Tuore Alma-tutkimus ääriliikkeistä oli monin tavoin mielenkiintoinen. Jos ei lasketa turhan rankasti mutkia oikoneen tutkimuskoordinaattorin ulosantia, aihe oli petattu varsin hyvin median toimesta. Kun mietin mistä suunnasta tätä itse lähestyisin, päätin miettiä miten itse olisin kyselyyn vastannut ja miksi.
Kokemuksia vai fiiliksiä?
Ounastelen, tai ainakin toivon että harvalla suomalaisella on omakohtaisia kokemuksia ääriliikkeistä. Perustuen yleisiin some- ja blogihavaintoihin, pääosa ns. kokemuksista on lähinnä fiiliksiä, ”näin että torilla oli tommosia” tai ”kaveri kertoi” tyyppisiä. Ihmisten tunnetiloja ei tietenkään pidä missään määrin väheksyä, mutta luulenpa että rikostilastot osoittaisivat jos ääriliikkeiden ääritoimet olisivat hurjasti lisääntyneet. Pelko on todellista, mutta sen katalyytteihin on syytä tutustua.
Minulla on henkilökohtaista kokemusta ja sen vuoksi olisin vastannut että ounastelen ääriliikkeiden olevan voimakkaassa kasvussa. Olen kaksi kertaa joutunut äärivasemmistoksi miellettävän tahon fyysisen väkivallan kohteeksi, onneksi miedossa määrin. Olen useaan kertaan joutunut sekä äärivasemmaksi että -oikeaksi miellettyjen tahojen henkisen väkivallan kohteeksi, sisältäen kaikkea kasvotusten nähdystä nyrkin kohottelusta ja huutelusta aina mittaviin nettivihan kampanjoihin. Voisin sanoa että minut on uitettu siinä itsessään aika monta kertaa. Hetkeäkään en väitä omia toimiani virheettömiksi, mutta se ei koskaan oikeuta väkivaltaa. Olen ollut kolmessa asiassa äänekäs: pasifismi, homofobian vastustaminen ja uskontokritiikki. Tänä päivänä mikä tahansa näistä synnyttää vihaa aivan eri mittaluokissa kuin vuosikymmen sitten.
Sormen osoittaminen vain yhteen suuntaan on harvoin mielekästä, mutta jos merkittävää myötävaikuttajaa tulokselle pitää hakea, sanoisin että se löytyy nykyajan somekratiasta (taustaa: aiemman blogisarjani osat 1, 2, 3, 4 ja 5). Jokainen tarina, useimmiten valheellinen, saa sopivissa piireissä äkäisesti tuulta purjeisiinsa. Nykypäivänä asiallisesti muotoillun kritiikin lausuja tuomitaan julkisuudessa pahemmaksi kuin männä vuosina murhaaja. Se ruokkii ääriliikkeitä, mutta myös ruokkii niiden mainetta. Sopivassa somekuplassa puoli Suomea voi näyttää ääriliikkeeltä jota vastaan on puolustauduttava seipäin ja talikoin. Näin saattaa muodostua uusi pieni ääriliike nollasta, perustuen uhkaan jota ei edes ole. Hyvänä päivänä tuosta syntyy ”vain” huutelua suvakkihuoraksi tai natsipaskaksi, pahempana päivänä…
Johtopäätöksiä tuloksesta
Minulla on jäänyt levy tosi pahasti jumiin, sillä tälläkin kertaa väitän sivistystä parhaaksi ratkaisuksi. Tarvitsemme medialukutaitoa, tervettä kriittisyyttä ja itsehillintää. Kansalaiset: hypätkää pois somekuplasta ja hyväksykää että myös sillä absoluuttisen pahalla vastapuolella on aivan tavallisia ihmisiä. Media: rakentakaa dialogin siltoja ja uutisoikaa joskus positiivisesta keskustelusta. Oppilaitokset: lopettakaa ennakkosensuuri ja alkakaa rohkeasti tutkimaan aihetta ilman ennakko-oletuksia ja värittyneitä laseja.
Minä olen sitä mieltä, että viisaita ihmisiä ja ajatuksia löytyy niin oikealta kuin vasemmaltakin, ylhäältä ja alhaalta. Heitä kaikkia haluan kuulla ja ymmärtää paremmin. Tämäkin kysely muistuttaa jälleen minulle miten tärkeää on että kaikki pyrimme ymmärryksen kasvuun. Se ei ole kivuliasta, vaan erilaisen oppiminen on oikeasti kivaa!
