Tekijä: Kyuu Eturautti

Tamperelainen rivikokoomuslainen, tietoturvapäällikkö, yrittäjä, kulttuurihörhö. Motto kuuluu: "Ihmisen oikeus olla idiootti on suurin ja tärkein vapaus." Lisää mukaviisauksia sitten kotisivuilta. Blogauksissa käsittelen mm. seuraavia aiheita: kaikki mahdollinen.
Julkaistu

Vanhassa laitteessa vara parempi

Yle otti esille tärkeän asian kodinkoneiden kestävyydestä. Katsoessani toimistomme lähes 40 vuotta vanhaa mikroaaltouunia ”Electrolux – Made in USA”, tai lukuisia 20 vuotta täyttäneitä tietokoneita, alan itsekin allekirjoittamaan sanonnan vanhasta laadusta. Olen kuitenkin vähän huolissani että EU ei osaa tehdä asiasta sopivaa lakia.

Laadukasta tehdään nytkin

Ensin haluaisin kritisoida väitettä ettei laatua tehtäisi nytkin. Viisas ostaja saa lisärahalla myös lisää laatua. Tietotekniikan puolelta voisi mainita Lenovo (ent. IBM) ThinkPad-läppärit. Löydät helposti varaosia 15 vuotta vanhoihin malleihinkin, eikä toista kymmentä vuotta pitkä käyttöikä ole mitenkään harvinaista. Jokaiseen koneeseen saa huoltomanuaalin ja koneet on helposti avattavissa, jokainen osa vaihdettavissa jos vain pari eri kokoista ristipäämeisseliä talosta löytyy. Myös Panasonicin raskaan käytön Toughbook-läppärit kestävät oman kokemukseni mukaan järjestäen 15 vuotta aktiivista käyttöä. Ongelmaksi tulee käyttöjärjestelmän tuen päättyminen, vaikka rauta kyllä jaksaisi. Kolmantena esimerkkinä voisi mainita paremman sarjan kamerat vaikkapa Nikonilta ja Canonilta, jotka myös kestävät todella kauan ja varaosia löytyy vuosikymmeniä vanhaankin malliin.

En usko että lailla kannattaisi kovin kiireesti pakottaa valmistajia korjaamaan ongelmaa, sillä äkisti tehtynä se nostaisi hintatasoja rajusti. Olisikohan mitään tehdä väliporras ensin? Vaikkapa niin että laitteeseen voisi pistää erillisen sertifikaattitarran joka kertoo laitteen pitkäikäisyydestä sekä kuinka pitkäksi aikaa valmistaja takaa varaosien saannin. Toinen puolisko asiasta voisi olla puolueettoman testaajan huollettavuusarvio, esim. pisteet yhdestä kymmeneen. Tällaisia tarjoaakin esimerkiksi iFixit sivuillaan kännyköistä ja läppäreistä. Tällaiset tiedot voisivat tulla energialuokan kylkeen ja auttaa kuluttajia ostamaan viisaasti. Epäilemättä tämä synnyttäisi myös uusien, EU:n laajuisten varaosakauppiaiden bisneksiä. On melko edullista pistää vaikkapa itäiseen Eurooppaan iso halli varaosia ja hoitaa verkkokaupan kautta toimitus eri puolille mannerta. EU:n kauppapykälät tekevät tästä nykyään melko helppoa.

Tietotekniikan puolella asiaan kuuluu myös päivitettävyys. On hyvä että osia voi vaihtaa, mutta tärkeää on myös mahdollisuus tehopäivityksiin. Minulla on parikin pöytäkonetta joita on pala kerrallaan päivitetty niin, että vanhimmat osat ovat 1990-luvulta ja tuoreimmat tältä vuodelta. Tällä tavoin myös uudemmat ohjelmat toimivat vanhemmassa koneessa ja jätteen määrä pienenee koska vain yksi osa vaihdetaan. Itselleni vanhojen tietokoneiden huolto ja päivitys on suorastaan terapeuttista. Firmat heittävät vanhoja pois, niistä pistetään osia yhteen ja parhaassa kunnossa olevat lahjoitan hyväntekeväisyyteen. Tässäkään asiassa rauta ei ole ongelma, mutta ohjelmavalmistajat eivät halua apuaan tarjota edes hyväntekeväisyystarkoituksiin.

Kuluttajan pitää voida tietää

Kaiken ydin on mielestäni siinä, että kuluttajan pitää voida tehdä viisaita valintoja. Tieto on valtaa ja puolueeton tieto laitteen laadusta sekä huollettavuudesta ovat siihen paras apu. Emme tarvitsisi ihan hirveän raskasta byrokratiaa tämän toteuttamiseen, eikä siitä tulisi liian kallista valmistajille. Uskoakseni monikin kuluttaja maksaisi mieluusti hieman lisää laitteen pitkästä käyttöiästä. Köyhällähän ei pitäisi olla varaa halpaan. Valmistajilla puolestaan ei pitäisi olla varaa olla hyödyntämättä uutta markkinarakoa jonka laadun esiinnostaminen toisi.

Paljon on tekemistä. Esim. koko nykyaikainen kännykkä kaipaisi täysin uuden paradigman jos kestävyydellä pitäisi olla väliä. Toisaalta, kun bisnes muuttuu yhä enemmän raudan myymisestä palvelun myymiseen, tästäkään ei tarvitsisi tehdä ongelmaa. Toivottavasti tämän aiheen keskustelu jatkuu ja EU:n ratkaisu ei kaadu byrokratiaan.

Julkaistu

Saisinko tällaisen puolueen?

Täydellistä puoluetta ei olekaan ja jos olisi, se olisi aika huono merkki. Mitä enemmän oppii hengittämään syvään ja unohtamaan propagandan, sitä enemmän huomaa että lähes joka puolueesta löytyy jotain sellaista jonka haluaisi nähdä pinnalla. Leikitelläänpä siis hetki ja pohditaan minkälainen sekametelisoppa tarvittaisiin että minä olisin hetken tyytyväinen.

Olipa kerran puolue…

Piraateilta ottaisin tieteellisen toimintamallin ongelmanratkaisuun sekä myös ajatuksia energiapolitiikkaan.

Elina Lepomäeltä ottaisin markkinaliberalismin, lisäksi laittaisin hänet yhdessä Anna Kontulan kanssa johtamaan sotu-uudistusta.

Vihreiltä ottaisin ympäristötietoisuuden sekä ihmisten oikeuden erilaisuuteen.

Kokoomukselta ottaisin työperäisen maahanmuuton sekä ulkopoliittisen osaamisen.

Vasemmistolta ottaisin köyhyyden ja vähäosaisuuden ymmärryksen.

Jussi Halla-aholta ottaisin asenteen humanitaariseen maahanmuuttoon ja inhorealismiin monikulttuurin haasteista.

Paavo Väyryseltä ottaisin unelman tiiviimmästä pohjoismaisesta yhteistyöstä.

Pekka Haavistolta ottaisin viisaan asenteen diplomatiaan.

Perussuomalaisilta ottaisin ruotsin kielen alasajon.

…mutta kaikkea ei löydy

Mistään en löydä mallia yrittäjyydelle, veronkierron torjunnalle, tietoyhteiskunnan hoidolle, fiksummalle kulttuurihallinnolle tai tusinalle muulle paikalle missä verorahoja heitetään kaivoon saavutettujen etujen tekosyyllä. Sekin lienee hyvä merkki että vielä on tekemistä.

Loppukaneettina tämä tutkija toteaa ettei maailma ole vielä valmis. Toisin sanoen: takaisin sorvin ääreen joka ukko ja akka!

Julkaistu

Mitä viihdemonopoli kertoo EU:sta?

EU:lle lobattu uusi tekijänoikeusdirektiivi puhuttaa lehdistössä. Turhahan sitä tässä on surra kaatunutta maitoa, mutta asiaa voi myös katsoa hieman laajemmin. EU on epäonnistunut täysin tietoyhteiskunnan ja tietoverkkojen kanssa – miksi näin, ja voiko asialle tehdä mitään?

Älä tee niinkuin minä teen…

Perustasollahan uudessa direktiivissä on kyse siitä, että eliminoidaan kilpailu. Jatkossa video- ja musiikkipalvelut eivät voi erilaistua, vaan kaikkien on toimittava saman oikeudenhaltijoiden monopolin alaisuudessa. Käytännössä tämä tarkoittaa RIAA:ta, Yhdysvalloissa toimivaa musiikkiteollisuuden lobbausjärjestöä, jonka jäsen Suomessa on Teosto. Kilpailu pienenee, muusikoiden oikeudet ja tulot niinikään. Tämä on toisaalta tyypillistä EU:ta. Tietosuojadirektiivi GDPR ja moni muu tietoverkkopykälä noudattavat samaa mallia: parannetaan Yhdysvaltalaisten jättien tai monopolien asemaa, heikentäen samalla kuluttajan ja Eurooppalaisten yritysten toimintaedellytyksiä.

EU ei pärjää nettiajan markkinoilla. Vain noin prosentti digitaalisen alan merkittävistä yrityksistä pitää päämajaansa EU:ssa. Tilanne on vuosikymmenen aikana huonontunut, sillä yhä useampi EU:ssa toimiva yritys on menettänyt bisneksiään USA:han, yhä useampi eurooppalaisyritysten konesali on vaihtunut amerikkalaiseksi. Valtiolliset instituutiot, yleisradioyhtiöt ja EU itse ovat myös kiirehtineet siirtämään tietojärjestelmänsä Atlantin toiselle puolen yhä kiihtyvään tahtiin. Toki myös kiinalaisten markkinaosuus on kasvanut, mutta he ovat pitkälti vallanneet markkinoita hinnoittelun keinoin ilman sen suurempaa kikkailua.

EU on toki käyttänyt hurjia määriä rahaa tukeakseen EU-alueen tietotekniikkayrityksiä, mutta se rahoitus on ollut lähinnä rahastusautomaatti. Suomessakin on tusinoittain yrityksiä jotka pistävät EU:lle laskua näiden tukipykälien nimissä, mutta työtä sillä ei käytännössä tehdä. Ilmainen raha ei yksinkertaisesti motivoi. Yrityksiä kiinnostaa tehdä tulosta ja miksi tehdä sitä markkinoilla jotka ovat lähtökohtaisesti vihamielisiä? EU-kotimarkkinoilla paikalliset toimijat on tehty hallinnon toimesta altavastaaviksi. EU-hallinto ei osoita muutoinkaan luottamusta paikallisiin toimijoihin. Heiltä ei kysytä mielipiteitä lakivalmistelussa eikä käytetä muutoinkaan asiantuntijoina. Paikalliset poliitikot kelpaavat, mutta yritysvieraat pitää tuottaa jenkkifirmoista.

Siirtomaavallan alla

Ei ole mitään lähtökohtaista syytä miksei EU voisi menestyä digimarkkinoilla. Kuluttajakaupan pykälät ovat selkeät, lähes kaikessa muussakin yksi pykälistö kattaa toiminnan sisämarkkinoilla. Sähkön ja datan hinta eivät ole kohtuuttomia, osaaminen on riittävää. Meillä on myös kasvavaa potentiaalia datakeskuksille tärkeässä vihreässä energiassa ja mahdollinen tuleva koillisväylän datalinkki tuo peliin uusia valttikortteja. EU:n pitäisi vain alkaa uskomaan paikallisiin toimijoihin, pistää lobbaukseen pelisäännöt kuntoon ja siivota aimo pino korruptiota sekä hyvävelikerhoa pois asiantuntemuksen tieltä. Pelissä on kymmenien miljardien saamatta jäävät verotulot sekä riski menettää parhain osaamisemme joko lännen tai idän suuntaan.

Tai tämä lyhyemmin: EU:n on lakattava elämästä Internetissä kuin siirtomaa. Sen tulee itsenäistyä ja sen onnistumiseksi tarvitaan hallintoon aimo pino tervettä asennetta sekä osaamista. EU:n ei tarvitse hävitä tätä peliä.

Julkaistu

Sarjakuva, jatka työtäsi

Kulttuuri, taide, yhtenä sen muodoista sarjakuva, on ollut tunteiden tulkkina, tärkeänä tapana vääryyksistä kertomiseen sekä lohtuna hädän hetkelle, halki ihmiskunnan historian. Väärän kulttuurin katsominen tai kuuleminen on vienyt vankilaan, kun taas toiset teokset ovat ajaneet diktaattoreita pakosalle. Viikonlopun sarjakuvafestareilla koettiin taas paljon sarjakuvakulttuurin särmiä ja sitä haluan lisää vastakin.

Ei yksi tarina vaan koko maailma

Tämänvuotisen Sarjakuva-Finlandian voittaja kertoi kymmenen tarinaa sisällissodastamme. Ei yhtä näkökulmaa, ei punaista totuutta, ei valkoista totuutta, vaan monta näkökulmaa. Festareidemme kunniavieraiden teos käsitteli Berliiniä, jaettua kaupunkia, niinikään useiden näkökulmien kautta. Se ei ole yksi totuus vaan monia näkemyksiä. On vaikea korostaa tarpeeksi tämän tärkeyttä. Et voi ymmärtää sen paremmin historiaa kuin nykypäivääkään ellet aidosti tiedosta asian eri puolia. Et voi tiedostaa eri puolia jos et todella kuuntele heitä. Finlandia-voittajateoksen tekijät eivät vain siirtäneet tekstejä sarjakuvaksi, vaan he uppoutuivat tarinoihin ja ihmisiin niiden takana. Voin vain toivoa että vuosisataa myöhemmin, jos joku päättää kirjoittaa aikamme jakolinjoista, hän osaa nähdä siitä kaikki puolet.

Olen käyttänyt nykyajasta nimeä somekratia. Sosiaalisen median algoritmit haluavat pitää sinut palvelussa, katsomassa mainoksia, luomassa sisältöä joiden avulla koukutetaan lisää ihmisiä ja näytetään lisää mainoksia. Vuosikymmenen ajan psykologiset tutkimukset ovat osoittaneet somen vaarat, addiktion voiman, fyysiset ja psyykkiset muutokset. Tuoreimmat julkaisut ovat tämän vuoden alusta, tekijänä apulaisprofessori Dar Meshin työryhmä, Michigan State -yliopistosta. Jotta ihmiset pysyvät koukussa, algoritmin on syljettävä silmille alati rajumpaa tavaraa, syvennettävä kuilua, ajettava ihmisiä ääriin. Myös Yle on tutkinut ja testannut tätä somekuplan ilmiötä ja osoittanut sen pelottavan todeksi. Harva osaa välttää tätä ilmiötä.

Viikonlopun sarjakuvafestareilla tämä taide – tunteiden tulkki, ihmisten lohtu ja muutoksen airut – toimi myös vieroitushoitona. Kuten todettua, viikonloppuna emme nähneet yhtä tarinaa vaan näimme ne kaikki. Somefirman voittomarginaalit eivät määränneet sisältöämme, vaan se oli otos maailmasta kaikkine sen väreineen. Koko kävijäkunnalle avattiin paljon laajempi maailma kuin mitä mobiililaitteiden ruuduilta irtoaa. Siinä oli monta näkökulmaa, lukuisia vääriä vastauksia, pöhköjä mielipiteitä. Oli ihmisen kokemuksia, oli havaintoja, oli tutkimusta, iloa ja surua, tragiikkaa ja komiikkaa.

Lisää tätä

Sarjakuva on nyt pinnalla. Niin sarjakuvan tekijät kuin kokijatkin, pyydän teiltä: lisää tällaista. Teillä on nyt mahdollisuus näkyä kaikissa medioissa. Me sarjakuvaharrastuksen puuhamiehet lupaamme vastakin auttaa ja nostaa esille tarinoitanne. Me järjestämme toimintaa pitkin vuotta, isoja ja pienempiä tempauksia. Me haluamme nyt ja vastakin esille jokaisen tarinan, menneet ja uudet, samalla kylväen siemenen tuleville tarinoille.

Teemme tätä puhtaasti vapaaehtoisvoimin koska se on kivaa. Se on kivaa, koska on kivoja sarjakuvantekijöitä, -kokijoita ja muita vapaaehtoisia. On kiva tehdä kivoja asioita. Siksi voin luvata kaksi asiaa: maailma muuttuu, mutta sarjakuvakuplinta jatkuu.

Kirjoitus perustuu Tampere Kuplii 2019 päättäjäispuheeseen, jonka voi katsella Youtubesta.

Julkaistu

Kuplia pitää, kuplia saa

Hei, rakkaat blogosfääriläiset. Olen kirjoittanut tämän ei-maksetun propagandalausekkeen monta kertaa, mutta tapojeni uhrina aion toistaa itseäni. Tänä viikonloppuna on jälleen Tampere Kuplii -sarjakuvafestareiden vuoro. Voit tutustua kotisivuihin tai vaikkapa ohjelmakarttaan jos faktoja haet, mutta minä tarjoan propagandaa!

Ei göbbels- vaan Kuppels-propagandaa

Jos luulit tämän tekstin olevan puolueetonta, onneksi olkoon: voitit juuri ilmaiset naurut. Tapahtuman yhtenä perustajista ja ikuisena varapuheenjohtajana olen niin syvällä suossa että perhoset lentävät korvieni yllä. Yhtä kaikki väitän, että tämä pääsymaksuton ja pöhkö tapahtuma tekee hyvää sinulle, minulle ja koko ihmiskunnalle. Sarjakuva on vänkä juttu joka elää ajassa, mutta myös menneisyydessä ja tulevaisuudessa. Tamperelainen tapa tehdä sarjakuvafestivaaleja on myös äärimmäisen laaja-alainen, sillä seassa on niin lapsia, nuoria, aikuisia kuin senioreitakin. Kuka tykkää Tex Willeristä, kuka Asterixista tai kuka fanittaa Owari no Seraphia? Kenen suosikit tulevat Afrikasta, kenen Koreasta ja kenen Ranskasta? Ihan sama, sillä he kaikki ovat täällä.

Se alitajuntaasi tunkeutuva käsky mitä tässä jaan on vinkki siitä, että suuntaaminen kohti Tampere-taloa tänä viikonloppuna on varsin voitokas idea. Ehkä haluat kuulla kertomuksia Berliinin jaetusta kaupungista saksalaisten sarjakuvamestarien suulla? Ehkä haluat kotimaista näkökulmaa esimerkiksi Mämmilän tekijän Tarmo ”Tape” Koiviston suunnalta? Ehkä tulet katsomaan cosplaykilpailua? Ehkä kaipaat työpajaa tai sarjakuvahyllystäsi puuttuu joku teos, joko ison kustantajan tai kenties riippumattoman pienkustantajan valikoimista? Oikeasti hei, en minä tiedä mitä haluat, siksi olen järjestämässä tapahtumaa josta löytyy tämä kaikki.

Tiesitkö, että sarjakuvaharrastus on vain feminististä höpötystä? Vai olitko saanut varman tiedon että sarjakuvalla edistetään nationalismia? Hittolainen kun olette molemmat oikeassa. Sarjakuva on vain yksi taiteen ja kirjallisuuden muodoista. Se ei heijasta yhtä aatetta vaan niitä kaikkia. Olen henkilökohtaisesti pitänyt tärkeänä että festarimme eivät ota kantaa. Me puhumme sananvapaudesta, me puhumme aatteista, ilmaisusta ja aatteista. Tapahtuma ei ota kantaa. Me olemme laiskoja. Sinun – kävijän – tehtävä on ottaa kantaa. Me vain pelaamme kortit eteesi. Valitse siitä omasi.

Mutku..

Ahaa, et pääse paikalle? Tampere on kaukana ja matkalla on susia? Valitettavasti tämäkään ei riitä tekosyyksi. Jos lauantaina virität itsesi tapahtuman Youtube-kanavalle, voit seurata yhtä ohjelmalinjoista suorana. Suosiosta riippuen ehkäpä ensi vuonna saadaan useampikin ohjelma lähetettyä.

Propaganda päättyköön julkeisiin paljastuksiin: Tampere Kuplii järjestetään täysin ja sataprosenttisesti vapaaehtoisvoimin, toiminnanjohtajasta järjestyksenvalvojiin ja teknikoista näyttelyn kasaajiin. Jos sarjakuvat ottavat sinua päähän tosi kovasti, ei hätää: verorahoillasi ei makseta minun tai muidenkaan palkkoja.

Julkaistu

Kotouttaminen ei kaipaa aatteita

Muun muassa Aamulehti uutisoi somalien ja irakilaisten elinkaarikustannuksista, referoiden perussuomalaisten ajatuspajan tutkimukseen. Puolueiden välinen sotaisa keskustelu aiheesta noudatti tuttua kaavaa, sitä samaa jota olemme nähneet jo ennen kuin olin äänestysikäinen tai persuja oli edes perustettu. Se juuri tässä on ongelma: kotouttaminen ja maahanmuuton asiat ovat puhdasta puoluepolitiikkaa sekä muita maan tapoja, täysin vailla asiantuntemusta. Ongelma on yhteinen, niin on oltava ratkaisunkin.

Tragedian syvenevä kuilu

Mielestäni voimme myöntää kotoutuksen epäonnistuneen puhtaasti tilastojen valossa. Olisi myös suoraselkäistä myöntää että kotoutusta on koitettu parantaa ja korjata kerta toisensa jälkeen hienommilla ideoilla jo vuosikymmenten ajan. Puolueilla on omat, ideologiaan pohjautuvat selityksensä tälle – milloin tulijat saavat liikaa rahaa, milloin liian vähän, milloin heiltä vaaditaan paljon ja milloin liian vähän, milloin kotoutamme liikaa ja milloin liian vähän. Mielestäni tuollainen keskustelu, toisin sanoen aiheesta käydyn keskustelun leijonaosa, on täysin turhaa. Kun sekaan tulevat kotoutuksessa mukana olevat yritykset ja organisaatiot sekä monenmoiset rahoituksen suhmuroinnit, voidaan mielestäni niinikään faktana todeta näiden toimien valinnassa olevan täysin olematon asiantuntijaedustus. Lähes jokainen puolue saa irti mainosta, medianäkyvyyttä ja/tai suojatyöpaikkoja nykymenosta. Puolueet nettoavat, ihmiset kärsivät.

Väitän edelleen, että kotoutuksen taso ei ole kehittynyt, vaan laskenut maassamme. Olen surukseni joutunut tutustumaan Tampereen alueen käytäntöihin. Suomen ja suomalaisuuden oppeja jakavilla tunneilla käy osaava opettaja korkeintaan kerran viikossa. Välillä opettajaa ei kuulu lainkaan, pääosa opettajista vain jakaa monisteita muttei tunne aihetta. Kokeissa testataan asiaa jota ei edes opeteta. Joskus koepäivät vaan perutaan. Opetussuunnitelma esitetään muttei sitä noudateta. Kun opettaja näkyy paikalla, hän viihdyttää luokkaa etnisillä vitseillä, naljaillen eri maista tulevien oppilaiden taustoille. Jostain kumman syystä inspiraation taso on pientä. Koska oppilaitoksen pitää näyttää hyvälle maksajan suuntaan, kerätään palautteet vain niiltä oppilailta joilta tiedetään tulevan kehuja. Muut eivät saa palautelomaketta täyttää. Oppilaiden tekemät vapaamuotoiset valitukset heivataan ö-mappiin. Tämä on kotoutuskoulutus Tampereen TAKK:lla vuonna 2019. Onneksemme maassamme on toki myös oaavampia toimijoita, mutta tällaisen toiminnan ei koskaan pitäisi tapahtua, tai se pitäisi vähintään viheltää poikki ongelmien tullessa julki.

Kun poliitikko ei halua, kaupunki ei viitsi, valtio ei osaa, virkamies ei ehdi ja oppilaitoksen ei tarvitse, on epäonnistuminen lähes taattua. Nykymallia voi paikata, hioa, hienosäätää ja rahoittaa valtion pohjattomasta kassasta, mutta lopputulos ei muutu. Elämme koulutuksen katastrofissa maassa, jonka pitäisi olla koulutusosaamisen kovinta kärkeä. Kotoutuskoulutuksessa on yksinkertaisesti liikaa intressiryhmiä joille kotoutuksen onnistuminen on epäoleellista. Neuvottelupöytä on ahdettu täyteen maan tapoja. Se on epäonnistunut kolme vuosikymmentä. Tätä menoa se epäonnistuu seuraavatkin kolme vuosikymmentä.

Summasta riippumatta lasku on yhteinen

Minä en tiedä ovatko perussuomalaisten laskelmat oikeassa tiettyjen maahanmuuttajaryhmien kuluista. Ehkä se on hyvä laskelma, ehkä on paljonkin parempia tarjolla. Sen tiedän että lisää madonlukuja lyödään pöytään vuosi toisensa jälkeen jos emme ala näkemään näitä yhteisinä yhteiskunnallisina ongelmina. Olit persu tai vassari, kokkari tai demari, elät Suomessa joka laiminlyö maahanmuuton asiallisen hoidon. Aivan sama mitä lippua kannat, lasku tulee eteesi. Se on suora lasku kotoutuskuluista ja työttömyydestä, se on epäsuora lasku saamatta jäädyistä verotuloista ja se on inhimillinen lasku yhteiskunnasta syrjäytymisen lieveilmiöistä.

Sinä, arvon kansanedustajaehdokas, voitkin nyt päättää kumpi on sinulle tärkeämpää: jatkaa aatteellista riitaa vaiko pyyhkiä pöydältä maan tavat ja tehdä Suomesta maahanmuuton mallimaa. Jos sen teet, siitäkin hyötyvät jokaisen puoluekortin kantajat.

Julkaistu

Pankkiholvi ilman lukkoa

Yle tuotti taannoin viihteellisen dokumentin tietoturvan huonosta tilasta. Yritysyhteistyönä tehty dokumentti on sinänsä tarpeellinen herätys ja monin tavoin asiantunteva, mutta yritysyhteistyön vuoksi siinä on myös älyllistä epärehellisyyttä. Haluaisin lähestyä asiaa vertauskuvin.

Risto ei holvia tarvitse

Olipa kerran pankinjohtaja Risto Rahamies. Kun hänen uuteen pankkikonttoriin asennettiin holvia, siinä ei ollut lukkoa saati panssariseiniä. Se oli vain siivouskomero jonka oveen oli tussilla kirjoitettu ”rahat ovat täällä”. Huoneeseen näki kätevästi myös ikkunan läpi suoraan kadulta. Kun Seija Säästäväinen toi rahojaan pankkiin talteen, hän ihmetteli rahasäilytyksen huonoa jamaa. Pankinjohtaja ymmärsi huolen ja vastasi ystävällisesti: ”Onhan meillä ulko-ovessa lukko, viimeinen työntekijä lähtiessään pistää oven kiinni. Miksi holvissa pitäisi olla toinen lukko?”

Tarinamme kuvastaa sitä tapaa, millä kiinteistöautomaatiofirma Fidelixin edustaja päästettiin pälkähästä dokumenttisarjan haastattelussa. Kyllä, automaatiojärjestelmään on helppo murtautua ja se on täynnä haavoittuvuuksia, mutta koska sitä käyttävä yritys kuitenkin ostaa palomuurin, ei sillä ole väliä. Puhumme järjestelmästä jolla voit jopa fyysisesti vahingoittaa talon lämmitys- ja ilmanvaihtojärjestelmää, sytyttää ja sammuttaa niin valoja, kiukaita kuin jäähallin tekniikkaakin. Tämä kaikki on sen yhden ulko-oven lukon varassa kuin Riston pankkiholvi konsanaan. Tällainen asenne on hurjan vaarallista eikä sitä pitäisi nähdä sen paremmin pankeissa kuin tietotekniikassakaan. Silti sitä tietotekniikan puolella näkee, eikä Fidelix ole suinkaan ainoa syntinen. Itse asiassa monin tavoin heidän järjestelmä on ihan fiksu.

Palomuuri ei yksin pelasta

Fidelixiin pätee se sama mitä lähes kaikkeen nykyiseen etänä ohjattavaan teknologiaan, oli se sitten kameravalvontaa, teollisia valmistuslaitteita tai vaikkapa teollinen automaattivaaka johon taannoin törmäsin. Ne on rakennettu yleisen, tavallisen tietokoneen päälle. Kuten kaikki tiedämme, tietokoneiden ohjelmia pitää päivittää vähintään kuukausittain tietoturvan takia. Kun tietokoneen päälle rakennetaan erikoislaite esim. automaatiota varten, päivityshallinta siirtyy erikoislaitteen valmistajalle jolloin päivitysten hoito lähes aina unohtuu tyystin. Loppukäyttäjä ei voi asiaa korjata. Liian usein päivityksiä ei ole tehty sitten käyttöönoton ja laite voi olla kymmenen vuottakin käytössä. Sinä aikana vakaviakin tietoturva-aukkoja voi löytyä satoja.

Vaan entäpä se palomuuri? Kyllä, se on ehdoton väline, vaikka joiltain se vielä puuttuukin. Siihen on myös heti käyttövalmiita optioita. Hyvähän se on että pankissa on ulko-ovi, vaan kun pankissa – tai siis sisäverkossa – on muitakin. Ei tarvita kuin yksi asiaton taho sisäverkkoon ja kaikki siellä oleva on vaarassa. Yhä useammin sisäverkkoon tunkeutuminen palomuurin läpikin on naurettavan helppoa, kiitos pilvipalveluiden. Kun olet palomuurin kerran ohittanut, on hyökkääjällä valmiiksi katettu pöytä kaikkiin järjestelmiin. Juuri siksi tietoturvan pitää perustua useisiin kerroksiin. Palatakseni vanhaan metaforaan, on ulko-ovi, on vartija, on paksu pankkiholvi jonka avain ei ole pöydällä, on viiveaukaisu, on holvin sisällä edelleen lukittuja lokeroita, on kameravalvontaa ja hälytyspalveluita. Tietoturvaan pätee sama, tärkeitä asioita pitää suojata useilla päällekkäisillä kerroksilla.

Ei rahalla vaan järjellä

Tänä päivänä, kun joka ikinen laite kytkeytyy nettiin, ympärillämme on ennennäkemättömän suuri määrä uhkia teknologian toimivuudelle. Yritystemme tietoturva on keskimäärin tyydyttävällä tasolla, julkishallinnolla se on parhaimmillaankin välttävää. Rahaa sinänsä käytetään joskus liiankin paljon, mutta kokonaisuuksia harvoin suunnitellaan. Kun nyt metaforilla aloitettiin, niihin voi kai lopettaa. Moni julkishallinnon tietoturvasuunnitelma kun muistuttaa sitä että pankin edessä on sata aseistettua vartijaa eikä läpi pääse mitään – mutta samalla pankin takaovi on sepposen selällään.

Tietoturvan viisas suunnittelu ei ole erillinen maailma muun rinnalla. Se on hieman soveltean sitä aivan samaa maalaisjärkeä jota käytämme arkemme turvaamiseksi.

Julkaistu

Somejättien vastuu sisällöistä

Onko Facebook vain julkaisija joka jakaa muiden sisältöä, vai onko sillä suora vastuu sisällöstä? Entäpä Facebookin algoritmit jotka valitsevat mitä sisältöä sinulla näkyy – ovatko ne neutraaleja sisällön arvolatauksille, vai pitääkö sisältöjen arvoja punnita? Näistä aiheista väännetään taas, mutta tuloksia on turhaan odotettu jo vuosien ajan.

Räyhäsensuurista ihmishenkiin

Kauaa ei tarvitse hakea nettiä että löytää keskusteluja jossa Facebookia, Googlea tai Twitteriä syytetään puolueellisuudesta, sensuurista tai vastaavista. Melkoisen kirjaston tekstiä saat myös ikuisesta väännöstä mitä tulee juridiseen asemaan – tekijä, julkaisija, kustantaja vai mikä? Tutkittaessa somefirmoja on lähestytty myös rahanyörien kannalta ja näin on päästykin tärkeään havaintoon: etenkin Facebook pyrkii tarjoamaan haitallista sisältöä käyttäjille turvallisen sijaan, sillä näin yhtiö tienaa enemmän. Viha pitää ihmiset aktiivisempana kuin rauha. Totta puhuen someaikana lisääntyneen vihan todistaminen ei ole erityisen vaikeaa edes näissä blogeissa. Rauhanomaista keskustelua pidetään jopa vihollisena itsessään.

Linkkaamani tarina oli kuitenkin inhimillisempi kuin vääntö metsäpolitiikasta. Tässä kohtaa Ethan Lindenberger -nimisen teinipojan äiti oli oppinut Facebookista että rokotteet sekä lääketiede ovat pahasta, mutta kallis ja haitallinen homeopatia hyvästä. Poika otti oman terveyden omiin käsiinsä ja hankki perusrokotukset ilman äitinsä lupaa ja syyttää nyt Facebookia äitinsä aivopesemisestä. Minun on tässä asiassa oltava vähintään varauksin Ethanin kannalla. Hänen äitinsä saattoi hänen terveyden vaaraan ja se johtui epäsuorasti Facebookin halusta rahastaa äidin vihalla. Tässä kohtaa Ethanille ei tiettävästi käynyt pahasti, mutta joissain tapauksissa tämä toiminta voi johtaa kuolemiin. Silloin keskustelu muuttuu, ei akateemista termien pohdiskelua vaan ihmishenkiä. Ihmishengen on oltava arvokkaampi kuin Mark Zuckerbergin oikeus ylläpitää harmaata talouttaan. Hän käärii voitot, kun valtiot – joiden veronmaksuun hän ei osallistu – maksavat hinnan, inhimillisestä kärsimyksestä puhumattakaan.

Sitten tulee toki kysymys siitä onko tämä sensuuria. Lopulta Facebook on vain firma, ei julkinen laitos. Ei sillä ole velvollisuutta tarjota palvelua kenellekään nimetyllä henkilölle tai julkaista mitään tiettyä sisältöä. Tietyin rajoin firmalla on oikeus valita asiakkaansa. Nämä rajoitukset ovat kuitenkin hyvin perusteltuja, estäen esimerkiksi etnisen profiloinnin, perusteena kansalaisten tasavertainen kohtelu. Lopulta tämä sama pykälä tulee myös rokotevastaisuuteen. Ihmisillä on oikeus perusrokotteisiin, eikä yhtiö saa vaarantaa ihmisen, saatika kansanryhmien terveyttä tuosta vaan.

Mediakritiikki rinnalla

Keskustelua ei tokikaan voi käydä muistuttamatta yksilön vastuusta. Jokaisen vähänkin järkeä omaavan pitäisi ymmärtää mediakritiikkiä. Tarinamme äiti ei ole syytön poikansa rokottamatta jättämiseen. Kriittistä asennoitumista verkossa tulevaan tietoon pitää meidän kaikkien alati opiskella. Mielestäni mediakriittisyys ja julkaisijan vastuu kulkevat kuitenkin käsi kädessä. Kun puhe on ihmishengestä, ei ole liioittelua varmistaa selustaa hieman useammastakin suunnasta. On myös hyvä muistaa että ihmisiä on moneen junaan ja kaikilla ei ole taustalla esimerkiksi riittävää koulutusta ja osaamista valeuutisia vastaan. Heilläkin on oikeus elää terveenä.

Minkään maan hallinto ei ole kyennyt reagoimaan sosiaalisen median jättifirmojen nousuun, ei sisällön vastuun, verotuksen, yksityisyyden tai monen muunkaan asian osalta. Maailma muuttuu – joko muutumme mukana, tai kärsimme. Toisin sanoen, Suomen tulevalle hallitukselle esitän ystävällisen toiveen: ottakaa katse pois peruutuspeilistä.

Julkaistu

Rauhoittukaa, ne ovat vain vaalit

Noiden kanssa en ainakaan leiki, sanoo joka ikinen vaaliehdokas yhteen ääneen. Viimeksi sanallista painia harjoittivat Rinne ja Häkkänen. Onko tulevaisuus tosiaan sellainen että mistään ei saada sopua, hallitusta ei synny ja maa lamaantuu? Ei hätää ystävät hyvät, vaalikuume paranee kuten flunssakin, eli levolla.

Vaan miksi se myy?

Poliitikko ei vaalien alla juuri suutaan avaa ilman hyvää syytä. Jokin saa puoluejohtajan toisensa jälkeen asettamaan tiukkoja ehtoja ja rajoja vaalien jälkeiseen maailmaan. Lukijan on hyvä hengittää syvään ja muistaa vaalien jälkeisen ajan olevan terra incognita, tuntematon maa. Tiedämme sinne matkaavamme, tiedämme koska olemme perillä, mutta emme tiedä mitä siellä odottaa. Emme tiedä ketä sitä maata johtavat, emme tiedä mitkä ovat sen päivän haasteet, emme tiedä millä keskustelutuulella he ovat emmekä tiedä miten ihmisillä synkkaa. Näin ollen kovin varman kuuloiset puheet tulevan ajan päätöksistä ovat veteen piirrettyjä viivoja. Se on ihan okei. Demokratian lahja on juuri tuo tuntemattomuus. On ilo marssia kohti vaalien jälkeistä aikaa mysteerin verho yllä, muu olisi diktatuuria.

Se tarinaan kuuluva hyvä kysymys sen sijaan on vaalikuumeen oireiden pohdiskelussa. Miksi on niin tärkeää heittää ilmoille pöhköjä väitteitä, joiden lausuja itsekin hyvin tietää niiden olevan vailla pohjaa? Vika on tietenkin kovin hajautettu jos syyllistä etsittäisiin. Vaaleissa halutaan kovia, selkeitä, tiiviitä lausuntoja ja näihin tavoitteisiin päästään ehdottomuudella. Toisaalta, kun yhteisesti sovituista tavoista tulee jumiutuneita ja tylsiä, jää aina tilaa yllättäjälle. Tapojen haastaminen vaatii taitoa, mutta aina voi löytyä paikka puolueelle tai ehdokkaalle joka näkee ympärillään mahdollisuuksia haasteiden sijaan. Jussi Halla-aho selkeästi tätä yritti taannoin, hän ei sulkenut ovia ennalta, mutta ei hän kyllä kovin ahkerasti niitä availlutkaan. Ehkä sekin on vaalistrategiaa, tai halua pelata hieman sekä vanhoilla että uusilla säännöillä samaan aikaan. Nostan hattua valmiudesta kyseenalaistaa harmautta, mutta tyylipisteitä ei tipu.

Olen nostanut esille vaaleja edeltävän ajan ilmiöitä useasti. Haluaisin haastaa meidät näkemään vaalien ympärillä mahdollisuutta muutokseen, terveempään ajatteluun. Jatkuvasti koventuva kamppailu ja ilkeämmät lausahdukset poliittisille vastapuolille eivät katoa muistoista vaalipäivänä. Ikävät sanat ja teot jäävät leijumaan, vaanimaan, mieltä musertamaan pitkäksikin aikaa. Se on kuin huonosti loppunut ihmissuhde, joka ei mielessä koskaan löydä päätöstä vaan jää satuttamaan. Politiikassa on toki kestettävä kovaa debattia, mutta onko sen tarpeen olla ilkeää? Miksi ongelmat on aina käsiteltävä syyllisyyden kautta? Miksi asia ei voi olla asia, vaan siihen on aina saatava ihminen tähtäimeen? Moni mediassa esiintyvä poliitikko voisi kysyä itseltään: haluaisinko itseäni kohdeltavan tällä tavoin? Moni toimittaja voisi myös pohtia ilkeyden tarpeellisuutta.

Hyviä pelaajia putoaa pelistä

Suomessa ja maailmalla on lukuisia pelin jättäneitä ansioituneita poliitikkoja. Heistä moni puhuu henkisestä väsymyksestä, stressistä ja/tai huonosta keskusteluilmapiiristä. Liian moni hyvää tekevä jättää pelin kesken. Voisi jopa sanoa että juuri parhaat heistä väsyvät herkimmin, he kun haluaisivat tehdä politiikkaa eikä mielenterveyshoitoa. Syy saattaa löytyä tästä ilmiöstä. On toki viisasta jättää kipua aiheuttava työ- tai ihmissuhde taakse, mutta vielä parempi on jos sitä kipua ei alunperinkään pääsisi syntymään.

Viime USA:n presidentinvaaleissa pelattiin kovilla ja ilkeästi, mutta hetkeksi se pysähtyi. Yhdessä vaalitentissä ehdokkaiden piti kehua toisiaan. Se kuulosti hyvältä ja siitä tuli ratkaisuidea tähän: mitä jos edes yksi vaalitentti pelattaisiin eri säännöillä, sellaisilla jossa rakennetaan maata yhdessä?

Julkaistu

Saisimme rakastaa tietojamme enemmän

Kiinnitän huomionne Tivin ja Kuluttajan juttuihin, joissa ihmeteltiin asiattomaksi todetun Kotisun-yrityksen tunkeilevaa remonttimarkkinointia. Taustalta paljastui yhteystietoja kaupitteleva Leaddesk-yrityksen tytäryhtiö Leadventure, jonka toiminta ei herätä liiemmin luottamusta. Koko tarina paljastaa yhä kasvavan tarpeen olla tarkkana omista tiedoistamme, sekä yksilön että valtakunnan tasolla.

Viranomainen on hereillä

Tässä kohtaa ei sovi valitella viranomaisten laiskuutta. Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio teki heti selväksi, että Olli Nokso-Koiviston ja Olli Sirkiän pyörittämän Leadventures-yrityksen toiminta ei kestä päivänvaloa. He eivät vastaa kysymyksiin joihin heidän lain mukaan on vastattava, vaan pelaavat aikaa ja tekosyitä. Tietenkin vasta tuomioistuin voi todeta laittomuuden, mutta näin tietosuoja-alan ihmisenä itsekin tunnustan näkeväni punaista. Niin Suomen kuin EU:nkin lainsäädäntö tietosuojasta määrää ehdottomaan avoimuuteen. Paitsi että Leadventures ei anna yksittäisille ihmisille tietoa joka heille kuuluu, he kategorisesti kieltäytyvät vastaamasta kysymyksiin niin puolueettomalle medialle kuin viranomaisillekin. Se ei voi tarkoittaa hyvää.

EU-laki antaa mahdollisuuden merkittävän kokoisiin korvauksiin tietosuojan laiminlyönneistä. Tästä tapauksesta voi tulla yksi ensimmäisiä esimerkkejä lain käytöstä Suomessa. Ongelmana on kuitenkin aikataulu. Asian huomattavan törkeyden vuoksi tietosuojavaltuutettu on heti aloittamassa toimia, mutta voi kulua vuosia kunnes asiasta saadaan oikeuden päätös. Siihen mennessä firman avainhenkilöt ovat voineet jo pistää firman lihoiksi ja toisen tilalle. Kyse ei ole mistään pienistä penneistä vaan miljoonista, jotka saattavat siis olla kaikki laittomia tuloja. Rahat kyllä ehditään piilottaa oikeudelta moneen kertaan ja toiminta voi jatkua pitkään. En tietenkään väitä suoraan että he näin tulevat tekemään, mutta totean sen erittäin helposti mahdolliseksi ja siten tilanteen haastavaksi.

Kuten olemme taannoin lukeneet, viranomainen voi keskeyttää nopeastikin huonon hoitokodin toiminnan. Väkivaltarikollinen saadaan lukkojen taakse myös välittömästi, mutta talousrikollisuus saa pyöriä rauhassa. Laittomaksi todettu perintäfirma pistettiin taannoin kiinni pitkän väännön perään, mutta vain pari päivää myöhemmin se jatkoi laitonta toimintaansa, jolloin hidas juridinen prosessi alkoi taas alusta. Viranomaisille tarvittaisiin tietyissä, erityisen vakavissa tapauksissa oikeus nopeampiin keinoihin. Tietenkin asia pitää oikeusvaltiossa käydä tuomarin kautta, mutta kiireen sattuessa se kyllä järjestyy vaikka samalle päivälle. Vuoden-parin odottelu on laiha lohtu, samalla kun etenkin tuhansilta vanhuksilta huijataan kaikki säästöt sitä odotellessa.

Tieto on rahaa ja valtaa

Yksi aikamme suurimpia valheita on ”minulla ei ole mitään salattavaa”. Kyllä sinulla on, vaikka olisit sataprosenttisen lainkuuliainen. Sinulla on tunnukset pankkiin. Sinulla on tietty henkilökohtainen tilanne, sinut hyvin tuntemalla sinua ja läheisiäsi voidaan huijata helpommin. Tästä johtuen, sinun on oltava valppaana omien tietojesi osalta. Varo mitä itsestäsi kerrot firmoille, varo mitä lomakkeita täytät, varo mitä puhelimessa vastaat ja pyydä aina tietosuojaseloste. Aina. Ei sinun sitä tarvitse lukea reunasta reunaan, mutta huijari pystyy harvoin sitä esittämään. Laki vaatii sen esittämisen aina kun sinulta pyydetään mitään henkilötietoja.

Koko maailma on vieläkin ruususen unessa, mitä tulee tietoverkkojen ja uusien tekniikoiden avulla tehtyyn henkilötietojen analysointiin, hyvässä kuin pahassakin. Tarjolla ei ole oikotietä onneen. Meidän on vain opittava elämään uusien haasteiden ja mahdollisuuksien parissa. Opintien varrelta haluan toivottaa onnea Reijo Aarnion työmaalle.