Aloitetaan hyvillä uutisilla. Olen kertonut ja runon kirjoittanut läheisestä ystävästäni Markusta, kuinka hänelle tuli yllättäen eteen erittäin hengenvaarallinen sydänleikkaus. Tieto siitä veti mieleni ankeaksi ja elin kuin sumussa. Niin paljon olemme yhdessä tehneet ja kokeneet eri asioita ja lähes päivittäin olemme yhteydessä ja parantaneet maailmaa.
Eilen hänet leikattiin ja sain jo iltapäivällä tiedon leikkauksen sujuneen hyvin. Tänä aamuna hänen puolisonsa kanssa viestittelimme ja hän kertoi Markun jo eilen jutelleen ja olleen iloinen ja pirteä. En oikein tiedä miten päin olisin, eivätkä ajatukset tahdo pysyä kasassa, niin hyvilläni olen Markun ja perheensä puolesta.
Jälleen kerran joutui miettimään elämän rajallisuutta. Kannattaako sitä uhrata vihanpitoon, ainaiseen riitelyyn tai otsa kurtussa kulkemiseen. Varsinkin politiikassa pitääkin olla eri mieltä ja nostaa ristiriitaisuuksia esille sekä niistä vääntää kättä, mutta siinäkin täytyy muistaa käytöstavat ja toisen kunnioitus.
Huono uutinen on tietysti koronaviruksen kiihtyminen. Tämän aamun lukemat pistävät todella miettimään, mihin vielä talven aikana joudutaan. Kovasti tuntuvat tartuntatilastot heittelevän päivittäin, kuten myös eri alueilla. Myös tänne Pohjois-Pirkanmaalle yrittää virus hivuttautua, kuin salaa.
Aikamoiset ns. härkäviikot ovat kokouksien osalta käynnissä. Kymmenkunta kokousta tuonne joulukuun ensimmäiselle viikolle, kaiken muun kohelluksen lisäksi. Eihän itse kokouksissa mitään ole, mutta se ennakkotyö paksujen paperinippujen lukemiseen ja sisäistämineen vie aikaa ja hermoja koettelee. Toisaalta tykkään olla mukana vaikuttamassa ja ajamassa heidän asioita jotka ovat sydäntäni lähellä eli yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevat. Ja tietysti oman kuntani tulevaisuudesta ja niiden palveluista kamppaileminen on kova motiivi osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan.
Vettä lotisee taivaan täydeltä, sähköt pätkivät, mutta mitä sitten? Uunissa tuli ja jos sähköt menevät, laitan hellalla ruokaa. Vilma kissa kävi aamulla nopeasti tarpeillaan ja juostiin yhdessä kiiruusti sisälle. Kurkki hieman myöhemmin ikkunasta ja kävi ulko-oven raossa, mutta totesi, ettei ole pikkukisun ilma ja paineli vinttiin.
Tänään on kuulemma miesten päivä. Tähän on tultu. Ennen miesten päiviä oli 365 päivää vuodessa ja nyt enää yksi vaivainen päivä ja sekin keskellä marraskuun synkkyyttä. Ei vaiskaan, hyvä, että olemme päässeet kohti tasa-arvoa ja nainenkin voi sanoa sen viimeisen sanan, kyllä rakkaani.
Mutta on miehillä ja naisilla erilainen ajatusmaailma. Mirjamin vei kerran minut näkötorniin ja kehui: Katso kuinka upeat maisemat ovat tuolla alhaalla? On, totesin, ja siksi en ymmärrä miksi raahasit minut tänne ylös.
Huumoria:
Kyllä lääketiede on huimasti kehittynyt, sanoin Taysissa sairaanhoitajalle. Nykyään vaihdetaan jopa päitä, sanoin. Ei nyt sentään, kiisti sairaanhoitaja. Uskokaa pois, äsken kun tulin tänne, niin eräässä ovessa luki: Päävarasto.
