Kyuu Eturautti

23.2.2021

Oikea luku on 13

EU:n elpymispaketista on alettu vihdoin keskustella. Kuten prof. Tapio Raunio totesi, keskustelu on vuoden myöhässä ja aggressiivisesti hissuteltu. Myöhästyneestä keskustelusta on jäänyt kääntämättä pari kiveä, jotka osuvat omiin ajatuksiini.

Montako miljardia?

Surullisenkuuluisaksi noussut ministeri Tuppuraisen haastattelu kuultiin avainkohtien osalta hyvin mutta ns. pieni präntti taisi unohtua. Paljon on puhuttu siitä, miten Suomen saantiosuus on pudonnut toistaiseksi kolmasosalla, noin kahteen ja puoleen miljardiin euroon. Hitusen on puhuttu siitä, miten tämä osuus tulee yhä laskemaan tästä edelleen noin puoleentoista miljardiin. Juuri lainkaan ei ole puhuttu maksuuosuudestamme. Se on 6,6 miljardia, jos jokainen jäsenmaa hoitaa osuutensa täydellisesti.

Jos jokin jäsenmaa taas ei hoitaisi asioitaan, Suomen hintalappu on yli 13 miljardia. Rehellisesti nyt: mikä on todennäköisyys, että Italia, Kreikka tai Espanja hoitavat vastuunsa kunnialla? Eivät he ole niin tehneet tähänkään asti. Heillä ei ole syytä maksaa osuuttaan, koska he tietävät ettei siitä tule seurauksia. Nämä maat ovat liian isoja kaatumaan, joten ne pelastetaan. Tietenkin tämä on vain teoreettinen riski eikä varma fakta. Mielestäni maiden maksu/saantiosuus olisi saanut olla maksimissaan 2:1 tai 1:2. Meillä se voi olla 8,5:1 joka on liikaa.

Investoinneista ja oikeusvaltiosta

Elpymispaketin olemassaolo on perusteltu. Nähdäkseni jäsenmaiden tehtävä on elvyttää välittömiä haittoja, esim. mitä tulee menetettyihin työpaikkoihin, yritysten tukemiseen kriisin yli, yms. EU:n tehtäviin sopivat hyvin pitkän ajan investoinnit. Sellaisiksi voidaan laskea esim. fossiilisista polttoaineista luopuminen, tieto- ja viestintäteknologian toimintaedellytysten parannus, tieteellinen yhteistyö tai korruption vastainen työ. Ensimmäinen näistä asioista kuuluukin pakettiin, mutta sen jälkeen tapahtuu outoja. Sanotaan, että oikeusvaltioperiaatteen noudattaminen on vaatimuksena. Se ei ole.

Tietokirjailija Anton Monti on usein kuultu asiantuntija Italian tilanteesta. Hän on rauhallinen, asiallinen ja erinomaisen asiantunteva. Hänen on ottanut laajalti kantaa Italian talouden ydinhaasteeseen, joka on oikeusvaltio. Italiassa oikeusistuin ei kykene auttamaan esim. yritysten välisessä riidassa. Se karkottaa investointeja. Firma tai varakas henkilö voi sopivin suhtein ja rahalla venyttää oikeudenkäyntiä, kunnes rikos vanhenee. Pienempiä riitatapauksia ei koskaan saa käsittelyyn. Jos tämä ongelma korjattaisiin, Italian talous pärjäisi hurjasti paremmin, mutta senttiäkään tähän ongelmaan ei pelastusrahaa laiteta. Puhumme aivan aiheesta Puolan ja Unkarin oikeuslaitosten ongelmista, mutta Italian osalta asialla ei ole väliä. Se muuttaa elvytyspaketin isolta osin haaskauspaketiksi.

Pärjää, ei pärjää

On aiheita, joissa EU pärjää. Suuria aloja ovat esimerkiksi autoteollisuus, laivat ja meriteknologia, lentokoneet, elintarvikkeet ja lääketiede. Sen sijaan tietoteknologiassa olemme säälittävä vitsi. Yksikään suuri verkkopalvelu ei ole EU:sta lähtöinen. Kun ARM ostettiin meiltä pois, Nokia ja Ericsson ovat ainoat lähelläkään minkään alan huippua. Silti tämä isohko ongelma ei tunnu nousevan esille EU-tukien keskustelussa. ”Digiloikka”, sanovat, ja kertovat vetävänsä tukirahoilla valokuitua pitkin maakuntia. Mikäs siinä, mutta kuka uskaltaisi todeta EU:n tarvitsevan aivan täydellisen uutta asennoitumista, jotta saisimme muuta kuin rippeet maailman nopeimmin kasvavilla aloilla?

EU haluaa rauhoitella ja olla kiltti. Hyvä on, kyllähän ihmiset ovat aika mieli maassa juuri nyt, mutta rakenteellisten ongelmien jatkuva paikkaaminen vain laastarilla ei auta pitkässä juoksussa. Nyt tarvitaan visioita, ei vässyköitä. EU pystyisi paljon parempaan.

P.S. Oikean käsivarteni hidas paraneminen jatkuu ja pystyn yhä kirjoittamaan vain vähän. Maaliskuun aikana helpottanee.

17.2.2021

Miksi kulttuuri heitettiin bussin alle?

Tiedämme kyllä mitä on tapahtunut – kulttuuri ja tapahtuma-ala on sinänsä tarpeellisten koronatoimien yhteydessä heitetty bussin alle. Ei korvauksia, ei tukea, ei toivoa. Emme sen sijaan ole kysyneet miksi näin on, mutta minua se kiinnostaa.

Katsotaan tarkemmin

Erinomainen määrä taustatietoa aiheesta tarjoiltiin taannoisessa ykkösaamussa ja myöhemmin useissa uutislähetyksissä. Kulttuurilaitokset, eli kaupunkien operoiman teatterit ja vastaavat ovat saaneet jotenkuten pidettyä pään vedenpinnan yllä. Kaupungin virkakuntia lähellä olevat kulttuuri-instituutiot ovat saaneet hieman tukia ja mahdollisuuksia selvitä, eli koko kulttuurikoneistoa ei ole unohdettu. Sen sijaan rajanveto on groteskin selvä: laitoskulttuuri hyvä, vapaa kulttuuri paha. Kun tämän rajanvedon huomasi, alkoi muodostumaan teoria päässäni. Ja kyllä, se on teoria, ei pyhä totuus.

Teoriani on, että jossain sivulauseessa tai -ajatuksessa, tietoisesti tai ei, määräävät puolueet huomasivat että kulttuurissa on hallittavaa ja hallitsematonta puolta. Hallittu puoli ovat perinteiset, yleensä punalippua heiluttavat persoonat, virkailijat, pitkää uraa julkisessa laitosteatterissa tai muussa pysyvässä laitoksessa työtä tekevät. En sano etteikö moni heistä tekisi hyvää työtä ja tuottaisi paljon riemua kansalaisille. He ovat kuitenkin kontrollin alla. He eivät tuo esille teoksia tai näytöksiä, jotka ravistelisivat turhan paljoa nykyistä menoa. Heillä on kulttuurituotannon taito, parhaimmillaan kiitettävä sellainen, mutta heillä on myös itsesuojeluvaisto. He tekevät pilaa siitä mistä vallanpitäjät suovat pilaa tehtävän ja he tekevät draamaa siitä mikä on soveliasta.

Kärsijöinä sen sijaan on se osa kulttuuria, johon talutushihna ei ylety. Pienet teatterit, harrastajaryhmät, yhdistykset, muut riippumattomat toimijat ja siinä sivussa tapahtumatuotannon yritykset. Heidät on heitetty bussin alle jokaisen hallituspuolueen voimin. Ajoin meno on niin rajua että voisi luulla meidän katsovan Neuvostoliiton asennetta Vladimir Vysotskiin. Mutta vapaa kulttuuri on, kuten sanottua, vapaata, Se ei kumarra sen paremmin vallanpitäjiä kuin oppositiotakaan, ei nöyristele puolesta tai vastaan vaan antaa sydämen palon vallata. Se on kaunista. Arvon lukijat, se on joskus groteskia, kärjekästä, hiomatonta, mutta niin kaunista. Se on syy, miksi ihmiskunta loi taiteen.

Isot puolueet, isot säännöt

Spekuloin siis, että isot puolueet haluaisivat nähdä isojen kulttuurilaitosten isoa taidetta, joka ei ravista yhteiskuntaa eikä herätä kysymyksiä. Vaikka teatterimme ovatkin pitkälti demarijohtoisia laitoksia, en halua syyttää heitä tai Sanna Marinia suoraan. Kuka tahansa päättäjä, joka on näin universaalissa, kiistattomassa valta-asemassa, pyrkisi samaan. Linjaa vahvistaa myös puhe ehdotetuista tukilinjauksista, joissa rahoitusta pyritään ohjaamaan instituutiokeskeisesti. Ajatus kulttuurin keskusvallasta on nyt muodissa. Ajatus siitä, että kulttuuriväki lakkaisi kysymästä vaikeita kysymyksiä, on aivan liian houkutteleva päättäjille.

Sitä en tietenkään osaa sanoa että onko kyseessä ihan määrätietoisen paha tahto, halu ravistella ”liian vapaasta” kulttuurikentästä ”liian väärät” mielipiteet pois viemällä vähätkin resurssit heiltä pois. Tämähän voi olla myös vain ajattelun puutetta, iso puolue ja iso päättäjä ei osaa, ehdi tai halua ajatella asiaa ruohonjuuritasolla. Pieniä toimijoita ei kenties aktiivisesti olla heittämässä bussin alle, vaan ainoastaan ollaan huomioimatta tuleva törmäys. Eräs eettisen psykologian klassikko tulee juuri mieleen.

Selittääkö pelko?

Yhtä kaikki, lopputulos on se, että pienet kulttuuritoimijat ovat kärsineet ja tulevat kärsimään vielä lisää. Ehkä se on päättäjien tahto, ehkä sivuvaikutus, mutta se että ongelmaa ei aiota noteerata on ainakin määrätietoinen päätös. Jos se jostain kertoo, se kertoo pelosta. Kulttuuritoimijat, yhdistykset, kerhot, seurat ja tempaukset pelottavat maan johtoa. Demokratiassa olisi viisasta kääntää katseet kaikkiin päättäjiä pelottaviin asioihin. Tekeekö sen oppositiopolitiikalla, tutkivalla journalismilla vai kansalaisaktivismilla on sitten niitä kysymyksiä, joihin saa tässä maassa onneksi vapaasti valita vastauksen.

Yli 20 vuotta kulttuurin vapaaehtoistyötä tehneenä totean vaan jotta saatanan tunarit.

P.S. Olen yhä vajaalla terveydellä, tietokoneen käyttö vaikeaa. Tämän kirjoittamiseen meni 6 päivää. Olen vähemmän aktiivinen vielä 1-2 viikkoa, mutta vihamiesten suruksi ja ystävien iloksi, tämä paranee kyllä.

7.2.2021

Puhumme ihmisoikeuksista

Puhumme ihmisoikeuksista paljon ja ikävästi sanova henkilö saa hyvin nopeasti huomata menettävänsä puolueensa suosion. Kiina, Venäjä, Burma ja moni muu, pidämme aivan aiheellisesti paljon meteliä ongelmista. Kysymys kuuluu: ymmärrämmekö mitä metelin jälken pitäisi tapahtua?

Se ei pääty puheeseen

Nähdäkseni ensin on tietoa. Siitä muodostuu ajatus. Ajatus kootaan sanoiksi. Sanat johtavat tekoihin. Pääsemme helposti sanoihin asti, mutta tekojen osalta meillä on paljon petrattavaa. Koemme liian herkästi, että pelkät sanat riittävät. Useampikin keskustelu on käyty, jossa kysymys on ollut luokkaa ”mitä sinä olet tehnyt tälle ongelmalle” ja täysin hyväksyttävä vastaus kuuluu ”kirjoitin kolumnin lehteen”. Puhe ei ole merkityksetöntä, mutta ei myöskään riittävää. Meidän on vaadittava enemmän niin itseltämme kuin päättäjiltämmekin.

Kirjoitin taannoin pitkän kaavan kautta verkkopalveluiden vastuullisuudesta. Se on yksi paikka etsiä tekoja. Jos samaan aikaan puhumme huolestuneena Uiguurien kansanmurhasta, mutta samaan aikaan teemme kauppoja yrityksen kanssa joka niihin osallistuu, jotain on hiton pahasti vialla. Jos sanomme että veronkierto on hurja ongelma ja samaan aikaan teemme kauppoja veroja kiertävän yrityksen kanssa, tilanne ei ole hyvä. Jos samalla vaadimme tasa-arvoa että tuemme sitä vastustavia toimijoita pienen mutkan päässä, se on rumaa hurskastelua.

Tällä hetkellä on aivan liian helppoa kerätä moraalipisteet äänekkäällä julistuksella. Vielä helpompaa on ulkoistaa vastuuttomuus alihankkijalle. On täysin mahdollista olla samaan aikaan ylpeä ihmisoikeuksien puolustaja ja kansanmurhan rahallinen tukija. Tämä ei mene minun kaaliin.

Pieni teko voi olla suurta sanaa tärkeämpi

On siis hyvä, että puhumme ongelmista, sillä puhe ei ole turhaa. Puheen teho on kuitenkin pientä. Siten suuri, äänekäskin puhe lehden sivuilla tai sosiaalisessa mediassa voi olla teholtaan pienempi kuin pikkuriikkinen konkreettinen teko asian puolesta. Kymmenen euron ostoksen tekemättä jättäminen ihmisoikeuksia tuhoavalta firmalta voi merkitä enemmän kuin jäykin palopuhe. Tämä on asia, jota meidän pitäisi ymmärtää. Annamme loputtomalta kuulostavat aplodit pienille puheille, mutta vaikenemme suuremmatkin teot kuoliaaksi. Sirkushuvit ovat kiva juttu, mutta leipä on nähdäkseni tärkeämpää.

Kuntavaaleissa meillä on mahdollisuus puhua tästä. Meillä on mahdollisuus vaatia kuntien hankinnoissa uusia kriteerejä. Aivan sama puhummeko katukivetyksestä vai potilastietojärjestelmästä, voimme vaatia enemmän. Voimme vaatia verojen maksua Suomeen ja voimme vaatia ihmisoikeuksien kunnioitusta. EU-lainsäädäntö ei ole esteenä. Ainoa este on show-politiikka, jota voimme lakata tukemasta. Vaatikaamme yhteisten rahojen vastuullisempaa käyttöä.

31.1.2021

Tästä on tullut liian helppoa

Petteri Taalas rohkaisi taannoin ilmastonmuutoksen vastaisesta työstä, ja siitä täälläkin juteltiin. Yksi avainasia oli ruoka ja olen viimeisen parin viikon aikana tutkinut haastetta otsikolla ”syömällä maailma paremmaksi”. Joudun toteamaan, ettei siinä ole haastetta: se on aivan liian helppoa.

Maku vie

Pari päivää sitten söin kotimaisen Poutun Muu-kasvispullia, jotka pohjautuvat herneeseen. Totesin hyvin pian olevani vakavien asioiden äärellä: nämä maistuvat paremmalta kuin lihapullat. Parin euron hintakaan ei päätä huimannut. Yhtäkkiä, ilman yhtään poliittista julistusta, ilman ensimmäistäkään pakkoa, oli tarjolle tullut parempi vaihtoehto. Kaupan hyllyillä on yhä tusina erilaista lihapullaa, mikään laki ei käske valitsemaan tiettyä, hinta ei ohjaa valintaa. Ruoassa maku on aika tärkeä tekijä. Minä ostan maukkaampaa. Jos siinä sivussa pelastan maailman, olkoon menneeksi.

Tämä ei ole ainoa vastaava tapaus. Pari vuotta sitten söin Scandicin ravintolassa Beyond Burger -annoksen. Heidän perinteinen lihaburgeri jäi kakkoseksi. Eräässä tilaisuudessa puolestaan falafel-annos vie kielen mennessään ja santsikierroksella liha jäi välistä. Esimerkkejä on kerääntynyt niin kaupoissa, ravintoloissa kuin kavereidenkin luona. Hyvin syöminen ei vaan edellytä lihaa joka kerta. Toki sitäkin lautaselle välistä päätyy sillä kuten totesin, tämä ei ole mikään pyhä julistus. Syön vain sitä mikä maittaa.

Kuten Taalas totesi, ruoka on yksi tehokkaimpia tapoja korjata ilmaston ja luonnon ongelmia. Missään kohtaa hän, tai muutkaan johtavat asiantuntijat, eivät ole edellyttäneet tai vaatineet täydellistä vegaaneiksi ryhtymistä. Jos joku niin haluaa tehdä, peukkua näytän toki, mutta se ei ole välttämätöntä. Pieni muutos, ateria silloin ja toinen tällöin kasvispohjaiseksi, vähän lautasen tasapainoja muutetaan ja näin otamme paremman suunnan. Se on vähän vaadittu.

Myöhäistä!

Mikä tästä strategiasta tekee niin erityisen pöhkön on se, että se tapahtuu jo. Eivät kaupat ota valikoimiinsa yhä uusia kasvispohjaisia tuotteita hyvää hyvyyttään. He tekevät niin koska se myy. Tunti sitten Pirkkalan Citymarketissa oli moni kasvispohjainen eineshylly tyhjänä. Ihmiset ostavat näitä jo. Ja nauttivat. Ja kertovat kavereilleen. Ja kaverit ostavat. Ja heidän kaverit. Jokainen ei varmasti pidä, mutta koko ajan yhä useampi.

Tämän vuoksi olen päättänyt tänä vuonna puhua ilmastotoiveikkuudesta. Meillä on konstit, meillä on mahdollisuudet ja moni tarvittavista toimista on äärimmäisen helppoja meille – jopa maukkaita. Siinä sivussa voidaan kasvattaa maahamme uusia vientialoja. Pahoittelen, mutta en osaa valittaa.

30.1.2021

Pirkan blogit – pelisäännöt kuntavaaleihin, ehdotus

Avaan keskustelun kuntavaalien pelisäännöistä. Koska on oma lehmä ojassa, katson että ennen sääntöjen julistamista on käytävä avoin keskustelu. Jos moni pitkäaikainen blogaaja on ehdotusteni kanssa eri mieltä, sitten vaihdetaan linjaa. Teen kuitenkin siis alkuun ehdotuksen.

Demokratia kuuluu blogeihin

Demokratian perusinstituutioista, kuten vaaleista, pitää voida puhua. Myös vaaliteemoista, ehdokkaista, puolueista. Lähtökohtaisesti kuntavaaliehdokkaiden näkökulmat ja niiden haastaminen ovat hyvää blogialustan käyttöä. Ehdokkaat voivat kertoa mitä mieltä ovat, mitä ajavat, ja kommentaattorit haastavat tätä. Jos ehdokas vastaa haasteisiin fiksusti, se on hyvä merkki. Jos ei, huono. Täten ehdokas asettaa itsensä peliin: hän voi joko saada plussa- tai miinuspisteitä blogauksellaan. Se on reilua peliä.

Avoimesti, muttei mainostaen

Kuntavaaliehdokkaan on hyvä olla avoin ehdokkuudestaan. Tästä voi kirjoittaa vaikka omaan profiiliinsa (klikkaa omaa nimeäsi oikeasta ylänurkasta > ”Tietoa itsestäsi”). On hyvä, että lukija voi selvittää nopeasti onko kyseessä ehdokas vai ei. Asiasta voi myös blogauksessa mainita ohimennen tai vaikkapa lopun P.S. huomiolla – ja nimenomaan huomiolla, ei mainoksella. Aamulehdellä oli aikanaan se hyvä perussääntö, että ehdokasnumeroa ei saa mainita. Noudattakaamme tätä samaa.

Rajanveto on vaikeampaa siinä, mikä on mainos ja mikä on keskustelua. Tässä pitää tehdä joskus tapauskohtaista harkintaa. Pirkan blogeihin ei myydä mainospaikkoja, ei ehdokkaille eikä muillekaan. Siten myöskään blogaus ei ole vaalimainos. Blogaus on keskustelunavaus, ei julistus.

Äänestät aina yhteistyötä

Ketä tahansa ehdokasta äänestät, äänestät aina yhteistyötä. Suomessa ei yksi puolue pidä valtaa. Siten täällä ei myöskään polteta kaupunkeja tai lähetetä lynkkausjoukkoja valtaamaan eduskuntataloa. Jokaisen ehdokkaan tulee kunnioittaa vastaehdokkaita! Voit kertoa mitä mieltä olet ja miksi eri mieltä kuin toinen, mutta ehdokkaana blogien säännöt ovat kovemmat. Ehdokkaana sinun on osoitettava kunnioitusta kaikille muille saman pelin pelaajille. Ehdokkaana edustat demokraattisen instituution pyhintä. Pyhissä paikoissa otetaan hattu pois päästä ja käyttäydytään nöyrästi.

Muuta?

Keskustelu on avattu, miltä kuulostaa? Parannuksia, muutoksia, poistoja, lisäyksiä?

24.1.2021

Tietotekniikan vastuullisuutta voi kehittää

Tietotekniikka ja vastuullisuus ovat kuin vasta tavanneet tuttavat, vielä kaukana ystävyydestä saati lähemmästä suhteesta. Hieman uskalletaan jutella toinen toisesta mutta sitoutumisiin ei olla valmiita. Katsoen missä määrin vastuullisuutta haetaan muualla yhteiskunnassa, sanoisin tähän tarvittavan mittavia muutoksia, joita nyt muutamia ehdotan.

Käytetään pitkään, huolletaan ja kierrätetään

Aloitetaan arkisesta laitteistosta, tietokoneet, läppärit, printterit ja sen semmoiset. Tätä nykyä iso osa organisaatioita ostaa tai vuokraa ne sopimuksella, jossa myyjä sitoutuu ottamaan ne muutaman vuoden käytön jälkeen takaisin. Osa näistä myyjistä käyttää laitteet palauttamisen jälkeen edelleen mahdollisuuksien mukaan, pääosa toteuttaa tämän heikosti. Lähtökohtaisesti ajatus siitä, että ulkopuolinen yritys toteuttaa laitekierron on ihan mainiota, mutta rimaa pitäisi saada reilusti korkeammalle, usein eri keinoin.

Ensinnäkin pidempi käyttöikä laitteille. Monessa sopimuksessa läppärin vaihtoväli on kolme vuotta. Se voi olla viisi vuotta. Meillä päin käytetään töissä vielä pidempäänkin ja pöytäkoneissa päästään kymmeneen vuoteen. Se onnistuu pistämällä vähän lisää rahaa hankintaan, ostamalla laatua ja pitkää ikää. Lisäksi laitteita pitää huoltaa vikojen sattuessa, ei vain vaihtaa. Huoltosopimuksen voi ostaa laatumerkeille viideksi vuodeksi ja senkin jälkeen fiksuihin laitteisiin saa osia. Toki on käyttökohteita jossa tehot loppuvat kesken nopeammin, mutta leijonaosassa tapauksia kone vanhenee arvokkaasti, vaatien vain pieniä töitä, kuten läppärissä akun vaihtoa muutaman vuoden välein.

Kun laitteista luovutaan, on laitettava vaatimukset kierrätykselle. Henkilökohtaisten tietojen turvapuhdistuksen jälkeen käyttökelpoiset koneet pitää huoltaa siistiksi. Käyttökohde vaihtelee omistajan mukaan. Yksityinen firma voi valita menot miten haluaa, mutta julkishallinnolla haluan tätäkin rimaa ylemmäs. Esim. kaupungin käytössä olleet koneet pitäisi koordinoida sosiaalityön, seurakunnan ja kolmannen sektorin avustuksella vähävaraisille tarvitsijoille. Kuntalaiset ne koneet maksoivat, kuntalaiset niistä hyötyköön. Tämä on jo mukava määrä koneita joka voisi tehdä merkittävää hyötyä vähävaraisten arkeen. Muita hyviä käyttökohteita ovat yhdistykset, seurat ja järjestöt.

Katsotaan käyttökuluja

Tähän on maailman yksinkertaisin esimerkki: vaihtakaa 95% lasertulostimista pois. Lasertulostimet ovat toimistojen de facto -ykköstulostimia, turhaan. Laser vaatii paljon sähköä ja heikentää sisäilman laatua. Lähes joka kohteessa sen voi korvata mustesuihkutulostimella, jonka virrankulutus on murto-osa, käyttökulut edullisemmat, vaihdettavia osia vähemmän ja käytettävä muste ekologisesti kestävää. Osastokoon mustesuihkutulostimiin saa useiden kymmenien tuhansien sivujen mustekasetteja. Leasing-firmat eivät tarjoa näitä tuotteita herkästi, mutta kyllä niitä markkinoilta saa. Eräässä hoitamassani ympäristössä on vaihdettu puolensataa laseria mustesuihkuksi ja kokemukset ovat erinomaisia. Ei lämpenemisaikaa, vähemmän vikoja, nopeampi toiminta – tämä kaikki ympäristöetujen lisäksi.

Katse kumppaneihin

Kirjoitin taannoin pilvipalvelujen vastuukysymyksistä pitkän kaavan mukaan, joten en mene siihen nyt. Yleisemmällä tasolla pääperiaate on sama: vastuuttomuutta ei saa ulkoistaa. IT-kumppanien ja -palveluntarjoajien on toimittava vastuullisesti. Sen ei tarvitse tarkoittaa eeppisiä sertifikaatteja, jotka käytännössä on ison firman helppo ostaa tekemättä mitään. Se voi olla keveämmän byrokratian sitoutumisia, yksinkertaisimmillaan sellaisia asioita kuin verovelvoitteiden tutkimista, työoikeuden toteutumista, ym. Pitkälle päästään jo sillä, että tämä kysymys esitetään tarjoajille, vakavasti, henkilökohtaisesti, kasvotusten, ja tehdään selväksi että siihen halutaan oikea vastaus. Ei juristin kirjoittamaa selitettä, ei vessapaperin arvoista sertifikaattia, vaan vaikkapa listausta todellisista vastuullisuustoimista viime vuosien ajalta. Keinot saavat vaihdella, kunhan ne näyttävät hyvältä.

Katse käyttäjiin

Vastuullisuutta on myös omasta henkilökunnasta välittäminen. Tietotekniikkaa ei pidä tehdä osastopomojen fiilisten mukaan, eikä poliitikkojen kaverisuhteilla. Tietotekniikka on vasara, työkalu, jonka pitää sopia käyttäjiensä käteen. Sen pitää säästää työaikaa, ei lisätä työstressiä. Erinomainen esimerkki löytyy potilastietojärjestelmiä vertailemalla. Kotimaan tarpeisiin, tarve edellä kehitetty Esko-järjestelmä sai kouluarvosanan keskiarvon 8,2, kun taas puhtaan poliittisella kulmalla (ja hitosti kovemmalla hintaa) hankittu Apotti-järjestelmä sai arvosanan 5,6. Toinen on hankittu käyttäjille, toinen päättäjille.

Ideaali hankintaprosessi lähtee käyttäjien tarpeista ja pääosin oman organisaation teknologisesta osaamisesta. Kumppaneita voi käyttää katalyytteinä, mutta tulosta halutessa oman organisaation pitää olla mukana pelissä: käyttäjien, ylläpitäjien, johtajien. Tämä toteutuu aniharvoin. Yksityinen firma saa toki munata miten lystää, vastaten lähinnä osakkeenomistajilleen. Julkinen sektori ei näin kuitenkaan saa tehdä, sillä se on verorahojen väärinkäyttöä ja pahimmillaan riski potilasturvallisuudelle. Toisin sanoen, vastuutonta toimintaa.

Verenpaine ja lompakon paine

Jos ns. moraalinen selkäranka ja halu kantaa vastuuta eivät riitä perusteiksi, käytettäköön helpommin mitattavia asioita. Vastuullisuus vähentää stressiä, sillä se tekee ratkaisuista pitkäjänteisempiä ja kestävämpiä, niihin voi luottaa. Kun asenne muuttuu jatkuvasta vaihtamisesta pitkäjänteiseen kehittämiseen, on käyttäjillä ja pomoilla molemmilla helpompaa. Vastuullinen asenne näkyy myös lompakossa, kerta toisensa jälkeen. Alussa voi olla haasteita ymmärtää miten kulut muodostuvat eri tavoin, mutta hyvin nopeasti suorat säästöt ovat ilmiselviä.

Kirsikkana kakun päälle julkisen sektorin tapauksessa on vielä nähtävä kokonaisedut. Kun käytetään kumppaneita jotka maksavat veronsa, voi yhteiskunta paremmin. Kun kierrätetään laitteet niitä tarviseville asukkaille, voivat he paremmin lukuisin tavoin. Kun asenneilmapiiri on reilu, on mieliala parempi. EU:n kilpailulainsäädäntö antaa laveat mahdollisuudet lisätä tarjouskilpailuun reilusti välitöntä hintaa tärkeämpiä kriteerejä. Laki ei ole esteenä, tämä ei tarvitse kuin tekemistä.

P.S. Otsikkokuvan konekin huollettiin siistiksi.

12.1.2021

Sipilä-hyökkäyksen voi ymmärtää, muttei hyväksyä

Toini myrsky-riepotti puolta Suomea summittain ja ohikulkija Juha Sipilää määrätietoisesti. Edelliseen emme voi vaikuttaa, mutta jälkimmäiseen voimme. On tärkeää, että tällaiset teot voidaan ymmärtää ja käsitellä, vaikka on kiistattoman selvää ettei hyökkäävää käytöstä voi millään varauksinkaan hyväksyä.

Sipilä jätti pahan maun

Suomessa on melko paljon ihmisiä, jotka omaavat täysin absoluuttista vihaa, ehkäpä kostonhimoakin ex-pääministeriä kohtaan. On ex-alaisia, on läheisiään menettäneitä, on perheenjäseniinsä kohdistuvaa äärimmäistä väkivaltaa kokeneita. En aio kaivautua menneisiin sen enempää, mutta voidaan nähdäkseni spekuloida että seassa on myös ihmisiä, jotka eivät koe että heillä on mitään menetettävää enää. Se ei tietenkään objektiivisesti ole totta, mutta vihan kokemus voi olla täysin valloittavaa.

Vihan sokaisema ihminen on usein vaaraksi itsensä lisäksi muille ja siksi ymmärrys on kriittisen tärkeää. Jos emme ymmärrä, emme voi auttaa. Tarvitaan sekä halu ymmärtää että halu auttaa ja molemmat ovat kortilla. Suomessa on tapana – ehkä todella hyvänäkin tapana – että uudet päättäjät eivät lähde määräänsä enempää lyömään edeltäjiään. Maassamme on aika vähän ex-päättäjiä, joiden teot ovat niin absoluuttisen tuhoisia, että minkään asteisille isoille totuuskomissioille olisi käyttöä. Minulla ei ole etäisestikään tarpeeksi kompetenssia sanoa, pätisikö tällainen täysin spekulatiivinen teoria edes tässä kohtaa. Tuskin.

Vaikuttaa saa jos vaikuttaa haluaa

Ainoa taho, joka voi vaikuttaa ex-päättäjien imagoon ovat ex-päättäjät itse. Edelleenkään, yhtään mikään ei oikeuta hyökkäystä Sipilän kimppuun, mutta halutessaan hänellä olisi avaimet vähentää em. vihaa ja pelkoa. Juha Sipilä on erittäin ylpeä mies, jolla on vaikeuksia myötätunnon kanssa ja joka ei myönnä virheitään tai hyväksy muiden tunteita. On päivänselvää, että virheetöntä päättäjää ei ole. On mahdollista, että toinen olisi tehnyt hänen saappaissaan samat virheet. Sen sijaan on hyvin mahdollista, että toinen olisi omannut ymmärrystä tilanteelle ja sen sivuvaikutuksille.

Mieleeni tulee eräs toinen historian haastavien aikojen ministeri, eräs Iiro Viinanen, joka on myöhemmissä haastatteluissa pohdiskellut jopa nöyrästi tapahtumia ministeriajaltaan. Myös hän joutui väkijoukon yllättämäksi kerran, mutta otti hatun kouraansa ja selvensi tilannetta parhaansa mukaan, välttäen väkivallan. En ole häntä nostamassa sen paremmin sankariksi kuin laskemassa pahikseksi, mutta noteeraan sen, että hän ei ole itse nostamassa sädekehää oman päänsä ylle. Se on jotain, mihin Sipilä ei pysty. Jos hän pystyisi, se voisi edes pieneltä osin vähentää tuskaa monissa ihmisissä, mukaan lukien hänessä itsessään.

Tapsan terveisin

Ainakin Tapio Rautavaaran sanomaksi on usein laitettu hyvää suomalaista perusneuvoa: pitää olla nöyrä muttei nöyristellä. Vastuullinen ihminen kantaa vastuunsa, ymmärtää tekonsa seuraukset, olivat ne suunniteltuja tai eivät. Hän ei syytä itseään asioista joihin ei voinut vaikuttaa, ei ruoski itseään siitä ettei osannut ennustaa, mutta hyväksyy osansa tapahtuneessa. Jos ei anteeksipyyntöön asti veny, hän edes yrittää kuunnella, ymmärtää, pahoitella ja avata omaa näkökulmaansa hukkumatta itserakkauteen.

On täysin mahdollista, että Sipilää vastaan hyökännyt kaveri olisi tehnyt samoin, vaikka entisen päättäjän asenne olisi ollut vähemmän ylpeä. Edelleen, vielä kolmannen kerran, huono asenne ei koskaan oikeuta väkivallan käyttöön. Täysin tästä riippumatta, lakimme ei kiellä entisiä tai nykyisiä päättäjiä käyttäytymästä fiksusti.

11.1.202111.1.2021

Ylläpidon tiedote: Somekirjautumisen muutos

Tiedoksi niille, jotka haluavat kirjautua sometunnuksilla (Facebook, Google, Microsoft), ei koske muita.

Facebook on muuttanut kirjautumiskäytäntöjään hieman ja siksi ne kirjautumiset ovat temppuilleet. Olen nyt tilannut uuden palvelun tätä varten ja selkeyden vuoksi siirrämme kaikki somekirjautumiset tälle järjestelmälle. Muutos ei näy päällepäin, muuta kuin että saadaan nämä kirjautumiset taas toimimaan halutulla tapaa. Työn tekee Xecurify-niminen yritys (aka. miniOrange), jonka kirjautumispalveluja olemme alusta pitäen käyttäneet somekirjautumisiin. Laajennamme vain palvelua ns. pakettimallisesta kustomoiduksi. Operaatio tehdään lähimmän n. viikon sisään. Ilmoitan kun on valmista.

Edelleenkin somekirjautuminen on optio. Jos haluat käsitellä tietojasi vain paikallisesti, vain Suomessa, käytä kirjautumiseen tunnusta ja salasanaa. Pallo on käyttäjillä.

Tällaisten kustomointien lisäkulujen yhteydessä katson kohteliaaksi mainita myös, että toimintaa voi halutessaan tukea. Pirkan blogit jatkuu ja kukkuu iloisesti, mutta tietenkin kaikki apu on jatkuvuuden tukena. Yhdistyksen varoja ei koskaan käytetä palkkoihin eikä myöskään hurvitteluun, tarjoiluihin, yms. Pirkan blogien ylläpito maksaa yhdistyksellemme n. 500 euroa vuodessa.

7.1.2021

Trump on historiaa – entä nyt?

De facto voidaan nyt sanoa, että Donald Trump on historiaa. Hän on menettänyt tukensa, viimeiset rippeet uskottavuudesta ja mahdollisuuksistaan. Häntä voi pitää vähintään katalyyttinä, ehkä suorana aiheuttajana senaatin väkivaltaiselle valtaukselle. Parempi kysymys on kuitenkin tässä: entä nyt?

Ymmärrys ja hyväksyntä

Olen Twitterissä sanonut viime päivinä lukuisissa keskusteluissa ja lukuisia kertoja saman asian: eri osapuolia asiassa täytyy ymmärtää, mutta se ei suinkaan tarkoita että pitäisi hyväksyä. Tärkein oppi tuoreista tapahtumista ei ole se, että vain poliittinen aate x johtaa aina mellakointiin – tämä on kumottu jo yksin Yhdysvalloissa viime vuosina. Ei, tärkein oppi on että näin käy kun jokainen dialogin mahdollisuus tuhotaan, kun jokainen keskustelunavaus ammutaan alas absoluuttisilla totuuksilla. Trump oli absoluuttisten totuushuutelujen mestari, mutta hänen oppipoikiaan on viime vuosina löytynyt yhä enemmän, yhä useammista päistä poliittista spektriä.

Suosittelen lämmöllä kuuntelemaan professori Benita Heiskasen haastattelun ykkösaamusta (jakson loppuosa). Monista haastatelluista hän oli ainoa, joka pohdiskeli tulevaisuutta. Hän korosti, miten tärkeää on että presidentti Joe Biden ryhtyy yhdistämään kansaa. Toistaiseksi hän on puhunut lähinnä omilleen. Biden ei tietenkään ole syyllinen tapahtuneeseen miltään osin tai millään muotoa, mutta hän olisi ehkä voinut estää sen ennalta. Hän olisi voinut lähestyä poliittista vastapuolta uskottavasti, kuulla heidän huolia ja pelkoja ja ymmärtää heitä. Ei kompata, vaan ymmärtää. Jotkut hänen edeltäjistään ovat tämän osanneet. Liekit on saatu sammumaan, mutta pinnan alla kytee yhä. Hän tekee viisasti, jos ryhtyy ymmärtämään tätä.

Mielikuvat luovat todellisuutta

Me muut puolestaan voisimme keskittyä kritisoimaan asiasta, ei mielikuvista. Tiivistänpä asian näin: Sen paremmin kuin demarit eivät usuttaneet entistä kaveriaan Veijo Baltzaria joukkoraiskaajaksi, saati hyväksyneet sitä, eivät myöskään persut usuttaneet entistä kaveriaan Donald Trumpia johtamaan väkivaltaista mellakkaa, saati hyväksyneet sitä. Halla-aho kyllä munasi kriisiviestinnän sataprosenttisen totaalisesti, mutta sentäs paikkasi asiaa perästä. Älkäämme hyökätkö mielikuvituksellisia mielikuvia vastaan, vaan kritisoikaamme niin demareita, persuja, kuin muitakin puolueita siitä mitä he todella tekevät tai edes sanovat. Minulla on näkemättä yhdenkään suomalaisen kansanedustajan toteavan, että jos vaalitulos ei miellytä, pitää tarttua aseisiin. Silti moisilla mielikuvilla nyt lauotaan.

Tämä puolestaan on itseään toteuttava ennustus. Kun demonisoimme täysin demokraattisen osapuolen, luomme itse juuri sen ongelman jota vastaan väitämme taistelevamme. Toistan tämän: vaarallisten uhkakuvien julistaminen, vailla kestäviä perusteita, ei estä uhkakuvaa vaan voi muuttaa sen mielikuvituksesta todelliseksi. Tämä pätee etenkin, jos uhkakuvan nimissä aletaan jo varalta ennalta polttamaan siltoja. Ihan sama teetkö tuota perussuomalaisuuden, sosiaalidemokratian, vihreyden, kokoomuslaisuuden tai minkä vaan nimissä, kylvät pyhää totuutta julistamalla epäpyhää sotaisuutta.

Jos jotain oppia haluat Trumpin kaudesta ottaa, ota tuo.

30.12.2020

Ylläpidon tiedote: Optimointia

Blogeissa on ollut normaalia suurempaa suosiota viime päivinä, joten otin käyttöön hieman asetuksia, joiden määrä on nopeuttaa sivun lataamista. Käytössä on pieni lisäohjelma asiaa varten. Ei tämäerityisen hidas ole ollut aiemminkaan, mutta ajattelin että parempi reagoida ennemmin kuin myöhemmin. Ilmoitelkaa, jos on ongelmia.

Ajoittaiset Facebook-kirjautumisongelmat yhä vaivaavat ja näitä selvitän. Siihen kelpaisi myös apu. Kertokaa, onko ongelma kirjautumisessa ”Kirjaudu sisään” vai kommentoinnissa. Pääsen pidemmälle tässä.