Iltasanomat=Suomen talouden selviäminen koronakeväästä on herättänyt huomiota muissa Pohjoismaissa.
Nordean pääekonomisti, tanskalainen Helge J. Pedersen jakoi perjantaina Twitterissä kuvan, jossa Suomi on ykköspaikalla.


Sopivan mansellismielinen blogialusta
Iltasanomat=Suomen talouden selviäminen koronakeväästä on herättänyt huomiota muissa Pohjoismaissa.
Nordean pääekonomisti, tanskalainen Helge J. Pedersen jakoi perjantaina Twitterissä kuvan, jossa Suomi on ykköspaikalla.

https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000006601865.html
Kuinka paljon yhden olutlitran valmistamiseen kuluu vettä?
”WWF Suomen julkaisemassa vesijalanjälki-raportissa on laskettu, että puolen litran tuoppi olutta kuluttaa vesivaroja 149 litraa.”
”Vedenkulutustaan voikin alkaa tarkkailla ja suosia kasvispainotteista ruokavaliota. Esimerkiksi nyhtökauran vesijalanjälki on 1370 litraa kiloa kohden ja kikherneen 3196 litraa kilolta. Porsaanlihan ja naudanlihan vastaavat luvut ovat 5366 ja 14 964 litraa.”
Näitä tarinoita kerrotaan jatkuvasti suurella uholla ja vaaditaan kasvisruokaan siirtymistäkin.
Tosiasiassa puolessa litrassa olutta on n. ½ litraa vettä ja kilossa naudanlihaa on n. 0,7 litraa vettä.
Kaikki muu on toki kulkenut prosessin läpi, mutta on palannut luontoon nesteenä tai vesihöyrynä häviämättä mihinkään.
Ongelma on vain alueilla, missä juomavettä ei ole riittävästi, mutta vouhottaminen siellä, misä on runsaat vesivarat, kuten Suomessa, on pelkkää viherhysteriaa jalat tukevasti ilmassa ja pienessä kuplassa.
Kasvitkin imevät runsaasti vettä maasta ja hahduttavat sen ilmaan – iso koivu jopa 500 litraa vuorokaudessa.
Jostain syystä kaikki sekin vesi palaa maan pinnalle sateina eivätkä pohjavedet lopu.
Mielenkiintoinen kirja. Suosittelen lukea asiaa tuosta vinkkelistä. Jos Mussolini olisi tehnyt sopimuksen Saksan hyökätessä Ranskaan Churchillin kanssa olisi Italian Imperiumi ollut aivan eri näköinen.
Itseasiassa tässä saa eri käsityksen Hitleristäkin, se oli kakkosluokan kansalainen Mussolinin silmissä.
Erikoinen kirja ja muutama tärkeä taistelu eri vinkkelistä.
Perunat porisee kattilassa, tietenkin omasta maasta.
Korpisoturi kuittaa.

Meillä on pitkästä aikaa hallitus josta kokoomus on ulkona. Olemme nähneet ja kokeneet karusti miten kokoomuksen ja sen taustatuen Elinkeinoelämän keskusliiton johdolla eri hallitukset ovat kurittaneet työväestöä ja heikoimmassa asemassa olevia. Oli kokoomus ollut sitten pääministeri tai valtiovarainministeripuolue. Suurpääoman tuella sen on ollut helppo ajaa kovaa oikeistolaista politiikkaa.
Sosialidemokraatit ovat siirtyneet selvästi vasemmalle Antti Rinteen ja Sanna Marinin myötä. Kun vielä Li Anderson on antanut taustatukea, niin odotukset ovat aivan toista kuin oikeistohallitusten aikana. Hallitus on myös tehnyt selväksi, että köyhiltä ja työläisiltä kyniminen saa riittää.
Mutta miten on, voiko kovassa oikeistolaisessa yhteiskunnassa tehdä aitoa vasemmistolaista politiikkaa jossa yhteiskunta on ihmisiä, ei rahavaltaa varten? Jo nyt, vaikka hallitus on tehnyt vähäisiä, mutta periaatteeltaan merkittäviä päätöksiä talouspolitiikan suunnan muuttamiseksi, on se aiheuttanut vastalauseiden ryöpyn oikeistoa tukevien tahoilta.
Kun vielä hallituksessa on oikeistovoimia jotka lyövät kampoihin minkä ehtivät, ei kunnon vasemmistolaisen politiikan tekeminen ole totta tosiaan helppoa. Olen antanut tukeni hallituksessa niille asioille joita olen pitänyt oikeansuuntaisina.
Kuitenkin Euroopan unionin elvytyspaketti hiertää. Olemmeko tiellä kohti liittovaltiota? Entä mittavat lainat joiden maksuaika venyy 2050 loppupuolelle. Entä jos Suomi haluaa eroon unionista? Joutuisiko Suomi maksamaan lainat heti takaisin ja millä lihaksilla?
Entä kun oikeistopuolueet huutavat kurkut suorana, että valtionvelkaa ei pidä lisätä ja vienti on saatava vetämään? Miten he sen tekisivät? He ajaisivat alas työmarkkinoilla sopimusjärjestelmän, kurittaisivat pienituloisia monin eri tavoin, laittaisivat julkisen sektorin entistä enemmän ahtaalle, tehden tilaa kansainvälisille suursijoittajille vallata terveydenhuoltoa ja muita kunnallisia palveluita. Ja hyväksyisivät mukisematta EU: talouspoliittiset linjaukset, kuten tekivät Sipilän hallituksen Kreikan tukipaketille.
Ensivuoden budjettiin varatut 1.7 miljardia euroa hävittäjähankintoihin, jos se viedään läpi, hiertää rajusti, kun pitäisi tukea hallitusta. Toivon hallituksen luopuvan hankkeesta ja suuntaavat varat niihin kohteisiin joissa sitä todella tarvitaan.
Virkamiehet Hetemäki etunenässä yrittävät ottaa niskalenkkiä hallituksesta. Kun vielä hallituksen sisältä tuetaan Hetemäen ja oikeistolaisten taloustutkijoiden linjaa ”rakenteellisista uudistuksista”, joista jo edellä mainitsin, niin kovilla ovat vasemmistoministerit.
Mitä sitten pitäisi tehdä? Tukea hallitusta vai yrittää kaataa? Jokainen kai ymmärtää jos nykyisen hallituksen tilalle tulisi oikeistolainen hallitus, mitä se merkitsisi. Karvaassa muistissa on vielä Sipilän hallitus ja sen rajut toimenpiteet joilla lyötiin polvilleen juuri heitä joita olisi pitänyt tukea.
Nyt tarvitaan eduskunnan vasemmiston ja joukkoliikkeen yhteisiä ponnistuksia oikeiston vyörytyksiä vastaan. Se kuitenkin edellyttää vahvan vasemmistolaisen politiikan ajamista hallituksessa ja eduskunnassa. Sitä on helppo joukkovoimalla tukea ja antaa kannustusta. Vasemmisto tarvitsee kaiken tuen, koska oikeistolla on massiiviset voimat ja rahat takanaan joilla se ajaa omia intressejään läpi väellä ja voimalla.
Työn ja pääoman välinen ristiriita ei ole mihinkään hävinnyt. Nyt nähdään kenen joukoissa kukin seisoo.
Suomi hyvässä seurassa ja pohjoismaat. (flawed=puutteellinen , hybridi=vaalit voidaan mm. väärentää, authoritarian=yksinvaltainen ( ei välttämättä sorra kansaa ) tai diktatuuri joka sortaa.
https://en.wikipedia.org/wiki/Democracy_Index
Onko Valoko-venäjä koronavapaata aluetta, kun siellä saa kymmenet tuhannet ihmiset kokoontua yhteen. Tuskin.
Saatta korona nousta suuremmaksi ”terveyshaitaksi” kun Lukasenkka.
Onhan se marttyyrikuolema kunniakkaampaa, kun happikaapissa otetut viimeiset henkäykset.
Niin tai näin. Vallankumouksia tulee ja menee ja joskus ne syövät omat lapsensa.
Tunnuksettomia ajoneuvoja saapunut paljon Valko-Venäjän rajalle Venäjän puolelta.
Oma veikkaus, kohta mielenosoitus porukka kohtaa loppunsa
Korpisoturi kuittaa.
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006601924.html
”Testauskapasiteetti ei kuitenkaan ole nyt riittävä ja viiveet ovat pitkiä. Ongelmallisessa tilanteessa kannattaa testaus kohdentaa oireisiin aikuisiin ja nuoriin. Sen vuoksi me infektiolääkärit ehdotamme, että lievistä kuumeettomista infektioista kärsivät pienet lapset saisivat palata päivähoitoon ilman koronavirustestausta, jos testaus ei ole kohtuudella järjestettävissä.”
Norjassa todettiin tutkimuksissa, että lapset tartuttavat yhtä lailla kuin aikuisetkin, vaikka oireet ovatkin lieviä.
Samalla on olemassa se riski, että sen lieväoireisen lapsen vanhempi on oireeton tartuttaja.
Ilmeisesti näiltä lääkäreiltä on tuo tutkimus jäänyt lukematta…
Isoja oli aamulla ahvenet, siitä päivän ruokaa perunoiden kera.

Onkohan missään toista kansanvaltaisesti toimivaa parlamenntia muualla kuin suomessa, joka toteuttaa painostuksen alla ulkoparlamenttaarisen korporaation käskyjä.
Nyt, kun maassamme on vasemmistolainen hallitus, niin nyt ei tarvitse painostaa, kun toveri toveria kuuntelee.
Valtiovarainmisteriön virkamiehet löivät eilen pöytään madon luvut ja ei ainakaan minulle tullut yllätyksenä, mistä suunnasta ne heti ammuttiin alas, vaikkei oltu vielä edes loppukaneettia luettu.