Tekijä: Kyuu Eturautti

Tamperelainen rivikokoomuslainen, tietoturvapäällikkö, yrittäjä, kulttuurihörhö. Motto kuuluu: "Ihmisen oikeus olla idiootti on suurin ja tärkein vapaus." Lisää mukaviisauksia sitten kotisivuilta. Blogauksissa käsittelen mm. seuraavia aiheita: kaikki mahdollinen.
Julkaistu

Aina on joku, jota säännöt eivät koske

Sain hienoisen ahaa-elämyksen jutellessani tänä viikonloppuna tutun maahanmuuttajaryhmän kanssa. Vaikuttaisi siltä, että yhteiskunnassamme on sinänsä pitkään ollut vahva käsitys tasa-arvosta, mutta myös valmius sen kiertämiseen tilanteen vaatiessa. Löysin pikaisesti kolme esimerkkiä kolmelta aikakaudelta. Epäilemättä niitä olisi enemmänkin.

Nyt: eriarvoiset maahanmuuttajat

Ennen kuin jatkan, lienee syytä korostaa, että tämän näkökulman lähteenä ovat muut maahanmuuttajat, eivät omat kokemukset. Mutta haussa on siis se, että tietyt etniset tekijät tuppaavat asettamaan tietyt maahanmuuttajaryhmät toisia ylemmäs tietyissä palveluissa. Ylimääräistä apua kotona, opiskelussa, viranomaisilla, matalammalla kynnyksellä saatavaa lisärahoitusta, keveämmät vaatimukset siellä ja täällä. Joidenkin mukaan myös yleinen asennoituminen halki yhteiskunnan tuntuu muuttuvan etnisyyden perusteella, joskin tuota on hyvin vaikea mitata. Tietty ryhmä nähdään kuitenkin yhteiskunnan toivona, rikkautena ja kaiken mahdollisen lisäavun arvoisena. Aika moni muu ryhmä jää tämän ulkopuolelle. Lupasin korostaa heiltä vielä yhtä pointtia: kyse ei ole siitä että maahanmuuttajilla yleisesti olisi etuoikeuksia, vaan siitä että tietyt maahanmuuttajat ovat rakastettuja sankareita ja toiset vihattuja paskiaisia, etnisyyden perusteella.

Viimeksi: täydelliset talviurheilijat

Moni meistä on nähnyt Matti-elokuvan. Hyppyrimäkimies Nykänen pääsi aika monesta pälkähästä elämässään, sillä talviurheilijoita katsottiin ylöspäin. Omana kouluaikana jääkiekkoilijoille oli omat standardit: jälki-istuntoa ei koskaan saanut, väkivallan käyttäminen oli sallittua, arvosanoja nostettiin ja tuon tuosta opettajilta sai kuulla miten paljon parempia ja hienompia ihmisiä he olivat. He kun olivat tulevaisuuden toivo, Suomen ylpeys ja esimerkkejä lapsille. Ajan myötä saimme juuri sen mitä ansaitsimme: väkivaltaisia, veroja kiertäviä huumediilereitä, Harkimoiden ja Kummoloiden kaltaisia rötösherroja jotka palvovat vain rahaa ja Putinia.

Sitä ennen: kunnioitetut Kekkosen kaverit

Pitää taas aloittaa kiittämällä Yleisradiota mainioista radion historiasarjoista, jotka ovat opettaneet Kekkosen ajan pelisääntöjä. Etenkin aikana ennen Karpoa oli hyvin helppo päästä Kekkosen lähipiirissä erittäin suojeltuun asemaan. Kunhan isäntää sokeasti tottelit, ei paljon tarvinnut murehtia edesvastuuseen joutumisesta pienistä sivukikkailuista, oli se sitten sihteerin kähmintää tai markkojen siirtelyä parempiin pussukoihin.

Aina on joku

Olen valmis esittämään teorian, että meillä on aina tilaa jollekin ryhmälle, joka toteuttaa vanhan sanonnan: ”kaikki ovat tasa-arvoisia, jotkut vaan tasa-arvoisempia kuin toiset”. Joku saa aina enemmän kuin sen mitä heille kuuluu. Kuka se joku on, miten se valitaan? Yllä olevien esimerkkien perusteella väittäisin, että voittaja on se, joka keksii uskottavimman nyyhkytarinan ja myy sen massoille.

Yksi sanoi, ”meidän täytyy tukea Kekkosta hänen vaikeassa tehtävässään pitää Suomi turvassa idän ja lännen välissä”. Toinen sanoi ”meidän pitää tukea ja ymmärtää urheilijoita, jotka nostavat meidät maailmankartalle ja toimivat esimerkkeinä lapsille”. Kolmas sanoi ”meidän pitää tukea näitä kovasti kärsineitä, sillä ennen pitkää he rikastavat kulttuuria ja geenejämme”.

Minä sanon: Suomi on tasavalta. Punnittakoon jokainen tallaaja teoillaan, ei tekosyillään.

Julkaistu

Ylläpidon tiedote: uusi salasanatarkistus

Tiedoksi pieni tekninen muutos, jota pääosa tuskin koskaan huomaa.

Olen kytkenyt päälle toiminnon, joka tarkistaa salasanaa vaihtaessa, että kyseinen tunnus+salasanayhdistelmä ei ole vuotolistoilla. Jos näin, se varoittaa käyttäjää että tämä salasana ei ole turvallinen ja pyytää laittamaan toisen. Sen myötä kannattaa toki myös vaihtaa salasana muissa palveluissa.

Jos kirjaudut Googlella, Facebookilla tjsp, tämä ei vaikuta sinuun mitenkään.

Uteliaille lisätietoja.

Lisättäköön vielä, että tietenkään Pirkan blogit ei tallenna kenenkään salasanaa selväkielisenä.

Julkaistu

Tarvitsemme lisää ahneutta ja laiskuutta!

Ahneus ja laiskuus ovat kovin ikäviä sanoja ja kieltämättä arjessa ne yhdistyvät aika ikäviin ilmentymiin. Haluaisin kuitenkin antaa niille tilaisuuden, sillä olemme näille vaistoille paljon velkaa – ainakin jos arvostamme tiedettä tai yhteiskuntia.

Energiansäästöä ja ennen energiansäästölamppuja

Älykäs olento pyrkii vaistojensa ohjaamana säästämään energiaa, sillä historiallisesti ei ole ollut aina mitään takeita että lisäenergiaa on helposti saatavilla. Toisin sanoen, laiskuus on älykkyydessä hyve. Siten olemme kehittäneet työkaluja, jotka ovat vuosituhansien varrella hieman monimutkaistuneet. Katsokaa nyt vaikka maanviljelyä ja viimeistä sataa vuotta. Jos joku ei olisi halunnut olla laiska ja käyttää vähemmän energiaa viljan puimiseen, ei olisi sen paremmin viikatetta kuin puimuriakaan.

Mielestäni esimerkiksi muuan G. A. Serlachius on ollut ahne, kuten myös aika moni muu metsäteollisuuden suuri nimi, tai modernilta listalta vaikkapa Peter Vesterbacka. Ahneus ajoi heidät laajentamaan yrityksiään, kasvattamaan niitä, luomaan vientiä ja uusien alojen nousua. Me haukumme ja herjaamme yritysjohtajien ahneutta, mutta olemme alati valmiita nauttimaan heidän ahneuden hedelmistä. Jos nyt unohdetaan ihmiskunnan saastaksi laskettavat veronkiertäjät, keskiverto ahne porvari on lapannut verokarhun taskuun sellaisen määrän seteleitä että selkä vääntyy.

Entäpä nyt tuoreen paperikoneen sulkemisuutisten äärellä? Onhan tuo melkoinen isku ja pääministerimme voi olla oikeassa valitellessaan ahneutta päätöksen syyksi. Ahneus epäilemättä selittää sen ja se voi olla todella hyväksi. Kun heikosti menestyvä toimipiste suljetaan, saa itse emoyritys enemmän voimaa, eli siis enemmän veronmaksukykyä. Vastaavasti tehtaan raunioille voi muodostua aivan uutta toimintaa, joka – jälleen kerran – tarkoittaa uusia työpaikkoja ja uusia verotuloja. Ahneuden vuoksi pitää valitettavasti monen kärsiä, mutta lopputulos, oikein pelattuna, voi olla valtiolle ja sen asukkaille erinomainen.

Opettaja, ei orjapiiskuri

Ahneus ja laiskuus ovat meille hyviä opettajia, vaan viisas oppilas ymmärtää ottaa opin vastaan kriittisesti. Jos annamme laiskuuden tai ahneuden viedä meitä kuin pässiä narussa, eihän siitä hyvä tule. Oppi pitää ottaa vastaan ymmärryksellä, oikealla kontekstilla ja pohdinnalla. Typerintä kuitenkin on kieltää ne perusvaistot, jotka pakottavat älykkyytämme etsimään aina parempia ratkaisuja. Yhteiskunta, sellaisena kuin sen olemme tunteneet, on kaiken velkaa näille vaistoille. Yhteiskunnat ovat kehittyneet, kun olemme luoneet pelisäännöt jossa nämä vaistot toimivat yhteiseksi hyväksi, riittävän vapaasti mutta sopivan hallitusti.

Pääministerimme toimisi viisaasti, jos hän ymmärtäisi maailman kehittyvän. Hän toimisi viisaasti, jos hän ymmärtäisi älykkyyden perusvaistoja ja auttaisi niitä toimimaan kansalaistensa eduksi. Hänellä on syynsä olla varuillaan ja varoa kontrolloimatonta ahneutta. Hän toimisi viisaasti nähden sen kuten tulen, mahtavan voiman joka on hyödyksi kakluunissa mutta tuhoksi pirtissä.

Julkaistu

Pakkoruotsi on yksi kolmesta

Uudelleenjulkaisu: Tämä blogaus julkaistiin ensi kerran 5.5.2013 Aamulehden blogeissa, mutta koska palvelu on ajettu alas ja asia nousi pinnalle, katsoin tarpeelliseksi julkaista sen uudestaan lähes alkuperäisessä muodossa.

Käytännössä koko kansa vastustaa pakkoruotsia, mutta lopulta pakkoruotsi on vain RKP:n vallan PR-kampanja, vain kolmasosa totuutta. Mitä koko paketti sisältää ja miksi on tärkeää erotella palaset toisistaan? Missä puhuu raha ja missä järki?

1/3: pakkoruotsi

Ruotsin kielen asema pakollisena kouluaineena on se, mistä puhutaan, mutta sen vaikutus on aika pieni lopulta. Emme säästä senttiäkään sen poistolla, sillä tilalle tulee vain toinen kieli ja yhtä monta kielten opettajaa tarvitaan, yhtä suurella palkalla.

Jos pakkoruotsi poistuisi…

Taloudellinen etu: –
Muu etu: kielitaidon paraneminen ja monipuolistuminen pitkässä juoksussa

2/3: kakkoskielen asema

Maassamme on eri arvioiden mukaan alle 0,5% ihmisiä, pääosin eläkeläisiä, jotka eivät puhu suomea, mutta ruotsi sujuu. Heitä varten pidetään yllä valtakunnallista kielijärjestelmää, jossa jokainen päätös, asiakirja, keskustelu, lomake ja virkamies ovat kaksikielisiä.

Jos ruotsin kieli muutettaisiin vähemmistökieleksi…

Taloudellinen etu: 1-2 miljardia vuodessa
Muu etu: järkevämmät rekrytointikriteerit julkisiin töihin

3/3: taloudelliset etuoikeudet

RKP:n alaiset säätiöt eivät maksa liiketoimistaan veroja. Lisäksi he saavat huomattavan määrän lahjoituksia verorahoista jo ennestään voitollisen toiminnan tukemiseksi. Lopputuloksena he vääristävät ja estävät kilpailua, häiritsevät tutkimustyötä ja ohjaavat verorahoja pois yleishyödyllisestä käytöstä.

Jos RKP:n talouserivapaudet poistettaisiin…

Taloudellinen etu: vaikea arvioida, mitä vaan puolesta miljardista vuodessa ylöspäin
Muu etu: kilpailun tervehtyminen, hintatason lasku, nuorten syrjäytymisen väheneminen, valtionhallinnon avoimuuden lisääntyminen

Montako palaa saisi herralle olla?

Kielikeskustelu on otsikkoa monimutkaisempi kakku, jonka eri paloissa on kovin erilaiset täytteet. Kaikkia yhdistää vain yksi – suomenruotsalaisuuden puoluepolitiikkaan tiiviisti kuuluva epärehellisyys. Nämä puliveivarit huijaavat meitä, varastavat meiltä, rohkaisevat väkivaltaan meitä vastaan ja uhkaavat meitä tuon tuosta, kunnes päätämme lähteä siivoamaan pesää, joko pala kerrallaan tai koko paketti samaan rahaan.

Onneksemme kielipolitiikan järkeistäjät eivät noudata samaa kaavaa. Meillä ei nyrkki tai puukko nouse. Ei – uhkamme on paljon vaarallisempi. Me kirjoitamme kansalaisaloitteita, me äänestämme poliitikkoja ja me pidämme meteliä. Me suomalaiset olemme vakava uhka kielipolitiikan suhmuroinnille ja sekös heitä pelottaa.

Julkaistu

Hyvyydellä pahuuteen

Sosiaalinen media tiesi kertoa, että taannoin Turussa marssi ryhmä kansallismielisiä ja heitä vastustamassa ryhmä antifasisteja. Kumpikaan joukkue ei herätä itsessä sympatiaa, mutta heidän ympärillä käyty keskustelu pistää pohtimaan: miten hyvä, kaunis ja jalo onkaan se tarkoitusperä, jolla liputetaan absoluuttista pahuutta?

Natseja turussa?

Ei, Turussa ei ole natseja ollut lähes vuosisataan. Siellä toki on ollut ryhmä etnonationalisteja, joista käytän itse termiä ”natsilarppaajat”. Aika ikävää porukkaa monelta osin, tosin joukkue on sen verran lavea että ymmärtääkseni sekaan mahtuu niin ihan yhteiskuntakelpoista sakkia kuin myös pehmustetun huoneen jonotuslistalle kuuluvia. En katso tarpeelliseksi ylianalysoida heitä, mutta suuri suu heillä on, ja aika vähän järkeä sen ympärillä. Vintin teholla ei ole tokikaan väliä, sillä demokratiassa heillä on oikeus kokoontua, marssia ja julistaa.

Kuten nykyään asiaan kuuluu, heitä vastaan kerääntyi joukko yhtä lailla värikkäistä taustoista tulevia tulipunaisia aktiiveja. Heitä voi kutsua esimerkiksi antifasisteiksi tai anarkisteiksi. Aika ikävää porukkaa monelta osin hekin, mutta tässäkin kohtaa porukka on moninaista ja seassa on merkittävässä määrin täysipäisiäkin. Ja tietenkin myös heillä on oikeus kokoontua, marssia ja julistaa. Hyväksyn tämän oikeuden yhteiskunnallisena aksioomana ja pidän sitä puolustamisen arvoisena.

Mutta?

On asiallisesti perusteltavissa, että etnonationalismin vastustaminen on aatteena positiivinen. Vaan pyhittääkö tarkoitus keinot? Kun katselen turun ”natsien vastustajien” vaateita, huutoja ja puheita verkossa, huolestun. Näitä ”natseja” vaaditaan absoluuttisesti tuhottavaksi, kuolemantuomiota takaisin käyttöön. Heidän oikeutta kokoontua vaaditaan kiellettäväksi, poliisia vaaditaan lopettamaan järjestyksen valvonta, vaaditaan demokratian tuhoamista, tehden tilaa sotilasdiktatuurille. Niin hyvä on tahto, mutta niin kauheat, sanoinkuvaamattoman hirveät ovat hyvän tahdon esittämät vaateet.

Siteeraan Dostojevskia, hänen mainitessaan että yhteiskunta pitää punnita sen mukaan miten se kohtelee rikollisiaan. Tästä voisi koittaa johtaa jotain: demokraattinen yhteiskunta punnitaan sen kyvyllä kestää vääriä mielipiteitä. Ei, meidän ei pidä hyväksyä rasismia tai ihmisoikeuksien polkemista. Mutta yhtä lailla ei, meidän ei pidä antaa moisten uhkien tuhota ominaisuuksistamme parhaita. Demokratiamme ei ole tippunut taivaasta, se on rakennettu vaivalla ja ajalla. Se on sydämemme voima, sitä ei voi vain sammuttaa hetkeksi kun siltä tuntuu.

Sillä hän, joka vaatii toisen ihmisen tuhoa mielipide-eron vuoksi, on jo tuhonnut oman sielunsa.

Julkaistu

Blogeja, pornoa ja uhkapelejä!

Ajattelin vain kertoa teille kun kovasti jotkut pitävät ”esiripun takana” tapahtuvista jutuista.

Eräs virolainen kasinopalveluita ja nettipornoa kaupitteleva firma olisi kovasti halunnut ostaa mainostilaa näiltä blogeilta, että olisi saatu vähän ruletteja ja tissejä pomppimaan pitkin ruutua. Saisi vähän jännitystä tähän tylsään, mainosvapaaseen sivustoon.

Mutta, tympeänä, kaiken kivan vastustajana päädyin kuitenkin siihen että tylsyys jatkuu.

Koittakaa kestää. Se on kylmä viikonloppu taas edessä. Paitsi siellä missä on lämmin.

Julkaistu

Maahanmuutto ei kiinnosta enää

Olen huomannut viimeisinä vuosina, etten ole paljoakaan maahanmuutosta jaksanut kirjoittaa, puhua tai kommentoida. Pohdiskelin päivänä muutamana miksi näin, ja totesin että siitä on oikeastaan sanottu kaikki oleellinen. Keskustelu ei ole edennyt, uusia avauksia ei ole tullut ja asioista päättämisen mallitkin ovat tuttuja.

Mielipidekenttä tunnetaan

Yksi pää haluaa rajatonta maahanmuuttoa, toinen ei mitään maahanmuuttoa ja muutamat välissä haluavat päästää osan sisään. Ero on lähinnä siinä halutaanko priorisoida humanitaarista vai työperäistä ja miten paljon houkuttimia tai esteitä asetetaan. Osa haluaa että EU hoitaisi asiaa, osa haluaisi pitää asian kansallisissa käsissä, osa hakee jotain välimallia. Tuossapa se koko keskustelu oikeastaan on.

Se, mistä ei paljoa puhuta on miten asiaan voi vaikuttaa ja valita ylläolevista haluamansa. Toki aina voi pitää meteliä, blogata, twiitata, huutaa kadunkulmassa, tehdä videoita tai taideinstallaatioita. Ne ovat ihan kivoja toimia ja parhaimmillaan rikastuttavat demokratiaa. Asioita ne eivät kuitenkaan muuta. Käytännössä tällä hetkellä eurovaalit on se paikka jossa suuret linjat päätetään. Eduskuntavaalit ovat hyvänä kakkosena. Muu on lähinnä ajanvietettä vaalien välissä, parhaimmillaankin vain pientä yritystä vaikuttaa tuleviin vaaleihin.

Olen itse tullut sille kannalle, että nykytilanteessa EU on oikea paikka ratkaista asia. EU ei ole osoittanut vielä suurta tehoa asian hoidossa, mutta jäsenmaiden keinot ovat vielä sitäkin rajallisemmat. Kun yksi maa sooloilee, se heijastuu kaikkiin muihin maihin, suuntaan ja toiseen. Ihmissalakuljetusbisnes on myös niin suuri ongelma, niin suurella alueella ja niin suurilla resursseilla, ettei sitä veristä bisnestä saada kuriin yhden maan keinoin. Tarvitaan resursseja, tarvitaan järkeä, tarvitaan suunnitelma ja tarvitaan aikaa. Tarvitaan loppu turhille hautajaisille Välimerellä.

Valitse haasteesi

Useampikin pohdiskelija on viime aikoina ehdottanut, että ei kannata murehtia kerralla koko maailmasta. Valitse muutama mieltäsi painava asia ja pudota ne murheiden listalta. Totea, että niistä et vain halua välittää nyt. Keskity muutamaan, älä vedä kivirekeä perässäsi. Ja jos aihe osoittautuu myöhemmin tärkeäksi, hetki muiden asioiden mietiskelyä antaa sinulle tuoreen perspektiivin. Yhteen näkökulmaan jumittuminen pitkäksi aikaa johtaa harvemmin voittoon.

Toki edelleen toivoisin, että maahanmuuttojärjestelmämme olisi EU-tasolla reilu ja inhimillinen, mutta en vain aio murehtia siitä tänään. En murehtinut siitä eilenkään, enkä viimeiseen muutamaan vuoteen juurikaan. Valitan, vanha riitakumppani, mutta muut jutut kiinnostavat nyt vaan enemmän. Mitkä muut? Noh, lue blogia ja seuraa…

Julkaistu

En pidä tästä hallituksesta

Totesin reilut puoli vuotta sitten, että en lähde tuomitsemaan hallitusta ennalta, vaan palaan asiaan kun kuukausia on mennyt. Nyt kuukausia on mennyt ja olen sitä mieltä että meillä on aika huono hallitus. En aio lähteä ristiinnaulitsemaan henkilöitä, mutta kerron huonoista päätöksistä.

Mihin jäi vihreys?

Minulla oli todella vahva luotto vihreisiin. Edelleen melko vahva, näin yleisesti, mutta mihin ne vihreät päätökset ovat jääneet? Molemmissa polttoaineiden hinnankorotuksissa uusiutuvien hintoja nostettiin sekä absoluuttisesti että suhteellisesti reilummin kuin fossiilisten. Ydinvoimaa ei edelleenkään arvosteta. Vihreitä kasvuyrityksiä ei tueta. Autokannan uusiutumista ei ajeta. Maaseudun päästöistä ei välitetä. Esimerkkiä ei näytetä. Pari hyvää keskustelunavausta on vihreiltä tullut, mutta ei toimia.

”Älä tee niinku minä teen vaan…”

Kun koronauhka oli tulossa, ministerit veivät kovaa vauhtia lapsensa pois päiväkodeista ja rupesivat suojaamaan itseään. Kansalle kuitenkin kovaan ääneen toitotettiin ettei ole hätää. Lentokentistä ei välitetty. Äänitorveksi otettiin poliittinen THL, jota maamme johtavat lääketieteen ekspertit joutuivat korjaamaan tuon tuosta. Asiantuntemukselle ei annettu tilaa. Kotimainen lääketiede ohitettiin ulkomaisten hyväksi. Tarvikeostot ryssittiin moninkertaisesti. Onneksi kompromisseja sentäs löytyi ja lisäksi media osasi kertoa kansalaisille hyviä neuvoja. Jotain hyvää tässäkin: opin arvostamaan Angela Merkeliä hurjasti enemmän. Hänen selkeät, rauhalliset, tieteeseen pohjautuvat puheenvuorot olivat suvereenin erinomaisia.

Tukipakettien pelleily

Sanoivat, että yrittäjien pitäisi hakea tukea kehitykseen ja keksiä uusia tuotteita korona-aikaan. Sanoivat, että kannattaa nyt kehittää ja tehdä uutta, ja kyllä tukea tulee. HEVONPASKAT sanon minä, kun luin hylättyä avustustani. Se oli kehitystuki joka hylättiin koska ”tukea ei ole tarkoitettu tuotekehitykseen” ja ”tukea ei voi hakea henkilö joka on osakkaana yrityksessä” – anteeksi nyt vaan mutta ELY-hakemusmääritelmän mukaisissa yrityksissä lähemmä 100% oli yrittäjien omistamia yrityksiä. Onneksi olin pistänyt pahan päivän varalle jemmaan, ettei tässä mitään henkilökohtaista kriisiä tullut, mutta voi jäi leivän päältä pois hyväksi aikaa. Jos olisivat sanoneet että avustusjärjestelmä on vain kepun kaverien rahoittamista varten, olisin vain pistänyt toiminnan hyllylle, enkä olisi tyhmänä jatkanut toimintaa hallituksen ohjeiden mukaan. Viho-vatun-viimeinen kerta kun kuuntelen demaria, ja myös haluni nähdä itseni iloisena veronmaksajana katosi. Tähän asti halusin pelata sääntöjen mukaan koska se oli kunnia-asia. Enää en tähän usko. Suomessa ei kannata veroja maksaa.

Tasa-arvopuhetta

Tasa-arvosta on puhuttu paljon, todella paljon. On myös löydetty trendikkäitä termejä kuten intersektionaalisuus. Tekoja on kuitenkin vielä näkemättä. Tässä maassa on rakenteellista rasismia, työpaikoilla ja oppilaitoksissa etenkin, enkä näe mitään yritystä korjata asioita. Tuntuu, että pelkkä palopuheosasto hoitaa tätä. Luulisi että nämä asiat kiinnostaisivat hallituspuolueita, mutta pikkusormeaan eivät ole nostaneet. Ei tässä kohtaa pidä mainostaa aatetta vaan tutkia ja korjata ongelmia.

Ai niin. Työ.

Työpaikkoja piti luoda lisää. Järjestelmää piti korjata. Piti saada työllisyysaste edes vähän terveemmäksi. Tällä hetkellä tekosyynä on korona, mutta jo sitä ennen tekosyitä piisasi ja varmasti myöhemminkin. Luottoluokitusta ollaan jo raapimassa alaspäin, aika lailla yksinomaan tämän vuoksi. Mitä ihmeen pahaa työn tekemisessä nyt on? Ehtivätköhän ottaa pään pois pensaasta ennen seuraavia vaaleja?

EU-viha kasvaa

Minä en tiedä, olisiko EU:sta saanut mitenkään parempaa diiliä kuin miljardien tappio – ehkä ei. Sen tiedän, että viestintä ja keskustelu menivät täysin pöpelikköön. Valiokuntien vaatimat kansalaiskeskustelut jäivät käymättä, perustelut kertomatta kansalle, ja isosta osasta haastatteluja kieltäydyttiin. Lopputuloksena epäluuloisuus, jopa viha EU:ta kohtaan kasvaa. Se ei ole hyväksi Suomelle. Kaiken kansalaiskeskustelun eliminointi ei poista ongelmaa, vaan ainoastaan patoaa sen piiloon. EU-suhteestamme pitäisi käydä reipasta, avointa keskustelua. Mikä siinä nyt on niin pahaa?

Ei hyvältä näytä

Minulla on edelleen listallani useampiakin hallituspuolueiden edustajia – demareita, vassareita ja vihreitä – joita yhä kunnioitan ja arvostan. Se ei ole muuttunut. Kokonaisuus nimeltä hallitus sen sijaan on onnistunut tuhoamaan uskoni ajatukseen hallituksesta, joka edes joskus ajaisi kansan yhteistä etua. He hajottavat kansaa palasiin, lapioivat miljoonia kavereilleen ja piiloutuvat sukupuolikortin taakse heti kun pieninkin asiallinen kritiikki kuuluu.

Maassamme on ollut monenlaisia hallituksia, mutta yksikään niistä ei ole vienyt haluani maksaa veroja yhteisen hyvän maan ja paremman huomisen puolesta. Tämä hallitus siinä onnistui. Onneksi olkoon siis, ykköspalkinto on teidän. Uskon, että olette ylpeitä, sillä ylpeys on yksi laji jossa olette mestareita.

Julkaistu

He veivät meiltä kaiken tutun

Brunbergin pusut, eskimopuikot, riisipaketin setä Ben, Elovena-neito ja vaikka mitä muuta on meiltä julmasti viety. Nauramme kulttuurimme tuhoamiselle ja suutumme sille. Vaan olemmeko koskaan kysyneet asioita kuten ”miksi” tai ”entä sitten”?

Pöhköä? Ehkä. Vaarallista? Tuskin

Pohdiskelin tässä päivänä muutamana niitä kaikkia kertoja, kun olen ihmetellyt tätä julmettua kiirettä pistää niin monet brändit, tuotteet, paikannimet ja konseptit uusiksi. Onhan se lista pitkä. Ja olenhan minäkin muutamia näistä pitänyt aika toheloina tempauksina, joille en löydä tarvetta. Vaan kun oikein kaivamalla kaivoin, en minä oikeastaan löytänyt mitään haittaakaan. Totta puhuen en oikein edes tajua, miksi asialle suutuin. Samat suklaat, jäätelöt, riisit ja hiutaleet löytyvät yhä kaupoista, samalta hyllyltä, samalla hintaa. Mitä minun elämästä on oikeastaan viety? Syönkö minä aamiaiseksi puuroa vai brändin visuaalista ilmettä?

On täysin luonnollista nostaa hieman karvat pystyyn, kun jotain itselle tuttua ja turvallista viedään pois, tai kun tuntuu että moraalipanikointi rullaa ylikierroksilla. Kansalaisten pieni murahtelu näistä aiheista on perusteltua ja ymmärrettävää. Niin kauan kun asiaa ei ilmaista henkilökohtaisella vihalla, mikäs siinä vähän kirotessa tai vaikka firmaa boikotoidessa. Taannoinen pidempi tutkimukseni (video) yrityksen maineen ja tuloksen puuttuvasta suhteesta tosin ehdottaa että maineasioihin ei kannattaisi ladata liikaa toiveita suuntaan tai toiseen.

Kumarra yhdelle, pyllistä toiselle

Kun lasten televisiosarjasta poistettiin intiaanihahmo, monet hurrasivat ja kertoivat olevansa tyytyväisiä – paitsi intiaanit, eli siis amerikkalaisten alkuperäiskansojen jälkeläiset. Heitä asia otti päähän, monikaan ei pitänyt siitä että heidän olemassaolo haluttiin vaieta. Kun BLM-liike kerää voimia Yhdysvalloissa, moni on tyytyväinen – paitsi liikkeen alullepanneet mustat vaikuttajat, heitä liikkeen kaappaus vaaliaseeksi ottaa päähän. Vastaavia esimerkkejä on vino pino ja rapiat päälle – kolmas osapuoli riemuitsee, asianomainen on surun murtama. Kenties eskimopuikon eliminointi myös saa jonkun tyytyväiseksi. Ehkä pohjoisten alkuperäiskansojen edustajat ovat tyytyväisiä siihen ja jos näin on, se riittää minulle perusteeksi koska vaan. En vain ole aivan varma, että heitä tässä autetaan.

Kieli muuttuu. Tuotteet muuttuvat. Käsitteet muuttuvat. Asioiden nimiä on vaihdettu halki historian ja vaihdetaan vastakin. Se ei ole merkki sen paremmin maailmanlopusta kuin feministisestä vallankumouksestakaan. On kuitenkin tervettä pohtia jokaista muutosta. Ei siksi, että se pitäisi estää tai sitä pitäisi kiihdyttää, vaan ihan puhtaasta uteliaisuudesta. Onko muutos perusteltu vai onko se vain hyvesignalointia tai valkopesua? Mihin se johtaa? Mihin muutoksen peruminen johtaisi? Pelkän pikareaktion sijaan käytän ainakin itse mieluummin aikani tällaisten turhien asioiden pohdiskeluun. Turha pohdiskelu kun on paitsi erittäin turhaa, myös elämän suola.

Ketutus vai kevyt kenttähaaste?

Mitä asiat sinua suututtavat uutisissa ja tapahtumissa? Onko seassa kenties sellaisia sinänsä pieniä asioita, jotka eivät totta puhuen vaikuta elämääsi millään tapaa? Älä huijaa itseäsi, ystävä hyvä, varmasti sellaisia on! Mikset tekisi elämästäsi mukavampaa helpolla vinkillä: Älä murehdi aivan kaikesta, keskity parantamaan maailmaa pari palasta kerrallaan.

”Niin muuttuu maailma, Eskoni” kirjoitettiin tutussa teoksessa jo vuonna 1864. Se muuttuu edelleen. Siinä mukana muuttuu myös tuttuja asioita. Parempi pitää vain kiinni maailmasta ja pysyä kyydissä. Ei hätää, kaurapuuro on kanssamme iäti. Paitsi kunnes ei enää ole.

Julkaistu

Voiko demarihallitus torjua työmarkkinoiden rasismia?

Tänään on kirjoiteltu paljon maahanmuuttajavoittoisten työpaikkojen väärinkäytöksistä. Olen itse avustanut paria tusinaa mamua vastaavissa ongelmissa, joten asia ei ole uusi. Työministeri Tuula Haatainen otti kantaa odotetulla tavalla, vaatimalla AY-liikkeelle lisää rahaa ja valtaa. Vaan mitenkäs tehdään, kun iso osa työmarkkinoiden rakenteellisesta rasismista tulee AY-liikkeestä?

Vaikea pala Marinille

Minulla ei tietenkään ole mitään absoluuttista kokonaiskuvaa, mutta sen verran usein tutut elementit ovat toistuneet, että olen valmis seisomaan havaintojeni takana. Niiden mukaan AY-liike, erityisen vahvasti Palvelualojen ammattiliitto PAM, ovat ääriään myöten saturoitu rasismilla, niin rakenteellisella kuin muillakin muodoilla. Ei ole yksi tai kaksi heidän toimijaa, jotka syyttävät maahanmuuttajia suomalaisten työpaikkojen varastajina, eikä ole yksi tai kaksi kertaa kun palvelua kieltäydytään antamasta maahanmuuttajalle. Milloin englanninkielisessä palvelussa on taas kerran kaikki kipeänä, milloin tulkin tuominen paikalle loukkaisi yksityisyyttä, milloin vain penseästi kirjataan asia ylös ja tungetaan ö-mappiin. Kun katson tuoreita SAK:n julistuksia, havaitsen aivan liian paljon yhtäläisyyksiä, jonka pohjalta epäilen asenteen olevan AY-liikkeessä yleisempääkin. Voi kyllä, yleviä puheita ja julistuksia on, mutta pinnan alla laitos on joka nurkkaa myöten mätä.

Minulle on jäänyt se käsitys, että pääministeri Sanna Marin ei omaa niin vahvaa AY-järjestöjen kabinettitaustaa kuin keskivertodemari, saati hänen edeltäjänsä. Hänellä voi olla ihan aito halu tonkia työelämän sikailuja, kuten rakenteellista rasismia, löytyi tunkiosta sitten mitä tahansa. Kollegansa Haatainen esimerkiksi on varsin hyvin AY-kabinetit läpikäynyt perusdemari ja puolueen taustahahmoilla tämä on vieläkin vahvempaa. Rinteen valta ei sekään ole mihinkään kadonnut ja voisin nähdä kyseisen jäärän yhdistävän taas joskus kaksi rakkainta harrastustaan: AY-räyhäämisen ja naisvihan. Siitä ei hyvä seuraisi tälläkään kertaa.

Koska mieluiten oletan aina parempaa kuin huonompaa teoriaa, oletetaan siis että pääministerimme haluaa torjua tätä melkoisen häpeällistä ongelmaa maassamme. Minkälaisen vastaiskun hän saa? Vihreät todennäköisesti ovat valmiita rasismin torjuntaan vailla liiallisia ennakkoehtoja, vasemmisto todennäköisesti ei, kepusta ei osaa sanoa ja RKP:ta asia ei kiinnosta suuntaan eikä toiseen. Eduskunnan enemmistö todennäköisesti tulisi Marinin taakse tässä asiassa, mutta demarikabineteissa saatetaan puukkoja terottaa innolla. Kysymys oikeastaan on se, milloin ja miten sabotaasi alkaa. Koitetaanko Marin saada perääntymään projektista ennen sen alkamista, vai tyydytäänkö vesittämään toimenpiteet kun on päästy eteenpäin? En tiedä onko pääministerillämme taistelutahtoa vielä siinä kohtaa, mutta tietenkin toivon sitä löytyvän.

Ei bisnestä ilman pelisääntöjä

Yrittäjänä, oikeistoliberaalina ja kapitalistisikana olen aina sanonut, että markkinatalous pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa edellyttää samoja sääntöjä kaikille. Aina, kun luen vaikkapa sikailevasta siivousfirmasta, kiroan kahta lujemmin, koska tuollaiset täydelliset paskiaiset pilaavat markkinatalouden maineen. Tampereellakin toimii eräs laitos- ja hotellisiivousta tarjoavat yritys, jonka toimintaan jouduin tutustumaan viime viikkoina. Maahanmuuttajille ei tarjottu lainkaan taukoja, ei tietoa luottamusmiehestä tai työsuojeluvaltuutetusta, ei ylityökorvauksia, ei koulutusta työtehtävistä, mutta kylläkin suomalaistaustaisiin verrattuna tuplat kovemmat suoritusminimit. Tuollainen firma mustaa jokaisen firman maineen. En nimeä firmaa tässä tarinaan liittyvien asianomaisten pyynnöstä, sillä heidän on määrä lähteä jatkotoimiin.

En hetkeäkään usko, että SDP kokonaisuutena pystyy tai haluaa torjua työelämän rasismia, se on liian suuri osa heidän poliittista pääomaa. Toivon, että Marin sitä kuitenkin yrittää, vaikka läpi harmaan kiven. Maassamme on kuitenkin muitakin toimijoita. Voimme itse kukin vaikkapa seuraavalla hotellimatkalla vähän kysellä siivoajien oloista. Voimme pitää keskustelua yllä. Voimme vaatia parempaa. Kukaan suomalainen ei hyödy riistosta, se vain satuttaa meitä kaikkia hieman eri tavoin.