Tekijä: Kyuu Eturautti

Tamperelainen rivikokoomuslainen, tietoturvapäällikkö, yrittäjä, kulttuurihörhö. Motto kuuluu: "Ihmisen oikeus olla idiootti on suurin ja tärkein vapaus." Lisää mukaviisauksia sitten kotisivuilta. Blogauksissa käsittelen mm. seuraavia aiheita: kaikki mahdollinen.
Julkaistu

Cafe Rom – romanikahvilassa on ideaa, mutta…

Kotkaan perustettu Cafe Rom on romaniyhteisön pyörittämä kahvila jonka tarkoitus on hälventää ennakkoluuloja. Ajatukselle voi hetimiten nostaa hattua, mutta kun hommaa ei pyöritetä ammattimaisesti ja se tehdään verorahoilla, siitä jää sittenkin vähän kyseenalainen maku. Voisikohan saman tehdä paremmin?

Monta sanomaa, vaan mikä kuuluu?

Kertaan aloituskappaleeni perussanomaa: ajatus on hyvä. On aina hyvä juttu lähteä tekemään jotain konkreettista sen sijaan että vain valittelee someissa ja haastatteluissa miten ankeaa on. Maassamme on sen verran monta ns. ”oikeissa töissä” (hyh mikä termi) olevia romaneja että mitään syytä ei ole epäillä heidän kykyään pyörittää liiketoimintaa. Se johtaakin minut ihmettelemään että miksei sellaisella mallilla voinut lähteä nyt? Varmastikin tämä pistetään positiivisen syrjinnän piikkiin, vaan kun sen sanoman voi lukea positiivisen sijaan myös usealla tapaa negatiivisesti. Ovatko romanit niin surkeita etteivät he pysty normaalein pelisäännöin pyörittämään yritystä? En halua uskoa tähän. Onko kahvilakilpailulle vääristävää kun yksi yritys voi toimia maksamatta vuokraa ja löyhemmillä pykälillä? Ehkä. Ja tärkeimpänä, voidaanko tällaisella projektilla rakentaa lisää ymmärrystä romanien suuntaan? Kiikun-kaakun.

Tokihan tämän koko asian voi pistää vain yritystukien piiriin, vaan kun en ole niiden suuri ystävä. Terveessä yhteiskunnassa yritystoiminnan kynnys on matala tasaväkisesti kaikille. Kun yhtä yritystä tuet, samalla heikennät toisen toimintaedellytyksiä ja teet tämän yhteisillä verorahoilla. Koska yritystukia saavat vain kaunopuheisimmat päättäjien kaverit, ne luovat epätervettä kilpailua epätasaisella pelikentällä. Kun yhdistetään peliin sinänsä ymmärrettävä huoli romanikulttuurin ymmärryksestä, saatetaan hyvän tavoitteen alta kaivaa maata pois yhteisin rahoin. Osa ihmisistä varmasti lukee uutisen muotoon ”kivaa, lisää ymmärrystä” – vaan ovatko he niitä joilla ymmärrystä on jo ennestään? Entäpä ne, jotka lukevat uutisen muotoon ”taas verorahoilla hyysätään” – ketä he ovat?

Romanikulttuurin sisältä on vuosien varrella tullut hyviä ehdotuksia ymmärryksen lisäämiseksi. Monet menestyneet romanit ovat puhuneet esimerkiksi kunniaväkivaltaa, väistämisvelvollisuutta ja koston kulttuuria vastaan, saaden usein omien ryhmiensä vihat niskaansa. Ymmärrykseni mukaan nämä ongelmat ovat lopulta aika pieniä joten niitä vastaan puhumisen luulisi olevan helppoa. Useampi työnantaja on kritisoinut perinnevaatetuksen ongelmia työpaikoilla. Eiköhän ihmisen identiteetti ole sydämessä eikä kangaspalassa, joten tästäkin olisi helppo lähteä liikkeelle jos laittaisi kampanjaan vähän meteliä ja sisältä päin tulevaa rohkaisua.

Kupillisesta kulttuurimatkaan

Viimeisenä ehdotan että kahvilaprojektin perusidea on aivan mainio. Katsokaapa kaupunkiemme ravintoloita: eteläistä Amerikkaa, Himalajan maisemia, kaukoitää ja muita maita jos jonkinlaisia. Parhaimmillaan näiden ravintolan niin menyyt kuin somistuksetkin kertovat tarinaa toisesta kulttuurista erinomaisesti. Se on päteväksi todettu liiketoimintaidea jonka varaan voisi rakentaa. Etnisen ruoan ystävänä tulisin oitis maistamaan tarjontaa romanikulttuurin näköiseen kahvilaan. Subventoitu Juhlamokka termarista kunnan virastotalon nurkalla ei järin inspiroi, mutta kulttuurimatka maukkaan kupposen äärellä tuntuu mainiolta idealta.

Ounastelen, että jos Sipilä ja kumppanit nyt viitsisivät hieman keventää kaasua yritysbyrokratialta sen jatkuvan lisäämisen sijaan, maahamme voisi muutama kahvilakin ilmestyä lisää. Toivon hartaasti että näissä kahviloissa näkyisi mahdollisimman monia eri kulttuureja, sillä gastronomia on mitä kaunein väline uusien ymmärryksien ja ystävyyksien luomiseen.

Julkaistu

Ylläpidon tiedote: tietomurto Typeform-palvelussa

Ihan alkuun rauhoitetaan: kukaan ei ole murtautunut Pirkan blogeihin eikä kenenkään tietoja ole viety blogeista. Asia koskee blogien perustamisvaihetta ennen Pirkan blogien perustamista.

Lisätietoja Typeformin sivuilla.

Mistä kyse?

Kun Aamulehti ilmoitti blogiensa sulkemisesta, teimme Typeform-sivustolle avoimen kyselyn jossa kyseltiin mielipiteitä blogimaailman tulevaisuudesta. Vastauksia tuli muutamia kymmeniä. Kyselyssä kysyttiin mm. että pitäisikö Pirkanmaan alueelle olla vastakin blogipalvelu, miten se pitäisi toteuttaa, ym.

Typeformin tietomurrossa tämän kyselyn vastaukste on siis myös viety. Seassa ei ollut mitään nimi- tai yhteystietoja vaan ainoastaan juu/ei tyyppisiä vastauksia sekä muutaman lauseen kommentteja.

Mitä pitää tehdä?

Mielestäni ei yhtään mitään. Tällaisista aiheista tulee kuitenkin aina tiedottaa avoimesti.

Julkaistu

Pitäkää Behdad telkien takana!

Niin se vaan joskus käy että yksi tarkoitus johtaa kummasti aivan toiseen lopputulemaan. Olin kaupoilla tänään neljän korvilla Tullintorilla, kun kauppakeskuksen edessä alkoi mielenosoitus otsikolla ”Free Behdad”. Tietämättä asiasta pyysin saada jaossa olevan paperilapun, mutta lapun ojentamisen sijaan jakaja kävi päälle ja uhkaili. Hämmentyneenä, päätin ottaa selvää.

Heikot on hädät

Yleisesti nämä ”free xxx” -tapaukset liittyvät väärin perustein pidätettyihin tai kidnapattuihin journalisteihin, rötöksistä tietoja vuotaneisiin, yms. Muistan hyvin elävästi etenkin Alan Johnstonin kidnappauksen jonka takana oli joukko Li Andersonin hyviä kavereita Gazasta. Seurasin aktiivisesti myös Peter Gresten, Mohamed Fahmyn ja Baher Mohamedin pidätystä Egyptissä. Nämä mielessä olin melko lailla lähtökohtaisesti valmis tukemaan ajatusta ja meinasin näyttää peukkua marssijoille. Kun kuitenkin kävi miten kävi, päätin selvittää mikä ihme sai Tampereen vasemmiston sotajalalle. Taas.

Tällä kertaa ei kuitenkaan ole journalistista kyse, eikä ilmeisesti myöskään tekaistuin perustein pidätetystä henkilöstä. Kyse näyttäisi olevan subjektiivisemmasta tapauksesta. Varmistettua tietoa on olemattoman vähän, mutta vahvistamaton edistynyt spekulaatio osaltani näyttäisi viittaavan jotenkin ihmissalakuljetukseen, laittomaan maahantuloon ja väärän tiedon antamiseen viranomaisille. Iso media ei ole asiasta tehnyt mitään juttua ja ounastelen ettei se olisi helppoakaan. Se on hyvä niin, sillä mielestäni koko ”vapauttakaa henkilö x” tapaukset menettävät painoarvoaan jos jokaista pikkurikollista ruvetaan vaatimaan marssein vapaaksi. Sitä olisi etenkin Turkissa tyrkyn tällä hetkellä aikamoinen pino diktatuurissa vangittuja journalisteja, joita ei mielestäni kannata alentaa tuolle tasolle. Sananvapaushan toki antaa oikeuden marssia mille vaan ettei siinä mitään. Vaan olkoon tämä blogaus se tarpeellinen kysymys: miten meni noin niinkun omasta mielestä?

Ehkäpä se sopii lisätä että mitään merkkiä en löytänyt sen puolesta että kyseistä Behdad-henkilöä olisi pahoinpidelty, kidutettu tai muutoinkaan kaltoin kohdeltu tai asetettu vaaraan. Mitenkäs kävikään pojalle joka huusi sudesta….

Oikeus päättäköön

No mutta, tämähän on ollut vain pohdintaa mielenosoituksesta. Entäpä tämä rähinöitsijöiden mielestä vapautusta kaipaava Behdad sitten? En tiedä. Minulla ei ole minkään asteen kompetenssia sanoa onko hän rehti vai rikollinen, laillisesti vai laittomasti siellä tai täällä. Ounastelen että n. 100% mielenosoittajistakaan eivät omaa tätä tietoa. Toki on tarinoita, kertomuksia, näkökulmia, googlen perusteella niin tallaajilta kuin terroristeiltakin. Mutta ne ovat tarinoita. Huhut syntyvät tarinan tarpeesta ja olenpa sellaistakin kuullut että ihmiset saattaisivat valehdella henkilökohtaisen edun saavuttamiseksi.

Lieneekin paras että tätäkään päätöstä ei tee väkivaltaan taipuvainen huutosakki, vaan virkavalta lakiin pohjautuen. Jos lait eivät tunnu oikealta, sitä varten on eduskunta. Heidän vaikuttamiseksi taas on parempiakin tapoja kun ohikulkijoiden päälle käyminen. Lopulta, katsoen miten mielipuolinen faniryhmä Behdadilla on, hän saattaa jopa olla paremmassa turvassa telkien takana kuin kadulla.

Julkaistu

Ylläpidon vinkki: kommentointi

Hei, pikainen vinkki uudesta kommentointijärjestelmästä. Sehän tosiaan sallii kommentoinnin myös kirjautumatta, eli blogin ulkopuolinenkin voi osallistua. Nyt moni blogin aktiivikäyttäjä on käyttänyt tätä toimintoa. Vieraiden kommentit pitää moderoida, eli ne tulevat viiveellä.

Kun kirjaudut etusivulta tuttuun tapaan, joko paikallisella tunnuksella tai somella, silloin kommentointi tapahtuu omalla tunnuksellasi ja kommentit näkyvät välittömästi.

En ihan hirmuisesti ole innostunut ajatuksesta että ulkopuoliset kommentit voisivat tulla läpi moderoimatta. Vaikka meillä on aika tehokas suodatin siinä (=se palikka joka pyörittelee aina pari sekuntia kommentin lähetysnappia painaessa) niin siltikin läpi voisi päästä tarpeettomia heittoja. Pitäisin mieluusti vastakin tämän ensimmäisen kommentin moderoinnin – ja vieraille jokainen kommentti on ensimmäinen koska vieraskommentoinnin idea on nimenomaan sallia kommentin jättäminen ilman rekisteröitymistä, ilman päätymistä meidän rekisteriin.

Julkaistu

Turvapaikanhakijoiden uhka on tosi

Tutun voivottelun, valittelun ja ”voisiko joku muu tehdä jotain” asenteen siivittämänä keskusteltiin ikuisuusaiheesta mm. 20.6. ykkösaamussa. Keskustelu etenee lähinnä alati syvempiin poteroihin joten ehdotan uutta näkökulmaa: turvapaikanhakijat ovat todellinen uhka, mutta turvapaikanhakijat eivät itse ole siihen syyllisiä.

Oikeusvaltiota ja prioriteetteja

Sanovat, että oikeusvaltiossa turvapaikkaprosessin venyminen kahteen-kolmeen vuoteen ei ole oikein. Ei se olekaan. Entäpä ne jotka ovat velkavankeudessa vuosikymmeniä? Entäpä ne jotka ovat hoitojonossa vuositolkulla? Entäpä ne, jotka eivät saa hoitoa koskaan? Entäpä pitkäaikaistyöttömyys? Nämä ovat yhtä kivuliaita, pitkällisiä, täysin oikeusvaltioperiaatteen vastaisia ongelmia jotka kohdistuvat syntyperäisiin Suomen kansalaisiin. Annanpa uutisia teille: turvapaikanhakijat ovat vain yksi oire oikeusvaltion puutteesta. Rehellisyyden nimissä kaikkiin näihin ongelmiin ollaan paneutumassa päättäjien toimesta, mutta se ei lohduta tässä ja nyt – ehkä ei koskaan.

Turvapaikanhakijat ovat uhka, sillä he osoittavat pelkällä olemassaolollaan esimerkiksi terveydenhoitopalvelujen surkean jaman. He ovat ihmisiä siinä missä matit ja liisatkin, hekin tarvitsevat lääkäriä eikä se ole heidän syytä. He kuitenkin tuovat esille terveydenhoidon karmean nykytilan. He ovat ongelma, koska heistä liian harva kotoutuu. Ilman heidän syytä kotouttamisjärjestelmämme on huono vitsi ja vastaanottokeskukset ovat lähinnä SPR:n rahantekokoneita, joissa tulijoita ei yritetäkään opastaa järkipohjalla. Se, että tulijoita ei kohdata oikein, ei ole tulijoiden vika, mutta muodostaa selvän uhan. Tokihan kotoutus on kaksisuuntainen tie, mutta voisimme keskittyä korjaamaan sen osan joka on käsissämme.

Turvapaikanhakijat ovat uhka, sillä he vääristävät työmarkkinoita. Sekään ei ole heidän vika, että joku on keksinyt ruveta rekryämään ihmisiä etnisin kriteerein, tuoden mukavan tuulahduksen Freudenthalin rotuoppeja nykypäivään. Turvapaikanhakijat ovat uhka, sillä huono kotoutus antaa mahtavat mahdollisuudet rikollisille kohdella heitä väärin työmarkkinoilla, oikeusavussa ja monessa muussa paikassa. Sekään ei ole heidän syytä. He ovat myös uhka firmoille, jotka tietävät montako kilotonnia turhaa paperisotaa, vääntöä ja jopa uhkailua TE-toimistolta tulee heti kun palkkalistoille ilmestyy yksikin mamu. Tässäkin syy kohdistuu tulijan sijaan byroslavian valtaistuimelle.

Ylikorostettu uhkakin löytää syynsä peilistä

Tietenkin osa uhasta johtuu siitä, että emme ole millään lailla pitäneet kirjaa tulijoista, selvittäneet heidän taustoja tai edes identiteettejä. Sen johdosta maahan on päässyt myös kourallinen aivan suoraa, henkilökohtaista uhkaa tuovia tahoja – terroristeja ja muita rikollisia. He ovat kuitenkin vähemmistö ja tämäkin uhka on tullut maahamme koska oma järjestelmämme on farssi vailla vertaa. Emme liene EU:n surkein tapaus, mutta surkea kuitenkin joten aika turha on omakehua harjoittaa virkamiesten toimesta. Tämäkin on osa järjestelmää jolla myös vilpittömästi turvaa hakevat, kotoutumiseen hyvin motivoituneet tulijat muuttuvat mahdollisuudesta uhaksi. Itse olemme petimme petanneet.

Turvapaikanhakijat ovat uhka, koska he ovat paljastaneet kyvyttömyytemme mukautua edessä oleviin haasteisiin. He ovat kuin pankkien stressitestit, osoittaen heikoimmat lenkit koneistostamme. Tuli heitä tänä tai ensi vuonna vähän tai paljon, he ovat jatkuva osoitus tästä, ellemme osaa ottaa päätämme pensaasta. Aloitetaan vaikka tästä: lobbarit kuuseen, järjestöt tarkkailuun, numerot pöytään, faktat fiilisten edelle ja ihmiset ihmisinä.

Julkaistu

Ylläpidon tiedote: katkos su 24.6.

Huomenna 24.6. iltapäivällä on tarkoitus hetkeksi aikaa pistää lappu luukulle ja koittaa etsiä pari vikaa.

  • Teema-alustan päivitys
  • Ongelma joka estää profiilin muutokset
  • Kommentointijärjestelmän päivityksen kokeilut

Tämän myötä tulee jossain kohtaa arviolta 15-30 minuuttia jonka ajan sivulla on vain ilmoitus huoltokatkosta.

Julkaistu

Nyt ei ujostella, suunnitelmat pöytään!

Vihdontojen ja vastoinkäymisten osuus jo käytiinkin läpi mutta eiköhän oteta tähän nyt ihan se metaforinen Jussi-kissa blogosfäärin pöydälle.

Kertokaa siis Juhannuksen suunnitelmista, muistoista, vinkeistä ja varoittavista esimerkeistä. KAtsotaanpa kuinka heteronormatiivisia suomalaisia olemme.

Itsellä on tarkoitus ehtiä puusaunassa kääntymään aattona, mutta muilta osin tulikin pari tuntia sitten uusi suunnitelma ja voi miten perinteikäs se onkaan: aion käyttää Juhannuksen korjatakseni kiinteistöautomaatiota asiakkaan tiloissa Hämeenlinnassa. Siinä on taikaa!

Julkaistu

EU:lle lisää uskottavuutta – mutta miten?

Viimeksi erinomaisten Kultaranta-keskustelujen myötä on nostettu esille EU:n imagohaasteet, etenkin sisäisesti. Allekirjoitan huolen mutta en paniikkimielialaa. EU:n ei lopulta tarvitsisi tehdä kovinkaan paljon nostaakseen imagoaan kansalaisten silmissä. Pari vinkkiä seuraa.

Talous ja oikeus

Tosi lyhyt versio tästä on se, että laittakaa velkakriisin vastuulliset osapuolet vastaamaan teoistaan. Älkää päästäkö epärehellisiä pankkiireja pälkähästä. Tutkikaa heidän toimet, hakekaa korvauksia ja tarvittaessa rikosoikeudellista vastuuta. Sadat miljoonat EU-kansalaiset kärsivät heidän takia, eikä heidän fiilis kun kuulevat syyllisten saavan uusia palkankorotuksia. Tiedän hyvin ettei EU ole tuomari ja pyöveli, mutta EU:lla on valta vaatia tutkimuksia ja ehkä ennen kaikkea muuttaa äänensävyä. Sanokaa EU-kansalaisille täysin selvästi, että tietyt tahot toimivat väärin, se aiheutti tuskaa ja ette aio katsoa rikkeitä läpi sormien. Tällä hetkellä EU:sta haukutaan työnsä menettäneitä kansalaisia mutta kehutaan rötöstelijöitä. Kääntäkää tuo toisin päin, kiitos.

Tunnustakaa virheet

EU on tehnyt paljon hyvää, en tätä kiistä. Vaan kun virheitä sattuu, olisi hyväksi tunnustaa ne. Älkää haukkuko olosuhteita tai ”sitä toista”, vaan joskus tekee ihan hyvää tunnustaa omakin moka, vaikka syyllisyyttä olisi jaettavaksikin asti. Velka- ja maahanmuuttokriisit sekä Ukraina ovat mielestäni päteviä esimerkkejä. Niiden hoidossa tunaroitiin aivan kotitarpeiksi. Pahimmillaan valheiden kierre saa kansalaiset todella vihaiseksi. Olkaa siis rehellisiä, kiitos.

Hyväksykää erilaisuus

Minulla ei ole mitään rakkautta ultrakonservatiivisia valtionpäämiehiä kohtaan, mutta minun markkinaliberaalissa maailmankuvassa myös väärät mielipiteet ovat sallittuja. On tarpeetonta sapelinkalistelua määritellä sallittu aiheiden konteksti ja pistää kaikki erimielisyys ”länsimaisten arvojen vastaiseksi”. EU:n täytyy sietää erimielisyyttä ja tuoda aiheet keskusteluun – ei kuritukseen. Kommentoikaa kritiikkiä asiapitoisesti, ei siilipuolustuksella. Keskustelkaa siis älykkäämmin, kiitos.

Bonustehtävä: vastatkaa kysymyksiin

Keskivertokansalaisen ja EU:n välinen viestintä Suomessa on tällä hetkellä lähinnä Ylen Brysselin koneen varassa (mainio ohjelma!). Tässä ohjelmassa aina joskus myös yleisön kysymys päätyy perille. Ehdotan että EU:n tulisi harjoittaa dialogia eri maiden yleisradioyhtiöiden kanssa rohkaistakseen jatkuvampaa keskustelua niistä aiheista jotka kansalaisia mietityttävät. Teette kyllä paljon kyselyitä verkossa, mutta tuloksilla ei näy olevan väliä. Harjoittakaa siis dialogia, kiitos.

Mantereemme ei jakaudu EU:ta varauksetta rakastaviin cityliberaaleihin ja eurooppavihamielisiin änkyräkonservatiiveihin. Sokea fanitus on huono merkki siinä missä rakentava kritiikki osoittaa todellista kiinnostusta yhteiseen projektiimme. Päätän siis väkevään kliseeseen, johon tämä koko juttu oikeastaan tiivistyy: vastakkainasettelujen aika on ohi. Terkkuja Brysseliin.

Julkaistu

Miehen on opittava

Viimeksi eilen oli erinomainen blogaus Ylellä miehen asemasta parisuhteessa. Mies ei hanskaa tunteiden ilmaisua kun sitä ei hänelle ole opetettu. Tämä on yksi lukuisista uusista haasteista miehille (miesoletetuille), vaan kun vanhatkin painavat niskaa. Mahtuisiko kompromissi mihinkään väliin?

Ensin aloitetaan syyttämällä

Yksi viime vuosien kestohittejä on osoitus siitä, miten jokainen mies on osaltaan syyllinen kaikkiin miesten tekemiin rikoksiin vaikkapa ”patriarkaalisen ilmapiirin kautta”. Jotkut menevät vielä pidemmälle, kun ihan korkeakoulututetutkin joskus toteavat kaikkien miesten ja jopa poikalasten olevan raiskaajia tai ainakin potentiaalisia sellaisia. Miehen pitää osata väistää ja tiedostaa että mitä tahansa hän tekeekin, hän väärinkäyttää asemaansa. Jopa vauvaikäisen poikalapsen tuominen tilaan voi tehdä ilmapiiristä vaarallisen, ainakin erään Ylen haastatteleman feminismin mukaan (mainittakoon tosin että hän kritisoi tätä näkökulmaa).

Vaan eihän tämä tyhjästä tule. Terroristit ja raiskaajat ovat lähes yksinomaan miehiä. Parisuhdeväkivallassa numerot menevät tasan mutta tiettyjä ikäviä piirteitä löytyy. Ihmiskunnalle vaarallisen uskonnon tunnistaa siitä että sen johdossa on vain miehiä. Miehet tuppaavat myös erikoistumaan kännissä riehumiseen. Tilastoja on enemmänkin. Laki ei tokikaan saa erotella ketään sukupuoli-identiteetin mukaan, mutta on typerää kieltää keskimääräiset erot sukupuolten välillä. Poikkeuksia on, eikä näiden pohjalta saa ketään syrjiä, mutta sekä mieli että ruumis eroavat keskimäärin aika paljon sukupuolten välillä. Se on yksi vankimmin tutkittuja tieteenaloja. Se johtaa ikäviin tilastofaktoihin molempiin suuntiin. Nainen ei ole miestä parempi tai päinvastoin, mutta keskimäärin heissä on eroja.

Mies on siis jopa velkavankeudessa, ojan pohjalla lojuessaankin etuoikeutettu. Miehen pitäisi nyt oppia ilmaisemaan tunteita, hoitamaan lapsia ja tuntemaan syyllisyyttä. Miehen pitää myös tehdä vanhaan malliin raskaat työt, maksaa laskuista sekä omat että kumppanin, kantaa vastuu kodista ja puolustaa heikompia, mutta ei kuitenkaan esiintymällä liian vahvana. Tämä on paljon vaadittu. Luonnollista on että pitää muuttua ja oppia uutta, mutta alan omaamaan ymmärrystä niille joiden mielestä osa tästä on sanalla sanoen epäreilua. Miehillä on paljon uusia velvollisuuksia mutta kovin vähän uusia oikeuksia. Ehkä ne olivat aiemmin pahasti epätasapainossa, vaan löytyy se epätasapaino toisestakin päästä.

Sitten maustetaan psykologialla

Niin ikään tuore uutinen kertoo naisten kokemasta seksuaalisesta häirinnästä. Vastoin äänekkäimpien huutajien mietteitä, en näe tässä valeuutista vaan koen tarvetta lukea sitä tarkkaan. Nyt tarkkana: on eri asia sanoa on kokenut tai on raportoinut sekä vielä on tapahtunut. Etenkin ns. somekratian aikana kollektiivinen muisteleminen on yleistä ja myös valemuistot ovat yleisiä. Lisäksi on tuttu ja valitettava tosiasia että kokemus- ja ilmoituskynnykset heiluvat huomattavasti. Niin sukupuoli, kulttuuritausta kuin yhteiskunnallinen ilmapiirikin vaikuttavat siihen ketkä raportoivat herkemmin mistäkin asioista milloinkin. Yle on uutisoinut asiat oikein mutta vaatii tarkkasilmäisyyttä ymmärtää sanojen erot. En nimeä ketään valehtelijaksi, mutta fakta on että kaikki koetuksi kerrottu ei ole tapahtunut ja kaikki tapahtunut ei ole koetuksi kerrottu.

Jatketaan yhä tarkkaavaisuudella: On tervettä puhua yhteiskunnan ongelmista. On luonnollista että miestenKIN pitää muuttua kun maailma ympärillä muuttuu. Osa tästä muutoksesta on selvää pässinlihaa, mutta osa on tietenkin vain turhan paljon mediatilaa saavien kiihkomielisten *isti-poliitikkojen huutoa. He haluavat mediatilaa ja ”tappakaa kaikki miehet” on aika hyvä tapa saada sitä. Ei se tee heistä todellista keskustelukumppania eivätkä moiset idioottimaiset huutelut ole mikään syy alentua heidän tasolle. Ehkäpä tärkein asia mitä miestenKIN pitää oppia on ymmärtää somekratiassa elämisen taidot. Kaikki kritiikki ei ole pahasta, jokainen ehdotus ei ole miesvihaa ja fiilikset ovat vain fiiliksiä, eivät korkeimman oikeuden ennakkotapauksia. Väärästä syytöksestä voi yhä joutua käräjille esimerkiksi kunnianloukkauksen rikosnimikkeellä.

Lopulta etsitään syyllinen

Lopuksi heitän haasteen. On yllättävän usein sama henkilö, jonka mielestä jokainen islaminuskoinen on syyllinen terrorismiin mutta jonka mielestä on väärin syyllistää kaikkia miehiä muutamien sikailusta. Tämä on ristiriitaista. Ehdotan, että syyllinen on tasan syyllinen per oikeusistuin, mutta mahdollisuus toimiin on oma keskustelunsa. Tällä hetkellä miehille tyypillistä rikollisuutta ja häiriökäyttäytymistä tutkivat turhan suurelta osin turhan paljon vihan voimalla toimivat naisryhmät, joiden ratkaisuehdotukset eivät aina ole rakentavimmasta päästä. Mielestäni miehillä on paljonkin annettavaa tähän keskusteluun, johon on tavalla tai toisella päästävä mukaan. Pientä yritystä on, mutta paljon ememmän tarvitaan. Katson tässä myös median suuntaan, jolle ehdotan JSN:n 21. journalistin ohjeen näkemistä laajalta kantilta.

Somekratiassa tuntemuksia, fiiliksiä ja huhuja on paljon. Paras ratkaisukeino on keskittyä niihin faktoihin jotka varmaksi tiedämme. Kaikille sukupuolille on tasavertaisesti tilaa yhteiskunnassa. Sukupuoli yksin ei voi syyllistää tai etuoikeuttaa ketään. Perusoppeja jää kaksi plus yksi: Ensinnäkään syyllisyyden leimaa ei tule lyödä koko ryhmän päälle. Toiseksi oman viiteryhmän keinot tilastollisesti havaitun ongelman korjaamiseksi ovat usein tehokkaimmat. Viisaan toiminnan lopputuloksesta hyötyvät kaikki.

Julkaistu

Olin töissä Desuconissa

Desucon on Lahdessa pidettävä japanilaisen populaarikulttuurin harrastustapahtuma joka on ehtinyt jo kymmenen vuoden ikään. Tapahtuma on epäkaupallinen ja olen ollut vapaaehtoisena vänkärinä ensimmäisestä tapahtumasta asti – niin myös viime viikonloppuna. Fiilis oli kuitenkin outo ja luulen löytäneeni selityksen, joskaan en syytä. Olkoon tämä kirjoitus yritykseni avata vapaaehtoistyön näkökulmia subjektiiviselta kantilta.

Monenlaista hommaa

Olen tehnyt merkittävämmässä määrin vapaaehtoistyötä epäkaupallisissa yleisötapahtumissa parinkymmenen vuoden ajan, vastuutason vaihdellessa rivivänkärin ja ylipäällikön välillä. Olen myös puuhannut sangen monenlaista kaupallisissa yleisötapahtumissa. Kaiken kaikkiaan väitän omaavani laajan kokemuksen tapahtumanjärjestämisestä. Joku voisi myös päätellä että jos en tästä nauttisi, tuskin sitä yhä tekisin. Työn puolesta tehdessä kyse on lähinnä yrittäjän ammattiylpeydestä, halusta tehdä työ laadukkaasti jotta saa voita leivän päälle. Vapaaehtoisena ratkaisevaa on hyvä yhteisö, hyvä fiilis ja parhaimmillaan jopa euforinen tunne kun on kantanut kortensa kekoon onnistuneen tapahtuman kanssa. Jos oy- ja ry-tapahtuman fiilikset sekoittuvat, on tapahtunut jotain outoa. Näin juuri kävi.

Tehtäväni oli jälleen kerran vastata cosplaypukuja harrastaville suunnatusta studiovalokuvauksesta. Se on yhdistelmä studiovalokuvausta ja liukuhihnatyötä. Tarkoitus on tarjota mahdollisimman monelle kävijälle mahdollisuus saada maksutta laadukkaita valokuvia asustaan. Iso osa kuvista on melko tavanomaisia mutta sekaan mahtuu myös muutamia hienompia otoksia, joita syntyy kun ei ole ruuhkaa ja mielenkiintoisempia kuva-asetelmia ehditään rakentamaan. Pari tuntia on lisäksi varattu ns. erikoiskuville, jolloin kokeillaan pöhköjä asioita. Tulosta syntyi tälläkin kertaa: tässä omat tuotokseni lauantailta, sunnuntailta sekä erikoiskuvat.

Selkeä työ ja selkeä tulos tapahtuivat. Tiimini toimi tehokkaasti ja yksi yllättävä sairastuminenkin paikattiin joustamalla. Minulla ei kuitenkaan ollut missään kohtaa fiilis että olisin ollut vapaaehtoisena. Olo oli oikeastaan lähinnä kuin työssä kävisi. Tapahtuma on epäkaupallinen, ei siitä kahta sanaa, mutta tuntuma oli enemmän kellokortin lyöjällä. Tehtävä x, sitten tehtävä y, sitten lakisääteinen tauko, sitten tehtävä z. Alkuun kasaus ja loppuun purku. Toki kollegoiden kanssa vitsailtiin vaan niin tehdään työpäivän aikanakin. Epäkaupalliselle yleisötapahtumalle ominaiset kivat yllätykset ja värikkäät tunteet jäivät tapahtumatta. En hetkeäkään tuntenut olevani osa tapahtumaa, ainoastaan kapean sektorin työn tekijä, hyvä mies sorvin äärellä. Siitä otsikkokin tuli – kokemus oli työkokemus, ei harrastuskokemus. Koin olleeni töissä desuconissa, sanan varsinaisessa merkityksessä.

Puiseva ongelma?

Yksi parhaita neuvojani vapaaehtoistyön tekijöille on se, ettei samaa hommaa pidä tehdä ikuisesti. Se alkaa maistumaan puulle. Vaihda hommaa, kouluta seuraaja josta tulee sinua parempi, tee jotain muuta. Olisikohan kenties aika katsoa peiliin – olenko tehnyt samaa hommaa liian kauan? Vaihtelu on monissa muissa tapahtumissa tehnyt hyvää, on ollut hauskaa opetella uutta. Esimerkiksi Traconissa jossa olen ollut perustamiskokouksesta lähtien (2005) olen tehnyt huomattavan litanian täysin erilaisia tehtäviä. Desuconissa olen oikeastaan tehnyt aina hommia studiossa. Se on ihan kivaa, asiakaspalvelu on mukavaa ja minulla on hemmetisti opittavaa vielä. Tästä huolimatta, olisikohan sittenkin metsä jäänyt puiden varjoon?

Toinen teoria on se yhdistysten ainiainen ongelma nimeltä sisäpiirit. Olen yhden kerran jäänyt iltaa viettämään Desuconin vapaaehtoisten kiitosjuhlaan ja se oli huono kokemus. Kuppikunnat sulkeutuivat toinen toisensa jälkeen eikä juuri kehenkään uuteen ihmiseen voinut tutustua tai mitään uutta oppia. Desuconin tekijät ovat suvereenin loistavia tehtävissään, mutta kynnys ”heidän” ja ”muiden” välillä on aika korkea. Keskusteluyhteys ei muodostu. Ehkäpä syitä pitää vieläkin hakea kymmenen vuoden takaisista näkemyseroista, ehkä jostain kuranteimmista maailmankuvan eroista tai omista virheistäni, vaan ehkäpä ei. Pois se minusta että itseäni viattomaksi leimaisin, vaan pienen kenttägallupin perusteella en ole täysin yksin havaintoni kera kera.

Spekuloin edelleen vaarallisilla vesillä. Desucon on ihan oikeasti onnistunut tekemään loistavan tapahtuman. Tekijät osaavat asiansa. Onko mahdollista, että tämä ammattimaisuus on jyrännyt alleen osan inhimillisyyttä? Epätervettä ylpeyttä en havaitse lainkaan, mutta ehkäpä ilmiöstä on lievempi versio liikkeellä. Tai ehkäpä kyse on yleisestä tosiasiasta nykyaikaisessa somekratiassa jossa on parempi olla varovainen ja olla ottamatta liikaa kantaa. On helpompi olla kyynisen asiallinen virkamies kuin ihminen. Kyse voi olla myös vain omasta fyysisestä rasitteesta, kärsin tapahtuman ajan kivuista ja tapahtuman logistiikka oli ennennäkemättömän raskasta, se söi miestä rotan lailla ja syö vielä huomennakin.

Tulokseen voi olla tyytyväinen

Oudosta tuntumasta huolimatta voin olla tyytyväinen tulokseen enkä näe mitään syytä miksen voisi tehdä samaa hommaa vastakin. Alan kuitenkin varovasti huolestumaan ajatuksesta että jokin päivä en enää nauti tästä. On tärkeää varmistaa henkisen hyvinvoinnin jatkuvuus. Vaikka monen homman voi tehdä konemaisesti ilman mielihyvää, se heikentää tulosta. En halua olla huono studiokuvaaja, vaan joka kerta parempi. Haluan tehdä hyvin ja oppia enemmän. Koska nykymaailmssa ei ole enää konseptia rakentava palaute, en ole koskaan kuullut kävijöiltä miten homma meni. Toisaalta, haukkuja ei ole tullut ja se lienee nykypäivän versio kehuista. Tähänkin voinee olla tyytyväinen.

Finnconin vanha tapahtumanjärjestämisen viisaus kuului ”tee sellainen tapahtuma jossa haluaisit itse käydä”. Tätä voi pohtia todella monesta suuntaa. Olenko ehkä järjestäjien kanssa eri aallonpituudella? Onko maailma muuttunut samalla kun jäin itse rannalle? Vai olenkohan vain vähän väsynyt? Yhtä kaikki puran mietteitäni blogosfääriin sillä murheista on aina parempi jutella.