Kustannustehokkuus on sana josta ei voi välttyä, jos vähänkään seuraa yhteiskunnallista keskustelua ja erilaisia päätöksiä ja toimia joita eri osa-alueilla tehdään. Miksi näin on käynyt? Miksi jokaista tehtävää päätöstä perustellaan kustannustehokkuudella?
Siksi, kun yhä enemmän yhteiskunnalle kuuluvia palveluita on avattu kilpailulle. Hyvinvointivaltion tärkein peruselementti on ollut yhteiskunnan tuottamat laadukkaat, ja tasapuoliset palvelut kaikille kansalaisille.
Julkisten palveluiden avaamista on perusteltu yhteiskunnassa tapahtuneella rakennemuutoksella. Turmiollisella oikeistolaisella talouspolitiikalla on tuettu perinteisiä teollisuusaloja ja muita toimijoita miljardien ja taas miljardien verohelpotuksilla ym. keinoin, muka pelastamaan yrityksiä kovassa kansainvälisessä kilpailussa. Verotulojen hiipuminen on tarkoittanut valtion talouden jämähtämistä. On tehty mittavia tulonsiirtoja veromaksajien taskuista omistavan luokan taskuihin.
Se taas on tarkoittanut, ettei lisääntyneeseen palveluiden tarpeeseen ole julkisella puolella kyetty vastaamaan. Tarkoituksellista tai ei, mutta oivasti ja ovelasti on annettu yksityisille palveluiden tuottajille yhä enemmän jalansijaa rynniä kilpailuun mukaan ihmisten palveluiden perustarpeista.
Kun kyse on yhteiskunnallisten palveluiden kilpailusta, siinä ihmisille jää yksi ainoa rooli, olla kilpailuväline, tehdä muhkeita tilejä omistajille. Tässä vaiheessa kuvaan astuu kustannustehokkuus. Työntekijät ovat yhtenä avainasemassa tehokkuuden luomisessa. Eläkeikiä täytyy nostaa, työaikoja pidentää, henkilöstöä vähentää, eli työtahtia kiristää, työehtoja kurjistaa ja palkkoja laskea.
Palveluiden tarvitsijoilta nyhdetään kaikki mitä kehdataan. Vanhusten tilit tyhjennetään tehostetuissa palveluasumisyksiköissä. Vanhukset joutuvat nöyrtymään hakemalla asumis – ja toimeentulotukia valtiolta jotka siirtyvät kätevästi hoiva-alan yrityksille. Asiakasmaksuja nostetaan, palveluita heikennetään ja keskitetään yhä kauemmas ihmisistä.
Varmaan kovin kustannustehokasta, mutta mihin unohtui tehokkuuden kilpajuoksussa ihminen? Mihin katosi valtion, kuntien ja yhteiskunnan rooli, sen perustehtävä, ihmisten hyvinvoinnin turvaaminen? Kustannustehokkuuden keppihevosella annetaan surutta raadeltaviksi hädässä olevat, vanhukset, sairaat ja lapset? Kuka vielä kehtaa puhua hyvinvointiyhteiskunnasta?
Hannu Tiainen
Kihniö
