Ylläpidon tiedote: Somekirjautumisen muutos

Tiedoksi niille, jotka haluavat kirjautua sometunnuksilla (Facebook, Google, Microsoft), ei koske muita.

Facebook on muuttanut kirjautumiskäytäntöjään hieman ja siksi ne kirjautumiset ovat temppuilleet. Olen nyt tilannut uuden palvelun tätä varten ja selkeyden vuoksi siirrämme kaikki somekirjautumiset tälle järjestelmälle. Muutos ei näy päällepäin, muuta kuin että saadaan nämä kirjautumiset taas toimimaan halutulla tapaa. Työn tekee Xecurify-niminen yritys (aka. miniOrange), jonka kirjautumispalveluja olemme alusta pitäen käyttäneet somekirjautumisiin. Laajennamme vain palvelua ns. pakettimallisesta kustomoiduksi. Operaatio tehdään lähimmän n. viikon sisään. Ilmoitan kun on valmista.

Edelleenkin somekirjautuminen on optio. Jos haluat käsitellä tietojasi vain paikallisesti, vain Suomessa, käytä kirjautumiseen tunnusta ja salasanaa. Pallo on käyttäjillä.

Tällaisten kustomointien lisäkulujen yhteydessä katson kohteliaaksi mainita myös, että toimintaa voi halutessaan tukea. Pirkan blogit jatkuu ja kukkuu iloisesti, mutta tietenkin kaikki apu on jatkuvuuden tukena. Yhdistyksen varoja ei koskaan käytetä palkkoihin eikä myöskään hurvitteluun, tarjoiluihin, yms. Pirkan blogien ylläpito maksaa yhdistyksellemme n. 500 euroa vuodessa.

Vihreät keltaiset punaiset

Ihmisiä jaetaan jo eri ryhmiin työpaikalla?
Instru Optiikka antoi potkut 58:lle kirjoittaa Taloussanomat tänään.
Raha ja valta edellä on esimerkkejä monella taholla yhä tänäpäicänäkin.
Meillä suomessa sanotaan elävämme sivistysvaltiossa?
Kohua aiheuttava yhden firman toiminta kertoo aivan muuta kuin
sivistysmääritelmän.
Artikkelista voinee johtaa päätelmään että rillit on pakkomyyntiä
ja ellet onnistu olet myyjänä punaisella listalla.
Silmälasikauppa sekin joutuu nyt ”luupin” alle ainakin työntekijän ja asiakkaan näkökulmasta.

Suvaitsevaiset kauhistuivat Michael Mooren uutuuselokuvasta, mikä elokuva paljastaa miten vihreällä aatteella rahastetaan, härskeimmäksi osoittautui ex- varapresidentti Al Gore

Michael Mooren tuottama ja Jeff Gibbsin ohjaama dokumenttielokuva Planet of the Humans on ollut Youtubessa 22.4.2020 lähtien ilmaiseksi katsottavissa.
Sen katsominen pudottaa vihreyden tuomat suomut silmiltä. Dokumentin mukaan Yhdysvaltain veronmaksajien tukiaiset ovat seilanneet vihreiksi julistautuneiden miljardöörien tileille Cayman-saarille ja useat ainutlaatuiset luontokohteet ovat tuhoutuneet.
Leffan katsottuaan YK:n pääsihteeri Antonio Guterresin huhtikuussa tekemä vaatimus siitä kuinka ”koronakriisistä pitää pelastaa vain vihreät yritykset” ei kuulosta houkuttelevalta veronmaksalle.
——————————–
Blogini lähteenä olen käyttänyt: Suomen Uutiset 13.5.2020 artikkeli otsikolla ”Suvaitsevaiset kauhistuivat Michael Mooren uutuuselokuvasta, eikä ihme – Planet for Humans paljastaa, miten vihreällä aatteella rahastetaan, härskeimmäksi osoittautui ex-varapresidentti Al Gore”.

Saksassa Baden-Badenissa talvi Black Forest National Parkissa

Noissa umpitalvisissa maisemissa tytär perheineen on juuri laskettelemassa pulkkineen.  Paikka on noin 40 km Baden-Badenista etelään. Lunta on pirusti ylhäällä vuoriston rinteillä ja hiukan pakkasta. Alhaalla kaupungin tasolla + 5 C. Sain hetki sitten kuvia, kun koko pesue retkeilee. Hyväkuntoisellakin on aikamoinen suoritus kiivetä tuonne ylös, sanon tuolla samoilleena. Pikkulikoista se on vain leikkiä.

Vanhemmat ovat etätöissä ja kolme tytärtä  kotona etäkoulussa.

Skrollatkaa kuvamateriaali kokonaan.

https://www.google.com/maps/place/Schwarzwald+National+Park/@48.56149,8.22186,3a,84.5y,90t/data=!3m8!1e2!3m6!1sAF1QipPYlp4jfKuo2kQdn5HYY7IeudzLS_0p8FcrSfG7!2e10!3e12!6shttps:%2F%2Flh5.googleusercontent.com%2Fp%2FAF1QipPYlp4jfKuo2kQdn5HYY7IeudzLS_0p8FcrSfG7%3Dw128-h86-k-no!7i1024!8i684!4m5!3m4!1s0x0:0xcd1130a01d47b20e!8m2!3d48.56149!4d8.22186#

Minä en häpeä

 

 

häpeätkö puolustaa arvojasi

ihmisoikeuksia

yhdenvertaisuutta

häpeätkö puolustaa heikompaa

vaatia kaikkien kuullen

hänelle parempaa elämää

häpeätkö kohottaa kätesi nyrkissä

julistaaksesi oikeutta

vähemmistöille

sukupuoliselle tasa-arvolle

samaa sukupuolta olevien

rakkaudelle

 

minä en häpeä

ylpeänä julistan

rauhaa

rakkautta

vähäiset voimani antaen

kamppailuun

jokaiselle kuuluvan

ihmisarvoisen elämän

viettämiseen

 

tule, ota minua kädestä

kuljetaan yhdessä

vailla häpeää

taistellen

kohti huomista

jossa kenenkään ei tarvitse

hävetä

olemassaoloaan

juuri nyt

maailmaa tarvitsee

sinua ja minua

meitä kaikkia

 

Aamulehti haku

Vosiiko joku kertoa missä on Aamulehden hakuosasto digilehdessä. Jos vaikka meinaan käyttä hakusanaa ”kalervo kummola” niin ei löydy minkäänlaista paikkaa kirjoittaa se haku. Ennen oli. Vai onko mulla näkö huono?

Vaiettua historiaa.

Tuhkaan piirretty maa;  Petra Rautiainen.

Häkellyttävä teos osin sodanjälkeistä historiaa; Lapin vankileirit, suomalainen sisäänrakennettu  rasismi.

Ottaen huomioon, kirja on kirjailijan esikoisteos, se näyttäisi; tähän lukemieni osien valossa, varsin kypsältä pohdinnalta.

Ostin kirjan, vaikka hinta hieman kallis olikin; mielenkiinnolla jatkan kirjan lukemista.