Ei Suomessa mitään oikeisto hallitusta ollut

Suomesa istui viimeisen vajaan neljä vuotta Eekoon ja Suomen yrittäjien asettama  hallitus joka oli niiden puudeli oikea sylikoira

Kansalle lisättiin rasitteita lähes koko ajan eikä siinä tunnettu vastuuta missä katkeaa kansalta selkä ranka

Voi olla että niin olikin tarkoitus kun leikataan koulutuksesta kansan osalta se tulee jälki jätöllä eteen

Suomella pitää olla korkean tason koulutus se jolla koko maa nousee taikka laskee

Mutta siinä meillä ei ole pienenä kansana varaa lipsua ja se on myös faktaa että köyhälle työmiehelle syntyy älykäs lapsi ja ökyrikkaalle taas tyhmyyden huipentuma

Sekin on sattuman kauppaa ei se äly katso kelle se tulee kelle ei mutta Suomessa tarvitaan sellanen hallitus missä otetaan kaikki osaset huomioon

Minkään asteen pelkästään oikeiston hallitusta ei Suomi kaipaa  eikä matkimista muista maista

Nyt on aika katsella eteenpäin uudistuksia tulee tulevana kautena paljonko toivon mukaan niin kun on maan kanto kykykin seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast

Viimeiset valokit pakkasesta murojen kyytipojaksi

Noin meni vappupäivän kunniaksi ja maistu upeelta olis varmaan maistunut sullekkin mutta minä ehdn ensin

On se valokki melkoinen marja suoraan Suomen luonnosta

Mutta montakos nimeä tuolle hieno aromiselle marjalle oikeasti tiedätte pankaas nimiä tuleen

Tiedän aika monta itse mutten varmaan ihan kaikkia

Hyvää Vappua kaikille seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast

On kummia neuvoja vaan eipä yllätä

Kun tuodaan tuollasia neuvoja eipä ole suuri ihme  että kaiki vatsavaivat ja ripulit  lisääntyy kun ruoka hävikin vuoki pitäsi valita kauppiaan mädännyttämiä vihanneksia

No aina ei tuollaset ole meille kuluttajille lainkaan parhaita kun käyn kaupassa ostan taatusti tuoreimmasta päästä raaka aineet

Ei tulisi mieleenikään ostaa täydellä rahalla nuutuneita vihanneksia vaikka sillä ruoka häviki pieneniskin

Hyvin harvoin niistä teen ruokaa samana päivänä ne voi olla jääkaapissani pari kolmekkin päivää

Ja kyllä olen huomannut että on aina olemassa kauppiaita ja ns kauppiaita joiden puoteja kierrän ja kaukaa

Koska heillä ei ole tuotteita jotka minulle kelpaisi ja  ainoat tuoreet heillä taitaa olla koivuhalot ja tulitikut

Ja sen salmonellan voi saada huonoista vihanneksista aivan samoin kun vanhasta kanan lihasta

Joka syödään puoli raakana terv tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast

Minulta loppui Ellopin koston jälkeinen aika

Voi huoleti sanoa kuten aikanaan sanottiin mosel viinistä että se oli Hitlerin kosto jälki polville tuo microsoftin lumia 650 on taas Ellopin kosto jälki polville

Hankin n viikko sitten uuden kännyn ja loppui tuon Ellopin aika minun kohdalla minulla oli koe käytössä mm kaksi kiinalaista ja totesin niistä

Ei ole minun käyttöön syynä oikeasti voi pitää käyttöjärjestelmää johon en päässyt sisälle ja ohjeita vielä vähemmän

Se yksi on aivan merkki tuote mutta minulle ei selvinnyt yrittikö se leikkiä paistinpannua

Sen verran näyttö lämpeni kun oli latauksessa

No nyt minulla on toden näköisesti paras markkinoilla oleva känny olen ladannut sen nyt kaksi kertaa

Nytkin on latausta jäljellä n 65 % kun tuo Ellopin kosto jälki polville ilmoitti 2 päivää latausta se tarkoitti n 12 tuntia

Mutta ei se ole hullu joka myy se on hullu joka sitten ostaa selvää suolen tuotetta

Elikkä oma vika taikka syy seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast

Nyt onkin sitten marttyyrien aikaa

Nyt kun vaalit ovat takana päin ja uudet tulossa ollaan varmaan niitä marttyyreja no kaikkeen pitää kait sitten tottua .

Mutta todellisuudessa ei ne ihan oikeita marttreja ole vaan lähinnä ne ovat marttyyreja vai ihan omasta mielestään .

Ja siinä sitten samalla sanomaan emme vaihda kommisaaria se vaan on isoimman puolueen mandaatti ja sellasena se tulevassakkin on .

Mutta eipä kait sitä mielellään mistään luopuisi vaikka yhdessä asiat olisikin sovittu kauan sitten

Voihan se olla vaikka emmentaali joka niiden päitä vaivaa .

Mutta lopettakaa tuo  marttyyri asenne siitä ei ole kellekkään minkään asteen hyöty prosenttia

Korkeintaan jos on saama puolella se onkin miinus merkkistä jos edes sitäkään

Ulkona tosin nyt 1,3 astetta miinuksella seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast

Kaupunki pyörien tulo kaupunkeihin

Kuuntelin tossa ihmetellen ilmoittamista että nuot kaupunki pyörät olisi tullut v 2018

No ei se pidä paikkaansa jos ne on tullut Helsinkiin v 2018 meillä niillä kuljettin jo 2010 ekoina vuosina

Ihan tarkkaan en muista milloinka niitä näin eka kerran mutta sanotaa nyt vaikka vuonna 2012

Ei ne ole tullut viime vuonna ja eivät ekana tulleet Helsinkiin  seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast

Hallituksen teko ei ole fanaatikko juttu

Vaalien alla on selvä että joillakkin asiat karkaa käsistä nyt on vaan vaali tulos selvä ei pitäisi mopon enää karkailla

Mopo joka saa aikaan vain riitaa joka suuntaa nyt ei ole riidan kylvennän aika ja fanaatikot vois katsoa mitä julki tuovat

Sillä heillä vaikka sanan vapaus onkin on myös sanan vastuu jolla ei pidä pyyhkiä lattioita  kenenkän

Suomi on hyvä maa asua meidän kaikkien ja se pitää muistaa vielä kun olis pien eläkeläiselle toimeen tulo jotenkin taattua

Kyllä nuot aivan alta torihintojen menevät eläkket ei sitä kyllä takaa ja sitä seuraan aika läheltä

mm naapurini saa alta 800 kk eläkettä jolla makselee itse kaikki asumisen ja ruokansa plus tykötarvekulut lääke laskuineen

Asumis tukea hän ei saa koska vuokra on sen rajan alta muutaman euron  tuskinpa on oikeaa asiaa lainkaan niin vaan asiat ovat

Mutta nyt ollaanSuomelle tekemässä hallitusta jonne on kaikki halukkaat ovat tervetulleita kunhan ovat hallitus ohjelman takana

Ja on päivän selvä asia että maalle tekee hallitusta eduskunta ei sitä värkkää  hevosmiesten tieto toimisto

Ja pitävät siitä sitten myös kiinni seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast

 

Tampereen ilmanlaatu tänäänkin

Kartta näyttää sen olevan tyydyttävä en sanoisi että se olisi edes huonolla tasolla

Vaan se menee jopa siitäkin alemmalle tasolle vois sanoa suoraan surkeaksi ulkona tulee ahdistava tunne henkittäessä vaikka ei ole ainakaan todettua astmaa

Tämä asia ei sitten ole keskustorilla vaan muotialassa ollut n viikon päivät

No kartta taitaa olla päiviä jälki jätöllä eipä olisi eka kerta kun noinkin on mutta näillä on mentävä vaikka ei ole lainkaan hyvä tunne ulos mentyä seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast

Epä totuuksia erään suusta

Ei voi kun suuresti ihmetellä eikä noinkin vaatavalla paikalla neljä vuotta istuneen henkilön pitäisi tietää eräistä asioista .

No soten teko kuvaa kyllä sen ettei erään koulukunnan tarvitse politiikasta ymmärtää yhtään mitään

Sotessa oli 32 vika kohtaa perustuslakiimme nähden jotenka kyllä se kuvaa mitä saa hosumalla aikaan

Nyt jo erottuaan sanoo että puhemiehen paikka kuuluu toiseksi suurimmalle puolueelle on sekin täyttä potaskaa

Ei se kuulu jos se puolue ei ole hallituksessa mukana sitten asia on ok muutoin ei ole

Pitäisi tuon nyt tajuta kaikkien no ei sitä Suomenyrittäjät tajua

Joilta tuo toden näköisesti on tullut ohjeena vailla totuutta kuitenkin

Mutta hallitukseen ottaisin kepun mieluummin kun kokoomuksen

Kokoomukselle ainoa oikea paikka on nyt oppositio seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast i

Onko missään tahratonta ihmistä

Onko kellään tullut mieleen että se ei vaan ole mahdollista kun kysymys on ihmisistä jotka jos tekee tekee myös virheitä

Millasia virheitä toiset tekee pienempiä toiset taas suurempia ja suurimpiin  kuuluu ne asiat jotka kohdistuu kansaan taikka kansoihin

Meidän viime hallitukset eivät tuossa asiassa ole lainkaan puhtosia eikä sitä puhdista mikään

Mutta pitää miettiä taikka kuten Manu sanoisi pitää fundeerata sitä samaa nyt pitäisi tulla niiltäkin jotka muka voittivat vaalit

SDPee ne todellisuudessa voitti tosin olis siinä saanut olla suurempi ero toiseen

mutta eräät piirit sanoo että heille se voitto tuli .

Voittaja tosin on aivan eri porukka ja nämät vaalit sitten meni menojaan niihin on tyytyminen kaikkien

Seuraavat eduskunta vaalit on Suomessa neljän vuoden päästä sillä välillä hallitus tekee omat asiansa

Voi ola että syntyy jopa sote vaikka sitäkään ei sitten tehdä pelkästään yksityisen puolta tukien isoilla rahoilla

Väittäen suuriakin muka säästöjä saatavan aikaan niin ei olisi tuossa sote  asiassa käynyt .

Vaan ne rahat olisi peritty paremmin toimeen tulevilta kaupunkeilta kokonaan seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast