Maailman ainoa tiettyjä lääkkeitä valmistava tehdas lakon vuoksi kiinni – missä on liittojen vastuullisuus?

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006337770.html

”Lääkevalmistaja Orionin omistaman Fermionin Oulun tehtaalla tuotannon alasajo alkoi jo hyvissä ajoin ennen lakkoa. Oulussa valmistetaan kemiallisesti lääkeaineita, joita käytetään muun muassa sydän- ja verisuonitautien, syövän ja psyyken hoitoon tarkoitetuissa lääkkeissä.”

”– Oulun lääkeainetehdas valmistaa ainoana maailmassa tiettyjä lääkeaineita ja joissain lääkeaineissa on erittäin suuri markkinaosuus maailmanlaajuisesti. ”

On mahdotonta ymmärtää, että ay-liike pakottaa tällaisen lääketehtaan kiinni, kun sillä ei lakon tuloksen kannalta ole mitään merkitystä.

Kyse lienee ay-pomojen egosta ja vallannäyttöhalusta, mille ei mikään vastuu merkitse mitään.

Ihmettelen kauhiasti

Minä ihmettelen kauhiasti miksi uuteen hallitukseen ei nimitetty puolustusministeriksi Paula Lehtomäkeä. Hänellähän syvästi suomettuneena ja venäjämielisenä olisi ollut meriittejä siihen virkaan vaikka muille jakaa. Esimerkiksi hän on toiminut  Suomi-Venäjä seuran puheenjohtajana aivan kuten tulevan hallituksen kakkoshenkilö Katri Kulmuni.

Vihermulkkuilu jatkuu – Haavistolla on hutin luottamus

https://www.is.fi/politiikka/art-2000006337865.html

”Kohun keskelle joutunut ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) saa jatkaa ulkoministerin tehtävissä, vihreiden puoluevaltuuskunta ja eduskuntaryhmä päättivät yhteiskokouksessa.”

Eihän tuo yllätä, kun Haavisto ajaa hutin edustamaa viherideologiaa laista piittaamatta.

Uusien tietojen mukaan olemassa olematon suunnitelma oli kerrottua pidemmälle suunniteltu.

Toivottavasti oikeuskansleri lyö kapuloita rattaisiin – vaikka sitä lienee kuitenkin turha toivoa.

Mikä vaikutus on Tampereella raitiotieliikenteen avautumisella yksityisautoiluun?

Niin no, Tampereella on varmaan tilanne aivan toinen kuin Espoossa, vai?

*

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006336890.html

9.12.2019

Autoilun suosio kasvoi Espoossa länsimetron avautumisen jälkeen – ”Metron avautumista on katseltu ruusunpunaisilla laseilla”

Länsimetron avaaminen pudotti joukkoliikenteen suosiota ja nosti autoilun suosiota. Muutos näkyy erityisesti Espoon sisäisessä liikenteessä.

Sirpa Paateron pikapaluu ministeriksi näyttää rumalta

Kunta- ja omistajaohjausministeri Sirpa Paatero (sd) toimi kaksinaamaisesti Posti-sotkun aikana. Kun media tivasi oliko hän hyväksynyt Postin hallituksen toimet, joilla Postin pienipalkkaisimpien työntekijöiden palkoja oli tarkoitus laskea kolmanneksella, hän väisteli kysymystä. Tosiasiassa hän oli jopa Eduskunnan edessä puolustellut toimenpidettä. Ei edes PAU:n puheenjohtajan Heidi Niemisen viesti muuttanut Paateron kantaa. Sirpa Paatero vähät välitti seitsemästä sadasta työläisestä – pikku juttu, ei kiinnosta. Ministerinpaikan menettäminen kyllä koski Sirpa Paatero niin, että hänen piti jäädä sairaslomalle.

*

https://www.is.fi/politiikka/art-2000006337209.html

9.12.2019

Sirpa Paateron pikapaluu ministeriksi näyttää rumalta

Paateron pikapaluun kohdalla kuuluisa sokea Reettakin näkee, että demareiden toiminta näyttää rumalta ja sotii yleistä oikeustajua vastaan.

Pääministeriksi nouseva Sanna Marin (sd) perusteli erikoista ratkaisua sillä, ettei Paatero ole missään vaiheessa menettänyt eduskuntaryhmän eikä puoluejohdon luottamusta.

[ SDP:ssä valehtelu ei näköjään johda luottamuksen menettämiseen.]

*

Sirpa Paatero erosi [ sai kenkää Antti Rinteeltä?] Posti-sotkun takia kunta- ja omistajaohjausministerin paikalta 29. marraskuuta ja jäi sairauslomalle 13. joulukuuta saakka.

Viisi kivikovaa naista – eiköhän siitä tule kuin kissatappelu

https://www.is.fi/politiikka/art-2000006336988.html

”Suomea johtaa nyt poikkeuksellinen naiskvintetti – some villiintyi ”uudesta sukupolvesta””

Edellisen kerran kuin vain kolme naisministeriä oli vallassa päättää päivähoidosta ja äitiysvapaista, tuloksena oli järjetön keskinäinen rähinä siitä, pitääkö lapset laittaa päiväkoteihin, yksityiseen lastenhoitoon vai saavatko äidit hoitaa lasta kotona.

Loppujen lopuksi asia ratkesi vain sillä, että Ilkka Kanerva käveli naiskolmikon yli ja teki päätöksen naisista piittaamatta.

Viiden kivikovan muijan tilanteessa tällainen kissatappelu on aika todennäköinen, mutta Mariinilla on pääministerietu asioissa.

Ongelmallisinta on, että koko sakin kokemus ja ammattitaito on kohtuulisen heikkoa ja riski sudesta ja sekundasta on suuri.

Vielä kyseenalaista on Paateron ihmeparantuminen uudeksi ministeriksi.

Vaikka pääpelle olikin Rinne, ei Paatero ole suinkaan puhdas pulmunen ja luottamus oli jo mennyt.

Nyt ei mene Suomella hyvin

Pääministeriksi punainen untuvikko marisija.

Kepuleja edustaa suomettunut venäjämielinen Kulmuni.

Kommunisteja kolmas nuorehko typerä nainen.

Ruotsalaisia vasemmistolainen nainen, jonka suusta ei ole kuulunut mitään järkevää.

Toisilla on kumma näkemys

Olen suoraan sanottuna hämmäsynyt siitä että kun kommentin antaa se pitääkin antaa edelliselle kommentille

Eihän se noin mene vaan ainoa kohde on varsinainen blogiavaus edellinen komentoija pitäkööt ne ominaan

Itse en lue niitä koskapa minulle on kommentin aihio varsinainen blogi avaus Jotenkin ihme näkemys jos pitäisi kommentoida toisen kmmentoijan kommentti

Mutta noinkin näköjään jotkut voi luulla ei se mene kuitenkaan noin ja minulle ei koskaan

Minä kommentoin blogia en siinä olevia kommentteja jotka jotkut ovat antaneet

Se van on eri juttu seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast