Tekijä: Lasse Kallo

Entäpä jos tämä on se julkaisualusta, jossa voi käsitellä poliittisia, uskonnollisia tai filosofisia asioita tai jotain muuta aihetta taivaan ja maan välillä.

Entäpä jos maailma ei olekaan niin anhiton paikka kuin päältä päin näyttää ja pessimistit ja nihilistit ja jälkiroussealaiset viherfanaatikot ja muut maailmanlopun ennustajat julistavat.
Entäpä jos se kirottu teknologia onkin se keino,
jonka myötä kehitys lähtee parempaan suuntaan niin ihmisten, eläinten kuin luonnon suhteen.
Sitä ennen pitäisi kuitenkin tapahtua kulttuurinen ja poliittinen muutos.

Suurin uhka niin ihmisten, eläinten kuin luonnon (sekä orgaanisen että ”elottoman”) suhteen on vihreä ideologia, tuo kuoleman kultti.
Entäpä jos sekin on saavuttanut kulminaatiopisteensä ja itsekorjaavuusliike on jo käynnistynyt? Ainakin toivon sitä.

Toiseksi suurin uhka, kristinusko ja sen ahnaat liittolaiset, väärin ymmärretty evoluutioteoria ja oikein ymmärretty marxismi, on nähdäkseni ruvennut vähenemään, mikä on minusta myönteinen asia.
Tämä vaatii tarkennuksen. Kristinuskolla, tässä yhteydessä, tarkoitan katolista ja luterilaista kristinuskoa. Uskoisin että kreikkalaiskatolinen eli ortodoksinen kristinusko on lähempänä alkukristillisyyttä kuin tämä roomalaiskatolinen oppi älyttömine pappien selibaattisääntöinen ja paavinistuimineen.

Katolinen kirkko ja varsinkin sen luterilainen versio on jatkuvasti perääntynyt vasemmistoliberalismin edessä. Naisvastaiset, pahimmillaan pomminheittäjät ja kurkunleikkaajat, eli islaminuskoiset on toivotettu tervetulleiksi länsimaihin: olkaa hyvät ja pitäkää omat perinnäistapanne ja uskontonne ja pistäkää kristittyjä miehiä lihoiksi ja raiskatkaa kristityt naiset, alaikäiset tytöt ja pojat ja raavat miehetkin. Me, kristinuskon ja marxismin aivopesemät länsi-ihmiset annamme teille anteeksi, ja ne meistä, jotka eivät anna anteeksi, on enemmistö pakottanut olemaan vaiti. Nämä kehityksen kukkaset, sivistyneet länsimaan ihmiset haluavat sinisilmäisesti uskoa, että te, islamin sanansaattajat, mukaudutte meidän tapoihimme ja kulttuuriimme, kunhan jaksamme olla kärsivällisiä ja muistamme kääntää toisenkin posken.

Tai sitten tässäkin asiassa on saavutettu kulminaatiopiste ja järki on viimein löytynyt ja tilanne tervehtyy vauhdilla. Ainakin toivon sitä.

Loppukaneetti. Olen jostain syystä vieraantunut kristinuskosta, ainakin tästä katolisesta ja luterilaisesta kristinuskosta (kreikkalaiskatolisen eli ortodoksisen kristinuskon kanssa en ole vielä tehnyt tiliä).
En ole tosin mikään mallikristitty, mitä se sitten tarkoittaakin, koskaan ollutkaan. Luojaan, Jumalaan, Suureen Henkeen, olen uskonut pienestä pitäen (oli kyllä lyhyehkö epäilykausi nuorena aikuisena) ja uskon edelleen.

Luin viime vuonna Snorri Sturlusonin Kuningassaagat ja siitä mieleen jäi erityisesti Kuningas Pyhä Olavi. Kuningas Olavi kääntyi kristinuskoon ja ryhtyi tämän jälkeen pakkokäännyttämään viikinkejä miekkansa ja sotilaidensa avulla. Olavi oli armelias ja avokätinen niille jotka kääntyivät uuteen uskontoon. Ne jotka eivät kääntyneet, hän poltti elävänä asuntoihinsa, hirtätti tai katkoi kaulat ja ainakin yhden talonpojan (siis viikinkejä), joka kieltäytyi kääntymästä kristinuskoon, hän pakotti nielemään elävän kyykäärmeen. Käärmettä oli vaikea saada miehen suuhun, koska tämä puhalteli päin käärmettä, joka joutui kääntelemään päätään edestakaisin. Mutta Olavi keinot keksi. Hän haetutti onton ruokokorren, jonka sisään käärme työnnettiin ja saatiin miehen suuhun ja suusta alas vatsaan.
On nämä tarinat Olavista sitten tosia tai väritettyjä, mietin käänteisesti ”Olipa tosiaan ”pyhä” mies”.

Ehkä jos tämä kirja oli se kuuluisa viimeinen niitti vieraantumisessani kristinuskosta. Siis roomakatolisesta/luterilaisesta kristinuskosta. Kuten aikaisemmin sanoin, ortodoksisen kristinuskon kanssa en ole vielä tehnyt tiliä enkä tiedä tässä vaiheessa tulenko koskaan tekemäänkään.
Toivossa on hyvä elää.