita, joilla on todennäköisesti tietoa MH17:n pudottamisesta.

Bellingcatin tutkijat selvittivät sosiaalista mediaa penkomalla, että Buk-ohjuksia kuljettaneen saattueen komentorakenteeseen kuului parikymmentä sotilasta. He ovat työstäneet tutkimuksistaan 123 -sivuisen raportin, jota ei ole toistaiseksi julkistettu. Kaikki tiedot ja sotilaiden nimet on kuitenkin luovutettu hollantilaisille rikostutkijoille.

”Tiedämme, mistä Buk-ohjusta kuljettanut lavetti tuli Itä-Ukrainaan, mutta me emme tiedä, kuka painoi konkreettisesti nappia”, Kivimäki sanoo.

Hänen mukaansa vastuun malesialaiskoneen alasampumisesta kantaa joka tapauksessa Venäjä. Tätä näkemystä tukevat myös monet sotilasasiantuntijat. He eivät usko, että venäläiset olisivat luovuttaneet ohjuslavettia missään vaiheessa kokonaan kapinallisten haltuun.

Ukrainan taivaalla tehtiin joukkomurha 17. heinäkuuta 2014.

Ukrainan taivaalla tehtiin joukkomurha 17. heinäkuuta 2014. Kuva AFP / Lehtikuva

 

MH17:n tutkinta annettiin Hollannin vastuulle, koska valtaosa uhreista oli hollantilaisia. Tutkijalautakunta sai loppuraporttinsa valmiiksi viime lokakuussa. Lautakunta päätyi samaan tulokseen kuin Bellingcat jo vuotta aiemmin: malesialaiskone ammuttiin maasta laukaistavalla venäläisellä Buk-ohjuksella.

Hollantilaistutkijoiden raportti sisältää liitteineen 908 sivua. Sen mukaan Buk-ohjus oli varustettu 9N314M -taistelukärjellä, joka räjähti hyvin lähellä ohjaamoa ja levitti ympärilleen kuution ja rusetin muotoisia sirpaleita.

Tutkijat moittivat Ukrainan viranomaisia siitä, ettei Itä-Ukrainan ilmatilaa ollut suljettu taistelujen vuoksi. Alueen yli lensi heinäkuun 17. päivänä kaikkiaan 160 lentokonetta. MH17:n läheisyydessä oli alasampumisen aikoihin kolme muutakin matkustajakonetta.

Tutkijalautakunta ei ottanut kantaa syyllisyyskysymyksiin. Sen selvittäminen kuuluu rikostutkijoille, jotka jatkavat edelleen työtään Hollannissa. Kysymyksessä on maan historian laajin tutkinta, joka työllistää kymmeniä syyttäjiä ja parisataa tutkijaa.

Yksi mahdollisista syytettävistä olisi ollut kenraali Igor Sergun, joka johti Venäjän sotilastiedustelun GRU:n toimintaa Itä-Ukrainassa kesällä 2014. Hän kuoli kuitenkin tammikuun alussa äkillisesti 59 vuoden ikäisenä. Tarkkaa kuolinsyytä ei ole kerrottu. Lehtitietojen mukaan hän oli kuollessaan Syyriassa erityistehtävissä.

Kivimäki uskoo, että MH17:n alasampumiseen voidaan osoittaa monia syyllisiä. Hän epäilee kuitenkin, ettei heitä saada koskaan tuomittavaksi Venäjältä.

Samaan aikaan Venäjä jatkaa informaatiosotaansa. Se syyttää hollantilaistutkijoita ”perusteettomista ja virheellisistä” johtopäätöksistä. Venäläisten omia tutkimuksia johtava Oleg Stortševoy väittää, etteivät malesialaiskoneen vauriot viittaa Buk-ohjuksissa käytettäviin 9N314M -taistelukärkiin.

Venäjän-mielinen separatistitaistelija malesialaiskoneen hylyllä lähellä Grabovon kylää 22. heinäkuuta.

Venäjän-mielinen separatistitaistelija malesialaiskoneen hylyllä lähellä Grabovon kylää 22. heinäkuuta. Kuva AP / Lehtikuva

 

Kivimäki on seurannut häkeltyneenä Venäjän valehtelua MH17:n tutkinnan aikana. Venäläisten esittämät todisteet osoittavat hänen mukaansa, että lähdekritiikki ja medianlukutaito ovat nykyisin välttämättömiä hyveitä kaikille maailmanpolitiikan uutisia seuraaville.

Venäläiset väittivät aluksi, että malesialaiskoneen olisi pudottanut ukrainalainen Su-25-rynnäkkökone. Bellingcat osoitti kuitenkin nopeasti, että Venäjän puolustusministeriön esittelemä satelliittikuva oli väärennös: tavallisen satelliittikuvan päälle oli liitetty digitaalisesti malesialaisen matkustajakoneen ja ukrainalaisen rynnäkkökoneen kuvat.

Sen jälkeen Venäjän armeija julkisti satelliittikuvia, joiden mukaan ukrainalaisesta ilmatorjuntatukikohdasta olisi hävinnyt yksi ohjuslavetti samoihin aikoihin kun MH17 ammuttiin alas.

Bellingcat osoitti myös nämä kuvat väärennöksiksi. Se keräsi joukkorahoituksella netistä rahaa ja osti aluetta kuvaavia satelliittikuvia. Kadonneeksi väitetty ohjuslavetti oli niissä edelleen paikoillaan. Lisäksi maaston yksityiskohdista pystyi päättelemään, että venäläisten esittelemä kuva oli otettu eri vuodenaikana kuin he väittivät.

Myös tämä paljastus aiheutti voimakkaan vastarektion. Raporttia vähäteltiin Venäjän valtiollisen propagandauutistoimiston Sputnikin jutuissa. Saksassa Venäjään myönteisesti suhtautuva vasemmistolehdistö alkoi tonkia Bellingcatin saksalaistutkijan Timmi Allenin taustoja.

Bellingcatin motiiveja epäiltiin myös viime keväänä, kun Eliot Higgins julkisti uusia tietoja venäläisjoukkojen toiminnasta Itä-Ukrainassa. Raportti oli laadittu yhteistyössä amerikkalaisen Atlantic Councilin kanssa. Se nostatti nettikeskusteluissa epäilyjä, että Bellingcat olisi Yhdysvaltain rahoittama disinformaatiohanke.

Kivimäen mukaan Bellingcat puolustaa tutkimustensa uskottavuutta avoimuudella. Raporteissa kerrotaan yksityiskohtaisesti, kuinka tiedot on hankittu ja mitä niiden perusteella on päätelty.

”Lukija voi tehdä omat johtopäätöksensä”, Kivimäki sanoo. ”Kaikki tiedot voi tarkastaa.”

Juttu on ensi kerran julkaistu Suomen Kuvalehdessä 7/2016. ”

Minä kommentoin tuota ykstyiskohtaisesti myöhemmin…

PS: Tässä on Almaz-Anteyn uusin ohjustyyppi 9M100. Kärjessä näkyy tällä värillä selkeästi infrapuna”silmä”. Saattaa olla, että Syyran onnettomuusohjus ja muut ovat olleet näitä:

https://topwar.ru/120625-novaya-rossiyskaya-zur-9m100.html

Новая российская ЗУР 9М100

ZUR 9M100, osa TRUMF-ilmatorjuntasysteemiä. Ns.  kantama ilmassa 400 km. Tätä ”täytuhoa” ei oman maan rajojen sisäpuolelle päin juurikaan kannata laukaista ollenkaan…

BUK ja TRIMF molemmat aoitaan tulevoisuudessa vähitellen korvata uudella VITJAZ-systeemillä.

***
Falsified ”producer information” or JIT about RUssian BUK-missiles:

https://static-sls.smf.aws.sanomacloud.net/tiede.fi/s3fs-public/styles/medium_main_image_no_upscale/public/discussion_comment_image/t93c639_4023122.jpg?DQv90CE0zpRH26jPu.XtWQqCvc4NbNVE&itok=3n4nWkWX

1. That type 9N314 of 9M38 warhead with cubic shrapnels was only until the year 1982.
After that until teh producyion of that type was ceased in 1986, it was 9N314M with bow-tie shrapnels, like in 9M38M1.
And that is the type of the found missile, which was sold to Ukraine 1986.
2. This warhead 9N314M was in use in 9M38M1 only 1983 – 1997, when the producion of missile 9M713M started. After that the warhead of both those types was 9N318, with only cubic shrapnels.
Hollantilaien Tutkimuskomissio painottaa varman päälle, että 9N314M-kärkiä on asennettu myös noihin ”tavallisiin” 9M38-ohjuksiin. Sen tiedon ne ovat saaneet ainakin Suomesta ja varmaan Ukrainastakin.

https://www.onderzoeksraad.nl/en/media/attachment/2018/7/10/7c3683079996report_mh17_crash_appendix_consultation_a.pdf

Dutch Safety Board response

General:

The summary has been amended in a number of places to reflect the
comments.

Points 1 and 2 to this comment:

Work by the Dutch Safety Board, NLR, TNO and JSC Concern Almaz-Antey
regarding the identification of the weapon used resulted in the following:

•     The warhead identified as the only one having bow-tie shape fragments is the 9N314M (in Cyrillic text, the 9H314M).•

The 9N314M warhead uses the 9M38M1 missile but it is known that it also uses the 9M38 missile. The 9M38 can be launched from the TELAR of the Buk and Buk M1 system, while the 9M38M1 can be launched from the Buk M1 and Buk M1-2.For readability the generic term Buk is used in the report.

Point 3 to this comment. The comment is not adopted as it is correct to
state that the other scenarios are all excluded.

See also the information described in the Dutch Safety Board’s report
‘About the investigation’ and its Appendix L. ”

Tässä on nyt keskutelukumppanina Venäjän Ilmailuministerö FATA eikä Almaz. FATA pitää vielä auki mahdollisuutta, että kone olisi ammattu alas ilmasta ilmaan -ohjuksella.

On tosiaan ollut 9M314-kärkiä joissa ei ole perhossrapnelleja, mutta niiden valmistua on lopetettu 1982.
https://www.rt.com/news/318653-buk-manufacturer-outdated-warhead/

NATO-HOLLANNIN ”TUTKIMUSRAPORTTI” ON TÄYTTÄPASKAA JA HÖRÖNLÖRÖÄ!

Tosia ja valheita MH-17:sta

HELVETINMOISTA VALEHTELUA JA VÄÄRISTELYÄ NATO-HOLLANNILTA!!!

EIVÄT VENÄJÄ JA ALMAZ-ALTEY OLE IKINÄ VÄITTÄNEET, ETTÄ NE OLISIVAT DEKOMISSOINEET BUK 9M83M1-ohjustentorjuntaohjuksen, jota on alettu valmistaa 1983!!! Sitä on myös valmistettu edelleen ainakin tämän vuosituhannen puolelle!!!
NE OVAT PUHUNEET TUOSSA SUHTEESSA VAIN BUK 9M83:sta, jonka valmistus lopetettiin 1986! JA SILLÄ SE MH-17 AMMUTTIIN!

Russian lies part 133: “we do not use BUK missiles produced in 1986”.

The Joint Investigation Team at its press conference at May 24, 2018 show a part of a BUK missile which was found in Eastern Ukraine. The part, called a casing, showed on the outside a number. This number is a code showing the type of missile and when it was produced, which was 1986.

The Russian Ministry of Defense responded by saying ” Missiles Shown By MH17 Investigators Were Decommissioned After 2011″

However photos prove this is a lie. A lie in a long series of lies.I wrote various blogposts about the many lies told by Kremlin. For example here,  here, here , here and here.

The evidence for another lie by Kremlin

Reuters  published an interesting  photo at August 16, 2014. The photo shows two interesting details.

First, a truck carrying containers for BUK missiles. Each container has a number printed on it.

The second interesting detail is the truck which has a crane on it. Mind the metal piece on the back which is slanted.

http://www.whathappenedtoflightmh17.com/more-russian-nonsense-on-mh17-videos-of-buk-transport-found-on-social-media-are-made-using-computer-graphics-editing-tools/

More Kremlin nonsense on MH17: “video’s of BUK transport found on social media are made using computer graphics editing tools”

http://www.whathappenedtoflightmh17.com/dsb-final-report-doubts-does-a-9n314m-warhead-fit-on-9m38-missile/

 

DSB final report doubts:does a 9N314M warhead fit on 9M38 missile?

DSB states in their final report that a 9N314M warhead can be fitted to a 9M38 missile and on a 9M38M1 missile.

However, Almaz Antey states the 9N314M missile can only be fitted on a 9M38M1 missile.

So who is right?

Dutch Safety Board did not have any knowledge on the BUK missile. The board member Van Asselt told at a public presentation at November 2 2015 that Almaz Antey had told DSB only the 9N314M warhead has bow-tie shaped fragments.

So if DSB did not have knowledge that 9N314M can be fitted to both 9M38 and 9M38M1 warhead, who did?

The answer is in the final report document at page 132. It clearly states that the Kyiv Research Institute for Forsensic Expertise advised DSB that the 9N314M warhead can be fitted to both 9M38 and 9M38M1 warhead!

The head of the Kyiv Research Institute for Forensic Research is Mister Ruvin. Ruvin had two murder attempts on this life. He is also accused of corruption and manipulation if several investigations. A lot of information on Ruvin in this blogpost.

according-kiev.jpg

The 9N314M warhead is the only warhead that has bow-ties or butterlfy or i-beam shaped fragments.

Below a screenshot of the Consultation A document published by DSB. The left column is the remark of Almaz Antey. The right is the response of DSB.

The shape of the 9N314M warhead is completely the same as the 9N314 warhead. So people without inside knowledge are not able to judge by photos what kind of warhead is installed on either a 9M38 or 9M38M1 missile.

For some reason DSB took the word of Kiev and not the word of the manufacturer of the BUK Almaz Antey.

Maybe Ukraine has a made a modified 9N314M warhead which can be installed on a 9M38 missile. Ukraine does have industries which have knowledge of BUK sytems. ”

T.: Voi helvetin helvetti!

ALMAZ PUHUU TUOSSA BUK 9M38 -OHJUKSEN YDELTÄJÄSTÄ KUB 2K12M4-OHJUKSESTA, jota voidaan muuten ampua samalta kolmipaikkaiselta lavetilta, jolla ensi alkuun myös 9M38-ohjuksia.

https://en.wikipedia.org/wiki/2K12_Kub

2K12 Kub

From Wikipedia, the free encyclopedia

Jump to navigation Jump to search

.

KUB2P25_VS_2.jpg

Ilmatorjuntaohjus KUB 2K12m1, valmistus lopetettu 1985, edelleen käytössä

Tämän ohjuksen taistelukärki ei sovi yhteen BUK 9M38:n eikä 9M38M1:n kanssa.

 

( Itse asiassa Ukraina on antamut tuossa oikeaa tietoa yhteensopi- vuuksista: että nämä BUKIt SOPIVAT mekaanisesti yhteen, mutta KUBit eivät niiden kanssa.

SE JOKA ON SEKOITTANUT ON NIMENOMAAN HAISTAPASKAN-TUTKIMUSKOMISSIO OMASSA ”KORKEASSA” PERSOONASSAAN!!!)

 

” DSB states in their final report that a 9N314M warhead can be fitted to a 9M38 missile and on a 9M38M1 missile.

dsb-versus-aa.jpg

 

The table below is taken from the DSB final report. It states that 9N314M warhead can be fitted on both 9M38 and 9M38M1 warhead.

BUK-missile-versions-and-warhead-corresp

https://www.tiede.fi/comment/2566530#comment-2566530

KimmoK kirjoitti:

Kertauksena vielä BUK valmistajan tarinat.- 9M38 tuotanto loppui 1986.

Juu. Tässä keskustelupaperissa hollantilainen Tutkimuskomissio pai- nottaa varman päälle, että 9N314M-kärkiä on asennettu myös noihin ”tavallisiin” 9M38-ohjuksiin. Sen tiedon ne ovat saaneet ainakin Suomesta ja varmaan Ukrainastakin.

https://www.onderzoeksraad.nl/en/media/attachment/2018/7/10/7c3683079996report_mh17_crash_appendix_consultation_a.pdf
Dutch Safety Board response

General:

The summary has been amended in a number of places to reflect the
comments.

Points 1 and 2 to this comment:

Work by the Dutch Safety Board,NLR,TNO and JSC Concern Almaz-Antey regarding the identification of the weapon used resulted in the following:

•     The warhead identified as the only one having bow-tie shape fragments
is the 9N314M (in Cyrillic text, the 9H314M).

•     The 9N314M warhead uses the 9M38M1 missile but it is known that it also uses the 9M38 missile.The 9M38 can be launched from the TELAR of the Buk and Buk M1 system, while the 9M38M1 can be launched from the Buk M1 and Buk M1-2.

For readability the generic term Buk is used in the report.

.
Point 3 to this comment. The comment is not adopted as it is correct to
state that the other scenarios are all excluded.

See also the information described in the Dutch Safety Board’s report
‘About the investigation’ and its Appendix L. ”

Tässä on nyt keskutelukumppanina Venäjän Ilmailuministerö FATA eikä Almaz. FATA pitää vielä auki mahdollisuutta, että kone olisi ammattu alas ilmasta ilmaan -ohjuksella.

On tosiaan ollut 9M314-kärkiä joissa ei ole perhossrapnelleja, mutta niiden valmistua on lopetettu 1982.
https://www.rt.com/news/318653-buk-manufacturer-outdated-warhead/

” The manufacturer said the Russian army has not been using BUK missiles with 9N314 warheads filled with shrapnel different from a double T-shape, as these are “outdated,” while the production of such warheads was halted in 1982, Almaz-Antey stressed.

Almaz-Antey also noted that as of 2005,there were 991 missiles armed with 9M38M1 warheads in arms depots in Ukraine. ”

Tässä vaiheessa Almaz ei ole löytänyt koneen pelleistä perhossrapnel- lin tekemiä reikiä. Srapnelleja kuitenkin löydettiin mm. lentäjän lantio- luusta, mistä taas tutkimus-komissio ei kai ollut puhunut ennen kuin julkistamistilaisuudessa. Almazin kokoessa todettiin sittemmin, ettei se mene näistä matkustajakoneenkaan pelleistä läpi, mutta jättää kyllä itselleen tyypillisen kimpamajäljen. Eli tämä on tuolta osin vanhentunutta, mutta ei siltä osin, missä perhosia on ja missä ei. Vuonna 1986 valmitetussa BUK 9M38:ssa niitä ainakin varmasti on.

-9M38M1 tuotanto jatkui 90luvun loppupuolelle.

Lisäksi tämä: ” Almaz-Antey also noted that as of 2005, there were 991 missiles armed with 9M38M1 warheads in arms depots in Ukraine. ”

https://www.tiede.fi/comment/2566535#comment-2566535

– kaikissa 9M38M1 ohjuksissa on rusettisirpaleet täytesirpaleineen (9N314M).

TÄLLAISTA valmistaja EI MISSÄÄN TAPAUKSESSA OLE VÄITTÄNYT, vaan päin-vastoin, että NOITA EI OLE AINAKAAN TÄMÄN VUOSITUHANNEN PUOLELLA ASENNETTU VENÄLÄISIIN OHJUKSIIN.

Luultavasti niiden asentaminen VENÄJÄN ohjuksiin on lopetettu 1993, koska jotkin lähteet ilmoittavat tuon vuoden Venäjän 9M38M1-ohjusten alkuvuodeksi. Nimeä ei vaan ole muutettu, monestakaan syystä.

https://ca.reuters.com/article/topNews/idCAKBN0OI1S620150602

 

” State-run Almaz-Antey said its own analysis of the wreckage of the Malaysia Air-lines plane brought down on July 17 last year, killing 298 people, indicated it was hit by a BUK 9M38M1 surface-to-air missile armed with a 9H314M warhead.

Shrapnel holes in the plane were consistent with that kind of missile and warhead, it said.

Such missiles have not been produced in Russia since 1999 and the last ones were delivered to foreign customers, it said, adding that the Russian armed forces now mainly use a 9M317M warhead with the BUK system.

“Neither the company nor its enterprises could have supplied these rockets in the 21st century,” Almaz-Antey’s chief executive, Yan Novikov, told a news conference run by the Kremlin press service at which the company used 3D visuals and computer animation. ”

.
Johtaja Novikov on tuossa tarkoittanut, että ”9M317M´s warhead”, ”bojegolovka 9M317M”, 9M317M:n taistelukärki. Se sanotaan venäjäksi sattumalta ihan samalla tavalla kuin ”**taistelukärki 9M317M”, koska tuollainen lyhenne ei taivu, ja genetiivi pannan pääsanan jälkeen.

Eli se on se uusi kärki, missä ei ole ”perhosia”.

-M2 ohjus on ulkoisesti täysin eri näköinen, sellaisesta ei ole mh17 yhteydessä kyse.Lisäksi 2.6.2015 sanoivat että vain 9N314M taistelukärki vastaa MH17 vaurioita kun vertaa tuloksiin koulutusammunnoista. He myös sanoivat ettei Venäjällä ole enään 9M38M1 käytössä mutta että ukrainalla niitä on ainakin 990 kpl.

Ei sano, vaan että ei ole valmistettu tuolla kärjellä 1999 jälkeen.
Sää oot koko perkele lukemaan aina kaiken väärin.
Tosin ei kyllä ehkä ole juuri valmistettukaan, kun Uragan eli Hurrikaani eli BUK M22 on huomattavasti parempi, joskin laivastolle suunniteltu.

(Valokuvista näimme että koko ajan se ohjus oli Venäjällä käytössä)

Ei ole kukaan kiistänytkään. Mutta MH-17 ei ammuttu näillä. Eikä naissä kaikissa todellakaan ole perhosia, paitsi Ukrainalla, joka on niitä jostakin syystä halunnut.

 

13.10.2016 buk valmistaja muutti tarinaa että kyseessä onkin ollut ikivanha 9N314 taistelukärki jonka sirpaleviuhka ja sirpaleet on kovasti erilaiset, ilman rusetteja ja että siksi kyseessä voi olla vain 9M38. Sanoivat että se ohjus olisi enään käytössä vain Ukrainalla.

Olet käsittänyt väärin: 9M38:issa 1983 – 1986 on nuo 9N314M-perhoskärjet.
Ja juuri sellaisen Almaz väittää olleen kyseessä.

(Valokuvasta näemme 53 prikaatin kuljettaneen sekä 9M38 että 9M38M1 ohjuksia Ukrainan läheisyydessä)

Mutta heidän valehteluyrityksensä on menneet hukkaan. Valheella on lyhyet jäljet.

Pääsääntöisesti, kaikki venäläiset lähteet valehtelevat mh17 tapauksessa. Mutta sehän on maan tapa muutenkin.

Kuvassa on 9M38:n alkuperäinen kolmipaikkainen lavetti, kuvattuna todennäköisesti Ukrainassa. Pellinpaska ei ”kuvannut” aianoataan sellaista Daobassissa.
Tuolta se ohjus oli voitu varmasti ampua, jos vain tutka vielä pelaa oltuaan ainakin 3 vuotta ilman huoltoa.

 

Kuva on otettu jossakin Ukrainassa.

Keskustelua:

https://drive.google.com/file/d/1oLL0OF2YQP2Lbtp7bnt9r67OCOvRDbrC/edit

Vedos/luonnos vastineesta “Tokkuran” valheisiin. ”

Sivukommentti: Lainaus FB-keskustelusta aivan muusta aiheesta 5.12. 2018:

Mikko Punkari : Perehdyin Bellingcatin materiaaliin ja havaitsin siinä valtavasti virheitä etenkin satelliittikuvatulkinnassa minkä alan pioneeri Suomessa olen. Bellingcat vastasi, että heitä ei kiinnosta asioiden oikea laita vaan ryhmän säännöissä sanotaan tavoitteena olevan ”Venäjän kertominen syylliseksi eri tapahtumiin maailmassa”. Tämä ryhmän peruskirja haiskahtaa varsin paljon G Sorosilta mikä rahoittaa sitä. Kyseessä on siis täysin pelleporukka ja on hyvä että he itsekin tietävät sen. Länsimaissa toki tuota jengiä käsitellään asiantuntijaryhmänä (heh-heh). Hollannin tutkimus melesialaiskoneen alasampumisesta perustui täysin Bellingcatin pilajuttuihin joista useat itse olisin korjannut.

***

TÄLLAISTA GORBAN JA MUIDEN HÖRHÖJEN VÄÄRENNETTYÄ ”DO-SENTTITIETOA” LEVITETÄÄN SOMESSA JA MUUALLAKIN MUKA ”MUKA BUK-OHJUSTEN VALMISTAJAN TIETOINA”, VAIKKA VALMISTAJA ON ILMOITTANUT TÄYSIN MUUN, UKRAINALLE MYYDYN OHJUKSEN SARJANUMEROINEEN, JOKA ON SEN HALLUSSA, JA JOPA TOIMITUSASIAKIRJOINEEN!

https://www.tiede.fi/comment/2570379#comment-2570379

Tokkura kirjoitti: Sotilasjohto ei ole pitänyt lennonjohtoa ajan tasalla – ellei sitten siinä mielssä, että ON OLLUT salaiitto.

KimmoK kirjoitti: Lennonjohdolla ei olisi mitään tehtävissä.

Lennonjohto ei päätä lentoreittejä.

Tokkura kirjoitti: Ne ovat vastuussa, jotka päättävät.

T.: Venäjä ei olisi toimittanut SELLAISTA OHJUSTA JOKA SE OLI missään tapauksessa. Eikä sillä ollut sellaisia.

KK: Päinvastoin.

Tottakai he koettavat toimittaa ohjusmallin joka voidaan sekoittaa Ukrainalta kaapattuihin.

Ja Venäjällä oli sekä 9M38 että 9M38M1:ä lastattuna 53 prikaatin autoihin.

T.: Pellingcatin kissavidiolla. Jos ne on Venäjältä, niitä on viety romutettaviksi.

Lainaus:
Lainaus:
Lainaus:

KK: >>Ainoa joka on toistaiseksi jäänyt kiinni todisteiden manipuloinnista on Venäjä ja sen aseyritys Almaz-Antey.

T.: Kaikki sitä vastaan osoitetut väärennysväitteet on ainakin tähän mennessä osoitettu alkeelliski kusetuksiksi.

KK: Höps. Antey valehteli moneen kertaan, kuten on käyty läpi.

Esim kevät 2015:

https://www.tiede.fi/comment/2568665#comment-2568665

T.: Tuo ei ole Anteyn tekstiä vaan RT:n. ja edelleen se on mm. täältä Novaja Gazetan kokoamilta ”päivystäviltä dosenteilta” (jotka EIVÄT saa aivan kaikkein viimeisintä ja syvällisintä tietoa vaikkapa valtionyrityksiltä):

https://www.novayagazeta.ru/articles/2015/05/05/64063-eto-byl-171-buk-m1-187

” Этот материал вышел в № 46 от 6 мая 2015

Расследования

Это был «Бук-М1»

Экспертная оценка российских военных инженеров: малай- зийский «Боинг» над восточной Украиной сбит ракетой класса «земля — воздух» ”

Tuossa ei ole mitään muuta valetta kuin että muka ”9M38M1 olisi ainoa ohjutyyppi, jossa on taistelukärki 9N214”.

Nyt olen perskeles typonnut väärin, ja se on korjattava, koska kyseessä on venäläisen TV-kanavan materiaali, jonka sanomaa TUPATAAN ALMAZIN SUUHUN, VAIKKA SE EI OLE SIELTÄ, siis nuo TOIMITTAJIEN KOKOAMAT ”PÄIVYSTÄVÄT DOSENTIT (joista joku taisi ola Almazissakin, ainakin ruolalassa töissä…), sanovat väärin, että muka

9M38M1 olisi ainoa ohjutyyppi, jossa on taistelukärki 9N214M”.
JA NOINHAN EI ALMAZIN MUKAAN OLE:  NÄITÄ ON ASENNeTTU MYÖS VANHEMPAAN ”TAVVALISSEEN” 9M38:AN  vuosina 1983- 1986!

” 1.2.  Анализ поражающих элементов (боевой части)

В результате исследования фотоматериалов из сети Internet, связанных с авиакатастрофой Boeing-777 МН17, идентифицированы два типа поражающих элементов, соответствующие фракции «тяжелая» и фракции «легкая-1».  Внешний вид поражающего элемента фракции «тяжелая» представлен на рисунке 2.

Внешний вид поражающего элемента фракции «тяжелая» имеет форму «двутавр»Форма «тяжелого» осколка в виде «двутавр» применяется только в зенитных управляемых ракетах 9М38М1, оснащенных осколочно-фугасной боевой частью 9Н314М. , что позволяет однозначно определить тип боевой части — 9Н314М.  Указанной боевой частью оснащаются только ракеты модификации 9М38М1.

1.3.  Возможные ошибки идентификации ракеты

При исследовании высокоскоростных элементов, которыми были нанесены повреждения самолету Boeing-777 малазийских авиалиний (МН17) могут быть использованы недостоверные данные.

В различных интернет ресурсах приводятся изображения боевых частей ракет ЗРК «Бук», приведенные на рисунке 3.

Анализ фотоматериалов показывает, что на рисунке 3А представлен учебный (инертный) макет боевой части 9Н314, входящей в состав ЗУР 9М38, а на рисунке 3Б — макет боевой части 9Н314М, входящей в состав ЗУР 9М38М1.

Боевые части 9Н314 и 9Н314М имеют несколько принципиальных отличий:

каждая из этих боевых частей снаряжается уникальными поражающими элементами (в БЧ 9Н314 две фракции, в БЧ 9Н413М — три фракции), отличающимися массо-габаритными характеристиками.  Так «тяжелая» фракция поражающих элементов БЧ 9Н314 имеет форму «параллелепипед», а в БЧ 9Н314М — «двутавр»;

поражающие элементы «легкой» и «тяжелой» фракций в каждом типе БЧ имеют различную максимальную и минимальную скорости разлета;

боевые части имеют индивидуальную угловую зону меридионального угла разлета поражающих элементов, а БЧ 9Н314М также имеет уникальный годограф распределения осколочного потока.

Отождествление изображений 3А и 3Б неминуемо приведет к ошибочному (недостоверному) определению характеристик формирования поля осколочного накрытия.  Использование недостоверных данных по характеристикам боевой части ЗУР может привести к серьезным ошибкам при оценке характера и степени повреждений самолета, а также условий встречи ракеты с самолетом.

1.4.  Выводы по идентификации типа ракеты

Характер повреждений и внешний вид поражающих элементов, изъятых из конструкции самолета, позволяют идентифицировать наиболее вероятный тип боевой части (9Н314М) и поражающих элементов — «тяжелая» фракция в форме «двутавр», «легкая-1» и «легкая-2» фракции в форме «параллелепипед».

Наличие этих признаков позволяет определить тип ЗУР — 9М38М1, являющейся основной ракетой ЗРК «Бук-М1».

Необходимо отметить, что для полной идентификации средства поражения требуется провести анализ химического состава намазов материала по краям пробоин в сравнении с химическим составом поражающих элементов, извлеченных из различных частей воздушного судна.  ”

Ja tämä oli Venäjältä mutta EI ALMAZILTA ja väärin sikäli, että todellisuudessa

myös ”tavallisessa” BUK 9M38:ssa  on kärki 9N314M ”perhosilla, jos ohjus on vuosilta 1983 – 1986.

… ”

https://www.tiede.fi/comment/2571456#comment-2571456

KimmoK kirjoitti: Pikkuhiljaa…

Tokkura: MITÄ WITTUA SÄÄ JULKAISET KUUDETTA KERTAA SAMAA GORBAN JA MUIDEN HÖRHÖJEN ”OPPOSITIOKANAVAN” Novaja- gazeta” VÄÄRENNETTYÄ DOSENTTIENPASKAA 5.5.2015 MUKA ”ALMAZ-ANTEYN TIETOINA VAIKKA ON JUMALAUTA PERRKELEEN MONTA KERTTA OIKASTU!!!???

https://www.tiede.fi/comment/2570379#comment-2570379

Tuo ei ole Anteyn tekstiä vaan RT:n. ja edelleen se on. mm. täältä Novaja Gazetan kokoamilta ”päivystäviltä dosenteilta” (jotka EIVÄT saa aivan kaikkein viimeisintä ja syvällisintä tietoa vaikkapa valtioyrityksiltä):

https://www.novayagazeta.ru/articles/2015/05/05/64063-eto-byl-171-buk-m1…

” Этот материал вышел в № 46 от 6 мая 2015

Расследования

Это был «Бук-М1»

Экспертная оценка российских военных инженеров: малайзийский «Боинг» над восточной Украиной сбит ракетой класса «земля — воздух» ”

Tuossa ei ole mitään muuta valetta kuin että muka ”9M38M1 olisi ainoa ohjutyyppi, jossa on taistelukärki 9N214”.

Nyt olen perskeles typonnut väärin, ja se on korjattava, koska kysees- sä on venäläisen TV-kanavan materiaali, jonka sanomaa TUPATAAN ALMAZIN SUUHUN, VAIKKA SE EI OLE SIELTÄ, siis nuo TOIMITTAJIEN KOKOAMAT ”PÄIVYSTÄVÄT DOSENTIT (joista joku taisi ola Almazissakin, ainakin ruolalassa töissä…), sanovat väärin, että muka

9M38M1 olisi ainoa ohjutyyppi, jossa on taistelukärki 9N214M”.

…. !

https://www.tiede.fi/comment/2571524#comment-2571524

ekavekara kirjoitti:

Tokkura kirjoitti: MITÄ WITTUA SÄÄ JULKAISET KUUDETTA KERTAA SAMAA GORBAN JA MUIDEN HÖRHÖJEN ”OPPOSITIOKANAVAN” Novajagazeta” VÄÄRENNETTYÄ DOSENTTIENPASKAA 5.5.2015 MUKA ”ALMAZ-ANTEYN TIETOINA VAIKKA ON JUMALAUTA PERRKELEEN MONTA KERTTA OIKASTU!!!???

Sulle on jo useaan kertaan linkitetty Almazin omat tiedotustilaisuudet, jossa esitellään eri buk-malli kesällä 2015 ja syksyllä 2015.

Heillä on siihen sitten ollut perusteita (joita kaikkia he eivät välttämät- tä ole kaikkia kertoneet): he ovat ehkä just tässä välissä varmistaneet JIT:in löytämät kolme perhossrapnellia koneen sisältä, ja he ovat myös saattaneet juuri tällä välin saada käsiinsä sen numerollisen ohjuksenpalasen ja tutkineet toimitusarkistoja.
TÄMÄ EI SAATANA OIKEUTA LYKKÄÄMÄÄN AIVAN UFOLOGISTA DOSENTINPASKAA – JOTA EI SIELLÄ ”ALKUPERSEESSÄKÄÄN” VÄITETÄ ALMAZIN ANTAMAKSI!

Lainaus:

Muutenkin kantava teoriasi vastustaa JIT:n tutkimustuloksia on, että kaikki on väärennetty: kapinallisten somepäivitykset, kaapatut puhelut, valokuvatut ohjuslavetit;

Nää on ainakin väärennetettyjä, ja nää on myös niitä Bellingcat kovin tuttuja ”IHMESATTUMUKSIA”: JUST SEN KERRAN KUN ”VENÄJÄN ARMAIJA KULJETTAA LAITTOMIA POISTETTUJA OHJUKSIA – TARKOIN JA NÄKYVÄSTI MERKITYISSÄ KOTELOISSA (joista todellisuudessa ei varman päälle tiedä, mitä siellä oli -vaikka olsi ollut votakaa…) SATTUU PEILLNKISSA VIDEOMIES/NAINEN PAIKALLE, JUST KUIN ZAMALKAN KAASUOHJUKSET!

JOS PUTIN NYT AMPUISI TÄNNE HERVANTAAN, vaikka tuonne ”ros-katiedeyliopistoon” tai ”rotupoliisiammattikorkeakouluun”, JA IL- MOITTAISI MULLE, ETTÄ MUN PITÄÄ OLLA KÄNNYKÄN KANSSA VIDEOIMASSA SE OSUMA JA SAUHU (joka olsi sitten kuka ammuttu vaikka Turusta tai Kuopiosta… tai Tukholmasta tai Tallinnasta…), NIIN SE OLISI KAIKIN PUOLIN JÄRJETETTYNÄ JA SOVITTUNA HELVENTINMOINEN SAAVUTUS JA EDELLYTTÄISI SIELLÄ AMMUNTAPÄÄSSÄ USKOMATTOMAN HIENOJA LAITTEITA, ETTÄ MÄÄ SILLÄ KONSTILLA SAISIN SEN VIDION!
Jos  HERVANTAAN YÖN PIMEYDESSÄ SATTUMALSTA OSUISI JOKIN HARHAUTUNUT KAASUOHJUS, olisi absoluttinen mahdottomuus, että minä olisin paikalla (enkä kuolisi heti valmistautumattomana), ja EDES YMMÄRTÄISN TILANTEESTA HÖLKÄHTÄVÄN PÖLÄHTÄVÄÄ, ENNEN KUIN SE ON ARMOTTA OHI, vaikka kuinka olisi kännykkää taskussa videokuvausvalmiina vaikka jonkin elukkaswown tai murtovarkaiden tai katuväkivallan takia!

Lainaus:

lennonjohto ohjasi MH-17 sivuun ja Ukraina ampui sen –  alas. JA MIKSI? Siksi, että saisivat aikaan provokaation. Ja mukana on ainakin Ukraina, Hollanti ja Nato + muut JIT:n jäsnet toki vielä hväksyvät tämän kattavan salaliiton.

Näitäkään ei voi ehdottomasti kokonaan sulkea pois: juuri tuollaista TEHTIIN SYYRIASSA PELLINPASKAN OLLESSA ”AVAINROOLISSA”!!!
PELLINPASKA EI OLSI LAINKAAN KÄRYNNYT SYYRIASTA LAAJASSA JULKISUUDESSA (YK:lle kylläkin… koska siellä ilnmeisti tunnistettiin se kaasu), jos se ei olsi ruvennut vouhkaamaan myös näissä muissa kysymyksis- sä. Sen olisi pitänyt ainakin vaihtaa naamat asemamaa. Mutta kun ei.

Lainaus:

Tuo teoria kaikkineen häviää noin 0-100 sille valtavalle todis-tusaineistoille, jonka JIT on keränyt originaalilähteistä (ei netistä tai Bellincatilta) ja rikosteknisin menetelmin vahvistanut oikeaksi.

Siinä ”todistuaineistössa” EI OLE MITÄÄN PROTIA ainakaan sellaisena, kuin esimerkiksi Kannala sitä on esitellyt.

Lainaus:

Itse lopetan nyt kanssasi vääntämisen, kun et kykene mihin- kään normaaliin väittelyyn asia-argumenteista. Otahan lääkkeesi ja palataan asiaan, kun jotain uutta aiheesta ilmenee.

Sää oot asiasta täysin kuutamolla. ”

https://www.tiede.fi/comment/2571493#comment-2571493

KimmoK kirjoitti:
Tokkura kirjoitti:

MITÄ WITTUA SÄÄ JULKAISET KUUDETTA KERTAA SAMAA GORBAN JA MUIDEN HÖRHÖJEN ”OPPOSITIOKANAVAN” Novajagazeta” VÄÄRENNETTYÄ DOSENTTIENPASKAA 5.5.2015 MUKA ”ALMAZ-ANTEYN TIETOINA VAIKKA ON JUMALAUTA PERRKELEEN MONTA KERTA OIKASTU!!!???

Kun katsot sitä kuvaa niin huomaat että kuka tahansa voi tarkistaa että toukokuun tiedot on Almazilta ja että Almaz esittää samat faktat 2.6.2015.

Oppositiokanavan dosenttien tiedot 5.5.2015 EIVÄT OLE ALMAZIN ANTAMIA vaan ”muuta dosenttitietoa”! Koko asiantuntemattomassa jorinassa EI EDES MAINITA SANAA ALMAZ (Алмаз) Ne eivät ole yhtäpitäviä todellisten asiaintilojen kanssa. Tässä on väärät tiedot, mitä kaikkia kärkiä missäkin ohjusmallissa on.

https://www.novayagazeta.ru/articles/2015/05/05/64063-eto-byl-171-buk-m1-187

Расследования
Это был «Бук-М1»

Lainaus:

(myöhemmin Almaz sai käskyn valehdella rusetiton taistelukärki)

Hewowwittua!!! Jos se on väittänyt rusetitonta taistelukärkeä, se on vaäiitänyt HETI ONNETTOMUUDEN JÄLKEEN, koska sen ”aineistoon” ei silloin kuulunut rusetin läpäisemiä peltejä.

Almaz ei ollut ikinä ennen tutkinut MATKUSTAJAKONEEN PELTEJÄ, kaikkein viimeksi Boeingin.

Sitten, kun se kokeili kokeellisesti, se kokeili Antonovin romulla. PERHOSIA se kokeili 9M38M1:N JYSYLLÄ, ei 9M38:n. Tapahtui sekä läpäisyjä että kimpoamisia, jotka jättivät tyypillisen kimpoamisjäljen.

Se kokeli vain kolmea ohustyyppiä, JOISSA EI OLLUT OIKEA JOUKOSSA, sillä kutakin vartta ja kutakin kärkeä kokeiltiin vain kerran. Molemmat oli joka ohjuksessa eri. (Sikäli kuin sitä koetta tarkoitat!)

Koeraportin kuvat tarkoittivat luonnollisesti, MILLÄ ON KOKEILTU, EIVÄTKÄ OLEET ”EDUSTAVA OTOS TUOTANTOHISTORIASTA” KUTEN SINÄ VÄITÄT!

Lainaus:

Pyrin siihen että sen mitä kirjoitan voi kaiken tarkistaa.

Tarkisetttu on, ja huomattu, ettäkirjoitat puhdasta paskaa.

Lainaus:

Lopullisessa Almaz-Antey koosteessani on myös linkit lähteisiin (uudestaa) ja kukin voi itse tarkistaa.

Niissä ei ole sitämitä sää väität. Tarkistaminen on mahdotonta ilman venäjäkielen taitoa. Samoin se on mahdotonta, jos lähtee siitä, että ”Almaz aina vaan kaikessa valehtelee” (mitä esimerkiksi Intian ja Iranin ohjuspuolustustoimittaja ei taatusti ”läpimikseen tee”!

YHteenkoottuja hörönlöröjä:

 

***

https://www.tiede.fi/comment/2672386#comment-2672386

KimmoK: Tuolla näkyy katsaus lentoliikenteeseen, juuri ennen MH17 ampumista.

Tokkura: Ne ovat luultavasti yhtä väärennettyjä kuin telarividiotkin.

Joka tapauksessa lentotiedot olivat väärennyttyjä tai puuttuivat MH270:n tapauksessa, ja ne johtivat myös miljardietsintöjä raskaasti harhaan. (Kaikenlaista muuta kyllä löytyi, mitäei muuten olisi osattu etsiä.)

Separatistit ampuivat Luganskin yläpuolella 14. 6. 2014 (eli kuukautta ennen kuin malesialainen matkustajakone MH17 putosi) alas korkella lentäneen ukrainalaisen Iljushin-76 sotilaskuljetuskoneen (Ilmeisimmin BUK-ohjuksella).

Nyt Ukraina on ruvennut syyttämään tästäkin ”Kremliä”.

Tämä on jossakin määrin kummallista, sillä Venäjän valtion syyttäminen MH17-tapauksesta on 5 vuotta rakentunut sille, että alueella ei olisi ollut ainuttakaan BUKia kenenkään käsissä.

Tätä taas on ”perusteltu” sillä, että SELLAISIA EI NÄY BELLINGCATIN (ja Ukrainan) YKSITYISHENKILÖ-VAKOILIJOIDEN KÄNNYKKÄKUVISSA JA ”KOTIVIDIOISSA ALUEELTA”!!!!

Totaa…. tuli mieleeni…

OLISIKOHAN MITENKÄÄN MAHDOLLISTA, ETTÄ PELLINAPASKA OLISI VAIN NYPPINYT VÄÄRÄNLAISET KUVAT JA VIDEOT POIS TARJONNASTA!!!???

OLISIKOHAN MITENKÄÄN MAHDOLLISTA, ETTÄ PELLINAPASKA OLISI VAIN NYPPINYT VÄÄRÄNLAISET KUVAT JA VIDEOT POIS TARJONNASTA!!!???

🤣🤣🤣🤣🤣🤣

(Ei sais nauraa… tiedän… 😢)

https://o.daily-inform.ru/422110-sbit-samolet-prikazali-v-kremle-sbu-spustya-5-let-obvinila-rossiyu-v-krushenii-il-76-pod-luganskom

Сбить самолет приказали в Кремле”: СБУ спустя 5 лет обвинила Россию в крушении Ил-76 под Луганском

Служба безопасности Украины (СБУ) спустя 5 лет после крушения украинского военного транспортного самолета Ил-76 в Донбассе обвинила в произошедшем Россию. Соответствующее сообщение появилось на сайте спецслужбы.
В нём утверждается, что решение сбить украинский военный транспортник якобы приняли в Кремле. А непосредственным исполнителем выступило ”внештатное подразделение главного управления Генштаба Вооруженных сил России”. Так СБУ называет частную военную компанию Вагнера (ЧВК Вагнера).

В сообщении подчеркивается, что украинская спецслужба обладает неопровержимыми доказательствами. Однако ни одно из этих доказательств, как обычно, приведено не было.

Напомним, что речь идет об украинском военном транспортном самолёте, который был сбит под Луганском 14 июня 2014 года. Ответственность за это взяли на себя ополченцы ЛНР. Уничтожение самолета стало ответом на авиаудар по Луганской ОГА 2 июня. При этом ополченцы заранее предупредили украинских военных, что любой украинский самолёт над ЛНР будет сбиваться. ”

Источник: tsargrad.tv

Tokkura

Viestejä6050
KimmoK kirjoitti:
Ilmeisesti tokkuralle pitää joka sivulla kerrata mitä Venäjä valehtelee BUK ohjuksista.

Almaz ei valehtele.

Olet rlannut pois  KOLAMANNEN SARAKKEEN, JOSSA TOSIAAN PN MYÖS ALMAZIN KANTA:
https://www.onderzoeksraad.nl/en/media/attachment/2018/7/10/7c3683079996report_mh17_crash_appendix_consultation_a.pdf

”  Points 1 and 2 to this comment:
Work by the Dutch Safety Board, NLR, TNO and JSC Concern Almaz-Antey
regarding the identification of the weapon used resulted in the following:
•     The warhead identified as the only one having bow-tie shape fragments
is the 9N314M (in Cyrillic text, the 9H314M).
•     The 9N314M warhead uses the 9M38M1 missile but it is known that it also uses the 9M38 missile. The 9M38 can be launched from the TELAR of the Buk and Buk M1 system, while the 9M38M1 can be launched from the Buk M1 and Buk M1-2.
For readability the generic term Buk is used in the report.
Point 3 to this comment. The comment is not adopted as it is correct to state that the other scenarios are all excluded.
See also the information described in the Dutch Safety Board’s report
‘About the investigation’ and its Appendix L ”

Aina kun sää jätät linkin laittamatta kuviis, siellä linkissä on jotakin taysin muuta, tavallisesti päinvastaista kuin kuvassa.

Kaikkien kolmen BUK-ohjussysteemin kaikki kolme kärkimallia 9N314, 9N314M ja 9N318 sopivat niiden kaikkiin kolmeen runkotyyppiin 9M38, 9M38M1 ja 9M713M. Sen sijaan minkään KUB-systeemin, joita niitäkin on 4, mikään kärki ei sovi mihinkään BK-systeemiin.

Sun kuvastas käy ilmi, kuinka täydellisesti pihalla ja patalaiska ja huolimaton JIT on ottamaan edes merkintäkysyksistä selvää. Miten se voi ymmärtää mitään muitten kuten Almazin antamista tietdoista,jos se ei ymmärrä niitäkään?

Tuossa on Venäjän puolelta asialla FATA eikä Almaz, JOKA ON TOIMITTANUT TIETOJA, JOITA JIT EI KUITENKAAN OLE MITENKÄÄN NOTEERANNUT. FATA vastaa vain summittaisesti keskeisimpiin pölhöyksiin, eikä ole siviili-ilmailuvirastona selvillä kaikista sotilaallista heinouksista eikä tarkka niiden suhteen. Katsoo jostakin Almazin antamasta taulukosta ja kehottaa tutkimaan sen antamasta asianmukaises- ta materiaalista tarkemmin.
Sen kommentit riippuvat täysin JITin hölmöyksistä, eikä niiden ole tarkoitus mennä sellaisenaan raporttiin. Siellä on huomattu, että vastapuoli on pönttö (ja että se on nimenomaan vastapuoli eikä ammatitaistoinen asiantutija!).

KimmoK

Viestejä813

KimmoK

Viestejä813

dsb-vs-antey-kuva2_2.png.jpg

”Se esittää myös ne, joilla on kokeiltu, kahdella ensimmäisellä. ”

Se esitti kyseisen taulukon ennen ensimmäistäkään suoritettua koetta.

Eikä se tehnyt ainoatakaan koetta tai räjäytystä 9M38 ohjuksella tai 9N314 kärjellä.

Nuo seikat on sinulle todistettu lähteineen ja päivämäärineen.

Turhaa toistat valheitasi.

 

Tokkura

Viestejä6050

Tuosta DSB:n tekstistä on turha puliveivata. Se ei siis ole suoraan Alamzin tekstiä, ei DSB:kään tunne terminplogiaa.
Tuo ensimmäinen ”Buk” viittaa vain sanaan VALMISTAJA,ei yhtään sen pitemmälle. Siinä on yksi virhe: siinä pitäisi olla monikossa ”… the oldest version of the systemS (Kub) and the latest version (Buk M1-2)coulld not have been used … ”. ”Sistema” on venäjässä AINA TOIMINNALLINEN systeemi/järjestelmä, sellainen, joka myydäänkin kokonaisuutena jne.  9M38 EI OLE KUB-SYSTEEMIN VAAN BUK-SYSTEEMIN OHJUS, 9M38M1 on BUK-M1-systeemin ohjus jne. 9M38, myös perhokärjellä, voi-daan ampua myös yhdellä KUB-systeemin telarilla 2K12-M4 (muistaakseni) TUOTE-KEHITYSHISTORIALLISISTA SYISTÄ.
TÄSTÄ EI NYT JUMALAUTA SAA MILLÄÄN IRVEELLÄ MINKÄÄNLAISTA ”ALMAZIN VALETTA” PIERESKELTYÄ!

Liioin kukaan ei ole halunnut KIISTÄÄ, että 9M38:ihin on asennettu myös 9N34M eli BUK-M1-systeemin kärkiä.

KimmoK kirjoitti:

”Se esittää myös ne, joilla on kokeiltu, kahdella ensimmäisellä. ”Se esitti kyseisen taulukon ennen ensimmäistäkään suoritettua koetta.

Ei vaikuta mitään mihinkään, missä järjestyksessä ne on esitetty.

Eikä se tehnyt ainoatakaan koetta tai räjäytystä 9M38 ohjuksella tai 9N314 kärjellä.

Minun ymmärtääkseni kokeili, joskin Iljushinilla. En rupea kinaamaan. Sillä asialla on vähänmerkitystä.Sillä on SYSTEEMIEN NIMET JA NIIDEN TYYPPIVEHKEET taulussa.

JA NUO BUK-OHJUSTEN KAIKKI 3 KÄRKEÄ SOPIVAT KAIKKIIN MUIHINKIN 3 RUNKOON kuten DSB:kin sanoo!

Nuo seikat on sinulle todistettu lähteineen ja päivämäärineen.Turhaa toistat valheitasi.

Vain sinä, JIT, joskus DSB ja ennen kaikkea sunhollatilainen informaatioterrorisivustosi ovat koko ajan valehdelleet kuin harmaantuneet ruunat.

 

Tokkura

Viestejä6050
Tokkura kirjoitti:
KimmoK kirjoitti:

hieman tuli lisätietoa SBU:n pidättämästä BUK – kuljetus volvoon liittyneestä miehestä.Hän oli varastanut kyseisen rekan kolme päivää ennen MH17 tapausta.

Hänet on vapautettu 20.6, ei ole kerrottu mitä hän tiesi kertoa mh17 tapauksesta.

Hänellä ei ole ollut tekemistä sen rekan kanssa. Ei myöskään kännykkävideolla, jonka levittämisen takia hänet napattiin kiinni ja pantiin jo pari vuotta sitten oikeuteen. Nyt hiljattain pidätettiin uudestaan,mutta yhtä turhaa.

Pannan nyt linkkikin ettei olla ihan tyhjän päällä, vaikkakin kumottu sellainen Ukrainan itsensä taholta ja venäjänkielinen:

https://www.gazeta.ru/army/2019/07/17/12505639.shtml

Дело MH17: Украина нашла водителя тягача с «Буком»

СБУ нашла водителя тягача с «Буком» из дела MH17

Лидия Мисник 17.07.2019, 18:28

В СБУ сообщили о задержании водителя тягача, якобы перевозившего ЗРК «Бук», из которого в 2014 году в Донбассе был сбит лайнер авиакомпании Malaysia Airlines. В Совфеде это заявление назвали лживым. Там считают, что Киев пытается снять с себя вину за причастность к трагедии.

 

Tokkura

Viestejä6051
Tokkura kirjoitti:

JIT ei ole onnistunut tuomaan kehiin yhtään ainoaa Vnäjää syyllistävää pitävää to-distetta. Se on tuonut kyllä kehiin uutta tavaraa kuten sen moottorin kuoren, mutta sellaiset ovat lopulta todistaneet Venäjän osuutta vastaan eivätkä sellaisen puolesta. Tilanne on JITin kannalta samassa lähtöpisteessä kuin 2014.https://riafan.ru/1196451-ekspert-obyasnil-kak-zapadnye-sledovateli-podstavili-ukrainu-v-dele-mn17

Ukraina ilmoitti, että sillä EI ole pidätettynä ketään ”Donille jonkin BUK-telarin tuoneen rekan kuljettajaa” aiemmin antamistaan päinvastaisista tiedoista huolimatta.

https://www.gazeta.ru/army/2019/07/17/12506845.shtml

Ukraina kävi jo kaksi vuotta sitten oikeutta miestä vastaan, jonka puhelimessa ol-lutta, ilmeisesti ajovideota epäiltiin tällaisesta kuljetuksesta kuvatuksi. Sitä on ehkä käytetty osaltaan myös Bellincatin animaatiossa. Siinä ei ilmeisimmin näy rekkaa, koska sitä on epälity rekasta kuvatuksi,jotakin sellaista.Siten ei sitten kumminkaan ole asian laita.

Tällainen oli minun saamani viimeisin ”Ukrainan pidättämästä TELARirekan kuljettasta”

 

Tokkura

Viestejä6076
ekavekara kirjoitti:
ekavekara kirjoitti:
Tokkura kirjoitti:
ekavekara kirjoitti:
Eli käsityksesi mukaan Venäjällä on ollut pääsy ohjuksiin, joissa perhosshrapnelleja.
On toki. Eivät ne näitä pitkäsiipisiä poista niin kauan kuin BUKeja ylipäätään on.

Eikö tuo lause nyt vesitä sen, että millään ohjukseen liittyvällä asialla voisi osoittaa ampujatahoa? Siten mikään ohjukseen liittyvä tekninen vääntö ei vapauta Venäjää epäillyn asemasta, koska muut todisteet sen syyllisyyttä tukevat.

Täsmennän vielä: Siis ohjusten teknisten tietojen valossa ampuja on ihan hyvin voinut olla Venäjä, kun sillä kerra on ollut käytössään ohjuksia, joissa perhossrapnellit ja vieläpä sellaisia, jotka ovat ulkoisesti saman näköisiä kuin kapinallisalueella kuvatut BUK-laveteilla olleet ohjukset.

Ei ole järkeä edes epäillä ”Venäjän ampuneen” koska Venäjä olisi ottanut kunnon laitteet, jos se olisi tullut Donille torjumaan ohjuksia, ja niihin kuuluu, että  olisi ehdot-tomasti tunnistanut matkustajakoneen. Jos Venäjä olisi ampunut, se olisi liittynyt jo-honkin sellaiseen, että kone (Boingin kaapparitekoäly?) antaa täysin väärää signaa-lia, mikä vehje on kyseessä, tai jopa ilmoittaa, että ”kone on kaapattu” (kun se on muuttanut äkkinäisesti reittiään?), jotakin sellaista. Nämä kaksi peräkkäistä tapausta on selvitettävä molemmat ja yhdessä. Kun ohjuksesta saadaan srapnelli, siitä saadaan paljon muutakin ja valaisevampaa tietoa.

 

KimmoK

Viestejä833