Kokeillaanpa taas vaihteeksi tällaista kun sitä melkein joka vuosi on tullut harjoitettua. Siinä olisi terveisiä medialle varsin ajankohtaisesta aiheesta, vähän terkkuja pressaehdokkaille, hallitukselle ja vähän laajemmin maailmallekin.
Uusintajulkaisu: energiantuen yksinkertaistamistalkoot
Teksti on julkaistu ensi kertaa Aamulehden blogeissa 4.11.2014, mutta se nousi taas ajankohtaiseksi.
Jatketaanpa vielä toisella pätkällä yksinkertaistamistalkoita. Tällä kertaa otan haasteeksi energiantuotannon suunnittelun yhteiskunnan näkökulmasta. Sitä ei ihan yhteen lauseeseen saa, mutta mielestäni ihan kansantajuiseksi silti.
Verotuskriteerit
Tuotantoa verotettaessa pohjautuu verotuksen taso seuraaviin, suurimmasta vaikuttimesta pienimpään.
1. Puhtaus, ensisijaisesti sen pohjalta paljonko tuotannosta on välitöntä haittaa esim. ilman, maan ja veden laatuun, toissijaisesti co2-päästöillä. Nämä usein toki kulkevat käsi kädessä.
2. Vaikutus kauppataseeseen. Toisin sanoen kotimaisuusaste niin rakentamisessa kuin ylläpidossakin. Mahdolliset polttoaineet verotetaan myös tällä kriteerillä käytetyn määrän mukaan.
3. Turvallisuus, käytännössä sen kautta paljonko valtiollisilta toimijoilta tarvitaan resursseja turvallisuuden ylläpitämiseksi.
Valintakriteerit
Valtion ei tule estää omaehtoista energiantuotantoa tai määrittää vaadittuja tuotantomuotoja. Rakentamispaikan osalta toki lupa tarvitaan maanomistajilta. Mikäli tuotantolaitos vaikuttaa olosuhteisiin laajemmalla alueella, myös näiden maiden omistajien lupa tarvitaan. Tässä energiantuotanto ei eroa muusta teollisuudesta.
Kun tarpeellisten maanomistajien lupa on olemassa, tulee valtion lähinnä merkitä voimalan rakentaminen tiedoksi ja jättää verottajalle sekä tarvittaville turvallisuus- ja ympäristöviranomaisille loppuosa työstä.
Tutkimustyö
Vaikkakaan valtio ei määrittele rakennettavan tuotannon määrää, sen tulee säännöllisesti tuottaa energia-alan käytettäväksi tutkimusmateriaalia. Tähän materiaaliin tulee kuulua:
1. Nykyinen tuotantokapasiteetti ja sen käyttöikä / muutostarpeet per seuraavat 10 vuotta.
2. Energian kulutus per vuoden ja vuorokauden ajat.
3. Energiankulutuksen muutostrendit pohjautuen yliopistotason tutkimukseen sekä suurimpien energiankäyttäjien arvioihin.
Valtio pyrkii aktiivisesti tukemaan tutkimus- ja tuotekehitystyötä uusien energian tuotantomuotojen osalta aina yksittäisiin koevoimaloihin asti. Valtio myös osallistuu kansainväliseen tutkimukseen ja kansainvälisiin projekteihin.
Muut kohdat
Valtion tulee olla vähintään kahden kolmasosan enemmistöomistaja kantaverkkoyhtiössä.
Verkon siirtohinnoittelua tulee valvoa ja ylläpitää nykyisen kaltaista katekattoa.
Valtio ei säätele sähkön osto- eikä myyntihintaa. Verotus on kaikille sama. Kuluttajaviranomaiset valvovat kuluttaja-asiakkaan etua sähkön myynnissä ja markkinoinnissa.
Hyviä jouluja, hyviä poliitikkoja
Hyvät lukijat, olen taas oman tieni kulkija. Haluan tässä yhteydessä toivottaa hyviä jouluja kaikille säätyyn katsomatta, mutta myös lähettää terveisiä. Poliitikkoja haukutaan noin 700 päivää vuodessa, joten jos nyt joskus vähän kehuttaisiinkin?
Toivon myös blogin keskustelussa pysyttävän kehujen puolella. Jos nyt edes kerran.
Toivon kipinää
Olen suuri sillanrakentajien ystävä. Arvostan poliitikkoja jotka pyrkivät kuulemaan, ymmärtämään ja oppimaan. Sellaisia, jotka ovat valmiita hyväksymään myös sen kuuluisan vastapuolen kehuja ja toisaalta arvojen niin vaatiessa uskaltavat olla myös eri mieltä omiensa kanssa.
Pekka Haaviston nimen voisi kirjoittaa sanakirjaan tähän kohtaan. Hänellä on mielipide, perustelu ja sen rauhanomainen ilmaisu. En aina ole samaa mieltä näistä, mutta se tapa miten hän sen sanoo saa uskomaan maailmanrauhaan. Hän ei lokeroi eikä pelottele. Itse asiassa, hän on harvoja suomalaisten puolueiden kärkinimiä joita ei tarvitse pelätä.
Elina Lepomäki on talouden moniottelija ja huippuosaaja, joka ei ole heittänyt sydäntään pois ahneuden alla. Hän on valmis yhdistämään markkinaehtoisuuden ja kaikkien kansalaisten humaanin, oikeudenmukaisen kohtelun. Hän on sitä mitä markkinavoimien pitäisi olla.
Sirpa Pietikäinen edustaa järjellä ja tarpeen mukaan riittävällä äänenpaineella. Hän ei pelkää faktoja eikä mielipiteensä ilmaisua niiden osalta, mutta se kaikki sujuu ilman vihaa ja katkeruutta. Hän puolustaa EU:ta mutta ei hyväksy typeryyksiä ja muistuttaa tuon tuosta meillekin että ihan kaikkea Brysselin sanomaa ei pidä sen paremmin kehua kuin tuomitakaan lukematta asiaa loppuun asti.
Anna Kontula on monilta osin ristiriitainen nimi mutta en hetkeäkään voi olla noteeraamatta hänen halua antaa ääni niille joilta se on liian pitkään riistetty. Hän on saanut omiltaankin vihaa puhumalla kohtuudesta nykyajalle niin tyypillisten ylilyöntien äärellä. Toivon mukaan hänen avustaja ei tällä kertaa oleta kiitosten olevan uhkailua, sillä tämä on puhdas, aito kiitos siitä mitä hän on tehnyt seksuaalisen itsemääräämisoikeuden edistämiseksi.
Laura Huhtasaari on paljolti sitä mitä olisin persujen toivonut jo aiemmin olevan. Media haukkuu siitä että hän luo viholliskuvia, mutta ei hän sormella osoita ihmisiä vaan instituutioita ja aatteita. Hänestä kuulee paljon toivon ääntä, unohdettujen ihmisten mietteitä ja iloa – jos vaan on valmis näkemään Laurassa Lauran eikä Jussi Halla-ahoa. Hänestä kuulemme vielä, etenkin jos hän jatkaa kehitystä tähän suuntaan.
Sampo Terho on paras kulttuuriministeri mitä maassamme muistan olleen. Ensi kertaa ehkä koskaan puhuu ministeri kulttuurista ihmisten tekemänä, eikä vaan laitosten tuottamana valtiollisena funktiona. Hän kokee kulttuuria, tekee kulttuuria ja haluaisi antaa ihmisten tekevän kulttuuria omaehtoisesti, vailla byroslavian kahleita olalla. Toivon vauhdin jatkuvan.
Jutta Urpilainen olisi voinut olla demarien muutos änkyröinnistä kehitykseen. Hän teki raskaita valintoja, mutta pahin virhe taisi sittenkin olla pyrkiä olemaan viisas nuori nainen vanhojen äijien kabinetissa. Vaikken linjoja allekirjoitakaan, nostan hattua luovuudelle, kompromissien etsinnälle ja rakentavalle keskustelulle. Ehkäpä hän oli aikaansa edellä?
Hyvien ihmisten maa
Listaa olisi epäilemättä voinut jatkaa, mutta napsin nyt muutaman viime aikoina mieleen tulleen. Olen positiivisesti yllättynyt siitä miten moni ns. kilpailevan puolueen nimi mahtuu iloiselle listalleni. Niin sen pitääkin olla. Kunnioitan ja kiitän kotipuoluettani monesta mutta kuten sieltäkin usein muistutetaan, tämä maa rakennetaan yhteistyöllä.
Jouluna on hyvä rentoutua ja mieli rentoutuu paremmin kun maailma ei ole mustavalkoinen. Kunnioitus ei tarvitse samanmielisyyttä, ainoastaan kunnioitusta. Kunnioittavasti toistankin itseäni toivottamalla kaikille hattuun ja paitaan katsomatta kauniita juhlapyhiä.
Sampo Terhon arvaus: kivi vai purje?
Ensin haluan onnitella Sampo Terhoa siitä, että hän on kirkkaasti paras kulttuuriministeri maassamme aikapäiviin. Hän on valmis paitsi puhumaan kulttuurista, myös tekemään sitä ja hyväksymään kulttuurin tapahtumisen ilman byrokratiaa ja julkisvallan holhousta. Tätäkin isompi haaste hänellä on kuitenkin puoluejohtajana jossa koko puolueen olemassaolo riippuu enemmiltä osin muista puolueista.
Ei Halla-ahon perintö vaan…
Sinisten menneisyydessä kuin mahdollisessa tulevaisuudessakin on kyse maahanmuuttokriittisyyden ykkösnimestä Jussi Halla-ahosta ja hänen noususta Perussuomalaisten johtoon. Välittömien vaikutusten näkökulmassa siniset valitsivat Audin pehmeät penkit, mutta pitkässä juoksussa sininen elintila riippuu toisella tapaa Halla-ahosta. Kysymys on tämä: onko Halla-aho, tai ”halla-aholaisuus” riippakivi joka vie pohjalle, vai onko se purje joka vie nousuun. Jos Halla-ahon linja ei miellytä kansaa, on sinisillä kaikki mahdollisuudet varastaa ns. isänmaallisen kansanjoukon äänet pitkässä juoksussa. Jos sen sijaan Halla-ahossa on vielä nostetta, sinisten arvaus meni väärin ja tulevaisuus jää näkemättä. Jokerivaihtoehto on että molemmat jatkavat ja alkuun nousevat, potkien hiekkaa toistensa kengille ja vähitellen vieden toisiltaan niin uskottavuuden kuin kannatuksenkin. Sitten vietettäisiin kahden puolueen hautajaisia.
Sitä minä kovasti ihmettelen että miten tämä kaikki uppoaa mediaan. Jälleen tänään sai Timo Soini rakkautta ja ymmärrystä mediassa, kuten hän on saanut jo pitkään. Toisaalta siniset koittavat olla imagoltaan ”persut ilman pelleilyä”, mutta toisaalta puolueen de facto kummisetähahmo on iät ja ajat osoittanut paljon Halla-ahoa kovempaa suvaitsemattomuutta niin naisiin kuin seksuaalivähemmistöihinkin. Jussi Halla-aho on rikkonut lakia ja käyttäytynyt harkitsemattomasti, se on selvä, mutta tekeekö Jussin vihaaminen henkilöstä automaattisesti pyhimyksen? Tätä en jaksa ymmärtää, enkä myöskään sinisten imagoa tältä osin. Puolueessa on Tiina Elovaaran kaltaisia sydämellisiä, humaaneja ihmisiä, mutta samaan pieneen pakettiin mahtuu myös Soini. Kyllähän näin toimin ääniä saa, mutta miten ihmeessä siitä saa uudelle puolueelle selkeän imagon?
Peli jatkukoon
Ylen radiouutisten perusteella toriväen ymmärrys sinisten suuntaan on puutteellista. Reaktio on ymmärrettävää, paljastihan perinteinen tutkiva journalismi selkäänpuukotusoperaation koko tarinan. Tavallaan silti jokin pieni osa sisälläni myös ymmärtää sinisiä. Vaikka persuissa on paljon aivan fiksua väkeä, on öyhöttäjien painolasti vaan yllättävän raskas taakka. Ymmärrän halun yrittää luoda salonkikelpoista isänmaallisuutta, EU-kritiikkiä ja maahanmuuton reformia, mutta ymmärrän myös että se harvoin toimii. Puhun kokemuksen rintaäänellä tässä kohtaa. Tunteellinen minäni haluaisi uskoa että Sampo vie joukkonsa tähän tavoitteeseen, mutta looginen puoleni arvioi sen olevan tuhoon tuomittu yritys.
Yhtä kaikki, pelin nimi on politiikka ja säännöt ovat kutakuinkin selviä. Sininen tulevaisuus on hyväksytty kentälle pelaajaksi ja säännöstö nimeltä demokratia suo heille tilaisuuden näyttää taitonsa. Tuomitkaamme tai palkitkaamme heidät tekojen perusteella. Peruutuspeilissä voi näkyä mustaa, vaan ei semmoista kuoppaa olekaan mistä suomalainen ei ylös pääsisi. Päätän tämän pahimpaan kliseeseen mitä keksin: elämme jännittäviä aikoja.
Suomi 100 -kampanjassa toimittiin fiksusti
Ehta ja virallinen, valtioneuvoston kanslialta saatava Suomi 100 -logo heilui jos jonkinmoisessa tempauksessa tänä vuonna. Itsekin pääsin kahta semmoista vetämään ja yllätyin todella positiivisesti viranomaisten uudesta tavasta nähdä kulttuuria. Koskaan aiemmin ei ole kulttuuriin hyväksytty samoin ehdoin epäpoliittista ja/tai täysin vapaaehtoisvoimin pyöritettävää toimintaa. Esitän nöyrät kiitokset ja toivon käytännölle jatkoa.
Suomen Paras AMV oli yksi tarinamme esimerkkitempauksia
Kulttuuri ja komitea
Olen vuosien varrella pyörinyt melkoisen runsaassa määrässä harrastus- ja kulttuuritoimintaa, julkisesti ja yksityisesti rahoitettua, pääsymaksutonta ja pääsymaksullista, pikkuriikkistä ja massiivista. Oppimani perusteella esitän ettei julkinen valta ei voi luoda kulttuuria, vaan ainoastaan antaa sen tapahtua. Tätä harvoin ymmärretään ja erinäiset ison rahan tekohengitykset jo aikoja sitten kuolleelle toiminnalle näyttävät lievästi sanoen pöhköiltä. Julkisen rahan määrä on harvoin suhteessa tulokseen eikä asiaa käytännössä mitata mitenkään. Julkinen sektori myös lihottaa läjäpäin oheistoimintaa joissa on väkeviä merkkejä hyväveliverkostosta. Harvemmin julkisen sektorin ansiosta, useammin julkisen sektorin toimista huolimatta maassamme tehdään hurjasti hyvää, hienoa ja kaunista.
Kaiken yllä on ihan presidenttiä myöten siunattu malli, jossa määritellään mikä on hyväksyttyä kulttuuritoimintaa. Tämä on ehtaa maan tapaa, liekö sitä koskaan mihinkään kirjattu. Oma havaintoni on, että ollakseen hyväksyttyä ja kabinettikelpoista kulttuuria, on tiettyjen ehtojen täytyttävä. Ensimmäinen ehto on että ainakin yksi henkilö organisaatiossa saa palkkaa. Tämän lisäksi ainakin yhden seuraavista on täytyttävä.
1. Laitoskulttuuri, eli perinteikäs teatteri, orkesteri tai vastaava etabloitu instituutio.
2. Poliittisesti nouseva tai pinnalla oleva aihe joka saa pelkällä aihepiirillään palstatilaa.
3. Poliittisesti sitoutunut, suoraan tai epäsuoraan (esim. poliittisesti nimitetty hallinto tai virkamieshallinto organisaatiossa).
Väärästä metsästä
Pääosa sitä toimintaa jossa itse puuhaan ja jota tuen ei täytä edellisiä ehtoja. Merkittävä osa ruohojuuurikulttuurista ei näitä täytä. Minulla on (pöhkö?) usko epäkaupalliseen kulttuuriin ja koen sen tärkeäksi osaksi kulttuurikenttää. Se ei ole koko totuus, mutta se on ajatusmalli jota sietäisi kuulla ja josta kukaties voisi vähän oppiakin. Asiassa vaikuttavat todennäköisesti varsin inhimilliset lähtökohdat, ihmisiä ne päättäjätkin ovat. Jos kulttuuri on kovin vapaata ja toimii ilman rahan ja/tai politiikan valtaa, se on herkästi myös byrokratian ulottumattomissa. Ehkä siksi sellaisia tekijöitä ei haastatella, tapahtumia ei nosteta esille viestinnässä eikä hyväksytä yhteisiin kulttuuriprojekteihin.
Suomi 100 esitti vallankumouksellisen ajatuksen sisältö edellä menemisestä. Yllätyin positiivisesti lukuisista hyväksytyistä projekteista jotka eivät olisi ikipäivänä päässeet byrokraattisesta seulasta läpi. Ilmeisestikin valtioneuvoston kanslia oli delegoinut projektin johdon poikkeuksellisesti ihmisille, sillä tästä jäi todella hyvä fiilis. Kun kansan palautekin on ollut iloista, rohkenen kysyä: kannattaisiko kokeilla uudestaankin? Voisiko kulttuurin jähmeitä kriteerejä jo löyhentää pysyvästikin?
Ylläpidon tiedote: päivityssuunnitelma
Muutamia toimintoja on blogeihin pyydetty tässä välistä. Osa näistä vaatii sen verran isoja päivityksiä että toiminnallisuus vähän muuttuu. Tunnukset pysyvät tietenkin, blogaukset säilyvät, mutta nappien paikat voivat vähän elää ja todennäköisesti kommentointijärjestelmää hieman tunkataan että saadaan sähköposti-ilmoitukset.
Ajatukseni on, että kun todennäköisesti blogosfääri perinteiden mukaan aina hieman hiljenee pyhien ajaksi niin tähtään tuohon joulun ja uudenvuoden väliseen aikaan päivityksiä. Ilmoittelen toki sitten muutosten vaikutuksista. Asennuksen aikana tilanne voi näyttää oudolta, sillä testaan hetimiten aika pinon eri asetuksia ja katson sitten mikä tuntuu parhaalta. Myös testiblogauksia voi ilmestyä väliin, ei kannata ihmetellä.
Tämä on ollut kiintoisa oppimisprojekti ja on sitä edelleenkin. Tunnustan, että olisi hieman avuksi mikäli meillä olisi 1-2 moderaattorivapaaehtoista vielä apuna niin että mahdollisiin ylilyönteihin voidaan reagoida nopeasti. Eihän tässä hätiä ole ollut, mutta haluaisin että olemme valppaina jos tilanne sitä vaatii.
Kotoutetaan syrjäytyneeksi
Yksi suosikkiohjelmiani radiossa, Ylen Horisontti ei pettänyt taaskaan. Ohjelmassa valt. yo Seida Sohrabi pui muun lomassa uskonnon merkitystä kotoutukseen, käyttäen pohjalla sekä pakolaistaustansa kokemuksia että mittavia opintoja aiheesta. Hänen mielestään uskonto on kotoutuksen ongelma eikä hän allekirjoita nykylinjaa jossa uskonto on kotoutuksessa tärkeimmässä roolissa.
Vallastahan siinä kyse
Olemme lukeneet ja kuulleet kaikki tarinat lestadiolaisista, Koivuniemen klaanista ja muista maamme tiukoista uskontoryhmistä. Tiedämme, että tällainen uskontokunta pyrkii tiukasti kontrolloimaan ihmisten elämää. Tiedämme niinikään lukuisista tutkimuksista ja dokumenteista pitkin Eurooppaa että moskeijoissa ohjeistetaan uusia tulijoita olemaan integroitumatta ja varomaan länsimaisia arvoja. Kun yhdistämme nämä taustat ja Seidan kaltaisten ihmisten opit, pystymme hahmottamaan kokonaisuuden turvapaikanhakijan tai pakolaisen edessä. Ei tämä ole uskontokysymys vaan äärimmäisen maallinen valtakysymys. Yhteiskuntaan integroituva henkilö ei ole enää uskontokunnan ohjattavissa ja se on näille uskontokunnille akuutti uhka.
Rahastahan siinä kyse
Kunnia jokaisen pyhäksi pitämille asioille on aksiooma, mutta rahan pyhyyteen en usko. Monet uskonnolliset yhteisöt sekä niiden vanavedessä toimivat järjestöt ovat löytäneet mahtavat tienestit integroitumis- ja kotoutustöistä. He ovat markkinoineet itsensä välttämättömiksi toimijoiksi. Kotimaan ja EU:n uutiset vilisevät tietoa huijauksistaa, välistävedoista ja muista kikkailuista, mutta emme koskaan ole kyseenalaistaneet itse lähtökohtaa. Meille on itsestäänselvyys että uskontojohtoinen kotoutusmalli on kriittisen tärkeää ja siten sitä on aina rahoitettava. Jos mallille kysytään perusteita, ne saadaan samalta taholta joka nauttii ilmaisesta rahasta. Ikiliikkuja on keksitty.
Ihminenhän siinä unohtuu
Minua häiritsee ajatus siitä, että turvaa hakeva voi olla uskovainen vain keskeltä pyöritetyn rahan ja maallisen vallan voimin. Minua häiritsee ajatus siitä, että moni heistä on paennut julmaa uskontoa vain joutuakseen sen armoille uudessa kotimaassaan. Minua häiritsee ajatus siitä, että emme näe tulijoita yksilöinä ja ihmisinä vaan ainoastaan uskontonsa edustajina. Ennen kaikkea minua häiritsee kuinka teemme tällaisia laajoja oletuksia vailla tutkimusta, vailla terveen tieteellistä asennetta. Jos kotosuomalainen haluaa irti uskonnosta, kehumme ja tuemme häntä. Jos maahanmuuttaja haluaa irti uskonnosta, pidämme sitä outona ja ikävänä. Mihinkä se tasa-arvo nyt katosi?
En usko salaliittoihin, mutta uskon tyhmyyden tiivistyvän joukossa. Ennen Seidan radioesiintymistä ei monikaan ollut uskaltanut kyseenalaistaa himmeliämme. Tämä himmeli on vuosikymmenten ajan tuottanut huonosti kotoutuneita, huonosti työllistyviä ja pahasti syrjäytyviä ihmisiä lukuisista maahanmuuttajaryhmistä. Ehkäpä olisi korkea aika terveelle kritiikille.
Ylläpidon tiedote: verkko-ongelma klo 20-21
Tänään ma 11.12. on iltasella ollut verkko-ongelmia laajalti Tampereen alueella. Pimeänä on ollut ihan kaupunginosiakin datan osalta mutta myös Pirkan blogit kärsi ilmiöstä. Sain varayhteyden paikoilleen noin klo 21. Ensi vuoden alkupuolella varayhteyden hyppykin tulee täysin automaattiseksi.
Ongelmana oli massiivinen verkkohyökkäys. Se ei kohdistu Pirkan blogeihin tai edes minnekään samaan konesaliin, mutta hyökkäyksen laajuus tiputti kokonaisia operaattoreita pois pelistä. Olimme sijaiskärsijöitä. Virkavallan hommiksihan tämä menee tästä eteenpäin.
Uteliaille mainittakoon yritykset, jotka toimittavat verkkoyhteyksiä tälle konehuoneelle ja siten Pirkan blogeillekin: Seclan (tamperelainen), Tampereen Puhelin (kas kummaa, myös tamperelainen) sekä Suomicom (Espoo). Pörssijättien ja veronkiertäjien kanssa ei kauppoja tehdä.
Sauli Niinistö ei ole minulle paras ehdokas
Presidenttimme on mielestäni tehnyt ihan asiallista työtä, eikä häntä voi mitenkään surkeaksi moittia. Kotipuolueen ehdokkaana hänen pitäisi olla minulle selvä valinta mutta mitä enemmän pohdin, sitä enemmän totean että juuri minulle hän ei ole paras vaihtoehto. Ehkä se on hyväkin juttu että presidenttiä etsii yksilön kantilta eikä puoluekirjalla.
Näitä valintoja en tekisi
Tiivistän kolmeen plus yhteen asiaan ne ongelmat mitkä henkilökohtaisesti koen Sauli Niinistössä.
Ensinnäkin, hän markkinoi itseään lemmikkieläimen kautta. Lemmikkibisnes on hyvin ikävää, jopa sairasta toimintaa eikä se ole useinkaan eläimelle hyväksi. Lukuisten eläinlääkärien sanoja kuulleena alan ymmärtämään yhä paremmin että tämä ei ole sen paremmin humaania kuin ekologistakaan. En halua tukea tällaisia arvoja.
Toisekseen, hän ei mielestäni arvosta järjestötyötä politiikan ulkopuolella. Jo kautensa alkuvaiheilla hän nosti viisaasti esille sen, että ihmisten on autettava toisiaan. Hän puhui hyvää myös järjestöistä ja vapaaehtoistyöstä – mutta lopulta hyväksyi projektiinsa vain poliittiset järjestöt ja sellaiset jotka maksavat isoja palkkoja. Vapaaehtoistyö ja poliittisesti sitoutumaton ihmisten auttaminen eivät saa häneltä hyväksyntää. Tämä sattuu minua henkilökohtaisesti.
Kolmannekseen, hän on urheiluaktiivi. Urheilu on tietenkin aivan sallittua kaupallista viihdettä, mutta en kannata tällaisen bisneksen pyörittämistä julkisin rahoin. Tässä olen eri mieltä presidenttimme kanssa. Urheilu on kansanterveydelle ja -taloudelle haitallista. Haluaisin presidentin joka saisi kansamme liikkumaan, en semmoista joka saa kansamme sohvalle.
Bonuksena totean vielä olevani tyytymätön Niinistön kampanjan käytäntöön hoitaa kaikkea viestiliikennettä Hollannin ja USA:n kautta. Eikö hänellä ole edes tämän verran uskoa kotimaiseen tietoyhteiskuntaan? Uskon tosin että tämä on kampanjaväen valinta eikä presidentiltä ole edes kysytty.
Etsintä jatkukoon
En ole valinnut ketä äänestän. Lähipiirini kyllä osaa arvata mihin suuntaan vaaka kallistuu, mutta viimeistä sinettiä asialle ei ole. Jatkan siis opiskelua ja katson olisiko tarjolla ehdokas joka ei ihan näin monelta kohdin osu omia mietteitäni vastaan. Voi olla että vaadin liikoja, mutta omapa on utopiani.
Kyllähän se Sauli varmasti valitaan enkä minä siitä murheelliseksi tule, johan häntä aiemmin äänestinkin. Ihmisenä hän on ihan ok, ei vain minulle paras optio. Hätää ei Suomessa ole sillä demokratiaa saa esim. käyttää.
Voiko olematon rauha kadota?
Trump teki siis eilen jotain odottamatonta, toteuttaen vaalilupauksensa ja nimeten Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi. Maailman mediat olivat pian täynnä valtionpäämiesten, palestiinalaistahojen kuten toki myös yleisön kovia reaktioita. Toisaalta, taustatarinat muistuttavat että päätös on jo 22 vuotta vanha. Retoriikka aiheen ympärillä on poliittista teatteria parhaimmillaan tai pahimmillaan.
Kuopioon menijöitä?
Se juna men justiinsa, ei vain Kuopioon vaan myös rauhanprosessiin. Suoraan sanoen huolestumiset rauhanprosessin tilasta ovat naurettavia, suorastaan typeriä. Ei Israelin alueella ole rauhanprosessia ollut vuosikymmeniin. Itse rikospaikalla ei ole yhtään toimijaa joka hyötyisi rauhasta, ulkomaailmassa vielä vähemmän. Jatkuva kiistely, sorto ja ihmisoikeusrikokset ovat niin kriittinen osa maailmanpolitiikkaa että niistä luopuminen pistäisi pakan sekaisin. Niin Israelin kuin palestiinalaisalueidenkin johtajat ja kansa ovat riippuvaisia konfliktista. Palestiinalaisille se on ainoa asia johon uskoa, Israelille se on paitsi sisäpolitiikan välttämättömyys, myös kansantalouden kivijalka. Molemmille se on ulkopoliittinen vipuvarsi.
Trump voisi vaikka sanoa että Jerusalem pitää ottaa kokonaan Israelin haltuun ja kaikki paikalle jääneet vääräuskoiset on ammuttava kaduille. Totta puhuen sekään ei muuttaisi mitään. Asekauppa jatkaisi voittokulkuaan, turismi pysyisi voimissaan, YK jatkaisi tutun munatonta linjaansa ja EU voivottelisi dramaattisesti. Toisaalta, vaikka Trump tekisi vastaavan mittaluokan eleen palestiinalaisten puolesta, sama lopputulos siitäkin olisi. Ulkovallat kuten EU voivat näytellä eri kokoisia sivurooleja tässä tragediassa mutta mitään vaikutusta sillä ei ole alueen ihmisiin. Niin kauan kun israelin ja palestiinan kansat haluavat pahuutta, he äänestävät valtaan pahuuden ja saavat juuri mitä tilasivatkin. Meille sivullisille riittää maksajan rooli.
Oltaisiinko rehellisiä?
Ehdotankin siis, että Suomi ja EU voivat ottaa päänsä pois pensaasta. Me emme voi lopettaa pahuutta Israelissa, emme kummankaan osapuolen osalta. Hyväksykäämme se, että kaikki mitä sanomme on turhaa. Yhtä hyvin EU voisi julistaa joka aamu vastustavansa auringonnousua. Toki voisimme päättää että esimerkiksi kauppa, viestintä ja matkustaminen sotarikoksiin syyllistyvien maiden kanssa pitää loppua. On pieni mahdollisuus että se pakottaisi alueen toimijat etsimään ratkaisua, mutta turha tätäkään spekuloida. Raha on aina ollut EU:lle ihmisoikeuksia tärkeämpää ja jalot puheet ohittavat teot säännönmukaisesti. Maailman meno mitataan dollareissa, ei ihmishengissä, eikä edes euroissa.
Lopulta toteankin siis, että Trump ei ole lopulta tehnyt mitään. Pieni USA:n sisäpoliittinen show on maailmalle merkityksetöntä. Maalin kuivuminen ladon seinällä omaa enemmän merkitystä Lähi-idän rauhalle. Se peli on menetetty ja meidän on siitä turha murehtia, koska emme ole siinä pelissä pelaajina. Onneksi.