Vihreät ja persut ovat nosteessa, politiikan keskikenttä laskussa – onko tämä ajan henki ja ainoa mahdollinen lopputulos? Katin kontit sanon minä ja väitän että itse asiassa nyt on keskikentän puolueilla mitä mahtavimmat mahdollisuudet kannatuksen nousuun. Siellä on vain unohdettu, että keskitiellä oleminen ei saisi tarkoittaa mielipidehiljaisuutta vaan sitä että ne mielipiteet ovat fiksuja.
Reaktio vastaan pelisilmä
Katoin sitten Kokoomusta, Kepua tai Demareita, isoissa julistuksissa äänekkäpimipä ovat reagointi siihen kun joku muu on väärässä. Tämmöinen ”ei ainakaan noin” -politiikka toimii populisteille, mutta ei maltillisella puolen. Tässäkin on mielestäni mennyt konseptit sekaisin. On tärkeää olla pelisilmää ja katsoa mitä poliittisella kentällä tapahtuu, jotta osaa kehittää strategiaa sen pohjalta. Nykypäivänä on ehkä myös hyödyllistä ymmärtää, että reaktiotwiitti kannattaa pistää pihalle aika nopeasti. Sisällön pitäisi kuitenkin olla muuta kuin pelkkää vastakkainasettelua. Maltillisella puolen vastaukseen on sisällyttävä lihaa luiden ympärille. Raivoaminen ei riitä.
Äärilinja vastaan linjanveto
Kaiken ytimessä on mielestäni kyvyttömyys muodostaa omaa, selkeää linjaa. Niin keskustaoikeisto kuin -vasemmistokin pystyisi brändäämään itsensä nykypäivän henkeen jopa melko helposti. Linjan pitää kuitenkin olla selkeä, omaperäinen ja määrätietoinen. Nämä puolueet selvästikin pelkäävät määrätietoisen linjan vetämistä, olettaen jotenkin että linjanveto implikoisi äärimielisyyttä. Linjan on vain oltava rakentava, keskitietä lähellä, mutta se voi silti olla jämäkkä. Tällä hetkellä linjanvedot ovat täyttä höttöä – samoilta puolueilta, jotka vielä vuosikymmen-pari sitten uskalsivat kertoa mitä ajoivat. Kun viestinnän pitäisi terävöityä, se tylsistyy ja sitten mietitään miksi uusia äänestäjiä ei löydy.
Väitän pokerinaamalla, että asiat kuten maahanmuutto, verotus, työllisyyspolitiikka, ympäristönsuojelu, koulutus, hoiva ja asuminen voidaan käsitellä selkeästi, määrätietoisesti kantaa ottaen, ilman että päätyy populismiin tai politiikan karikkoisemmille reuna-alueille. Siteeraan oman puolueeni sinänsä erittäin taidokkaasti kirjoitettua periaateohjelmaa, joka on todellakin hyvää tekstiä, mutta samalla kovin ujo. Pitää olla kiinnostunut puolueesta ja tuntea sen ihmisiä ennen kuin tuo teksti aukeaa konkretiaksi ja siinäpä se ongelma on. Sillä ehkä pidetään kiinni nykyjäsenistä, mutta tulevaisuuteen sillä ei katsota. Vastaavan kritiikin voi antaa muillekin vanhoille keskitien kulkijoille. Niiden kaikkien linjanvedoissa luennoidaan ja pohditaan – vaan kun lukee Persujen tai Vihreiden ohjelmia, niissä sanotaan. Tässä on vissi ero. Väitän, että myös maltilliset mielipiteet voi sanoa suoraan ja yksiselitteisesti.
Nurkkaan maalaus vastaan lähtökohdat
Moni perinteinen puolue on oppinut vuosikymmenien aikana, että tiukoilla linjanvedoilla voi maalata itsensä nurkkaan ja vaikeuttaa parlamentaarista yhteistyötä. Tämä on hyvä oppi myös tänä aikana, mutta jotenkin ihmeellisesti tätä rikotaan kahdella tapaa. Samat puolueet, jotka eivät juuri mistään uskalla ottaa tiukkaa kantaa, ovat kuitenkin hetkessä valmiina laittamaan ukaaseja yhteistyölle jo ennen kuin sitä on ehditty ehdottaakaan. Toisaalta, monissa linjakysymyksissä taas ei sanota edes omia lähtökohtia selkeästi. En oikein edes tiedä mitä pitäisi suositella vaikkapa demareille tai kepulle tässä kohtaa. Miten olisi kertoa omat lähtökohdat ja tavoitteet, mutta ilmaista ne suoraselkäisesti, keskittyen asiaan eikä uhkakuviin ja vihollisten nimeämiseen. Väitän, että edelleenkin enemmistö niin poliitikoista, toimittajista kuin kansalaisistakin ymmärtää että yhteistyön hetkellä tehdään kompromisseja. Nekin on helpompi rakentaa jos tiedetään mistä lähdetään liikkeelle.
Keskelläkin on ideologia
Viimeisenä esitän, että jämäkkä ideologinen linjanveto pelkän pusipusikielen sijaan mahtuu myös keskelle. Minä toivon, että pääsen näkemään Kokoomuksen määrittävän itsensä pohjoismaista markkinaliberalismia ajavaksi puolueeksi, esimerkiksi Elina Lepomäen ajatuksia soveltaen. Olen varma, että myös kepulle ja demareille voi löytyä ideologinen määränpää, joka on toisaalta ajankohtainen, sanomaltaan väkevä ja kantaaottava, mutta myös rakentava ja maltillinen, kansan enemmistölle ainakin varauksin sopiva.
Kovin moni on kovin väsynyt jyrähtelevään populismiin ja kaipaa sille vaihtoehtoa. Minä väitän, että politiikan keskitielle on väkevää kysyntää. Vain tarjonta puuttuu.
